Kansalaisuuden hakeminen osa 7 – kansalaisuusseremonia

Viimeinen vaihe olikin sitten kansalaisuusseremonia. Mun haastattelussa oli tosiaan kerrottu, että voivat laittaa mulle saman haastattelupäivän ja jos siihen sattuu tulemaan eri kellonaika sille päivälle, niin voimme säätää sen sitten siellä paikan päällä. Tosiaan paperille oikein kirjoitin päivämäärän ja ajan. Kiireessä sitten kun sain sen seremonialapun en katsonut kuin, että sama kellonaika kuin puolisolla eli 12.45. Vasta myöhemmin huomasin, että päivämäärä ei ollutkaan sama.. Eli jostain syystä nyt syyskuussa seremonioita oli kahtena eri päivänä, eri viikkoina ja meidän seremoniat eivät sitten osuneetkaan samalle päivälle. Turha sitä sitten enää siinä vaiheessa oli valitella, vaan näin oli sitten mentävä kahteen kertaan. Toiseen perheenjäsenenä vieraaksi ja toiseen sitten itse.

Itse seremoniaan siis saa tulla myös perheenjäseniä ja ystäviä, mutta tilaa siellä Campbellin Heritage Theathressa ei ole ihan liikoja, joten ottavat sinne yläkerran parvelle vain 200 henkilöä. Tosin sitten kävi myöhemmin ilmi, että osa vieraista pääsee kuitenkin sitten sinne itse tilaan, jossa myös ne kansalaisuuden saavat ovat, eli turhaan kiirehdittiin toisella kerralla, että puoliso varmasti mahtuisi myös. Ekalla kerralla oltiin ihan ajoissa jo senkin takia, että joku oli sanonut, että parkkipaikan saaminen voisi olla haasteellista. No, olihan siellä toki autoja, mutta oli siellä kyllä ihan hyvin tilaakin, eli ihan yliaikaisin ei tarvitse mennä. Jonossa tarkistavat vielä paperin ja Green Cardin. Mun paperin tarkastanut virkailija bongasi siitä Green Cardista sen koodin ja totesi vaan hymyillen, että "lottery, huh? you have been lucky".

Itse seremonia koostuu parista puheesta, Tähtilipun laulamisesta, kahdesta valasta (Oath of Allegiance ja Pledge of Allegiance), kansalaiseksi julistamisesta ja parista videosta. Ensimmäisessä puheessa luettelevat myös kaikki maat, joiden kansalaisia sinä päivänä saa USA:n kansalaisuuden. Sekä puolison että omassani seremoniassa oli ihmisiä noin 50 maasta ja omassa tilaisuudessani kansalaisuuden sai kerralla 407 henkilöä. Ei siis ihan mikään pieni tilaisuus. Puolison tilaisuus oli musta vähän rennompi ja sen vetäjä kehotti ihmisiä ja heidän läheisiään hurraamaan aina kyseisen maan kohdalla, kun sen maan edustajan piti nousta ylös. Siinä sitten minä hurrasin itekseni ja puoliso oli ainoa ylösnousija kun Suomi sanottiin, kun esimerkiksi kiinalaisia ja meksikolaisia tuntui olevan puoli salillista. Mun seremoniassa tällaista ohjetta ei annettu ja me sitten vaan noustiin ylös, mutta kukaan ei sanonut mitään ennen kuin tuli meksikolaisten ja parin muun maan vuoro, jolloin sali oli taas revetä hurrauksista. Tilaisuuden lopuksi näytettiin nykyisen presidentin puhe videolla, jossa hän onnittelee uudesta kansalaisuudesta. Siellä yleisön joukossa oli muutama pettynyt huokaus videon alkaessa pyörimään ja puolison seremoniassa mun vieressä istunut tyttö sanoi, että hänen seremoniassaan pari kuukautta aiemmin ei ollut videota näytetty. Eli ilmeisesti ei ollut silloin vielä ollut valmis, on varmaan ollut muita kiireitä.

Tilaisuuden alussa jaetaan kirjekuori, jossa on muun muassa passihakemus, äänestäjäksi rekisteröitymislomake ja muutama vihkonen kuten maan perustuslakivihkonen. Viime vuonna kansalaisuuden saaneet ystäväni olivat ihastuneita silloin, kun saivat Obaman allekirjoittaman kirjeen, jossa toivotettiin tervetulleeksi. Ilmeisesti kyseisen kirjeen kirjoittaminen ei ole ihan tärkeyslistan kärjessä, sillä meidän kirjekuoressa ei ollut minkäänlaista presidentin tervetuloa kansalaiseksi kirjettä. Tilaisuuden alussa siis keräsivät pois Green Cardit ja sen haastattelukutsun ja sen lopussa sitten jakoivat Naturalization Certificate -todistuksen eli todistuksen kansalaisuudesta.

Puolison tilaisuus oli ilmeisesti se alunperin tälle kuulle suunniteltu ainoa seremonia, koska sen seremonian jälkeen voi suoraan vaan jonottaa passijonoon ja jättää hakemuksensa ja sitten käydä jättämässä äänestämisrekisteröintilappunsa toiseen pisteeseen. Mun seremonian jälkeen pystyi jättämään vain sen äänestämisrekisteröintilapun, mitään passipistettä ei ollut. Joka suoraan sanottuna on lievästi ärsyttävää, koska passihakemuksen voi muuten tehdä postissa ja niitä aikoja saa sitten odotella viikkoja tai odotella tiettynä päivänä siellä postin edessä tunteja aamulla. No, tasan ei käy onnenlahjat. Kansalaisuus on nyt kuitenkin taskussa ja passin saa sitten haettua, kun on tarpeen joskus lähiviikkoina.

Teinin osalta ei ole vielä tietoa haastattelusta, eikä muusta. Kait ne ajat sitten joskus tulevat, jos mitään ei ole kuulunut siihen mennessä, kun käsittelevät jo teinin jälkeen jätettyjä hakemuksia, niin sitten kuulemma sinne voi soittaa ja vaatia nopeutettua käsittelyä, mutta tällä hetkellä tosiaan USCIS:n sivujen mukaan käsittelevät vielä joitain hakemuksia viime vuoden syyskuulta. Teinin paperit tulevat käsittelyyn sitten kun tulevat, mutta meidän perheestä siis 2/3:n osalta prosessi on nyt läpikäyty ja tämän maan silmissä olemme USA:n kansalaisia, muualla sitten Suomen ja USA:n kaksoiskansalaisia. Ensi syksynä sitten äänestämään!

P.S. Ainakin täällä sen jälkimmäisen valan lukee vapaaehtoinen uusi kansalainen. Työkaverini oli aiemmin omassaan ollut se valittu vapaaehtoinen. Bongaavat ilmeisesti mahdollisimman tähtilipun värisiin tai isänmaallisiin vaatteisiin pukeutuneen ja kysyvät tätä vapaaehtoiseksi valan esilukijaksi. Ainakin työkaverille oli kerrottu, että valitsivat hänet siksi, kun hänellä oli Amerikan lipun kuvioinen paitapusero päällä. Samantyylisillä, ehkä vähän hillitymmillä kuoseilla, olevilla spekseillä varustetut tyypit lukivat sen valan myös meidän molempien tilaisuuksissa. Eli jos on kansalaisuusseremonia edessä ja hinkua sinne lavalle lukemaan sitä valaa, niin sellaiset isänmaalliset kuteet parantaa mahdollisuuksia valintaan ilmeisesti rutkasti.