Täällä meidän lähistöllä Santa Clarassa on
Great America -huvipuisto. Teini meni sinne ensimmäistä kertaa viime vuonna vain parisen viikkoa tänne tulomme jälkeen koulun orkesterin kanssa. Soittivat siellä keikan ja sen jälkeen huvittelivat. Tuolloin puoliso lähti mukaan aikuiseksi kaitsijaksi (chaperone). Ajattelimme, ettei tuon lapsen englanninkielen taito riitä vielä, että olisi itsekseen ilman suomen kielen osaajaa reissussa. Samalla puoliso siis sai kolme muuta lasta autoonsa kyydittäväksi, joitain instrumentteja ja koko 4:n lapsen joukon vahdittavakseen puistossa.
Tänä keväänä oli onneksi hieman aiemmin tiedossa, että koulun 8. luokka tekee samaiseen huvipuistoon taas retken (paitsi ne, joilla oli jotain rikkeitä tai selvittämättömiä juttuja, he eivät päässeet). Koska näissä koulun reissuissakin pitää lippu ostaa itse - vaikkakin jonkun verran alennettuun hintaan - tuli ajankohtaiseksi miettiä, että ostaako lapselle tuon yhden lipun vai kausikortin. Normaalisti kun yksittäisen käynnin normihinta on oikeastaan sama kuin kausikortin. Päätimme sitten ostaa koko perheelle kausikortit, vaikka itse en enää oikein pyöriviä laitteita kestäkään. Ja koska pysäköinti maksaa erikseen $15 /kerta, päätimme ottaa kultaisen kausikortin, johon sisältyi niin parkkimaksu kuin pääsymaksu myös toiseen puistoon, eli
Gilroy Gardensiin.
|
Vanha kunnon Enterprise (täällä toki toisella nimellä) |
Jokusen kerran tuli käytyä huvipuistossa, ei mitään hirveän monta kertaa
kuitenkaan, kesän aikana. Lisäksi käväisimme kerran tuolla Gilroy
Gardensissa, joka on selkeästi laitteiltaan suunnattu nuoremmille
lapsille. Mutta löytyi sieltä mm. joutsenpolkuveneet ja maailmanpyörä,
jossa kävimme. Lisäksi siellä on kasvihuoneet, joissa voi ihmetellä
erilaisia hedelmäpuita ym. hyötykasveja. Ja erilaisia
puutarhoja ja punottuja puita.
|
Gilroy Gardensin puutarhurin kädenjälkeä |
|
Punottuja puita (Circus trees) |
|
Circus tree | |
Great Americasta löytyy myös vesipuisto, mutta siellä tuli käytyä vain kerran. Arvata saattaa, että kun lämpötila on siinä +30 paikkeilla tai yli, on niihin vesiliukumäkiin niin tolkuttoman pitkät jonot, ettei niitä jaksa moneen kertaan jonotella. Muuten olisi ollut ihan kiva paikka.
Meidän kausikorttiin kuului myös pääsy Great American Halloween Haunt -tapahtumaan. Näin kuukausi ennen Halloweenia huvipuisto on auki vain pe-, la- ja su -illat seitsemästä puoliyöhön ja puisto on koristeltu Halloween-teemalla. Osa laitteista on suljettu ja laitteiden väliin on tehty erilaisia labyrentteja, joissa naamioituneet näyttelijät / työntekijät pelottelevat kävijöitä. Näitä samaisia tyyppejä on joissain paikoin myös muualla puistoa. Jännittävyyttä tietty lisää se, että tuohon aikaan illalla täällä on yleisesti ihan sysipimeää, joten nämä tyypit onnistuvat huonosti valaistuissa kohdissa kyllä pelottelemaan välillä ihan kunnolla hiipiessään taakse tai yhtäkkiä jostain eteen. Not exactly my piece of cake..
|
Halloween Hauntissa löytyi myös kaikenlaisia tuliefektejä |
|
Rekvisiittaa Halloween Hauntissa |
|
Kummittelukujan alku Halloween Hauntissa |
|
Lisää rekvisiittaa, nämä kylläkin ihan vaan nukkeja |
|
Erään kummituskujan alkupään koriste |
San Franciscon turistilehtisissä mainostetaan usein myös
Six Flagsin puistoa Vallejossa, noin tunnin ajomatkan päästä SF:stä. Viime syksynä tuli pohjoiseen ajellessa käytyä sielläkin, mutta se ei ollut kyllä kauhean hyvä puisto. Puiston reunoilla on eläinaitauksia, mm. kirahvia ja norsuja. Olisin ehkä jättänyt menemättä, jos olisin tiennyt ne etukäteen. Huvipuiston valikoima kun on pääsääntöisesti erilaisia vuoristoratoja ja kieputtimia, jotka ovat kovaäänisiä, joten ei ole mikään stressittömin ympäristö varmaankaan näille eläimille. Kuulemma L.A:n Six Flags on huomattavasti parempi hurjine pitkine vuoristoratoineen ja ilman mitään ylimääräistä eläintarha-elementtiä, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tarvetta sinne suunnata, kun tuon Great America tuossa Santa Clarassa täyttää kyllä nämä ja vanhan kunnon ajan törmäilyauto-tarpeet ihan hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti