Kerta kiellon päälle.
Bloglovinin kautta on tullut tälle blogille välillä aina lisää seuraajia ja melkein jossain vaiheessa aloin toiseen osavaltioon muuton myötä tätäkin blogia vielä päivittää, mutta luovuin ajatuksesta.
Avasin kuitenkin lopulta pitkän sisäisen taistelun jälkeen Instagram-tilin, josta voi halutessaan jatkaa meidän reissujen ja viikonloppuvierailujen seurailua.
Minut löytää siis jatkossa täältä.
- - -
Thank you all new followers.
This blog is not updating anymore, but you can follow our life and travels in my Instagram feed in here. See you there!
torstai 20. kesäkuuta 2019
keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Viimeinen postaus / Last blog posting
Tämä on nyt blogin viimeinen postaus. Tämä alkoi tosiaan ihan vain meidän Diversity Lottery -prosessin kirjaamisesta ja sen jälkeen onkin tullut kirjoiteltua kaikenlaista. Monta jutun aihetta olisi varmaan vielä ollut pääkopassa, mutta aikaa ei vain ole ollut niille tai aika on ajanut niiden juttujen ohi. Päivät ovat täyttyneet normielämästä, töistä, opinnoista ja muusta. Elämä toisessa maassa ei ole välttämättä sen hehkeämpää kuin se on Suomessakaan. Arki on arkea muuallakin. Tosin kaikenlaista uutta, haasteita ja onnistumisia tulee kohdattua ihan eri tavalla, kun navigoi maassa, jonka tavat ovat hyvin erilaiset kuin tutussa ja turvallisessa kotimaassa.
Tämä maa on täynnä niin kaikkea, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta jos ihan lyhyesti tiivistettynä pitäisi sanoa, että mikä tässä maassa on parasta, niin se on: ihmiset ja luonto. Olen tavannut näiden vuosien aikana uskomattoman upeita, innostuvia, ystävällisiä ihmisiä vaikka kuinka monta. Myös laajan maan eri osavaltiot sisältävät niin upeita paikkoja, maisemia ja koettavaa, että näiden kaikkien läpikäymiseen ei yksi ihmiselämä taida riittää. Vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä ja tuntevansa tätä maata sarjoista ja elokuvista, niin kyllä tämä elo täällä on kuitenkin niin erilaista niistä TV:stä tutuista jutuista. Ja siis positiiviseen suuntaan. Jos olette aikeissa reissata ja jopa asua tässä maassa, niin ehdottomasti suosittelen tutustumaan näihin paikallisiin ihmisiin. Osa heidän perheistään on asunut täällä jo sukupolvien ajan, osa on tällaisia tuoreempia tapauksia, mutta ihmisten historiat, tarinat, unelmat täällä ovat aivan älyttömän kiinnostavia ja tutustumisen arvoisia. Olemme kaikki oppineet niin paljon kanssa-asujiltamme täältä ja koen olevani onnekas voidessani työskennellä päivittäin kymmeniä eri kansalaisuutta tai uskontoa edustavien ihmisten kanssa.
Toiseen maahan muuttavia kehotan myös tutustumaan kohdemaahan etukäteen, ottamaan asioista selvää, olemaan avoimin mielin ja varautumaan niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin yllätyksiin. Asiat ei hoidu niin kuin Suomessa, eikä niiden kuulukaan hoitua. Terveydenhuolto, koulutus, erilaiset lait ym. ovat hyvin erilaisia, mutta niitä ei yksittäinen maahanmuuttaja voi muuttaa, joten noihin kannattaa asennoitua jo etukäteen niin, että näin hommat vaan täällä on ja hoituu tällä tavalla. On myös hyvä tunnistaa minkälaisten asioiden kanssa pystyy elämään ja minkä ei. Elämä toisessa maassa ei vaan ole paras vaihtoehto kaikille. Mikään maa ei ole täydellinen, ja jotkut asiat on täällä itselle mieluisampia, jotkut taas on itelle paremmin Suomessa. Toiseen kulttuuriin sukelluksesta kannattaa ottaa kaikki se hyvä ja positiivinen irti ja asennoitua kaikkeen uuteen avoimin mielin ja hyvillä hermoilla. Näillä ohjeilla me on täällä taaplattu ja taaplataan jatkossakin.
Kiitän kaikkia blogiin eksyneitä siitä, että olette jaksaneet lukea meidän elämästä ja sattumista näiden viimeisen kuuden vuoden aikana.
Thank you all that have come to read my posts during the last 6 years. Since I just became a naturalized citizen I feel that now is the time to wrap up this blog that started from our Diversity Lottery selection more than 6 years ago. We will still be living and exploring here, but without reporting them in the blog. I hope that you have found place to go to in this country from some of my posts, since this country is full of such amazing places. More than one person´s lifetime worth of places to visit. This country is also full of amazing people that I have been lucky to meet and some of them to call my friends.
Thank you all.
--- The End ---
Tämä maa on täynnä niin kaikkea, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta jos ihan lyhyesti tiivistettynä pitäisi sanoa, että mikä tässä maassa on parasta, niin se on: ihmiset ja luonto. Olen tavannut näiden vuosien aikana uskomattoman upeita, innostuvia, ystävällisiä ihmisiä vaikka kuinka monta. Myös laajan maan eri osavaltiot sisältävät niin upeita paikkoja, maisemia ja koettavaa, että näiden kaikkien läpikäymiseen ei yksi ihmiselämä taida riittää. Vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä ja tuntevansa tätä maata sarjoista ja elokuvista, niin kyllä tämä elo täällä on kuitenkin niin erilaista niistä TV:stä tutuista jutuista. Ja siis positiiviseen suuntaan. Jos olette aikeissa reissata ja jopa asua tässä maassa, niin ehdottomasti suosittelen tutustumaan näihin paikallisiin ihmisiin. Osa heidän perheistään on asunut täällä jo sukupolvien ajan, osa on tällaisia tuoreempia tapauksia, mutta ihmisten historiat, tarinat, unelmat täällä ovat aivan älyttömän kiinnostavia ja tutustumisen arvoisia. Olemme kaikki oppineet niin paljon kanssa-asujiltamme täältä ja koen olevani onnekas voidessani työskennellä päivittäin kymmeniä eri kansalaisuutta tai uskontoa edustavien ihmisten kanssa.
Toiseen maahan muuttavia kehotan myös tutustumaan kohdemaahan etukäteen, ottamaan asioista selvää, olemaan avoimin mielin ja varautumaan niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin yllätyksiin. Asiat ei hoidu niin kuin Suomessa, eikä niiden kuulukaan hoitua. Terveydenhuolto, koulutus, erilaiset lait ym. ovat hyvin erilaisia, mutta niitä ei yksittäinen maahanmuuttaja voi muuttaa, joten noihin kannattaa asennoitua jo etukäteen niin, että näin hommat vaan täällä on ja hoituu tällä tavalla. On myös hyvä tunnistaa minkälaisten asioiden kanssa pystyy elämään ja minkä ei. Elämä toisessa maassa ei vaan ole paras vaihtoehto kaikille. Mikään maa ei ole täydellinen, ja jotkut asiat on täällä itselle mieluisampia, jotkut taas on itelle paremmin Suomessa. Toiseen kulttuuriin sukelluksesta kannattaa ottaa kaikki se hyvä ja positiivinen irti ja asennoitua kaikkeen uuteen avoimin mielin ja hyvillä hermoilla. Näillä ohjeilla me on täällä taaplattu ja taaplataan jatkossakin.
Kiitän kaikkia blogiin eksyneitä siitä, että olette jaksaneet lukea meidän elämästä ja sattumista näiden viimeisen kuuden vuoden aikana.
Thank you all that have come to read my posts during the last 6 years. Since I just became a naturalized citizen I feel that now is the time to wrap up this blog that started from our Diversity Lottery selection more than 6 years ago. We will still be living and exploring here, but without reporting them in the blog. I hope that you have found place to go to in this country from some of my posts, since this country is full of such amazing places. More than one person´s lifetime worth of places to visit. This country is also full of amazing people that I have been lucky to meet and some of them to call my friends.
Thank you all.
--- The End ---
tiistai 3. lokakuuta 2017
Kansalaisuuden hakeminen osa 7 – kansalaisuusseremonia
Viimeinen vaihe olikin sitten kansalaisuusseremonia. Mun haastattelussa oli tosiaan kerrottu, että voivat laittaa mulle saman haastattelupäivän ja jos siihen sattuu tulemaan eri kellonaika sille päivälle, niin voimme säätää sen sitten siellä paikan päällä. Tosiaan paperille oikein kirjoitin päivämäärän ja ajan. Kiireessä sitten kun sain sen seremonialapun en katsonut kuin, että sama kellonaika kuin puolisolla eli 12.45. Vasta myöhemmin huomasin, että päivämäärä ei ollutkaan sama.. Eli jostain syystä nyt syyskuussa seremonioita oli kahtena eri päivänä, eri viikkoina ja meidän seremoniat eivät sitten osuneetkaan samalle päivälle. Turha sitä sitten enää siinä vaiheessa oli valitella, vaan näin oli sitten mentävä kahteen kertaan. Toiseen perheenjäsenenä vieraaksi ja toiseen sitten itse.
Itse seremoniaan siis saa tulla myös perheenjäseniä ja ystäviä, mutta tilaa siellä Campbellin Heritage Theathressa ei ole ihan liikoja, joten ottavat sinne yläkerran parvelle vain 200 henkilöä. Tosin sitten kävi myöhemmin ilmi, että osa vieraista pääsee kuitenkin sitten sinne itse tilaan, jossa myös ne kansalaisuuden saavat ovat, eli turhaan kiirehdittiin toisella kerralla, että puoliso varmasti mahtuisi myös. Ekalla kerralla oltiin ihan ajoissa jo senkin takia, että joku oli sanonut, että parkkipaikan saaminen voisi olla haasteellista. No, olihan siellä toki autoja, mutta oli siellä kyllä ihan hyvin tilaakin, eli ihan yliaikaisin ei tarvitse mennä. Jonossa tarkistavat vielä paperin ja Green Cardin. Mun paperin tarkastanut virkailija bongasi siitä Green Cardista sen koodin ja totesi vaan hymyillen, että "lottery, huh? you have been lucky".
Itse seremonia koostuu parista puheesta, Tähtilipun laulamisesta, kahdesta valasta (Oath of Allegiance ja Pledge of Allegiance), kansalaiseksi julistamisesta ja parista videosta. Ensimmäisessä puheessa luettelevat myös kaikki maat, joiden kansalaisia sinä päivänä saa USA:n kansalaisuuden. Sekä puolison että omassani seremoniassa oli ihmisiä noin 50 maasta ja omassa tilaisuudessani kansalaisuuden sai kerralla 407 henkilöä. Ei siis ihan mikään pieni tilaisuus. Puolison tilaisuus oli musta vähän rennompi ja sen vetäjä kehotti ihmisiä ja heidän läheisiään hurraamaan aina kyseisen maan kohdalla, kun sen maan edustajan piti nousta ylös. Siinä sitten minä hurrasin itekseni ja puoliso oli ainoa ylösnousija kun Suomi sanottiin, kun esimerkiksi kiinalaisia ja meksikolaisia tuntui olevan puoli salillista. Mun seremoniassa tällaista ohjetta ei annettu ja me sitten vaan noustiin ylös, mutta kukaan ei sanonut mitään ennen kuin tuli meksikolaisten ja parin muun maan vuoro, jolloin sali oli taas revetä hurrauksista. Tilaisuuden lopuksi näytettiin nykyisen presidentin puhe videolla, jossa hän onnittelee uudesta kansalaisuudesta. Siellä yleisön joukossa oli muutama pettynyt huokaus videon alkaessa pyörimään ja puolison seremoniassa mun vieressä istunut tyttö sanoi, että hänen seremoniassaan pari kuukautta aiemmin ei ollut videota näytetty. Eli ilmeisesti ei ollut silloin vielä ollut valmis, on varmaan ollut muita kiireitä.
Tilaisuuden alussa jaetaan kirjekuori, jossa on muun muassa passihakemus, äänestäjäksi rekisteröitymislomake ja muutama vihkonen kuten maan perustuslakivihkonen. Viime vuonna kansalaisuuden saaneet ystäväni olivat ihastuneita silloin, kun saivat Obaman allekirjoittaman kirjeen, jossa toivotettiin tervetulleeksi. Ilmeisesti kyseisen kirjeen kirjoittaminen ei ole ihan tärkeyslistan kärjessä, sillä meidän kirjekuoressa ei ollut minkäänlaista presidentin tervetuloa kansalaiseksi kirjettä. Tilaisuuden alussa siis keräsivät pois Green Cardit ja sen haastattelukutsun ja sen lopussa sitten jakoivat Naturalization Certificate -todistuksen eli todistuksen kansalaisuudesta.
Puolison tilaisuus oli ilmeisesti se alunperin tälle kuulle suunniteltu ainoa seremonia, koska sen seremonian jälkeen voi suoraan vaan jonottaa passijonoon ja jättää hakemuksensa ja sitten käydä jättämässä äänestämisrekisteröintilappunsa toiseen pisteeseen. Mun seremonian jälkeen pystyi jättämään vain sen äänestämisrekisteröintilapun, mitään passipistettä ei ollut. Joka suoraan sanottuna on lievästi ärsyttävää, koska passihakemuksen voi muuten tehdä postissa ja niitä aikoja saa sitten odotella viikkoja tai odotella tiettynä päivänä siellä postin edessä tunteja aamulla. No, tasan ei käy onnenlahjat. Kansalaisuus on nyt kuitenkin taskussa ja passin saa sitten haettua, kun on tarpeen joskus lähiviikkoina.
Teinin osalta ei ole vielä tietoa haastattelusta, eikä muusta. Kait ne ajat sitten joskus tulevat, jos mitään ei ole kuulunut siihen mennessä, kun käsittelevät jo teinin jälkeen jätettyjä hakemuksia, niin sitten kuulemma sinne voi soittaa ja vaatia nopeutettua käsittelyä, mutta tällä hetkellä tosiaan USCIS:n sivujen mukaan käsittelevät vielä joitain hakemuksia viime vuoden syyskuulta. Teinin paperit tulevat käsittelyyn sitten kun tulevat, mutta meidän perheestä siis 2/3:n osalta prosessi on nyt läpikäyty ja tämän maan silmissä olemme USA:n kansalaisia, muualla sitten Suomen ja USA:n kaksoiskansalaisia. Ensi syksynä sitten äänestämään!
Itse seremoniaan siis saa tulla myös perheenjäseniä ja ystäviä, mutta tilaa siellä Campbellin Heritage Theathressa ei ole ihan liikoja, joten ottavat sinne yläkerran parvelle vain 200 henkilöä. Tosin sitten kävi myöhemmin ilmi, että osa vieraista pääsee kuitenkin sitten sinne itse tilaan, jossa myös ne kansalaisuuden saavat ovat, eli turhaan kiirehdittiin toisella kerralla, että puoliso varmasti mahtuisi myös. Ekalla kerralla oltiin ihan ajoissa jo senkin takia, että joku oli sanonut, että parkkipaikan saaminen voisi olla haasteellista. No, olihan siellä toki autoja, mutta oli siellä kyllä ihan hyvin tilaakin, eli ihan yliaikaisin ei tarvitse mennä. Jonossa tarkistavat vielä paperin ja Green Cardin. Mun paperin tarkastanut virkailija bongasi siitä Green Cardista sen koodin ja totesi vaan hymyillen, että "lottery, huh? you have been lucky".
Itse seremonia koostuu parista puheesta, Tähtilipun laulamisesta, kahdesta valasta (Oath of Allegiance ja Pledge of Allegiance), kansalaiseksi julistamisesta ja parista videosta. Ensimmäisessä puheessa luettelevat myös kaikki maat, joiden kansalaisia sinä päivänä saa USA:n kansalaisuuden. Sekä puolison että omassani seremoniassa oli ihmisiä noin 50 maasta ja omassa tilaisuudessani kansalaisuuden sai kerralla 407 henkilöä. Ei siis ihan mikään pieni tilaisuus. Puolison tilaisuus oli musta vähän rennompi ja sen vetäjä kehotti ihmisiä ja heidän läheisiään hurraamaan aina kyseisen maan kohdalla, kun sen maan edustajan piti nousta ylös. Siinä sitten minä hurrasin itekseni ja puoliso oli ainoa ylösnousija kun Suomi sanottiin, kun esimerkiksi kiinalaisia ja meksikolaisia tuntui olevan puoli salillista. Mun seremoniassa tällaista ohjetta ei annettu ja me sitten vaan noustiin ylös, mutta kukaan ei sanonut mitään ennen kuin tuli meksikolaisten ja parin muun maan vuoro, jolloin sali oli taas revetä hurrauksista. Tilaisuuden lopuksi näytettiin nykyisen presidentin puhe videolla, jossa hän onnittelee uudesta kansalaisuudesta. Siellä yleisön joukossa oli muutama pettynyt huokaus videon alkaessa pyörimään ja puolison seremoniassa mun vieressä istunut tyttö sanoi, että hänen seremoniassaan pari kuukautta aiemmin ei ollut videota näytetty. Eli ilmeisesti ei ollut silloin vielä ollut valmis, on varmaan ollut muita kiireitä.
Tilaisuuden alussa jaetaan kirjekuori, jossa on muun muassa passihakemus, äänestäjäksi rekisteröitymislomake ja muutama vihkonen kuten maan perustuslakivihkonen. Viime vuonna kansalaisuuden saaneet ystäväni olivat ihastuneita silloin, kun saivat Obaman allekirjoittaman kirjeen, jossa toivotettiin tervetulleeksi. Ilmeisesti kyseisen kirjeen kirjoittaminen ei ole ihan tärkeyslistan kärjessä, sillä meidän kirjekuoressa ei ollut minkäänlaista presidentin tervetuloa kansalaiseksi kirjettä. Tilaisuuden alussa siis keräsivät pois Green Cardit ja sen haastattelukutsun ja sen lopussa sitten jakoivat Naturalization Certificate -todistuksen eli todistuksen kansalaisuudesta.
Puolison tilaisuus oli ilmeisesti se alunperin tälle kuulle suunniteltu ainoa seremonia, koska sen seremonian jälkeen voi suoraan vaan jonottaa passijonoon ja jättää hakemuksensa ja sitten käydä jättämässä äänestämisrekisteröintilappunsa toiseen pisteeseen. Mun seremonian jälkeen pystyi jättämään vain sen äänestämisrekisteröintilapun, mitään passipistettä ei ollut. Joka suoraan sanottuna on lievästi ärsyttävää, koska passihakemuksen voi muuten tehdä postissa ja niitä aikoja saa sitten odotella viikkoja tai odotella tiettynä päivänä siellä postin edessä tunteja aamulla. No, tasan ei käy onnenlahjat. Kansalaisuus on nyt kuitenkin taskussa ja passin saa sitten haettua, kun on tarpeen joskus lähiviikkoina.
Teinin osalta ei ole vielä tietoa haastattelusta, eikä muusta. Kait ne ajat sitten joskus tulevat, jos mitään ei ole kuulunut siihen mennessä, kun käsittelevät jo teinin jälkeen jätettyjä hakemuksia, niin sitten kuulemma sinne voi soittaa ja vaatia nopeutettua käsittelyä, mutta tällä hetkellä tosiaan USCIS:n sivujen mukaan käsittelevät vielä joitain hakemuksia viime vuoden syyskuulta. Teinin paperit tulevat käsittelyyn sitten kun tulevat, mutta meidän perheestä siis 2/3:n osalta prosessi on nyt läpikäyty ja tämän maan silmissä olemme USA:n kansalaisia, muualla sitten Suomen ja USA:n kaksoiskansalaisia. Ensi syksynä sitten äänestämään!
P.S. Ainakin täällä sen jälkimmäisen valan lukee vapaaehtoinen uusi kansalainen. Työkaverini oli aiemmin omassaan ollut se valittu vapaaehtoinen. Bongaavat ilmeisesti mahdollisimman tähtilipun värisiin tai isänmaallisiin vaatteisiin pukeutuneen ja kysyvät tätä vapaaehtoiseksi valan esilukijaksi. Ainakin työkaverille oli kerrottu, että valitsivat hänet siksi, kun hänellä oli Amerikan lipun kuvioinen paitapusero päällä. Samantyylisillä, ehkä vähän hillitymmillä kuoseilla, olevilla spekseillä varustetut tyypit lukivat sen valan myös meidän molempien tilaisuuksissa. Eli jos on kansalaisuusseremonia edessä ja hinkua sinne lavalle lukemaan sitä valaa, niin sellaiset isänmaalliset kuteet parantaa mahdollisuuksia valintaan ilmeisesti rutkasti.
maanantai 2. lokakuuta 2017
Kansalaisuuden hakeminen osa 6 – haastattelu
Vähän tässä kesän aikana herätti ihmetystä, kun puolison status tuolla USCIS:n systeemissä oli päivittynyt, että valmistellaan haastatteluprosessia, mutta mun ja teinin statuksessa luki edelleen, että meille on varattu biometriikka-aika. Joka siis oli meidän kolmen osalta suoritettu kaikilla samana päivänä.
Sitten heinäkuussa puoliso sai kutsun haastatteluun, eikä meidän muiden tilanne ollut nytkähtänyt ollenkaan eteenpäin. Puolison haastatteluaika tuli ja tuo sen läpäisikin, mutta edelleen meidän muiden status pysyi muuttumattomana. Sitten seuraavalla viikolla puolison haastattelusta mulle tuli ilmoitus, että mun haastatteluaika on vahvistettu ja seuraavalla viikolla tuli kirje, että haastattelu olisi syyskuun puolivälissä. Siinä sitten uuden työn opettelun ja teinin collegeen muuttovalmisteluiden keskellä oli aika ruveta opiskelemaan sitä Civics eli yhteiskuntaoppi-osuutta siihen haastatteluun. Tosin suuren osaan kysymyksistä jo osasin vastatakin ja osa oli tullut opittua, kun olin kysellyt niitä samaisia kysymyksiä puolisolta ennen puolison haastattelua. Mutta oli siellä pari sellaista, jotka eivät tuntuneet jäävän päähän mitenkään. Niinkuin nyt esimerkiksi korkeimman oikeuden päätuomarin nimi. En tajua miten juuri se tuntui olevan niin vaikea kysymys, vaikka vastaus on niinkin periamerikkalainen nimi kuin John Roberts.
No, haastattelupäivä tuli ja mun haastatteluaika oli onneksi aamulla kello 8.35, joten ei tarvinnut lähteä kesken työpäivän kiiressä tai mitään sellaista. Alkuun katsovat paperin ja siitä ajan ja ohjaavat siitä sitten turvatarkastuksen jälkeen oikeaan jonoon, jossa saa jonotusnumeron ja siitä sitten sinne aulaan. Vähän ennen mun paperissa ollutta aikaa huudettiin jo mun numeroa ja pääsin sisään sinne haastatteluhuoneeseen. Jotkut tutuista on sanoneet, että he rupattelivat ensin haastattelijan kanssa huoneen sisustuksesta ja muusta, mutta mulle osui vähän hiljaisempi kaveri. Mutta tosi mukava se haastattelija oli, olin vähän odotellut sellaista DMV-tyylistä tylyä tyyliä, mutta tämä oli kaukana siitä. Käytiin siinä sitten paperit vielä läpi ja kyseli niitä kysymyksiä ja minä sitten silmiin katsoen vakuuttelin ja vannoin, että paperissa olevat tiedot olivat oikein. Ja olivathan ne, mutta koska hakemusta ei voi päivittää, niin olin tehnyt aiemmin valmiiksi paperin, jossa oli listattuna kaikki muutokset. Muutoksiahan tässä on ollut, kuten osoitteen muutos (joka merkitään erikseen siihen sitten kaikille perheenjäsenille), työpaikan muutos ja sitten vielä piti vahvistaa, ettei tietyt muut asiat olleet muuttuneet. Sen jälkeen oli sitten vuorossa se civics-testiosuus ja enkun testi. Enkun testi on tosiaan ihan lyhyt kirjoittamis- ja lukemistehtävä, jotka on kyllä suomalaisen kouluenglannin suorittaneelle erittäin helppoja. Civics-testiosiossahan on yhteensä 10 kysymystä, joista 6 pitää saada oikein. Eli heti kun ne 6 on saatu oikein, kysymysten kysyminen loppuu siihen. Tiesin kyllä osaavani vastaukset, mutta silti jännitti jonkin verran. Kuudella kysymyksellä siitä selvittiin, mutta vähän alkoi siinä kohtaa hymyilyttää, kun sitä korkeimman oikeuden päätuomarin nimeä kysyttiin. Onneksi oli tullut tankattua se niin, että osasin sen unissanikin. Kun sitten kuuluvasti huokaisin helpotuksesta, kun 6 kysymystä oli mennyt oikein, se virkailijakin hymyili ja sanoi, että tässä on nyt 95 %:sti hommat hanskassa ja hyvin menee. Se mitä olen lueskellut, niin jos ja kun siihen haastatteluvaiheeseen asti pääsee, niin se tarkoittaa, että paperit on niin hyvin syynätty läpi ja pitkä prosessi ja paperinpyöritys on päättynyt, että ei niillä oikeastaan ole mitään halua ja tarvetta ruveta siinä vaiheessa enää hylkäämään sitä hakemusta.
Eipä siinä sitten kauheasti muuta ollut kuin muutaman paperin allekirjoittamista ja kahden passikuva-kokoisen kuvan antoa. Tämähän olikin sitten mielenkiintoinen juttu. Puolison haastattelussa oli sanottu, että tämä on muuten selvä, mutta tarvittaisiin vielä kaksi passikuvaa. Puoliso oli ihan, että häh, ei mulla ole sellaisia. Virkailija oli vaan todennut, että joo ei sitä taida siinä kirjeessä enää olla listattuna, että ne tarvitaan, mutta kyllä ne nyt tarvitaan. Onneksi kadun toisella puolella on Costco, josta kuvat saa nopeasti ja halvalla. Puolison kokemuksesta viisastuneena sitten mulla oli mukana ne kuvat, joita tosiaan ei missään siinä kutsukirjeessä sanota, että ne tarvitaan. Joten ei tullut ekstraodottelua, vaan virkailija sanoi, että hän suosittelee minun hyväksymistäni kansalaiseksi. Oli siinä tullut puheeksi, että puolisolla olisi kansalaisuusseremonia seuraavalla viikolla ja se virkailija totesi, että yrittävät vielä saada sitä seremoniapäivää täyteen ja jos mulla olisi 30 minuuttia aikaa, niin voisin saada ajan siihen samaan päivään. Protokolla kun normaalisti menee niin, että haastattelija esittää, että haastateltava hyväksytään kansalaiseksi ja sen jälkeen paperit menevät jonkun toisen virkalijan pöydälle, joka hyväksyy suosituksen. Tämän jälkeen sitten postitse jossain vaiheessa lähettävät kutsun kansalaisuusseremoniaan, joita järjestetään täällä meidän nurkilla kerran kuukaudessa. Mullehan tämä tällainen pikaisempi prosessi sopi oikein hyvin ja 40 minuuttia myöhemmin kädessäni oli niin hyväksyntälappu kuin seremoniakutsulappukin. Tosin kaikki ei sitten mennytkään ihan niinkun Strömssössä, mutta palaan siihen seuraavassa postauksessa.
Vaikein osuus oli kuitenkin nyt ohi, ja sitten oli edessä enää se virallinen osuus, itse kansalaisuuden saaminen.
Sitten heinäkuussa puoliso sai kutsun haastatteluun, eikä meidän muiden tilanne ollut nytkähtänyt ollenkaan eteenpäin. Puolison haastatteluaika tuli ja tuo sen läpäisikin, mutta edelleen meidän muiden status pysyi muuttumattomana. Sitten seuraavalla viikolla puolison haastattelusta mulle tuli ilmoitus, että mun haastatteluaika on vahvistettu ja seuraavalla viikolla tuli kirje, että haastattelu olisi syyskuun puolivälissä. Siinä sitten uuden työn opettelun ja teinin collegeen muuttovalmisteluiden keskellä oli aika ruveta opiskelemaan sitä Civics eli yhteiskuntaoppi-osuutta siihen haastatteluun. Tosin suuren osaan kysymyksistä jo osasin vastatakin ja osa oli tullut opittua, kun olin kysellyt niitä samaisia kysymyksiä puolisolta ennen puolison haastattelua. Mutta oli siellä pari sellaista, jotka eivät tuntuneet jäävän päähän mitenkään. Niinkuin nyt esimerkiksi korkeimman oikeuden päätuomarin nimi. En tajua miten juuri se tuntui olevan niin vaikea kysymys, vaikka vastaus on niinkin periamerikkalainen nimi kuin John Roberts.
No, haastattelupäivä tuli ja mun haastatteluaika oli onneksi aamulla kello 8.35, joten ei tarvinnut lähteä kesken työpäivän kiiressä tai mitään sellaista. Alkuun katsovat paperin ja siitä ajan ja ohjaavat siitä sitten turvatarkastuksen jälkeen oikeaan jonoon, jossa saa jonotusnumeron ja siitä sitten sinne aulaan. Vähän ennen mun paperissa ollutta aikaa huudettiin jo mun numeroa ja pääsin sisään sinne haastatteluhuoneeseen. Jotkut tutuista on sanoneet, että he rupattelivat ensin haastattelijan kanssa huoneen sisustuksesta ja muusta, mutta mulle osui vähän hiljaisempi kaveri. Mutta tosi mukava se haastattelija oli, olin vähän odotellut sellaista DMV-tyylistä tylyä tyyliä, mutta tämä oli kaukana siitä. Käytiin siinä sitten paperit vielä läpi ja kyseli niitä kysymyksiä ja minä sitten silmiin katsoen vakuuttelin ja vannoin, että paperissa olevat tiedot olivat oikein. Ja olivathan ne, mutta koska hakemusta ei voi päivittää, niin olin tehnyt aiemmin valmiiksi paperin, jossa oli listattuna kaikki muutokset. Muutoksiahan tässä on ollut, kuten osoitteen muutos (joka merkitään erikseen siihen sitten kaikille perheenjäsenille), työpaikan muutos ja sitten vielä piti vahvistaa, ettei tietyt muut asiat olleet muuttuneet. Sen jälkeen oli sitten vuorossa se civics-testiosuus ja enkun testi. Enkun testi on tosiaan ihan lyhyt kirjoittamis- ja lukemistehtävä, jotka on kyllä suomalaisen kouluenglannin suorittaneelle erittäin helppoja. Civics-testiosiossahan on yhteensä 10 kysymystä, joista 6 pitää saada oikein. Eli heti kun ne 6 on saatu oikein, kysymysten kysyminen loppuu siihen. Tiesin kyllä osaavani vastaukset, mutta silti jännitti jonkin verran. Kuudella kysymyksellä siitä selvittiin, mutta vähän alkoi siinä kohtaa hymyilyttää, kun sitä korkeimman oikeuden päätuomarin nimeä kysyttiin. Onneksi oli tullut tankattua se niin, että osasin sen unissanikin. Kun sitten kuuluvasti huokaisin helpotuksesta, kun 6 kysymystä oli mennyt oikein, se virkailijakin hymyili ja sanoi, että tässä on nyt 95 %:sti hommat hanskassa ja hyvin menee. Se mitä olen lueskellut, niin jos ja kun siihen haastatteluvaiheeseen asti pääsee, niin se tarkoittaa, että paperit on niin hyvin syynätty läpi ja pitkä prosessi ja paperinpyöritys on päättynyt, että ei niillä oikeastaan ole mitään halua ja tarvetta ruveta siinä vaiheessa enää hylkäämään sitä hakemusta.
Eipä siinä sitten kauheasti muuta ollut kuin muutaman paperin allekirjoittamista ja kahden passikuva-kokoisen kuvan antoa. Tämähän olikin sitten mielenkiintoinen juttu. Puolison haastattelussa oli sanottu, että tämä on muuten selvä, mutta tarvittaisiin vielä kaksi passikuvaa. Puoliso oli ihan, että häh, ei mulla ole sellaisia. Virkailija oli vaan todennut, että joo ei sitä taida siinä kirjeessä enää olla listattuna, että ne tarvitaan, mutta kyllä ne nyt tarvitaan. Onneksi kadun toisella puolella on Costco, josta kuvat saa nopeasti ja halvalla. Puolison kokemuksesta viisastuneena sitten mulla oli mukana ne kuvat, joita tosiaan ei missään siinä kutsukirjeessä sanota, että ne tarvitaan. Joten ei tullut ekstraodottelua, vaan virkailija sanoi, että hän suosittelee minun hyväksymistäni kansalaiseksi. Oli siinä tullut puheeksi, että puolisolla olisi kansalaisuusseremonia seuraavalla viikolla ja se virkailija totesi, että yrittävät vielä saada sitä seremoniapäivää täyteen ja jos mulla olisi 30 minuuttia aikaa, niin voisin saada ajan siihen samaan päivään. Protokolla kun normaalisti menee niin, että haastattelija esittää, että haastateltava hyväksytään kansalaiseksi ja sen jälkeen paperit menevät jonkun toisen virkalijan pöydälle, joka hyväksyy suosituksen. Tämän jälkeen sitten postitse jossain vaiheessa lähettävät kutsun kansalaisuusseremoniaan, joita järjestetään täällä meidän nurkilla kerran kuukaudessa. Mullehan tämä tällainen pikaisempi prosessi sopi oikein hyvin ja 40 minuuttia myöhemmin kädessäni oli niin hyväksyntälappu kuin seremoniakutsulappukin. Tosin kaikki ei sitten mennytkään ihan niinkun Strömssössä, mutta palaan siihen seuraavassa postauksessa.
Vaikein osuus oli kuitenkin nyt ohi, ja sitten oli edessä enää se virallinen osuus, itse kansalaisuuden saaminen.
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Kansalaisuuden hakeminen, osa 5 – biometriikka tehty ja haastatteluun valmistautumista
Meidän biometriikka-aika, eli sormenjälkien anto ja kuvan ottaminen on nyt sitten tehty. Käynti meni tosi jouhevasti. Meillä oli kaikilla samana päivänä aika kello 8.00. Oltiin siellä itse asiassa vähän ajoissa, koska tiedettiin, että siinä ilmoittautumisen ja muiden kanssa voi mennä hetki. Ei ollut kauheasti jonoa, ja se itse sormenjälkien ym. ottaminen nyt ei kovin kauan vie aikaa, joten oltiin ulkona sieltä toimistolta jo klo 8.10.
Antoivat meille kaikille siinä sitten käsiin tuon Civics-testin (eli ns. yhteiskuntaopin ja historian testin) valmistautumiskirjasen. Siinä on 100 kysymystä, joista itse testissä sitten kysytään 10 kysymystä. Niistä vähintään 6 pitää mennä oikein. Suurin osa asioista on jo tuttuja, tai kysymykset on tyyliin "mainitse yksi" jne., joten ei tarvitse opetella ulkoa mitään pitkiä listoja. Muutama historia-kysymys siellä on, jotka ei olisi ilman tuon lukemista ollut hallussa, mutta ei ne mitenkään mahdottomalta tunnu oppia. Jos kiinnostaa, niin tuo dokumentti löytyy täältä.
Muutama kysymys siellä on osavaltiokohtainen, jotka pitää sitten tarkistaa muualta. Meidän teini sen jo tekikin, vaikka osa näistä jo tiedettiinkin, eli:
Kalifornialaiset senaattorit ovat: Dianne Feinstein ja Kamala Harris
Meidän alueen kongressiedustajat: Anna G. Eshoo/Ro Khanna (piti opetella uusi nimi kun muutettiin)
Kalifornian pääkaupunki: Sacramento
Kalifornian kuvernööri: Edmund G. Brown Jr. (enpä olisi tiennyt oikeaa etunimeä, koska joka paikassa häntä kutsutaan nimellä Jerry Brown, joka kyllä kelpaa myös vastaukseksi)
Nyt sitten odotellaan taas, että tarkistavat meidän taustat ja kutsuvat meidät sinne haastatteluun, joss myös tuo Civics-testi sitten on. Tässä on kuullut niin erilaista infoa, että kuinka kauan tätä odottelua kestää, että en pysty kyllä yhtään arvailemaan, että kauanko tässä prosessissa vielä kuluu. Siellä USCIS:n sivulla on tällä hetkellä tieto, että käsittelevät papereita viime huhtikuulta (eli vielä kauempaa kuin viimeksi katsoessa). Yhdellä kaverilla oli mennyt juuri 5,5 kk samassa toimistossa, ja kaverin kaverilla prosessiin oli mennyt 3 kk, mutta se oli toisen toimiston alueella. Eli kyllä tässä varaan nyt alkusyksyyn odotellaan. Sen näkee sitten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)