Konsertteja

Olen aiemminkin kirjoittanut tästä, mutta täällä San Fransciscon lahtialueella riittää kyllä keikkoja ja konsertteja moneen makuun ja ympäri vuoden. Suomalaisista bändeistäkin tässä lähialueilla on vuoden aikana käynyt ainakin Apocalyptica, Sonata Arctica, Children of Bodom ja Michael Monroe. Itse ei ole tullut näille keikoille mentyä, koska olemme olleet juuri silloin jossain reissussa tai keikat ovat olleet klubikeikkoja keskellä viikkoa San Franciscossa, ja seuraavana aamuna on ollut aikainen herätys töihin. 

Mutta valinnanvaraa on, alueella on isoja esiintymisareenoja ainakin Oaklandin Oracle Arena, San Josen SAP Center, Santa Claran Levi's Stadium ja AT&T Park San Franciscossa. Sen lisäksi on ainakin Amphiteater Mountain Viewssä, jossa ainakin kesällä ja syksyllä usein isoja artisteja laidasta laitaan (Dolly Partonista Korniin tänä kesänä), ja Mountain Winery Saratogassa, jossa käy ehkä enemmän menneiden vuosien artisteja. Sitten on kaikenmaailman klubikeikkoja siellä ja täällä.

Ja jos ei näiden tarjonnasta löydy mitään, niin San Franciscossa on San Franciscon sinfoniaorkesteri ja oopperatalo oopperoineen ja baletteineen. Eli tarjontaa ainakin riittää, ja yksi hyvä idea tällä alueella "nähtävyyksistä" onkin tarkastaa, että onko jotain hyvää keikkaa tarjolla vierailun aikaan. 

Kuten sanottua, on etäisyydet ja herätys töihin ja muut menot ehkä estäneet ramppaamassa enemmän keikoilla, ja tänä vuonna on lähdetty vähän ex tempore niille, kun on tullut joku mainos vastaan. Enemmänkin olisi voinut käydä, ja käydä myös katsomassa jotain muutakin kuin näitä 80-luvun suuruuksia, mutta on ollut sen verran muuta puuhaa koko ajan, ettei ole oikein ehtinyt katsella, että mitä on tarjolla. 

San Fransciscoon tuli kuitenkin varattua liput ajoissa, kun selvisi, että Guns'n'Roses palaa lavoille. Olihan sinne pakko päästä. Paikkanahan tuo AT&T Park on tosi hieno, kun siinä lavan takana aukeaa näkymä sinne lahdelle. 

Bongasin sitten sattumalta taas toisen 80-luvun sankarini (juu-u ;) ), johon liput oli saatavilla halvalla (25$/lippu on kyllä suht hyvä hinta, vaikka onkin ehkä kyse enemmänkin entisistä suuruuksista). Eli suunnattiin katsomaan Def Leppardia, ja samalla keikalla soittaneita kahta muuta bändiä (Tesla ja REO Speedwagon). Puolisko kävi myöhemmin erään koulun hyväksi järjestettävässä joka vuotisessa varainkeruukonsertissa, jossa päivän aikana esiintyy nimekästä artistia toisen perään, Neil Youngista Metallicaan.

Ja koska olen kerran ostanut San Franciscon sinfoniaorkesterin liput, niin olen varmaan ikuisesti niiden sähköpostispämmäyslistalla. Ei pelkästään huono asia, sillä bongasin ohjelmistosta Snowman-joulukonsertin, jonka alku koostui erilaisista joululauluista, osassa vierailevana solistina Tony-palkittu Ruthie asun Miles. Väliajan jälkeen esitettiin Lumiukko-elokuva sinfoniaorkesterin ja Grammy-palkitun Pacific Boychoir -poikaorkesterin toimesta. Täällä kun ei ole tapana näyttää televisiossa joka joulut tuota elokuvaa, niin tuli nähtyä sekin tänä vuonna (muutenkin kuin YouTubesta), ja oli kyllä lippujen hinnan arvoinen konsertti. 

Paperittomista ja vakuutuksettomista

Teen nyt poikkeuksen normaaliteksteistä ja kirjoitan jostain, joka ei suoraan liity meidän perheen elämään, mutta joka on ehkä osittain jotenkin jatkoa eiliselle luvattoman huonosti argumentoidulle epävarmuus-postaukselle.

Seuraan jonkunkin verran sekä amerikkalaista että suomalaista mediaa ja niiden kirjoittelua. Vaalien aikaan oli puhetta muun muassa maassa ilman oleskelulupaa tai viisumia olevien ihmisten karkottamisesta. Suomessakin näytti juttujen kommenttiosuuksissa olevan vahvoja kannanottoja idean puolesta. Tämäkään asia ei ole ihan niin mustavalkoinen. Tämä maa on vahvasti siirtolaisuuden pohjalta rakentunut, ja täällä tosiaan asuu miljoonia ihmisiä, joilla ei periaattessa ole lupaa oleskella tässä maassa. Silti he ovat tehneet niin jo vuosia. Minulla on itse asiassa ystäviäkin, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa asuneet täällä ilman oleskelulupaa. Toki silloin olet jumissa tässä maassa, eli maasta et voi välillä poistua, koska viimeistään takaisin tullessa kyllä käy ilmi, että sinulla ei ole ollut oikeutta maassa olla ja se on automaattisesti 10 vuoden maahantulokielto.

Miten se sitten on mahdollista? Jotkut tulevat tänne turistina tai viisumilla, eivätkä poistu sen viisumin umpeenmennessä maasta. Osahan tulee toki maahan jo ilman minkäänlaista oleskelulupaa/viisumia alunperinkin, mutta näitäkin tässä maassa on miljoonia. Maan järjestelmät eivät todellakaan keskustele keskenään, eli on mahdollista vaikka perustaa yritys ja maksaa normaalisti tuloistaan veroja. Kukaan ei siinä vaiheessa kysele, että millä luvalla täällä olet, kun täyttelet veropapereita. Lain mukaan työlupa pitää kysyä työntekijältä viimeistään kolmantena työpäivänä. Tämä jättää selvän porsaanreiän, jonka avulla voidaan palkata ihminen päivätyöläiseksi kahtena päivänä. Esimerkiksi Kalifornia on melko riippuvainen näistä ilman oleskelu- ja työlupaa olevista, usein etelänaapurista tulevista, henkilöistä, jotka voidaan ottaa pelloille töihin pariksi päiväksi ja sitten taas kiertävät seuraavalle pellolle. Suurella todennäköisyydellä, jos syömäsi mantelit ovat kalifornialaisia, on ne kerätty ilman työlupaa olevien henkilöiden toimesta. Toisaalta maassa olevien pitäisi olla täällä laillisesti, mutta toisaalta näin saadaan fyysisesti rankkoihin, alhaisesta palkattuihin töihin kiitollisia ja ahkeria työntekijöitä, jotka eivät pienestä valita. Joidenkin arvioiden mukaan Kalifornia olisi pulassa, jos kaikki ilman työ- ja oleskelulupaa olevat karkotettaisiin. Maatalouden lisäksi se tarkoittaisi myös tuhansien puutarhurien, siivoojien, rakennusmiesten jne. kartoittamista. Nämä henkilöt ovat voineet asua täällä vuosikausia, heidän lapsensa käyvät täällä koulua ja heidän koko elämänsä on täällä. Varsinkin näiden toisen polven paperittomien tilanteestahan täällä on ajoittain käyty kiihkeääkin poliittista keskustelua. Nämä lapset ja nuoret ovat käyneet koulunsa (1982 vahvistetun lain mukaan kaikki lapset ovat oikeutettuja käymään koulua riippumatta heidän oleskelulupansa statuksesta tai sen puuttumisesta) ja jopa yliopistonsa täällä, mutta he eivät paperien mukaan ole olemassa. Näiden unelmoijiksi, "dreamers", kutsuttujen nuorten tilannetta on yritetty ratkoa, mutta samalla kuitenkin yritetään välttää antamasta viestiä, että kun tulet tänne luvatta ja saat lapsia, niin joku päivä he saavat automaattisesti kansalaisuuden, että tervetuloa vaan. Tosiasiahan on, että nämä lapset ovat asuneet maassa koko ikänsä, eivätkä edes tiedä muusta, ja USA hyötyy kovasti siitä, että he saavat nämä ihmiset tekemään ahkerasti töitä. On siis ikäänkuin kahdenlaiset käytännöt. Voit käydä koulua, voit maksaa verosi normaalisti ja 12:sta osavaltiossa voit jopa saada paikallisen ajokortin, vaikka sinulla ei ole oleskelulupaa oleskella maassa. Toisaalta et ole käytännössä oikeutettu mihinkään, ja elät elämäsi jonkunlaisessa välitilassa ja epävarmuudessa esimerkiksi siitä syystä, että vanhempasi vain päättivät muuttaa tänne ilman vaadittavia lupia. Tästä syystä harvemmin täällä oikeasti on mitään massiivisia yrityksiä karkottaa näitä kaikkia ihmisiä, siihen ei vaan ole riittävästi poliittista tahtoa. Käytännössä näin tehdään pääsääntöisesti, kun henkilö sattuu muuten joutumaan jonkunlaisen tarkastukseen tai syyllistyy rikokseen ja käy ilmi, että luvat eivät ole kunnossa. Eli sellaisen käsityksen saa, että kenenkään intressin mukaista ei ole edes ratkaista tätä asiaa. (Missään nimessä tätä ei pidä tulkita niin, että Suomesta tai muualta kannattaa tänne nyt tulla ja jäädä ilman oleskelulupaa. Ei se ole sen arvoista. Nämä paperittomien työt ja elinolot eivät ole sellaisia, joihin esimerkiksi suomalaisen kannattaa elämänsä Suomessa vaihtaa. Tilastot toki kertovat, että esimerkiksi etelänaapuriin muuttaa nykyään enemmän väkeä takaisin kuin sieltä tulee väkeä tänne, että ei se elämä ihan niin houkuttelevaa täällä ole enää monelle muullekaan.)

Toinen asia on sitten sairausvakuutukset. Meillä prioriteettijärjestyksessä aivan ensimmäisinä oli sairausvakuutuksen hankkiminen. Täällä yksityisen terveydenhuollon mekassa kun sairastaminen ilman vakuutusta voi tulla todella kalliiksi. Ja kuten aiempaan postaukseen totesin, kaikki varmasti ovat kuulleet näistä sairaalamaksujen takia konkurssin tehneistä. Itsestä se vaan tuntui liian isolta riskiltä olla ilman vakuutusta maassa, jossa terveydenhuollossa kaikesta laskutetaan, ja sairaalapäivän lähtöhinta taitaa olla siinä reilun tuhannen dollarin kieppeillä. ACA eli Obamacareksikin kutsuttu laki toi sairausvakuutuksen periaatteessa pakolliseksi kaikille, mutta myös saataville ihmisille, jotka eivät aiemmin voineet saada vakuutusta esimerkiksi jo todettujen sairauksien perusteella. Jos et verotuksessa listaa ja kerro sairausvakuutuksesi tietoja joudut nyt ACA:n takia maksamaan 5 %:n sakon verotuksessasi. Nimestään huolimatta ACA eli Affordable Care Act ei kuitenkaan ole kovin edullinen. Kyllä siinä helposti saa maksella jonkun satasen tai pari tai ylikin kuukausittain per henkilö. Sama on myös työnantajien tarjoamissa vakuutuksissa, jos työnantaja ei maksa osaa vakuutuksen hinnasta työsuhde-etuna. Varmasti siis on myös henkilöitä, joilla ei oikeasti ole vakuutusta varaa maksaa. Mutta on myös ihmisiä, joiden mielestä se vaan on liian kallis ja haluavat käyttää rahansa johonkin muuhun. Korkeista kustannuksista huolimatta olen ollut ihan järkyttynyt kuinka moni esimerkiksi mun (tänne muualta muuttaneista) työkavereista ei omaa mitään sairausvakuutusta. Toki kyse on yleensä nuoremmista, lapsettomilta ihmisistä, mutta silti (näin pohjoismaisena stressajaluonteena) se vaan tuntuu kovin suurelta riskiltä. Eikä se ole yksi tai kaksi tutuistani, jotka sitten ovat makselleet tonnin tai kymppitonnien lääkärilaskua vaikka pyörällä kaatumisen jälkeen. Ja toki sen jälkeen päätyneet ottamaan sen aiemmin kalliina pitämänsä vakuutuksen. Juurikin eilen kuulin jonkun kyselevän edullisista vakuutuksista, jolloin hänelle vaan sanottiin, että maksa vaan se sakko, pääset halvemmalla. Mutta toki, onhan se ymmärrettävää, kun palkasta täällä Piilaaksosssa ja SF:ssä menee 30–50 % asumiskustannuksiin, että jostain haluaa säästää. Mutta onko se sairausvakuutus se oikea kohde, onkin sitten ihan eri asia.

Mutta ehkä se epävarmuus ja jatkuva huoli eivät olekaan todellakaan mikään kaiken kattava, yleinen amerikkalainen ongelma. Muutenhan olisi ihan mahdotonta, että maassa on noin 11 miljoonaa paperitonta ja edelleen noin 29 miljoonaa ihmistä ilman sairausvakuutusta.

No, seuraavaksi varmaan jotain kevyempää aihetta. Koneella on kasa käsittelemättömiä ja järjestelemättömiä kuvia, joista ammentaa..

Elämän epävarmuuksista, huolista ja niihin varautumisesta

Luin tossa hiljattain Anu Partasen kirjan The Nordic Theory of Everything. In Search of a Better Life, joka on siis amerikkalaistuneen suomalaisen toimittajan kirjoittama kirja lähinnä Pohjoismaisesta hyvinvointimallista ja siitä, miten asiat poikkeavat täällä huonompaan suuntaan. Googlaamalla kirjasta löytyy lisää tietoa ja arvosteluja, jos kirja kiinnostaa enemmän. En ole kaikesta kirjassa kerrotusta itse samaa mieltä, asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Toki tämäntyyppisten kirjan on tarkoituskin toimia ajatusten herättelijänä, jolloin isot kontrastit ovat tyylillisesti tärkeä asia. Mielenkiintoinen luettava se toki ole. Mutta ei itse kirjasta sen enempää, vaan yhdestä teemasta, jota kirjan lukemisen jälkeen jäin miettimään. Eli epävarmuudesta ja huolissaan olemisesta ja niiden pelkojen ja huolien kanssa elämisestä.

Kun asuu systeemissä, jossa ei tunneta mitään 500:n päivän ansiosidonnaisia, jossa hyvää terveyden-/sairaudenhoitoa saadakseen joutuu maksamaan kallista yksityistä vakuutusta, jossa lasten päivähoitomaksut voivat olla 1000-2000 $/kk, jossa yliopisto-opinnot saattavat maksaa kymmeniä ellei satojatuhansia ja jossa työsuhde periaatteessa voi päättyä vaikka samana päivänä, niin varsinkin tällaisella pohjoismaisella suorittajalle ja stressaajalla saattaa aina välillä iskeä ylimääräinen stressi siitä, että "mitä, jos...". Niitä jossitteluja sitten toki riittää noista yllämainituista aiheista ja muistakin. Kaikkihan ovat varmasti kuulleet, kuinka tässä maassa vuosittain joku tekee henkilökohtaisen konkurssin sairaalalaskujen vuoksi ja erilaiset TV-sarjat ovat tehneet tutuiksi kodittomat ja kodittomien asuntolat ja yömajat. Asiat toki eivät ole ihan niin mustavalkoisia, eli jonkinasteisena työttömyyskorvausta on mahdollista saada 6 viikkoa (ei sillä tällä alueella maksa edes vuokraa, mutta kuitenkin), sairausvakuutuksen voi työpaikan menetyksen jälkeen pitää Cobra-systeemin avulla (aikoinaan sovittu laki, toki joidenkin lähteiden mukaan on kalliimpi kuin yksityisiltä markkinoilta hankittu vakuutus) ja jos oikein huonosti menee, niin on tässä maassa jonkunlainen sosiaaliturva olemassa ihan viimeisen pahan päivän varalta. Ja käytännössä, jos firman ei ole ihan pakko potkia jotain ihmistä pihalle, niin ei ne sitä kovinkaan usein ihan huvikseen tee. Rekrytointiprosessit, ihmisten perehdyttäminen työhön jne. ei kuitenkaan nekään ihan ilmaista ole, joten jos henkilö hoitaa työnsä kunnolla ja firmalla/projektilla menee hyvin ja ei ole pakottavia budjettileikkauksia, niin ei niitä työntekijöitä yleisesti ihan huvin vuoksi pihalle potkita. (Kait sellaisia tapauksiakin toki aina on.) Vaikka täällä ehkä vaihdetaankin useammin työpaikkaa kuin Suomessa noin keskimäärin, niin on täälläkin ihmisiä, jotka ovat olleet 20–30 vuotta saman työnantajan palveluksessa.

Erilaisia ohjeita toki on joka tilanteeseen, mutta monessa paikassa on suositeltu, että pitäisi pystyä säästämään 6-12 kk:n menojen suuruinen summa sen kuuluisan pahan päivän varalle. Toisaalta lähes kaikki paikat toitottavat, että eläkettä varten tulisi säästää ainakin miljoona dollaria per lärvä, jos aikoo jäädä eläkkeelle siinä 65:n ikävuoden korvilla. Suosituksia ja suosituksia, suurimmalla osalla amerikkalaisia ei tällaisia summia todellakaan ole tilillä tai edes mahdollisuutta säästää sellaisia. Joidenkin lukujen mukaan 25 % maan lapsista elää köyhyysrajan alapuolella, joka nyt kertonee jotain todellisesta tilanteesta. Mutta tottakai täällä tulee mietittyä enemmän aina välillä sitä, että "jos näin", "entä jos" ja "mitäs sitten, jos", kun on kasvanut yhteiskunnassa, jossa tuki on erilaista (kyllä toki Suomenkin systeemissä omat vikansa on ja on ihan eri asia, onko tuki riittävää jne., ei mennä siihen, mutta siitä ei pääse mihinkään, että kyllä Suomessa yhteiskunta tarjoaa hyvin eri tavalla tukea kansalaisille kuin täällä). Ja tokihan, jos mahdollista, on hyvä varautua niin maanjäristyksiin kuin siihen, että sukanvarteen saisi jotain säästettyä. Mutta se, että jotenkin koko ajan olisi jossain määrin ahdistunut tai miettisi elämän epävarmuuksia, niin ei siten vaan pysty pidemmän päälle elämään. Tai toki pystyy, mutta kyllä siinä menee elämästä paljon sivu suun, jos kovasti murehtii kaikkea etukäteen. Mutta kyllä todellakin jossain määrin tunnistan itsessäni sen stressaajan ja murehtijan. Asiat pitää vain osata laittaa omanlaisiinsa mittasuhteisiin ja valmistautua sen verran kuin voi ja on järkevää, ja sitten nauttia elämästä sen lopun aikaa. Sitä on joskus tällaisen helposti kaikesta stressaajan vaikea oppia, mutta onneksi se oppiminen on kuitenkin mahdollista.

Tästä tekstistä taisi kadota punainen lanka jo aikoja sitten, mutta tulipahan kirjoitettua.

Ostaa vai vuokrata?

Aiemmin tänä vuonna kun käytiin pankissa ihmettelemässä eläke- ja collegesäästämistä, se sijoitusneuvoja kehotti meitä käymään keskustelemassa myös asuntolainoista ihan lämpimiksemme, kun kuuli, että ollaan harkitsemassa muuttoa ensi keväänä.

Kelataan vähän takaisin. Aina kun sanon, että olemme muuttamassa, tulee kysymys, että "pois tältä alueeltako?". No, näin ei ole suunnitelmissa. Mutta teinin high school loppuu keväällä ja sen jälkeen ei olla sidottuja asumaan tietyn koulupiirin alueella. Ja tällä alueella asumiskustannukset näyttävät vain nousevan ja nousevan, joten ensi kesällä olemme vapaita katselemaan, että mitä tarjontaa täällä lähialueilla noilla aavistuksen alemman hintatason omaavilla alueilla olisi. Täällä kun toki hintataso on ihan törkeän kallis maan keskiarvoihin verrattuna, mutta hajontaa on jonkun verran täällä laakson sisälläkin. Kalleimpia ovat yleisesti houkuttelevat alueet, kuten lähinnä koko San Franciscon alue, mutta sitten täällä laaksossa tiettyjen koulupiirien alueet (ne joiden koulut on rankattu korkeammalle ja ovat siksi haluttuja) ovat myös kalliimpia kuin jotkut toiset alueet. Toisaalta ihan kauhean kauas työpaikoista (tai alueista, joissa kuvittelisi tekevänsä töitä tulevaisuudessa) ei viitsisi muuttaa, koska työmatkaliikennettä on täällä tietyillä alueilla ja tiettyihin suuntiin tiettyinä kellonaikoina ihan tuskaa. Aluetta ei vaan ole oikeasti suunniteltu näin isolle ihmismäärälle. Teinin mennessä opiskelemaan kulut kuitenkin kasvavat, koska opiskelu ei todellakaan ole täällä mitään ilmaista lystiä, niin ainoa, mistä sitä oikeasti voi säästää on asuminen. Toisaalta taas jonkunlainen viihtyisä asunto olisi hyvä olla olemassa, ja vielä mieluusti ilman kokolattiamattoja.

Josta päästäänkin sitten siihen, että eniten voisi vaikuttaa asumisviihtyvyyteen, jos omistaisi asunnon ja voisi tehdä pientä remppaa saadakseen sen mieleisekseen. Mitään hillitöntä lukaalia näillä hinnoilla ei kyllä pysty ostamaan, täällä kun pienemmässäkin talossa on helposti miljoonan tai puolentoista hintalappu. Eli järkevän kokoisia kahden makuuhuoneen asuntoja on vähän yritetty katsoa, että mikä niiden hintataso on.

Palataan nyt siihen pankkikäyntiin. Laina sieltä kyllä saataisiin suht järkevään budjettiin, mutta onn e summat ja yhtälöt kyllä sellaisia, että taidetaan jättää nyt toistaiseksi ajatus hautumaan (mahdollisesti ikiajoiksi). Mutta kirjoitanpa nyt pikaisesti täkäläisestä asunnonostoprosessista. (Joku vaihe saattaa olla unohtunut ja joku väärässä järjestyksessä.)

1. Aloita suunnittelu ajoissa. Ota toinen tai kolmas luottokortti, jotta voit nostaa luottopisteitäsi (FICO score). Pankit tykkää, mitä isompi numero se on, tietyn rajan alla olevalla pistemäärältään ei lainaa tipu (skaala on 300–850). Ja miksi näin? Pankit tykkäävät nähdä, että olet hoitanut asiasi niin hyvin, että sulle on myönnetty suht korkea luottoraja (eri korttien yhteenlaskettu summa), mutta jota osaat käyttää vastuullisesti. Ohjenuorana kait on, että olisi hyvä pitää se käyttöaste maksimissaan 30 %:ssa. Eli jos luottoraja on 3000 $, niin laskun summa olisi hyvä pitää alle 1000 $:ssa tai jos tiedä, että edessä on iso ostos, maksaa sieltä jo ennen eräpäivää muut maksut pois.

2. Hanki alustava lainapäätös pankista, että paljonko saat lainaa. Yleisesti käsirahan suuruus on 20 %. Jos on omistanut asunnon aiemmin, voi pankki laskea tämän 15 %:n asti (riippuu toki pankista ja asiakkaasta, joku pankki voi ehkä jossain vaatia vähemmänkin). Tämä paperi tarvii näyttää jossain välissä kiinteistönvälittäjälle.

3. Hanki hyvä kiinteistönvälittäjä, joka toimii sillä alueella, josta aiot asunnon ostaa (heidän ns. oma toiminta-alue ei välttämättä ole kauhean laaja). Todellakin sekä ostajalla että myyjällä on oma välittäjänsä, joten etsi sellainen, joka pitää sinun puoliasi.

4. Kerro välittäjälle niin tarkkaan kuin mahdollista mitä, mistä ja mihin hintaan etsit. Seuraa myös asuntolistaussivuja itse.

5. Käy ainakin muutamassa asuntonäytössä, että hahmotat asuntojen kunnon, varustelun ja hintatason alueella. Esimerkiksi Kaliforniassa asbestin kieltävä laki tuli voimaan 1980-luvun lopulla, vaikka käytännössä kuulemma se oli kielletty jo 1970–80-luvuilla, eli voit haluta rajata asunnot olevan tuota uudempia. Ym. Ym.

6. Löydä se unelmiesi, öh, rahatilanteeseesi sopiva, asunto. 

(Seuraavat vaiheet ovat mahdollisesti väärässä järjestyksessä, en tehnyt pankissa niin tarkkoja muistiinpanoja.)

7. Tee tarjous. Jos oikeasti haluat asunnon, valmistaudu maksamaan (reippaastikin) yli pyyntihinnan. Neuvottele, vastatarjous-tarjous-härdelli, jossa tarvitset sen hyvän välittäjän. 

8. Pyydä kuntokartoitusta. Paitsi, että tällä alueella markkinat ovat olleet niin hurjat, että myyjät eivät välttämättä halua käydä läpi sitä prosessia, jos muitakin ostajia on. Eli päätä, että vaaditko kuntokartoitusta/missaatko asunnon vai ostatko asunnon silläkin riskillä, että edessä on tuhansien tai kymmenentuhansien korjaukset.

9. Käy sopimassa pankissa lopullisesti laina-asiat. Pankki kuulemma tutkii paperit vielä tarkkaan ennen kuin antavat suostumuksensa lainaan juuri kyseiseen asuntoon. Välittäjältä saa taloyhtiöiden tiedot, joissa mm. näkyy kuinka suuri osa asuntokompleksin asunnoista on vuokralla, kuinka moni omistaa asunnon jne. Nämä ovat kuulemma pankille tärkeitä tietoja asunnon arvon määrittelemiseen kannalta. Joskus kuulemma pankki päätyy kehottamaan katsomaan asuntoa muualta. 

10. Teetä asunnon arvon arviointi. Kyllä erillinen, ulkopuolinen henkilö tulee vielä tekemään asunnon arvioinnin. Jos esimerkiksi sovittu myyntihinta on X dollaria, mutta arvio on X -5%, voi pankki sanoa, että se erotus on maksettava itse, pankki ei siihen anna lainaa.

11. Sitten alkaa hirveä paperirumba ja kaikenlaiset maksut, ja erilaiset toimijat alkavat häärätä. Niistä olennaisimpana hoidetaan escrow. En löytänyt tälle järkevää suomennosta, sanakirja antaa termin "kolmannen osapuolen haltuun uskottu asiakirja". Käytännössä tälle ulkopuoliselle firmalle maksetaan toista tonnia, että he tarkistavat, että kaikki on niin kuin on sanottu. Eli, että myyjä oikeasti omistaa asunnon ja voi sen myydä, siitä ei ole jo toista myyntiprosessia käynnissä jne. Sitten joko sama firma tai joku muu tekee "title search", jossa tarkistetaan asunnon papereista tarvittavat historiat, omistajuuden jne. Escrow-vaihe kestää yleensä kuulemma noin 30 päivää, eli sen verran aikaa menee todennäköisesti vähintään, että tarvittavat tarkistukset on tehty ja paperit allekirjoitettu. Jos nyt muistan oikein, niin tässä vaiheessa ei sitten enää voi perua, että "ups, en ostakaan". 

12. Kun paperit on allekirjoitettu, omistajuus ja rahat siirretty, pitää vielä maksaa "closing costs", eli kunnasta ja piirikunnasta riippuen siinä on erilaisia veroluontoisia maksuja. Jotkut niistä maksaa myyjä, jotkut ostaja ja jotkut laitetaan puoliksi, mutta jokunen tonni kuluja siitä tulee.

13. Seuraavaksi voikin sitten jo ottaa vakuutukset ja alkaa lyhennellä lainaansa ja toki sitten maksaa kiinteistöveroja, joka on noin 1–2 % ostohinnasta, jotka lankeavat maksettavaksi siis vuosittain.

Näiden tietojen jälkeen ja sen tiedon, että meille laskettava laina-aika olisi 30 vuotta ja korko kiinteä (ei kertonut tätä suoraan tässä vaiheessa, mutta jokunen prosentti), päästiin siihen lopputulokseen, että maksettaisiin vuodessa melkein saman verran kuin nyt maksetaan vuokraa, ehkä jopa hieman enemmän. Pelkkä laina ehkä ei sinällään ylitä nykyisiä kustannuksia, mutta kun siihen lasketaan se kiinteistövero, vakuutukset ja asuntokomplekseissa kuukausittain maksettava yhtiövastikkeentyyppinen HOA (home owner's assosiation) maksu, niin pikkuhiljaa siitä kertyy sitä maksettavaa. Meillä kun oli tavoitteena yrittää saada kuukausittaisia kuluja pienemmiksi, niin ostamalla asunnon niin ei kyllä käy.

Toki aina voi sanoa, että oma on oma, mutta jos jäädään työttömäksi tai sattuisi jotain muutakin ikävää, eikä pystytä maksamaan, niin mitäs sitten? Ensin toki yritetään pankinkin toimesta järjestellä laina uusiksi tai myydä asunto, mutta pahimmassa tapauksessa pitää vaan pakata tavaransa ja jättää se asunto pankille (näin siis voisi tapahtua, jos asuntomarkkinat taas romahtaisivat ja arvot laskisivat). Siihen mennessä maksetut käsirahan ja lyhennykset siis jäisivät pankille. Velkaa ei kuulemma omaan niskaan voisi jäädä, mutta eipä olisi omaa kattoa pään päällä kuitenkaan enää. Kaverin kaveri on kiinteistönvälittäjä ja oli vähän sitä mieltä, ettei nyt ole paras aika ostaa, hinnat ovat korkealla, ja aina toki on mahdollisuus, että työllisyysaste laskee. Lisäksi kukaan ei oikein tiedä tulevan presidentin talouspolitiikkaa ja sen vaikutusta talouteen ja työllisyyteen. Kyse on kuitenkin sen verran isoista hankinnoista, että ehkä me jatketaan vuokralaisen elämää vielä toistaiseksi ihan suosiolla ja katsellaan niiden hintatasoja sitten keväämmällä. On ehkä mieltä rauhoittavampikin vaihtoehto tässä vaiheessa, eikä ainakaan yhtä stressinaihetta lisää.

Labor day weekend: Lava Beds National Monument, Crater Lake (OR) & McArthur-Burney Falls

Labor day on täällä yleinen vapaapäivä syyskuun alussa (joo, vähän taas kesti näiden kuvien kanssa..). Koska mulla oli yksi ilmainen yö hotellivarauspalvelussa, kansallispuistokorttikin oli vielä voimassa ja tiedettiin, että syksystä tulee kiireinen (ei kyllä tiedetty, että kuinka kiireinen), niin päätettiin tehdä vielä pieni pitkän viikonlopun reissu. Tarkoituksena oli suunnata ensin pikaisesti McArthur-Burney Falls -putouksille Pohjois-Kaliforniassa, ja mentiinkin, mutta ei päästy itse puistoon, sillä kaikki parkkipaikat oli täynnä ja puistovahti sulki pääsyn puistoon. Eli jatkettiin sitten matkaa seuraavaan kohteeseen eli Lava Beds National Monumentille, siitä sitten yöpymään Kalamath Fallsiin Oregoniin. Seuraavana päivänä sitten suunnattiin Crater Lake -kansallispuistoon Oregonissa ja yövyttiin White Cityssä Oregonissa. Lähempää puistoakin toki normaalisti voisi majoittua, mutta varattiin reissu vähän viime tippaan, niin nyt yövyttiin näissä, vaikka ihan hyvin se näinkin meni. Paluumatkalle vähän arvottiin reittiä, mutta todettiin, että ei me tänne kuitenkaan niiden putousten takia ihan heti ajeta takaisin, niin tehdään nyt vielä ylimääräinen koukkaus ja yritetään sinne uudestaan. Sitten Lassen Volcanic Parkin kautta ajettiin takaisin kotiin (tästä paikasta olenkin joskus jo kirjoittanut aiemmin, joten nyt ei kuvia sieltä). Reissu oli tällainen pienen budjetin reissu, mutta puolisko sai ylinnopeussakot siinä Lava Beds -puistosta pois ajamisen jälkeen, niin kulut tuplaatuivat, mutta kerrankos sitä.

We did a pretty much ex tempore plan to drive North on Labor Day weeken (I know, it was 3 months ago, but I haven't had time to sort the pictures before). We had to slightly adjust the plan, since when we tried to go to the McArthur-Burney Falls on Satuday, the park was full, no parking spots and the park ranger closed it. That was a bummer, but we decided to make a detour when coming back home again and visit it then. So we did our Lava Beds NM, Crater Lake and McArthur-Burney Falls trip with driving back home via Lassen Volcanic NP (no pics here though). It was a really good trip, I wish we had had more time, but you plan it, you deal with it. I had a free night on a hotel booking service, and the stays in Klamath Falls and White City were not expensive anyway, we still had a valid National Parks pass, so it was paying one night, gas and food. A pretty low key trip. Except that hubby got a speeding ticket after the Lava Beds NM that pretty much doubled our long weekend budjet. Well, you live, you learn. Had to happen at some point.

Lava Beds National Monumentilla ensimmäisenä näkee tasaisen maaston ja laavakiveä, mutta sen alla on suoranainen rykelmä erilaisia luolia. Niitä ei kait kaikkia ole vielä edes löydetty. Koskaan oltiin täällä vain yksi iltapäivä, eikä allekirjoittanut ole mikään ahtaiden paikkojen ystävä, päätettiin käydä vain muutamassa helpompikulkuisemmassa luolassa. Luolat on luokiteltu kolmeen: least challenging (helpoin), moderately challenging (keskiverto) ja most challenging (haastava), joista ainakin jälkimmäisissä osassa joutuu ryömimään ihan pitkin pituuttaan. Eli mukaan siis polvisuojukset, kunnolliset lamput (mielellään ainakin päähän laitettava suunnistajanlamppu mikä-lie) ja kypärä, jos niihin haluaa suunnata. Info-pisteestä tosin saa lainaksi ison taskulampun, joka kannattaa käydä lainaamassa, jos aikoo mennä vain noihin helpompiin. Kypärä ja ylimääräiset lamput on kyllä ihan hyvä olla olemassa. Luolissa on lepakoita (harvemmin niitä kyllä siellä näkee) ja USA:ssa on jossain luolissa lepakoille vaarallista white-nose syndrome -tautia, joten luoliin pääsemiseen tarvii saada siitä infopisteestä ensin lupa. Ennen luvan saamista on listattava kaikki luolat, joissa on käynyt viimeisen viiden vuoden aikana ja vakuutettava, ettei nyt ole päällä samoja vaatteita ja kenkiä kuin niissä käydessä. Tauti leviää helposti esimerkiksi kenkien mukana ja on tosiaan lepakoille hengenvaarallinen. Kun luvan on saanut, niin sitten vaan matkaan.

At Lava Beds you first see the serene nature and lava, but there is more to this park. There are several caves (probably some still undiscovered) under the surface. And those are the ones that make this place so cool. The caves have been categorized as least challenging, moderately challenging and most challenging. As fas as I understood the most challenging are really that - challenging. You have to really crawl into those ones, so make sure you have your hard hat, good flashlights and knee pads if you plan to go to one of those. You can buy some of the stuff from the visitor center and they have big flashlights there too that you can lend. Very usable in the least challenging caves, where you do not need both hands to proceed. You also have to have a permit in order to enter the caves. You can get that from the visitor center, too. There are bats in the caves (you will probably not see them though) and there is white-nose syndrome in the US that is killing bats. So you need to list all the caves that you have visited in the past 5 years and assure that you do not have any of the same clothing or shoes on you. Please do not lie. If I understood correctly they can disinfect your shoes there, but the disease is really deadly to the bats, so you do not want to take any chances of bringing it with you to the caves. 

Mushpot Cave. 235 m pitkä luola, josta on hyvä aloittaa ja joka on hyvä vaikka lastenkin kanssa matkustaessa, sillä tänne on tehty erilaisia infopisteitä, joissa on tietoa eri kivistä ja rakenteista luolassa, tehty polku ja laitettu valot. / Mushpot Cave is a good point to start. There is a lot of information about the formations, ecology and cave climate here and info about the caves here. And a path and lights to make it an easy one with kids and elderly too.

Obsidiaania eli laavalasia, joka muodostuu, kun laava jähmettyy niin nopeasti, ettei se ehdi kiteytyä. / Obsidian is a volcanic glass that is created when the lava cools very quickly. Native Americans used to do arrow heads and spears from these.

Sentinel Cave on kilometrin pituinen luola, jossa ei valoa ole itse luolassa yhtään (eikä täällä ole enää mitään lamppuja). Luola mutkittelee ylös ja alas ja polku on tuollaista hyvin hienojakoista pöllyävää hiekkaa. Myönnän tässä vaiheessa, että itse käännyin jossain vaiheessa takaisin, mutta muu perhe kulkivat koko kilometrin. / Sentinel cave is one of the longer caves at 3,280 ft. The caves has two entrances and the dry, sandy path goes up and down. There is no light coming to the cave, so make sure your batteries are good on your flashlights. I am not a fan of thight places, so I did turned around pretty quickly, but hubby and son did walk the whole thing.

Huonolaatuinen kuva kyseisestä luolasta pilkkopimeässä. Muu perhe kohtasi loppumatkallaan ainakin muutaman lepakon ja tuon pitkän mallisen otuksen tuossa keskellä kuvaa eli boahan siellä luikerteli. / Bad quality pic from that cave in total darkness. Hubby and son saw some bats and a Rocky Mountain rubber boa (the thing in the middle) in that cave. Boy, I am glad I turned around before.

Valentine cave on 498 metriä pitkä, mutta umpinainen, eli sama matka on käveltävä siis myös takaisin. Luolassa on alkuun ihan leveä suuaukko ja mahtuu hyvin kävelemään, luonnonvalo tosin loppuu melko pian. Loppupäässä luolaa joutuu jo vähän kyyristymään ja ryömimäänkin, jos sinne asti haluaa mennä. Mutta luolan pohja on melko tasainen ja helppokulkuinen. / Valentine cave is 1,635 ft long and it has pretty smooth floor, so easy to walk even though it is rock, and does not have a sandy path. The opening is pretty big, but it gets a bit tighter as you go along, and you might need to get on all fours at the end. There is no natural light in here, so flashlight is indeed needed.

Skull Cave. Täällä on valtavan iso luolan suuaukko ja itse luola on vain 177 m pitkä. Luolassa on selkeä polku ja rappuset, joita pitkin voi mennä alas koskettamaan ikijäätä. Luolan katossa olevat bakteerit ja mineraalit heijastelevat kuin olisivat kultaa, mutta eivät siis ole. / Skull cave is a 580 ft cave with a wide opening and good path. There are actually man made stairs that you can go down to touch the year-round ice floor if you want to. The minerals and bacteria make it look like the ceiling would be full of gold, but it isn't. 

Ja tältä paikka näyttää maan päältä. / And this is how the place looks otherwise.

Seuraavana päivänä oli sitten edessä päivä Crater Laken kansallispuistossa. Tätä oli muutama henkilö mulle ehtinyt kehua. Koska Labor Day -viikonloppu on suosittu reissausviikonloppu, kun melkein kaikilla on kolme päivää vapaata putkeen, niin oli hyvä, että lähdettiin tänne aamulla aikaisin ja päästiin näkemään suuri osa puistosta ennen isoa ruuhkaa. Loppuiltapäivästä olikin jo vähän haasteellisempaa löytää parkkipaikkaa tai jonottaa ravintolaan (luovutettiin ja suunnattiin muualle).

I had already heard from a couple of people that Crater Lake is a must place to visit in Oregon. And they were not wrong. Since it was Labor Day weekend, we knew it would be crowded and went there early in the morning. It was a bit chilly, but so serene and beautiful. And we were right, later in the afternoon it was hard to find parking spots and get into the restaurant (we went somewhere else, because the line was insane).

Ja kyllä, järvi todellakin on uskomattoman sininen. Kuvia ole käsitelty ollenkaan ja luonnossa ehkä näyttää vieläkin sinisemmältä. Järven ympäri menee tie, joten järven voi kiertää kokonaan ja katsella järveä vähän eri kulmista ja eri korkeuksilta. En oikein osannut valita kuvista, joten tässä nyt vähän sinistä järveä. (Kuvat eivät oikeasti tee oikeutta paikalle.) / Yes, the Crater Lake really is amazingly blue. I have not edited these pics at all, and I actully think that it is bluer in real life. You can drive around the lake and spot to look at the lake on different spots, heights and angles. And hike a little if you want to.

Kivuttiin yhtä hiekkarinnettä ylös, että pääsimme nauttimaan näistä näkymistä ihan itseksemme. / We climbed a hill, so that we could enjoy this all by ourselves.

Tuo edessä näkyvä kivirykelmä on nimeltään Phantom Ship eli aavelaiva, koska kuulemma näyttää sellaiselta varsinkin iltahämärässä ja oikeasssa valossa. / This rock formation is called Phantom ship. Well, because it looks like it.

Lopuksi kiivettiin vielä The Watchman -huipun näköalapaikalle. Tämä on näkymä toiseen suuntaan, eli parkkipaikalle... / We decided to climb to the Watchman Overlook before leaving the park. This is what it looks like from there to the parking lot...

... ja järvelle (korkeus tällä paikalla 2,4 km). / ... and to the other direction from 8000 ft.

Maanantaina siis suunnattiin kotiin McArthur-Burney Falls -putouksille, jossa on tietty ne putoukset ja ihan kiva reilun kilometrin kävelyreitti putousten ympäri. 

The next day it was McArthur-Burney Falls and then heading home. There is the falls, of course, and a nice Falls Loop Trail that is about a mile long. Totally worth doing that if you are in the area.

Hätäisesti suunnitelluksi halpisreissuksi oli kyllä tosi jees. Suosittelen.

This was probably the best cheap ex tempore trip in a while. Totally recommended.

Tippaamisesta ja joulumuistamisista

Monta kertaa kun lueskelee jotain amerikanmatkaajien kertomuksia tai lehtijuttuja niin yksi asia, mikä siellä nousee usein esille on tippaaminen. Suomessa kasvaneena toki kestää vähän aikaa, että tottuu tähän kulttuuriin ja muistaa jättää asianmukaisen tipin. Nimimerkillä kerran piti ajaa takaisin kampaajani työpaikkaan, kun tippasin ihan hävettävän vähän. Siinä maksamisvaiheessa hänen kortinlukijansa ei toiminut, eikä mulla tietenkään ollut niin paljon käteistä ja shekkivihkoa mukana (en todellakaan kanna shekkivihkoa koskaan muuten, nyt otan mukaani kampaajalle mennessä), ja piti lähteä juoksemaan johonkin automaatille nostamaan rahaa. En löytänyt läheltä oman pankin automaattia, mutta puolison mukaan voimme käyttää kyllä paria muutakin, niin ei kun sinne. Summa summarum siinä sählingissä tuli sitten joku pilkkuvirhe päässälaskussa. 

Paljonko sitä sitten pitäisi tipata? Yleiset ohjeet kait on, että noin 15–20 %, mutta ainakin tällä alueella on vähän niinkuin annettu ymmärtää, että 18–20 % olisi sopivampi määrä. Ja miksi ihmeessä niin paljon. USA:ssa on liittovaltion tasolla määritetty minimipalkka 7,25 $, tosin monella paikkakunnalla/osavaltiolla/maakunnalla on omat lakinsa, eli korkeampi minimipalkka. Kuitenkin matkailu- ja ravitsemusalalla minimipalkkaa ei käytännössä tunneta (tai jos sellainen on, se on jotain 2,5 $/tunti luokkaa), ja tarjoilijoiden ym. palkka muodostuu käytännössä kokonaan tipeistä. Mitä parempaa palvelua saat, sitä enemmän toki kuuluu tipata, mutta ei alle 15 %. Vähän epäselvää on, että lasketaanko tippi verollisesta vai verottomasta hinnasta, mutta alv:ia vastaava vero esimerkiksi Kaliforniassa ravintolassa on siinä 8,5 % luokkaa, joten ei se nyt ihan hirveästi lisää tee, ellei ole jollain isommalla porukalla syömässä. Paitsi jos olet syömässä isommalla porukalla, niin se tippihän lisätään automaattisesti laskuun. Tästä on nyt vähän eri tietoja eri paikoissa, mutta ainakin täällä meidän nurkilla seurueen koko kun on 8 henkilöä, niin siihen on lisätty suoraan tippi, kuulemma joku verottajan määräämä käytäntö. Siihen ei tietty enää tarvitse maksaa erikseen tippiä, ellei itse halua jättää enemmän. 

Missä kaikkialla sitten pitäisi tipata? Tämä ei ole kattava lista, mutta ainakin joitain keskeisimpiä:

- ravintolat se perus 15–20 % (buffet-ravintoloissa, pikaruokapaikoissa tai kahviloissa ei tarvitse, mutta on toki suotavaa jättää taala tai pari siihen tippikuppiin)

- baarit, baarimikolle annetaan 1–2 $/drinkki, cocktailin kyseessä ollessa 2–3 $ (mitä kauemmin juoman teko kestää, sitä isompi tippi)

- hotellin siivooja 2–5 $/yö (riippuu hotellin tasosta ja palvelusta, siivooja voi olla joka päivä eri, joten tippi joka aamulla huoneeseen näkyvälle paikalle, jos haluaa ne ilmaiset shampoot ja kahvit sinne huoneeseen, niin ei kannata unohtaa pitää siivooja tyytyväisenä), myös muut hotellin palveluhenkilökunta, jos yöpyy hienoimmasta paikassa, joissa ovimiehet, hissipojat jne.

- taksit, normaalisti se sama 15–20 $, mutta muilla kuljetuspalveluilla voi olla omat ohjeistuksessa, Überillä taisi olla ohjeistettuna 10 %, muut shuttlekuskit jokusen taalan juomaraha

- kampaaja, kosmetologit, muut kauneudenhoitopalvelut

- kaikkia palvelusammateissa olevia, kuten putkimies, muuttomiehet, uima-altaan hoitaja, puutarhuri jne. Näille ei tosin tarvitse tipata prosenttimääräisesti, vaan yleisesti siihen palveluun hintatasoon liittyen 10–20 $, tai kalliimmasta palvelusta 40–60 $ tms. Näihin kyllä löytyy netistä hyvin aina jotain osviittaa, että mikä on hyvä määrä.

- muut palveluksia tarjoavat henkilöt, esimerkiksi suurten tavaroiden toimittajia (jos ostat vaikka huonekaluja kotiinkuljetuksella) olisi hyvä tipata muutamalla taalalla

Sitten ennen joulua pitäisi muistaa joulutipeillä vielä erityisesti joitain ihmisiä:

- kampaajille, muita kauneudenhoitopalveluita tarjoaville ym. olisi hyvä antaa normaalia tippiä vastaava ylimääräinen tippi. Jos siis annat kampaajalle normaalisti 30 $, ennen joulua siellä käydessäsi olisi syytä antaa sillä kerralla 60 $.

- talonmiehelle, huoltomiehelle (jos näkee usein), siivoojalle ym. annetaan 20–50 $ tai joidenkin ohjeiden mukaan säännöllisesti käyville puutarhurille, uima-altaan hoitajille jne. ylimääräinen viikon palkka (eli jos käy 4 h/vko, niin sitten ylimääräinen 4 h palkka). Tämäkin vähän vaihtelee, asuuko omistus- vai vuokra-asunnossa ja millaisessa. Me annettiin edellisessä asunnossa sille huoneiston managerille joku viinipullo ja lahjakortti, häneltä saamamme palautteen perusteella oltiin kyllä ainoat, jotka näin toimi.

- postinjakajalle. Tämä on siitä mielenkiintoinen, että postinjakaja on liittovaltion työntekijä, eikä niitä saa lahjoa. Siksi lahjaa ei saisi periaattessa antaa käteisenä, mutta 20 $:n lahjakortti on ok. Kuulemma kyllä ihmiset jättävät postiluukkuunsa postinkantajalle käytännössä setelejäkin kirjekuoressa.

- kaikki muut, joilta palvelua vastaanotat tai jotka huolehtivat lapsistasi, vanhemmistasi, koirastasi jne. eli vanhainkodin hoitajalle, koulubussikuskille, koiranulkoiluttajalle, lehdenjakajalle ym. on syytä antaa lahja tai 10–20 $, tai jos ko. henkilön palveluita tarvitaan säännöllisesti, kuten koiranulkoiluttaja tai lapsia koulusta hakevan yksityishenkilö (ei siis koulubussi) nyrkkisääntönä on taas se viikon ylimääräinen palkka. Jos haet aamukahvisi aina samasta paikasta ja barista tietää nimesi ja tilauksesi ulkoa, niin 10–20 $ joulubonus sitten hänellekin.

Kokonaan eri asia on sitten esimerkiksi pienet joulumuistamiset omalla työpaikalla alaisille ym. Kyllähän sitä siinä lompakko melko mukavasti tyhjenee ennen joulua ja muutenkin. Mutta näin täällä siis tapana, ja näillä ohjeilla mennään.

Ei kahta ilman kolmatta – Aku Ankan tuuria

Tämä on ollut kyllä melkoinen syksy, alkaa oma henkinen energiamittari näyttää jo kohta E:tä. Kaiken teinin collegehaun, testien ja oman työpaikan vaihdon aiheuttaman stressin ja säädön lisäksi on sellaista pientä kremppaa koko ajan (en tarkota omassa kropassa, vaan noin yleisesti). Ei mitään katastrofaalista ehkä, mutta sellaisia, jotka vaan pitää hoitaa. 

Meidän auto (2 vuotta vanha) on vähän nikotellut, ja se oli jo käynyt huollossa kahteen kertaan jonkun sylinterivian takia. Oltiin parisen viikkoa sitten tapaamassa ystävääni perheineen, syötiin kakkua kahvilassa ja muuta ja rupateltiin mukavia, kunnes oli aika lähteä kotiin, kun piti viedä teini tavaroineen kaverinsa synttäreille/yökylään. No päästiinhän sitä sitten reilut 200 metriä, kun se auto alkoi taas yskiä. Siihen se sitten jäi. Onneksi meillä on AAA:n (American Automobile Association) jäsenyys, joka me on muutettu Plus-tason jäsenyydeksi. Saadaan sillä Plus-jäsenyydellä 100 mailia ilmaista hinausta tarvittaessa (vuosimaksua vastaan siis toki). Päivällä oli ollut tosi lämmin ja tapojeni vastaisesti mulla ei ollut edes takkia. Siinä illan hämärtyessä ja ilman viiletessä alkoi tulla jo vähän viileäkin, ei nämä marraskuuta kuitenkaan enää mitään kesäkuukausia ole. Onneksi meillä on autossa aina joku viltti ja vesipullo tällaisten varalta. Tunti siinä odoteltiin hinausautoa, mutta sitten se homma kyllä hoitui reippaasti. Auto hinaukseen ja huollon pihalle, siitä sitten Überillä kotiin. Ei ollut tullut sitäkään aiemmin käytettyä, joten taas oltiin monta kokemusta rikkaampia. ;)

Johan niitä muitakin kokemuksia oli jo kertynyt. Joka syksynä näyttää tulevan aina jotain säätöä, kun alkaa lämmityskausi. Ne muutama huomattavasti viileämpi päivä tuli taas vähän yllättäen, eikä meidän lämmityslaite taas suostunut menemään päälle. Vaikka meillä on kaksi siirrettävää sähköpatteria, niin ei niillä koko asuntoa lämmitetä. Jokseensakin viileähköä oli aamulla kömpiä sängystä muualle 14-asteiseen asuntoon. Vuokranantajakin siinä kävi lämmityslaitetta ihmettelemässä ja oli ottamassa yhteyttä kaupungin kaasulinjojen huoltomieheen, kun sitten yhtäkkiä se lämmitys menikin päälle. Vika kun olikin termostaatissa, jossa ainakin patterit olivat erittäin löysällä. Saatiin taas vähän lämpöä kotiin. Tai vähän enemmänkin. Seuraavat päivät olivat suhteellisen lämpimiä, ja asuntoa ei olisikaan oikeastaan tarvinnut erikseen lämmittää. Mutta se meidän termostaatti oli toista mieltä, eli sehän ei sulkenut lämmitystä pois päältä ollenkaan. Kotiintullessa odotti hyvin lämmitetty koti, jossa alakerrassa oli 30 astetta ja ylhäällä vielä vähän enemmän. Ei tarvinnut ainakaan palella. Noh, vuokranantaja vaihtoi termostaatin heti seuraavana viikonloppuna. Onneksi. Toivoa sopii, että nyt pelittää taas.

Uskomatonta sössimistä (testauksista)

Ei, tämä viesti ei ole vaaleista, vaikka niistäkin monta mielipidettä olisi, mutta taidan jättää kirjoittamatta.

Näin high schoolin loppuvaiheessa siis on näitä kaikenlaisia testejä, ja kyllä suoraan sanottuna pistää ihmetyttämään, että miten tällaisissa useita kertoja vuodessa tai vähintään vuosittain pidettävien testien kanssa onnistuvat sössimään niin totaalisesti. 

Kevät 2016: teinin fysiikanluokan kaikki opiskelijat ilmoitetaan AP(Advanced Placement)-testiin. Näitä testejä järjestetään joka kevät koululla useammasta aiheesta. Kyseisessä kokeessa pitää osata koko siihen astisen fysiikan oppimäärä ja vähän ehkä enemmänkin ja aikaakin on rajoitetusti. Koulussa ja kotona valmistautuvat testiin ja sitten koittaa se testipäivä. Testi on suhteellisen vaikea, ja teini on tyytyväinen, että se on nyt ohi, niin voi keskittyä loppukokeisiin ja projekteihin. Pari päivää testin jälkeen tulee koululta viesti, että testin järjestämisessä on rikottu nyt jotain sääntöjä. Uusi testi tullaan pitämään vielä kevään aikana ja tämän testin tulokset mitätöidään. Koulu saa College Boardin kanssa sovittua uudet testipäivät ihan siihen loppukokeiden tuntumaan. Syy tälle uusintatestille: oppilaiden pitää istua vähintään 3 jalan (90 cm) päästä toisistaan, mutta testi on järjestetty niin, että oppilaat istuvat leveän pöydän eri päissä, jolloin ei voida olla täysin varmoja siitä, että väliä on kaikilla ollut riittävästi. Ei liene edes tarpeen tässä mainita, että säännöthän ovat olleet samat jo vuosia, joku vaan vissiin unohti tarkistaa ne tällä kertaa..

Syksy 2016: ACT-testi, viimeinen testimahdollisuus, johon teini voi mennä, että tulokset tulevat ajoissa. Kolmessa 35-45 minuutin testiosiossa kellotetaan 5 min liian lyhyt aika. Jos olette lukeneet aiemmat postaukseni näistä testeistä, niin aikaa näissä ei todellakaan ole liiemmälti. Joku opiskelijoista huomauttaa tästä testin valvojalle tauolle mentäessä, tuloksena yhteen osioon annetaan 5 min lisäaikaa ja testipaperit jaetaan opiskelijoille uudestaan. Otan yhteyttä myöhemmin testausjärjestöön, ei vastausta. Muutaman päivän jälkeen soitan sinne, mutta palvelualttius on nolla. Voivat kyllä selvitellä asiaa, mutta se kestää. Sanavalintojen perusteella tällaista käy suhteellisen usein. Kolme viikkoa myöhemmin tulee kirje, jonka sisältö on suunnilleen, että sorry, jos testisi ei mennyt ihan putkeen, kun aikaa annettiin liian vähän. Voit mennä ilmaiseksi (paitsi, että rekisteröintimaksu pitää maksaa kuitenkin) mihin tahansa testiin vuoden sisällä, seuraava on joskus joulukuun puolivälissä. Juu, kiitos vaan, kun monessa paikassa hakuaika päättyy joulukuun alkuun ja tulosten pitää olla siellä silloin tai viimeistään kuun lopussa. Rahoja ei saa takaisin, vaikka toki heidän testinsä valvoja tässä on mokannut. Nyt sitten mennään näillä mitä on, mutta on se varmaa kiva omata se toinen tärkeä testausjärjestö, eikä hittoakaan kiinnosta, jos jonkun suunnitelmat menevät pipariksi heidän sössimistensä vuoksi. Jos nyt valitsisin, niin käskisin teinin valita vaan SAT:n ja prepata vain siihen, mutta tätä valintaahan meillä ei enää voi tehdä.

Joskus sitä vaan on ikävä sitä suomalaista asioiden hoitamiskykyä ja sääntöjen noudattamista pilkulleen..

Collegeen hakuvalmistelua – high school- ja collegesanastoa

Mitäs muutakaan meillä olisi viime viikot pyöritelty kuin näitä asioita. Ai, että miksi myös minun aikaani kuluu näihin? Eikö collegeenhaku ole teinin homma ja sen pitää se opiskelupaikkansa hakea ja saada? Kun opiskelupaikkaan hakeminen on maksullista, ja kokonaiskustannus/lukuvuosi on 30-60 000 $, niin kyllä se vaan kummasti on myös äidin homma auttaa tässä collegeviidakossa ja varmistaa, että teini hakee sellaisiin kouluihin, joissa se a) saisi hyvän koulutuksen, b) joissa se viihtyisi ja c) joihin meillä on varaa / teinillä mahdollisuus saada jonkunasteista stipendiä. Kirjoitan varmaan projektin päätyttyä näistä kaikesta enemmän, kun ajatukset ovat aiheesta selkeämpiä, mutta sitä ennen vähän vanhan kertausta ja sanastoa, joita tässä on pyöritelty.

ACT-, SAT- ja muista testeistä olenkin aiemmin kirjoittanut täällä. Luin jostain suomalaisesta uutisesta tai keskustelusta (en enää muista mistä), kun joku oli sitä mieltä, että nämä yhdysvaltalaiset testit on ihan löperön helppoja suomalaiselle, joka on lukenut pitkän englannin koulussa. Noh, en osaa sanoa mitään siitä, koska meidän teini ei ole opiskellut kielioppia ja muita Suomessa. Toki kohtuullisen ja hyvän arvosanan näistä testeistä varmasti saa suhteellisen vähäisellä harjoittelulla, mutta ongelmallisinta tuollaiselle meidän ei-natiiville teinille, joka on opetellut kieliopin enemmän tai vähemmän itekseen, on näiden testien aikarajat. Esimerkiksi tekstinymmärryskokeessa ACT-testissä on 40 monivalintakysymystä, mutta vain 35 minuuttia aikaa lukea tekstit ja vastata niihin. Olemmekin kotona nyt tänä syksynä teinin kanssa harjoitelleet muutaman kerran juuri tätä testin ajankäyttöä ja ylipäätään testin tekoa, koska edelleenkään en halua maksaa tuhansia dollareita millekään valmennuskurssifirmalle. Eli on käytetty netissä olevia testejä ja olen kellottanut aikaa, kun teini on harjoitellut ja saanut vähän testituntumaa testeihin ja osviittaa siitä, että mihin pitäisi itse testissä kiinnittää huomiota. Kokonaisia SAT-testejä voi harjoitella halutessaan mm. näillä kokonaisilla testeillä. ACT-testejä puolestaan täältä.

Mutta siis college-asioihin. Collegeja on pääsääntöisesti:

• Community college – kaksivuotinen, jossa voi tehdä Associate-tutkinnon joistain aineista. Community collegessa ei yleensä ole mitään asuntoloita ja näihin yleisesti ei tarvitse hakea ennen kuin vasta ilmoittautua kursseille ennen kurssien alkua. Community collegessa maksetaan vain suoritetuista kursseista, ja siellä voi tehdä noita yleisiä kursseja, joita collegeissa/yliopistoissa suoritetaan ensimmäisinä 2 vuotena. 
• College/university, undergraduate – tehdään nelivuotinen Bachelor (kandidaatin) tutkinto. Näihin nelivuotisiin collegeihin haetaan high schoolin viimeisen vuoden syksyllä/talvella. Yleisesti ensimmäinen opiskeluvuosi pitää asua kampuksen asuntolassa, mutta osassa on asuntolapaikkoja tarjolla myös vanhemmille opiskelijoille.
• Graduate school – osassa yliopistoja on mahdollista tehdä (kaksivuotinen) maisterin tai tohtorintutkinto, näihin haetaan kandin suorittamisen jälkeen erikseen. Kaikissa collegeissa ei ole mahdollista jatkaa maisteritutkintoon asti. Tästä syystä osa yliopistoista korostaa jo tätä mahdollisuutta collegeen hakijoille ja painottaa, että ovat tutkimusyliopisto (mahdollisuus tehdä myös maisterin tutkinto). Joissain collegeissa on mahdollista tehdä maisterin tutkinto nopeutetussa aikataulussa, eli suoraan sen undergraduate-tutkinnon aikana tai sen jälkeen, niin että maisteritutkinnon saa samassa ajassa kuin normaalisti kandin, tai opiskellaan vuosi kauemmin. 

High schoolit ja colleget ovat yleensä nelivuotisia ja opiskelijoita kutsutaan vuosikurssien mukaan:

• Freshmen – ensimmäisen vuoden opiskelija. 
• Sophomore – toisen vuoden opiskelija. 
• Junior – kolmannen vuoden opiskelija. 
• Senior – neljännen vuoden opiskelija. 

Tässä on jo jokunen vuosi tullut joka tuutista ajatus siitä, että pitää löytää sellainen koulu, joka on hyvä "match". Eli joka haluaa saada kyseisen opiskelijan heille opiskelemaan ja toisaalta, jossa se oma lapsi haluaa opiskella. Suomalaisena tämä on tuntunut jotenkin niin hullulle. Paitsi nyt kun on perehdytty kymmeniin ja kymmeniin collegeihin niin meille tulleiden mainospostien kuin teinin oman kiinnostuksen mukaan. Ainakin näitä yleisesti käsketään katsomaan, ja näitä kriteereitä meilläkin on tässä jokunen viikko/kuukausi tarkisteltu.

• Iso vai pieni oppilaitos – haluaako ennemmin mennä pieneen yliopistoon (n. 1500-3500) opiskelijaa vai isolle kampukselle (jopa 30-40 000 opiskelijaa) vai jotain siltä väliltä. Pienemmillä kampuksilla toki saa ehkä enemmän yksilöllistä opiskelua ja ohjausta, kun taas isommilla voi olla enemmän opiskeluaineita, enemmän opiskelun ulkopuolista aktiviteettia ja siten enemmän mahdollisuuksia löytää hyviä kavereita ja sulautua massaan, jos niin haluaa. 
• Yksityinen vai julkinen oppilaitos – tämä ei olekaan ihan helppo kysymys, sillä osa maan parhaista yliopistoista on yksityisiä, mutta toisaalta esimerkiksi Kaliforniassa julkiset yliopistot ovat myös ihan maan huippuja (ja todella suosittuja). Yksityisissä collegeissa saattaa olla isompi lukukausimaksu, mutta toisaalta myös ehkä mahdollista saada enemmän stipendiä tai rahoitusta opintoihin. Toisaalta toisen yliopiston julkisissa kouluissa saattaa olla toisesta osavaltiosta tuleville ihan yhtä kalliit maksut kuin jossain yksityisessäkin koulussa. 
• Kaupunki, maaseutu tai esikaupunkialue – osalle on hyvin tärkeää, että missä koulu sijaitsee. Tähän on toki monta hyvää syytä, esimerkiksi kulkuyhteydet. Jos joululomalle kotiintullessa pitää ensin mennä bussilla/junalla ja sitten kahdella lentokoneella, niin onhan se nyt hankalampaa kuin hypätä melkein collegen viereiseltä lentokentältä lentokoneeseen ja lentää kotiin. Toisaalta myös esimerkiksi kaupunkien vieressä olevilta kampuksilta on sitten helpompi lähteä viettämään vapaa-aikaa itse kaupunkeihin kuin jostain "keskeltä maissipeltoa". Tosin jos itse kampuksella on vaikka 30 000 opiskelijaa, niin onhan se nyt jo pieni kaupunki itsessään sekin. 
• Uskonnollinen vai sekulaari – osa yksityisistä oppilaitoksista omaa uskonnolliset sidokset ja omistajayhteisö (tai mikä lie) on uskonnollinen. Usein nämä ovat myös noita pienempiä oppilaitoksia. Näissä kouluissa on yleensä siis mm. pakollinen uskonnonkurssi vuosittain. Teinin koulun college counselorin mukaan katolisissa kouluissa uskonnonopetuksen voi valita vapaammin, eikä ole pakko olla katolisen opin mukaisessa uskonnonopetuksessa, mutta en tiedä siitä sen tarkemmin. 
• Tutkimusyliopisto vai käytännönläheinen – jotkut yliopistot painottavat enemmän teoreettista ja tutkimuspuolta, toiset taas käytännönläheisyyttä (vähän kuin yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Jotkut sitten taas korostavat olevansa aivan voittamattomia, koska heillä on näitä molempia ja ovat siltä väliltä. 
• Pelkät opinnot vai co-op-ohjelma ja harjoittelut – joissain yliopistoissa opiskellaan neljä vuotta kursseilla ja sitten valmistutaan. Joissain taas on "co-op"-ohjelma, jossa ovat yhden tai useamman 3-6 kk jakson välillä töissä ja käytännön harjoittelussa alan yrityksessä ja sitten kesällä harjoittelussa samassa yrityksessä. Näin valmistuessa on tutkintopapereiden ohessa myös jo työkokemusta plakkarissa.
• Oma osavaltio vai muualle – jotkut haluaa hakea vain oman osavaltion julkisiin collegeihin, koska ovat yleensä halvempia. Jotkut taas haluavat nimenomaan muualle, joissa ei ehkä ole ihan sellaista kilpailua ja painekattila-fiilistä kuin täällä Piilaakson high schooleissa on ollut.
• Pääaineen valinta – jos on melkoisen varma siitä, mitä haluaa opiskella, haluttu pääaine ohjaa pitkälti valintaa. Saattaa esimerkiksi olla, että muuten melko "helpon sisäänpääsyn" omaava yliopisto onkin jossain tietyissä aineissa collegejen ranking-listojen Top 15:ssä. Joihinkin collegeihin voi hakea myös "undecided"-statuksella, eli pääaine valitaan vasta toisen vuoden lopussa. 

Suosituksena on siis yrittää rakentaa college-lista, eli lista niistä collegeista, joihin haluaisi hakea. Listalla pitäisi siis olla ottanut huomioon yllämainitut asiat, löytyykö collegesta ne oppiaineet, joita haluaa opiskella ja se, että millainen profiili koululla on (= kuinka todennäköistä omilla papereilla ja tuloksilla on mahdollista sinne päästä). Hakiessa listaan on siis hyvä yrittää haarukoida seuraavia:

• Reach – koulu, jonne haluaisit mennä, mutta joka on ehkä vähän saavuttamattomissa tai siinä rajoilla. Esimerkiksi jos oma ACT-tulos on 30 (asteikko 11-34) ja yleisesti sisään otetaan opiskelijoita, joiden ACT-tulos on 33-34, mutta jos itsellä on muita ansioita tai esimerkiksi koulu etsii uusia jäseniä samalla orkesteriin tai muualta tulleita, niin sinne voikin olla mahdollista päästä alemmilla arvosanoilla. Joidenkin ohjeiden mukaisesti näitä pitäisi olla hakemuksessa 1-2. (Ja väittäisin siis, että näitä lähes täysiä pisteitä näistä testeistä ei ihan kaikki suomalaisenkaan lukion käynyt ihan niin löperösti enää saavuta, kun ei sitä tulosta täälläkään valtakunnallisesti niin hurja joukko saa.)
• Target – koulu, joihin aiempien vuosien valittujen hakijaprofiilien perusteella sinun on mahdollista päästä ja minne haluaisit mennä opiskelemaan. Toki pitää muistaa, että mahdollisia samantasoisia opiskelijoita voi olla moninkertaisesti valittaviin opiskelijoihin nähden, joten varmaan näihinkään kouluihin pääsy ei tietenkään ole ennen kuin oppilaitos oikeasti on opiskelijan hyväksynyt. Jostain luin, että näitä olisi hyvä omalla listalla olla 5-7.
• Safe – suhteellisen turvallinen ja varma valinta, jossa on viime vuosina valittu sinun tasoisia opiskelijoita, mutta myös vähemmillä ansioilla on päässyt sisään. Teinin high schoolissa näkee Naviance-nimisestä systeemistä, minkälaisilla keskiarvoilla ja testituloksilla yleisesti on tiettyihin kouluihin tuolta high schoolista päässyt/ei ole päässyt. Mutta myös colleget yleensä esitteissään kertovat, että mikä on heidän 25 %, 50 % ja 75 % opiskelijoiden testitulosten ja keskiarvojen raja. Esimerkiksi, jos 50 %:lla on ACT-tulos 28 tai parempi ja keskiarvo vaikka 3,4, on hyvät mahdollisuudet päästä kouluun, jos omat tulokset ovat paremmat. Mutta varmaahan sekään ei tietenkään voi olla. Näitä olisi kuulemma hyvä olla listalla 1-2. Mutta näidenkin koulujen pitää ehdottomasti olla sellaisia, mihin opiskelija haluaa mennä, jos valitaan.
• (Super reach – tällaisiakin kouluja omaan suoritustasoon nähden on, eikä niihin suositella kauheasti hakemaan, vaan etsimään itselle parempi vaihtoehto. Jos todistus on esimerkiksi C:n tasoa ja ACT-tulos vaikka 25, niin on hyvin epätodennäköistä päästä huippuyliopistoihin ja Ivy Leagueen, paitsi tietenkin jos sinulla on joku kyky, jonka haluavat.)

Olenkin jo aiemmin maininnut jossain, että hakeminen eri kouluihin on erilaista. Monella collegella on oma hakujärjestelmänsä, mutta on myös yhteisiä, kuten usean (yksityisen) collegen käytössä olevan yhteinen Common App -hakusysteemi. Riippuu myös oppilaitoksesta mitä hakuvaiheessa vaativat. Vaihtoehtoja on useita:

• Itse hakemus – tehdään netissä olevan hakujärjestelmän kautta. En tiedä, olisiko johonkin vielä mahdollista/pakollista hakea paperilomakkeella. Hakemuksessa täytetään sivukaupalla tietoja yhteystiedoista arvosanoihin ja mitä vielä. Hakemusmaksu on yleisesti siinä 50-75 dollaria riippuen paikasta. 
• High schoolin arvosanat – lähetetään erillisen systeemin kautta niihin collegeihin joihin haetaan. 
• Testitulokset – lähetetään testifirmasta valittuihin collegeihin. Tulosten lähettäminen on maksullista, vaikka muutaman kerran sen voi lähettää ilmaiseksi heti tulosten saamisen jälkeen. Nyt en ole varma hinnasta, koska meillä tämä on vielä työn alla, mutta 15 dollarista olen kuullut puhuttavan.
• Essee – moneen collegeen pitää kirjoittaa myös essee/esseitä, joiden ohjeet ja pituudet riippuvat oppilaitoksesta. Esimerkiksi Common App -järjestelmässä on yksi yhteinen essee, mutta sen lisäksi eri oppilaitokset voivat vaatia myös omia esseitään. UC (University of California) -kouluissa puolestaan tänä vuonna vaatimuksena on 4 "personal statement" -esseetä, joiden pituus saa olla maksimissaan 350 sanaa. Niillä on onnistuttava tekemään vaikutus valitsijoihin.
• Suosittelijoiden kirjeet – moni yliopisto vaatii suosittelukirjeet, usein yhden koulun opinto-ohjaajalta ja yhden joltain opettajalta.
• Haastattelu – joissain collegeissa on myös haastattelu. Tai taidealoilla esimerkiksi voi olla näiden lisäksi vaatimuksena vielä esimerkiksi portfolion lähettäminen.

Hakemisessakin on eri vaihtoehtoja, tarjolla on ainakin:

• Regular decision – normaali prosessi, eli normihakuaika, joka päättyy yleensä talvella, joissain paikoissa jo marraskuussa, joissain vasta tammikuussa. Hakijoille ilmoitetaan päätöksistä viimeistään huhtikuussa.
• Early action – aiempi haku, jossa voit hakea jo usein lokakuun loppuun mennessä, jos olet jo varma paikoista, joihin haluat hakea ja sulla on kaikki testitulokset saatuna, että voit niillä hakea. Plussana näissä on, että hakijoille yleensä ilmoitetaan jo viimeistään tammikuussa, että onko heitä valittu vai ei. Tai sitten voivat siirtää hakemuksen tuonne normivalintaan, jolloin taas tulokset tulevat myöhemmin. 
• Early decision – kuten yllä, mutta tämä on sitova. Eli jos pääset ko. collegeen, niin se paikka on pakko ottaa vastaan. Eli vain yhteen voi hakea tällä statuksella. Tulos tulee myös jo talvella, ja jos se on myönteinen, niin sitten on velvoitettu ilmoittamaan kaikkiin muihin oppilaitoksiin, etttä peruu hakemuksensa.
• Rolling admission – ei ole mitään selkeää hakuaikaa, vaan voi lähettää hakupaperinsa melkein milloin vaan ja colleget sitten hyväksyvät opiskelijoita myös lähes milloin vain. Teinin joku koulukaveri oli jo saanut myönteisen päätöksen jostain collegesta tälliasesta hausta.

Jokaisella nelivuotisella koululla on opintomaksu ja jotenkin se pitää maksaakin. Siihen liittyen on tietenkin hyvä vähän perehtyä tähänkin systeemiin etukäteen, vaikka tähän voi itse vaikuttaa kaikkein vähiten.

• "Sticker price" eli hintalappu – colleget kertovat kaikki sivuillaan lukukausi/vuosimaksun suuruudeen, joka on niin sanotusti se hintalappuun präntätty hinta. Sen lisäksi yleensä listattuna ovat (ja pakollisina kuluina) asuntola-asuminen ja ruokapaketti (room and board), kirjat, matkat ja muut kulut. Täällä lopullista hintaa on vaikea tietää ennen kuin oppilaitokselta tulee hyväksymiskirje, sillä mahdollisia hintaan vaikuttavia tekijöitä on paljon. 
• FAFSA – liittovaltion hakemus avustukseen opintoihin. Vanhempien ja opiskelijan tulojen ja varallisuuden perusteella voi saada avustusta opintoihin, joka alentaa siis tuota maksettavaa lukukausimaksua. Hakuun tuli tänä vuonna muutos ja hakulomake aukesi jo 1.10., eli hakemuksen voi laittaa sisälle jo ennen opintoihin hakemista.
• Merit scholarships – opiskelumenestykseen perustuvat stipendit ja apurahat. Jos collegesta tulee hyväksyntäkirje, tulee sieltä samalla myös tieto lopullisesta hinnasta, kun liittovaltion mahdollinen avustus ja ansioiden perusteella annettava stipendit on otettu huomioon. Lopullinen hinta ja se hintalapun hinta voivat siis olla joko lähes samat tai huomattavasti erilaiset. Tosin kokonaan ilmaisia opintoja tässä maassa harvemmin saa, mutta on sekin kuulemma edelleen mahdollista. Tosin silloin yleensä pitää löytää esimerkiksi koulu, jossa ei ole kyseisestä high schoolista aiemmin ollut opiskelijoita ja omata erittäin hyvät arvosanat. Eli helpommin sanottu kuin tehty.
• Scholarships – sitten on vielä muita stipendejä tai apurahoja joita voi hakea, ja joista voi jonkunlaisia summia hakea. Näitä on ilmeisesti ihan vaikka mitä maan ja taivaan välillä. Esimerkiksi UC (University of California) -hakemuksessa voi raksia tiettyjä ominaisuuksia, jolloin voidaan harkita kyseisen apurahan saajaksi. Lähtevät hyvin yleisistä kuten "ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja" tai "perheen ensimmäinen college-opiskelija" hyvinkin yksityiskohtaisiin kuten vaikka "2. sukupolven juutalainen kuuro opiskelija, joka opiskelee mikrobiologiaa" (tämä ei ole mikään virallinen luokka, mutta jotain vastaavia siellä kyllä oli).

 Näitä on pyöritelty sen verran, että teinillä on lista valmiina ja hakupapereiden ja esseiden täyttäminen ja kirjoittaminen täydessä vauhdissa. Kait mä jotain tästä listasta unohdin, mutta kuten sanottua, tämä ei varmaan ollut viimeinen college-postaus. Pahoitteluni siitä.

(Edit. Lisätty unohtuneet suosittelijakirjeet ja "undecided" vs. pääaine)

(Edit 2. Lisätty vielä hakuajoista, koska parempi, että ovat kaikki tässä samassa tekstissä)

Rekrytoijista ja työnhausta

Mulla on (tai oikeastaan oli, koska poistin ne toistaiseksi) jo jonkun aikaa ollut mun CV parissa työpaikkaportaalissa, jos eteen tulisi jotain sopivaa työtä. Ja niitä erilaisia työpaikkaportaaleja ja työnhakusivuja ja -firmojahan täällä riittää, ja jokaiseen piti tietty ladata ja sitten korjata (kun se systeemi siirsi tiedot väärin) tai päivittää tiedot erikseen. Alkusyksystä siis alkoi näyttää siltä, että mun duuni siirtyy muualle ja piti alkaa katsella vähän enemmän noita työnhakujuttuja.

Työnhaku täällä on melkoisen kokopäivätyötä ja töiden ohella melko haasteellista tehdä. Riippuen toki paikasta ja osaamisesta, joku huippuduuni tekevä voidaan tulla suunnilleen hakemaan kotoa, mutta yleisesti pitää olla ite aktiivinen ja eri haettuun tehtävään pitää aina olla vähän erilainen CV. Yksi ystäväni haki töitä ihan kokopäiväisesti muutaman viikon ja kirjoitti varmaan toistakymmentä versiota CV:stään ennen kuin löysi unelmaduuninsa.

Toisaalta täällä on myös paljon rekrytoijia, jotka kyllä ottavat sitten yhteyttä kun löytävät sun tiedot noista työnhakuportaaleista tai LinkedInistä tai muualta. Ja jotta ne löytäisi sut paremmin, on siinä CV:ssä tietty hyvä olla tiettyjä alaan liittyviä avainsanoja, joita ne etsivät. Silti tuntuu, että välillä ne rekrytoijat lähettää vaan saman viestin kymmenille tai sadoille tyypeille, ja kontaktoi sua LinkedInissä ihan vaan huvikseen siltä varalta, jos joskus tarviivat sun kaltaista tyyppiä. Mullekin on viime kuukausien aikoina tullut kymmeniä meilejä ja soittoja paikoista, joihin mulla ei ole mitään pätevyyttä tai kokemusta tai mitä mä en missään tapauksessa pystyisi ottamaan vastaan. Mun profiileissa sanotaan ihan selvästi, että en ole halukas muuttamaan työn perässä tällä hetkellä, mutta niin on yhteyttä otettu niin Austinissa kuin New Yorkissakin olevista työtehtävistä. Yksi oli jopa Kanadassa. Ja tietty varmaan kaikkia täällä olevia suomalaisia on ilmeisesti kontaktoitu Madisonissa, Wisconsinissa olevista IT-alan ja suomen kieleen liittyvistä tehtävistä, jotka liittyvät Apotti-hankkeeseen. Ainakin puoliso on saanut sieltä pariinkin otteeseen jotain viestiä, mä kerran. Mutta samalla tavalla mulle on tullut viestejä rekrytoijilta työpaikoista, joissa ehdottomana vaatimuksena on arabian, espanjan tai japanin kielen taito. Eli ei ne taida ne rekrytoijat aina monta sekuntia sun profiiliin käyttää aikaa, kun jo päättävät kontaktoida sut. Mulla on ollut CV:ssä myös mun puhelinnumero ja siten aina välillä soi myös puhelin. Jossain vaiheessa opin jo siihen, että annan puhelun mennä suoraan vastaajaan ja palaan sitten tarvittaessa asiaan. Ja miksi näin? Siksi, että a) soittivat kesken mun työpäivän, enkä halua hoitaa näitä silloin, b) kyseltiin jälleen kiinnostusta esimerkiksi Android developerin hommiin Austiniin (ei osu mun tontille tuo osaaminen ollenkaan) tai c) rekrytoijalla oli niin vahva (intialais)aksentti, etten yksinkertaisesti saanut rätisevällä puhelinlinjalla mitään selvää, että mitä asia koski. Enpä sitten kyllä tosin aina saanut selvyyttä vastaajaan jätetystä viestistäkään, joten tiedä sitten, mitä unelmaduuneja siinä on mennyt ohi. ;)

Noihin työnhakusivustoihin voi laittaa päälle kaikenmaailman vahteja ja tilata päivittäisen sähköpostin omaan hakuun liittyvistä työpaikoista. Aina ne ei mene ihan kohdalleen, ja samalla hakusanalla voi tulla sitten niin sairaalan projektikoordinaattorin kuin ravintolatyöntekijän kuin Über-kuskinkin työpaikkoja samassa listauksessa.

Tää työnhaku on täällä vähän tällaista hektistä, tai sitten ei. Joskus joku rekrytoija soittaa, että tarvitsevat tyypin ihan heti ja tässä on vaatimukset, mitä etsitään, vastaa ASAP jos kiinnostaa. No, aikaa kuluu ja kyselet perään ja saat vastauksen, että käyvät edelleen läpi kandidaatteja. Lopulta tulee viesti, että tämä työpaikka sijoitetaankin johonkin ihan muualle, eli ei homma tästä nyt etenekään. Muutenkin täällä välillä tuntuu, että pitää täyttää 100 % vaatimuksista, sitten toisiin on laitettu niin älyttömät vaatimukset, että hyvä jos 20 % niistä ominaisuuksista pitää olla, että saa sen työpaikan. Aika paljon niitä rekrytoijan kontaktointeja tulee, mutta hyvin harva niistä oikeasti sitten etenee oikeasti mihinkään. Varsinkin, kun yhden rekrytoijan mukaan, mun CV on vähän niinkuin "all over the place" tarkoittaen, että olen Suomessa tehnyt töitä sekä kunnallisella/valtion puolella että yrityksissä ja täällä olen tehnyt melkoisen erilaista työtä kuin Suomessa, kun mun työtä vastaavaa työtä ei täällä ihan suoranaisesti ole.

Noh, joskus homma kuitenkin etenee pidemmälle ja homma on hoidettu joko hyvin tai huonosti. Mä olen pääsääntöisesti saanut yhteydenottoja kontraktori-tyyppisistä hommista, joissa siis tehdään työ jonkun toisen firman nimissä, mutta työ tehdään jossain toisessa firmassa. Ja mulle tollainen työ on ihan ok, koska mun työhistoria nyt on mitä on. Periaatteessa näissä kontraktorihommissa ei saa pitää työhaastattelua, mutta se voidaan kiertää esimerkiksi try out -päivällä tai meet and greet -tapaamisella, joka on kuin työhaastattelu, mutta eri nimellä. :D Tässä nyt kaksi hyvin erilaista esimerkkiä, miten rekrytoijat hoitivat hommansa.

Tapaus 1. Rekrytoija otti yhteyttä sähköpostilla yhdestä työpaikasta ja vastasin, että mua kiinnostaa kuulla siitä lisää. Hän sitten lupasi soittaa mulle klo 17. Klo 18.30 soi puhelin ja puhun hänen kanssaan hetken, ja hän on sitä mieltä, että mä olen liian kokenut siihen hommaan, mutta hänellä on toinen duuni tarjolla, johon voisin sopia ja jossa palkka on parempi. Vastaan, että kuulostaa hyvältä, mutta olen kyllä kiinnostunut myös tästä alkuperäisestä hommasta. Kuuluu viikko ja rekrytoija vastaa mulle, että tämän paikan manageri haluaa tavata mut ja järjestää haastattelun, ja lupaa lähettää mulle lisätietoja sähköpostilla. Sovitaan haastatteluaika (mitä sanaa eivät saisi käyttää) ja odotan niitä lisäohjeita, joiden avulla valmistautua haastatteluun. Niitä ei tule, mutta rekrytoija vahvistaa ajan ja paikan haastattelulle. Menen paikalle ja tajuan ensimmäisen minuutin jälkeen, että tämä ei ole se työpaikka, johon kuvittelin meneväni haastatteluun (rektytoija oli siis vastannut sähköpostiketjuun, jossa oli se alkuperäinen työpaikan titteli ja kuvaus ja laittanut siihen, että "tämän paikan manageri" haluaisi haastatella mua). Eipä se sitten ihan putkeen mene, koska en ole ollenkaan osannut valmistautua niihin toisiin, enemmän teknisiin, kysymyksiin etukäteen. Sinänsä outoa toimintaa rekrytoijalta, että he saavat myös aika reippaasti rahaa näistä työpaikkaan sijoitetuista kontraktoreista, että voivatkin lähettää haastatteluun näin puuttelisella informaatiolla.

Tapaus 2. Rekrytoija on ottanut muhun yhteyttä aiemmin tiettyyn paikkaan liittyen, mutta paikka ei ollut mulle sopiva, joten sanoin "ei kiitos", mutta sanoin kyllä etsiväni töitä, että voi palata jatkossa asiaan. Hän kyselikin tarkemmin, että mistä ja minkälaisia töitä etsin. Myöhemmin näin hänen etsivän ihmistä työhön, johon voisin sopia ja otin häneen itse yhteyttä. Sen jälkeen alkoikin tapahtua. Lähetin hänelle viestin tiistaina, hän pyysi heti lähettämään päivitetyn CV:ni ja jo keskiviikkona minulle soitti toinen firman työntekijä, joka sijoittaa ihmisiä kyseisen työnantajan tehtäviin. Sovittiin puhelinhaastattelu (meet and greet) rekrytoivan managerin kanssa seuraavalle viikolle ja tämä rekrytoija preppasi mua, että minkälaisia kysymyksiä tulee ja lupasi lähettää minulle listan preppausta varten pikaisesti. Sainkin viestin noin 10 minuutin päästä. Rekrytoija soitti minulle uudelleen perjantaina, että olenko ehtinyt lukea listan ja onko minulla jotain kysyttävää. Kerroin vilkaisseeni, mutta perehtyväni paremmin viikonlopun aikana, mutta pari pientä kysymystä minulla jo oli. Hän vastasi parhaansa mukaan ja lupasi palata asiaan seuraavalla viikolla. Hän soittikin tiistaina ennen haastattelua, vastasi erittäin perusteellisesti kysymyksiini, ja varmisti vielä, että minulle sen päivän haastatteluaika on ok. Lupasin soittaa hänelle heti haastattelun jälkeen ja näin teinkin. Hän kyseli, että oliko haastattelussa tullut yllätyksiä, eli kysymyksiä, joista ei heille oltu kerrottu ja miten oli mennyt. En itse ollut kovin luottavainen, koska puhelinlinja oli ollut vähän rätisevä ja olin joutunut pyytämään haastattelijaa toistamaan kysymyksensä jokusen kerran sen 30 minuutin aikana. Rekrytoijasta sai sellaisen kuvan, että hän oli todella kiinnostunut haastattelukokemuksestani ja minusta. Puolen tunnin päästä hän soitti minulle takaisin ja kertoi, että oli juuri saanut puhelun rekrytoivalta managerilta ja paikka on minun, jos vaan olen sen edelleen valmis ottamaan. Täällä kun monesti ihmiset peruvat tarjouksen saatuaan, kun saavat jotain paremman tarjouksen, niin vielä varmisti, että jos paperitöitä lähdetään nyt tekemään, niin otan paikan vastaan. Niitä papereitahan saa täyttää ihan työkseen ennen kuin kaikki on tehty, eli hirveä homma sekä rekrytoijan että työntekijän näkökulmasta, varsinkin jos se menee ihan hukkaan.

Noista paperien täyttämisistä voisinkin joskus kirjoittaa ihan oman postauksensa. Ja ai niin, vanhasta työpaikastani kertoivat pari päivää tuon haastattelun jälkeen, että huhuista poiketen työt eivät siirry mihinkään ja mulle on edelleen töitä tarjolla. Että sellainen ajoitus. Asioita punnittuani päätin kuitenkin vaihtaa työpaikkaa ja saada uusia kokemuksia.