Konsertteja

Olen aiemminkin kirjoittanut tästä, mutta täällä San Fransciscon lahtialueella riittää kyllä keikkoja ja konsertteja moneen makuun ja ympäri vuoden. Suomalaisista bändeistäkin tässä lähialueilla on vuoden aikana käynyt ainakin Apocalyptica, Sonata Arctica, Children of Bodom ja Michael Monroe. Itse ei ole tullut näille keikoille mentyä, koska olemme olleet juuri silloin jossain reissussa tai keikat ovat olleet klubikeikkoja keskellä viikkoa San Franciscossa, ja seuraavana aamuna on ollut aikainen herätys töihin. 

Mutta valinnanvaraa on, alueella on isoja esiintymisareenoja ainakin Oaklandin Oracle Arena, San Josen SAP Center, Santa Claran Levi's Stadium ja AT&T Park San Franciscossa. Sen lisäksi on ainakin Amphiteater Mountain Viewssä, jossa ainakin kesällä ja syksyllä usein isoja artisteja laidasta laitaan (Dolly Partonista Korniin tänä kesänä), ja Mountain Winery Saratogassa, jossa käy ehkä enemmän menneiden vuosien artisteja. Sitten on kaikenmaailman klubikeikkoja siellä ja täällä.

Ja jos ei näiden tarjonnasta löydy mitään, niin San Franciscossa on San Franciscon sinfoniaorkesteri ja oopperatalo oopperoineen ja baletteineen. Eli tarjontaa ainakin riittää, ja yksi hyvä idea tällä alueella "nähtävyyksistä" onkin tarkastaa, että onko jotain hyvää keikkaa tarjolla vierailun aikaan. 

Kuten sanottua, on etäisyydet ja herätys töihin ja muut menot ehkä estäneet ramppaamassa enemmän keikoilla, ja tänä vuonna on lähdetty vähän ex tempore niille, kun on tullut joku mainos vastaan. Enemmänkin olisi voinut käydä, ja käydä myös katsomassa jotain muutakin kuin näitä 80-luvun suuruuksia, mutta on ollut sen verran muuta puuhaa koko ajan, ettei ole oikein ehtinyt katsella, että mitä on tarjolla. 

San Fransciscoon tuli kuitenkin varattua liput ajoissa, kun selvisi, että Guns'n'Roses palaa lavoille. Olihan sinne pakko päästä. Paikkanahan tuo AT&T Park on tosi hieno, kun siinä lavan takana aukeaa näkymä sinne lahdelle. 

Bongasin sitten sattumalta taas toisen 80-luvun sankarini (juu-u ;) ), johon liput oli saatavilla halvalla (25$/lippu on kyllä suht hyvä hinta, vaikka onkin ehkä kyse enemmänkin entisistä suuruuksista). Eli suunnattiin katsomaan Def Leppardia, ja samalla keikalla soittaneita kahta muuta bändiä (Tesla ja REO Speedwagon). Puolisko kävi myöhemmin erään koulun hyväksi järjestettävässä joka vuotisessa varainkeruukonsertissa, jossa päivän aikana esiintyy nimekästä artistia toisen perään, Neil Youngista Metallicaan.

Ja koska olen kerran ostanut San Franciscon sinfoniaorkesterin liput, niin olen varmaan ikuisesti niiden sähköpostispämmäyslistalla. Ei pelkästään huono asia, sillä bongasin ohjelmistosta Snowman-joulukonsertin, jonka alku koostui erilaisista joululauluista, osassa vierailevana solistina Tony-palkittu Ruthie asun Miles. Väliajan jälkeen esitettiin Lumiukko-elokuva sinfoniaorkesterin ja Grammy-palkitun Pacific Boychoir -poikaorkesterin toimesta. Täällä kun ei ole tapana näyttää televisiossa joka joulut tuota elokuvaa, niin tuli nähtyä sekin tänä vuonna (muutenkin kuin YouTubesta), ja oli kyllä lippujen hinnan arvoinen konsertti. 

Paperittomista ja vakuutuksettomista

Teen nyt poikkeuksen normaaliteksteistä ja kirjoitan jostain, joka ei suoraan liity meidän perheen elämään, mutta joka on ehkä osittain jotenkin jatkoa eiliselle luvattoman huonosti argumentoidulle epävarmuus-postaukselle.

Seuraan jonkunkin verran sekä amerikkalaista että suomalaista mediaa ja niiden kirjoittelua. Vaalien aikaan oli puhetta muun muassa maassa ilman oleskelulupaa tai viisumia olevien ihmisten karkottamisesta. Suomessakin näytti juttujen kommenttiosuuksissa olevan vahvoja kannanottoja idean puolesta. Tämäkään asia ei ole ihan niin mustavalkoinen. Tämä maa on vahvasti siirtolaisuuden pohjalta rakentunut, ja täällä tosiaan asuu miljoonia ihmisiä, joilla ei periaattessa ole lupaa oleskella tässä maassa. Silti he ovat tehneet niin jo vuosia. Minulla on itse asiassa ystäviäkin, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa asuneet täällä ilman oleskelulupaa. Toki silloin olet jumissa tässä maassa, eli maasta et voi välillä poistua, koska viimeistään takaisin tullessa kyllä käy ilmi, että sinulla ei ole ollut oikeutta maassa olla ja se on automaattisesti 10 vuoden maahantulokielto.

Miten se sitten on mahdollista? Jotkut tulevat tänne turistina tai viisumilla, eivätkä poistu sen viisumin umpeenmennessä maasta. Osahan tulee toki maahan jo ilman minkäänlaista oleskelulupaa/viisumia alunperinkin, mutta näitäkin tässä maassa on miljoonia. Maan järjestelmät eivät todellakaan keskustele keskenään, eli on mahdollista vaikka perustaa yritys ja maksaa normaalisti tuloistaan veroja. Kukaan ei siinä vaiheessa kysele, että millä luvalla täällä olet, kun täyttelet veropapereita. Lain mukaan työlupa pitää kysyä työntekijältä viimeistään kolmantena työpäivänä. Tämä jättää selvän porsaanreiän, jonka avulla voidaan palkata ihminen päivätyöläiseksi kahtena päivänä. Esimerkiksi Kalifornia on melko riippuvainen näistä ilman oleskelu- ja työlupaa olevista, usein etelänaapurista tulevista, henkilöistä, jotka voidaan ottaa pelloille töihin pariksi päiväksi ja sitten taas kiertävät seuraavalle pellolle. Suurella todennäköisyydellä, jos syömäsi mantelit ovat kalifornialaisia, on ne kerätty ilman työlupaa olevien henkilöiden toimesta. Toisaalta maassa olevien pitäisi olla täällä laillisesti, mutta toisaalta näin saadaan fyysisesti rankkoihin, alhaisesta palkattuihin töihin kiitollisia ja ahkeria työntekijöitä, jotka eivät pienestä valita. Joidenkin arvioiden mukaan Kalifornia olisi pulassa, jos kaikki ilman työ- ja oleskelulupaa olevat karkotettaisiin. Maatalouden lisäksi se tarkoittaisi myös tuhansien puutarhurien, siivoojien, rakennusmiesten jne. kartoittamista. Nämä henkilöt ovat voineet asua täällä vuosikausia, heidän lapsensa käyvät täällä koulua ja heidän koko elämänsä on täällä. Varsinkin näiden toisen polven paperittomien tilanteestahan täällä on ajoittain käyty kiihkeääkin poliittista keskustelua. Nämä lapset ja nuoret ovat käyneet koulunsa (1982 vahvistetun lain mukaan kaikki lapset ovat oikeutettuja käymään koulua riippumatta heidän oleskelulupansa statuksesta tai sen puuttumisesta) ja jopa yliopistonsa täällä, mutta he eivät paperien mukaan ole olemassa. Näiden unelmoijiksi, "dreamers", kutsuttujen nuorten tilannetta on yritetty ratkoa, mutta samalla kuitenkin yritetään välttää antamasta viestiä, että kun tulet tänne luvatta ja saat lapsia, niin joku päivä he saavat automaattisesti kansalaisuuden, että tervetuloa vaan. Tosiasiahan on, että nämä lapset ovat asuneet maassa koko ikänsä, eivätkä edes tiedä muusta, ja USA hyötyy kovasti siitä, että he saavat nämä ihmiset tekemään ahkerasti töitä. On siis ikäänkuin kahdenlaiset käytännöt. Voit käydä koulua, voit maksaa verosi normaalisti ja 12:sta osavaltiossa voit jopa saada paikallisen ajokortin, vaikka sinulla ei ole oleskelulupaa oleskella maassa. Toisaalta et ole käytännössä oikeutettu mihinkään, ja elät elämäsi jonkunlaisessa välitilassa ja epävarmuudessa esimerkiksi siitä syystä, että vanhempasi vain päättivät muuttaa tänne ilman vaadittavia lupia. Tästä syystä harvemmin täällä oikeasti on mitään massiivisia yrityksiä karkottaa näitä kaikkia ihmisiä, siihen ei vaan ole riittävästi poliittista tahtoa. Käytännössä näin tehdään pääsääntöisesti, kun henkilö sattuu muuten joutumaan jonkunlaisen tarkastukseen tai syyllistyy rikokseen ja käy ilmi, että luvat eivät ole kunnossa. Eli sellaisen käsityksen saa, että kenenkään intressin mukaista ei ole edes ratkaista tätä asiaa. (Missään nimessä tätä ei pidä tulkita niin, että Suomesta tai muualta kannattaa tänne nyt tulla ja jäädä ilman oleskelulupaa. Ei se ole sen arvoista. Nämä paperittomien työt ja elinolot eivät ole sellaisia, joihin esimerkiksi suomalaisen kannattaa elämänsä Suomessa vaihtaa. Tilastot toki kertovat, että esimerkiksi etelänaapuriin muuttaa nykyään enemmän väkeä takaisin kuin sieltä tulee väkeä tänne, että ei se elämä ihan niin houkuttelevaa täällä ole enää monelle muullekaan.)

Toinen asia on sitten sairausvakuutukset. Meillä prioriteettijärjestyksessä aivan ensimmäisinä oli sairausvakuutuksen hankkiminen. Täällä yksityisen terveydenhuollon mekassa kun sairastaminen ilman vakuutusta voi tulla todella kalliiksi. Ja kuten aiempaan postaukseen totesin, kaikki varmasti ovat kuulleet näistä sairaalamaksujen takia konkurssin tehneistä. Itsestä se vaan tuntui liian isolta riskiltä olla ilman vakuutusta maassa, jossa terveydenhuollossa kaikesta laskutetaan, ja sairaalapäivän lähtöhinta taitaa olla siinä reilun tuhannen dollarin kieppeillä. ACA eli Obamacareksikin kutsuttu laki toi sairausvakuutuksen periaatteessa pakolliseksi kaikille, mutta myös saataville ihmisille, jotka eivät aiemmin voineet saada vakuutusta esimerkiksi jo todettujen sairauksien perusteella. Jos et verotuksessa listaa ja kerro sairausvakuutuksesi tietoja joudut nyt ACA:n takia maksamaan 5 %:n sakon verotuksessasi. Nimestään huolimatta ACA eli Affordable Care Act ei kuitenkaan ole kovin edullinen. Kyllä siinä helposti saa maksella jonkun satasen tai pari tai ylikin kuukausittain per henkilö. Sama on myös työnantajien tarjoamissa vakuutuksissa, jos työnantaja ei maksa osaa vakuutuksen hinnasta työsuhde-etuna. Varmasti siis on myös henkilöitä, joilla ei oikeasti ole vakuutusta varaa maksaa. Mutta on myös ihmisiä, joiden mielestä se vaan on liian kallis ja haluavat käyttää rahansa johonkin muuhun. Korkeista kustannuksista huolimatta olen ollut ihan järkyttynyt kuinka moni esimerkiksi mun (tänne muualta muuttaneista) työkavereista ei omaa mitään sairausvakuutusta. Toki kyse on yleensä nuoremmista, lapsettomilta ihmisistä, mutta silti (näin pohjoismaisena stressajaluonteena) se vaan tuntuu kovin suurelta riskiltä. Eikä se ole yksi tai kaksi tutuistani, jotka sitten ovat makselleet tonnin tai kymppitonnien lääkärilaskua vaikka pyörällä kaatumisen jälkeen. Ja toki sen jälkeen päätyneet ottamaan sen aiemmin kalliina pitämänsä vakuutuksen. Juurikin eilen kuulin jonkun kyselevän edullisista vakuutuksista, jolloin hänelle vaan sanottiin, että maksa vaan se sakko, pääset halvemmalla. Mutta toki, onhan se ymmärrettävää, kun palkasta täällä Piilaaksosssa ja SF:ssä menee 30–50 % asumiskustannuksiin, että jostain haluaa säästää. Mutta onko se sairausvakuutus se oikea kohde, onkin sitten ihan eri asia.

Mutta ehkä se epävarmuus ja jatkuva huoli eivät olekaan todellakaan mikään kaiken kattava, yleinen amerikkalainen ongelma. Muutenhan olisi ihan mahdotonta, että maassa on noin 11 miljoonaa paperitonta ja edelleen noin 29 miljoonaa ihmistä ilman sairausvakuutusta.

No, seuraavaksi varmaan jotain kevyempää aihetta. Koneella on kasa käsittelemättömiä ja järjestelemättömiä kuvia, joista ammentaa..

Elämän epävarmuuksista, huolista ja niihin varautumisesta

Luin tossa hiljattain Anu Partasen kirjan The Nordic Theory of Everything. In Search of a Better Life, joka on siis amerikkalaistuneen suomalaisen toimittajan kirjoittama kirja lähinnä Pohjoismaisesta hyvinvointimallista ja siitä, miten asiat poikkeavat täällä huonompaan suuntaan. Googlaamalla kirjasta löytyy lisää tietoa ja arvosteluja, jos kirja kiinnostaa enemmän. En ole kaikesta kirjassa kerrotusta itse samaa mieltä, asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Toki tämäntyyppisten kirjan on tarkoituskin toimia ajatusten herättelijänä, jolloin isot kontrastit ovat tyylillisesti tärkeä asia. Mielenkiintoinen luettava se toki ole. Mutta ei itse kirjasta sen enempää, vaan yhdestä teemasta, jota kirjan lukemisen jälkeen jäin miettimään. Eli epävarmuudesta ja huolissaan olemisesta ja niiden pelkojen ja huolien kanssa elämisestä.

Kun asuu systeemissä, jossa ei tunneta mitään 500:n päivän ansiosidonnaisia, jossa hyvää terveyden-/sairaudenhoitoa saadakseen joutuu maksamaan kallista yksityistä vakuutusta, jossa lasten päivähoitomaksut voivat olla 1000-2000 $/kk, jossa yliopisto-opinnot saattavat maksaa kymmeniä ellei satojatuhansia ja jossa työsuhde periaatteessa voi päättyä vaikka samana päivänä, niin varsinkin tällaisella pohjoismaisella suorittajalle ja stressaajalla saattaa aina välillä iskeä ylimääräinen stressi siitä, että "mitä, jos...". Niitä jossitteluja sitten toki riittää noista yllämainituista aiheista ja muistakin. Kaikkihan ovat varmasti kuulleet, kuinka tässä maassa vuosittain joku tekee henkilökohtaisen konkurssin sairaalalaskujen vuoksi ja erilaiset TV-sarjat ovat tehneet tutuiksi kodittomat ja kodittomien asuntolat ja yömajat. Asiat toki eivät ole ihan niin mustavalkoisia, eli jonkinasteisena työttömyyskorvausta on mahdollista saada 6 viikkoa (ei sillä tällä alueella maksa edes vuokraa, mutta kuitenkin), sairausvakuutuksen voi työpaikan menetyksen jälkeen pitää Cobra-systeemin avulla (aikoinaan sovittu laki, toki joidenkin lähteiden mukaan on kalliimpi kuin yksityisiltä markkinoilta hankittu vakuutus) ja jos oikein huonosti menee, niin on tässä maassa jonkunlainen sosiaaliturva olemassa ihan viimeisen pahan päivän varalta. Ja käytännössä, jos firman ei ole ihan pakko potkia jotain ihmistä pihalle, niin ei ne sitä kovinkaan usein ihan huvikseen tee. Rekrytointiprosessit, ihmisten perehdyttäminen työhön jne. ei kuitenkaan nekään ihan ilmaista ole, joten jos henkilö hoitaa työnsä kunnolla ja firmalla/projektilla menee hyvin ja ei ole pakottavia budjettileikkauksia, niin ei niitä työntekijöitä yleisesti ihan huvin vuoksi pihalle potkita. (Kait sellaisia tapauksiakin toki aina on.) Vaikka täällä ehkä vaihdetaankin useammin työpaikkaa kuin Suomessa noin keskimäärin, niin on täälläkin ihmisiä, jotka ovat olleet 20–30 vuotta saman työnantajan palveluksessa.

Erilaisia ohjeita toki on joka tilanteeseen, mutta monessa paikassa on suositeltu, että pitäisi pystyä säästämään 6-12 kk:n menojen suuruinen summa sen kuuluisan pahan päivän varalle. Toisaalta lähes kaikki paikat toitottavat, että eläkettä varten tulisi säästää ainakin miljoona dollaria per lärvä, jos aikoo jäädä eläkkeelle siinä 65:n ikävuoden korvilla. Suosituksia ja suosituksia, suurimmalla osalla amerikkalaisia ei tällaisia summia todellakaan ole tilillä tai edes mahdollisuutta säästää sellaisia. Joidenkin lukujen mukaan 25 % maan lapsista elää köyhyysrajan alapuolella, joka nyt kertonee jotain todellisesta tilanteesta. Mutta tottakai täällä tulee mietittyä enemmän aina välillä sitä, että "jos näin", "entä jos" ja "mitäs sitten, jos", kun on kasvanut yhteiskunnassa, jossa tuki on erilaista (kyllä toki Suomenkin systeemissä omat vikansa on ja on ihan eri asia, onko tuki riittävää jne., ei mennä siihen, mutta siitä ei pääse mihinkään, että kyllä Suomessa yhteiskunta tarjoaa hyvin eri tavalla tukea kansalaisille kuin täällä). Ja tokihan, jos mahdollista, on hyvä varautua niin maanjäristyksiin kuin siihen, että sukanvarteen saisi jotain säästettyä. Mutta se, että jotenkin koko ajan olisi jossain määrin ahdistunut tai miettisi elämän epävarmuuksia, niin ei siten vaan pysty pidemmän päälle elämään. Tai toki pystyy, mutta kyllä siinä menee elämästä paljon sivu suun, jos kovasti murehtii kaikkea etukäteen. Mutta kyllä todellakin jossain määrin tunnistan itsessäni sen stressaajan ja murehtijan. Asiat pitää vain osata laittaa omanlaisiinsa mittasuhteisiin ja valmistautua sen verran kuin voi ja on järkevää, ja sitten nauttia elämästä sen lopun aikaa. Sitä on joskus tällaisen helposti kaikesta stressaajan vaikea oppia, mutta onneksi se oppiminen on kuitenkin mahdollista.

Tästä tekstistä taisi kadota punainen lanka jo aikoja sitten, mutta tulipahan kirjoitettua.

Ostaa vai vuokrata?

Aiemmin tänä vuonna kun käytiin pankissa ihmettelemässä eläke- ja collegesäästämistä, se sijoitusneuvoja kehotti meitä käymään keskustelemassa myös asuntolainoista ihan lämpimiksemme, kun kuuli, että ollaan harkitsemassa muuttoa ensi keväänä.

Kelataan vähän takaisin. Aina kun sanon, että olemme muuttamassa, tulee kysymys, että "pois tältä alueeltako?". No, näin ei ole suunnitelmissa. Mutta teinin high school loppuu keväällä ja sen jälkeen ei olla sidottuja asumaan tietyn koulupiirin alueella. Ja tällä alueella asumiskustannukset näyttävät vain nousevan ja nousevan, joten ensi kesällä olemme vapaita katselemaan, että mitä tarjontaa täällä lähialueilla noilla aavistuksen alemman hintatason omaavilla alueilla olisi. Täällä kun toki hintataso on ihan törkeän kallis maan keskiarvoihin verrattuna, mutta hajontaa on jonkun verran täällä laakson sisälläkin. Kalleimpia ovat yleisesti houkuttelevat alueet, kuten lähinnä koko San Franciscon alue, mutta sitten täällä laaksossa tiettyjen koulupiirien alueet (ne joiden koulut on rankattu korkeammalle ja ovat siksi haluttuja) ovat myös kalliimpia kuin jotkut toiset alueet. Toisaalta ihan kauhean kauas työpaikoista (tai alueista, joissa kuvittelisi tekevänsä töitä tulevaisuudessa) ei viitsisi muuttaa, koska työmatkaliikennettä on täällä tietyillä alueilla ja tiettyihin suuntiin tiettyinä kellonaikoina ihan tuskaa. Aluetta ei vaan ole oikeasti suunniteltu näin isolle ihmismäärälle. Teinin mennessä opiskelemaan kulut kuitenkin kasvavat, koska opiskelu ei todellakaan ole täällä mitään ilmaista lystiä, niin ainoa, mistä sitä oikeasti voi säästää on asuminen. Toisaalta taas jonkunlainen viihtyisä asunto olisi hyvä olla olemassa, ja vielä mieluusti ilman kokolattiamattoja.

Josta päästäänkin sitten siihen, että eniten voisi vaikuttaa asumisviihtyvyyteen, jos omistaisi asunnon ja voisi tehdä pientä remppaa saadakseen sen mieleisekseen. Mitään hillitöntä lukaalia näillä hinnoilla ei kyllä pysty ostamaan, täällä kun pienemmässäkin talossa on helposti miljoonan tai puolentoista hintalappu. Eli järkevän kokoisia kahden makuuhuoneen asuntoja on vähän yritetty katsoa, että mikä niiden hintataso on.

Palataan nyt siihen pankkikäyntiin. Laina sieltä kyllä saataisiin suht järkevään budjettiin, mutta onn e summat ja yhtälöt kyllä sellaisia, että taidetaan jättää nyt toistaiseksi ajatus hautumaan (mahdollisesti ikiajoiksi). Mutta kirjoitanpa nyt pikaisesti täkäläisestä asunnonostoprosessista. (Joku vaihe saattaa olla unohtunut ja joku väärässä järjestyksessä.)

1. Aloita suunnittelu ajoissa. Ota toinen tai kolmas luottokortti, jotta voit nostaa luottopisteitäsi (FICO score). Pankit tykkää, mitä isompi numero se on, tietyn rajan alla olevalla pistemäärältään ei lainaa tipu (skaala on 300–850). Ja miksi näin? Pankit tykkäävät nähdä, että olet hoitanut asiasi niin hyvin, että sulle on myönnetty suht korkea luottoraja (eri korttien yhteenlaskettu summa), mutta jota osaat käyttää vastuullisesti. Ohjenuorana kait on, että olisi hyvä pitää se käyttöaste maksimissaan 30 %:ssa. Eli jos luottoraja on 3000 $, niin laskun summa olisi hyvä pitää alle 1000 $:ssa tai jos tiedä, että edessä on iso ostos, maksaa sieltä jo ennen eräpäivää muut maksut pois.

2. Hanki alustava lainapäätös pankista, että paljonko saat lainaa. Yleisesti käsirahan suuruus on 20 %. Jos on omistanut asunnon aiemmin, voi pankki laskea tämän 15 %:n asti (riippuu toki pankista ja asiakkaasta, joku pankki voi ehkä jossain vaatia vähemmänkin). Tämä paperi tarvii näyttää jossain välissä kiinteistönvälittäjälle.

3. Hanki hyvä kiinteistönvälittäjä, joka toimii sillä alueella, josta aiot asunnon ostaa (heidän ns. oma toiminta-alue ei välttämättä ole kauhean laaja). Todellakin sekä ostajalla että myyjällä on oma välittäjänsä, joten etsi sellainen, joka pitää sinun puoliasi.

4. Kerro välittäjälle niin tarkkaan kuin mahdollista mitä, mistä ja mihin hintaan etsit. Seuraa myös asuntolistaussivuja itse.

5. Käy ainakin muutamassa asuntonäytössä, että hahmotat asuntojen kunnon, varustelun ja hintatason alueella. Esimerkiksi Kaliforniassa asbestin kieltävä laki tuli voimaan 1980-luvun lopulla, vaikka käytännössä kuulemma se oli kielletty jo 1970–80-luvuilla, eli voit haluta rajata asunnot olevan tuota uudempia. Ym. Ym.

6. Löydä se unelmiesi, öh, rahatilanteeseesi sopiva, asunto. 

(Seuraavat vaiheet ovat mahdollisesti väärässä järjestyksessä, en tehnyt pankissa niin tarkkoja muistiinpanoja.)

7. Tee tarjous. Jos oikeasti haluat asunnon, valmistaudu maksamaan (reippaastikin) yli pyyntihinnan. Neuvottele, vastatarjous-tarjous-härdelli, jossa tarvitset sen hyvän välittäjän. 

8. Pyydä kuntokartoitusta. Paitsi, että tällä alueella markkinat ovat olleet niin hurjat, että myyjät eivät välttämättä halua käydä läpi sitä prosessia, jos muitakin ostajia on. Eli päätä, että vaaditko kuntokartoitusta/missaatko asunnon vai ostatko asunnon silläkin riskillä, että edessä on tuhansien tai kymmenentuhansien korjaukset.

9. Käy sopimassa pankissa lopullisesti laina-asiat. Pankki kuulemma tutkii paperit vielä tarkkaan ennen kuin antavat suostumuksensa lainaan juuri kyseiseen asuntoon. Välittäjältä saa taloyhtiöiden tiedot, joissa mm. näkyy kuinka suuri osa asuntokompleksin asunnoista on vuokralla, kuinka moni omistaa asunnon jne. Nämä ovat kuulemma pankille tärkeitä tietoja asunnon arvon määrittelemiseen kannalta. Joskus kuulemma pankki päätyy kehottamaan katsomaan asuntoa muualta. 

10. Teetä asunnon arvon arviointi. Kyllä erillinen, ulkopuolinen henkilö tulee vielä tekemään asunnon arvioinnin. Jos esimerkiksi sovittu myyntihinta on X dollaria, mutta arvio on X -5%, voi pankki sanoa, että se erotus on maksettava itse, pankki ei siihen anna lainaa.

11. Sitten alkaa hirveä paperirumba ja kaikenlaiset maksut, ja erilaiset toimijat alkavat häärätä. Niistä olennaisimpana hoidetaan escrow. En löytänyt tälle järkevää suomennosta, sanakirja antaa termin "kolmannen osapuolen haltuun uskottu asiakirja". Käytännössä tälle ulkopuoliselle firmalle maksetaan toista tonnia, että he tarkistavat, että kaikki on niin kuin on sanottu. Eli, että myyjä oikeasti omistaa asunnon ja voi sen myydä, siitä ei ole jo toista myyntiprosessia käynnissä jne. Sitten joko sama firma tai joku muu tekee "title search", jossa tarkistetaan asunnon papereista tarvittavat historiat, omistajuuden jne. Escrow-vaihe kestää yleensä kuulemma noin 30 päivää, eli sen verran aikaa menee todennäköisesti vähintään, että tarvittavat tarkistukset on tehty ja paperit allekirjoitettu. Jos nyt muistan oikein, niin tässä vaiheessa ei sitten enää voi perua, että "ups, en ostakaan". 

12. Kun paperit on allekirjoitettu, omistajuus ja rahat siirretty, pitää vielä maksaa "closing costs", eli kunnasta ja piirikunnasta riippuen siinä on erilaisia veroluontoisia maksuja. Jotkut niistä maksaa myyjä, jotkut ostaja ja jotkut laitetaan puoliksi, mutta jokunen tonni kuluja siitä tulee.

13. Seuraavaksi voikin sitten jo ottaa vakuutukset ja alkaa lyhennellä lainaansa ja toki sitten maksaa kiinteistöveroja, joka on noin 1–2 % ostohinnasta, jotka lankeavat maksettavaksi siis vuosittain.

Näiden tietojen jälkeen ja sen tiedon, että meille laskettava laina-aika olisi 30 vuotta ja korko kiinteä (ei kertonut tätä suoraan tässä vaiheessa, mutta jokunen prosentti), päästiin siihen lopputulokseen, että maksettaisiin vuodessa melkein saman verran kuin nyt maksetaan vuokraa, ehkä jopa hieman enemmän. Pelkkä laina ehkä ei sinällään ylitä nykyisiä kustannuksia, mutta kun siihen lasketaan se kiinteistövero, vakuutukset ja asuntokomplekseissa kuukausittain maksettava yhtiövastikkeentyyppinen HOA (home owner's assosiation) maksu, niin pikkuhiljaa siitä kertyy sitä maksettavaa. Meillä kun oli tavoitteena yrittää saada kuukausittaisia kuluja pienemmiksi, niin ostamalla asunnon niin ei kyllä käy.

Toki aina voi sanoa, että oma on oma, mutta jos jäädään työttömäksi tai sattuisi jotain muutakin ikävää, eikä pystytä maksamaan, niin mitäs sitten? Ensin toki yritetään pankinkin toimesta järjestellä laina uusiksi tai myydä asunto, mutta pahimmassa tapauksessa pitää vaan pakata tavaransa ja jättää se asunto pankille (näin siis voisi tapahtua, jos asuntomarkkinat taas romahtaisivat ja arvot laskisivat). Siihen mennessä maksetut käsirahan ja lyhennykset siis jäisivät pankille. Velkaa ei kuulemma omaan niskaan voisi jäädä, mutta eipä olisi omaa kattoa pään päällä kuitenkaan enää. Kaverin kaveri on kiinteistönvälittäjä ja oli vähän sitä mieltä, ettei nyt ole paras aika ostaa, hinnat ovat korkealla, ja aina toki on mahdollisuus, että työllisyysaste laskee. Lisäksi kukaan ei oikein tiedä tulevan presidentin talouspolitiikkaa ja sen vaikutusta talouteen ja työllisyyteen. Kyse on kuitenkin sen verran isoista hankinnoista, että ehkä me jatketaan vuokralaisen elämää vielä toistaiseksi ihan suosiolla ja katsellaan niiden hintatasoja sitten keväämmällä. On ehkä mieltä rauhoittavampikin vaihtoehto tässä vaiheessa, eikä ainakaan yhtä stressinaihetta lisää.

Labor day weekend: Lava Beds National Monument, Crater Lake (OR) & McArthur-Burney Falls

Labor day on täällä yleinen vapaapäivä syyskuun alussa (joo, vähän taas kesti näiden kuvien kanssa..). Koska mulla oli yksi ilmainen yö hotellivarauspalvelussa, kansallispuistokorttikin oli vielä voimassa ja tiedettiin, että syksystä tulee kiireinen (ei kyllä tiedetty, että kuinka kiireinen), niin päätettiin tehdä vielä pieni pitkän viikonlopun reissu. Tarkoituksena oli suunnata ensin pikaisesti McArthur-Burney Falls -putouksille Pohjois-Kaliforniassa, ja mentiinkin, mutta ei päästy itse puistoon, sillä kaikki parkkipaikat oli täynnä ja puistovahti sulki pääsyn puistoon. Eli jatkettiin sitten matkaa seuraavaan kohteeseen eli Lava Beds National Monumentille, siitä sitten yöpymään Kalamath Fallsiin Oregoniin. Seuraavana päivänä sitten suunnattiin Crater Lake -kansallispuistoon Oregonissa ja yövyttiin White Cityssä Oregonissa. Lähempää puistoakin toki normaalisti voisi majoittua, mutta varattiin reissu vähän viime tippaan, niin nyt yövyttiin näissä, vaikka ihan hyvin se näinkin meni. Paluumatkalle vähän arvottiin reittiä, mutta todettiin, että ei me tänne kuitenkaan niiden putousten takia ihan heti ajeta takaisin, niin tehdään nyt vielä ylimääräinen koukkaus ja yritetään sinne uudestaan. Sitten Lassen Volcanic Parkin kautta ajettiin takaisin kotiin (tästä paikasta olenkin joskus jo kirjoittanut aiemmin, joten nyt ei kuvia sieltä). Reissu oli tällainen pienen budjetin reissu, mutta puolisko sai ylinnopeussakot siinä Lava Beds -puistosta pois ajamisen jälkeen, niin kulut tuplaatuivat, mutta kerrankos sitä.

We did a pretty much ex tempore plan to drive North on Labor Day weeken (I know, it was 3 months ago, but I haven't had time to sort the pictures before). We had to slightly adjust the plan, since when we tried to go to the McArthur-Burney Falls on Satuday, the park was full, no parking spots and the park ranger closed it. That was a bummer, but we decided to make a detour when coming back home again and visit it then. So we did our Lava Beds NM, Crater Lake and McArthur-Burney Falls trip with driving back home via Lassen Volcanic NP (no pics here though). It was a really good trip, I wish we had had more time, but you plan it, you deal with it. I had a free night on a hotel booking service, and the stays in Klamath Falls and White City were not expensive anyway, we still had a valid National Parks pass, so it was paying one night, gas and food. A pretty low key trip. Except that hubby got a speeding ticket after the Lava Beds NM that pretty much doubled our long weekend budjet. Well, you live, you learn. Had to happen at some point.

Lava Beds National Monumentilla ensimmäisenä näkee tasaisen maaston ja laavakiveä, mutta sen alla on suoranainen rykelmä erilaisia luolia. Niitä ei kait kaikkia ole vielä edes löydetty. Koskaan oltiin täällä vain yksi iltapäivä, eikä allekirjoittanut ole mikään ahtaiden paikkojen ystävä, päätettiin käydä vain muutamassa helpompikulkuisemmassa luolassa. Luolat on luokiteltu kolmeen: least challenging (helpoin), moderately challenging (keskiverto) ja most challenging (haastava), joista ainakin jälkimmäisissä osassa joutuu ryömimään ihan pitkin pituuttaan. Eli mukaan siis polvisuojukset, kunnolliset lamput (mielellään ainakin päähän laitettava suunnistajanlamppu mikä-lie) ja kypärä, jos niihin haluaa suunnata. Info-pisteestä tosin saa lainaksi ison taskulampun, joka kannattaa käydä lainaamassa, jos aikoo mennä vain noihin helpompiin. Kypärä ja ylimääräiset lamput on kyllä ihan hyvä olla olemassa. Luolissa on lepakoita (harvemmin niitä kyllä siellä näkee) ja USA:ssa on jossain luolissa lepakoille vaarallista white-nose syndrome -tautia, joten luoliin pääsemiseen tarvii saada siitä infopisteestä ensin lupa. Ennen luvan saamista on listattava kaikki luolat, joissa on käynyt viimeisen viiden vuoden aikana ja vakuutettava, ettei nyt ole päällä samoja vaatteita ja kenkiä kuin niissä käydessä. Tauti leviää helposti esimerkiksi kenkien mukana ja on tosiaan lepakoille hengenvaarallinen. Kun luvan on saanut, niin sitten vaan matkaan.

At Lava Beds you first see the serene nature and lava, but there is more to this park. There are several caves (probably some still undiscovered) under the surface. And those are the ones that make this place so cool. The caves have been categorized as least challenging, moderately challenging and most challenging. As fas as I understood the most challenging are really that - challenging. You have to really crawl into those ones, so make sure you have your hard hat, good flashlights and knee pads if you plan to go to one of those. You can buy some of the stuff from the visitor center and they have big flashlights there too that you can lend. Very usable in the least challenging caves, where you do not need both hands to proceed. You also have to have a permit in order to enter the caves. You can get that from the visitor center, too. There are bats in the caves (you will probably not see them though) and there is white-nose syndrome in the US that is killing bats. So you need to list all the caves that you have visited in the past 5 years and assure that you do not have any of the same clothing or shoes on you. Please do not lie. If I understood correctly they can disinfect your shoes there, but the disease is really deadly to the bats, so you do not want to take any chances of bringing it with you to the caves. 

Mushpot Cave. 235 m pitkä luola, josta on hyvä aloittaa ja joka on hyvä vaikka lastenkin kanssa matkustaessa, sillä tänne on tehty erilaisia infopisteitä, joissa on tietoa eri kivistä ja rakenteista luolassa, tehty polku ja laitettu valot. / Mushpot Cave is a good point to start. There is a lot of information about the formations, ecology and cave climate here and info about the caves here. And a path and lights to make it an easy one with kids and elderly too.

Obsidiaania eli laavalasia, joka muodostuu, kun laava jähmettyy niin nopeasti, ettei se ehdi kiteytyä. / Obsidian is a volcanic glass that is created when the lava cools very quickly. Native Americans used to do arrow heads and spears from these.

Sentinel Cave on kilometrin pituinen luola, jossa ei valoa ole itse luolassa yhtään (eikä täällä ole enää mitään lamppuja). Luola mutkittelee ylös ja alas ja polku on tuollaista hyvin hienojakoista pöllyävää hiekkaa. Myönnän tässä vaiheessa, että itse käännyin jossain vaiheessa takaisin, mutta muu perhe kulkivat koko kilometrin. / Sentinel cave is one of the longer caves at 3,280 ft. The caves has two entrances and the dry, sandy path goes up and down. There is no light coming to the cave, so make sure your batteries are good on your flashlights. I am not a fan of thight places, so I did turned around pretty quickly, but hubby and son did walk the whole thing.

Huonolaatuinen kuva kyseisestä luolasta pilkkopimeässä. Muu perhe kohtasi loppumatkallaan ainakin muutaman lepakon ja tuon pitkän mallisen otuksen tuossa keskellä kuvaa eli boahan siellä luikerteli. / Bad quality pic from that cave in total darkness. Hubby and son saw some bats and a Rocky Mountain rubber boa (the thing in the middle) in that cave. Boy, I am glad I turned around before.

Valentine cave on 498 metriä pitkä, mutta umpinainen, eli sama matka on käveltävä siis myös takaisin. Luolassa on alkuun ihan leveä suuaukko ja mahtuu hyvin kävelemään, luonnonvalo tosin loppuu melko pian. Loppupäässä luolaa joutuu jo vähän kyyristymään ja ryömimäänkin, jos sinne asti haluaa mennä. Mutta luolan pohja on melko tasainen ja helppokulkuinen. / Valentine cave is 1,635 ft long and it has pretty smooth floor, so easy to walk even though it is rock, and does not have a sandy path. The opening is pretty big, but it gets a bit tighter as you go along, and you might need to get on all fours at the end. There is no natural light in here, so flashlight is indeed needed.

Skull Cave. Täällä on valtavan iso luolan suuaukko ja itse luola on vain 177 m pitkä. Luolassa on selkeä polku ja rappuset, joita pitkin voi mennä alas koskettamaan ikijäätä. Luolan katossa olevat bakteerit ja mineraalit heijastelevat kuin olisivat kultaa, mutta eivät siis ole. / Skull cave is a 580 ft cave with a wide opening and good path. There are actually man made stairs that you can go down to touch the year-round ice floor if you want to. The minerals and bacteria make it look like the ceiling would be full of gold, but it isn't. 

Ja tältä paikka näyttää maan päältä. / And this is how the place looks otherwise.

Seuraavana päivänä oli sitten edessä päivä Crater Laken kansallispuistossa. Tätä oli muutama henkilö mulle ehtinyt kehua. Koska Labor Day -viikonloppu on suosittu reissausviikonloppu, kun melkein kaikilla on kolme päivää vapaata putkeen, niin oli hyvä, että lähdettiin tänne aamulla aikaisin ja päästiin näkemään suuri osa puistosta ennen isoa ruuhkaa. Loppuiltapäivästä olikin jo vähän haasteellisempaa löytää parkkipaikkaa tai jonottaa ravintolaan (luovutettiin ja suunnattiin muualle).

I had already heard from a couple of people that Crater Lake is a must place to visit in Oregon. And they were not wrong. Since it was Labor Day weekend, we knew it would be crowded and went there early in the morning. It was a bit chilly, but so serene and beautiful. And we were right, later in the afternoon it was hard to find parking spots and get into the restaurant (we went somewhere else, because the line was insane).

Ja kyllä, järvi todellakin on uskomattoman sininen. Kuvia ole käsitelty ollenkaan ja luonnossa ehkä näyttää vieläkin sinisemmältä. Järven ympäri menee tie, joten järven voi kiertää kokonaan ja katsella järveä vähän eri kulmista ja eri korkeuksilta. En oikein osannut valita kuvista, joten tässä nyt vähän sinistä järveä. (Kuvat eivät oikeasti tee oikeutta paikalle.) / Yes, the Crater Lake really is amazingly blue. I have not edited these pics at all, and I actully think that it is bluer in real life. You can drive around the lake and spot to look at the lake on different spots, heights and angles. And hike a little if you want to.

Kivuttiin yhtä hiekkarinnettä ylös, että pääsimme nauttimaan näistä näkymistä ihan itseksemme. / We climbed a hill, so that we could enjoy this all by ourselves.

Tuo edessä näkyvä kivirykelmä on nimeltään Phantom Ship eli aavelaiva, koska kuulemma näyttää sellaiselta varsinkin iltahämärässä ja oikeasssa valossa. / This rock formation is called Phantom ship. Well, because it looks like it.

Lopuksi kiivettiin vielä The Watchman -huipun näköalapaikalle. Tämä on näkymä toiseen suuntaan, eli parkkipaikalle... / We decided to climb to the Watchman Overlook before leaving the park. This is what it looks like from there to the parking lot...

... ja järvelle (korkeus tällä paikalla 2,4 km). / ... and to the other direction from 8000 ft.

Maanantaina siis suunnattiin kotiin McArthur-Burney Falls -putouksille, jossa on tietty ne putoukset ja ihan kiva reilun kilometrin kävelyreitti putousten ympäri. 

The next day it was McArthur-Burney Falls and then heading home. There is the falls, of course, and a nice Falls Loop Trail that is about a mile long. Totally worth doing that if you are in the area.

Hätäisesti suunnitelluksi halpisreissuksi oli kyllä tosi jees. Suosittelen.

This was probably the best cheap ex tempore trip in a while. Totally recommended.