American Classic - auto vaihtoon

En ole ikinä aiemmin omistanut amerikkalaista autoa. No nyt omistan. Autokuume on kumuloitunut pikkuhiljaa ja kun tarjolle tuli aika pitkälti sellainen auto, jota olin katellut, niin piti käydä se sitten koeajamassa. Ja suhteellisen pikaisen harkintatuokion jälkeen myös ostamassa. En edes ollut tiennyt haluavani tällaista autoa ennen tänne muuttoa. Toisaalta täällä autojen hinnat, varsinkin amerikkalaisten autojen on niin eri luokkaa välillä kuin Euroopassa, että se sallii vähän tällaisten mielitekojenkin toteuttamisen..

Ekologisempi, tylsempi ja ajettavuudeltaan paljon huonompi kakkosautomme lähti sitten pari päivää uuden (käytetyn) auton oston jälkeen uudelle omistajalle. Puoliso kun ei enää tarvinnut sitä työajoon ja itse en tykännyt sen ajettavuudesta, edessä olisi ollut renkaiden vaihtoa ym ym. Lisäksi syksyllä mahdollisesti ajokorttia varten harjoittelevalle teinillekään se ei olisi ollut paras mahdollinen ajoharjoitteluun. Seliseli. Tätä autoahan teinin käsiin ei anneta vähään aikaankaan, kiitos V6-moottorin. Siitä huolimatta bensankulutus ei ole mikään ihan tolkuttoman paha ja on se vaan niin hyvä ajettava.

Big Surin reissu itse asiassa tehtiin tällä autolla hiukset hulmuten, kun se vähän niinkuin kuuluu asiaan hurautella tuota rantavaltatie 1:stä tälläisella.

Tuttavamiehet ovat kilvan kehuneet autoa ja sitä, miten upeaa on, että tällainen hento naisihminen ajaa näin maskuliinisella autolla ja samalla todenneet tämän yhdeksi sellaiseksi amerikkalaiseksi klassikoksi, joka on pakko saada.

Tässä kuvat vielä tästä beibistä. On se vaan niin ihana.

Työntekoa

Reilut puoli vuotta on nyt tullut oltua kodin ulkopuolella töissä ja ensimmäisessä täkäläisessä työpaikassa. Alkuun tein osa-aikaista viikkoa, nyt viime viikot on tullut tehtyä täysipäiväistä työviikkoa, todennäköisesti myöhemmin taas osa-aikaista. Sinänsähän työnteko täällä ei kauheasti eroa Suomessa työskentelystä, töitä ja hommia paiskitaan, kun niitä on. Jonkun verran eroavaisuuksia toki työssä, työskentelykulttuurissa ja muussa työhön liittyvässä kuitenkin on.

Itsellä on näin kontraktorina aika selkeät työajat, mutta aika usein täällä varsinkin IT-alalla työpäivät voi venyä melko pitkiksikin. Työtehokkuus ei silti välttämättä ole yhtään sen parempi kuin sellaista suomalaista virka-aikaa tekevän, vaikka työpäivän pituus voikin olla 10-12 tuntia. Puolisollakin onneksi nykyisessä työpaikassa painotetaan ehkä hieman täkäläistä tapaa enemmän työn, vapaa-ajan ja nukkumisen tasapainoa. Ei nyt ihan mitään Stubbin 8-8-8 -mallia, mutta kuitenkin sitä, että töiden lisäksi pitää jäädä aikaa myös muulle elämälle. Tästä syystä puolisonkaan työpäivät ei yleensä veny kauhean pitkäksi. Paitsi tietty silloin, kun pitää reissata johonkin tai on akuuttia hommaa. Työaikaan liittyen, lomaahan täällä on yleisesti vähemmän kuin Suomessa. Näin kontraktorina (joka on siis vähän niinkuin vuokratyöntekijänä oloa) ei tietty mitään lomia kerry. Eli jos haluat lomaa, niin se on sitten palkatonta vapaata. Aiemminkin on tullut muistaakseni kirjoteltua, että Kalifornian lakien mukaanhan työnantaja ei ole velvoitettu antamaan minkäänlaista lomakiintiötä, eli töitä voi siis teettää vuoden ympäri. Aika yleinen lomakäytäntö on kaksi viikkoa lomaa ja lisäksi jotain mahdollisia henkilökohtaisia vapaita. Puolisolla lomaa on "ruhtinaalliset" 3 viikkoa kulutettavaa vuosittain eli melkein puolet suomalaisista lomista.

