Huh, ensimmäinen arkivapaa puoleen vuoteen. Lorvin sängyssä pitkään lueskellen kirjaa ja uutisia netistä. Ei olekaan tapahtunut ihan vähään aikaan. Viimeisen 6 kk olen tehnyt 5-päiväistä työviikkoa ja välillä pitempää päivää ja joku lauantaityöpäiväkin mahtui mukaan. Nyt on taas palattu tähän osa-aikaiseen työrytmiin ja viikossa on ainakin yksi ns. vapaapäiväkin. Kontraktorihommissa ei tosiaan koskaan tiedä, että kuinka kauan töitä riittää, vaikka kuinka hyvin työsi tekisitkin, niin kontraktorina työskentely ei koskaan ole mikään vakituinen homma ja töitä tehdään vähän niinkuin silloin, kun sitä on. Työt saattaa myös loppua ihan seinään milloin tahansa, mutta sen kanssa on elettävä.
Kaikki ekspattioppaat ja muut painottaa aina, että ulkomaille muuttavilla olisi hyvä olla suunnitelma siitä, mitä kaikki perheenjäsenet ulkomailla tekevät. Pelkkä kotonalorviminen kun saattaa oikeasti tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle, varsinkin vieraassa paikassa. Meillä tietty sinänsä hieman eri tilanne, että ei olla tultu tänne minkään ekspattityösopimuksen kautta, vaan on tehty tämä muille maille vierahille -päätös aikoinaan vähän eri lähtökohdista. Samantyyppiset ongelmat ja ilot sitä toki eteen tulee oli sitten minkälaisella työsopimuksella ulkomailla, voisin ainakin kuvitella. Vaikeinta se yleensä on sillä kotiinjäävällä puolisolla, sillä se töissäoleva aikuinen loksahtaa työnsä kautta siihen omaan lokeroonsa ja lasten kohdalla koulu ja siihen liittyvät asiat sitovat erittäin nopeasti rutiineihin, yhteiskuntaan ja kaveripiiriin.
Itselläni oli alkuun kaikenlaisia suunnitelmia A:sta Ö:hön. Alun kotona olemisesta, vapaaehtoistöiden tekemisestä ja opiskelusta onkin jonkin asteista kokemusta. Töihinmenoa tai töidentekemistä alkuun vähän arastelin, koska oma työhistoriani on niin kovin erilainen kuin tarpeet täällä. Kun kuitenkin tuli tarjous viime vuonna loppuvuodesta tästä nykyisestä hommasta, niin en kauheasti epäröinyt. Oli jo kaikki suurimmat juoksevat asiat hoidettu, jonkunlainen rutiini muodostunut perheelle ja itselläkin alkoi olla sellainen olo, että voisi tehdä jotain hyödyllistäkin.
Vaikka alkuun työ oli kovin osa-aikaista ja sitten vähän liiankin kokopäiväistä ;), niin on tämä kyllä ollut ihan nappijuttu jo sen oman paikan ja oman täkäläisen identiteetin rakentumisessa. Vaikka täällä siis on ihan normaalia vaimon olla myös kotona hoitamassa kotia ja perhettä tai työskennellä kotoa käsin. Töiden kautta aukeaa niin oma maailmansa, rutiinit, palkka, erilainen näkökulma yhteiskuntaan ja työkaverit. On taas paikka, mihin menet omana itsenäsi ja tutustut ihmisiin omana itsenäsi ja tuot mukanasi oman persoonasi ja oman osaamisesi. Et ole vaan jonkun äiti, jonkun vaimo tai joku suomalainen nainen. Isossa työyhteisössä ei tietenkään tutustu kaikkiin, mutta tutustuu kuitenkin ihan huipputyyppeihin, joiden kanssa on ihan huippukeskusteluja lounasaikaan. Oma työyhteisöni on vielä hyvin monikulttuurinen, joten ei ole sellainen olo yhtään, että "toi on se ulkomaalainen", vaan työyhteisöön loksahtaa kuin osasena palapeliin. Sen lisäksi, että tulee juteltua muidenkin kuin perheen ja satunnaisten tuttavien kanssa, tulee ihan sivulauseissa tietoa muista kulttuureista, tavoista, ihan hurjia juttuja, miten ihmiset ovat päätyneet juuri tänne ja tietoa ihmisten tavasta viettää elämää täällä ja muualla. Miten helpolta ja tasaiselta oma elämä näyttääkään irakilaisen tai kroatialaisen elämänkokemusten rinnalla tai miten samanlaiselta elämänarvot tuntuvatkaan skandinaavin kanssa. Tai miten ihan hauskan huippuystävän voi löytää brasilialaisesta kollegasta. Näiden ihmisten kanssa on naurettu, välillä kirottu elämää ja sen eteen tuomia kummallisuuksia ja sitten taas naurettu. On kutsuttu kylään, käyty 5-kymppisjuhlilla, kävelyillä ja ajeltu Thelmana ja Louisena avoautolla pitkin maantietä (ilman sitä loppukohtausta tietty, mutta huivit ja aurinkolasit päässä, huivit liehuen avoautossa ja lopuksi sitten ne selfiet).
Työpäivän päätteeksi on päivä täynnä kokemuksia ja kertomuksia itselläkin, kun on jotenkin selkeämmin se oma työidentiteetti ja oma paikkansa yhteisössä ja jaksaa kotonakin kuunnella muun perheen tarinoita enemmän koulusta ja töistä, kun on itselläkin niitä kokemuksia ja tarinoista, joista ammentaa.
Vaikka päiviin toki keksisi täällä täytettä muutenkin, on se tällaiselle suomalaiselle "työllä sinun pitää itsesi elättämän" helposti tylsistyvälle tyypille ollut kuitenkin yksi arkisen tavallinen asia olla ihan tavallinen työntekijä tässäkin maassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti