Säätöä sairausvakuutuksen kanssa

Alkusyksystä meidän sairausvakuutusyhtiö lähetti meille kirjeet, joissa kertoivat lopettavansa sairausvakuutusten tarjoamisen Kaliforniassa. Eli siis firma lopettaa kaikki tarjoamansa yksityiset sairausvakuutukset, myös olemassaolevat vakuutukset, vuoden loppuun mennessä Kaliforniassa. Jossain muissa osavaltioissa toiminta jatkuu siis ihan normaalisti. Pahoittelivat kovasti ja "tälläinen päätös on aina vaikea" ja blaablaa. Suoraan eivät siis sanoneet, mutta syy on ilmiselvästi vuoden alusta voimaan tuleva sairaushoitouudistus (Affordable Care Act tai lempinimeltään Obamacare). Kyseinen uudistus kun veloittaa kaikilta vakuutuksilta tietyn minimitason ja keneltäkään ei siis saa hylätä vakuutuksen saamista olemassaolevien sairauksien takia. Ja näin ollen vakuutusyhtiöt, joiden vakuutukset eivät ole kattaneet minimitasoa, ovat ilmeisesti päättäneet lopettaa vakuutukset osittain kokonaan, koska hintaa pitäisi nostaa niin paljon. Presidenttihän on luvannut, että kaikki voivat jatkaa nykyisillä vakuutuksillaan, jos tykkäävät vakuutuksesta. Tästä onkin kiivasti keskusteltu niin liittovaltion sulun aikaan julkisesti ja muutenkin lehtien palstoilla, koska mitenkäs pidät aiemman vakuutuksesi, jos koko yhtiö lopettaa toiminnan osavaltiossasi? Niin no, et mitenkään. (Aiheeseen liityviä sarjakuvia mm. täällä)

Meidän vakuutuksen ilmoitettiin siis olevan voimassa vuoden loppuun asti. Aloimme syys-lokakuussa selvitellä uutta vakuutusta. Osavaltion terveysuudistuksen webbisivu julkaistiin lokakuussa ja silloin pääsi tarkastelemaan tilannetta sitäkin kautta. Eräs kauppakeskus oli myös lähestynyt meitä kirjeellä, että voisimme saada vakuutuksen heidän kauttaan. Ja kyseisen vakuutuksen taustatarjoajana on se samainen vakuutusyhtiö, jolla vakuutuksemme on tällä hetkellä. Siis juurikin se, joka lopettaa toimintansa Kaliforniassa. Jossain vaiheessa tuli tästä informaatiokaaoksesta otettua pari viikkoa aikalisääkin ja päätettiin palata asiaan lokakuun puolivälissä.

Täällähän työnantajat voivat tarjota myös työntekijöilleen työsuhde-etuna sairausvakuutuksen ja maksaa siitä joko osan, tiettyyn rahasummaan asti tai sälyttää kaikki kulut työnantajalle. Tai tällä hetkellä voivat vielä olla tarjoamatta ko. etua työntekijöilleen ollenkaan. Puoliso on tehnyt töitä kontratorina ja siten toinen firma maksaa hänelle palkan ja fyysisesti on töissä toisessa firmassa. Palkanmaksava firma on siis aina se, joka työedut tarjoaa. Sitä kautta olisi voinut kyllä ottaa työantajan neuvotteleman ryhmäterveysvakuutuksen, mutta koska työnantaja ei olisi vastannut mistään kustannuksista, olisi se tullut kalliimmaksi kuin yksityishenkilönä otettu terveysvakuutus. Kärryillä vielä? No, itsekin olin välillä perillä näistä ihan vaan juuri ja juuri ja olen käyttänyt asiaan perehtymiseen siis tuntikausia.

Eikun sitten härkää sarvista ja selvittelemään uutta sairausvakuutusta. Sairausvakuutusuudistuksen sivujen kautta löytyi tieto, että puolison palkka on liian suuri, että uusi laki auttaisi meitä ollenkaan. Ei siis mitään alennusta tulossa vakuutukseen sitä kautta. Päädyimme lopulta selvittämään sitä kauppakeskuksen tarjousta ensin. Se kun tuntui edullisimmalta ja tutuimmalta vaihtoehdoilta, vaikka hinta tietenkin oli nousemassa jopa 20% edelliseen hintaan verrattuna (ja se vanhakin vakuutus oli siis kyllä tolkuttoman kallis). Vaikka siis pohjimmiltaan vakuutuksentarjoaja on sama kuin nykyinen vakuutusyhtiömme, ei tietenkään hakemusta voinut tehdä vanhoilla tiedoilla. Koska tarjoaja nimellisesti on se kauppakeskus, pitää sitä kautta tehdä sinne vakuutusyhtiöön ihan oma tunnus. Jep, sinne meidän nykyisen vakuutusyhtiön webbijärjestelmään oma erillinen tunnus, eli ei sillä meidän nykyisellä, jossa ne kaikki tiedot on. Tätä ihmettä selviteltiin sitten parista puhelinpalvelusta, sähköpostipalvelusta ja netinkin kautta. Lopulta sitten luotiin se uusi tunnus ja täytettiin taas sivukaupalla lomakkeita, joissa kyseltiin niitä meidän taustatietoja ja mahdollisia sairauksia viimeisen 5:n vuoden ajalta. Kiva sellaisiakin sitten muistella kuukauden tarkkuudella. Parin illan täyttelyllä ja tietojen etsimisellä homma oli valmis ja lomake lähetetty. No, sittenhän alkaa se puhelinrumba. Eli seuraavaksi sen vakuutusyhtiön lääkäri soittaa ja käy läpi ne kaikki mahdolliset sairaudet, jotka on siihen listattu ja kyselee puhelimessa lisätietoja. Lääkärit eivät kuulemma pääse käsiksi meidän tietoihin, jotka siis ovat siellä vakuutusyhtiöllä, kun kerran ollaan jo oltu niiden asiakas.. Joitain papereita minulla ei ollut edessäni, joten minulle annettiin 14 päivää aikaa soittaa sinne tarjotakseni lisätietoja. Jos en tietoja toimita, niin vakuutusyhtiö voi hylätä hakemuksen.

Tässä välissä oli kuitenkin alkanut puolison työhaastatteluprosessi uuteen työpaikkaan ja päätimme yrittää katsoa lopputuloksen ensin. Prosessi venyi ja vanui, mutta päivä ennen tuota määräaikaani puoliso sai työtarjouksen ja tämä työpaikka tarjoaa työsuhde-etuna myös sairausvakuutuksen. Sieltä nykyisestä vakuutusyhtiöstämme oli kuitenkin jo kolme kertaa soitettu ja muistuteltu, että sieltä puuttuu tietoja. Tarkoituksella olimme vitkuttaneet sitä sinne soittamista, koska kun vakuutus on hyväksytty, ensimmäinen kuukausimaksu napsahtaa tililtä heti sen jälkeen ja sitä ei sitten takaisin saada. Olikin melkoisen hankalaa saada heidän lopulta uskomaan, että haluamme lopettaa vakuutuksenanomisprosessin tähän. Varmaan kolmannessa puhelussa tämä viimein kävi selväksi ja joku lupasi poistaa hakemuksemme. Sinänsä prosessi on kyllä kummallinen, että et saa tietää vakuutusmaksuasi (aiemmat sairaudet voivat nostaa kk-maksuasi) ennen kuin he ovat käyneet läpi hakemuksesi ja toisaalta vakuutusmaksun saatuasi, vakuutusyhtiö on jo aloittanut sopimuksen kanssasi ja ottanut rahat tililtä. Käytännössä on siis vaikea kilpailuttaa lopullista hintaa, vain se ns. normihinta (ennen niitä sairausten vaikutusta) eri vakuutusyhtiöiden kanssa.

No, joka tapauksessa asia oli ratkaistu. Sillä työnantajan tarjoamissa terveysvakuutuksissa, jos työnantaja yhtään sponssaa sitä työntekijää, hinta ja kattavuus ovat yleisesti aina paremmat. Käytännössä jopa itse työntekijä voi saada omansa lähes ilmaiseksi, jos haluaa vakuutuksen kattavan muun perheen, se sitten maksaa tietty jotain, mutta on silti usein edullisempaa. Varsinkin kuin näissä ei tehdä mitään terveysselvitystä ja siten vakuutusmaksu ei riipu sairaushistoriastasi, kyseessä kun on ryhmävakuutus, eikä henkilökohtainen vakuutus. Oikeastaan työtekijän päätettäväksi tulee sitten vain valita tarjolla olevista itselle sopiva vaihtoehto. Vaihtoehtoja voi olla muutamia, mutta käytännössä ne ovat kahdenlaisia HMO (health maintenance organizations) ja PPO (preferred provider organizations). Niiden keskeinen ero on siinä, että ensimmäisessä (HMO) sitoudut tiettyyn lääkäriin ja tiettyyn palveluntarjoajaan ja erikoislääkäriin päästäksesi tarvitset aina lähetteen omalta lääkäriltäsi. Kuukausimaksu saattaa olla hieman halvempi, mutta itse lääkärikäynneistä ym. maksut ovat halvemmat. Yleensähän siis jokaisesta lääkärikäynnistä maksetaan kuitenkin joku tietty omavastuuosuus. PPO:ssa vapautesi on suurempi, hinta saattaa olla vähän halvempi, mutta omavastuuosuudet sitten isompia. Tätä sitten punnittiin puolin ja toisin, mutta lopulta päätimme kokeilla HMO-tyyppistä vakuutusta. Mulla kun kuitenkin todettiin kesällä syövän esiaste ja se vaatii säännöllisiä tarkastuksia ja mahdollista hoitoa tiiviisti seuraavat vuodet, niin oletettavasti se tulee omalta kohdalta halvemmaksi. Ja vakuutuksen voi kuitenkin vaihtaa vuosittain, jos se ei tunnukaan hyvältä. Normivakuutuksen lisäksi päätettiin ottaa sitten vielä meillä nytkin ollut hammaslääkäriosuus ja niiden lisäksi silmä-osuus. Silmälääkäriinhän pääsee ihan normivakuutuksella, mutta tolla erillisellä silmiin liittyvällä osuudella saa huomattavat edut silmälaseista ja jopa piilolinsseistä ja tulee tuota kautta siten huomattavasti halvemmaksi, kun itse vakuutus ei ollut koko perheen osalta kuin muutaman taalan kuukaudessa.

Kaikkinensa prosessiin meni aivan tolkuttomasti aikaa ja lopulta se päättyi ainakin tällä hetkellä onnellisesti, sillä nykyinen vakuutus on halvempi ja kattavampi kuin edelliset, eikä tarvitse miettiä, että mitä se kattaa ja mitä ei. Monessa paikassa on annettu neuvo, ettei kannata hyväksyä työpaikkaa, ellei tarjota kunnollisia työsuhde-etuja. No, itse olen vähän eri mieltä. Ainakin meidän tapauksessa. Jos ei ole mikään lähtetetty työntekijä tai jollain erityisemmällä viisumilla täällä hommissa, eli jos siis on green card, niin alkuun työmarkkinoilla on helpompi ulkomaalaisen saada näitä kontraktori-hommia. Silloin on vaan hoidettava itse myös ne pakolliset vakuutusten setvimiset. Ideaalitilannehan on saada työ, jossa kaikki edut on kohdillaan. Mutta ei täällä kaikilla paikallisilakaan niin ole. Itse asiassa maanlaajuisesti täällä on todella paljon sellaisia, joilla ei sairausvakuutusta ole ollenkaan. Tällä hetkellä tätä pakkaa siis sekoittaa tuo uudistus ja sen takia tämä meidänkin prosessi meni tällaiseksi säätämiseksi. Ekan vakuutuksen hankkiminen kun ei ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin tämä syksyinen prosessi. Mutta onpahan sekin nyt käyty läpi ja jotain opittu tästäkin.

Työnhausta

Sain vihdoin blogiin vieraskynän (puoliso) kirjoittamaan työnhakuprosessista. Kirjoitus siis puolison kokemuksiin perustuva IT-alan asiantuntijatehtävien hausta Piilaaksossa. Prosessi ei välttämättä ole sama muilla aloilla. Erilaisia myyjän ja tarjoilijoiden paikkojahan on auki koko ajan firmojen ikkunassa olevilla lapuilla ja niihin prosessi on varmasti aivan erilainen. Mutta mitä vaativampi homma, sitä vähemmän paikkoja ja sitä vaativampi prosessi. Mutta nyt vuoro vieraskynälle:

Jos joku, niin työnhakuprosessi poikkeaa täällä merkittävästi suomalaisesta, mutta lyhyesti voisi sanoa että se ottaa aikansa. Poikkeuksia toki on ja joku saattaa löytää uuden duunin nopeastikin, jos kaikki osuu kohdalleen, mutta tässä prosessia kuvataan hieman yleisemmällä tasolla.

Työpaikkoja on reilusti auki, siltä asia ainakin netin työpaikkailmoitussivuja yms. seuraamalla näyttää. Paljon täällä haetaan jonkun tietyn teknologian, ohjelmointikielen tms. erityisosaajia. Työpaikan kuvaus pitää toki sisällään loputtoman listan kaikenlaista vaadittavaa ja toivottavaa kokemusta ja osaamista, mutta useinmiten vain osa näistä vaatimuksista on homman hoitamisen kannalta todella vaadittavia tietoja ja taitoja, ja osassa on sitten vähän pelivaraa. Eipä siinä sinänsä mitään, mutta täällä saattaa vähänkään mielenkiintoiseen paikkaan tulla yli tuhat hakemusta, joten rima voidaan työnantajan puolelta asettaa aika korkealle. Eli käytännössä hommaan kuin hommaan löytyy se ns. 100 prosentin match, joten vaikka avoinna olevan homman pystyisikin hoitamaan, niin jos nyt listatuista asioista omaat vain tuollaiset 70-80%, niin hakeminen on käytännössä turhaa, koska parempi löytyy aina jonosta.

Työnhakijan ensimmäinen iso haaste on saada se oma resume rekrytoivan esimiehen pöydälle ja silmien eteen. Tämä on itse asiassa huomattavasti hankalampaa, kuin miltä se äkkiseltään kuulostaa. Jos johonkin paikkaan on vaikka 500 tai tuhat hakijaa, niin on aivan selvää, että kaikkia papereita ei ainakaan se lopullinen päättäjä lue. Eli on opittava läpäisemään sitä edeltävät portinvartijat. Moneen paikkaan ensimmäisen karsinnan suorittaa tietokoneet. Vaikka se oma CV/Resume olisi miten hyvä tahansa, niin jos oikeita avainsanoja siitä ei löydy, niin tästä tietokonekarsinnasta on täysin mahdotonta päästä läpi. Eli resumen virittäminen jokaista paikkaa kohden on tärkeää.

Seuraava vaihe on sitten se, että joku oikea ihminen saa tietosi eteensä. Täällä yleisesti sanotaan, että ammattirekrytoija (firman oma tai erillisen rekryfirman edustaja) käyttää aikaansa tässä vaiheessa resumen tsekkaamiseen 15-20 sekuntia. Eli paperin pitää olla todella hyvässä kunnossa, että se pääsee tästä seulasta läpi ns. ehkä pinoon. Tässä vaiheessa siitä tuhannesta hakemuksesta on karsittu ehkä 90-95% jo pois. Rekrytoija ottaa tämän jälkeen tuon ehkä pinon uudelleen tarkasteluun ja käyttää jo hieman enemmän aikaansa per paperi ja tekee listan kandidaateista, joihin otetaan yhteyttä.

Näin pitkälle jos on päässyt, niin siitä alkaa varsinaiset haastattelut. Käytännössä koskaan hakijaa ei kutsuta suoraan paikan päälle, vaan ensimmäiset haastattelut ovat puhelinhaastatteluja. Niissä käydään läpi itse hommaa tarkemmin, selvitetään hakijan kiinnostusta ja osaamista. Onnistumisen avain tässä vaiheessa on yrittää saada itsensä jotenkin erottumaan niistä muutamasta kymmenestä muusta, jotka ovat tähän asti päässeet. Tähän ei voi tietenkään mitään yleisohjetta antaa, koska joka homma on niin erilainen. Joka tapauksessa täällä haetaan osaajaa juuri siihen tiettyyn hommaan ja jos sitä ei ole, niin se on sitten siinä. Samoin tässä vaiheessa pienimmästäkään asiasta ei saa tehdä ongelmaa tai antaa edes sitä vaikutelmaa, että jossakin asiassa saattaisi olla joku ongelma (esim. työn vaatiman matkustamisen määrä, aloituspäivä tms.). Jos rekrytoija näin tulkitsee, niin käytännössä se on sitten moro tälle hommalle. Otetaan jonosta seuraava, joka on sopeutuvampi. Jos tämä puhelu rekrytoijan kanssa menee hyvin, niin ensimmäinen tavoite on useinmiten saavutettu. Paperisi päätyvät sen rekrytoivan esimiehen silmien eteen.

Tästä alkaakin sitten homma tavallaan alusta. Onko se rekrytoiva esimies enää kiinnostunut sinusta vaiko ei. Joskus tuon aiemman vaiheen rekrytoijat on briiffattu aika hyvin sen suhteen mitä haetaan, mutta aina näin ei ole. On siis täysin mahdollista, että paperisi lentävät suoraan roskikseen, kun mahdollinen tuleva pomosi saa ne eteensä. Mutta jos käy hieman onnellisemmin, niin sitten vuorossa on seuraava puhelinhaastattelu ja useinmiten juuri tämän rekrytoivan esimiehen kanssa. Tässä onkin sitten jo siinä mielessä tosi kyseessä, että hyvällä suorituksella on mahdollista päästä sitten ensimmäisiin kasvokkain tapahtuviin haastatteluihin.

Näitä paikan päällä tapahtuvia haastatteluja on useinmiten useampi. Yleensä vähintään kaksi, mutta voi niitä olla enemmänkin. Täällähän ei saa käyttää mitään psykologisia soveltumistestejä, joten kokonaiskuva hakijasta pitää tehdä haastatteluprosessin aikana. Mahdollisen tulevan pomosi lisäksi käytännössä kaikki tulevan teamin jäsenet haastattelevat ainakin. Lisäksi henkilöitä saattaa olla naapuri-teameistä, HR:stä tai ihan mistä vaan. Yksi haastattelukerta saattaa kestää useita tunteja, tuollainen 5-6 tuntia ei ole lainkaan tavatonta. Ja koko ajan pitää jaksaa tsempata aivan täysillä ja muistaa, että jonossa on kymmenen muutakin. Ja kun tuota valinnanvaraa on, niin työnantajat hakevat mahdollisimman hyvää sopivuutta myös teamin muiden jäsenten joukkoon. Se ei siis vielä riitä, että osaamisesi on viimeisen päälle, jos et sovi porukkaan muuten.

Olettaen että tästä rumbasta on selvinnyt voittajana (ja hyvä kakkonen tai kolmonenhan ei näissä hommissa riitä mihinkään), edessä on tarjous firman puolelta, jonka sitten voit hyväksyä tai olla hyväksymättä. Usein palkka ym. kuviot on keskusteltu jo tuon haastatteluprosessin aikana ja hakijalle on tehty selväksi, että jos tarjous tehdään, niin se on sitten "ota tai jätä" -tyyppinen. Tämän jälkeen on sitten vielä ns. doping-testit, eli taustasi selvitetään ja käytännössä annat luvan penkoa itsestäsi kaiken mahdollisen. Se mitä tietoja sinusta oikeasti kaivetaan, on epäselvää ja riippunee hommasta, mutta ainakin rikosrekisterit tarkistetaan, mutta myös luottotietoja yms. voidaan tutkia.

Käytännössä aina tarvitaan myös suosittelijoita, joiden merkitystä ei todellakaan voi aliarvioida. Joihinkin firmoihin ei ole mahdollisista päästä töihin, jos joku jo yrityksessä oleva ei ole sinua suosittelemassa. Tämä on yksi syy siihen, miksi täällä painotetaan verkottumista ja verkottumaan nimenomaan silloin, kun sitä verkkoa ei varsinaisesti tarvitse. Verkostojen ja erilasten netin verkottumistyökalujen kautta myös rekryfirmat alkavat soittelemaan sinulle tarjolla olevista paikoista. Puhelin saattaa piristä ja sähköposti kolista päivittäinkin, mutta rekrytoijilla haussa olevat paikat eivät todellakaan välttämättä vastaa sitä omaa osaamistasi. Tai tarjolla oleva paikka voi olla jossain toisella puolella maata.

Poikkeuksia toki löytyy, mutta yleisesti voisi sanoa että aivan minimiaika rekrytointiprosessin läpivientiin on kuukausi. Mutta kyllä siinä saattaa puolikin vuotta helposti palaa. Moni paikka on tosiaan netissä auki, mutta niihin ei välttämättä oikeasti haeta ketään kauhean aktiivisesti. Jostain paikoista saatetaan ottaa ensimmäisen kerran yhteyttäkin vasta 6 kk hakemuksesi lähettämisen jälkeen. Lähinnä odotellaan että jos joku täydellinen heppu löytyy, niin sitten voidaan sitä vähän jututtaa ja katsoa olisiko syytä kayttää aikaansa hänen kanssaan enemmänkin.

 

Onnellisimmillaan prosessi päättyy uuden työpaikan löytymiseen. Se voi johtaa myös siihen kakkospaikkaan. Se saattaa myös johtaa päätökseen rekrytoida, mutta rekryprosessi pysähtyykin sitten firmassa annettuun yleiseen rekrytointikieltoon ihan viime hetkellä ennen työtarjouksen saamista (sitä se 3-6 kk prosessi tässä kvartaalitaloudessa teettää). Joku prosessi päättyy rekryn lopettamiseen projektin päättämisen vuoksi, vielä ihan loppumetreillä. Nämä kaikki vaihtoehdot on tässä tullut kyllä tänä aikana tullut koettua. Kaksi rekryprosessia on kuitenkin päättynyt omalta osalta jo onnellisesti. Sen ensimmäisen duunipaikan löytäminen on aina vaikeinta. Sitten kun sinulla on tuoretta paikallista työhistoriaa ja olet hoitanut hommat kunnolla ja saanut sitä kautta uutta verkostoa ja suosittelijoita, homma saattaa olla jo huomattavasti helpompaa.

Vapaaehtoistöissä

Siinä ainokaisessa USA:han muuttamisen oppaassa, johon sai linkin lähetystöstä, kehotettiin aktiivisesti osallistumaan yhteisön toimintaan. Puolisollahan tuo yhteisö osittain tulee töissäkäynnin myötä, lapsi taas on osa yhteisöä koulun kautta. Vaikeintahan yhteisöön kuuluminen ja sopeutuminen on yleensä sille, joka on kotona, eikä siten kuulu automaattisesti johonkin yhteisöön. Samaisessa oppaassa kehotettiin myös osallistumaan yhteisön toimintaan, mm. vapaaehtoistyön kautta. Kaksi paikkaa, joissa usein äidit ja perheet tekevät vapaaehtoishommia ovat koulu ja kirkko. Tosin olen kuullut myös, että näissä kummassakin auttamista kannattaa vältellä kuin ruttoa, sillä molemmat imaisevat pikkusormen sijaan koko ihmisen.

Koulujen kohdalla näin onkin ehkä enemmän eskarissa ja alakoulussa (elementary school), joissa vanhemmat toimivat mm. opettajan avustajina ja heitä tarvitaan valvojiksi retkille jne. Alakouluissa luokilla on oma vastuuvanhempi (class home parent), joka jakaa vapaaehtoistehtäviä ja vuoroja. Ja vanhemmat (yleisesti siis äidit) osallistuvat todella paljon koulun toimintaan, avustamalla tunneilla, keräämällä rahaa jne. jne. Middle schoolissa (johon meidän teini tänne tullessa meni) ei oikeastaan enää kauheasti vanhempia näy, vanhemmat avustavat lähinnä erilaisissa iltatilaisuuksissa ja -juhlissa ja valvojina retkillä. High schoolissa on ehkä taas enemmän vakiovuoroja, esimerkiksi kirjastossa avustusvuoroja ja sitten erilaisissa tapahtumissa avustamista ja retkivalvojina. Jokusen kerran olen itsekin ollut siivousvuorossa erilaisissa tilaisuuksissa ja esimerkiksi auttamassa pizzatarjoilussa, kun orkesteri on harjoitellut pidempään tai joku toinen orkesteri on tullut vierailulle. Siivousvuoro on helpompi ottaa kuin tehdä tiettyjä paikallisia ruokia, joista ei ehkä itsellä ole kovin paljon käsitystä tai hakea kymmenittäin pizzoja Costcosta.

Koska teen jotain työjuttuja kotoa käsin, halusin tosiaan itse jonkun pysyvän rutiinin ja samat ympyrät ja päätin hakea paikalliseen kirjastoon vapaaehtoistöihin nähtyäni siitä mainoksen kirjastossa. Laitoin mainoksen osoitteeseen sähköpostia ja sain pari-sivuisen hakemuksen, jonka kävin lähikirjastoomme palauttamassa. Lomakkeiden lisäksi piti täyttää vielä yksi lappu ja varata aika paikallisen sheriffin toimistoon sormenjälkien ottamista varten. Kaikkien vapaaehtoistenkin kaupungilla työskentelevien on tämä prosessi tehtävä. Sormenjäljet tsekataan sitten ainakin yhdestä järjestelmästä, ainakaan minun jälkiäni ei ilmeisesti tsekattu FBI:n, ainoastaan jostain toisesta järjestelmästä. Enpä muista enää niin tarkkaan. Sen jälkeen sheriffi ilmoittaa kaupungin HR:ään, että onko rikosrekisteriä (jota minulla ei siis ole ;) ) ja HR ja kirjasto pallottelevat papereita ja muita keskenään. Minulle silloin ilmoitettiin, että tuo ilmoitus sheriffiltä tulee noin viikossa. En sitten tiedä, mikä oli todellisuus, sillä hoidin paperityöt ja sormenjäljet tammikuussa ja sain tiedon maaliskuussa, että voisin vapaaehtoistyöntekijänä aloittaa. Lopulta aloitin huhtikuussa koulujen kevätloman jälkeen. Hommia teen vakiovuorolla, eli 2h joka viikko samaan aikaan ja pääsääntöisesti ihan rutiinihommia, kuten varausten noutoa hyllystä tai hyllyttämistä. Mutta on ihan hauska käydä aina tapaamassa siis samoja ihmisiä, samassa paikassa ja samaan aikaan viikottain. Pari kirjaston työntekijää kovasti juttelevat ja kyselevät minulta välillä Suomesta, suomen kielestä ja historiasta ja on ihan hämmentävää välillä, kuinka paljon heillä on näistä tietoa - tai kuinka paljon ovat asiasta tänä aikana jostain opiskelleet. Vastaanotto on siis ollut erinomainen ja kiitosta hommien sujumisestakin tulee joka kerta ja usealta henkilöltä, se kun nyt vaan on sellainen tapa. Joskus jopa asiakkailtakin tulee kiitosta, että "kiitos, kun annat aikaasi vapaaehtoistyöhön", kun kuulevat, etten oikeasti ole siellä palkkalistoilla.

Henry Cowell Redwoods State Park

Meillä oli kuukausi sitten vieraita Suomesta ja ajattelimme viedä nämäkin vieraat Muir Woods -puistoon katselemaan punapuita. Samaan aikaa osui kuitenkin tämä surullisenkuuluisa liittovaltion sulku. Muutenhan ei sulku kauheasti meidän elämään vaikuttanut, mutta Muir Woods sattuu olemaan liittovaltion ylläpitämä kansallinen monumentti, joten se oli suljettu. Punapuitahan täällä toki on muuallakin, joten piti vaan etsiä toinen sopiva paikka.

Päädyimme lopulta Henry Cowellin osavaltion puistoon, joka on tuolla Santa Cruzin vuorilla. Paikka on vähän pienempi kuin Muir Woods, mutta hyvin sielläkin näkee erilaisia puita ja puiden korkeuden. Lisäksi puisto on ilmainen. Nyt en tosin muista, pitikö pysäköinnistä maksaa jotain, mutta itse puistoon ei tarvitse maksaa mitään.

Punapuita

Auringon valonsäteet uloittuivat maahan asti vain harvoin

Erään onton, palaneen punapuun sisällä

Puiston vierestä kulkee juna, jolla pääsee katsomaan aluetta ja punapuita. Meidän seurueemme koki ehkä olevansa vähän liian vanhoja kyseiselle ajelulle, pienemmille lapsille höyryjuna-ajelu olisi varmaan ihana kokemus. Puiston vieressä on myös muutama vanhanoloinen amerikkalainen talo, joista voi mm. ostaa etsintäkuulutusjulisteiden kopioita ja otattaa itsestään vanhanoloiset valokuvat. Lisäksi kyseisen viikonlopun aikana alueella oli erilaisia höyrykoneita, muun muassa höyrypainokone, jonka toimintaa siinä myös esiteltiin.

Ennen halloweenia täällä on monessa paikassa lapsille suunnattuja alueita "Pumpkin patch", joissa on kurpitsoja, mutta myös esimerkiksi heinäpaaleista tehtyjä labyrintteja lapsille. Puistossa oli pieni tällainen ja siellä olisi myös 7 dollarin materiaalimaksulla voinut tehdä itselleen halloween-koristeeksi oman variksenpelätin heinistä, kepeistä ja vanhoista vaatteista. Moinen matkustaja ei olisi tainnut vieraiden lisäksi mahtua autoonkaan, joten jäi sekin meidän osaltamme tekemättä. Ihan hauskaa pikkuohjelmaa kuitenkin varmaan pienemmille lapsille.

Kauppa ja halloween-variksenpelätit

Höyryveturi oli yksi näytillä olevista höyrykoneista

Olisi päässyt myös opettelemaan vanhempia amerikkalaisia perinteitä. Huomaa asiaankuuluvat varoitukset

Etsintäkuulutuksia poikineen

Postia

Alkuun oli niin paljon erilaista ja uutta, että osaan jutuista vaan sopeutuu, eikä ihmettele sen enempää. Vieläkään en oikein ole keksinyt logiikkaa, että milloin esimerkiksi posti jaetaan siinä klo 15 paikkeilla ja milloin taas lähempänä klo 19. Sinänsähän moisella ei edes ole kauheasti väliä, ellei odota jotain tärkeää kirjettä, niinkuin vaikka palkkashekkiä. :)

Postihan jaetaan täällä tiettyjä yleisiä vapaapäiviä lukuunottamatta maanantaista lauantaihin. Viime keväänä ilmoitettiin, että paikallinen postilaitos lopettaisi lauantaijakelun ja lauantaisin jaettaisiin vain paketteja. Tästä ideasta on kuulemma nyt toistaiseksi luovuttu ja lauantaijakelu jatkuu. Postilaitoksen (USPS) mukaan postimaksut saattavat tästä syystä myöhemmin jälleen nousta. Paikallisten mukaan maksut nousevat koko ajan, vaikka suomalaiseen tasoon verrattuna ovatkin vielä halvempia. Varsinkin kun esimerkkien pakettien postimaksut nousevat lineaarisesti painon mukaan, eli ei mitään puolen kilon tai kilon hyppäyksittäin.

Tämä maahan on verkkoshoppailun paratiisi. Itse en ehkä ole oppinut verkkokauppoja vielä niinkään käyttämään. Vaikka toki joitain tavaroita tuleekin ostettua ennemmin verkosta kuin lähdettyä etsimään kauppaa, josta tavaran ehkä löytäisi, ja ajelemaan ympäriinsä tuntikausiksi. Lastenvaatteita myyviä verkkokauppoja löytyy vaikka kuinka paljon, mutta teinin kanssa ei asia enää olekaan niin. Ja teinille vaatteiden ostaminen jo erilaisten kokoluokitusten kanssa on hankalaa, saati sitten vain kuvan perusteella shoppaaminen. Sen verran on muita hankintoja tullut verkon kautta tehtyä, että meille niitä paketteja on toimittanut ainakin neljä eri firmaa tuon yleisen postilaitoksen lisäksi. Joskus jopa samasta firmasta samaan tilaukseen kuuluvat tuotteet tulevat eri paikasta ja sitten myös eri firman kautta. Toistaiseksi vain yhden kuriirifirman kohdalla homma ei ole toiminut. Olivat vieneet meille kuuluvan paketin naapuritaloyhtiöön samannumeroisen asunnon ovelle. Sitä sitten ihmeteltiin ja selviteltiin, kun meillä ei pakettia ollut, vaikka heidän järjestelmänsä mukaan paketti oli toimitettu. Selvisihän sekin asia lopulta ja saatin tuote ajoissa viime vuonna joulupakettiin.

Tosiaan paketit pääsääntöisesti toimitetaan ovelle. Sillekään en ole keksinyt mitään logiikkaa, että mihin paketteihin vastaanottajan pitää kuitata paketti saaduksi ja mitkä paketit jätetään ovelle (paitsi Suomesta tulevat paketit vaativat aina kuittauksen). Tai yleisemmin niitä ei "vaan jätetä", vaan heittävät paketit tämän meidän "etupihan" metrisen aidan yli oven eteen. Onneksi helposti särkyvät tuotteet ovat ainakin toistaiseksi olleet ehjiä, vaikka selkeästi vain osa on käyty nätisti laskemassa oven eteen. Jotkut paketit vaativat vastaanottajan kuittauksen ja jos ei kotona ole, kun paketti saapuu, pitää joko netissä ilmoittaa sopiva aika (USPS), hakea paketti itse postitoimistosta (USPS) tai jättää paketin ilmoituslappu allekirjoitettuna oveen, että voivat jättää paketin ovelle (esim. FedExin käytäntö joskus). Jotain pakettia on sitten joskus jouduttu vähän etsiskelemään ja säätämään, kun ei ensimmäisellä kerralla ole oltu kotona.

Pakettien käsittely ei siis heittelyineen ole ihan mitään hienovaraista puuhaa. Tosin tänne Euroopasta tulevat paketit kokevat ilmeisesti vieläkin pahempaa heittelyä. Onkohan meille tullut yhtään pakettia Euroopasta, josta ei olisi postissa kulmia teippailtu uusiksi, kun on laatikosta kulma enemmän tai vähemmän kurtussa ja auennut. Normaali Suomessa riittävä pahvilaatikko ei oikein näköjään riitä, kun lähetys tulee tälle puolelle palloa. Olen kuullut jotain myös pakettien sisällön varasteluista, mutta oletettavasti tosiaan ovat enemmänkin auenneet matkalla ja osa tavaroista pudonneet johonkin. Kyllähän täällä toki postia jossain päin varastellaankin, mutta postin varastaminen on liittovaltion rikos ja rangaistukset ovat suhteellisen ankaria.

Posti kuljettaa myös melkomoisesti osoitteellista mainospostia. Ilmeisesti mun luottopisteet ovat alkaneet jo kertyä, sillä joka viikko tulee firmoilta valmiiksi hyväksyttyjä luottokorttitarjouksia, joihin voisi vaan huitaista nimensä ja lähettää ja uusi luottokortti tulisi postissa. Asensin puhelimeeni PaperKarma-nimisen äpin, jonka kautta voi viestittää lähettäjille, että voisivat poistaa yhteystietoni postituslistaltaan. Meille kun tulee ainakin neljän edellisen asukkaan postia välillä, eikä postin kääntökään ilmeisesti ala yleensä kuin vasta noin kuukauden päästä, joten hiukan arveluttaa moisten luottokorttitarjousten päätyminen vääriin käsiin, kun tästä joskus johonkin muutetaan. Saati sitten, että onhan se vähän ärsyttävää saada samaltakin firmalta niitä kirjeitä useita kuukaudessa.

Opiskelua Stanfordissa

Stanford on alueen yksi tunnetuimpia yliopistoja. Se on yksityinen ja normihinta lukuvuosimaksulle on n. $43 000, jonka lisäksi tulevat asumis- ja muut kustannukset, jotka nostavat lukuvuoden hinnan n. 60 000 dollariin. Hinnasta huolimatta se on myös hyvin haluttu opiskelupaikka ja vain n. 5% hakijoista saa sieltä vuosittain opiskelupaikan. Yliopiston perustajien Leland Stanfordin ja Jane Lathrop Stanfordin ainoa poika kuoli Euroopan matkalla 1800-luvun lopulla. Tämän jälkeen Stanfordit päättivät lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, asia jota olivat jo pitkään miettineet. Pojan kuoleman johdosta lahjoituskohteeksi valikoitui alueen lapset ja tarkemmin siis opetus ja koulut. Stanford onkin perustettu heidän ainoa lapsensa muistolle. Stanfordit ovat lahjoittaneet myös rahaa alueen koulupiirille ja opintoihin rahaa muutenkin.

Stanfordissa on kuitenkin mahdollista suorittaa opintoja tai yksittäisiä kursseja halvemmallakin. Tänä syksynä kaikki meidän perheestä ovatkin käyneet opiskelemassa Stanfordissa (vaikkemme olekaan oikeita Stanfordin opiskelijoita). Sekä minä että puoliso kävimme Stanfordin täykkärissä viiden viikon amerikanenglannin kurssilla (viralliselta nimeltään kurssi oli suunnilleen "aksentin vähentämiskurssi"). Oikein hyödyllinen ja hauska kurssi kaikkinensa.

Teini puolestaan kävi reilu viikko sitten nuorille tarkoitetussa Stanford Splash -viikonlopussa. Viikonlopulle voi valita tunnin tai parin tunnin luentoja tai työpajoja haluamistaan aiheista. Valittavana on niin teknisiä aineita, taideaineita, matematiikkaa, fysiikkaa ja harrastusaineita jne. Kurssit arvotaan ja ihan jokaiselle haluamalleen kurssille ei pääse, sillä tapahtuma on vuosi vuodelta yhä suositumpi. Tänä vuonna splashilaisia oli n. 1600. Viikonlopun hinta on 40 dollaria ja se kattaa kaikki kurssit la ja su klo 10-18 -välillä sekä lounaan molempina päivinä. Hinta-laatu -suhteeltaan siis erittäin edullinen tapa päästä viikonlopuksi kuuntelemaan luentoja aiheista, joita ei ehkä vielä omassa koulussa ole, tutustua yliopiston kampukseen ja tiloihin ja nähdä, millaista opiskelu siellä on. Luentoja pitävät vapaaehtoiset luennoitsijat niin väitöskirjaa tekevistä opiskelijoista ulkopuolisiin luennoitsijoihin ja entisiin Stanfordin alumneihin. Alueen IT-firmoissa kun on melkoinen joukkio Stanfordin alumneja. Splash on kyllä erittäin hyvä konsepti, hyvin järjestetty ja mielenkiinoinen ja teinikin tykkäsi kovasti tarjonnasta ja järjestelyistä.

Splashissa oli myös tarjolla vanhempien ohjelma, jossa voi valita parista eri luentovaihtoehdosta. Luentovaihtoehdoissa oli valittavana niin näytekursseja Splash-kursseista kuin pelkästään vanhemmille tarkoitettuja College-/Yliopisto-vierailuihin ja -hakemiseen liittyviä luentoja. Oikein hyödyllisiä, vaikka teini ei vielä pariin-kolmeen vuoteen mihinkään haekaan, varsinkin kun itsellä tämä paikallinen college-/yliopistomaailma ja hakusysteemit on vielä aivan hepreaa. Kovasti painotettiin collegeissa ja niiden kampuksilla vierailua, sillä tavoitteena on sekä opiskelijan että collegen löytää juuri se sopiva paikka ja ilmapiiri.

Stanfordin alueella on myös Cantor Arts Center, jossa tuli aikaa kulutettua, kun vanhempien ohjelmassa oli taukoa ja teini oli omilla kursseillaan. Museoon on ilmainen sisäänpääsy ja sieltä löytyy niin Rodinin patsaita kuin modernimpaakin taidetta ja vanhempaa taidetta eri maanosista. Ihan vierailun arvoinen paikka ja hyvä käydä noin viikonlopun aikana, kun parkkipaikan löytäminen on helpompaa.

Kampusalueella kävelemiseenkin saa kulumaan aikaa ja mikäs täällä onkaan kävellessä.

Stanfordin kampusalue

Kampukselle johtava palmukuja (Palm Drive)

S niinkuin Stanford kampusalueen edessä olevalla ovaalinmuotoisella nurmikkoalueella

Hooverin torni, josta hyvällä kelillä näkymät niin kampusalueelle kuin San Franciscoon astikin

Stanford Memorial Church

Mosaiikkikuva Stanford Memorial Church -kirkon seinässä

Suihkulähde kirjakaupan edessä. Keväällä täällä näkee myös opiskelijoita uimassa!!

Auguste Rodin: Helvetin portti (Cantor Arts Center)

Rodinin patsaita Cantor Arts Centerin edessä

Halloweenista

Syksy on tullut / tulossa ja sitä myöten tuli taas myös Halloween aika. Tänä vuonna ei perheessä enää oikein millään mittapuulla ollut ketään karkkikierrosikäistä, joten kävimme vain kävellen katsomassa täällä päin olevaa ns. "Halloween-katua" ja niiden koristeita (eli omakotitaloalue, jossa panostetaan vuosittain tähän juhlaan oikein reippaasti). Muutamassa talossa oli jälleen panostettu todella suureellisesti Halloweeniin ja tarjoamaan elämyksiä niin lapsille kuin aikuisillekin. Yhdellä pihalla oli palkatut henkilöt näyttelemässä Vampyyrihäät-kuvaelmaa, toisessa oli rakennettu Liisa Ihmemaa -teemainen satumaa muutaman talon yhteiselle pihatielle. Muissakin oli koristeita runsaasti, mutta ihan niin suureellista ei muualla ollut.

Luin MTV3:n verkkosivuilta, miten karkkikeppostelu on yleistymässä Suomessakin. En ole itse koskaan Suomessa viettänyt Halloweenia ja toisaalta minusta on kurja, jos suomalaiset vanhat perinteet Länsirannikon Nuuttipukeista ja pääsiäisen virpojista kierroksineen syrjäyttävät muualta tuodun perinteen karkkikierrokset. Toisaalta voin hyvin kuvitella ärtyneitä ihmisiä, jos parhaimmillaan oven taakse tullaan pyytämään karkkia tai muuta annettavaa kolmesti vuodessa, Nuutin päivänä, pääsiäisenä ja vielä Halloweenina.

Jutun karkkikeppostelu-näkökulma on ainakin täällä osassa USA:ta aivan väärä. Ehdoton sääntö on, että mitään kepposia ei saa tehdä Halloweenina.

Tässä yleiset Halloween säännöt, ainakin tällä alueella.

1. Ovelta ovelle kierretään vain Halloween-/naamiaisasuun pukeutuneena. (Mukana oleva aikuinen tai itsekseen kiertävät isommat lapset eivät saisi pukeutua liian pelottavaan kuminaamariin, jotta oven avaaja ei pelästy liikaa.)
2. Pienet lapset kiertävät aina pienessä ryhmässä ja mukana on aina aikuinen. (Tämä on myös turvallisuusnäkökulma, mutta myös varmistamassa, että lapset osaavat käyttäytyä.) Teinit voivat kiertää pienessä ryhmässä, vaikka joidenkin mielipiteiden mukaan 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat voisivat jo siirtyä karkin jakajien joukkoon kotiinsa, eivätkä kiertää ovilla. Täällä jonkun verran vanhempiakin lapsia näyttää kiertävän, vaikka suurin osa karkkikierroksella olevista on selkeästi pienempiä lapsia.
3. Taloihin kuljetaan aina pihatietä. Ei tallata istutuksia tai nurmikoita tai mennä huhuilemaan ikkunoiden alle tai takaovelle.
4. Vain sellaisille oville koputetaan, joissa on Halloween-koristeet JA ulko-oven tai porstua valo päällä. Sammutettu valo tarkoittaa, ettei jaettavaa karkkia ole tai ovat esimerkiksi loppuneet tai perhe haluaa viettää muuten juhlaa yksityisesti. Toisten illallista ei saa siis keskeyttää, jos valo on pois päältä. Toisten yksityisyyttä on kunnioitettava.
5. Oven avaajalle sanotaan "Trick or treat" ("Karkki tai kepponen"). 
6. Jos karkit tarjotaan isosta kulhosta, saa ottaa vain yhden karkin, ellei tarjoaja mainitse erikseen. (Usein pieniä karkkeja saa 2-3, suklaapatukoita tms. yhden). 
7. Karkin saamisen jälkeen kiitetään ja toivotetaan hyvää Halloweenia.
8. Mitään kepposia EI ovella kiertäjä saa tehdä. (Karkkien jakajat toki voivat esimerkiksi kysyä, että haluaako kiertäjä karkkia tai vaikka kumi-irtosormen. ;) )

Muutama paikallinen turvallisuussääntö:

1. Lapsilla ja aikuisillakin on hyvä olla valotikku tai -koristeet tai taskulamppu, jotta erottuvat kadulla ja liikenteessä.
2. Kenenkään taloon ei saa mennä sisälle. (Ainoastaan aikuisen kanssa, jos taloon on tehty kummitustalo tai labyrintti.)
3. Aikuinen tarkistaa lapsen saamat karkkipaketit. Joillakin alueilla joskus valitettavasti karkinjakajakeppostelijat ovat lisänneet karkkeihin syömäkelvotonta ainesta.  
4. Yksin ei saa karkkikierroksella kiertää. Aina on mukana oltava muita lapsia tai aikuisia.

Ainakin meille aikuisille ja perheen teinille riitti ihan riittävästi puuhaa pihojen koristeita katsellessa. Eli ihan vain pikkulasten juhla ei Halloween täälläkään ole.

Kierrätyksestä ja ekologisuudesta

USA on yleisesti kait esimerkkimaa ylikuluttamisesta, roskiin hukkumisesta ja epäekologisuudesta. Kaliforniassa yleisesti ihmiset ovat enemmän tietoisia kuluttamisesta ja ekologisuudesta. Täällä on aiemmin saanut mm. erilaisia tukia aurinkopaneelien asentamiseen yksityisasuntoon, taitaa osittain saada vieläkin. Hybridiautot yleistyivät aikoinaan verohelpotusten ansiosta. Nykyisin ei helpotuksia enää saa, mutta ihmiset haluavat jo ihan oma-alotteisesti ostaa ekologisemman ja vähäkulutuksisen hybridi- tai sähköauton. Ja bensan hinnan noustessa ne ovat monelle yhä houkuttelevampi vaihtoehto. (Paikallisten mielestä tämä n. $4 gallonalta, eli noin taalan litra, on aivan järjettömän korkea hinta. Näkisittepä niitten ilmeen, kun niille kertoo suomalaisen bensan hintatason..) Toyota Prius on itse asiassa Kalifornian myydyin automalli. Ei siis myydyin hybridiauto, vaan yleisesti myydyin auto. Ja kyllä niitä tuolla kaduilla melkoisen paljon näkeekin. Joskus tuntuu, että joka viides vastaantuleva auto on Prius, vaikka ei ne ihan niin yleisiä olekaan. Tosin, onhan meidänkin autotallissa yksi tällainen ja puoliso sillä arkisin huristelee töihin. Tuollaista suoraa moottoritietä onkin helppo sillä huristella, koska siinä ajossa se on kaikkein paras ja ekologisin. Hybridiautoja on alkanut tulla täällä markkinoille yhä useammalta automerkiltä ja noita kokonaan sähköautojakin markkinoidaan kovasti ja niitäkin alkaa liikenteessä näkyä. Meidän nurkilla näkyy lähes päivittäin myös joku Teslan ajaja. Kuten aiemmin tuli todettua, täältä löytyy kuitenkin jonkun verran niitä, jolla moiseen on varaa. Niitä enemmän tietty näkee noita Chevy Volteja ja Fordin vastaavia malleja.

Kesällä ihmisillä oli viikonloppuisin tosi paljon noita piha-/autotallimyyjäisiä, jossa omalla pihallaan myivät itselleen tarpeettomia tavaroita. Toki sitten on ihan noita kirppiksiäkin, mutta ovat yleensä sellaisia isompia tapahtumia esim. kerran kuukaudessa. San Josessa tosin sellainen hirveän isolla alueella oleva kirppis on viikottain useampana päivänä, kesällä muistaakseni jopa päivittäin. Kirppis-nimikkeen alla olevissa tapahtumissa tosin myydään vanhan tavaran ja antiikin / melkein antiikin lisäksi myös ihan uutta tavaraa ja esimerkiksi San Josessa on samalla sellainen suomalaistyylisempi hedelmä-/vihannestori. Kaikenlaisia antiikkimarkkinoita ja muita myös alueella on useita eri puolilla. Näihin kirppiksiin ym. yleensä on pääsymaksu / pakollinen pysäköintimaksu alueelle, eli sinänsä poikkeavat suomalaisista vastaavista. Mutta erilaisia vanhojen tavaroiden myyntitapahtumia ja muita on San Franciscon alueella järjestetty jo hippien kultakaudelta alkaen.

Kierrättäminen, ainakin näin taloyhtiössä, on helppoa. Taloyhtiössä on kaksi roskista, toiseen laitetaan kierrätettävät eli paperi, pahvit, muovit, alumiini ja lasi ja toiseen muut roskat. Jossain käsittelykeskuksessa sitten erittelevät kierrätettävät toisistaan. Kompostia ei ainakaan meidän taloyhtiössä ole, enkä tiedä kuinka paljon niitä yleensä on. Huhua olen kuullut, että paikalliset vetäisivät tiskialtaan jätemyllystä kaiken orgaanisen jätteen banaaninkuorista lähtien. En sitten tiedä, että pitääkö se paikkansa. Mutta ainakin tärkkelyksellä, kuten perunoilla sen myllyn saa erittäin helposti jumiin. Ei ole onneksi kokemusta, mutta huhupuheet kertoo tämänkin. Toisaalta, jos viemäriin tungetaan tätä ruokamössöä, niin en yhtään ihmettele, että jossain alueilla on rottaongelmaa. Ei tästäkään omaa kokemusta. Toisaalta jos laittaa ne ruuanjätteet tavalliseen roskikseen, joka on helppo avata, niin sopivalla alueella saattaa saada vierakseen mm. pesukarhut, jotka levittävät nopeasti roskiksen sisällön. Suo siellä, vetelä täällä.

Pullonpalautus on kyllä suomalaiseen systeemiin verrattuna verrattain hankalaa. Suuressa osassa pulloja ja tölkkejä on kyllä pantti suuruudeltaan 5 tai 10 senttiä. Mutta näin ei ole kaikissa. Useissa osavaltioissa käytetään pulloja palauttaessa tuota tietynsuuruista panttia, joka palautetaan. Täällä noissa pulloissa ja tölkeissä kuitenkin lukee CA CRV. Kirjainyhdistelmä tarkoittaa California Redemption Value:ta, eli pantin lunastushintaa. Se ilmeisesti on tällä hetkellä joko 5 tai 10 senttiä, riippuen koosta. Mutta kun viet pullot kierrätyskeskukseen, niitä ei lasketa yksittäin vaan ne punnitaan. Eli muovi- ja lasipullot ja tölkit pitää ensin lajitella eri kasoihin ja sitten ne punnitaan. Toki, jos asiakas niin vaatii, niin laskevat eri tyyliset ja kokoiset pullot ja antavat pantit takaisin, mutta näin ei kait kukaan isoja määriä palauttava koskaan tee. Käytännössä siis mekin kerätään pullot isoihin IKEA-kasseihin autotalliin ja kun ne ei enää hyvin mahdu sinne, lastataan autoon ja palautetaan. Ja kun täällä lämmössä kuluu enemmän mehua ja kivennäisvettä kuin Suomessa, niin niitä pullojakin kertyy aika reippaasti. Pantti on sen verran pieni ja kierrätyskeskuksia vähän siellä täällä, että moni heittää pullot suoraan roskikseen, eikä näe vaivaa palauttaa niitä. Kun itse on tottunut ne aina palauttamaan ja muovia tuntuu muutenkin kertyvän niin paljon, niin on itse yritetty aina pullot viedä kiertoon, eikä ympäristöä kuormittamaan. Mutta oli tämänkin systeemin selvitteleminen silloin aluksi vähän työn ja tuskan takana. Sitten kun opittiin se systeemi ja vietiin niitä pulloja sinne uudelleen, olivatkin säännöt muuttuneet, etteivät ottaneet enää pulloja korkkeineen, ainoastaan pulloja. Siinä sitten on pientä puhdetta muutaman kymmenen tai sadan korkin poistamisessa pihalla muiden jonotellessa palauttamaan omiaan.

Ainakin nämä Piilaakson kaupungit yksi kerrallaan kieltävät myös muovipussit. Täällähän ne kaupan muovikassit on sellaista ohutta muovia, niinkuin esimerkiksi Etelä-Euroopassakin. Niihin ei kovin monta tavaraa mahdu pakkaamaan, eivätkä kauhean painavia tavaroitakaan kestä. Mutta nyt ainakin meidän ostosalueilla ruokatavaroita ei saa enää pakata muovipusseihin. Vaihtoehtona on ostaa paperikassi tai tuoda omat kangas- tms. kestokassit mukanaan tai ostaa uusi kestokassi. Vaatekaupat jne. saavat edelleen pakata ostokset muovikassiin, mutta yhä harvemmin niitäkään enää näkee. Hedelmät ja vastaavat toki saa edelleen pikkumuovipusseihin pakata, mutta esimerkiksi toreilla (Farmer´s Market) näkee ihmisten tuovan omat pikkupussitkin mukaansa. Itselle tämä muovipussittomuus ei ole ollut mikään ongelma, kun on jo vuodet Suomessa tottunut menemään ostoksille omien kangaskassien kanssa. Suomesta toin myös mukanani Reisenthelin ostoskorini. Ja ei ole kerran eikä kaksi, kun joku on pysäyttänyt kaupassa ja ihaillut kassia ja kysynyt, mistä se on ostettu. Siinä aina vähän harmittaa, ettei tuote ole Suomesta (vaikka sieltä onkin ostettu), joten vastaan aina vaan, että Euroopasta. Siihen vastaus on yleensä aina, että "no niinpä tietty" ja ovat pettyneitä, kun ei niitä ei saa täältä joka paikasta.