 |
| Skellington kurpitsa Kuvan laatu ei ole kyllä kaikkein paras, kun on otettu pimeällä kännykällä |
 |
| Hah, tämäkin kuva on näköjään ihan vino. Ja jos oikein kurkkii, niin voi nähdä, että pöydällä on boksi Pandan lakua |
Hyvää Halloweenia!
perjantai 31. lokakuuta 2014
Hyvää Halloweenia!
Kauan se kesti, mutta nyt on meidän perheessäkin ensimmäinen kurpitsa kaiverrettu. Viime vuonna kyllä jo ostettiin sellainen halpis-kaiverrussetti, mutta kuviteltiin että siinä kurpitsan kovertamisessa on ihan järjetön työ ja sitten ei edes yritetty. Tänä vuonna puoliso oli sitä mieltä, että kyllä nyt on jo aika kurpitsan kaiverrustakin yrittää. Halusin sellaisen Jack Skellington (Painajainen ennen joulua -leffasta) kurpitsan, kun olen niitä parina vuonna muualla ihaillut. Löysin hymyilevän Jackin mallin ja näin ekakertalaisena sanoisin, että puoliso sai aikaan erittäin hyvän lopputuloksen.
Muutenkin jotain koristeita on tähänkin juhlaan tullut ostettua. En ihan kauheasti ole vielä tottunut / tykkää näistä pelottelupelottelu -jutuista ja luurangoista, joten meillä on enemmänkin tällaista sadonkorjuu-meininkiä ja kilttejä noitia ja kurpitsoita. Toi "noita"pöytäliina on ollut pöydällä jo varmaan kuukauden ja halloween-valot ripustettiin ikkunaan kanssa jo hyvissä ajoin.
Tämän vuoden halloween vietetään varmaan vähän eri tavalla kuin aiemmat. Tänään nimittäin on satanut aika reippaasti (vihdoinkin!!), enkä tiedä, onko kukaan meistä halukas lähtemään kiertelemään ja katselemaan muiden koristeita näillä keleillä. Suurimmassa osassa talojahan koristeet on ollut jo jopa viikkoja, joten niitä on kyllä tullut jo aikalailla nähtyäkin. Joku koulun tapahtumakin teinillä sattuu olemaan tänään illalla, joten ehkä me ihaillaan vaan meidän hienoa kaiverrettua kurpitsaa kotona. Ja itse olen hillunut halloween asu päällä jo tänään töissä ja pessyt meikit ja hiusvärit jo pois kotiin tultuani. Tämä 80's punk rocker äiti sai työporukan Halloween-juhlien Paras asu -äänestyksessä jaetun toisen sijan. Jee!! Ja pois ne meikit piti pestä, kun piti tänään poikkeuksellisesti sateen vuoksi hakea teini koulusta ja tuo antoi ymmärtää, että sen näköisenä kun aamulla ovesta ulos lähdin ei olis mitään asiaa tulla hakemaan häntä koulusta. Teiniys, oi teiniys.. ;)
Hyvää Halloweenia!
Hyvää Halloweenia!
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Hammaslääkärissä
Piti tässä noin kuukausi sitten ottaa itseä niskasta kiinni ja varata aika hammaslääkärin tarkastuskäynnille. Kävimme koko perhe hammaslääkärissä juuri ennen tänne lähtöä 2,5 vuotta sitten ja ajattelin, että nyt olisi vihdoin aika sille Suomessa annetulle suositukselle, eli joka toinen vuosi tehtävälle hammastarkastukselle. Viime syksynä puolison vaihdettua työpaikkaa piti valita myös vakuutukset ja olimme valinneet hammaslääkärivakuutuksista vain jonkun, jossa saa valita itse hammaslääkärinsä. Eipä niitä vaihtoehtojakaan tainnut olla kuin kolme yhteensä, mistä valita, joten oli vähän niinkun arvalla heitetty niistä kahdesta, joissa on vapaammat kädet valita itse hammaslääkärinsä.
Olimme saaneet tiedon, että tällä alueella on itse asiassa yksi suomalainen hammaslääkäri ja päätimme varata ajan hänelle. Onhan se nyt helpompi antaa jonkun sorkkia hampaita, kun tulet varmasti ymmärretyksi ja saat varmasti sen haluamasi puudutuspiikin, jos jotain pitää tehdä. (Tosin hammaslääkäri kertoi, että täällä aina porattaessa jne. annetaan se puudutuspiikki, oli sitten hammaslääkäri kuka tahansa.) Ja mikä parasta ajan sai myös lauantaille, niin ei tarvinnut säätää koulu- ja työaikataulujen takia yhtään.
Puolisolla kuulemma oli jotain reiän alkuja, jotka täällä kyllä paikallinen lääkäri paikkaisi heti, Suomessa tällaisia voidaan aikuisilla seurailla vuosiakin. Ei siis nyt paikattu. Joku paikallinen lääkäri kuulemma haluaisi varmaan yhteen minun hampaaseeni laittaa hammaskruunun, jotta se mikrohalkeama peittyisi. Ei kuulemma välttämättä tarvetta tällaiseen ole. Teinin hampaat nyt kuitenkin pitäisi oikoa. Ei ne mitenkään sikin sokin suussa ole, mutta ehkä joku niistä hieman enemmän limittäin kuin joku toinen. Täällä on totuttu suoraan hammasriviin ja valkoisiin hampaisiin, joten oikojahammaslääkärille meno on tässä lähiaikoina sitten ilmeisesti edessä. Suomessa kun tällaisiin esteettisiin seikkoihin ei kiinnitetä niin paljon huomioita. Onhan se toki ihan selvääkin, että julkisen hammashoidon tehtävä ei ole tuottaa täysin suoria hammasrivejä. Ennemminkin sellaisia, että purukalusto ajaa asiansa, eikä ole purentavirheitä. Ensi vuoden vakuutukseksi valitsimme sellaisen, joka korvaa hoitoa enemmän ilman omavastuuta, joten taidamme etsiä sen oikojan sitten ensi vuoden puolella.
Sen verran hammaslääkärin kanssa juttelin, että hammaslääkärin koulutus on suunnilleen samantyylistä täällä kuin Suomessakin. Eroavaisuuden kuitenkin hoitokäytännöille tekee raha. Täällä kun pääsääntöisesti kaikki hammashuolto on yksityistä ja kuulemma asiakkaiden vaihtuvuus on suurta, niin on taottava silloin kun rauta on kuuma. Eli siis ehdotettava ja teetettävä potilaalle kaikki mahdolliset hoidot, joista voi rahastaa, kun potilas on istunut tuoliin ja hampaat on tarkistettu. Me nyt kuitenkin päätimme toistaiseksi käyttää tätä suomalaista hammaslääkäriä ja seuraava hammastarkastus pitäisi sitten varata ensi keväälle. Hammastarkastus ja pienet toimenpiteet, kun hammaskivenpoisto kun täällä tulisi tehdä 6 kk välein. Jos kävisin tarkastuksessa kahden vuoden välein, niinkuin suomalainen hammaslääkärini Suomessa suositteli, niin täällä minun katsottaisiin silloin jo olevan kyseisen hammaslääkärin vastaanotolla jo kokonaan uusi potilas. Vakuutuskin yleisesti kattaa ainakin sen kaksi hammaslääkärivierailua vuodessa. Kyllä nyt varmaan hampaat kiittää näin tiheää hoitotahtia.
Olimme saaneet tiedon, että tällä alueella on itse asiassa yksi suomalainen hammaslääkäri ja päätimme varata ajan hänelle. Onhan se nyt helpompi antaa jonkun sorkkia hampaita, kun tulet varmasti ymmärretyksi ja saat varmasti sen haluamasi puudutuspiikin, jos jotain pitää tehdä. (Tosin hammaslääkäri kertoi, että täällä aina porattaessa jne. annetaan se puudutuspiikki, oli sitten hammaslääkäri kuka tahansa.) Ja mikä parasta ajan sai myös lauantaille, niin ei tarvinnut säätää koulu- ja työaikataulujen takia yhtään.
