Olenkin tossa parissa aiemmassa postauksessa maininnut, että mun työt nykyisessä paikassa näyttäisi loppuvan nyt kesällä ja ennustelin, että kesä menee sitten työnhaussa. Olen myös muutamaan kertaan tainnut mainita, että melkoisen kiireistä ja härdelliä ollut tämä kulunut kevät. No, hommathan meni sitten vähän eri tavalla kuin luulin..
Täällähän on useitakin eri vaihtoehtoja työllistyä, voi tehdä itsenäisenä kontraktorina eli laskuttaa vaan asiakasta, perustaa firman ja tehdä töitä sitä kautta, työskennellä vendorina tai kontraktorina jossain firmassa tai sitten joku yritys voi palkata sut niitten työntekijäksi. Mulle ei oikeastaan ole vieläkään ihan tarkkaan selvinnyt, että mikä on se tärkein ero vendorin ja kontraktorin välillä, molemmat kun usein tekee alihankkijan omaisesti töitä jollekin toiselle firmalle. Sen verran tiedän, että kontraktoria ei voi palkata samaan duuniin kauemmaksi aikaa kuin kahdeksi vuodeksi. Yli kahden vuoden pesti katsotaan jatkuvatarpeiseksi pestiksi ja silloin siihen pitäisi ottaa vakituinen ihminen eikä kontraktoria toisen firman kautta tekemään sitä. Vendor-tittelillä sitten taas tätä rajoitusta ei ilmeisesti olekaan, eli siinä ilmeisesti ajatellaan enemmän, että sä olet otettu töihin firmaan A työntekijäksi, vaikka ne sitten lähettääkin sut töihin firmaan B, niin sä olet sen A:n työntekijä ja ne voi lähettää sut haluamakseen ajaksi firmaan B. En tiedä, enkä jaksa nyt selvittää lakeja ja muita näiden taustalla. Se, että kumpi pesti on parempi riippuu enemmänkin ehkä siitä yrityksestä kuin siitä, että mikä se työsuhteen nimitys on.
Mä olen aiemmin ollut töissä vendorina, mutta nyt tässä viimeisimmässä olen ollut kontraktorina. Eli tiesin jo etukäteen, että pesti voi olla maksimissaan sen 2 vuotta vuosi kerrallaan. Nyt kuitenkin projekti muuttui sen verran ja vaihtoivat myös palkkausmallia, joten mua varotettiin erittäin hyvissä ajoin, että kontraktorin hommat mahdollisesti loppuvat nykyisen sopparin loppuun. Mikä oli siis hieno juttu, koska siinä ehti henkisesti varautua ja tehdä jonkunlaisia suunnitelmia. Pahimmillaanhan täällä voidaan pistää pihalle saman tien. Olen kyllä tässä jo vuosien varrella ehtinyt kuulla tarinan jos toisenkin, jossa työt loppuu kuin seinään tai tullaan kesken päivän ohjaamaan pihalle ja käsketään jättää työvälineet pöydälle. Joskus siihen ei ole mitään syytä, ja jotkut firmat taas ei kattele yhtään esimerkiksi sääntöjen rikkomista. Ja ne säännöt saattaa olla erittäinkin tarkat ja yksityiskohtaiset näissä alihankkijatyyppisissä työsuhteissa oleville. Ette uskoisi puoliakaan niistä jutuista, mutta mä en voi niitä tähän julkisestikaan kirjoittaa. Mutta joo, ihan maalaisjärjellä siis pärjää, eli varastaminen ja valehtelu ja muut vastaavat eivät myöskään kanna kovin pitkälle. Työnhausta täällä nurkilla oli just yksi artikkelikin täällä.
Mutta takaisin siihen mun työnhakuun. Töitähän täällä toki on, sen kohtaavuus voi tietty olla ongelma, koska välttämättä juuri sitä sun osaamista/työkokemusta omaavaa ihmistä ei etsitä juuri nyt missään. Virallisesti kait USA:ssa on luokitusten mukaan täystyöllisyys, kun työttömyysprosentti on siinä 5 % luokkaa, ja hyville tyypeille löytyy aina jotain töitä. Mutta ei se silti tarkoita, että työnhaku on aina helppoa ja nopeeta. Sopivan työpaikan löytämiseen voi mennä helposti kuukausiakin. Ja se työnhaku on kyllä ihan kokopäivätyötä, kun jokaiseen paikkaan pitää räätälöidä se CV ja saatekirje omanlaisekseen ja täyttää tiedot ties kuinka moneen rekrytointijärjestelmään, että rekrytoijat varmasti löytää sut niiden käyttämästä työnhakupalvelusta. Eli verkot pitää heittää moneen paikkaan, hyödyntää verkostoja ja sitten vaan hioa niin CV:tä kuin haastattelutaitojakin huippukuntoon. Ja yksi täällä usein hoettu juttu on, että töitä löytää helpommin, jos on jo töissä. Eli sinänsä mulla oli hyvä, kun tiesin ajoissa töiden (mahdollisesta) loppumisesta (ks. myös se ylle linkattu artikkeli, jossa sanotaan mm. siitä kun olet saanut sen ekan työpaikan, niin rekrytoijatkin kiinnostuu susta eri tavalla).
Mulle oikeesti kävi sen verran hyvä tuuri, että olin joskus aikoja aikoja sitten hakenut yhtä työpaikkaa, josta sattuivat ottamaan muhun yhteyttä nyt keväällä. Kävin sitten työhaastattelussa, ja sanoivat että palkkaavat mut. Sen jälkeenkin prosessiin meni viikkoja, kun piti tehdä taustaselvitys (background check), työtarjouksen vastaanottaminen ja hyväksyminen ja muut paperihärpäkkeet, ja sitten vielä piti odotella jokunen viikko sitä sovittua aloituspäivää. Ihan niinkuin siinä kevääseen osuneessa muutto- ja teinin valmistujaishärdellissä ei olisi ollut tarpeeksi, niin mun piti reagoida niihin taustaselvitystä tekevän firman sähköposteihin niin nopeasti kuin pystyin ettei se prosessi venyisi ihan tolkuttoman pitkäksi. Jouduin siis skannailemaan niin suomalaisia tutkintotodistuksia kuin kaivamaan (muuttolaatikoista!) jotain vuosien 2013-2015 W2-lomakkeita eri työpaikoista todistaakseni olleeni niissä paikoissa töissä. W2 on siis se lomake, joka työnantajan pitää toimittaa työntekijälle aina vuoden lopun jälkeen ja josta käy ilmi kaikki sinä vuonna ko. työntekijälle maksetut palkat ja niistä maksetut verot ja muut maksut. Yhtä vuoden 2013 lomaketta metsästin sitten työpäivän jälkeen ns. kissojen ja koirien kanssa vaikka kuinka kauan, vaikka olisi ollut muutakin tekemistä. Tarina päättyi kuitenkin onnellisesti, eli taustaselvitys meni läpi ja firma tarjosi mulle töitä. Kaikenmaailman papereitahan siinä piti allekirjoitella, niistä kirjoittelinkin jo aiemmin täällä. Eli aloittelin tässä jokunen aika sitten uudessa työpaikassa, jossa olen varsinainen työntekijä enkä töissä jonkun toisen firman kautta. Sinänsähän täällä työsuhde on aina "at will", eli kumpi tahansa osapuoli voi milloin tahansa ilmoittaa mistä tahansa syystä tai ilman syytä, että tämä työsuhde päättyi nyt, mutta onhan se silti vähän eri juttu olla suoraan palkattuna kyseiseen yritykseen. Ei noissa aiemmissakaan työsopimuksissa ole varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta nyt saa kaikki firman työntekijän edut ja etuisuudet (palkalliset lomapäivät, sairaspäivät, terveysvakuutukset ja mitä firma nyt ikinä tarjoaakaan) ja jossain määrin ainakin enemmän sellaisen turvatumman olon. Toki vähemmän liukumavaraa ottaa mitään ylimääräisiä lomia kuin silloin kun kontraktorina kaikki lomat oli palkattomia. Mutta joo, puolensa ja puolensa. En yleensä uskalla koskaan hehkuttaa mitään positiivista julkisesti missään, mutta tiedostan nyt olevani kyllä onnekas, kun sitä työhakurumbaa ja nyt ei tullutkaan kesälle ja syksylle vaan homma hoitui näin.
maanantai 24. heinäkuuta 2017
keskiviikko 5. heinäkuuta 2017
Muuttamisesta
Muuttorumba on siis onnellisesti takana ja on ehditty tässä uudessa vuokra-asunnossa asustellakin jo reilu kuukauden päivät. Olihan taas sellainen rutistus, että toivottavasti ei ihan heti uudelleen. Toki ihan omaa syytähän se oli, että siihen kaiken muun härdellin ja stressin keskelle vielä päätettiin muuttaa, mutta tällä kertaa nyt näin.
