Yhteisöllisyydestä

Asioita, joista blogata olisi vaikka kuinka, mutta aika on tuntunut olevan viime aikoina vähän kortilla bloggaamiseen.

Yksi asia, joka täällä korostuu näin suomalaisen näkökulmasta on edelleen vahva yhteisöllisyys. Aiemmin olenkin jo blogannut esimerkiksi Halloweenista ja joulukadusta, eli asukkaiden tavasta luoda yhteisöllistä juhlatunnelmaa. Myös konsulaatista saamassamme siirtolaisen oppaassa korostettiin yhteisön jäsenyyttä, aktiivisuutta koulussa, kirkossa, vapaaehtoistyössä jne.

Vaikka yhteisöllisyys ja vanhempien osallistuminen koulutyöhön onkin laajimmillaan varmaan ennen kouluikää ja alakoulussa, on niitä myös middle schoolissakin ollut. Teininkin koulussa on ollut kaikenlaista tapahtumaa vuoden mittaan koulussa ja koulutyöhön liittyen erilaisia teemaviikkoja. Mutta tapahtumia on myös ollut koko perheelle, esim. kansainvälinen nyyttäritapahtuma, ELL-oppilaiden vanhempien tapaamiset ja viimeisimpänä 8-luokan päättäjäisjuhlat, joissa vapaaehtoishommien lista oli pitkä kuin nälkävuosi. Kuvittelin lahjapussukoiden tekemisen ja siivousvuoron olevan helppoja, joten laitoin nimeni niille listoille. Karkkipussien ulkonäkö- ym. vaatimukset oli kyllä sellaiset, että meidän neljän naisen ryhmä teki niitä oikeasti tuntikausia. Mutta tuli niistä hienoja.

Kouluissa ja myös paikallisissa lehdissä korostetaan aina yhteisöä. Jokaisella koululla on maskottinsa ja koulun oppilaista puhutaan maskotin mukaan. Esimerkiksi koulun oppilaat ovat tiikereitä, jos koulun maskotti on tiikeri. Jo heti high schoolin tutustumistilaisuudessa hehkutetaan yhteisön me-henkeä, että te olette "class of 2017" ja taputusten ja vihellysten perusteella voisi luulla olevansa jossain urheilutapahtumassa aina kun luokka-aste mainitaan.Yhteisöstä ei nosteta esille aina vain parhaiten pärjääviä, vaan esimerkiksi middle schoolin kahdeksannen luokan päättäjäisissä opiskelijapuheenvuoron piti valedictorianin sekä oppilaskunnan puheenjohtajan lisäksi yksi maahanmuuttaja, yksi erityisopetuksessa ollut lukihäiriöstä kärsivä oppilas. Kaikissa puheenvuoroissa kiiteltiin yhteisöä (koulu, opettajat, vanhemmat ja muut oppilaat) ja tuotiin yhteisön tuki oppilaille.

Kouluissa ja muissakin paikoissa yksi näkyvä tapa osoittaa yhteisöön kuulumisensa on aiheeseen kuuluva t-paita. (Erilaisten t-paitojen teettäminen on täällä halpaa, nettikauppoja on vaikka kuinka paljon, siksi varmaan esim. American Idolissa kilpailijoiden sukulaisilla on yhtenäiset paidat.) Omalla teinillä on koulusta tulleena esimerkiksi kotiryhmän t-paita, "class of 2013"-paita, orkesteri t-paita, Disneyland-reissun t-paita. Lisäksi ostettuna on koulun liikka-asu ja huppari ja koulun logolla varustettu paita. Usein täällä näkyy lenkkipoluilla eri yliopistojen ja collegeiden paitoja ja esimerkiksi auton rekisterikilven ympärillä erilaisia ALUMNI-kehyksiä. Ja ihan oma asiansa tietty ovat erilaiset auton puskuritarrat, joilla voi helposti kertoa, mihin yhteisöön kuuluu, mikä on poliittinen ja ideologinen kanta ja missä koulussa lapset ovat (jotkut koulut jakavat erilaisia ikkunatarroja erityisen menestyksekkäille oppilaille). Osittain täällä toki verkostoituminenkin tapahtuu erilaisten yhteisöjen kautta. Myös paikallisten urheiluseurojen lippiksiä ja paitoja näkee ihmisten päällä todella paljon. Toisaalta t-paidat ym. ovat hyviä keskustelunavauksia small talkiin tai muutenkin. Eräässäkin ravintolassa tarjoilija bongasi lapseni päällä olleen paidan ja heti kävi ilmi, että hän oli myös opiskellut samassa koulussa ja soittanut koulun bändissä.

Aiemmin olenkin blogannut vapaaehtoistyöstä. Itse olen nyt tehnyt vapaaehtoishommia parisen kuukautta kirjastossa pari tuntia viikossa. Vapaaehtoistyö on täällä kovin suosittua, mutta myös tapa päästä yhteisön jäseneksi. Heti on naapureiden lisäksi paikallisia ihmisiä, jotka tervehtivät sinua etunimellä myös töiden ulkopuolella. Niin ko. paikassa töissä olevia, mutta myös kirjaston kävijöitä. Näiden hommien myötä on tullut huomattua, että paikalliset kysyvät, mutta myös tarjoavat helposti apuaan. Ja huomatessaan ei-niin-amerikkalaisen aksentin mielenkiinnosta kyselevät taustaasi ja kaivavat muististaan kaikki tietonsa Suomesta. Tässä muutaman viikon aikana on tullut puhuttua jo Suomen kielestä, Suomesta toisessa maailmansodassa, ilmastosta, elokuvista ja monesta muustakin asiasta.

Ei siis ole ollenkaan kummallista, että erilaiset yhteisösovellukset , kuten Facebook, ovat juuri täältä kotoisin.

California Cavern, tippukiviluolassa

Alkuvuodesta kameran oston yhteydessä saatiin kaupan päälle koodi ilmaiseen valokuvakirjaan. Koodi piti käyttää puolen vuoden sisällä, joten viime viikolla alkoi olla jo vähän kiire kirjan tekemisen suhteen (ai, miten niin viime tippaan jätetty?). Samalla tuli käytyä läpi viime kesän valokuvia. Niistä tänne onkin jäänyt bloggaamatta, kun se edellinen blogipalvelu lakkasi silloin viime kesänä toimimasta. Mutta vihdoin noin vuosi reissun jälkeen tulisi tästäkin vihdoin blogattua.

Olin jo jonkin aikaa haaveillut tippukiviluolaan pääsystä. En sitten tiedä, miksen ole moista aiemmin toteuttanut. Kun bongasin jostain sivustolta tiedon, että meiltä noin kolmen tunnin ajomatkan päässä on sellainen, niin sinnehän oli sitten reissu suunniteltava.

Itse paikka on keskellä ei yhtään mitään sellaisen pienen kinttupolun päässä. Itse luola on löydetty Kalifornian kultakuumeen aikoihin. Oppaan mukaan löytäjä oli tehnyt vuorenseinämään reiän ja katsonut siitä ja auringon valon taittuessa tippukiviin oli luullut löytäneensä elämänsä kultalöydön. (Se valkoinen kivi kun heijastaa auringonvaloa, niin johan näyttää kullankeltaiselta koko luola.) Oli sitten kuulemma kävellyt 80 mailia Sacramentoon (Kalifornian osavaltion pääkaupunki) ja tehnyt valtauksen. Käveltyään takaisin ne 80 mailia ja alkaneensa kaivamaan oli tietenkin käynyt ilmi, ettei nyt tullutkaan löydettyä valtaisaa kultaesiintymää, vaan jotain ihan muuta. Kaveri oli kuitenkin bisneshenkinen ja oli päättänyt alkaa järjestää maksettuja kierroksia, myös kuulemma kaupungin kokouksia pidettiin luolassa. Silloin ihmiset ovat vielä saaneet koskea seiniin ja osa on napsinut matkamuistojakin tippukivistä. Käsien rasva kuitenkin tummentaa kiven ja tippukivien muodostumisnopeus on hidasta, joten osa luolan kivestä on ruskeaa ja tippukivet puolikkaita. 1960-70-luvuilla kuitenkin oli löytynyt luolan vierestä vielä erillinen luola. Löytäjät pitivät alkuun sen salassa, jottei myös se tuhoutuisi. Nykyisin sekin on auki ja tippukivet siinä osassa osittain täysin valkoisia, kun niitä on osattu jo suojella. Tässä osassa ollessamme opas myös demonstroi luolaa kynttilänvalossa (näyttää kultaiselta niinkuin auringonvalossakin) sekä täyttä pimeyttä. Ja se oli kyllä sitten todellakin täyttä pimeyttä. Siellä kun olisi 3 kk, tulisi kuulemma sokeaksi. (Selitys jäi itseltä vähän epäselväksi, mutta taisi se olla tiedemiesten keskenkin vielä vähän epäselvää, että miksi niin käy.)