Itsellä siis melko selkeät työajat, puolisolla liukuvammat. Mikä täällä on pistänyt silmään on, että monet menee töihin melko myöhään. Yhdeksältä töihin meno on tällä alueella enemmän kuin tavallista, jotkut menevät vasta kymmeneltä. Joka siis tarkoittaa, että notkuvat siellä töissä iltaseitsemään tai -kahdeksaan, joka itsestä tuntuu kummalta. Tosin aamuisin töihin ajellessa näkee suhteellisen paljon ihmisiä pyöräilemässä ja lenkillä, joten ehkä heidän rytminsä on "kuntoilu ensin, töihin vasta sen jälkeen". Eikä siis toisin päin, niinkuin itse on tottunut. Toisaalta lounastaukoa saatetaan pitää kokonainen tunti ja käydä siinä sitten samalla vaikka kävelyllä tai heittelemässä koripalloa. Tosin tämä saattaa olla hyvinkin tyypillistä vain tällä alueella, IT-alalla ja vain tietyillä yrityksillä.

Puolison ja muiden kanssa jutellessa on ehkä hieman tullut itselle sellainen käsitys, että täällä monessa asiassa ollaan enemmän "up to detail", eli pikkutarkempia. Eli ei vaan päätetä, että tehdääs tästä nyt näin, vaan pitää palavereissa ym. perustella, miksi näin toimitaan ja mitä sitten ja mitä toisaalta. Eli hyvin pitää perustella ja miettiä kuviot valmiiksi, varsinkin jos ylemmälle taholle yrität jotain ehdottaa. Täällähän tämä kulttuuri on melko hierarkista, eli pomojen ja alaisten välinen ero on selkeä, vaikka lounastauolla tms. voidaankin yhdessä kaikki rupatella jotain mukavia. Toki kukin työpaikka on erilainen ja erilaiset tavat.

Mutta kaikkeen tottuu ja loppujen lopuksi uuteen työskentelykulttuuriin sopeutumista näin suomalaiskulttuurista amerikkalaiseen ei kauheasti ole vaadittu.

Ja ei kun viikonlopun viettoon ja maanantaina taas töihin.

Big Surin reissu

Olin jo vähän katsellut ja googlaillut Big Suria ja miettinyt reissua sinne. Big Sur on tästä Piilaaksosta n. 100 mailia etelämpänä tuossa legendaarisen valtatie 1:n maisemareitin varrella. On itse asiassa siitä joskus aiemmin ajeltu ohikin parisen vuotta sitten kesällä, mutta silloin ei ollut aikaa pysähtyä pitkäksi aikaa. Ongelmana reissun suunnittelussa on ollut löytää ne paikat, johon haluaisi viikonloppureissulla mennä. Kyselin sitten Facebookissa parilta alueen suomalaiselta tutulta ja sainkin erittäin hyviä vinkkejä, minkä perusteella viikonlopun kohteet valikoituivat.

Toukokuun loppupuolella on Memorial Day -viikonloppu, jolloin suurella osalla väkeä on pitkä viikonloppu, koska tuo pyhäpäivä osuu aina maanantaille. Ei kuitenkaan pystytty käyttämään tätä kolmen päivän viikonloppua hyödyksi tälle reissulle, koska perheen teinillä oli kouluun niin paljon projekteja tehtävänä ja loppukokeisiin valmistautumista. (Täällä siis joka lukukauden lopussa aina joka aineesta nuo loppukokeet.) Päätettiin sitten lähteä koulujen päättymisen jälkeen. Olin vähän myöhässä liikkeellä reissusuunnitelman teon kanssa ja kaikki nuo suosituimmat majoitukset Big Surissa oli enemmän tai vähemmän täynnä. Ainoa, jonka erään hotellivaraussysteemin kautta löysin oli joku resort, jossa yön hinta oli $800 / yö + verot. Eli ei ihan meidän budjettiin mahtuva. Päätettiin sitten varata majoitus Pacific Grovesta, joka on tuossa Monterey alapuolella ja josta matkaa Big Suriin oli noin tunnin verran vähän riippuen mihin menee. Tuo rantareitti on osittain sellaista serpentiinitietä, joten ihan hirveän suurilla nopeuksilla sitä ei ajella. Päätettiin myös lähteä reissuun jo perjantaina heti töiden jälkeen ja lähteä sitten hotellilta ajelemaan eteenpäin heti la-aamuna. Pohdittiin, että su varmaan ollaan siinä hotellin nurkilla, tai jos löydetään joku kiva paikka, ajellaan takaisin sinne Big Suriin.

Majoituspaikaksi valikoitui Deer Haven Inn, joka oli hyvin lähellä rantaa. Rannalla käytiinkin sitten heti perjantai-iltana kävelemässä. Majapaikka oli myös nimensä mukainen, eli nähtiin lauantai-iltana peuroja ylittämässä tietä ja seisoskelemassa naapuritalon pihalla. Muutenkin paikka oli tosi idyllinen, ulkopäin ei näyttänyt juuri miltään, mutta huoneet oli remontoitu hiljattain, niissä oli paikalliseen tapaan harvinaisesti laminaattilattiat (eikä siis kokolattiamattoa) ja jokaisessa huoneessa kaasutakka. 

Lähikuva levästä, jota täällä aina täällä rannoilla näkee

Rannan takana oli hiekkadyyni, puutkin olivat kasvaneet tuulenmukaisesti ja olivat sisämaahan kallellaan

Seurattiin muutaman merisaukon ruuan pyydystelyä ja ruokailua siinä ranta-aallokossa

Huoneessa olevalla juomavalikoimalla oli jotenkin todella kotoisan oloinen nimi..

Lauantaina aamulla ajeltiin Andrew Molera State Park osavaltion puistoon haikkaamaan, eli tekemään sellainen kävely/vaellus puiston reittiä pitkin. Päästäkseen reitin alkuun piti ylittää kylmää vettä soliseva puro ja liukastella siinä liukkailla kivillä, mutta sen jälkeen onneksi sai kävellä polkua pitkin. Suunnistimme ensin rantaan ja siitä sitten mäkeä ylös- ja alaspäin. Onneksi lähdettiin aamulla ajoissa, sillä puoleltapäivin alkoi olla jo jokseensakin lämmin suorassa auringonpaisteessa kävelyyn.

Legendaarinen Bixby Creek Bridge Highway 1:n varrella, matkalla Big Suriin. Valitettavasti alkumatka oli melko pilvinen, niin kuva ei ole ihan täydellistä matkaesitetasoa..

Bixby Bridge:n alue sillan toiselta puolelta kuvattuna

Kävelyreitti. Välillä pysähdyttiin istumaan ja katselemaan maisemia, rannalla käveleskeltiin, eikä pidetty kiirettä. Tästä näkee kuitenkin korkeuserot ja reitin

Andrew Molera SP

Andrew Molera SP. Osa rannan hiekasta oli jännän lilahtavaa

Andrew Molera SP

Andrew Molera SP, tämä oli melkein reissun korkein kohta, jonne polkua pitkin tallusteltiin / kiivettiin

Matkaseuraa oli melkoisesti myös

 Ajatuksena oli puolen päivän jälkeen ajella Pfeiffer Beach -rannalle, mutta se oli suljettu parkkitilojen puutteessa. Päätettiin sitten ajaa vielä hieman kauemmas Julia Pfeiffer Burns State Parkiin, McWay-putouksille. Oli alunperin päätetty jättää tämä paikka väliin, mutta täytyy sanoa, että oli meidän onni, että tuon biitsin parkkialue oli jo täynnä. Tuo paikka oli aivan mielettömän kaunis. Toisella puolella valtatie 1:stä on tuo äärettömän kaunis ranta vesiputouksineen (rannalle ei pääse, vaikka siellä olevista kivistä tehdyistä asetelmista päätellen tuota kieltoa kyllä rikotaan melkoisestikin..). Toisella puolella sitten punapuumetsää vesipuroineen. Kuvat kertokoon puolestaan.

 Paluumatkalla yritettiin vielä käydä kääntymässä siellä rannalla, mutta edelleenkään sinne ei päässyt. Ajeltiin siis takaisin hotellille yhdellä pysähdyksellä. Point Lobos sattui olemaan siinä juuri vähän ennen hotellia ja koska yhdellä state parkin parkkimaksulla (10$) pääsee muihinkin samana päivänä käytiin pikaisesti katsomassa näkyykö vielä hyljeperheitä. Ei kauheasti näkynyt, mutta pääsimme seuraamaan merisaukon vauhdikasta ruuan eli jonkun simpukan tai ravun kuoren rikkomisprosessia. Valitettavasti kameralle tallentuneet otokset ovat aivan liian epätarkkoja, mutta oli kyllä hauskan näköistä. Koska muutama paikka jäi vielä näkemättä, päätettiin ajella Big Suriin vielä sunnuntainakin.

Sunnuntai-aamun kohteeksi sitten valikoitui Pfeiffer Beach ja oltiin niin ajoissa, että saatiin ihan hyvin parkkipaikka. Ajoreitti siitä valtatieltä sinne rantaan on kyllä sellaista kinttupolkua että. Onneksi vähän välein on levennyksiä, sillä muuten ei kyllä tie ollut mitenkään kaksisuuntaisen liikenteen vaatiman levyinen, hyvä kun yhdellä autolla mahtui tielle. Paikka oli myös todella upea, vaikka aamulla vähän viileä. Kiipesimme pitkin hiekkarinnettä. En tiedä, oliko ihan sallittua, mutta ei ollut kieltokylttejäkään. Kiipeäminen ei ollutkaan ihan pikkuhomma, vaikka se rinne ei niin pitkältä ja jyrkältä näyttänytkään. Ensimmäistä kertaa elämässä tuli sitten laskettua pyllymäkeä hiekkamäestä, eikä lumesta. Teinin kanssa kiivettiin myös rannassa olevalle rinteelle. En sitten tiedä, että kuinka fiksua sekään oli, mutta ei ainakaan onneksi saatu mitään kivivyöryä niskaamme..

Rannalta suunnistimme suht lähellä olevaan Pfeiffer State Parkiin, jossa voi tehdä sellaisen lyhyemmän rinnettä ylös kiipeävän vaelluksen / kävelyn (täällä puhutaan näin finglismillä "haikkaamisesta"). Reitin yhdessä päätöspisteessä on myös pieni vesiputous. Söimme ensin lounaseväät katsellen lähipöydän sinistä lintua ja eikun kiipeämään. Hieman tuli hiki matkalla ylös kiivetessä, onneksi osa polkua on sentään metsän peitossa. Rauhoittavan komeat oli maisemat matkalla ja ylhäälle päästessä.

Kävelyreitin jälkeen ajeltiin sitten vihdoin kotiin päin. Ajettiin kotiin tulessa 17 miles drive:a, joka on sellainen maksullinen maisemareitti siinä Pacific Grovesta pohjoiseen. Valitettavasti alueella oli edelleen sumua ja pilviä, joten maisemia ei kauheasti nähnyt. Ajettiin myös reitti oikeastaan väärään suuntaan, koska Montereysta eteläänpäin ajaessa pystyisi pysähtymään näköalapaikoille helpommin ja näkemään maisemat paremmin. Nyt lähinnä sitten ihmeteltiin niitä miljoonakartanoita ja käytiin piipahtamassa alueen kalleimman golf-kentän vierailija-alueella WC:ssä. Golf-kenttä on ihan legendaarinen ja maisemat on kuvien perusteella ihan huikeat. Kierroksesta pitää kuitenkin pulittaa jotain siinä $500 paikkeilla, joten meikäläisen taidoilla sinne ei ole mitään asiaa..

Kotona ei ollut kauheasti vaikeuksia nukahtaa illalla viikonloppureissun jälkeen.

Point Lobos äitienpäivänä

Työn teko haittaa pahasti harrastuksia... ;) Töissä on nyt sen verran kiirettä, että olen jonkun aikaa ihan täyspäiväisesti töissä 5 päivää viikossa ja joskus vähän pidempää päivääkin. Nyt elämä on keskittynyt enemmän viikonloppuihin. Jos aikoo tehdä jotain reissuja tai kivoja juttuja, nähdä ystäviä ja tuttavia, niin viikonloput on enemmän tai vähemmän ainoat vaihtoehdot. Koska luppoaikaa on reippaasti vähemmän kuin ennen on bloggaaminen ja varsinkin kuvia vaativat blogitekstit jääneet vähän niinkuin vaan suunnittelun asteelle.

Noin kuukausi sitten, äitienpäiväviikonlopun lauantaina käytiin paikallisten tuttujen kanssa viettämässä aikaa Santa Cruzin rannalla ja grillailemassa. Siellä kun tietyillä ranta-alueilla on sellaisia metallitynnyreitä, joihin saa sytyttää tulen ja olla ikään kuin nuotiolla. Äitienpäivänä ajettiin taas kerran Point Lobosiin osavaltion suojeltuun puistoon. Olen blogannut paikasta joskus aiemminkin ja olemme jo kahdet Suomi-vieraammekin sinne vieneet, mutta tämä oli ensimmäinen tällainen loppukevään reissu sinne. Ilma oli tosi hyvä ja maisemat kauniita. Lisäksi paikalla oli melkoinen määrä hyljeperheitä ja merisaukkoja poikasineen (ovat sen verran kaukana, että meidän järkkärin tarkennus ei riitä selkeän kuvan ottamiseen). Lisäksi vuorovesialtaissa hiipi todella paljon jotain rapuja tms. kallionkoloihin piiloon.

Tässä muutama kuva ja videonpätkä. En jaksanut käsitellä kuvia, eikä kaikki ole ihan tarkkoja, mutta ehkä näistä saa jonkun kuvan siitä, miksi tämä on ehdottomasti yksi lempipaikkojani täällä. :)




Tässä vielä muutama sekalainen kuva tältä reissulta. Ensimmäistä kertaa jaksettiin mennä tuolle pienelle hiekkarannallekin, josta nuo pienet portaat. Tuonne hylkeiden asuttamalla rantaosuudellehan ei siis edes pääse, mutta polun toisessa päässä on tuo toinen pieni ranta, johon voisi mennä ihan ottamaan aurinkoakin.