Meillä tosiaan oli jo aikoja sitten selvää, että teinin koulun loppuessa (kun ei tarvi asua enää tietyn koulupiirin alueella) yritetään löytää asunto jostain vähän halvemmasta paikasta täällä lahtialueella. Olin siis jo katellut ja haarukoinut hintatasoa muutamalla alueella, jotka oli lähellä puolison työpaikkaa, mutta myös järkevien matkojen päässä muualta. Kun vielä huhtikuussa kävi ilmi, että mun työpaikan projekti muuttuu ja mun kontraktorisopimusta ei ainakaan siihen projektiin ehkä uusita, niin se puolison työpaikan sijainti oli se isoin kiintopiste mistä lähteä haarukoimaan. Täällä kun työmatkaan voi saada kulumaan ihan järjettömän ajan matkaan nähden ruuhkien takia, niin pitää ainakin katsoa se, että jos sitä työmatkaa on reippaasti niin ainakin se on sitten ruuhkan vastaisesti. Muuten saattaa muutaman kilometrin pätkään mennä helposti puoli tuntia tai tuntikin, varsinkin jos on samaan aikaan liikenteessä kuin kaikki muutkin. Vähän tätä pohdintaa helpotti se, että mun työpaikalla (sekä silloinen että mahdollinen toinen, tuleva projekti) on firman bussit, joita myös firman kontraktorit voit käyttää päivittäin työmatkoihin, eli ei tarvitsisi ainakaan itse jumittaa ruuhkassa joka aamu ja iltapäivä.
Meidän vuokra on tosiaan näiden kuluneen viiden vuoden aikana noussut 30 %. Kyllä, 30 %. Ja se on näillä hinnoilla aika helvatun paljon. Ja vain noin 5 % tuosta 30 % oli siitä syystä, että muutettiin kolme vuotta sitten isompaan asuntoon. Nyt kun oli siis edessä tuota rahanmenoa vähän enemmänkin teinin college-kustannusten vuoksi, mun työtilanne oli kesän jälkeen vähän epäselvä, vuokra-asuntojenkin hintapyynnöt näyttivät taas nousevan, ja vielä silmiin osui pari suhteellisen hyvää vaihtoehtoa, niin oli aika laittaa rattaat pyörimään.
Olihan siinä tosiaan rutkasti muutakin hoidettavaa asiaa, puolison työkiireet ja teinin AP-testit vielä ennen muuttoa. Jotenkin onnistuttiin hoitamaan asiat niin, että saatiin teinin tavaroita lukuunottamatta pakattua hissukseen ja teinin huone sitten noitten testien jälkeen päivässä. Näin jälkikäteen sanottuna ehkä olisin tehnyt toisin, mutta toisaalta ei se skenario houkutellut, että mä olisin hakenut täyspäiväisesti töitä ja samalla olisi etsitty asuntoa kaikkien muiden asunnonvaihtajien ja harjoittelijoiden kanssa samaan aikaan (pyyntihinnat nousee ja asunnonhakijoita enemmän). Täällä tosiaan IT-firmojen ja muidenkin harjoittelijat tulee yliopistojen kesätauon alettua tänne laaksoon tuossa kesäkuun alussa, ja heti ryöpsähtää siis myös kasa uusia asunnonetsijöitä siihen soppaan. Kesä ja alkusyksy on muutenkin suosittua aikaa, ja oikeasti halvempia vuokrahintoja näkee hiljaisempina talvikuukausina. Yksi kaveri oli saanut joulukuussa muuttaessa yhden kuukauden muuttobonuksenkin, eli ensimmäisen kuukauden vuokraa ei tarvinnut maksaa, jos teki 12 kk vuokrasopimuksen. Me ei kuitenkaan haluttu odotella talveen näillä hinnoilla, ja tämän muuton seurauksena meidän kuukausittaiset asumiskulut laski 25 %, joten enemmän sääästöä tästä tulee kuin niiden vähän halvempien hintojen odottelulla. Eli aiemmin kolmosella alkanut kk-vuokra alkaa nyt kakkosella. Ja vaikka entiset vuokranantajat meistä kovasti pitivätkin, eivätkä varmaan olisi korottaneet sitä vuokraa maksimimäärää, niin pienikin korotus olisi tehnyt edellisen asunnon vuokrasumman ensimmäisestä merkistä nelosen... Itse asiassa puolisko katsoi craiglististä tuon meidän aiemman asunnon ilmoituksen, ja uusi vuokrahinta oli 12 % korkeampi kuin se, mitä me maksettiin. Että silleen.
Muuttofirma hoiti hommansa oikein mallikkaasti, tulivat etuajassa ja rehkivät kyllä koko rahan edestä, vaikka muutettiinkin äitienpäivänä.. Tajusin tuon äitienpäivän vasta päivämäärän sovittuamme, mutta se oli ainoa jotenkin kalenteriin sopiva päivä. Ei kyllä käynyt kavereita ollenkaan kateeksi, koska vanhassa asunnossa oli jokseensakin haasteellisia rappusia niin sisällä kuin ulkonakin. Tilattiin vaan muuttoauto ja miehet muuttamaan, itse hoidettiin niin pakkaus kuin purkaminenkin täällä päässä.
Muita juoksevia asioita tietty on, kun pitää hoitaa sähkösopimusten katkaisu ja uuden avaus ja nettiliittymien siirto ja mitä näitä nyt normaalisti joka maassa on. Sitten piti vielä muuton jälkeen sopia edellisen vuokraisännän kanssa asunnon tarkastus, jossa käydään asunto yhdessä läpi, että onko jotain korjattavaa tai sellaista, että ei saataisi koko vuokratakuuta takaisin. Kuulemma monellakin on ollut näitten vuokratakuiden kanssa ongelmia. Meillä ekan asunnon manageri ilmoitti jo ennen kämpän katsastamista, että pidättävät osan takuuvuokrasta siivouskuluihin. Ei suostuttu, sillä sanottiin siivoavamme itse ja Kalifornian lain mukaan jos on asunut 2 vuotta, niin esimerkiksi seinien maalausta ja kokolattiamattojen pesua ei saa laskuttaa vuokralaiselta. Silloinen manageri sitten kierroksella ihasteli miten siistiksi oli siivottu, ja saatiin koko vuokratakuu takaisin. Tällä kertaa ei edes ehditty jääkaappeja ym. pestä, mutta vuokranantaja kiitteli ja ihasteli jälleen miten hyvänä on asuntoa pidetty ja palautti koko vuokratakuun. En todellakaan tiedä, että miten täällä ihmiset vuokra-asuntojaan kohtelevat noin niinkuin yleisesti, sillä olen kuullut useammankin suomalaisen jossain mainitsevan miten heidän vuokranantajansa haluaisivat jatkossakin suomalaiset vuokralaiset. Että täällä kulkaa pidetään Suomen lippua ja (siistiä ja pedanttista) mainetta korkealla ainakin vuokramarkkinoilla. :)
Muuttoon liittyvin ehkä ärsyttävin asia on, ettei täällä ole mitään Suomen kaltaista väestörekisteriä johon ilmoittaa, että nyt muutettiin ja sitten sitä kautta kaikki muut paikat saisi ajantasaisen tiedon. Täällä siis osoitteenmuutos tehdään postinkäännön osalta postiin kuten Suomessakin, mutta muuten joka paikkaan pitää ilmoittaa uusi osoitteensa ihan itse. Eli kaikille paikoille USCIS:stä (US Citizenship and Immigration Services) pankkiin, työpaikalle, lääkäriin ja vakuutusyhtiöihin, ja sitten erikseen kaikkiin paikkoihin, joissa olet kanta-asiakas, joista tilaat lehtiä ym. Eihän noihin kaikkiin toki mikään kiire ole ilmoitusta tehdä, mutta ne menevät sitten hamaan loppuun asti sinne vanhaan osoitteeseen osoitelapulla "N.N. or current resident". Meillekin tuli edellisessä paikassa sitä postia ainakin viiden edellisen asukkaan nimissä, joten helpompi se on vain vaihtaa se osoite joka paikkaan. Meillä oli edellisen muuton jäljiltä jo jonkunlainen lista paikoista, ja nyt siinä dokumentissa on 74 riviä paikkoja, joihin osoitteenmuutos pitäisi ilmoittaa. Joista siis ainoastaan yksi Suomeen, eli väestörekisterikeskukseen. Silti jotain postia on kuulemma edelleen mennyt vanhaankin osoitteeseen. Täällä toi postikaan ei oikeasti ilmeisesti käännä kuin erittäin tärkeän näköisen postin eteenpäin, joten pari pankin kirjettä on sentään löytänyt tiensä tänne uuteenkin asuntoon.
Vaikka kaikki tapahtuikin vähän pikaisilla päätöksillä ja liikkeillä, niin ollaan oltu oikein tyytyväisiä. Vuokranantaja ja uudet naapurit vaikuttavat mukavilta, löydettiin asunto jossa ei ole kokolattiamattoja ja taloyhtiön uima-allas on niin tervetullut bonus tähän, että sen takia kannatti alkuperäistä budjettia ihan pikkiriikkisen hilata ylöspäin. Kuten jo aiemmin totesin, oli tämä kuitenkin taas sellainen rumba, että josko nyt ei tarvitsisi hetkeen muuttaa.
Meillä tosiaan oli jo aikoja sitten selvää, että teinin koulun loppuessa (kun ei tarvi asua enää tietyn koulupiirin alueella) yritetään löytää asunto jostain vähän halvemmasta paikasta täällä lahtialueella. Olin siis jo katellut ja haarukoinut hintatasoa muutamalla alueella, jotka oli lähellä puolison työpaikkaa, mutta myös järkevien matkojen päässä muualta. Kun vielä huhtikuussa kävi ilmi, että mun työpaikan projekti muuttuu ja mun kontraktorisopimusta ei ainakaan siihen projektiin ehkä uusita, niin se puolison työpaikan sijainti oli se isoin kiintopiste mistä lähteä haarukoimaan. Täällä kun työmatkaan voi saada kulumaan ihan järjettömän ajan matkaan nähden ruuhkien takia, niin pitää ainakin katsoa se, että jos sitä työmatkaa on reippaasti niin ainakin se on sitten ruuhkan vastaisesti. Muuten saattaa muutaman kilometrin pätkään mennä helposti puoli tuntia tai tuntikin, varsinkin jos on samaan aikaan liikenteessä kuin kaikki muutkin. Vähän tätä pohdintaa helpotti se, että mun työpaikalla (sekä silloinen että mahdollinen toinen, tuleva projekti) on firman bussit, joita myös firman kontraktorit voit käyttää päivittäin työmatkoihin, eli ei tarvitsisi ainakaan itse jumittaa ruuhkassa joka aamu ja iltapäivä.
Meidän vuokra on tosiaan näiden kuluneen viiden vuoden aikana noussut 30 %. Kyllä, 30 %. Ja se on näillä hinnoilla aika helvatun paljon. Ja vain noin 5 % tuosta 30 % oli siitä syystä, että muutettiin kolme vuotta sitten isompaan asuntoon. Nyt kun oli siis edessä tuota rahanmenoa vähän enemmänkin teinin college-kustannusten vuoksi, mun työtilanne oli kesän jälkeen vähän epäselvä, vuokra-asuntojenkin hintapyynnöt näyttivät taas nousevan, ja vielä silmiin osui pari suhteellisen hyvää vaihtoehtoa, niin oli aika laittaa rattaat pyörimään.
Olihan siinä tosiaan rutkasti muutakin hoidettavaa asiaa, puolison työkiireet ja teinin AP-testit vielä ennen muuttoa. Jotenkin onnistuttiin hoitamaan asiat niin, että saatiin teinin tavaroita lukuunottamatta pakattua hissukseen ja teinin huone sitten noitten testien jälkeen päivässä. Näin jälkikäteen sanottuna ehkä olisin tehnyt toisin, mutta toisaalta ei se skenario houkutellut, että mä olisin hakenut täyspäiväisesti töitä ja samalla olisi etsitty asuntoa kaikkien muiden asunnonvaihtajien ja harjoittelijoiden kanssa samaan aikaan (pyyntihinnat nousee ja asunnonhakijoita enemmän). Täällä tosiaan IT-firmojen ja muidenkin harjoittelijat tulee yliopistojen kesätauon alettua tänne laaksoon tuossa kesäkuun alussa, ja heti ryöpsähtää siis myös kasa uusia asunnonetsijöitä siihen soppaan. Kesä ja alkusyksy on muutenkin suosittua aikaa, ja oikeasti halvempia vuokrahintoja näkee hiljaisempina talvikuukausina. Yksi kaveri oli saanut joulukuussa muuttaessa yhden kuukauden muuttobonuksenkin, eli ensimmäisen kuukauden vuokraa ei tarvinnut maksaa, jos teki 12 kk vuokrasopimuksen. Me ei kuitenkaan haluttu odotella talveen näillä hinnoilla, ja tämän muuton seurauksena meidän kuukausittaiset asumiskulut laski 25 %, joten enemmän sääästöä tästä tulee kuin niiden vähän halvempien hintojen odottelulla. Eli aiemmin kolmosella alkanut kk-vuokra alkaa nyt kakkosella. Ja vaikka entiset vuokranantajat meistä kovasti pitivätkin, eivätkä varmaan olisi korottaneet sitä vuokraa maksimimäärää, niin pienikin korotus olisi tehnyt edellisen asunnon vuokrasumman ensimmäisestä merkistä nelosen... Itse asiassa puolisko katsoi craiglististä tuon meidän aiemman asunnon ilmoituksen, ja uusi vuokrahinta oli 12 % korkeampi kuin se, mitä me maksettiin. Että silleen.
Muuttofirma hoiti hommansa oikein mallikkaasti, tulivat etuajassa ja rehkivät kyllä koko rahan edestä, vaikka muutettiinkin äitienpäivänä.. Tajusin tuon äitienpäivän vasta päivämäärän sovittuamme, mutta se oli ainoa jotenkin kalenteriin sopiva päivä. Ei kyllä käynyt kavereita ollenkaan kateeksi, koska vanhassa asunnossa oli jokseensakin haasteellisia rappusia niin sisällä kuin ulkonakin. Tilattiin vaan muuttoauto ja miehet muuttamaan, itse hoidettiin niin pakkaus kuin purkaminenkin täällä päässä.
Muita juoksevia asioita tietty on, kun pitää hoitaa sähkösopimusten katkaisu ja uuden avaus ja nettiliittymien siirto ja mitä näitä nyt normaalisti joka maassa on. Sitten piti vielä muuton jälkeen sopia edellisen vuokraisännän kanssa asunnon tarkastus, jossa käydään asunto yhdessä läpi, että onko jotain korjattavaa tai sellaista, että ei saataisi koko vuokratakuuta takaisin. Kuulemma monellakin on ollut näitten vuokratakuiden kanssa ongelmia. Meillä ekan asunnon manageri ilmoitti jo ennen kämpän katsastamista, että pidättävät osan takuuvuokrasta siivouskuluihin. Ei suostuttu, sillä sanottiin siivoavamme itse ja Kalifornian lain mukaan jos on asunut 2 vuotta, niin esimerkiksi seinien maalausta ja kokolattiamattojen pesua ei saa laskuttaa vuokralaiselta. Silloinen manageri sitten kierroksella ihasteli miten siistiksi oli siivottu, ja saatiin koko vuokratakuu takaisin. Tällä kertaa ei edes ehditty jääkaappeja ym. pestä, mutta vuokranantaja kiitteli ja ihasteli jälleen miten hyvänä on asuntoa pidetty ja palautti koko vuokratakuun. En todellakaan tiedä, että miten täällä ihmiset vuokra-asuntojaan kohtelevat noin niinkuin yleisesti, sillä olen kuullut useammankin suomalaisen jossain mainitsevan miten heidän vuokranantajansa haluaisivat jatkossakin suomalaiset vuokralaiset. Että täällä kulkaa pidetään Suomen lippua ja (siistiä ja pedanttista) mainetta korkealla ainakin vuokramarkkinoilla. :)
Muuttoon liittyvin ehkä ärsyttävin asia on, ettei täällä ole mitään Suomen kaltaista väestörekisteriä johon ilmoittaa, että nyt muutettiin ja sitten sitä kautta kaikki muut paikat saisi ajantasaisen tiedon. Täällä siis osoitteenmuutos tehdään postinkäännön osalta postiin kuten Suomessakin, mutta muuten joka paikkaan pitää ilmoittaa uusi osoitteensa ihan itse. Eli kaikille paikoille USCIS:stä (US Citizenship and Immigration Services) pankkiin, työpaikalle, lääkäriin ja vakuutusyhtiöihin, ja sitten erikseen kaikkiin paikkoihin, joissa olet kanta-asiakas, joista tilaat lehtiä ym. Eihän noihin kaikkiin toki mikään kiire ole ilmoitusta tehdä, mutta ne menevät sitten hamaan loppuun asti sinne vanhaan osoitteeseen osoitelapulla "N.N. or current resident". Meillekin tuli edellisessä paikassa sitä postia ainakin viiden edellisen asukkaan nimissä, joten helpompi se on vain vaihtaa se osoite joka paikkaan. Meillä oli edellisen muuton jäljiltä jo jonkunlainen lista paikoista, ja nyt siinä dokumentissa on 74 riviä paikkoja, joihin osoitteenmuutos pitäisi ilmoittaa. Joista siis ainoastaan yksi Suomeen, eli väestörekisterikeskukseen. Silti jotain postia on kuulemma edelleen mennyt vanhaankin osoitteeseen. Täällä toi postikaan ei oikeasti ilmeisesti käännä kuin erittäin tärkeän näköisen postin eteenpäin, joten pari pankin kirjettä on sentään löytänyt tiensä tänne uuteenkin asuntoon.
Vaikka kaikki tapahtuikin vähän pikaisilla päätöksillä ja liikkeillä, niin ollaan oltu oikein tyytyväisiä. Vuokranantaja ja uudet naapurit vaikuttavat mukavilta, löydettiin asunto jossa ei ole kokolattiamattoja ja taloyhtiön uima-allas on niin tervetullut bonus tähän, että sen takia kannatti alkuperäistä budjettia ihan pikkiriikkisen hilata ylöspäin. Kuten jo aiemmin totesin, oli tämä kuitenkin taas sellainen rumba, että josko nyt ei tarvitsisi hetkeen muuttaa.
tiistai 4. heinäkuuta 2017
Vuokra-asunnon etsimisestä
Kirjoittelen erikseen sitten muutamishärdellistä, mutta ajattelin pikaisesti jokusen sanan kirjoittaa vielä asunnon etsimisestä sitä ennen.
Sinänsähän me on tehty asunnonetsintää jo kahdesti aiemminkin, tänne muuttaessa ja sitten edelliseen asuntoon muuttaessa, joten homma nyt eteni suunnilleen samalla tavalla, eikä varsinaisesti ole mitään uutta auringon alla. Tällä kertaa aikajänne oli vähän pidempi eli alottelin katselemaan tarjontaa jo vähän etukäteen sillä silmällä ja käytin useampia palveluita. Pääsääntöisesti tihrustelin noita tietoja ja kuvia kännykän parilla sovelluksella, pari niistä on pelkästään asuntojen etsintään liittyviä sovelluksia ja sitten craiglistiltä. Monesti niissä oli ne ihan samat asunnot, mutta koska niissä oli vähän eri näkymiä ja tietoja niin tuli niitä silti kateltua koko ajan useampia. Craiglist on ehkä suosituin ja siellä näytti olevan eniten tarjontaa, vaikka se sen käyttöliittymä on kyllä niin 90-lukua että. Sen ärsyttävin piirre on, että vuokranantajat postaa ne omat kämppänsä sinne aina vaan uudestaan ja uudestaan, että ne nousevat siinä näkymässä sinne päällimmäiseksi. Ei siis pelkästään ota pois ja laita uudestaan, vaan sama kämppä saattaa olla siellä useampaan kertaan ja vähän erilaisella otsikolla. Oman ärsytyksensä aiheuttaa se, että esim. hakusanalla "hardwood floors" löytyy myös kämppiä joissa ei todellakaan löyty mitään parketti/laminaattilattiaa, vaan pala sellaista jossain yhden huoneen nurkassa. Mutta hei, onhan se nyt tosi hienoa mainostaa, että kämpässä on puulattiat, kun sitä on siinä eteisessä oven edessä se neliömetri. Yhdessä sovelluksessa tykkäsin siitä, että siihen pystyi piirtämään alueen minkä sisältä asuntoa etsii. Ei siis pelkästään etsiä koko South Baylta, joista osa alueista oli selkeästi meille liian kaukana. Yhdessä sovelluksessa taas pystyi samalla näkemään alueen turvallisuuden eli eri väristä keltaista, oranssia ja punaista alueen rikosmäärien perusteella. Voihan näitä tietoja tarkastella toki muuallakin, kuten esim. täällä, mutta olihan se nyt kätevää tarkistaa sen asunnon alueen tiedot siitä suoraan. Me kun oltiin asuttu koko täälläoloaika siellä hyvän koulupiirin alueella, jossa kaikki omistuskaksiotkin maksoi vähintään sen miljoona taalaa, niin tiedettiin kyllä, että sen idyllisempää, puistomaisempaa ja turvallisen oloisempaa on vaikea löytää mistään muualta, varsinkin jos etsi kämppää jostain toiselta alueelta. Että jostain vaatimuksista pitää tinkiä, jos meinaa vähän edullisemilla kuukausikuluilla päästä. Mutta kun meidän varastoihin jo kerran on sielläkin murtauduttu ja sen jälkeen itellä ainakin kesti jonkun aikaa tottua siihen ajatukseen, että meiltä tosiaan oli varastettu tavaraa, niin halusi sitä nyt varmistua sen verran sentään, ettei alue ole mikään rikosherkkäalue. Täällä kuitenkin esim. San Josessa tietyillä alueilla on viime vuosina tapettu yhteensä viitisenkymmentä ihmistä vuodessa, ja vaikka kuinka olisivat joidenkin kilpailevien piirien välienselvittelyä tai jotain parisuhderiitoja tms., niin ehkä mä en ihan naapurustosta vielä ollut valmis lukemaan moisia uutisia. Tosin eihän mitään koskaan voi etukäteen ennustaa ja tietää, että mitä tapahtuu.
Meille siis kriteereiksi lopulta muodostui:
Sinänsähän me on tehty asunnonetsintää jo kahdesti aiemminkin, tänne muuttaessa ja sitten edelliseen asuntoon muuttaessa, joten homma nyt eteni suunnilleen samalla tavalla, eikä varsinaisesti ole mitään uutta auringon alla. Tällä kertaa aikajänne oli vähän pidempi eli alottelin katselemaan tarjontaa jo vähän etukäteen sillä silmällä ja käytin useampia palveluita. Pääsääntöisesti tihrustelin noita tietoja ja kuvia kännykän parilla sovelluksella, pari niistä on pelkästään asuntojen etsintään liittyviä sovelluksia ja sitten craiglistiltä. Monesti niissä oli ne ihan samat asunnot, mutta koska niissä oli vähän eri näkymiä ja tietoja niin tuli niitä silti kateltua koko ajan useampia. Craiglist on ehkä suosituin ja siellä näytti olevan eniten tarjontaa, vaikka se sen käyttöliittymä on kyllä niin 90-lukua että. Sen ärsyttävin piirre on, että vuokranantajat postaa ne omat kämppänsä sinne aina vaan uudestaan ja uudestaan, että ne nousevat siinä näkymässä sinne päällimmäiseksi. Ei siis pelkästään ota pois ja laita uudestaan, vaan sama kämppä saattaa olla siellä useampaan kertaan ja vähän erilaisella otsikolla. Oman ärsytyksensä aiheuttaa se, että esim. hakusanalla "hardwood floors" löytyy myös kämppiä joissa ei todellakaan löyty mitään parketti/laminaattilattiaa, vaan pala sellaista jossain yhden huoneen nurkassa. Mutta hei, onhan se nyt tosi hienoa mainostaa, että kämpässä on puulattiat, kun sitä on siinä eteisessä oven edessä se neliömetri. Yhdessä sovelluksessa tykkäsin siitä, että siihen pystyi piirtämään alueen minkä sisältä asuntoa etsii. Ei siis pelkästään etsiä koko South Baylta, joista osa alueista oli selkeästi meille liian kaukana. Yhdessä sovelluksessa taas pystyi samalla näkemään alueen turvallisuuden eli eri väristä keltaista, oranssia ja punaista alueen rikosmäärien perusteella. Voihan näitä tietoja tarkastella toki muuallakin, kuten esim. täällä, mutta olihan se nyt kätevää tarkistaa sen asunnon alueen tiedot siitä suoraan. Me kun oltiin asuttu koko täälläoloaika siellä hyvän koulupiirin alueella, jossa kaikki omistuskaksiotkin maksoi vähintään sen miljoona taalaa, niin tiedettiin kyllä, että sen idyllisempää, puistomaisempaa ja turvallisen oloisempaa on vaikea löytää mistään muualta, varsinkin jos etsi kämppää jostain toiselta alueelta. Että jostain vaatimuksista pitää tinkiä, jos meinaa vähän edullisemilla kuukausikuluilla päästä. Mutta kun meidän varastoihin jo kerran on sielläkin murtauduttu ja sen jälkeen itellä ainakin kesti jonkun aikaa tottua siihen ajatukseen, että meiltä tosiaan oli varastettu tavaraa, niin halusi sitä nyt varmistua sen verran sentään, ettei alue ole mikään rikosherkkäalue. Täällä kuitenkin esim. San Josessa tietyillä alueilla on viime vuosina tapettu yhteensä viitisenkymmentä ihmistä vuodessa, ja vaikka kuinka olisivat joidenkin kilpailevien piirien välienselvittelyä tai jotain parisuhderiitoja tms., niin ehkä mä en ihan naapurustosta vielä ollut valmis lukemaan moisia uutisia. Tosin eihän mitään koskaan voi etukäteen ennustaa ja tietää, että mitä tapahtuu.
Meille siis kriteereiksi lopulta muodostui:
- turvallisuus
- työmatkan pituus
- hinta
- 2 makuuhuonetta
- ei kokolattiamattoja
- kaksi kylppäriä/wc:tä olisi kiva
- autopaikka, mieluiten 2
- mielellään ei joka puolella naapureita, eli suht rauhallinen asunto
- ilmastointilaite asennettuna
- mielellään v. 85 jälkeen rakennettu asunto, jossa ei asbestia ja toivottavasti ei homettakaan
Näiden avulla sitten löydettiinkin ihan mukiinmenevä asunto, johon hakemus jätettiin ja jonka vuokraisäntä hyväksyi. Onneksi asunnonnäyttöpäiväksi osui sellainen tihkusateinen päivä, niin oli ehkä vähemmän asunnonkatselijoita liikenteessä kuin aurinkoisena päivänä olisi ollut. Jos oltaisiin etsitty omistusasuntoa tai jotain loppuelämän asuntoa olisi kriteereitä ollut reippaasti enemmän, ehkä vähän rauhaisampi ja puistomaisempi aluekin olisi ollut hakusessa, nyt lähistöllä on suht vilkkaasti liikennöityjä teitä, joiden liikenne ei kuitenkaan kuulu meille onneksi tänne sisälle. Onneksi myöskään lentomelu ei kuulu tänne, vaikka asutaan nyt selkeästi lähempänä lentokenttää kuin aiemmin. Mutta tämä taitaa paikka harvemmin osua niiden koneiden reitille niinkuin aiempi asunto välillä teki, kun muuttivat SFO:n laskeutumisreittejä kulkemaan siitä meidän nurkilta. Mutta nyt ei tosiaan etsitty omaa asuntoa vaan sellaista, jossa nyt ainakin toistaiseksi voidaan asua, joten vaatimuksetkin toki sitten olivat sen mukaiset. Ja ainakin meidän mielestä onnistuttiin täyttämään jokainen hakukriteeri, vaikka ihan vähän jouduttiin meidän hintarajaa matkan varrella tarkistamaankin.
P.S. Parisen viikkoa sitten joku nuori mies oli ammuttu 2 mailin päässä olevassa puistossa lauantaiyönä. Nextdoorin mukaan joku tyyppi varastelee paketteja ulko-ovilta, mutta näitä tällaisia nyt voi sattua missä vaan. Erittäin turvallista täällä on yleisesti ottaen, mutta järjen käyttö monessa asiassa on toki sallittu. Ja ne tietyt paikat, jotka ei ole ihannoin kivoja, kannattaa siis toki selvittää etukäteen.
maanantai 3. heinäkuuta 2017
Teini kesätöissä
Vähän niinkuin ilmoitusluontoisesti sanoin teinille tuossa keväämmällä, että tänä kesänä olisi sitten hänenkin löydettävä kesätöitä. Lähes sama minkämoista, mutta sellaista, mistä palkkaakin maksetaan.
Osa työpaikoista ottaa vain 18-vuotta täyttäneitä, mutta osa paikoista kyllä ottaa nuorempiakin. Teini kuitenkin oli tuon maagisen rajan jo ylittänyt, niin mahdollisia paikkoja on enemmän. Niihin aikoihin oli koulullakin joku "work fair" eli työnantajien pienimuotoiset esittelymessut, joissa teinikin oli sitten käynyt vaihtoehtoja katselemassa. Sen pohjalta päätti sitten päivittää CV:nsä ja lähettää alkuun hakemukset ainakin yhteen huvipuistoon ja yhteen kauppaketjuun ja katsella sitten muita vaihtoehtoja seuraavalla viikolla. Osaan paikoista kun piti saada useampi suosittelija ja muutakin hommattua ennen kuin hakemuksen voi lähettää. Bongasin sitten sattumalta yhden paikallisen lehden FB-sivuilta, että kyseisessä huvipuistossa järjestetään joka lauantai seuraavan 4 viikon ajan erillinen työnhakutapahtuma. Teini sitten suunnisti seuraavana päivänä sinne. Oltiin jotenkin kuviteltu, että siellä voi käydä niitä kojuja ja katella ja jututtavat vähän. Ideana siis kunhan nyt tekee hyvän vaikutelman ja nimi jää mieleen. Teini tulikin sieltä sitten 1,5 tunnin päästä allekirjoitettu työsopimus kädessään. Palkkaavat kesäkaudeksi sen verran porukkaa, että järkkäsivät siellä ryhmähaastattelut jo paikan päällä ja tarjosivat sitten saman tien työpaikkaa. 18-vuotias kun ei tarvi mitään vanhemman allekirjoitusta, niin oli sitten hyväksynyt työtarjouksen saman tien ja allekirjoittanut sen. Kotiin tullessaan totesi suunnilleen, että "mä hommasin itelleni nyt sen työpaikan kun kerran käskit". Mitäs mä siihen sitten enää voin sanoa. Olin tyytyväinen tietty.
Työt tuollakin alkavat HR:n perehdytyksellä, eli parin tunnin koulutustilaisuus oli sitten jo heti seuraavalla viikolla. Olisivat antaneet työvuoroja jo heti lähes kaikille viikonlopuille ja perjantai-iltoihin, mutta teinillä oli osalle päiviä pakollisia koulun ja muita menoja. Mutta jokusen vuoron ehti tehdä jo ennen koulujen päättymistä. Nyt on sitten koulun päättymisen jälkeen ollut siellä viikottain, harvemmin antavat mitään 40 tuntia viikossa, mutta 28-36 h/vko se on nyt siellä ollut joka viikko.
Täällähän on joka osavaltiossa määritelty minimipalkka, joka on siis kirjaimellisesti juuri se, eli alle tuon ei saa maksaa. Toki jos ottaa palkattoman harjoittelupaikan vastaan, niin se on palkaton ja sekin on laillista. Mutta palkallisista töistä on määritelty minimipalkka. Kaliforniassa se on tämän vuoden alusta ollut 10,50 $. Tämä lisäksi sitten useissa kaupungeissa on määritetty oma minimipalkkansa. Eli jos työpaikka on kyseisen kaupungin aluella ja sen kaupungin minimipalkka on korkeampi kuin yleinen minimipalkka, niin sen korkeamman mukaan mennään. Teinikin saa sitten jokusen kymmentä senttiä enemmän kuin tuon osavaltion minimin. Mitään ilta- ja viikonloppulisiähän täällä ei tunneta, mutta yli 8 tunnin työpäivänä pitää niistä kahdeksan tunnin ylittävistä tunneista maksaa ylityökorvaus tuollaisessa työssä, joka on 1,5 kertaa normituntipalkka. Eipä sellaiseen tuolla varmaan kauheasti tarvetta tule, kun eivät näytä antavan sitä 40 tuntia viikossakaan koskaan. Mutta ihan kohtuullinen korvaus tuo on menetetystä vapaa-ajasta, ja mikä tärkeintä tienaa omaa rahaa, jota voi sitten yrittää vähän säästää omiin menoihin collegessa, jos haluaa käydä kavereiden kanssa jossain syömässä tai aikaa viettämässä. Ettei siis tarvi aina käydä äidin lompakolle ja selitellä, että mihin sitä rahaa tarvitsee. Ja pääasia, että pääsee näkemään, ettei se raha kasva puissa vaan sen eteen joutuu näkemään vähän vaivaakin. On se oman rahan saaminen sen verran hienoa vissiin, että meinaa tehdä töitä siihen asti kun opinnot alkaa, vaikka alkunperin ajatteli pitävänsä jotain lomaakin sitä ennen. Suurin osa teinin kavereista kun matkustelee kesän, kun heidän ei tarvi tehdä töitä. On tämä miljonäärien ja niiden lasten naapurissa asuminen kyllä ollut silmiä avaava kokemus täällä Piilaakson kuplassa. Omasta mielestä kun tuo normityön tekeminen antaa vähän perspektiiviä elämään ja kustannuksiin, ja ehkä lisää sitä opiskelumotivaatiotakin omalle alalle ja itseä enemmän kiinnostaviin töihin (ja palkkaan). Teinin kaveriporukasta kun taitaa vain kolme kymmenestä olla tänä kesänä töissä. Muut reissaavat harrastusten takia Euroopassa tai kaverien tai vanhempien kanssa jossain muualla. Olivat teiniäkin yrittäneet houkutella kolmen viikon Japanin reissulle, mutta mä kuulin tästä vasta jälkikäteen. Kysäisin teiniltä, että mikset sä sanonut siitä ajoissa mitään, niin vastaus oli vaan, että "mulla on töitä, en mä kerkee". En sitten edes halunnut kysyä, että mitä moinen reissu olisi kustantanut. Varmaan tarpeeksi. Toki jos vanhemmille tupsahtaa vuosittain patentti- ja mitä lie maksuja sen verran ettei enää tarvi käydä töissä, niin ei kait niitten lastenkaan sitten tarvi millään minimipalkoilla töissä raataa sitä ainoaa kiireetöntä kesäänsä ennen collegea, vaiko tarviiko?
Tämä on tätä Piilaakson kuplaa, monessa muussa paikassa tässä maassa ihmisillä on kaksi tai kolmekin työtä, että voivat elättää perheensä. Teinilläkin on nyt toinen sivutyö. Kaverinsa isä tarvitsi jonkun koodaamaan jotain suht peruskoodia uuteen firmaansa ja teini tekee sitä nyt jokusen tunnin viikossa kotoa käsin. Verkostoituminenhan on täällä työmarkkinoilla äärimmäisen tärkeää ja monet työt saadaan niiden kautta ja tässä se taas tuli todistettua. Ja hyvää kokemustahan tämä on niin oikeista töistä kuin verkostoitumisen tärkeydestä teinillekin. Oppi näyttää menevän näin helpommin perille kuin äidin jankkaamana.
Osa työpaikoista ottaa vain 18-vuotta täyttäneitä, mutta osa paikoista kyllä ottaa nuorempiakin. Teini kuitenkin oli tuon maagisen rajan jo ylittänyt, niin mahdollisia paikkoja on enemmän. Niihin aikoihin oli koulullakin joku "work fair" eli työnantajien pienimuotoiset esittelymessut, joissa teinikin oli sitten käynyt vaihtoehtoja katselemassa. Sen pohjalta päätti sitten päivittää CV:nsä ja lähettää alkuun hakemukset ainakin yhteen huvipuistoon ja yhteen kauppaketjuun ja katsella sitten muita vaihtoehtoja seuraavalla viikolla. Osaan paikoista kun piti saada useampi suosittelija ja muutakin hommattua ennen kuin hakemuksen voi lähettää. Bongasin sitten sattumalta yhden paikallisen lehden FB-sivuilta, että kyseisessä huvipuistossa järjestetään joka lauantai seuraavan 4 viikon ajan erillinen työnhakutapahtuma. Teini sitten suunnisti seuraavana päivänä sinne. Oltiin jotenkin kuviteltu, että siellä voi käydä niitä kojuja ja katella ja jututtavat vähän. Ideana siis kunhan nyt tekee hyvän vaikutelman ja nimi jää mieleen. Teini tulikin sieltä sitten 1,5 tunnin päästä allekirjoitettu työsopimus kädessään. Palkkaavat kesäkaudeksi sen verran porukkaa, että järkkäsivät siellä ryhmähaastattelut jo paikan päällä ja tarjosivat sitten saman tien työpaikkaa. 18-vuotias kun ei tarvi mitään vanhemman allekirjoitusta, niin oli sitten hyväksynyt työtarjouksen saman tien ja allekirjoittanut sen. Kotiin tullessaan totesi suunnilleen, että "mä hommasin itelleni nyt sen työpaikan kun kerran käskit". Mitäs mä siihen sitten enää voin sanoa. Olin tyytyväinen tietty.
Työt tuollakin alkavat HR:n perehdytyksellä, eli parin tunnin koulutustilaisuus oli sitten jo heti seuraavalla viikolla. Olisivat antaneet työvuoroja jo heti lähes kaikille viikonlopuille ja perjantai-iltoihin, mutta teinillä oli osalle päiviä pakollisia koulun ja muita menoja. Mutta jokusen vuoron ehti tehdä jo ennen koulujen päättymistä. Nyt on sitten koulun päättymisen jälkeen ollut siellä viikottain, harvemmin antavat mitään 40 tuntia viikossa, mutta 28-36 h/vko se on nyt siellä ollut joka viikko.
Täällähän on joka osavaltiossa määritelty minimipalkka, joka on siis kirjaimellisesti juuri se, eli alle tuon ei saa maksaa. Toki jos ottaa palkattoman harjoittelupaikan vastaan, niin se on palkaton ja sekin on laillista. Mutta palkallisista töistä on määritelty minimipalkka. Kaliforniassa se on tämän vuoden alusta ollut 10,50 $. Tämä lisäksi sitten useissa kaupungeissa on määritetty oma minimipalkkansa. Eli jos työpaikka on kyseisen kaupungin aluella ja sen kaupungin minimipalkka on korkeampi kuin yleinen minimipalkka, niin sen korkeamman mukaan mennään. Teinikin saa sitten jokusen kymmentä senttiä enemmän kuin tuon osavaltion minimin. Mitään ilta- ja viikonloppulisiähän täällä ei tunneta, mutta yli 8 tunnin työpäivänä pitää niistä kahdeksan tunnin ylittävistä tunneista maksaa ylityökorvaus tuollaisessa työssä, joka on 1,5 kertaa normituntipalkka. Eipä sellaiseen tuolla varmaan kauheasti tarvetta tule, kun eivät näytä antavan sitä 40 tuntia viikossakaan koskaan. Mutta ihan kohtuullinen korvaus tuo on menetetystä vapaa-ajasta, ja mikä tärkeintä tienaa omaa rahaa, jota voi sitten yrittää vähän säästää omiin menoihin collegessa, jos haluaa käydä kavereiden kanssa jossain syömässä tai aikaa viettämässä. Ettei siis tarvi aina käydä äidin lompakolle ja selitellä, että mihin sitä rahaa tarvitsee. Ja pääasia, että pääsee näkemään, ettei se raha kasva puissa vaan sen eteen joutuu näkemään vähän vaivaakin. On se oman rahan saaminen sen verran hienoa vissiin, että meinaa tehdä töitä siihen asti kun opinnot alkaa, vaikka alkunperin ajatteli pitävänsä jotain lomaakin sitä ennen. Suurin osa teinin kavereista kun matkustelee kesän, kun heidän ei tarvi tehdä töitä. On tämä miljonäärien ja niiden lasten naapurissa asuminen kyllä ollut silmiä avaava kokemus täällä Piilaakson kuplassa. Omasta mielestä kun tuo normityön tekeminen antaa vähän perspektiiviä elämään ja kustannuksiin, ja ehkä lisää sitä opiskelumotivaatiotakin omalle alalle ja itseä enemmän kiinnostaviin töihin (ja palkkaan). Teinin kaveriporukasta kun taitaa vain kolme kymmenestä olla tänä kesänä töissä. Muut reissaavat harrastusten takia Euroopassa tai kaverien tai vanhempien kanssa jossain muualla. Olivat teiniäkin yrittäneet houkutella kolmen viikon Japanin reissulle, mutta mä kuulin tästä vasta jälkikäteen. Kysäisin teiniltä, että mikset sä sanonut siitä ajoissa mitään, niin vastaus oli vaan, että "mulla on töitä, en mä kerkee". En sitten edes halunnut kysyä, että mitä moinen reissu olisi kustantanut. Varmaan tarpeeksi. Toki jos vanhemmille tupsahtaa vuosittain patentti- ja mitä lie maksuja sen verran ettei enää tarvi käydä töissä, niin ei kait niitten lastenkaan sitten tarvi millään minimipalkoilla töissä raataa sitä ainoaa kiireetöntä kesäänsä ennen collegea, vaiko tarviiko?
Tämä on tätä Piilaakson kuplaa, monessa muussa paikassa tässä maassa ihmisillä on kaksi tai kolmekin työtä, että voivat elättää perheensä. Teinilläkin on nyt toinen sivutyö. Kaverinsa isä tarvitsi jonkun koodaamaan jotain suht peruskoodia uuteen firmaansa ja teini tekee sitä nyt jokusen tunnin viikossa kotoa käsin. Verkostoituminenhan on täällä työmarkkinoilla äärimmäisen tärkeää ja monet työt saadaan niiden kautta ja tässä se taas tuli todistettua. Ja hyvää kokemustahan tämä on niin oikeista töistä kuin verkostoitumisen tärkeydestä teinillekin. Oppi näyttää menevän näin helpommin perille kuin äidin jankkaamana.
sunnuntai 2. heinäkuuta 2017
High schoolin loppu
Nyt on tosiaan teinin osalta pakollinen koulutusosuus taputeltu, eli hänen osaltaan viimeinen vuosi high schoolissa päättyi jokunen viikko sitten.
Tämä keväthän on ollut sinänsä jännästi erilainen suomalaiseen lukioon verrattuna, että tiedot jatko-opintopaikoista tupsahtelivat tuossa pitkin alkukevättä (tai jokunen jo ennen joulua). Silti high schoolissa opiskellaan ihan normaalisti lukuvuoden loppuun saakka. Tai ainakin melkein. Monen collegen hyväksymiskirje on ehdollinen, eli opiskelupaikka on myönnetty sillä ehdolla, että opiskelumenestys on suhteellisen sama myös kevään loppuun asti. Jotkut colleget ilmoittavat suoraan, että jos viimeiseen todistukseen ilmaantuu yksikin D, niin myönnetty opinto-oikeus peruuntuu. Näin on kuulemma aiemmin jollekin käynytkin, siksi ainakin aiemmin ovat koululla varoitelleet "senioritis"-taudin iskemisestä, eli senior-vuoden laiskuudesta, jolloin kurssien eteen ei enää tehdäkään riittävästi hommia. Teini oli tästä tietoinen ja käytännössä vain kikkaili esim. viimeisten tehtävien ja loppukokeisiin panostuksen kanssa sillä, että paljonko pisteitä johonkin vaaditaan, että numero pysyy A:ssa (tai A-, joka kuulemma lasketaan A:ksi). Täällä kun opiskelijat tietävät jo kurssin alettua, että kuinka suuri osa kurssin arvosanasta tulee mistäkin osiosta ja osaavat kyllä laskea, että montako pistettä kurssin loppukokeesta pitää vähintään saada... Tosin on varmasti niitäkin, jotka paahtavat tavoitteena 100 % pistemäärät ihan loppuun asti. Toisaalta mä olen ihan kannustanutkin tällaiseen vähän kevyempää suhtautumiseen joskus, sillä läksyjä ja hommaa on täällä kyllä teinillä ollut aivan riittävästi iltaisin. Osa tosin johtuu teinin tämänvuotisista kurssivalinnoista, jotka olivat musta vähän turhan haastavat, mutta hyvin tuo oli niistä kuitenkin suoriutunut.
Loppukeväällä AP-kurssien (Advanced Placement) ei kuulemma kauheasti tehty muuta kuin kerrattiin ja harjoiteltiin toukokuussa oleviin AP-kokeisiin. Niitäkin teini musta otti tehtäväkseen ihan liian monta, mutta omapahan oli valintansa. Tulokset niistä pitäisi tulla lähiaikoina, ja monen kursseista saa sitten hyväksiluettua collegen kurssiksi, jos arvosana on (4–)5 (asteikolla 1–5). Niillä kursseilla osa opettajista olikin sitten varsinaisen loppukokeen korvannut jollain projektilla, sillä edelliset viikot olivat olleet pänttäystä ja testausta jo ihan kyllikseen.
Siinä loppukeväästä sitten on kaikenlaista ohjelmaa, niin prom-tansseista senior-vuosikurssin lintsauspäivään kuin valmistujaisjuhliinkin. Edellisinä vuosina koulu oli lähetellyt vanhemmille viestiä, miten koulu ei todellakaan hyväksy moista lintsausta, mutta tänä vuonna moista viestiä ei tullut. En sitten tiedä, onko koulun hallinnossa vaihtuneet ihmiset olleet syynä vai ovatko vain luovuttaneet. Kaupungin high schooleilla oli joku epävirallinen lintsauspäivän kokoontuminen jossain biitsillä, jossa oli ollut väkeä melko paljon. Teinin erittäin kiinteäksi muodostunut noin 10 pojan kaveriporukka ei halunnut sinne kuitenkaan mennä, koska siellä ohjelmassa kait oli enemmän tai vähemmän ryyppäystä ja pilven polttelua. Poikaporukka suuntasi sitten junalla ja pyörillä päiväksi San Franciscoon, joka ideana näin äidistäkin kuulosti paremmalta vaihtoehdolta ;). Koulun päättymistä juhlistamaan oli sitten vielä erillisiä koulun tai vanhempainyhdistysten tapahtumia. Näistä osaan piti ostaa lippu, kuten piknik jossain sisäpelipaikassa valmistujaista edellisenä päivänä ja sitten seuraavaan aamuyöhön kestäneet bileet Santa Cruzin boardwalkilla (huvipuisto ja sisäpellihalli). Molempiin kuului myös kuljetukset, ruuat, opettajat/vanhemmat vahteina ja ehdoton alkoholi- ja huumekielto. Koulun oma tapahtuma taas oli valmistujaisia edeltävänä lauantaina vietetty baccalaureate. Alunperin tuo juhla on yleisuskonnollinen juhla tuleville valmistujille, mutta tuossa kyseisessä tilaisuudessa ei kyllä kauheasti mitään uskonnollista ollut. Juhlan ohjelmaan kuului niin rehtorin kuin muutama opiskelijan puhe ja useita opiskelijoiden musiikki- ja yksi tanssiesityskin. Oikein hieno tilaisuus ja upeita esityksiä. Tuonne siis valmistuvat pukevat jo sen graduation-kaavun päälleen, mutta eivät sitä neliskulmaista lakkia. Kaikki valmistuvat saivat myös ruusun, josta luokan oppilaskunnan presidenttinä toiminut tyttö kertoi, että hänen tehtävänsä olisi kertoa, että miksi tuo ruusu jaettiin, mutta hän ei tiedä miksi, joten jää nyt kertomatta. Enpä ole nyt minäkään jaksanut asiaa sen kummemmin googlailla.
Näiden lisäksi yksi tämän poikaporukan vanhemmista vielä kutsui pojat ja kaikki poikien vanhemmat luokseen valmistujaispäivänä brunssille, jossa juhlistettiin kaikkien poikien saavutusta kerralla. Oli kyllä erittäin hieno cocktail-tilaisuus ja eräs vanhemmista oli tehnyt kaikille pojille havaijilaisen perinteen mukaisen rahalein.
Mutta tosiaan sitten ennen niitä Santa Cruzin bileitä oli ne itse valmistujaisetkin, joihin toki perhe ja kaveritkin olivat tervetulleita. Seremonia järjestettiin ulkona ja päiväksi sattuikin oikein aurinkoinen päivä (kevät on ollut kyllä kaikkea muuta kuin aurinkoinen ja lämmin). Yllättävän tiiviiksi oli ohjelma saatu pakettiin ja hyvin järjestettyä, vaikka valmistuvia opiskelijoita oli reilut 400, ja ennen kättelyseremoniaa oli ohjelmassa vielä niin rehtorin, luokan presidentin, koulupiirin koulutoimenjohtajan (tai joku vastaava titteli hänellä on) ja vierailevan puhujan puheetkin. Ja tämä juhlahan päättyy sitten siihen lakin heittämiseen, eli symbolisesti high schoolin taaksejättämiseen. Ihan niinkuin elokuvissa. Yksi yksityiskohta, joka ei ollut elokuvista ainakaan itselle tuttu, oli noiden lakkien koristeluperinne. Opiskelijat siis koristelevat sen lakin päällisen kukin omalla tavallaan, kuka kuvaamaan innostustaan vaikka mangaan, joku toinen taas hehkuttamaan sitä, miten kaikki on ohi jne. Teini ei ole mikään näpertäjäluonne, mutta kaapista löytynyt siniristilipputarra löysi kuitenkin tiensä sinne lakkiin koristeeksi. Niin ja toinen sisäpiirin salaisuus: ainakin tässä koulussa opiskelijat saavat siellä korokkeella käteensä vain diplomin kannet, se itse todistus haetaan sitten heti seremonian jälkeen aakkosjärjestyksen mukaisesti määrätyltä paikalta. Opiskelijat kun istuivat missä itse halusivat, eivätkä tulleet siis hakemaan todistustaan missään aakkosjärjestyksessä. Kaikilla oli vain nimilappu mukanaan, jonka ojensivat mikrofonin varressa olleelle tyypille, joka luki nimet ääneen. Oli sitten ilmeisesti helpompaa antaa tyhjät kannet kuin laittaa valmistuvat istumaan aakkosjärjestykseen. (Mikä shokki tällaiselle suomalaiseen kuriin ja järjestykseen tottuneelle. ;) )
Järjestimme kotona sitten seuraavana lauantaina rennot teinin valmistujaisjuhlat. En tiedä minkälaiset juhlat amerikkalaiset lapsilleen järjestävät, mutta ainakin joillakin teinin kavereilla ei kotona järjestetty sen kummempia juhlia ollenkaan, vaan vanhemmat ja sukulaiset kilistivät laseja keskenään nuorten ollessa Santa Cruzin -iltabileissä. Kätevää. Ei näistä juhlista sen enempiä tarinoita, muuta kuin pieni yksityiskohta: eräältä suomalaiselta tilaamani karjalanpiirakat maistuivat niin eurooppalaisille, aasialaisille, amerikkalaisille kuin eteläamerikkalaisille ystävillemme. Meinasivat melkein kesken loppua. Ehkä meillä on taas kovin erikoinen ja kansainvälisiin makuihin tottunut ystäväpiiri, mutta siinä olisi taas bisnesideaa jollekin ahkeralle leipurille Suomeen – karjalanpiirakat kansainvälisesti tunnetuksi! :)
Tämä keväthän on ollut sinänsä jännästi erilainen suomalaiseen lukioon verrattuna, että tiedot jatko-opintopaikoista tupsahtelivat tuossa pitkin alkukevättä (tai jokunen jo ennen joulua). Silti high schoolissa opiskellaan ihan normaalisti lukuvuoden loppuun saakka. Tai ainakin melkein. Monen collegen hyväksymiskirje on ehdollinen, eli opiskelupaikka on myönnetty sillä ehdolla, että opiskelumenestys on suhteellisen sama myös kevään loppuun asti. Jotkut colleget ilmoittavat suoraan, että jos viimeiseen todistukseen ilmaantuu yksikin D, niin myönnetty opinto-oikeus peruuntuu. Näin on kuulemma aiemmin jollekin käynytkin, siksi ainakin aiemmin ovat koululla varoitelleet "senioritis"-taudin iskemisestä, eli senior-vuoden laiskuudesta, jolloin kurssien eteen ei enää tehdäkään riittävästi hommia. Teini oli tästä tietoinen ja käytännössä vain kikkaili esim. viimeisten tehtävien ja loppukokeisiin panostuksen kanssa sillä, että paljonko pisteitä johonkin vaaditaan, että numero pysyy A:ssa (tai A-, joka kuulemma lasketaan A:ksi). Täällä kun opiskelijat tietävät jo kurssin alettua, että kuinka suuri osa kurssin arvosanasta tulee mistäkin osiosta ja osaavat kyllä laskea, että montako pistettä kurssin loppukokeesta pitää vähintään saada... Tosin on varmasti niitäkin, jotka paahtavat tavoitteena 100 % pistemäärät ihan loppuun asti. Toisaalta mä olen ihan kannustanutkin tällaiseen vähän kevyempää suhtautumiseen joskus, sillä läksyjä ja hommaa on täällä kyllä teinillä ollut aivan riittävästi iltaisin. Osa tosin johtuu teinin tämänvuotisista kurssivalinnoista, jotka olivat musta vähän turhan haastavat, mutta hyvin tuo oli niistä kuitenkin suoriutunut.
Loppukeväällä AP-kurssien (Advanced Placement) ei kuulemma kauheasti tehty muuta kuin kerrattiin ja harjoiteltiin toukokuussa oleviin AP-kokeisiin. Niitäkin teini musta otti tehtäväkseen ihan liian monta, mutta omapahan oli valintansa. Tulokset niistä pitäisi tulla lähiaikoina, ja monen kursseista saa sitten hyväksiluettua collegen kurssiksi, jos arvosana on (4–)5 (asteikolla 1–5). Niillä kursseilla osa opettajista olikin sitten varsinaisen loppukokeen korvannut jollain projektilla, sillä edelliset viikot olivat olleet pänttäystä ja testausta jo ihan kyllikseen.
Siinä loppukeväästä sitten on kaikenlaista ohjelmaa, niin prom-tansseista senior-vuosikurssin lintsauspäivään kuin valmistujaisjuhliinkin. Edellisinä vuosina koulu oli lähetellyt vanhemmille viestiä, miten koulu ei todellakaan hyväksy moista lintsausta, mutta tänä vuonna moista viestiä ei tullut. En sitten tiedä, onko koulun hallinnossa vaihtuneet ihmiset olleet syynä vai ovatko vain luovuttaneet. Kaupungin high schooleilla oli joku epävirallinen lintsauspäivän kokoontuminen jossain biitsillä, jossa oli ollut väkeä melko paljon. Teinin erittäin kiinteäksi muodostunut noin 10 pojan kaveriporukka ei halunnut sinne kuitenkaan mennä, koska siellä ohjelmassa kait oli enemmän tai vähemmän ryyppäystä ja pilven polttelua. Poikaporukka suuntasi sitten junalla ja pyörillä päiväksi San Franciscoon, joka ideana näin äidistäkin kuulosti paremmalta vaihtoehdolta ;). Koulun päättymistä juhlistamaan oli sitten vielä erillisiä koulun tai vanhempainyhdistysten tapahtumia. Näistä osaan piti ostaa lippu, kuten piknik jossain sisäpelipaikassa valmistujaista edellisenä päivänä ja sitten seuraavaan aamuyöhön kestäneet bileet Santa Cruzin boardwalkilla (huvipuisto ja sisäpellihalli). Molempiin kuului myös kuljetukset, ruuat, opettajat/vanhemmat vahteina ja ehdoton alkoholi- ja huumekielto. Koulun oma tapahtuma taas oli valmistujaisia edeltävänä lauantaina vietetty baccalaureate. Alunperin tuo juhla on yleisuskonnollinen juhla tuleville valmistujille, mutta tuossa kyseisessä tilaisuudessa ei kyllä kauheasti mitään uskonnollista ollut. Juhlan ohjelmaan kuului niin rehtorin kuin muutama opiskelijan puhe ja useita opiskelijoiden musiikki- ja yksi tanssiesityskin. Oikein hieno tilaisuus ja upeita esityksiä. Tuonne siis valmistuvat pukevat jo sen graduation-kaavun päälleen, mutta eivät sitä neliskulmaista lakkia. Kaikki valmistuvat saivat myös ruusun, josta luokan oppilaskunnan presidenttinä toiminut tyttö kertoi, että hänen tehtävänsä olisi kertoa, että miksi tuo ruusu jaettiin, mutta hän ei tiedä miksi, joten jää nyt kertomatta. Enpä ole nyt minäkään jaksanut asiaa sen kummemmin googlailla.
Näiden lisäksi yksi tämän poikaporukan vanhemmista vielä kutsui pojat ja kaikki poikien vanhemmat luokseen valmistujaispäivänä brunssille, jossa juhlistettiin kaikkien poikien saavutusta kerralla. Oli kyllä erittäin hieno cocktail-tilaisuus ja eräs vanhemmista oli tehnyt kaikille pojille havaijilaisen perinteen mukaisen rahalein.
Mutta tosiaan sitten ennen niitä Santa Cruzin bileitä oli ne itse valmistujaisetkin, joihin toki perhe ja kaveritkin olivat tervetulleita. Seremonia järjestettiin ulkona ja päiväksi sattuikin oikein aurinkoinen päivä (kevät on ollut kyllä kaikkea muuta kuin aurinkoinen ja lämmin). Yllättävän tiiviiksi oli ohjelma saatu pakettiin ja hyvin järjestettyä, vaikka valmistuvia opiskelijoita oli reilut 400, ja ennen kättelyseremoniaa oli ohjelmassa vielä niin rehtorin, luokan presidentin, koulupiirin koulutoimenjohtajan (tai joku vastaava titteli hänellä on) ja vierailevan puhujan puheetkin. Ja tämä juhlahan päättyy sitten siihen lakin heittämiseen, eli symbolisesti high schoolin taaksejättämiseen. Ihan niinkuin elokuvissa. Yksi yksityiskohta, joka ei ollut elokuvista ainakaan itselle tuttu, oli noiden lakkien koristeluperinne. Opiskelijat siis koristelevat sen lakin päällisen kukin omalla tavallaan, kuka kuvaamaan innostustaan vaikka mangaan, joku toinen taas hehkuttamaan sitä, miten kaikki on ohi jne. Teini ei ole mikään näpertäjäluonne, mutta kaapista löytynyt siniristilipputarra löysi kuitenkin tiensä sinne lakkiin koristeeksi. Niin ja toinen sisäpiirin salaisuus: ainakin tässä koulussa opiskelijat saavat siellä korokkeella käteensä vain diplomin kannet, se itse todistus haetaan sitten heti seremonian jälkeen aakkosjärjestyksen mukaisesti määrätyltä paikalta. Opiskelijat kun istuivat missä itse halusivat, eivätkä tulleet siis hakemaan todistustaan missään aakkosjärjestyksessä. Kaikilla oli vain nimilappu mukanaan, jonka ojensivat mikrofonin varressa olleelle tyypille, joka luki nimet ääneen. Oli sitten ilmeisesti helpompaa antaa tyhjät kannet kuin laittaa valmistuvat istumaan aakkosjärjestykseen. (Mikä shokki tällaiselle suomalaiseen kuriin ja järjestykseen tottuneelle. ;) )
Järjestimme kotona sitten seuraavana lauantaina rennot teinin valmistujaisjuhlat. En tiedä minkälaiset juhlat amerikkalaiset lapsilleen järjestävät, mutta ainakin joillakin teinin kavereilla ei kotona järjestetty sen kummempia juhlia ollenkaan, vaan vanhemmat ja sukulaiset kilistivät laseja keskenään nuorten ollessa Santa Cruzin -iltabileissä. Kätevää. Ei näistä juhlista sen enempiä tarinoita, muuta kuin pieni yksityiskohta: eräältä suomalaiselta tilaamani karjalanpiirakat maistuivat niin eurooppalaisille, aasialaisille, amerikkalaisille kuin eteläamerikkalaisille ystävillemme. Meinasivat melkein kesken loppua. Ehkä meillä on taas kovin erikoinen ja kansainvälisiin makuihin tottunut ystäväpiiri, mutta siinä olisi taas bisnesideaa jollekin ahkeralle leipurille Suomeen – karjalanpiirakat kansainvälisesti tunnetuksi! :)
lauantai 1. heinäkuuta 2017
80-luvun elokuvista tuttua sisustusta
Tässä nyt ihan todistusaineistona aiemmasta kodistamme, että kyllä ne sarjoissa ja TV-ohjelmistatutut elementit tosiaan usein löytyy myös ihan oikeista asunnoista. Jos olisi ollut oma asunto, niin keittiön olisin remontoinut heti alkuun, mutta kun ei ollut, niin en rempannut.
Keittiöstä löytyi siis hella, jossa noi levyjen vastukset näkyvissä. Tämä siis ihan sähköhella, ei kaasu. Noi vastusten alla olevat "kulhot" on ehkä ihan mahdottomimpia putsata. Onneksi nykyisessä asunnossa on taas keraaminen liesi. Pöytätasot ihanat ja alkuperäiset 80-luvulta, joita on myös ihana tuolta laattojen välistä putsata.
Meidän makuuhuoneen kylppäri näytti tältä. Meillä on muuten kaikissa asunnoissa kylppäreissä ollut nuo "leffatähden pukeutumishuone" -lamppurivistöt, niistä ei näköjään pääse missään eroon. Kuuma- ja kylmähanat tietty erikseen ja suihkussa vaan tuo yksi suihkupää, joka me vaihdettiin asumisemme ajaksi heti sellaiseksi suihkuksi, jossa on suihkuletku ja jonka saa napattua käteensä. Mä en tajua, miten nää saa kylpyammeen ja itsensä pestyä tollasella seinässä vaan töröttävällä suihkupäällä. Kylpyammehan täällä on (ainakin meillä aina ollut ja hotelleissakin) tollanen suhteellisen matala, jossa ei kauheasti kyllä tule sellaista luksuskylpyfiilistä, eikä siten kauheasti tule sitä käytettyäkään. Eräs amerikkalainen tuttavani muuten Euroopan reissullaan kauhisteli niitä korkeita eurooppalaisia kylpyammeita, kun siihen reunaanhan voi kompastua tai ei saa jalkaansa siis sen reunan yli ja voi lentää siis naamalleen lattialla. Justiinsa niin. Ja jos nyt vielä jotain haluaa kuvasta bongata, niin pyöreät ovennupit, jotka täällä löytyy ovista niitä suomalaistyyppisiä kahvoja rutkasti yleisemmin.
Haha, tässä näyttää nyt olevan pölyäkin, mutta ei nää valokatkaisimet ynnä muut kytkimet yleisestikään anna mitään "hei olen kaikkein modernein ja turvallisin kytkin" -fiilistä ainakaan mulle. Eikä se nyt niin tarkkaa, jos maali ei peitä pohjaväriä kokonaan.
Keittiöstä löytyi tietty lamppu-tuuletin-yhdistelmä ja lähes kaikista ikkunoista noi muoviset pystykaihtimet.
Kuka nyt mitään hyllyjä vaatekaappinsa kaipailee. (Ja on tuossa siis kaksi liukuovea, kuva vähän hassusti otettu.)
Mutta toisaalta jos tämä on näkymä työhuoneen ikkunasta, niin ketä kauheasti kiinnostaa, että kuinka kasari keittiön tyyli on ja löytyykö vaatekaapista hyllyjä. Niitä hyllykköjä saa aina Ikeasta, ikkunan ulkopuolista näkymää ei.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)