Puolisolla kuulemma oli jotain reiän alkuja, jotka täällä kyllä paikallinen lääkäri paikkaisi heti, Suomessa tällaisia voidaan aikuisilla seurailla vuosiakin. Ei siis nyt paikattu. Joku paikallinen lääkäri kuulemma haluaisi varmaan yhteen minun hampaaseeni laittaa hammaskruunun, jotta se mikrohalkeama peittyisi. Ei kuulemma välttämättä tarvetta tällaiseen ole. Teinin hampaat nyt kuitenkin pitäisi oikoa. Ei ne mitenkään sikin sokin suussa ole, mutta ehkä joku niistä hieman enemmän limittäin kuin joku toinen. Täällä on totuttu suoraan hammasriviin ja valkoisiin hampaisiin, joten oikojahammaslääkärille meno on tässä lähiaikoina sitten ilmeisesti edessä. Suomessa kun tällaisiin esteettisiin seikkoihin ei kiinnitetä niin paljon huomioita. Onhan se toki ihan selvääkin, että julkisen hammashoidon tehtävä ei ole tuottaa täysin suoria hammasrivejä. Ennemminkin sellaisia, että purukalusto ajaa asiansa, eikä ole purentavirheitä. Ensi vuoden vakuutukseksi valitsimme sellaisen, joka korvaa hoitoa enemmän ilman omavastuuta, joten taidamme etsiä sen oikojan sitten ensi vuoden puolella.
Sen verran hammaslääkärin kanssa juttelin, että hammaslääkärin koulutus on suunnilleen samantyylistä täällä kuin Suomessakin. Eroavaisuuden kuitenkin hoitokäytännöille tekee raha. Täällä kun pääsääntöisesti kaikki hammashuolto on yksityistä ja kuulemma asiakkaiden vaihtuvuus on suurta, niin on taottava silloin kun rauta on kuuma. Eli siis ehdotettava ja teetettävä potilaalle kaikki mahdolliset hoidot, joista voi rahastaa, kun potilas on istunut tuoliin ja hampaat on tarkistettu. Me nyt kuitenkin päätimme toistaiseksi käyttää tätä suomalaista hammaslääkäriä ja seuraava hammastarkastus pitäisi sitten varata ensi keväälle. Hammastarkastus ja pienet toimenpiteet, kun hammaskivenpoisto kun täällä tulisi tehdä 6 kk välein. Jos kävisin tarkastuksessa kahden vuoden välein, niinkuin suomalainen hammaslääkärini Suomessa suositteli, niin täällä minun katsottaisiin silloin jo olevan kyseisen hammaslääkärin vastaanotolla jo kokonaan uusi potilas. Vakuutuskin yleisesti kattaa ainakin sen kaksi hammaslääkärivierailua vuodessa. Kyllä nyt varmaan hampaat kiittää näin tiheää hoitotahtia.
torstai 16. lokakuuta 2014
Työn merkitys identiteetille
Huh, ensimmäinen arkivapaa puoleen vuoteen. Lorvin sängyssä pitkään lueskellen kirjaa ja uutisia netistä. Ei olekaan tapahtunut ihan vähään aikaan. Viimeisen 6 kk olen tehnyt 5-päiväistä työviikkoa ja välillä pitempää päivää ja joku lauantaityöpäiväkin mahtui mukaan. Nyt on taas palattu tähän osa-aikaiseen työrytmiin ja viikossa on ainakin yksi ns. vapaapäiväkin. Kontraktorihommissa ei tosiaan koskaan tiedä, että kuinka kauan töitä riittää, vaikka kuinka hyvin työsi tekisitkin, niin kontraktorina työskentely ei koskaan ole mikään vakituinen homma ja töitä tehdään vähän niinkuin silloin, kun sitä on. Työt saattaa myös loppua ihan seinään milloin tahansa, mutta sen kanssa on elettävä.
Kaikki ekspattioppaat ja muut painottaa aina, että ulkomaille muuttavilla olisi hyvä olla suunnitelma siitä, mitä kaikki perheenjäsenet ulkomailla tekevät. Pelkkä kotonalorviminen kun saattaa oikeasti tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle, varsinkin vieraassa paikassa. Meillä tietty sinänsä hieman eri tilanne, että ei olla tultu tänne minkään ekspattityösopimuksen kautta, vaan on tehty tämä muille maille vierahille -päätös aikoinaan vähän eri lähtökohdista. Samantyyppiset ongelmat ja ilot sitä toki eteen tulee oli sitten minkälaisella työsopimuksella ulkomailla, voisin ainakin kuvitella. Vaikeinta se yleensä on sillä kotiinjäävällä puolisolla, sillä se töissäoleva aikuinen loksahtaa työnsä kautta siihen omaan lokeroonsa ja lasten kohdalla koulu ja siihen liittyvät asiat sitovat erittäin nopeasti rutiineihin, yhteiskuntaan ja kaveripiiriin.
Itselläni oli alkuun kaikenlaisia suunnitelmia A:sta Ö:hön. Alun kotona olemisesta, vapaaehtoistöiden tekemisestä ja opiskelusta onkin jonkin asteista kokemusta. Töihinmenoa tai töidentekemistä alkuun vähän arastelin, koska oma työhistoriani on niin kovin erilainen kuin tarpeet täällä. Kun kuitenkin tuli tarjous viime vuonna loppuvuodesta tästä nykyisestä hommasta, niin en kauheasti epäröinyt. Oli jo kaikki suurimmat juoksevat asiat hoidettu, jonkunlainen rutiini muodostunut perheelle ja itselläkin alkoi olla sellainen olo, että voisi tehdä jotain hyödyllistäkin.
Vaikka alkuun työ oli kovin osa-aikaista ja sitten vähän liiankin kokopäiväistä ;), niin on tämä kyllä ollut ihan nappijuttu jo sen oman paikan ja oman täkäläisen identiteetin rakentumisessa. Vaikka täällä siis on ihan normaalia vaimon olla myös kotona hoitamassa kotia ja perhettä tai työskennellä kotoa käsin. Töiden kautta aukeaa niin oma maailmansa, rutiinit, palkka, erilainen näkökulma yhteiskuntaan ja työkaverit. On taas paikka, mihin menet omana itsenäsi ja tutustut ihmisiin omana itsenäsi ja tuot mukanasi oman persoonasi ja oman osaamisesi. Et ole vaan jonkun äiti, jonkun vaimo tai joku suomalainen nainen. Isossa työyhteisössä ei tietenkään tutustu kaikkiin, mutta tutustuu kuitenkin ihan huipputyyppeihin, joiden kanssa on ihan huippukeskusteluja lounasaikaan. Oma työyhteisöni on vielä hyvin monikulttuurinen, joten ei ole sellainen olo yhtään, että "toi on se ulkomaalainen", vaan työyhteisöön loksahtaa kuin osasena palapeliin. Sen lisäksi, että tulee juteltua muidenkin kuin perheen ja satunnaisten tuttavien kanssa, tulee ihan sivulauseissa tietoa muista kulttuureista, tavoista, ihan hurjia juttuja, miten ihmiset ovat päätyneet juuri tänne ja tietoa ihmisten tavasta viettää elämää täällä ja muualla. Miten helpolta ja tasaiselta oma elämä näyttääkään irakilaisen tai kroatialaisen elämänkokemusten rinnalla tai miten samanlaiselta elämänarvot tuntuvatkaan skandinaavin kanssa. Tai miten ihan hauskan huippuystävän voi löytää brasilialaisesta kollegasta. Näiden ihmisten kanssa on naurettu, välillä kirottu elämää ja sen eteen tuomia kummallisuuksia ja sitten taas naurettu. On kutsuttu kylään, käyty 5-kymppisjuhlilla, kävelyillä ja ajeltu Thelmana ja Louisena avoautolla pitkin maantietä (ilman sitä loppukohtausta tietty, mutta huivit ja aurinkolasit päässä, huivit liehuen avoautossa ja lopuksi sitten ne selfiet).
Työpäivän päätteeksi on päivä täynnä kokemuksia ja kertomuksia itselläkin, kun on jotenkin selkeämmin se oma työidentiteetti ja oma paikkansa yhteisössä ja jaksaa kotonakin kuunnella muun perheen tarinoita enemmän koulusta ja töistä, kun on itselläkin niitä kokemuksia ja tarinoista, joista ammentaa.
