Lientynyttä opiskelupaniikkia, osa 2

Pakko nyt kirjoittaa tällä viikolla vielä yksi päivitys, vaikka oikeasti pitäisi hoitaa jotain ihan muuta ja käyttää aikaani siihen..

Puolison tiimistä oli joku kysellyt, että tarviskohan meidän teini jotain college-esseen kirjoitustukea. Varsinaisestihan teinin ei vielä vuoteen tarvitse esseitä kirjoittaa mutta kuitenkin. Tän tiimiläisen puoliso kuulemma auttaa ja ohjaa näissä esseen kirjoituksissa JA tekee jonkun verran sitä myös pro bono, eli ilmaiseksi. Ja koska me ollaan oltu täällä niin vähän aikaa, niin olisi kiinnostunut auttamaan tässä meidän teiniä, kun hänen pro bono -kiintiössään on vielä tilaa jäljellä. Puoliso tietty oli heti sanonut, että kyllä kiitos, meille kyllä kelpaa. Varsinkin kun nyt muutenkin ollaan tässä tämän enkun tutoroinnin kanssa nyt tuskailtu. (Josta siis tämä puoliskon tiimiläinen ei tiennyt mitään.)

Aateltiin, että palaa asiaan joskus vuoden päästä. Tai sitten ei. Näihin amerikkalaisten lupauksiin kun ei aina voi ihan luottaa (se on sitten ihan oma postauksen aiheensa). No vielä mitä, oli kysellyt, että mitkäs ajat meidän teinille sopis. Tämä mies siis kun haluaa ensin tutustua meidän teiniin, kiinnostuksen kohteisiin ja muuhun, jotta oppii tuntemaan hänet ensin. Vasta sitten voi sitä esseetäkin oikeasti ohjata ja antaa vinkkejä, mitä siinä pitää ottaa huomioon ja mitä juttuja olisi hyvä painottaa siitä teinin omasta näkökulmasta, kiinnostuksista ja kokemuksista käsin. Hitsi, miten hieno juttu. Vihdoin joku muu, jolle tyrkätä osa tästä kaikesta. Ja joka oikeasti tietää ja tuntee sen collegeen hakuprosessin. On kuulemma vielä kaiken lisäksi itse valmistunut Cornellista, joka on USA:n yliopisto-rankingissa nyt sijalla 15. Ja juuri joku hänen tutoroitavistaan on tänä keväänä onnistunut myös pääsemään sinne. Eli tyyppi ilmeisesti kanssa osaltaan tietää, mitä tekee.

Pieni kivi just vierähti sydämeltä. Huh.