Näin sadannen blogiraapustuksen (jestas sentään!!) aiheeksi sopii enemmänkin tällainen laajempi aihe kuin pelkät omat seikkailut ja arki USA:ssa.
Tätä aihetta olen useaankin otteeseen pyöritellyt mielessäni, että tästäkin blogissani pitäisi kirjoitella. Aina on ollut joku helpompi tai kevyempi aihe kirjoitettavaksi ja tämä on jäänyt odottamaan parempia aikoja. 100. blogipostauksen rajapyykki saa nyt olla se parempi aika. ;) Pintaraapaisuksi vähän sieltä ja täältä ja mutu-tuntumaksihan tämäkin postaus jää. Aihe on niin laaja, että syväluotaavaan analyysiin saisi kulumaan kokonaisen kirjan tilan.
Piilaaksohan ja koko Kalifornia yleisesti ovat suhteellisen varakkaita alueita verrattuna muihin USA:n alueisiin. Toki eri osavaltioissa löytyy kaupunkeja ja alueita, joissa asuu paljon ihmisiä, joilla ei ole pikkurahasta puutetta. Eikä varsinkaan siitä isommasta rahasta. Jostain ohjelmasta kuulin, että väkilukuun suhteutettuna San Franciscossa olisi miljonäärejä tai sitä rikkaampia enemmän kuin missään muussa isossa kaupungissa. Ilmeisesti tämä ei ihan pidä paikkansa, esimerkiksi New Yorkissa taitaa kuitenkin miljonäärejä olla suhteessakin enemmän. Lisäksi Piilaakson alueella on tilastojen mukaan 2011 ollut 45 miljardööriä. Yhteensä koko Kaliforniassa heitä on noin sata. Miljardöörejä ja miljonäärejä USA:ssa onkin eniten juuri Kaliforniassa. Tähän tietenkin on useita syitä, osavaltio on iso, asukkaita on paljon, Piilaakson IT-alan yritykset tuottavat paljon rahaa, LA:n alueella on elokuva- ja viihdeteollisuutta ja muuta teollisuutta, joissa tulot nousevat miljoonaluokkaan.
Kolikolla on kuitenkin se toinen puoli. Suuri osa kuuluu jonkunasteiseen keskiluokkaan, jossa tilillä ei miljoonia lepuutella, mutta sitten on myös niitä, joita elämä ei ole kohdannut niin silkkihansikkain. Täällä ihan meidän nurkilla kodittomiin törmää harvemmin. San Franciscossa he kuitenkin ovat ihan arkipäivää. Yhtään SF:n reissua en ole onnistunut tekemään, etten olisi törmännyt joko pyörällä tai ostoskärryillä koko omaisuutta mukanaan kuljettaviin ihmisiin. Osalla heistä on joko alkoholi- tai huumeongelma, eivätkä ehkä siitä syystä pääse asuntolaan. Osalla saattaa olla mielenterveysongelmia, joihin eivät halua hakea apua. Yksilönvapaus täällä sanelee sen, että jos et ole tehnyt mitään rikollista tai vahinkoa kenellekään, ei kukaan voi väkisin pakottaa henkilöä hakemaan apua mielenterveysongelmiinsa. Välillä esimerkiksi rannikolla näkee pakettiautoja parkkipaikoilla, joissa näyttää olevan koko henkilön omaisuus ja joka sitten paljastuukin kyseisen henkilön kodiksi. San Franciscossa kadun varsilla ja välillä jossain teiden varsilla (ei siis millään pikkukaduilla tai moottoritiellä, vaan näillä muilla) näkee ihmisiä kylttien kanssa kerjäämässä. Kylttien perusteella henkilöt ovat yleisesti joko entisiä sotilaita, ilman sairausvakuutusta ja kotia olevia henkilöitä, joilla rahat eivät riitä lääkkeisiin ja perheen elättämiseen tai kokonaan kodittomia. Koska paikallinen yhteiskunta perustuu pitkälti yksilön vastuuseen ja itse itsestä huolehtimiseen, ei sosiaalitukia hirveästi ole ja työttömyyskorvaukset eivät välttämättä riitä edes vuokran maksamiseen. Yhteiskunta ei siis pidä samalla tavalla huolta kansalaisistaan kuin esimerkiksi Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa (joita täällä paikalliset kutsuvat sosialistisiksi maiksi, tarkoittamatta silti sanonnalla mitään poliittisesti asennoitunutta, vain sitä, että yhteiskunnan rahaa jaetaan ja tasataan enemmän sosiaalisesti tasan).
San Josen, joka on tämän San Franciscon lahtialueen toisessa päässä, laitamilla on lehtijuttujen mukaan jo pitkään ollut laiton telttakylä, jossa suuri määrä ihmisiä on elänyt surullisen kuuluisasta asunto- ja finanssikriisistä lähtien. Asunnot menettivät arvoaan, ihmiset töitään ja ihmiset asuntonsa ja jos ei halua asuntoloihin viettämään öitään, vaihtoehdoiksi jäävät ulkoilma, telttakylä tai esimerkiksi oma auto. Sanomattakin on selvää, että kaupungin virkamiehet eivät ole kovin tyytyväisiä moisiin laittomiin telttakyliin, mutta vaikeahan sitä on pakottaa purkamaankaan ja siirtää ongelmia toisaalle.
Toki näiden kahden ääriryhmän välille sijoittuu suurin osa ihmisistä. Se ei silti tarkoita, että kaikki sujuisi aivan mutkattomasti. Vaikka ihmiset täällä vaikuttavat olevan yleisesti kauhean tyytyväisiä, hymyileviä ja rupattelevia henkilöitä vaikka kauppojen asiakaspalvelussa, on osa matalapalkka-alaisista vain tällä alueella töissä ja ajaa noin tunnin verran tai pidempäänkin päästäkseen oman kotiinsa halvemmalle alueelle. Tästä syystä esimerkiksi koulutilastoissa vanhempien koulutuksen tasoerot näyttäytyvät kovin erilaisilta eri alueilla.
Toki pienituloisille ja tietyille ryhmille (esim. eläkeläiset, vamman omaavat jne) on jotain etuuksia kuten Medicaid-terveydenhoito-ohjelma ja terveydenhuollon vakuutusten alennuksia mahdollistava ensi vuoden alusta voimaan tuleva Affordable Care Act eli niin sanottu Obamacare. Sen avulla pienituloisemmat voivat saada alempia terveydenhuoltovakuutuksen kuukausimaksuja. Muutenhan näiden vakuutusten hinnat ovat kyllä aivan järjettömän kalliita, jos henkilö ne itse maksaa.
Itsen on ollut jotenkin kauhean vaikea saada käsitystä yhteiskunnan tästä tasosta, siis valtavista elintaso- ja varallisuuseroista, niiden syistä ja niiden näkymisestä tässä yhteiskunnassa. Kun Suomessa kaduilla kerjäämistä ei ennen ollut ja nytkin se on pääsääntöisesti muualta tulleiden henkilöiden harjoittamaa, on vaikea käsittää, että tässä maassa kerjääminen on joillekin lähes ainoa tulonlähde. Ruokakeittiöitä (soup kitchen) on tälläkin alueella vähävaraisille ja vuosittain on erilaisia ruokakeräyksiä, joihin voi lahjoittaa hyvin säilyviä elintarvikkeita, kuten säilyketölkkejä. Viime vuonna postin mukana tuli ruskea paperipussi, jonka voi täyttää ja jättää postilaatikoille odottamaan ruokakeittiön hakuautoa (tai postia hakemaan pussi). Kaupassa on teemaviikkoja, jolloin voi ostaa $10 mysteeriruokapussin, joka siis lahjoitetaan siitä suoraan hyväntekeväisyyteen. Jne. jne. Kaikista eri toimintamuodoista ei itsellä ole vielä oikeastaan mitään käsitystä. Selvinnee, kun teini suorittaa koulussa myöhemmin "Living Skills" -kurssin, johon kuuluu pakollinen vapaaehtoistyö ja näemme listan mahdollisista vapaaehtoistyökohteista.
Chinatownissa viime kesänä kulkiessa näin, miten harmaantunut, kumarassa kulkeva vanha nainen tuli kiinalaisesta ravintolasta muovikasseineen. Muovikassissa oli styroksiin pakattu ruoka ja sen päällä jotain muita ruokatarvikkeita. Nainen kapusi jalkakäytävällä rinnettä ylös, jätti kassin kadun reunalla makaavan kodittoman viereen, sanoi jotain kiinaksi ja jatkoi matkaansa.
Viime kesänä veimme täällä konferenssimatkalla olevan tuttavani takaisin hotelliinsa San Josessa ravintolatreffiemme jälkeen. Hotellin edessä oli ruuhkaa, eikä vähiten vähän huolimattomasti siihen eteen pysäköidyn Lamborginin vuoksi. Tuttavan jättö kuitenkin onnistui ja jatkoimme matkaa. Liikennevaloissa pysähdyimme punaisiin valoihin ja odotimme kun partainen, väsynyt ja likaisissa vaatteissa kulkeva mies ylitti kadun työntäen koko omaisuuttaan ostoskärryissä. Kaksi makuupussia, tyhjiä pulloja, pari muovikassillista tavaraa ja jotain muuta pientä omaisuutta.
Kontrasti on niin valtavan suuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti