Kävelevä matkailumainos

On kyllä niin ihanaa työskennellä hyvin monikulttuurissa ympäristössä. Opin samalla lounastauoilla ym. niin paljon muiden kulttuurista, ihmisistä, heidän tavoistaan, ruuista jne. jne. Niin töissä kuin muuallakin tulee aina joskus puhuttua siitä, että mistä on kotoisin. Se aksentti kun puheessa paljastaa heti, että jostain muualta sitä on tänne tultu.

En mitenkään tyrkytä tietoa kotimaastani, sen tavoista tai kielestä. Mutta jos kysytään, niin toki vastaan. Ja koska tällä alueella asuu hyvin kansainvälistä, koulutettua ja matkustelevaa porukkaa, niin yllättävän monella on jonkun verran tietoakin Suomesta, tai ovat siellä joskus käyneetkin. Joskus sitä toki toimii eräänlaisena kävelevänä matkailumainoksena, ja ainakin pääsääntöisesti toivottavasti antaen positiivista kuvaa omasta kotimaastaan.

Tässä viime aikoina on kovasti keskusteltu omien kulttuurien ja maiden tavoista, joten nämä tiedot olen ainakin saanut viime aikoina jakaa eteenpäin.

• Kävin keskustelua päivänaikojen vaihtelusta ja yritin selittää yötöntä yötä ja talven pimeyttä. Jouduin lopulta kaivamaan netistä nopeutetun videon, jossa vierekkäin esitellään vuorokautta keskikesällä ja keskitalvella Helsingissä. Keskustelukumppanini, equadorista kotoisin oleva henkilö, huokaili ja hoki "wow" vähän väliä. Toisaalta, jos on elänyt lapsuutensa päiväntasaajan kohdalla, jossa päivä alkaa joka päivä klo 6 aamulla ja pimeä tulee kello 18 joka päivä, on suomalaisen kesän valoisuus varmasti vaikea hahmottaa. Tuloksena kommentti "mun pitää kyllä nyt oikeasti miettiä meneväni joskus Suomeen".
• Metallimusiikista. Suomesta ponnistaa uskomaton määrä kansainvälisiä metallibändejä. Edellä mainittu työkaverini on muuten Apocalyptican fani, ei vain tiennyt bändin olevan Suomesta. Lupasi tutustua nyt muihinkin suomalaisiin metallibändeihin. Suomesta tulee myös uskomaton määrä folk metallia, joka todellakin osaa vangita suomalaisuuden ytimen. Eräs työkaverini jopa tunsi Korpiklaanin musiikkia. Ja itselleni tuli yllätyksenä, että tietyissä piireissä Venäjällä suomalainen metalli on todella suosittua tavaraa. 
• Suomen kieli ei ole varsinaisesti lähellä mitään kieltä (paitsi Viro). Työkaverien mielestä onkin hauskaa, kun suomalaisilla on asioille aina niin kummallisia nimityksiä, eikä kielestä voi edes arvata, että mitä sanotaan. Osa on kuitenkin kuullut termin "kalsarikänni" (todennäköisesti minulta). Se termi sitten nousee aina keskusteluissa välillä esille. Tämän päivän saldona on työkaveri, joka suunnittelee menevänsä joku päivä Suomeen ja osaa nyt sanoa myös "Haluan vetää kalsarikännit". Jeps. Mä vaan vastaan kysymyksiin, en opeta näitä oma-aloitteisesti. :)
• Toinen joka hämmästyttää on se, että meillä ei ole sukupuolta ilmaisevaa hän-sanaa, tai että yhtä substantiivia voi periaatteessa taivuttaa noin 1300:n muotoon.
• Suomessa järjestettävät kaikenlaiset kilpailut aiheuttaa yleensä ihmetystä, muissa maissa ei kuulemma järjestetä mitään kansantapahtumia, joissa soitetaan ilmakitaraa, heitetään kännykkää tai kannetaan akkaa. "You are kidding", on aika yleinen vastaus, kun näistä kertoo. 
• Muutaman työkaverin olen tutustuttanut ja ihastuttanut Panda lakritsiin. Kerran ostin yhdelle managerille paketin, kun joutui tekemään yhden asian toiseen kertaan, koska missasin jotain ensimmäisellä kerralla. Ei mikään iso moka, vei ehkä 5 min, mutta kuitenkin ylimääräistä vaivaa. Vastaus oli tietenkin, että ei sinun olisi tarvinnut, mutta paketin aukaisemisen jälkeen tuli pyytämään, että mokaisin useamminkin, koska lakritsi oli niin hyvää. Pohjois- ja keskieurooppalaisten ihastuminen turkinpippureihin myös yllätti. Kävivät kyselemässä moneen otteeseen, että vieläkö voisi ottaa yhden.
• Ehdottomasti eniten tähän asti hauskuuttanut asia on, että suomalaisten kielenkäyttö ei ole sellaista suuria tunteita maalailevaa. Ei siis hoeta koko ajan, miten upeaa, mahtavaa ja erinomaista joku on, ja miten ei myöskään kauheasti hoeta rakastavamme kaikkea. Lähinnä pidetään kavereista, elokuvista, ruuasta ja musiikista, mutta harvemmin "I loooove this band" -tyyliin.
• Tuttavani, joka itse asiassa on musiikkialalla, hämmästyi kun puhui jotain suomalaisesta reggeasta. "Anteeksi mitä sä sanoit." Etsin sitten Jukka Pojan kappaleen ja annoin kuunneltavaksi. "Hitsi, kun ymmärtäisin, mitä tässä sanotaan, mutta kyllä tämä tosiaan on reggaeta itseään". Että Jukka Poika, jos puhelimet alkaa soida tältä puolen palloa, niin kiitokset voi lähettää tänne. ;)

Ja mikä parasta tässä on, en ole matkailumainos aivan yksin. Venäläinen kollegani on viettänyt Suomessa paljon aikaa ja kehuu aina kaikille suomalaisia järviä, musiikkia, karjalanpiirakoita ja muuta. Eikö olekin vaan niin ihanaa?