Aikatauluista ja niiden pitämisestä

Kun nyt kerran lorvin tässä sohvalla, niin yritänpä saada tekstiksi näitä päässä pyörineitä kirjoitusaihioita. Monta asiaahan täällä on eritavalla kuin Suomessa ja avoimella mielellä niihin tottuu tai yrittää totutella, mutta yksi asia kyllä pistää aina aika ajoin ärsyttämään. Nimittäin amerikkalaisten aikataulut, aikatauluttaminen ja jostain sopiminen. Näin suomalaisena ei vaan pysty ymmärtämään, miten vaikeata se on. Tiedän, että olen tästä kirjoittanut aiemminkin, mutta on tämä sellainen kulttuurien yhteentörmäys, ettei tästä yhdellä napinalla selviä. :D

Tapaus 1:

Teinin soitonopettajalta tulee sähköposti, jossa on kerrottu lukukauden poikkeusajat (opettaja reissussa tms.) ja esiintymiset (workshopit, konsertit jne.). Vastaan ja kuittaan, että päivät on meille ja teinille ok ja laitoin ne kalenteriini. Reilu kuukausi ennen workshoppia tulee viesti, että tässä on workshopin päivä ja kuittaan opettajalle, että kiitos tiedosta, teini on tulossa. Kaksi viikkoa ennen workshoppia tulee taas sähköposti. En kuittaa, joten opettaja lähettää viestin uudelleen kahden päivän päästä, johon kuittaan, että kiitos tiedosta ja hyvin sopii päivämäärä. Workshop-viikolla haen teinin soittotunnilta ja opettaja muistuttaa vielä workshopista ja sanoo, että jos aika ei sovi, niin voi tulla myöhemminkin kuin kahdelta. Vakuutan jälleen, että aika sopii, eikä muita menoja ole. Mutisen tästä (saksalaiselle) ystävälleni, joka toteaa, että hei kuriin ja järjestykseen tottuneena suomalaisena olen varmaan ainoa vanhempi, joka on viesteihin vastannut ja siksi ne tulevat aina vain uudestaan ja uudestaan minullekin ne muistutukset. Ja olen ehkä myös ainoa, joka ne on kalenteriinsa lisännyt jo alkusyksystä. Selvä, ollaan siis liian järjestelmällisiä me pohjoisen Euroopan asukit ja Kaliforniassa kaikki on vähän rennompaa "laid back lifestyle", niinkun täällä sanotaan.

Tapaus 2:

Koulusta tulee viesti koulun alettua, että tänä vuonna järjestetään opiskelijoiden (ja vanhempien) tapaamiset College counselorin (jatko-opintoasioita vastaava opinto-ohjaaja) kanssa. Viestissä on kaikki ohjeet, keneen ottaa yhteyttä ja milloin ajan varaamiseksi, varaukset tekee yksi vanhempi vapaaehtoistyönä koulun jälkeen ja hoidettavana on n. 400 ajanvarausta. Soitan sovittuun kellonaikaan ko. vanhemmalle, jätän viestin vastaajaan, hän soittaa minulle seuraavana aamuna ja antaa ajan ja pyytää minua laittamaan ajan kalenteriini, mahdolliset peruutukset ilmoitetaan sitten tuolle opinto-ohjaajalle. Meidän aika tulee ja olemme ajoissa ja kaikki sujuu hyvin. Kuukautta myöhemmin menen vanhempaintilaisuuteen yhtenä pe-aamuna, jossa tämä ajanvarauksista vastaava vanhempi on tullut antamaan ohjeet ajanvarauksen tekoon (ne samat, jotka oli siinä alkuperäisessä viestissä), samalla hän myös kertoo, että jättäkää vain yksi viesti vastaajaan, ei kymmentä (!), hän palaa työpäivänsä jälkeen asiaan. Hän myös kertoo, että aika pitää laittaa kalenteriin, eikä hän lähetä yhtään sähköpostivahvistusta tai -muistutusta, sillä aikoja on reilu 400 ja hänellä on myös päivätyö, ja jos ei pääse, aika pitää peruuttaa. Ja nämä asiat hän kertoo hyvin koulutetulle porukalle aikuisia, koska suurin osa soittaneista on soittanut useita kertoja hänen työpäivänsä aikana ja lähes kaikki ovat pyytäneet muistuttamaan heitä ajasta lähempänä, että muistavat mennä sovittuun aikaan.

Tapaus 3:

Minulla on lääkärin aika varattuna tiistaille. Automaatti soittaa minulle perjantaina ja muistuttaa ajasta ja se pitää vahvistaa painamalla tiettyä numeroa. Maanantaina tulee muistutusviesti, että minulla on seuraavalle päivälle lääkäriaika ja voi katsoa nettipalvelusta tarkemman ajan. 

Tapaus 4:

Tämä nyt ei varsinaisesti ole mikään tapaus, mutta tästä on ollut niin paljon juttua eri paikoissa, blogeissa ja FB-ryhmissä, että laitetaan nyt tämäkin. Amerikkalaisilla on tapana sanoa ihan puolitutuillekin tai suoraan sanottuna ihan vieraillekin, että "let's meet sometime", "see you soon" tai kuten eräs mies kävelyreittimme varrella joskus miehelle sanoi, että "we should go sailing together sometime". Ja ne tyypit ei siis oikeasti tarkoita sitä, se on vaan sellainen amerikkalainen kohtelias (!!) tapa sanoa jotain lämpimikseen. Sitten tällaiset suomalaiset ym. ottaa se helposti tosissaan. Jos on tottunut siihen, että kun Suomessa sanotaan, että mennään kahville ens maanantaina, niin sitten kanssa mennään kahville sillon maanantaina, niin onhan se toki vähän outoa, että täällä se sama lause tarkoittaa, että "mennään kahville ens maanantaina", tai "mennään kahville ens maanantaina, jos ei mulle tule mitään tärkeempää/parempaa ohjelmaa" tai "ei mulla ole aikomustakaan mennä kahville maanantaina". Mun tuttavat on suureksi osaksi muualta tänne tulleita, niin harvoin näitä tulee vastaan, tai ne ovat oppineet, että jos mulle sanoo klo 17 maanantaina, niin se on maanantaina klo 17.. ;) Onhan näitä tarinoita kuultu, miten joku amerikkalainen on sanonut suomalaiselle, että jos satut tulemaan joskus tännepäin, niin tule meille ja sitten suomalainen on oikeasti tullut matkalaukkuineen paikalle ja isäntäväki on vähän ihmeissään.

Tapaus 5:

Vaikka kuinka tietäisit nämä edelliset, niin silti nämä paikalliset onnistuu yllättämään sillä, että kuinka vaikeeta yksinkertaisten asioiden sopiminen näitten kanssa voi olla. Teini pyydettiin jousikvartettiin, jossa ideana oli treenata ohjelmisto ja käydä sitä ainakin joulun aikaan soittamassa vanhusten palvelutaloissa. Jo harjoitusaikojen sopiminen on ihan yhtä tuskaa. Nää muut teinit kun omaa ne seitsemän muutakin harrastusta, niin mikään ei koskaan käy kaikille. (Oiskohan sitä kannattanut miettiä, kun lupautui siihen kvartettiin?) Lopulta kvartetin vetäjä (joka tekee tän tietenkin saadakseen "johtajuus"kokemusta CV:hensä collegea varten), teki tiedoston, johon kaikki voi kirjata sopivat päivät. Kahden aikataulut siellä on, kaksi ei ole vielä "ehtinyt" (odoteltu nyt 4 kk). Eli järjetön sähköpostivahvistusviestittely joka toinen viikko. Ja jos en ole lukenut ko. päivänä pariin tuntiin meilejäni, niin yllätyksenä saattaa tulla, että eivät harjoittelekaan paikassa A aikaan Y, vaan paikassa B aikaan X sinä samana päivänä, koska B-lapsi on allerginen A-lapsen koiralle (jonka on tiennyt koko sen 2 viikkoa, kun aika ja paikka on lyöty lukkoon, mutta tuli mieleen vasta alkaa säätämään tunti ennen sovittua aikaa). Tää mun napina kuulostaa varmaan idioottimaiselta nillitykseltä, mutta kun tätä kattelee viikosta toiseen, niin ei vaan voi käsittää, että miten vaikea on a) sopia asioista ja b) pysyä niissä. Jossain vaiheessa kun yritin selvitellä, että millonkas nää palvelutalokeikat nyt olis, niin yks ilmottaa, että hänen lapselleen käy vaan kaksi päivää joulun aikaan (aha, kiva tietää), yks kertoo, että kahteen paikkaan vois mennä mikä tahansa päivä klo 11-12 ja hänellä olis tulostettuina joululaulunuotteja (mitä kävi niille kvartettobiiseille, joita on nyt 4 kk treenattu?), ja yksi ei vastaa mitään. Lopputulos: ei keikan keikkaa joulun ja uuden vuoden välissä. Pikkasen v-tutti, että jätettiin joululomareissukin varaamatta, kun teinin piti ilahduttaa vanhuksia. (Toki oikeasti on hyvä, että on nyt vaan saanut kaikki oikeasti levättyäkin, ja joulun ajan reissut olis ollut törkeän hintasiakin, että ei tämä mikään maailmanloppu ole.)

(Edit Tänä aamuna, 30.12., tuli soitto ja yksi keikka on tänään. Yksi soittajista on lopettanut, mutta kolmen soittajan ryhmä lähtee kohta esiintymään.)

Joskus mä hitto vieköön ihmettelen, että miten nää ihmiset ehtii lennoille ym. ajoissa ja miten näitten töissä saadaan mitään koskaan tehty ennen deadlinea. No, mutta mähän onkin tällainen suomalainen tiukkis, jonka mielestä asia on niin kuin se sovitaan ja aikataulut on, mitä sovitaan. Että vaikka sitä huomaa jossain aiheissa amerikkalaistuneensa, tai kalifornialaistuneensa, niin tässä on kyllä itsellä vielä jokseensakin totuttelemista joksikin aikaa. :D

Joulun aikaa

Syksy on hujahtanut ihan järjettömällä vauhdilla ja tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi. Tänä vuonna ehdittiin kuitenkin löytää paikallisia jouluperinteitä, joita ei olla ennen huomattu. Bongasin jostain lehdestä San Franciscon Dickensin joulumarkkinat, joihin päätettiin mennä. Ne oli kyllä ihan huiput, vähän niinkuin keskiaikamarkkinat, mutta Dickensin ajan Lontoosta. Lipun hinta tuntui alkuun melko suolaiselta (25$/hlö), mutta ei enää sisälle päästyä. Kojujen lisäksi tarjolla oli niin elämyksiä, musiikkia kuin teatteriesityksiäkin (joista käytiin katsomassa Pinokkio). Ja kaikki paikassa töissäolleet puhuivat Dickensin ajan englantilaisella aksentilla. Näiden lisäksi monet paikalle tulleet maksavat vieraatkin oli pukeutuneet ajan tyylin mukaisesti tai steampunk-tyyliin. Itseä vähän jopa harmitti olla siellä normivaatteissa, vaikka ei toki oltu ainoita. Paikassa oli vähän hämärää, mutta kait näistä kännyräpsyistä jotain kuvaa saa.

Pari viikkoa tämän tilaisuuden jälkeen käytiin pyörähtämässä Mountain Viewn saksalaisilla joulumarkkinoilla. Todellakin vain pyörähtämässä, sillä paikka oli niin täynnä ihmisiä, ettei meinannut eteensä päästä ja pretzelikojuunkin jonotti kymmeniä ihmisiä. Kojut tuli tarkastettua, mutta mitään syötävää ei sitten jonotettu.. 

Muuten joulujuttuja oli jotain koulussa ja töissä. Sekä puolison töissä että lapsella koulussa orkesteritunnilla vietettiin White Elephantia. Tästä olen muitsaakseni joskus aiemminkin kertonut, vähän sellainen suomalainen pikkujoulupakettiperinne, mutta lahjan voi valita joko avaamattomissa vaihtoehdoista tai "varastaa" jo jonkun toisen ottaman paketin, joka on jo avattu. Teinillä oli ohjeena, että ei saa ostaa mitään, vaan pitää tuoda kotoa löytyvää roinaa, mutta ei saa olla mitään lahjakortteja tai muuta. Teini vei sinne Ikeasta ilmaiseksi saadut omenalamput ja oli itse saanut paketista muurahaismyrkkyä, jonka oli lahjoittanut sitten jollekin kaverilleen... Ainakin tarkoitus oli täytetty, että paketissa pitää olla jotain roinaa ("crap"). 

Alunperin meillä oli suunnitelmissa lähteä joulusi pariksi päiväksi Tahoelle hiihtämään, mutta iski joku pöpö ja jouluaatolle oli luvattu reippaasti lunta ja vähän heikompaa keliä, niin ei menty. Syötiin sitten suomalaista jouluruokaa ja on lorvittu kotona ja luettu ja katseltu leffoja. Tällainen rentoutumistauko tuli kyllä ihan tarpeeseen, se täytyy kyllä myöntää. Meillä työporukalla puolestaan vietettiin rumien joulupaitojen päivää ("ugly Christmas sweater"), eli pidettiin nyyttärit lounaalla ja moni oli pukeutunut näihin rumiin jouluaiheisiin paitoihin. Näitä paitojahan näkyy ennen joulua vähän kaupassa kuin kaupassa, vaikka mä olin omani ostossa kyllä auttamattomasti myöhässä. Ja kaikenlaisia joulupaita-bileitäkin kuulemma pidetään. Tämä villitys on nyt kestänyt jo jonkun vuoden. Toisaalta onhan täällä isoissa kaupungeissa jo melkein perinteenä nekin tapahtumat, että pukeudutaan joulupukiksi ja kierretään baareissa vetämässä lärvät..

