Tämäkin teksti on tässä kevään härdellissä jäänyt kirjoittamatta, mutta lueskelin juuri korkeakoulujen hakuprosessiin liittyviä uutisia Suomesta, niin aktivoitui taas mieliin tämä meidän teininkin prosessi.
Meidän teini siis haki sekä kalifornialaisiin collegeihin että myös muutamaan toisissa osavaltioissa oleviin. Olin itse vähän huolissani siitä, että valitsiko vähän liian kunnianhimoisen listan ja että kuinka monta hylätty-viestiä sieltä tupaan tupsahtaisi. Me siis päätettiin jo jossain vaiheessa, että ei lähdetä tässä nyt ihan tähän hulluimpaan hypetykseen, treenaukseen ja kokemusten haalimiseen, jota monet ovat tehneet siis jo eskarista lähtien. Että koulutuloksilla, omilla harrastuksilla ja esseillä tässä sitten mennään, mihin sitten mennään. Tästä syystä ei siis teini ei todellakaan ollut tähtäämässä mihinkään IVY league -yliopistoon, mutta kyllä ne kaikki hakukohteet sieltä TOP 200 -yliopiston listoilta löytyivät. Teini kun on ollut ranking-listojen mukaisessa hyvässä high schoolissa, joka siis tarkoittaa montakin asiaa. Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että vaikka tulokset (koulumenestys ja maanlaajuisesti oikein mukiinmenevät muut testitulokset) olisivatkin hyviä, niin koulussa on kymmeniä, jotka ovat ahkeroineet koko pienen ikänsä ja joiden tulokset ovat ihan huippuja. Eli ovat käyneet vaikeimman high schoolin matikkakurssin jo heti high schoolin alussa ja sen jälkeen suorittaneet matikan kursseja jo jossain Stanfordissa, ja olleet jo edelliset kesät siellä jonain tutkimusapulaisena. Tai ovat ahkeroineet AP-kursseja (advanced placement) jo kolme vuotta viimeisen vuoden sijaan. Tai ovat soittaneet jo jossain kansainvälisesti tunnustetussa orkesterissa jo vuosia ja ovat kahmineet kaikenlaisia tunnustuksia. Tai sattuvat olemaan jonkun urheilulajin olympiavalmennettavia tai ainakin oman lajinsa ikäluokkansa huippua ja kärkkymässä urheilustipendiä johonkin huippukouluun. Oikeasti tätä on vaan niin vaikea hahmottaa edes täällä asuessa, että miten huippua väkeä näissä kouluissa on, ja miten joidenkin vanhemmat ovat panostaneet lapsiinsa ja heidän menestykseensä jo pienestä lähtien. Varsinkin aasialaisista perheistä tulevat panostavat matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin erittäin vahvasti. Eli ongelmat on kouluissa hyvin erilaiset kuin jossain muualla maata niissä "huonoissa amerikkalaisissa kouluissa, joissa ei tarvi tehdä mitään", joista aina muistetaan Suomessa mainita.
Oho, karkaspas tämä alustus nyt vähän aiheen ohi. Pointtina siis oli se, että yritettiin löytää tosiaan hakulistalle sellaisia, jotka olisivat teinin tasolle sopivia, ei liian kilpailuhenkisiä ja musertavia, mutta myös sellaisia, joissa on hyvä koulutusohjelma teinin valitsemalle alalle. Täällä kun ei tosiaan mennä minkään pääsykokeen ja pelkkien todistusten perusteella, ja collegetkin haluavat monipuolisen opiskelijayhteisön, niin ei voi ihan ennakoida, että mitä haluavat minäkin vuonna painottaa. Meidän teini kun ei edes pääse mihinkään kiintiöön, kun on täällä opiskellut yli vuoden ja on vakituinen Kalifornian asukas, niin ei voi hakea ulkomaalaisten hakijoiden kiintiössä. Valkoihoisena poikana tekniselle alalle ei myöskään saa mitään lisäbuustia sukupuolen tai entisen taustan vuoksi. Mikä on siis täysin ymmärrettävää ja kannatettavaa, ei kait kukaan halua, että vaikka insinööriopiskelijoista ja sitten myöhemmin teknisen alan työväestöstä 95% on aasialaistaustaisia poikia.
Jaa, ja taas mentiin sivuraiteille.. No, äidin jännitys jo vähän helpotti, kun parista collegesta tuli jo ennen vuodenvaihdetta tieto, että sinne teini on hyväksytty. Oltiin ihan tarkoituksella haettu muutamaan paikkaan tuossa aikaisemmassa kiintiössä, että voisi sitten (toivottavasti) hetken hengähtää, että joku paikka ainakin on varma. On sillä kuitenkin suuri psykologinen merkitys, kun muuten pitäisi odotella tuonne maaliskuulle eli lähemmäs puoli vuotta hakuajasta, että pääsikö vai eikö päässyt. Keväällä sitten tuli vielä ne pari hyväksyttä ja yksi varasija, joten sitten olikin tositoimet edessä, ja valinta tehtävä huhtikuun loppuun mennessä, että minkä paikan sitä ottaa vastaan.
Teini ei päässyt sen listalla olleisiin TOP3-vaihtoehtoihin, mutta se oli meillä kyllä jo enemmän tai vähemmän etukäteen tiedossa, että näin tulee käymään, koska kilpailu on kovaa, SAT-tulosten olisi pitänyt olla lähes täydelliset ja tänä vuonna oli jälleen ennätysmäärä hakijoita. Kun hakuajan jälkeen tulee joka koulusta viestiä, miten tänä vuonna on hakijoita 85 000 tai 100 000 ja tiedät, että yleiset hyväksymisprosentit ovat jotain 15-30 % (ja suosituissa oppiaineissa vielä reippaasti vähemmän), niin kyllä sitä jo tietää jokusen "ei kiitoksenkin" olevan tulossa. Teini otti kuitenkin asian tosi hyvin, kun 4/12 paikoista kuitenkin tuli se "onneksi olkoon, olet hyväksytty ilmoitus". Olimme päättäneet, että kaikilla kampuksilla, joista hyväksyntä tulee, käydään myös tutustumassa ennen kuin päätöstä suuntaan tai toiseen tehdään. Helmikuussa siis käytiin kahdella kampuksella Pennsylvaniassa ja huhtikuussa oli sitten kahden kampuksen vuoro Kaliforniassa. Näistä itse asiassa toiseen ei teini päässyt, kun oli koulun orkesterin reissulla Havaijilla, joten mentiin sitten puolison kanssa kahdestaan. Olo oli kyllä ensin vähän hölmö, kun siellä kahdestaan puoliskon kanssa oltiin, mutta ei kukaan varsinaisesti kiinnittänyt meihin huomiota. Oli kuitenkin hyvä käydä juuri tuolla hyväksyttyjen opiskelijoiden päivänä (admitted student day), koska informaatiota saa todella paljon enemmän kuin ihan normaalilla vierailukierroksella.
Olin ajatellut, että pitää varmaan sitten tehdä excel-taulukko plussineen ja miinuksineen, joissa otetaan huomioon niin kustannukset kuin eri oppilaitosten tarjoamat mahdollisuudetkin. Ei sitten kuitenkaan tarvinnut. Teini tykästyi kovasti tähän yhteen UC-kampukseen (University of California) ja heidän tarjontaansa, eikä meillä ollut siihen oikeastaan paljon lisättävää. Sinänsä olen itse oikein tyytyväinen, että teini pysyy Kaliforniassa, niin paikan läheisyyden ja kustannustenkin takia. On ihan eri asia maksaa in-state tuitionia (eli oman osavaltion opintomaksua) kuin sitä out-of-state tuitionia (eli kalliimpaa maksua toisessa osavaltiossa). Ja vaikka yhteen yksityiseen kouluun teini olisi saanut suhteellisen hyvän stipendinkin, oli tämä UC-valinta siltikin halvempi. Päätöstä ei siis tarvinnut miettiä, vaan kyseisen koulun kierroksen jälkeen asteltiin kampuksen kauppaan ostamaan koulun paita ja muut tilpehöörit. Teini oli vakuuttunut, että vaikka olisi päässyt varasiljalta vielä myöhemmin sinne toiseen UC-collegeen, joka on korkeammalla rankingilla eri listoilla, niin ei silti vaihtaisi enää sinne. Eli se täällä kovasti tolkutettu "opiskelupaikan pitää olla hyvä match sekä opiskelijalle että oppilaitokselle" näyttäisi nyt ainakin teinin osalta toteutuneen. Toki vielä ei voi tietää, että millaista se opiskelu sitten on. Mutta joitain teinin tuttuja on myös tulossa tuonne, joku vielä samaan oppiaineeseen, niin on ihan hyvillä mielin päätöksestään.
Ja kun nyt olen postauksen verran hyppinyt tässä aiheesta toiseen, niin palaan vielä noihin kustannuksiin. Vaikka UC on näin Kaliforniassa asuvalle halvempi vaihtoehto kuin joku toinen koulu jossain toisessa osavaltiossa, niin ei se silti todellakaan mikään ilmainen ole. Lukukausimaksu ja siihen liittyvät maksut ovat noin 14 000 $, mutta kokonaiskustannukset ovat siinä vähän reilut 35 000 $ vuodessa. Nämä kokonaiskustannukset siis sisältävät tuon lukukausimaksun ja sitten n. 13-17 000 $ asumis- ja ruokakuluja (room and board), sekä sitten yleisemmät kulut kuten kirjat, matkat, henkilökohtaiset tarvikkeet jne. Eli osa toki näistä kuluista tulisi vaikka teini asuisi kotona ja syljeskelisi kattoon. Nuo asumis- ja ruokakulut vaihtelevat vähän sen mukaan, että mikä paketti ja millainen asunto on kyseessä. Aika usein ensimmäisen vuoden opiskelijoiden pitää asua kampuksella, joka on toki verkostoitumisen ja kaverien löytämisen takia hyväkin. Ensimmäisen vuoden opiskelija harvemmin saa omaa huonetta, vaan asuvat 2-3 hengen yhteishuoneessa (ei siis mitään suomalaisia soluasuntoja, vaan kaikki asuvat samassa huoneessa ja kylppärit ym. on käyvällä ihan niinkuin elokuvissa). Nämä kimppakämpät on tietty vähän omaa huonetta halvempia. Myös ruokailupaketteja oli erilaisia, mutta koska kimppahuoneessa ei ole mitään kokkausmahdollisuuksia, niin otimme sen kattavimman paketin, eli saa syödä niin paljon kuin haluaa 7 päivänä viikossa missä tahansa kampuksen ruokalassa. Kustannukset esim. vain 5 päivää viikossa vaihtoehtoon olivat niin pienet, että vaikka välillä kävisi jossain kampuksen ulkopuolella syömässä, niin silti se tuntui vaihtoehtona järkevimmältä.
Paikan hyväksymisen jälkeen piti maksaa heti varausmaksu, ja sen jälkeen on pitänyt myös täytellä kaikenmaailman lomakkeita. Kaikki rokotustiedot piti syöttää järjestelmään, myös nuo majoitus- ja ruokavalinnat tuli tehdä. Vielä odotellaan tietoa, että millaisen majoituksen ja kämppikset teini saa. On pitänyt myös käydä enkun kirjallisessa kokeessa (koska teinin äidinkieli ei ole englanti, ja joku testitulos ei ollut riittävän korkea), ja joko odottaa AP-testien tuloksia tai tehdä netissä matikan lähtötasotesti, jolla määritellään mikä matikan kurssi teinin pitää ottaa. Vielä on edessä ensimmäisen lukukauden kurssien valinta, ja niitä varten pitää tutustua kurssiluettoloihin ennen orientaatiopäivää, joka on vielä tässä kesällä. Siellä tehdään sitten valinnat syksylle. Itse opinnot alkavat sitten syksyllä.
Ja mitä sitten jos kaikista paikoista olisikin tullut hylkäys? Teini olisi mennyt suorittamaan community collegeen ensimmäisen vuoden tai kahden verran opintoja ja sitten hakenut siirto-opiskelijana johonkin 4-vuotiseen collegeen. Monet tekevät näin varsinkin jos tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole vielä ihan selvät, koska vaihtoehto on myös halvempi. Mutta uskon, että meidän teinille on parasta päästä sinne kampukselle tutustumaan kavereita ja opettelemaan elämää ilman vanhempia jo tässä vaiheessa. Aikahan sen sitten näyttää, että miten ne opiskelut syksyllä lähtevät käyntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti