Lenkkikelit

Ei se elämä todellakaan mitään pelkkää reissaamista ole, vaikka niistä toki on helpompi kirjoitella blogiin enemmän tai vähemmän tuoreeltaan. Siitä tavallisesta heräsin, menin töihin, tein töitä, tulin töistä, söin, katsoin teeveetä ja nukuin -arjesta kun ei saa kovin hohdokasta blogitekstiä vaikka kuinka yrittäisi. ;)

Viime aikoina on kävelylenkitkin jääneet valitettavan vähäiselle, kun töistä tullessa alkaa olla jo pimeätä ja viikonloput ennen ja jälkeen joulun olivat täynnä kaikkea tohinaa ja räkimistä. Nämä tammikuiset talvikelit on taas yhtäkkiä yllättävän lämpimät ja sadetta ei ole näkynyt mailla halmeilla. Joten mikäs sen parempi tapa käydä purkamassa työstressiä, varkaiden aiheuttamaa ärsytystä ja turhautumista kuin pistellä tossua toisen eteen. Ärsytys ja turhautumien on hyvä tekosyy reippaseen kävelylenkkiin. Niin ja se Kalifornian tammikuinen aurinko.

Iltapäivän lenkkikelit

Lenkkimaasto

Kalifornian tammikuu

Rauhaa ja hiljaisuutta

Ja suhteellisen reipas kävelylenkki, loppurutistus jokusella juoksuaskeleella

Ja lenkittäjänä kuulokkeista suomalaista asennemusiikia :)

Varkaita

Pari päivää uuden vuoden jälkeen, eli vuoden ensimmäisenä viikonloppuna kun meillä pääsääntöisesti kärsittiin vielä jetlagista ja flunssasta puoliso kävi viemässä roskiksia ja tuli roskakatoksesta osan meidän laskettelukamojen kanssa. Siinä pää muutenkin yllä mainituista syistä sekaisin sitä kuitenkin tajusi, että meidän varastoon on murtauduttu. Siinä sitten pimentyneessä talvi-illassa ja väsymyksestä sekaisin alkoi muodostua kokonaiskuva. Varastoomme (joka on tässä asuntomme alapuolella) ja pyörävarastoon, joka on asuntokompleksin toisella puolella oli murtauduttu. Ei murtojälkiä, mutta tavaroita ja pyörät puuttuivat ja kaikki mahdolliset laatikot oli avattu ja tyhjät laatikot hajoitettu.

Suurin osa tavaroista kuitenkin löytyi sitten sieltä roskakatoksesta (oikeesti, mitä?) tai heiteltynä pitkin pihaa. Teinin pyörä löytyi seuraavan talon yhden asunnon rappusten vierestä (onneksi, sillä käyttää sitä joka päivä koulumatkoihin). Puolison pyörää ei kuitenkaan löytynyt mistään. En vieläkään tajua tätä kuvioita, että tavarat oli viety ja viskelty pitkin pihaa. Ehkä kyse oli pelkästä ilkivallasta tai sitten joku oli yllättänyt varkaat ja olivat joutuneet jättämään tavarat siihen. Tiedä sitä sitten. Mutta yllättävän hyvin sitä seuraavan yön jetlagista huolimatta pystyi valvomaan ja kuuntelemaan kaikki poikkeavia ääniä ulkoa.

Pienen selvittelyn jälkeen puoliso oli vakuuttunut, että varastoihin on murtauduttu sellaisella tuunatulla avaimella tai vaan vetämällä jotenkin se lukon kieleke sieltä sivusta auki. Siinä kun selvisi, että varaston lukot ovat sellaista mallia, että ne eivät mene takalukkoon. Mä kun olin ollut aivan varma, että joku on saanut meidän avaimet jostain ja siksi vietin muutaman unettoman yön. Vaikka siis asuntomme takalukollista lukkoa ja pulttilukkoa olisi selkeästi vaikeampi murtaa jo karmien ja lukkojen takia, eli olivat selvästi parempaa tekoa kuin ne varastojen lukot. Vuokranantajammekin oli reissussa, mutta heti palatessaan suostui heti ehdotukseemme vaihdattaa varmuuden vuoksi lukot. Puoliso oli vähän tutkiskellut asiaa ja ehdotti vuokranantajalle lukkoja, jotka saa ensinnäkin takalukkoon, mutta myös saa sarjoitettua itse sellaisella lukkoihin kuuluvalla systeemillä. Seuraavan vuokralaisen kohdalla sitten voivat vain ostaa uuden avainsarjan ja sarjoittaa lukot uusiksi. Näin pääsimme myös tästä neljän avaimen ongelmasta eroon.

Rikosilmoitushan piti toki myös käydä tekemässä siitä varastetusta pyörästä. Poliisimieskin oli vähän ihmetellyt tätä kuviota, että osa tavaroista oli varastettu, mutta jätetty ja käskenyt kirjoittaa koko tarinan rikosilmoitukseen. Rikosilmoitukseen myös ohjeistettu laittamaan ostohinta ei arviota nykyisestä arvosta. Ja koska arvio sitten ylitti juuri hitusen tuon Californian varkauden "grand theft" rajan 950 $, niin sellaisen se poliisi oli sitten rikosilmoitukseen kirjoittanut. Poliisin mukaan n. 10 % varastetuista pyöristä saadaan takaisin (mikä kuulostaa melkoisen isolta selvitysprosentilta pyörälle) ja käski katsella, että tuleeko vastaavaa pyörää myyntiin Craigslistalle ja soittaa sitten taas poliisille. Eräs työkaveri tiesi tapauksen, jossa oli poliisin kanssa lavastettu oman pyörän osto varkaalta takaisin ja napattu varas ja palautettu pyörä, mutta toistaiseksi puolison pyörää ei ole näkynyt missään myynnissä.

Poliisin rikosilmoitukseen kirjoittama rikoksen luokitus

Näin Abloy-lukkoihin tottuneena nämä talojen lukothan näyttää ihan pilipalisisälukolta täällä, mutta nämä uudet lukot pitäisi olla huomattavasti murtovarmemmat. Varkauden suuruus ja katastrofaalisuus nyt eivät rahallisesti kovin suuria olleet. Enemmän kait tässä on juuri se, että joku tunkeutuu omalle alueelle luvatta ja pystyy tekemään sen vielä ilman murtojälkiä, joten se turvallisuudentunne häviää hetkeksi. Jokusen aikaa näköjään kestää, ettei yöllä herää joka ikiseen kolahdukseen, ääneen ja rapinaan. Joten yöunien takaamiseksi on tässä vähän googlailtu sellaisia halvempia hälytyssysteemeitä, ihan vaan oman mielenrauhan ja parempien yöunien vuoksi. Saa nyt nähdä. Pyörävarkauksia nyt tietty tapahtuu joka päivä ja kaikkialla, joten ei tässä nyt mistään elämää suuremmasta asiasta ole kysymys. Mutta en nyt varsinaisesti tätä kokemusta olisi kaivannutkaan..

Tässä uudet lukot odotti vielä asentamista

Folsom Prison ja Muffler Men

Tahoelle ajaessa näkyi tien vieressä viitta Folsomiin. Siinä sitten autossa mietittiin, että onko se "se" Folsom, jonka nimen maailmalle teki tunnetuksi Johnny Cash. Pienen googlauksen jälkeen varmistui, että sama Folsom ja siellä on pieni vankilamuseokin. Ja koska ei reittiin tehnyt suurtakaan koukkausta, päätimme kiepata sitä kautta kotiinpalatessamme.

Folsomin vankilamuseo on tosi pieni, kolme huonetta, mutta pääsymaksukin on vain 2 dollaria, joten hinta-laatu-suhde oli kyllä kohdallaan. Museoon ajetaan ihan samalla tavalla kuin itse vankilaankin, eli auto parkkeerataan samalle parkkipaikalle kuin vankilaan vierailevat ja sitten astellaan ensimmäisten muurien sisäpuolelle. Tämän jälkeen on toki vielä ne oikeat isot vankilan muurit. Vartija oli tosi mukava ja kun pälyilimme siinä parkkipaikan vieressä, niin heti huikkasi meille, että museoonko olette menossa. Myöntävästi vastattuamme kertoi, että se on heti tässä aidan tällä puolella. Alueella saa kuvata, kunhan pitää huolen, ettei kuvissa näy vartijoita tai vankeja (miten ihmeessä niihin pääsisi siinä vankilan muurin ulkopuolella törmäämään?). Parkkipaikalla oli muuten iso ohjetaulu, jossa oli vankilavierailijoiden rajoitukset. Ei siis koske museokävijöitä, mutta itse vankilaan ei saa ainakaan mennä sinisissä vaatteissa, vaan vaatteiden värien pitää erottua selkeästi vankien vaatteista. Myös spandex-housut ja kaikki kireät vaatteet ovat kiellettyjen listalla. Ja tietenkin aseet, alkoholi jne. perusjutut. Kuvaa en kehdannut siinä vartijan silmien alla napata.

Prison Roadia vaan sitten vasemmalle

Ja vieläkin oltiin varmoja, että tästä sitten vaan

Tässä on sitten ne oikeat vankilan muurit ja Folsomin vankila museon pihalta kuvattuna. Harmi, että oli pilvinen päivä. Aurinkoisella säällä kuulemma takana näkyy kauniisti Folsom-järvi

Ja tässä vielä Johnny Cash at Folsom Prison. Juu, on se todellakin sama rakennus :). (Saattaa olla, ettei video näy tässä upotettuna, vaan pitää avata omalle sivulleen):

Folsom Prison museo oli siis näin pieni rakennus

Perinteisten vankilajuttujen ja esineistön lisäksi yksi huone oli omistettu itse herra Johnny Cashille. "Hello... I´m Johnny Cash"

Erään vangin hammastikuista rakentama maailmanpyörä ja kokoelma eri mallisia rekisterikilpiä, jotka siis tehdään vankilan työpajassa

Vanha vartijan torni

Parkkipaikan vieressä oli kaunis kukkula villikalkkunoineen

Lisää kalkkunoita

Ja kerran vielä kalkkuna

Kotimatkalle olin bongannut vielä yhden pikaisen piipahduksen, koska tämäkin oli melkein matkan varrella. 1960-luvulla International Fiberglass teki lasikuidusta erään ravintolan eteen tällaisen jättikokoisen mieshahmon ravintolaa promoamaan. Näitä 6-8 metriä korkeita ukkoja teetettiin sitten markkinointitarkoitukseen muuallekin. Nimensä ne saivat ilmeisesti siitä, että jollain ensimmäisistä lasikuitumiehistä oli kädessään pakoputken äänenvaimennin ("muffler") ja siitä tuli sitten nimi "Muffler Men". Näitä on jonkun verran edelleen ympäri USA:ta, mm. 66 tien varressa, mutta ei siis mitenkään yleisesti enää kauppojen tai autotarvikeliikkeiden edustalla. Sellaista katoavaa kansanperinnettä siis. Nämä Haywardissa sijaitsevat miehet on kunnostettu ja niistä ainakin yksi on pystytetty tähän enemmän tai vähemmän vakituisesti.

Muffler Man, Cowboy, Big Don

Muffler Men, Paul Bunyan 2 ja Big Mike. Näiden takana oli vielä yksi huoltsikkamies, mutta en kehdannut saapastella pihalle ottamaan siitä kuvaa.

No nyt on nämäkin sitten nähty, vähän tälleen ex tempore lisänä Tahoen reissun kotimatkalla. Kaikkea sitä.

Lisätietoja:
Muffler Men, wikipedia
Muffler Men, Roadside America

South Lake Tahoe - ranta ja lunta

Tajusin viime viikolla, että hei tässähän on tammikuussa tulossa Martin Luther King Jr:n päivä, jolloin sekä puolisolla että lapsella on maanantai vapaana eli kolmen päivän viikonloppu. Kurkattiin, että vieläkö saa Tahoelle majoitusta ja otin sitten itsekin maanantain vapaaksi ja lauantaina aikaisin auton nokka kohti vuoria. Pari vuotta sitten kävimmekin täällä viikonloppureissulla, viime vuonna ei saatu aikaiseksi lähteä ja teini oli kovasti toivonut pääsevänsä laskettelemaan. Koska yleensä perjantaisin ruuhkat tuonne suuntaan ovat ihan järjettömät, niin eipä tullut viime vuonna lähdettyä. Se oli sitten joko nyt tai ei tänäkään vuonna, kun kerran oli pidempi viikonloppu edessä. Tuttavaperheemme oli suuntaamassa myös samaan paikkaan, joten sovittiin yhteinen illallinenkin sitten lauantaille.

Sunnuntain minä tallustelin pitkin järven rantaa ja kylää ja istuskelin rannalla ja kahvilla, kun muu perhe hiihti aamusta hämärään (joka tulee siinä noin viiden jälkeen iltapäivällä). Oli kyllä kiva reissu, vaikka lunta tuolla vuorilla onkin huolestuttavan vähän. Korkeuteenkin jotenkin tottui paremmin tällä kertaa kuin viimeksi.

Normaalisti tuolla Heavenlyssä, jossa majoituimme, on paikallisten mukaan tähän aikaan noin metri lunta. Nyt ei ollut yhtään ja lunta ei ole satanut tämän vuoden puolella ollenkaan. Ei lupaa kauhean hyvää tuon kuivuuden ja puhtaan veden riittävyydenkään kannalta.

Lumihuiput häämöttää, melkein perillä

Lake Tahoe - vesi on aivan kirkasta näin rannassa (syvimmilläänhän järvi on jopa 500 m syvä)

Joku oli taiteillut kävyistä sydämen rannalle (en minä tällä kertaa)

Tällaista hiekkarantaa ei normaalisti täällä tammikuussa näy

Olisin niin voinut jäädä istuskelemaan tähän rannalle vaikka kuinka pitkäksi aikaa

Kävelylenkki Kaliforniasta Nevadaan. Lenkillä myös valokuvaus- ja maisemankatselutauot. Oli siinä vähän tarpomista, kun talvikengissä päättää kulkea hiekkarantaa pitkin

Heavenly-kylä ja hiihtohissi

Heavenlyssä

Hiihtokeskus mikä hiihtokeskus

Lopun perheen hiihtoreissun maisemat kolmen kilometrin korkeudessa

Hiihtomäessä

Mäessä

Hotelli varattiin kyllä ihan viime tippaan, mutta onnistuttiin saamaan ihan kiva hotelli (3 Peaks resort & beach club), vaikka kylpyamme olikin vähän back to the seventies...

Hotellihuone oli ensimmäinen, missä oikeasti olen nähnyt tällaisen muualla USA:ssa kuulemma yleisenkin härpäkkeen, eli mikroaaltouunin ja liesituulettimen yhdistelmän. Liesituuletin tosin tuulettaa ilmat vain huoneeseen, sillä mitään poistoputkea ei ole. Ja tosiaan tuo mikroaaltouuni on suoraan tuossa kaasuhellan päällä. Ei vaikuta ihan maailman fiksuimmalta keksinnöltä ainakaan näin suomalaisen näkökulmasta..

Amerikkalainen ruokailuetiketti

Aiemmin onkin tullut kirjoiteltua, miten täällä tulee syötyä enemmän ns. sormiruokaa, hampurilaisia, sandwichejä, subeja, pizzaa, fish and chipsejä ja hodareita kuin Suomessa. Niiden vastineeksi oikeasti enemmän tulee syötyä salaatteja ja snacksejä ja hedelmiä. Opin jo aikoinaan italialaiselta ystävältäni, että pizza syödään siivuina käsin ja samaa toitotteli suurlähettiläs Oreck joskus viime vuonna Hesarin tai Nytin artikkelissa.

Käsin syömisen lisäksi täällä on kaksi ruokailuetikettiä. Toinen on se hieno tapakulttuuri, jota opetettaneen jossain tyylikouluissa ja jota täällä kutsutaan eurooppalaiseksi etiketiksi. Siis se Suomessakin opetettu, jossa syödään haarukalla ja veitsellä. Toinen on amerikkalainen etiketti, jossa syödessä käytetään vain haarukkaa. Veistä käytetään vain ruokaa paloitellessa ja sen jälkeen veitsi lasketaan lautasen reunalle ja vaihdetaan haarukka kirjoituskäteen ja syödään sillä. Toinen käsi on yleensä sylissä pöydän alla. Ei ainakaan kyynerpäät pöydällä. Tässä siis haarukkaa vaihdetaan kädestä toiseen sen mukaan tarvitaanko veistä vai ei. Todellisuudessa aika usein näkee, että pihvi tai kanafile paloitellaan kerralla ja sen jälkeen veistä ei käytetä. Tämä on etiketin mukaan sallittua vain alle kouluikäisille, mutta mitäs pienistä. Keskieurooppalaiset ystäväni, joiden lapset ovat kasvaneet täällä, kertovat, että Euroopassa sukulaisten luona vieraillessa tulee sukulaisilta vähän hammastenkiristystä ja huomautusta huonoista ruokatavoista, jos siellä syö amerikkalaiseen tyyliin vain haarukalla... Mutta kyllä täälläkin katsottaisiin pitkään, jos hampurilaista söisi haarukalla ja veitsellä.

Tässä vielä artikkeli paikallisesta etiketistä:
http://www.etiquettescholar.com/dining_etiquette/table-etiquette/na_table_manners/american.html

Joulu Suomessa

Johan siitä melkein kolme vuotta tänne tulosta onkin, eikä olla käyty Suomessa ollenkaan. Viime kesänä päätin, että kun näköjään kesällä on niin mahdotonta töiden, kesäkoulun ja törkeän kalliiden lentohintojen takia saada järjestettyä Suomen vierailua, niin sitten lähdetään pikavierailulle jouluna. SAS:lla oli tuolloin suht edulliset hinnat joululle ja varasin lennot aivan järjettömän aikaisin siitä syystä. Eipähän tullut sitten ainakaan mahdollisuutta vaihtaa suunnitelmaa.

Kuvat kertokoon puolestaan, mutta meidän aivan liian lyhyt (9 päivän reissu) sattui alkamaan lumisateessa ja lunta ja auringonpilkahdusta olikin sitten koko loma täynnä. Toki osa päivistä oli jokseensakin kylmiä näin plus-asteista tuleville (vaikka on täällä Kaliforniassakin nyt talvi ja yölämpötilat on ollut lähellä nollaa). Oli ihana nähdä sukulaisia ja ystäviä, vaikka osan aikaa olinkin ihan totaalisessa jetlag-sumuverhossa. Iän lisääntyminen ja Atlantin yli ja 10 aikavyöhykkeen ylittäminen ei sitten todellakaan ole enää niin helppoa kuin se oli 10 vuotta sitten. Jos googlaa jetlagin oireet, niin mulla oli kyllä ne kaikki (aamukahdelta herääminen, iltapäivällä nuijanukahtamiset, vatsavaivat, huimaus, päänsärky jne.). Onneksi loppupuolella reissua tuli vedettyä yhdet 14 tunnin iltapäivä-yöunet, niin sen jälkeen taas jaksoi. Ja onneksi olin fiksuna likkana sopinut kaikki menot pääsääntöisesti aamupäivään. Mitä aiemmin, sen parempi.

Kameraa ei ollut mukana, joten kännykkäräpsyjä, olkaa hyvä:

Ensimmäinen aamu Helsingissä

Raitiovaunua odotellaan

Oliko siis niin ihana talvinen, aurinkoinen keli, että?

Jotain Kaliforniasta, jostain Suomesta. Jos satutte näkemään Sharksien "Shark Tank"issä, niin tämä on sitten meikäläisen kuva.

Shark Tank -vierailijat, tätäkin voi yrittää bongailla

Helsingin ulkopuolellakin sateli öisin lunta

Automatkalla. (Ei ajettu itse, koska vuokra-auto viikoksi olisi ollut yli 1000 euroa - siis järjetön hinta. Onneksi julkiset kulkee ja sukulaiset ja ystävät sitten kuskasivat loput.)

"Joulukuusi"

Lisää lunta. Mun työkaverit oli ihan innoissaan näistä kuvista..

Ehkä ihan hyväkin, ettei jetlageissamme ajeltu näillä keleillä

Lunta, lunta, lunta riittää. Jee.

Enpä ole ennen tampannut sydämiä vastasataneeseen lumeen rautatieasemalla. Mutta annettakoon se näin ulkosuomalaiselle lumesta innostuneelle anteeksi, jooko.

Ja Tampereen jouluvaloja.

Puolison mielestä näitä oli reissun aikana jostain saatava.

Mun listalla oli taas nämä.

Suomalaisesta palvelukulttuurista, tai sen puutteesta, mulla olisi muutama sanakin sanottavana, mutta en halua ärsyttää ketään. Mutta oikeasti, jos huomautat hotellihuoneen sängyn alla olevista jonkun edellisen vieraan karkkipapereista ja parittomasta sukasta, niin onko ihan ookoo vastata "Ai"? Tai miksi hotelli tarjoaa ruokakupongin, mutta ravintola (niinkuin melkein kaikki muutkin ruokapaikat) on Tapaninpäivänä kiinni? Oheisen kyltin nähtyäni en enää ihmettele, miten on mahdollista, että kahvilassa on työvuorossa vain yksi henkilö..

Salmiakit ja Parikat. Siinä joululahjat itselle. Parikan liikkeessä palvelu oli kyllä enemmän kuin kohdallaan. Enkä olisi varmaan muistanut pyytää sitä tax refund -lappuakaan, jolla tällainen ulkosuomalainen sai osan veroista takaisin kentällä.

Alkoi lämpömittarin lukemat olla siinä mallissa, että oli aika lähteä kotiin.

Heippa, Suomi!

Ihan pakko sitten vielä kertoa, että pariin julkkikseen törmättiin. Kalifornia on jättänyt jälkensä meihin, sillä: Höpötin Jani Toivolan kanssa kahvilan eteisessä hetken. Ja puoliso kantoi Leif Segerstamin käsimatkatavaran Kööpenhaminassa koneesta tulon jälkeen liukkaat rappuset terminaaliin (kukaan muu ei tarjoutunut.. oikeesti ihmiset!). En ole yhtään julkkista nähnyt täällä rapakon tällä puolen, niin pitihän nää Suomen julkkibongaukset mainita..

Oli tosi ihana nähdä ystäviä ja sukulaisia. Puristi kyllä jokusen hetken rinnasta, kun piti lähteä ja tiesi, että on taas melko pitkä aika siihen, kun ihan livenä tavataan. Siskonpoikakin kun sinnikkään "painostuksen" jälkeen vihdoin ennen meidän lähtöä oppi sanomaan "täti". Awww..

No, reilu viikko on oltu kotona ja tällainen jetlag jetlagin perään ei ole ihan piece of cake, varsinkin kun saatiin mukaamme joku flunssanpoikanen. Mutta oli ihanaa. I <3 Finland. Mutta oli tänne Kalifornian kotiinkin ihana tulla taas reissun jälkeen.