Joulunpyhät on jo ohi, joten toivottelen kaikille hyvää uutta vuotta!

High schoolin Junior-vuosi ja testirypäs edessä

Kesällä jo näistä kaikista eri collegeen hakuun vaadittavista testeistä ja muista kirjoittelin, vaikka olin silloin todella pihalla niistä. Tämä teinin Junior-vuosi (eli high schoolin toiseksi viimeinen vuosi) on kyllä ollut suhteellisen tiukka ja työntäyteinen. Kurssit alkaa olla vaikeampia ja työläämpiä ja samalla pitäisi tehdä kaikkea muutakin jo yliopistoon hakua ajatellen. Ei ole kalenterissa kauheasti tyhjää teinilläkään, vaikka varmasti siellä on paljon enemmän tyhjää kuin joillain luokkatovereilla on. On aikaa sentään nähdä kavereita ja vaan ollakin. Pikkuhiljaa alkaa nämä edessä olevat testit ja aikataulutkin selvitä.

Tässä on siis teinillä tehtynä tai edessä melkoinen setti kaikenlaista testiä. Kyllä heikompaa jo huimaa. Tehdäänpä nyt oikein listaus näistä.

California High School Exit Examination (CAHSEE) – Tämän testin läpäiseminen on ollut Kalifornian high schooleissa pakollinen, jotta saa high schoolin päättötodistuksen. Meidän teinikin otti sen ensimmäisen kerran viime keväänä. Siinä testataan enkun ja matematiikan taitotaso monivalintatehtävillä. Testin voi ottaa Junior- ja Senior-vuosina uusiksi jopa 3 tai 4 kertaa. Teini kuitenkin sai alkusyksystä kirjeen, että on läpäissyt testin. Sen jälkeen tulikin tieto, että kyseisestä testistä luovutaan ensi vuoden alusta ja sitä ei siis enää vaadita (toistaiseksi ainakaan) päästötodistuksen saantiin. Ilmeisesti varsinkin muuta kuin englantia äidinkielenään olevilla on ollut vaikeuksia läpäistä testiä. Ja näin ollen kyseiset opiskelijat eivät ole voineet päästä esimerkiksi collegeen, vaikka college heidät olisikin opiskelijaksi hyväksynyt, koska high schoolin todistus puuttuu. Ihan hyvä päätös, sillä kyllä tuota taitotasoa testataan muutenkin, nimittäin:

Preliminary SAT (PSAT) – Tämä on SAT:tä edeltävä virallinen College Boardin järjestämä testi, joka ainakin täällä tehdään kerran koulussa koulun järjestämänä. Siinä testataan niin matikkaa kuin kriittistä lukemista kuin kirjoittamistakin. Pääsääntöisesti tämä on monivalintatesti ja aikaa testin tekemiseen on 2 tuntia ja 10 minuuttia. Testin tuloksia ei vielä ole tullut, tulevat kuulemma noin kolmen kuukauden päästä testistä. Nämä tulokset menevät sinne College Boardin systeemeihin käsittääkseni ja sieltä sitten yliopistoille ja collegeille ja sieltä sitten voi alkaa tulla mainoskirjeitä, jos testit menevät erityisen hyvin.

SAT – Tämä on standardoitu testi, jota käytetään suhteellisen yleisesti collegehaussa yhtenä oppilaan arviointikriteerinä. SAT pitää sisällään samat kolme osaa kuin PSAT, mutta testi on muuttumassa ensi keväänä ja tuolloin tuosta kirjoittamisosioista tulee vapaaehtoinen. Testiä on kovasti arvosteltu siitä, että siinä on knoppeja, jotka pitää tajuta, vastaustekniikka pitää osata hyvin ja se testaa pitkälti ulkoaopittua. Teinilläkin on ollut jo koko high schoolin ajan viikottaiset SAT-sanat, eli sivistyssanoja, joita pitää opetella (sekä merkitys että oppia niitä käyttämään). Täällä on esimerkiksi saatavilla sanalistoja SAT:ta varten harjoitteluun. Testi on kuulemma muuttumassa enemmän soveltavaksi, eikä ulkoaopeteltujen sanojen osaaminen ole enää niin vahvasti painotettuna. Tosin kirjoitusosiossa niitä pitää edelleen osata käyttää. Tosin saattaa olla, että meidän teini jättää tuon kirjoitusosion kokonaan tekemättä. Saa nähdä. Joka tapauksessa meidän teini tähtää nyt tuohon uuteen testiin ja on ottamassa sen todennäköisesti tuossa touko-kesäkuussa. Yleisesti testi otetaan kerran uudelleen, joten se on edessä sitten myös todennäköisesti ensi syksynä. Jotkut kuulemma jännittävät testin tekemistä niin paljon, että on parempi ottaa se uusiksi, jos ei saavuta ensimmäisellä kerralla haluamaansa pistemäärää. Testi kustantaa noin 43 dollaria.

SAT Subject tests – Sitten näitä erillisiä testejä voi ottaa tietyistä aineista, kuten nyt esimerkiksi fysiikasta, kielistä tai matematiikasta. Matikan testejä on kahta eri tasoa, joista ylemmmän tasoinen olisi hyvä ottaa, jos haluaa matemaattis-luonnontieteelliselle alalle tai on ollut noilla ylemmillä matikan kursseilla. Matikan kurssiin ei vaadita calculus-osiota, joka yleisimmin opetetaan täällä vasta Senior-vuonna. Ainetestejä voi tehdä kolme kerralla, teini todennäköisesti tekee näitä tänä kesänä kaksi ja nämä ovat edessä todennäköisimmin kesäkuun alussa, kun kyseiset kurssit on suoritettu. Mitään ylärajaa näihin ei ole ja jotkut ottavat useampiakin, toiset puolestaan vain ne, jotka itseä kiinnostavat. Testi maksaa 26 taalaa + 18 taalaa per ainetesti. Lisää SAT:sta täältä.

ACT – Tämä on vähän niinkuin vaihtoehtoinen standardoitu testi tuolle perus-SAT:lle. Pääsääntöisesti collegeen hakiessa on edellytyksenä joko SAT:n tai ACT:n tekeminen. Pisteytykset testeissä on hyvin erilaiset, joten se on sitten collegejen päänsärky painottaa testitulokset niin, että ne vastaavat toisiaan. Monet tällä alueella ottavat molemmat, jos eivät ole saaneet toisesta jo aivan huippupisteitä. ACT on kuulemma enemmän opittua mittaava testi, jossa ei niinkään kysytä ulkoa opittuja tietoja ja asioita, vaan kokonaisuuksia. Testi jakautuu neljään osaan, matikka, englanti, lukeminen ja tieteellinen päättely. Ei olla nähty yhtään testiä vielä, mutta teini on ottamassa jonkun harjoittelukokeen keväällä, jotta saa vähän tuntumaa siihen. Muuten ACT lienee aikataulussa ensi syksyn alkupuolella ennen college-hakuprosessin alkua. Testin hinta on noin 56 dollaria. Lisää ACT:sta täältä.

AP-testit – Näiden lisäksi voi sitten ottaa kunkin AP-tasoisen kurssin (Advanced Placement) jälkeen AP-testin, jolla osoitetaan kurssilla opetettujen asioiden oppiminen. Hyvin menneellä testituloksella voi sitten esimerkiksi korvata suoraan college-kurssin eli hypätä kurssin yli. Nämä testit ovat yleensä toukokuussa. Teini ottanee yhden tänä vuonna ja sitten ensi vuonna jonkun AP-testin/testejä riippuen suoritetuista kursseista. AP-testin hinta on googlen mukaan 92 dollaria per testi. Lisää AP-testeistä täältä.

Näiden lisäksi on sitten yleisiä testejä, kuten California Assessment of Student Performance and Progress (CAASPP) -testi, joka korvasi aiemmin käytetyn STAR-testin. Nämä mittaavat kuitenkin yleisemmin kouluja ja niiden oppilaiden suoriutumista, eikä näillä mitata niinkään yksittäisen opiskelijan suoritusta tai pisteitä ei voi hyödyntää mitenkään esimerkiksi jatko-opintoihin pyrkiessä. Että testiä pukkaa ensi keväänä ja syksynä ja kova valmistautuminen toki niihin tulee sitten eteen viimeistään keväällä, vaikka pohjatyötä pitääkin toki tehdä koko ajan.

Että jos ihmettelette, että miksi blogi on ollut suht hiljainen, niin illat on mennyt yrittäessä selvittää tätä kaikkea viidakkoa. On käyty koulun infotilaisuuksissa ja tavattu koulun college counselor ja kaikkea. Teini kävi ennen PSAT:ta SAT boot campissa, jossa kerrattiin vastaamistekniikoita ja annettiin yleisiä vinkkejä testin tekemiseen ja testiajan hyödylliseen käyttöön. Että kyllä tässä aikaa (ja rahaakin) menee, vaikkei mitään hirveitä preppauskursseja ollakaan aiottu teinille maksella. Jos olette sattuneet lukemaan paikallisesta tavasta teettää standardoituja testejä, niin niillä yleensä viitataan noihin ihan viimeisiin, sillä niitä teetetään enemmän tai vähemmän joka vuosiluokalla. Mutta tämä muu testirumba lähtee siis todella pyörimään nyt tämän vuoden keväästä. Että silleen.

Aberdeen, Olympic National Forest

Ja viimein päästään tämän reissun viimeiseen päivään. Yövyimme Lakewoodissa lähellä Tacomaa, sillä tarkoituksena oli vielä ehtiä käydä sademetsässä tällä reissulla. Olin katsellut Washingtonin osavaltion eri kohteita ennen reissua ja todennut, että reissu Aberdeeniin ei kyllä ole ollenkaan järkevä, vaikka se onkin Kurt Cobainin synnyinpaikka. Mutta kas, siihenhän se osuu matkalla Olympia-nimiseen kansallispuistoon. Joten ei kun sinne. Tutunkuuloinen lause on päässyt myös kaupunginrajalla olevaan tauluun.

So the final days of our travels (in August). We slept in a hotel in Lakewood near Tacoma and were planning to see some rainforests. When I was planning our stay in Washington state I was bummed that Aberdeen was so far from Seattle and discarded the plan to go and visit this tiny town. But hey, it is almost on the way to the Olympic National Park, so yay! another tribute to Kurt Cobain was in order. "Come as you are".

Kurt Cobainin muistolle tehty puisto on todella pieni. Siis erittäin pieni. Eli tätä varten ei kyllä kannata Aberdeeniin ajella, jos ei sitten satu muutenkin olemaan seudulla kuten allekirjoittanut. Mutta onhan se nyt jotenkin sykähdyttävää olla ja katsella Wishkah-joen mutaista sillanalusta, johon kolmasosa Kurtin tuhkista on ripoteltu. Siinä ne vuoroveden myötä liikkuvat edestakaisin: From the Muddy Banks of the Wishkah.

So this is the "From the Muddy Banks of the Wishkah". The Kurt Cobain memorial park is actually really tiny. So tiny that you almost miss it when you drive here. But the town is tiny with financial struggles as well. But this is the place, the place that Kurt wrote about in "Something In The Way" and where one third of his ashes are scattered. This is where he started his life and where he was from. If you ever were a Kurt fan you will understand. <3

Aberdeenistä matka jatkui siis kohti Olympic National Park -kansallispuistoa. Oltiin kuultu Seattlen risteilyllä, että Washingonin osavaltiossa on sademetsiä ja olihan ne tsekattava. Nämä ovat siis näitä viileänlauhkeita sademetsiä, eli ihan eri juttu kuin ne trooppiset. Jännä sinänsä, että vaikuttavat ensin ihan tavalliselta suomalaiselta metsältä, mutta ilma on selkeästi kosteampaa ja sammal- ja naavakasvustoa on selkeästi enemmän. Hiki täällä tuli helposti ja houkutteli hyttysiä, joten ihan kauhean pitkää vaellusta ei lähdetty tekemään, mutta kierreltiin polkuja kuitenkin jokunen tovi.

Then we headed to the Olympic National Park. While we were in the cruise in Seattle, we were told that Seattle is not actually so rainy as people think. But there are temperate rain forests in the area. A must see! It was kind of funny actually. The look a lot like Finnish forests. Except that they are more humid and there is different kind of moss and beard moss everywhere. And you get warm and sweaty really fast when you are walking around in the forest.

Olympic National Park -kierroksemme jatkui ja pysähdyimme Ruby Beach -rannalle ihailemaan maisemia. Jälkikäteen ajateltuna tämä Olympic National Park -kierros olisi pitänyt tehdä jonain toisena päivänä. Oltiin katottu tätä reittiä ja todettu, ettei tätä varmasti pysty yhden päivän aikana tekemään. No olisi sen varmasti ehtinyt, kun ei täällä ollut sellaisia vuoria ja vuortenylityksiä kuin Kaliforniassa on parhaillaan ja jotka hidastavat matkaa tolkuttomasti. Mutta hyvä, että päästiin katsastamaan edes nämä paikat reissun aikana.

And next stop was Ruby Beach. This is again a really beautiful place and definitely worth a visit. Now thinking back we should have done this trip around the Olympic National Park some other day when we would have had time to do the whole loop. But we thought we would not have time to do that, since that kind of mileage in California with the mountains and mountain passes is kind of impossible to do in one day. But well, you live and you learn. At least we got to see these cool places.

Ruby Beachillä tuli jännästi lammesta tai järvestä vesi näiden pikkukivien alta ja juoksi mereen pienen pieninä puroina.

At Ruby Beach. The water from the small lake or pond went under the tiny rocks and then as tiny water streams to the ocean.

Sitten oli aika lähteä ajamaan takaisin ja kohti lentokenttää. Mutta ei ensin ajamatta Karjala Roadin yli. Nimen historiaa en saanut selvitettyä, mutta kuvahan siitä oli tietty otettava. Ja sitten eteen osui vielä "periamerikkalainen" junaristeys roikkuvine liikennevaloineen, niin räpsäistiin kuva siitäkin. Ja ei kun kauhealla kiireellä (oikeasti tuli kiire, Tacoman kohdalla näyttää olevan järkyttävät liikennejumit joka kerta) lentokoneeseen ja kohti kotia. 

And then it was time to head to the airport and home. These pictures are here just because "Karjala" is the part of Finland that we lost to Soviet Union during the WWII. I wonder what is the history for this road here. And then we really had to rush to the airport. I was almost certain at some point that we would not made it. There seems to be a traffic jam in Tacoma every day. If you are ever in this area be prepared for that. The traffic was barely moving and we traveled like 5 miles in 30 minutes and my stress levels were rising. We did make it to our plane, but there was no extra time to spend in the airport. Well, all is well that ends well.

Oli kyllä hyvä reissu, vaikka ei kaikkiin paikkoihin päästykään, mihin meinattiin. Seattlen ja Vancouverin alueella on myös suosittua käydä valassafareilla, koska siinä Seattlen ulkopuolella olevassa lahdessa San Juan Islandin vieressä elelee miekkavalasparvi, joka asustaa siinä käsittäkseni vuoden ympäri. Reissu olisi kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän koko päivän reissu ja se Seattlen päivä, jolle reissun olisi saanut vielä varattua oli pilvinen ja tuulinenkin, joten helposti merisairaaksi tulevana jätettiin väliin. Tosin lentokoneessa vieressämme olleet matkustajat selailivat Alaskan risteilyn esitteitä niin ahkerasti, että iski matkakuume lähteä vielä joskus Seattlesta Alaskan risteilylle ja se risteilyhän ohittaa myös ne San Juanin saaret..

It was really an awesome 9 days. We did not do everything that we planned, but we did something else instead. We had also planned on going to a whale safari. The San Juan Islands are a home to a resident orca population that live in the area. It would have been a full day trip and the day that they still had tickets the weather was not great. I get sea sick easily, so we skipped that for now. We do have plans to go back some day to visit Victoria and the orcas and else. Maybe a cruise to Alaska boarding from Seattle. Who knows. 

Portland, Mt Hood & Columbia River Gorge

Tämä näyttää nyt olevan pisin matkakertomus koskaan, tai ainakin hitaimmin julkaistut osat. Tuntuu vaan, että päivät on niin täynnä, ettei jaksa kotona enää avata tietokonetta ollenkaan. Varsinkin kun tällä läppärillä päivityksestä huolimatta osa kirjaimista vaan häviää edelleen. Mutta asiaan. Portlandissa suuntasimme The Grottoon (National Sanctuary of Our Sorrowful Mother), eli katoliseen pyhättöön, jossa on pieneen luolaan tehty alttari ja kaunis, rauhallinen puutarha kirkon ja patsaiden ympärille. Erittäin rauhallinen paikka, jossa lähes ensimmäisinä päivän vierailijoina kävelimme keskellä metsää hämähäkinverkot kasvoillamme..

This travel journal seems to take forever to complete, since I have not had time to blog or time to open the computer to do anything extra lately. Anyways here are the travels in and from Portland. As soon as I saw pictures of the Grotto (National Sanctuary of Our Sorrowful Mother), I wanted to visit there. This was a really serene, peaceful and beaufitul sanctuary. We were there right when it opened and we almost the only ones there. So it was really quiet and we walked around the garden with spider webs in the paths (and soon in our faces too). The next steps from our day we owe a big thank you to Andres that listed his favorite spots in the area for us. Thank you so much! We followed your travel plan almost to the finest details. :)

Porlandista lähdettiin ajelemaan kohti Mt. Hoodia, jonka näkymät olivat huikeat. Mikäs tämän parempi paikka syödä brunchiaan vuorenrinteellä?

The first stop after Portland was Mt Hood. Beautiful scenery and a wonderful place to enjoy your brunch.

Mt Hoodilta lähettiin lähdettiin ajelemaa alas ja ajeltiin Columbia-joen vartta. Columbia-joki on Tyyneenmereen laskeva, luoteisen Yhdysvallan suurin joki, joka vaihtelee leveydeltään jonkun verran. Maisemat joen varrella ovat kyllä upeita.

From Mt Hood down to the Columbia river. Columbia is the largest river in Pacific Northwest region and the scenery is really beautiful. This is just not some water, there is a lot of water in here. And some nice artwork on the bridges that cross the river.

Columbia-joki on Yhdysvaltain suurin vesivoimaan valjastettu joki. Ja Bonneville pato on erittäin merkittävä sähköntuottaja. Padon läpi virtaa vettä yli 5000 m³/sekunnissa. Täältä löytyy myös lohiportaat ja vieressä on kalankasvattamo.

Since Columbia river is one of the most important rivers to provide electric power, of course there is a damn. And not just any damn, but a huge Bonneville Damn, which provides about 5 billion kWh of electricity each year. Impressive. There is also a fishery next to it and fish ladders. And a tiny hint to travelers: this is the last place to use a restroom if you are heading to the River Gorge. Just saying..

Ja sitten päästiin sinne parhaimpaan paikkaan, eli Columbia River Gorge. Eräänlaiseen kuiluun tai kanjoniin, jossa tuntuu olevan toinen toistaan kauniimpia vesiputouksia. Tässä ensimmäisenä Horsetail falls niin alhaalta kuin mäen yläosassa myös pienemmältä putoukselta ja lähteeltä. Pitihän siellä käydä itseään kastelemassa vähän vesisuihkun alla, lämmin päivä ja kaikkea.

And the the beautiful Columbia River Gorge, a canyon with several beautiful water falls. First we headed to the Horsetail Falls. We even climbed up the hill to see the pond and got our (or mine at least) head cooled in the refreshing water. It was a warm day after all.

Sitten yritettiin päästä katsomaan Oneonta Gorgen vesiputousta. Matka kuitenkin tyssäsi tähän. Meille olisi ollut ihan ok jopa kastella kengät (ota mukaan vesitossut, jos olet matkalla tänne), mutta matka tyssäsi suureen ihmisjoukkoon, eikä tästä kohdasta yksinkertaisesti olisi päässyt eteenpäin pitkään aikaan.

We were trying to go and visit the Oneonta Gorge as well, but it seemed that dozens of people had the same idea. So we got this far. To pass from here it would have taken a long time to wait all the other people to pass. But hey there is something to see next time, too. Wear your water shoes and swimming suits for this one and you can pass the crowd more easily.

Mutta onneksi jäljellä oli vielä Multnomah Falls -vesiputoukset, joka on se suurin ja näyttävin vesiputous tällä alueella. Oltiin täällä siis lauantaina päivällä elokuussa ja tuntui, että koko Portland oli täällä samaan aikaan. Ei siis saatu autoa parkkiin, jonoa toisesta suunnasta oli noin 200 metriä parkkipaikalle, joten sillä aikaa kun puoliso kierteli parkkipaikan ympäri, kävin nappaamassa kuvat putouksesta. Olisi ollut kiva kiivetä tuonne sillallekin, mutta minkäs teet.

And then there was still the Multnomah Falls. This is the biggest and most impressive waterfalls in the area. We were here on Saturday afternoon in August. And so was half of Portland. Finding a parking spot was impossible, so we just had to quickly run to take the pics while someone was waiting in the car driving around the parking lot. Well, I can totally understand why people want to visit this place.

Sitten oli aika taas ajella lähemmäksi Seattlea, vielä viimeiset pysähdykset Crown Point -nimisessä paikassa, jossa voi vielä ihastella kaunista Columbia-jokea.

And one last stop before heading back to Washington state. This is Crown Point and the beautiful views to the Columbia river. If you ever have time to visit this area, you should. It is just absolutely beautiful. And thank you again Andres for the inside info and tips for this area! Highly appreciated.