Joka tapauksessa, tässä valitettavan tummat kuvat. Olisi pitänyt olla parempi kamera paremmalla salamalla.

Välillä oli vähän ahdasta käytävää

Eri muodostelmille on ihmiset antaneet eri nimiä, tässä oli "lepakko"

Luolassa on järjestetty myös useita häitä, enkä kyllä yhtään ihmettele, että miksi

Piilossa olleessa luolassa vahingoittumat tippukivet ovat osin alkuperäisessä kirkkaanvalkoisessa värissään

Luolan kattoa

Tippukivimuodostelmaa luolan seinältä

Ja pihalta pongattu luonnonvarainen kalkkuna

Haight-Ashburyssä katumarkkinoilla

Tykkään San Franciscosta kaupunkina tosi paljon siksi, että sieltä löytyy aina jotain tekemistä ja näkemistä. Eri kaupunginosat on kuin pieniä kaupunkeja kaupunkien sisällä, niin paljon eri osat poikkeavat toisistaan.

Tänään oli Haight-Ashburyssa katumarkkinat eli 36. vuosittainen Haight-Ashbury Street Fair ja suunnistimme sinne. Aiemmin tämä nimenomainen katu / kaupunginosa on tullut tutuksi vain auton sisältä päin katsottuna. Nyt lähdettiin ihan asiaksemme alueelle, kun osa kadusta oli katumarkkinoiden ajaksi vielä suljettu liikenteeltä, joten pääsee tutustumaan alueeseen paremmin. Tai pääsee ja pääsee. Päivän aikana odotettiin paikalle saapuvaksi n. 100 000 ihmistä ja täynnä ihmisiä ja kojujahan kadunpätkä oli.

Haight-Ashburyn alue on ehkä kaikkein omaperäisin SF:n kaupunginosista. Alue on kuuluisa 1960-luvun lopun hippialueena, jossa mm. Janis Joplin asusteli. Vaikka alue onkin ilmeisesti siistiytynyt 1970-luvun kyseenalaisen huumemaineen jälkeen, on alue edelleen hyvin boheemi verrattuna vaikka SF:n liikemiesten kansoittamaan keskustaan verrattuna. Ja se näkyy sekä rakennuksista ja ihmisistä. Katumarkkinoiltakin löytyi kaikkea ennustajista poliittiisiin aktivisteihin (edustettuna ei kuitenkaan ollut kahta maan suurinta puoluetta), marihuanan laillistamisen puolestapuhujiin ja t-paitakauppiaisiin kuin erilaisiin ruokakojuihin, joista sai ostaa mm. grillattuja kalkkunan koipia, maissia ja vastapuristettua sitruunoista tehtyä lemonade-mehua. Ja ainakin tänään paikalla pyöri poliiseja useita kymmeniä. Alueen molemmissa päissä oli esiintymislava ja satuimme alueelle juuri, kun muutaman sanfranciscolaisen suomalaisen bändi The Horsmas oli lavalla ja esitti Irwinin biisejä - suomeksi!!

Alueella on myös aivan ihastuttavia viktoriaanisia taloja, sillä vuoden 1906 maanjäristyksen jälkeiset tulipalot eivät ilmeisesti tuhonneet aluetta juuri ollenkaan.

Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa (kuvaa klikkaamalla se näkyy isompana).

Muutama muukin oli eksynyt paikalle

Kadunkulma, josta alue on saanut nimensä

Alueen kauppoja

Alueen kauppoja

Alueen kauppoja

Alueen kauppoja

Alueen kauppoja, kaupan boheemi ulkoasu yhdistettynä rakennuksen viktorianiseen tyyliin

Alueen kauppoja

 

 The Red Victorian -hotelli

Seinämaalauksia ja grafitteja on joka lähtöön

Vinoja taloja Haightin varrelta

Viktoriaanista rakennustyyliä

Viktoriaanisia taloja vähän Haightin yläpuolella

Vähän lisää viktoriaanisia taloja

Ja yksittäinen viktoriaaninen rakennus