Teinin kesä

Teinin koulukavereista monet on käynyt jo edellisinä kesinä yliopistokampuksilla järjestetyillä kursseilla ja moni oli menossa tänäkin kesänä. Koska ne kurssit on tietty hyvä osoitus yliopistolle opiskelijan kiinnostuksesta, niillä voi suorittaa sen yhden yliopistokurssin ja saada siten yliopistotasoisia opintoviikkoja high schoolin todistukseen ja saa kokemusta kampuksesta, niin mekin vähän selviteltiin sitten teinin kanssa näitä. Ja tultiin sitten siihen tulokseen, että ne on järjettömän kalliita, eli unohdetaan ja mietitään kesätyömahdollisuuksia tai vastaavia. No collegeilta kuitenkin tulee jatkuvasti kaikkea markkinointipostia ja sieltä bongattiin sellainen 12 päivän kurssi Montanan yliopiston honors collegessa, jonka hinta kaikkineen, siis kurssi+majoitus+ruuat+muu ohjelma oli vaan murto-osa näiden paikallisten kurssien hinnoista.

Vähän täkynä heiteltiin ideaa teinille, joka sitten innostui hakemaan sille kurssille. Itsellä oli enemmänkin ajatus, että teini saisi vähän kokemusta collegen kampuksella asumisesta kauempaa kotona, kun tuntuu, että olisi kiinnostunut vaan kaikista sellaisista collegeista, jotka on aika kaukana. Teiniäkin varmaan ajatus pois kotoa äidin helmoista oleminen houkutteli ihan yhtä paljon kuin se kurssikin. Hakemuksen ja hyväksymisen jälkeen sitten alettiin sumplia lentoja (joita oli toki jo ennen hakua kateltu). Oltiin varauduttu, että jompi kumpi meistä vie teinin sinne, kun ei kuitenkaan tuon ikäisenä pysty mitään autoa vuokraamaan, mutta kun sieltä yliopistolta sanoivat voivansa tulla kentältä hakemaan ja teini halusi lentää itekseen, niin ei kait siinä sitten mitään saattajaa tarvittu. Teini siis lensi ekaa kertaa ihan itekseen ja vaihtoi vielä konettakin menestyksellisesti Salt Lake Cityssä, eli kaikki sujui mukavasti. Toki me vaihtoehdoista katsottiin, että vaihtokenttä oli siitä pienemmästä päästä ja plussaa tietty siitä, että on oltu jo tuolla kentällä aiemmin, niin tunnettiin se. Salt Lake Cityn kenttähän ei ole mikään hirvittävän suuri ja helpon siitä tekee se, että lentokenttärakennus on sellainen puoliympyrän muotoinen kaari, josta lähtee sitten neljä eri sakaraa, eli toisesta terminaalista toiseen on helppo siirtyä. Varsinkin kun teinillä oli pari tuntia vaihtoon ja ehti hyvin syödäkin sitten kentällä. Missoulan kenttä taas puolestaan on vielä pienempi. On se nyt esimerkiksi Tampere-Pirkkalan kenttää isompi, mutta ei lähellekään mitään Helsinki-Vantaata, joten laukut ja hakija oli löytyneet helposti.

Kurssi oli ollut kuulemma ihan mielenkiintoinen ja iltapäivisin kurssilaisille oli järjestetty aina jotain ohjelmaa, jonka laajuutta toki sitten sateiset kelit olivat vähän verottaneet. Vapaa-aikaakin oli ollut, eli olivat käyneet kampuksen uima-altaalla, pelanneet pingistä ja näin äidin näkökulmasta ilahduttavaa, että olivat käyneet myös pyykkituvassa pesemässä pyykkinsä. Ei ne pyykit toki kotonakaan automaattisesti puhdistu, mutta vähän enemmän oli kuitenkin pitänyt kantaa vastuuta asian hoitamisesta siellä. 

Käytiin sitten hakemassa teini sieltä pois kurssin päätyttyä ja lähdettiin kesälomareissuun. Kurssi oli siis ollut oikein hyvä, mutta teini ei kuulemma tuonne halua opiskelemaan (eipä se listalla muutenkaan ollut). Kuulemma aivan liian pieni paikka, ja ainakin sen opiskelija-asuntolan RA:iden (Resident Assistant) puheiden perusteella vapaa-ajan ohjelmassa on lukuvuoden aikana pääsääntöisesti ruohon polttelua ja alkoholin litkimistä. (Kuulemma sellaista se on enemmän tai vähemmän sitten muillakin kampuksilla, ettei se nyt ihan vaan tuolla ole tapana..) 

Koska se kurssi ja meidän kesälomareissu vei sitten melkein kuukauden teinin lomasta ja alle 18-vuotiaille sopivia työpaikkoja ei ihan pilvin pimein ole (tai varmaan olis, kun osais hakea kaikkea ja olisi suhteita), niin teini sitten haki loppukesälle vapaaehtoistöitä. Ja saikin paikan Ronald McDonald -talosta leiriohjaajana kahdesti viikossa viiden viikon ajan (ja kyllä kaikille McDonalsin boikotoijille tiedoksi: tiedän kytköksen kyseiseen firmaan, mutta tuolla talolla asuu vakavasti sairaita lapsia, joille päiväleirillä järjestetään ohjelmaa sen sairaalassa olon vastapainoksi, joten itselläni tässä ei ole mitään epäselvää, että tehdäänkö tässä hyvää vai tuetaanko "pahaa" yritystä). Viimeisellä viikolla teini teki pari ylimääräistäkin vuoroa, kun osa muista nuorista oli jo alkavan kouluvuoden vuoksi estyneitä tulemaan. Siinä taas nähdään millaista täällä on se "sitouduttava koko viideksi viikoksi" -meininki oikeasti. Tuosta vapaaehtoistyöstä teini sai taas omanlaista kokemusta, myös tietynlaista johtajuuskokemusta, joka on aina hyvä olla ennen collegeen pyrkimistä ja sitten toki vapaaehtoistyötunteja, jotka saa merkattua koulun opintorekisteriin. Ja oli teini siellä muutaman sanan espanjaakin puhunut. Omasta näkökulmasta katsottuna tärkein anti oli kylläkin se, että teini sai kokemusta erilaisten lasten kanssa toimimisesta ja ehkä osaa arvostaa enemmän terveyttä ja kaikkea, mitä hänellä nyt on. Ihan mielellään tuntui sinne aina joka viikko menevän ja ilmeisesti hommansakin hoiti kunnolla, kun eivät potkuja antaneet (ja kyllä, näinkin olisi voinut käydä).

Loput kesäloma-ajasta teini on sitten sekä ottanut rennommin, nähnyt kavereitaan (silloin kun hei eivät ole olleet jossain kesäkurssilla) ja harjoitellut syksyn ACT-kokeisiin näin ennen koulujen alkua. Yksin lentäminen, kotoa pois itekseen oleminen, (vapaaehtois)töihin ajeleminen ja siellä vastuunottaminen ovat selkeästi vähän miehistäneet teiniä, mikä on ihan hyvä. Kesälomareissussa hymyili ihan oma-aloitteisesti kuviin joutuessaan (yleensä ilme on sellainen suomalainen irvistys, ei amerikkalainen kestohymy), ja puhui enemmän myös vieraille ihmisille. Että ihan hyvä oli päästä kokeilemaan vähän sitä omien siipienkin kantavuutta.

Vähän hintsusti teini oli Montanassa kuvia ottanut, mutta tässä muutama teinin kännyräpsy kampukselta ja kampuksen viereiselle kukkulalle kiipeämisreissulta.