Vaikka päiviin toki keksisi täällä täytettä muutenkin, on se tällaiselle suomalaiselle "työllä sinun pitää itsesi elättämän" helposti tylsistyvälle tyypille ollut kuitenkin yksi arkisen tavallinen asia olla ihan tavallinen työntekijä tässäkin maassa.
Kaikki ekspattioppaat ja muut painottaa aina, että ulkomaille muuttavilla olisi hyvä olla suunnitelma siitä, mitä kaikki perheenjäsenet ulkomailla tekevät. Pelkkä kotonalorviminen kun saattaa oikeasti tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle, varsinkin vieraassa paikassa. Meillä tietty sinänsä hieman eri tilanne, että ei olla tultu tänne minkään ekspattityösopimuksen kautta, vaan on tehty tämä muille maille vierahille -päätös aikoinaan vähän eri lähtökohdista. Samantyyppiset ongelmat ja ilot sitä toki eteen tulee oli sitten minkälaisella työsopimuksella ulkomailla, voisin ainakin kuvitella. Vaikeinta se yleensä on sillä kotiinjäävällä puolisolla, sillä se töissäoleva aikuinen loksahtaa työnsä kautta siihen omaan lokeroonsa ja lasten kohdalla koulu ja siihen liittyvät asiat sitovat erittäin nopeasti rutiineihin, yhteiskuntaan ja kaveripiiriin.
Itselläni oli alkuun kaikenlaisia suunnitelmia A:sta Ö:hön. Alun kotona olemisesta, vapaaehtoistöiden tekemisestä ja opiskelusta onkin jonkin asteista kokemusta. Töihinmenoa tai töidentekemistä alkuun vähän arastelin, koska oma työhistoriani on niin kovin erilainen kuin tarpeet täällä. Kun kuitenkin tuli tarjous viime vuonna loppuvuodesta tästä nykyisestä hommasta, niin en kauheasti epäröinyt. Oli jo kaikki suurimmat juoksevat asiat hoidettu, jonkunlainen rutiini muodostunut perheelle ja itselläkin alkoi olla sellainen olo, että voisi tehdä jotain hyödyllistäkin.
Vaikka alkuun työ oli kovin osa-aikaista ja sitten vähän liiankin kokopäiväistä ;), niin on tämä kyllä ollut ihan nappijuttu jo sen oman paikan ja oman täkäläisen identiteetin rakentumisessa. Vaikka täällä siis on ihan normaalia vaimon olla myös kotona hoitamassa kotia ja perhettä tai työskennellä kotoa käsin. Töiden kautta aukeaa niin oma maailmansa, rutiinit, palkka, erilainen näkökulma yhteiskuntaan ja työkaverit. On taas paikka, mihin menet omana itsenäsi ja tutustut ihmisiin omana itsenäsi ja tuot mukanasi oman persoonasi ja oman osaamisesi. Et ole vaan jonkun äiti, jonkun vaimo tai joku suomalainen nainen. Isossa työyhteisössä ei tietenkään tutustu kaikkiin, mutta tutustuu kuitenkin ihan huipputyyppeihin, joiden kanssa on ihan huippukeskusteluja lounasaikaan. Oma työyhteisöni on vielä hyvin monikulttuurinen, joten ei ole sellainen olo yhtään, että "toi on se ulkomaalainen", vaan työyhteisöön loksahtaa kuin osasena palapeliin. Sen lisäksi, että tulee juteltua muidenkin kuin perheen ja satunnaisten tuttavien kanssa, tulee ihan sivulauseissa tietoa muista kulttuureista, tavoista, ihan hurjia juttuja, miten ihmiset ovat päätyneet juuri tänne ja tietoa ihmisten tavasta viettää elämää täällä ja muualla. Miten helpolta ja tasaiselta oma elämä näyttääkään irakilaisen tai kroatialaisen elämänkokemusten rinnalla tai miten samanlaiselta elämänarvot tuntuvatkaan skandinaavin kanssa. Tai miten ihan hauskan huippuystävän voi löytää brasilialaisesta kollegasta. Näiden ihmisten kanssa on naurettu, välillä kirottu elämää ja sen eteen tuomia kummallisuuksia ja sitten taas naurettu. On kutsuttu kylään, käyty 5-kymppisjuhlilla, kävelyillä ja ajeltu Thelmana ja Louisena avoautolla pitkin maantietä (ilman sitä loppukohtausta tietty, mutta huivit ja aurinkolasit päässä, huivit liehuen avoautossa ja lopuksi sitten ne selfiet).
Työpäivän päätteeksi on päivä täynnä kokemuksia ja kertomuksia itselläkin, kun on jotenkin selkeämmin se oma työidentiteetti ja oma paikkansa yhteisössä ja jaksaa kotonakin kuunnella muun perheen tarinoita enemmän koulusta ja töistä, kun on itselläkin niitä kokemuksia ja tarinoista, joista ammentaa.
Vaikka päiviin toki keksisi täällä täytettä muutenkin, on se tällaiselle suomalaiselle "työllä sinun pitää itsesi elättämän" helposti tylsistyvälle tyypille ollut kuitenkin yksi arkisen tavallinen asia olla ihan tavallinen työntekijä tässäkin maassa.
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Ajokorttia hankkimassa
Meidän perheen teini on jo jokunen aika sitten ylittänyt maagisen 15,5 vuoden rajan. Täällä ajokortin siis voi saada 16-vuotiaana, mutta harjoittelun korttia varten voi aloittaa 6 kk aiemmin. Alle 18-vuotiaan ajokortin hankintaprosessi on vähän eri kuin 18 vuotta jo täyttäneen, mutta Suomeen verrattuna jokseensakin erilainen, ja halvempi, prosessi.
Ensimmäiseksi on läpäistävä DMV:n järjestämä kirjallinen testi. Alle 18-vuotiaan on ennen sitä suoritettava teoriakurssi, joka täällä yleisesti on nettikurssi. En jaksanut sen kummemmin selvitellä, joten kun näin Grouponissa jonkun firman tarjoavan kurssin 15 dollarilla tuossa jo vähän aiemmin, niin ostin sen pois. Teini kävi kurssin ja sen harjoituskokeen ja sai postitse todistuksen suorituksesta. Kyseinen paperi pitää olla, että pääsee sinne oikeaan kirjalliseen kokeeseen.
DMV on ehkä byrokraattisimpia paikkoja täällä, ja siellä jonot on yleensä pitkiä. Yritettiin varata DMV:lle aikaa teinin kirjalliseen kokeeseen, mutta seuraava vapaa aika olisi n. kuukauden päästä. Eli päätettiin mennä jonottamaan. Tuntihan siinä aina ihan kevyesti menee.. Sen jälkeen kun ite kokeessa n. 2,5 vuotta sitten kävin, koe on muuttunut tietokoneella tehtäväksi. Monivalintatesti se on edelleen. Mulla oli muistaakseni silloin 36 kysymystä, mutta teinillä oli joku teinin kysymyspatteristo eli 46 kysymystä. Valokuvauksen ja hyväksytysti läpimenneen testin jälkeen käteen tuli kasa paperia, eli harjoitteluajokortti.
Ennen kuin alle 18-vuotias rattiin oikeasti pääsee, pitää käydä autokoulussa 2 tunnin ajotunnilla. Sen jälkeen saa ajaa vanhemman (tai kenen tahansa yli 25-vuotiaan kanssa). Kortin saadakseen harjoitteluluvalla pitää olla ajanut 6 kk, 50 tuntia, joista 10 tuntia pimeällä, ja lisäksi 6 tuntia autokoulussa. Autokoulun tunnit on 2 h kerrallaan, n. 2 kk välein ja suosituksena, että omaa ajoharjoittelua välillä n. 15 tuntia. Autokoulun autossa opettajalla on oma jarrupolkimensa, mutta omaan autoon sellaista ei kuulu tai saakaan asentaa. Teini on ekan 2 tuntiaan ajanut ja saa nyt ajaa meidän valvonnassa.
Kustannuksia kortille tulee siis minimissään n. 400 taalaa. Autokoulujen hinnoissa voi olla hintaeroja, mutta otettiin toi teinin koulua lähin, joten perustan hinnan nyt siihen. Verkkokurssi siis maksoi 15$, DMV:n maksu 33$ (sis. kirjalliset ja ajokokeen/t) ja autokoulun peruspaketti 355 $. Auton vakuutusten hinta nousee tietty ihan pilviin, kun sen oikean kortin saa, mutta nyt harjoitteluluvalla vakuutusmaksu pysyy ihan normaalina. Jotain alennuksia myöhemmin vakuutusmaksusta saa, jos teinin kouluaineiden keskiarvo on 3 tai yli ja myös jos suorittaa teinin turvallisen ajon nettikurssin.
Eikun autolla ajelemaan nyt sitten vaan.
Ensimmäiseksi on läpäistävä DMV:n järjestämä kirjallinen testi. Alle 18-vuotiaan on ennen sitä suoritettava teoriakurssi, joka täällä yleisesti on nettikurssi. En jaksanut sen kummemmin selvitellä, joten kun näin Grouponissa jonkun firman tarjoavan kurssin 15 dollarilla tuossa jo vähän aiemmin, niin ostin sen pois. Teini kävi kurssin ja sen harjoituskokeen ja sai postitse todistuksen suorituksesta. Kyseinen paperi pitää olla, että pääsee sinne oikeaan kirjalliseen kokeeseen.
DMV on ehkä byrokraattisimpia paikkoja täällä, ja siellä jonot on yleensä pitkiä. Yritettiin varata DMV:lle aikaa teinin kirjalliseen kokeeseen, mutta seuraava vapaa aika olisi n. kuukauden päästä. Eli päätettiin mennä jonottamaan. Tuntihan siinä aina ihan kevyesti menee.. Sen jälkeen kun ite kokeessa n. 2,5 vuotta sitten kävin, koe on muuttunut tietokoneella tehtäväksi. Monivalintatesti se on edelleen. Mulla oli muistaakseni silloin 36 kysymystä, mutta teinillä oli joku teinin kysymyspatteristo eli 46 kysymystä. Valokuvauksen ja hyväksytysti läpimenneen testin jälkeen käteen tuli kasa paperia, eli harjoitteluajokortti.
Ennen kuin alle 18-vuotias rattiin oikeasti pääsee, pitää käydä autokoulussa 2 tunnin ajotunnilla. Sen jälkeen saa ajaa vanhemman (tai kenen tahansa yli 25-vuotiaan kanssa). Kortin saadakseen harjoitteluluvalla pitää olla ajanut 6 kk, 50 tuntia, joista 10 tuntia pimeällä, ja lisäksi 6 tuntia autokoulussa. Autokoulun tunnit on 2 h kerrallaan, n. 2 kk välein ja suosituksena, että omaa ajoharjoittelua välillä n. 15 tuntia. Autokoulun autossa opettajalla on oma jarrupolkimensa, mutta omaan autoon sellaista ei kuulu tai saakaan asentaa. Teini on ekan 2 tuntiaan ajanut ja saa nyt ajaa meidän valvonnassa.
Kustannuksia kortille tulee siis minimissään n. 400 taalaa. Autokoulujen hinnoissa voi olla hintaeroja, mutta otettiin toi teinin koulua lähin, joten perustan hinnan nyt siihen. Verkkokurssi siis maksoi 15$, DMV:n maksu 33$ (sis. kirjalliset ja ajokokeen/t) ja autokoulun peruspaketti 355 $. Auton vakuutusten hinta nousee tietty ihan pilviin, kun sen oikean kortin saa, mutta nyt harjoitteluluvalla vakuutusmaksu pysyy ihan normaalina. Jotain alennuksia myöhemmin vakuutusmaksusta saa, jos teinin kouluaineiden keskiarvo on 3 tai yli ja myös jos suorittaa teinin turvallisen ajon nettikurssin.
Eikun autolla ajelemaan nyt sitten vaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)