Se, joka on joskus ajatellut, että olen muutosvastarintainen, saa kyllä nyt niellä sanansa. Tässä on viimeiset vajaa kaksi vuotta ollut melkoista muutosta ja myllerrystä. Arvontatulosten jälkeen on ollut monta muutosta, selvitettävää asiaa, sopeutumista ja totaalinen hyppy tuntemattomaan - noh, ainakin semituntemattomaan. Rehellinen ollakseni en voi suositella kenellekään tällaista "lähdetään vaan ja katsotaan, mitä siitä tulee" toimintasuunnitelmaa, mutta meille se on sopinut, ollut onnenpotku ja mitä muita ylisanoja tässä nyt käyttäisikään. Ainakin suuren osan tekisi uudelleenkin juurikin näin ja ainakin ottaisin edelleen tämän tilaisuuden vastaan ja tekisin saman hypyn - noh ainakin siis puolituntemattomaan.
Näin vuoden jälkeen alkaa tulla eteen jo asioita, jotka ovat tuttuja, mutta myös tietenkin lisää asioita, mistä ei ole hajua ja hattuakaan, että mitä ne ovat. Niinkuin nyt vaikka tuon middle schoolin päättäjäiset. Lapsen pukukoodi tiedetään, mutta muuten juhlasta ja sen sisällöstä tai aikuisten pukukoodista ei ole hajuakaan. Välillä tekee mieli vaan huutaa AAARGH, kun miettii, että miksi niin moni asia on vaan niin erilaista. Mutta jos ne olisi samanlaisia, niin mitä eri kulttuuria ja elämystä tämä sitten muka olisi. Sitä sietääpi miettiä.
Tässä on totuttu jo siihen, että sähkölaitteet on eri, vain harva toimii täällä ja Euroopassa. Paperin koko on eri, samoin kirjekuorien, kansioissa on kolme rinkulaa ja niitä varten tietty tarvii sellaisen kolmea reikää rei´ittävän koneen. Uunissa on vain alalämpö tai ylhäällä grillivastus ja lämpötilatkin on Fahrenheiteja, yritä niilläkin siis tehdä jotain ruokaa, joka on kypsä, eikä alapuolelta palanut. Nimim. kerran yritin tehdä pullaa. En yritä toiste. Onneksi meillä ei pullasta pahemmin piitatakaan. Sekin taisi olla vain siksi, että piti viedä jotain suomalaista kouluun ja mustikkapiirakan jäljiltä oli vielä taikinaa. Aikakäsitys täällä tuntuu olevan erilainen, ja varsinkin pedantille suomalaiselle haasteellinen. Ovien lukot ovat erilaiset ja ne tuntuu ihan pilipaleilta Abloyn lukkojen jälkeen. Tavarat kaupassa on eri merkkisiä ja erilaisia. Deodorantit on pääsääntöisesti voidemaisia ja miksi ihmeessä täällä tuotteen nimen pitää olla Degree, kun Euroopassa samaa tavaraa saa tutulla Rexona-nimellä? Muitakin eri tavalla nimettyjä tuotteita on vaikka kuinka. Ja tähän tietty se blaablaa-selitys, että mantereet on olleet niin kauan erillään ja tällaista mantereelta toiselle matkustelua on ollut jo niin vähän, että tavat ovat päässeet eriytymään.
Oikeasti se aargh, aaargh iskee kuitenkin silloin, kun pitäisi yrittää löytää vaikka allergia- ja särkylääkkeitä. Minkä ihmeen takia ei vaan voi marssia kauppaan ja ostaa parasetamolia. Ei kun tietty sen pitää olla täällä nimeltään acetaminophen. Tai miksi Euroopassa käytetään salbutamolia astman kohtauslääkkeenä ja täällä sitä myydä albuterolina. Jos ne nyt sitten on oikesti sama tuote. Toisaalta tarvis tietää, kun on joillekin lääkeaineille allerginen.
Joskus sitä vaan löytää sisältään sen pienen suomalaisen joka valittaa aina kaikesta. (Ainakin suomalaisten verkkolehtien otsikoiden perusteella voi valittaa ainakin siitä, että lentokone tekee onnistuneen pakkolaskun väärään paikkaan, lunta on liian vähän tai paljon ja väärässä paikassa, joku entinen mäkihyppääjä peruu laulukeikkansa ja jollekin tulee paha mieli ja silleen.)
Ja joskus sitä löytää sisältään sen toisen puolen. Sen, joka vaan opettelee ostamaan eri deodoranttia kuin ennen ja sen, joka nauttii siitä, että huhtikuun 10:s päivä ulkona on +28C ja vaan lähtee chillaan poolille. Missä mun arskat on?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti