Sivut

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kaapelifirmasta, netistä ja tv-kanavista

Olen aiemminkin tainnut kirjoitella paikallisten kaapeli-/tv-sopimusten kiemuroista. Niiden lopullista hintaa kun on välillä vaikea selvittää, ja jos haluaisi aina optimaalisen hinnan, niin sopimus pitäisi neuvotella jollain tekosyyllä aina aika ajoin uusiksi.

Kun muutimme tähän asuntoon reilu vuosi sitten huhtikuussa, niin kaapelisopimuskin meni uusiksi. Tuolloin päätimme tilata vaan nettiliittymän, mutta ei tv-kanavia. Niitä kanavia on kuitenkin aina siinä sopimuksessa ihan liikaa, työ- ja kouluaikataulujen vuoksi sitä tv:tä tuli muutenkin katsottua melko vähän ja onhan se satasen kieppeillä oleva kuukausimaksu melko paljon, jos sitä ei kauheasti katsele. Hyvin ollaan pärjätty pelkällä nettiyhteydellä ja Netflixillä jo toista vuotta. Lisäksi osan ohjelmista voi katsoa tv-yhtiön tai kaapeliyhtiön nettisivuilta päivän tai muutaman päivän viiveellä, jos nyt tulee pakottava tarve vaikka seurata Blacklist-sarjaa suht reaaliajassa... ;) Amerikkalaisille tuttaville en tästä ole kauheasti huudellut, vaikka tiedän, että osa paikallisistakin on tehnyt näin tai hankkinut kotiinsa pienen antennin. Ihmettelisivät kuitenkin, että miten pysytään perillä USA:n asioista ilman. Antennin kautta kun kuulemma näkee muutaman peruskanavan ilman mitään sopimuksia. En sitten tiedä, puoliso tätä uhkasi aikoinaan selvitellä, mutta ei ole vissiin niin suurta tarvetta kokenut moiselle, että olisi vielä kotiin asti antennia tullut.

Viime huhtikuussa meidän nettiliittymän hinta tietty taas nousi, kun oli kulunut se 12 kk "tarjousaika". Yhtiö sitten tietty alkaa lähettää tarjouksia kattavammista, kalliimmista paketeista siinä samoihin aikoihin. Bongattiinkin sieltä nopeampi yhteys, johon kuului puolen vuoden nettikatseluoikeus HBO:n kanaville. Arvattiin toki, että säätöä siitä tulee, mutta puolisko kävi oikein noiden toimistolla päivittämässä sopimuksen, että tulisi kaikki hoidettua. No, ei meidän tunnuksilla mitään HBO:ta voinut katsoa. Otettiin yhteyttä niitten chatti-asiakaspalvelulla, mutta toki se päättyi siihen, että eivät osaa sanoa, mikä on vikana ja tutkivat asiaa. Sama tilanne viikon päästä puhelimitse. Lopulta puoliso huomasi sieltä nettipalvelusta, että ovat kytkeneet meille liian hitaan nettiyhteyden. Se pystyttiin vaihtamaan nopeammaksi, mutta yllätys yllätys, se HBO:n tarjous oli tietty vanhentunut, joten sitä ei sitten saatu. Joku hinnan alennus pariksi kuukaudeksi saatiin kuitenkin. Aikaa ja hermoja taas kului. Tuntuu, että näiden kanssa homma ei vaan koskaan mene putkeen. Ei ole siis ensimmäinen kerta.

Ollaan pärjätty oikein hyvin ilman perinteistä tv-kanavatarjontaa. Reissussa ollessa hotellin tv:stäkin tuntuu olevan vaikea löytää mitään katsottavaa uusintojen ja vanhojen elokuvien joukosta. Ainoahan tietty on, että sitten tällaiset ajankohtaisjutut, kuten Super Bowlit, uutiset ja presidenttiväittelyt ei näy, mutta kait nekin saisi jostain halutessaan jälkikäteen katsottua. Republikaanien ensimmäinen väittely sattui tulemaan, kun oltiin kesälomareissussa. Kyllähän se sellaista jankutusta ja "showta" oli, ettei kauheasti asiaa olisi menettänyt, vaikkei olisi katsonutkaan. Uutiset luen muutenkin mieluummin lehdistä, kun näillä on aina sellainen tapa liioitella ja paisutella varsinkin rikosuutisia, ettei niitä jaksa päivästä toiseen katsellakaan.

Tällä sopimuksella mennään nyt tämä 12 kk sopimuskausi, ja sitten saakin taas varautua uuteen säätöön ja sähläykseen.