Vähän tässä kesän aikana herätti ihmetystä, kun puolison status tuolla USCIS:n systeemissä oli päivittynyt, että valmistellaan haastatteluprosessia, mutta mun ja teinin statuksessa luki edelleen, että meille on varattu biometriikka-aika. Joka siis oli meidän kolmen osalta suoritettu kaikilla samana päivänä.
Sitten heinäkuussa puoliso sai kutsun haastatteluun, eikä meidän muiden tilanne ollut nytkähtänyt ollenkaan eteenpäin. Puolison haastatteluaika tuli ja tuo sen läpäisikin, mutta edelleen meidän muiden status pysyi muuttumattomana. Sitten seuraavalla viikolla puolison haastattelusta mulle tuli ilmoitus, että mun haastatteluaika on vahvistettu ja seuraavalla viikolla tuli kirje, että haastattelu olisi syyskuun puolivälissä. Siinä sitten uuden työn opettelun ja teinin collegeen muuttovalmisteluiden keskellä oli aika ruveta opiskelemaan sitä Civics eli yhteiskuntaoppi-osuutta siihen haastatteluun. Tosin suuren osaan kysymyksistä jo osasin vastatakin ja osa oli tullut opittua, kun olin kysellyt niitä samaisia kysymyksiä puolisolta ennen puolison haastattelua. Mutta oli siellä pari sellaista, jotka eivät tuntuneet jäävän päähän mitenkään. Niinkuin nyt esimerkiksi korkeimman oikeuden päätuomarin nimi. En tajua miten juuri se tuntui olevan niin vaikea kysymys, vaikka vastaus on niinkin periamerikkalainen nimi kuin John Roberts.
No, haastattelupäivä tuli ja mun haastatteluaika oli onneksi aamulla kello 8.35, joten ei tarvinnut lähteä kesken työpäivän kiiressä tai mitään sellaista. Alkuun katsovat paperin ja siitä ajan ja ohjaavat siitä sitten turvatarkastuksen jälkeen oikeaan jonoon, jossa saa jonotusnumeron ja siitä sitten sinne aulaan. Vähän ennen mun paperissa ollutta aikaa huudettiin jo mun numeroa ja pääsin sisään sinne haastatteluhuoneeseen. Jotkut tutuista on sanoneet, että he rupattelivat ensin haastattelijan kanssa huoneen sisustuksesta ja muusta, mutta mulle osui vähän hiljaisempi kaveri. Mutta tosi mukava se haastattelija oli, olin vähän odotellut sellaista DMV-tyylistä tylyä tyyliä, mutta tämä oli kaukana siitä. Käytiin siinä sitten paperit vielä läpi ja kyseli niitä kysymyksiä ja minä sitten silmiin katsoen vakuuttelin ja vannoin, että paperissa olevat tiedot olivat oikein. Ja olivathan ne, mutta koska hakemusta ei voi päivittää, niin olin tehnyt aiemmin valmiiksi paperin, jossa oli listattuna kaikki muutokset. Muutoksiahan tässä on ollut, kuten osoitteen muutos (joka merkitään erikseen siihen sitten kaikille perheenjäsenille), työpaikan muutos ja sitten vielä piti vahvistaa, ettei tietyt muut asiat olleet muuttuneet. Sen jälkeen oli sitten vuorossa se civics-testiosuus ja enkun testi. Enkun testi on tosiaan ihan lyhyt kirjoittamis- ja lukemistehtävä, jotka on kyllä suomalaisen kouluenglannin suorittaneelle erittäin helppoja. Civics-testiosiossahan on yhteensä 10 kysymystä, joista 6 pitää saada oikein. Eli heti kun ne 6 on saatu oikein, kysymysten kysyminen loppuu siihen. Tiesin kyllä osaavani vastaukset, mutta silti jännitti jonkin verran. Kuudella kysymyksellä siitä selvittiin, mutta vähän alkoi siinä kohtaa hymyilyttää, kun sitä korkeimman oikeuden päätuomarin nimeä kysyttiin. Onneksi oli tullut tankattua se niin, että osasin sen unissanikin. Kun sitten kuuluvasti huokaisin helpotuksesta, kun 6 kysymystä oli mennyt oikein, se virkailijakin hymyili ja sanoi, että tässä on nyt 95 %:sti hommat hanskassa ja hyvin menee. Se mitä olen lueskellut, niin jos ja kun siihen haastatteluvaiheeseen asti pääsee, niin se tarkoittaa, että paperit on niin hyvin syynätty läpi ja pitkä prosessi ja paperinpyöritys on päättynyt, että ei niillä oikeastaan ole mitään halua ja tarvetta ruveta siinä vaiheessa enää hylkäämään sitä hakemusta.
Eipä siinä sitten kauheasti muuta ollut kuin muutaman paperin allekirjoittamista ja kahden passikuva-kokoisen kuvan antoa. Tämähän olikin sitten mielenkiintoinen juttu. Puolison haastattelussa oli sanottu, että tämä on muuten selvä, mutta tarvittaisiin vielä kaksi passikuvaa. Puoliso oli ihan, että häh, ei mulla ole sellaisia. Virkailija oli vaan todennut, että joo ei sitä taida siinä kirjeessä enää olla listattuna, että ne tarvitaan, mutta kyllä ne nyt tarvitaan. Onneksi kadun toisella puolella on Costco, josta kuvat saa nopeasti ja halvalla. Puolison kokemuksesta viisastuneena sitten mulla oli mukana ne kuvat, joita tosiaan ei missään siinä kutsukirjeessä sanota, että ne tarvitaan. Joten ei tullut ekstraodottelua, vaan virkailija sanoi, että hän suosittelee minun hyväksymistäni kansalaiseksi. Oli siinä tullut puheeksi, että puolisolla olisi kansalaisuusseremonia seuraavalla viikolla ja se virkailija totesi, että yrittävät vielä saada sitä seremoniapäivää täyteen ja jos mulla olisi 30 minuuttia aikaa, niin voisin saada ajan siihen samaan päivään. Protokolla kun normaalisti menee niin, että haastattelija esittää, että haastateltava hyväksytään kansalaiseksi ja sen jälkeen paperit menevät jonkun toisen virkalijan pöydälle, joka hyväksyy suosituksen. Tämän jälkeen sitten postitse jossain vaiheessa lähettävät kutsun kansalaisuusseremoniaan, joita järjestetään täällä meidän nurkilla kerran kuukaudessa. Mullehan tämä tällainen pikaisempi prosessi sopi oikein hyvin ja 40 minuuttia myöhemmin kädessäni oli niin hyväksyntälappu kuin seremoniakutsulappukin. Tosin kaikki ei sitten mennytkään ihan niinkun Strömssössä, mutta palaan siihen seuraavassa postauksessa.
Vaikein osuus oli kuitenkin nyt ohi, ja sitten oli edessä enää se virallinen osuus, itse kansalaisuuden saaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti