Etunimen käyttö puhutellessa ja henkilökohtaisia tietoja

Kuten aiemmin on tullut joskus kirjoitettua, täällä tervehdyksen perään tulee usein se "how are you", joka on enemmänkin siis sen tervehdyksen jatko kuin oikea kysymys. Sen lisäksihän sitten tuttuja (tai aiemmin tavattuja) henkilöitä tervehditään aina etunimellä (tai jotain myös sukunimellä, esim. oppilaille opettajat ovat yleensä Mrs/Mr jotain). Eli siis töissä aamulla, kun tavataan tai nähdään ensimmäistä kertaa vaikka kahvijonossa, niin koko rimpsu menee siis, että: "Hi Jason! How are you?" Ja arvatkaa, jos sen how are you -osion kanssa kesti aikansa, että kuinka kauan tämän tavan oppimiseen menee aikaa. Lähinnä huomaan tervehtiväni ihmisiä toivottamalla hyvät huomenet tai sanomalla vain "Hi", tai sitten sen venyttävän "Hiii-i", kun en millään saa mieleeni kyseisen henkilön nimeä. Noloa. 

Toinen, huomattavasti helpompi, tapa on se, että jos törmätään päivän aikana uudestaan saman henkilön kanssa, niin sitten taas tervehditään. Suomessahan usein on aamulla tervehditty ja sillä selvä ja sitten hyvä jos nyökätään, mutta täällä hihkaistaan se "hi" ja mielellään siis se nimi perään joka kerta. Kerran yritin selittää suomalaista käytäntöä yhdelle (eurooppalaiselle) työkaverilleni, mutta hän totesi päätä puristellen, että eikös se sellainen tervehtimättä jättäminen ole aika töykeetä. 

Kun tähän liitetään tää amerikkalaisten ystävällisyys (joka on joskus silmänlumetta) ja yhteisöllisyys, niin kielenkäyttö ja muutkin on kaikki vähän erilaista kuin Suomessa. Kaikki nyt tietää paikallisen small talkin ja toki se on melko helppo oppia. Rupatellaan niitä näitä, mutta ei tietenkään politiikasta ja uskonnosta (vaikka tänä vuonna näyttää olevan semisti hyväksyttävää jutella eräästä presidenttiehdokkaasta). Yksi juttu on sitten taas esimerkiksi henkilöesittelyt lehdissä, koulun lehdessä, uuden opettajan tavatessa ja muistokirjoituksissa. Niissä kaikissa kerrotaan aina myös henkilökohtaisesta elämästä, ei ainoastaan työhön tai kyseiseen aiheeseen liittyvästä. Niinpä sitä tekin tiedän, että teinin middle schoolin enkunopettaja tykkäsi käydä Disneylandissa aina kuin mahdollista, viime vuoden enkun ope oli opettanut kahtena kesänä englantia Afrikassa, eräällä toisella opettajalla on kaksi alakoululaista lasta ja viime vuoden historian opettaja on auttanut kymmeniä startuppeja think tankissaan (lue: tilillä on riittävästi rahaa, että voi nyt käyttää päivänsä opettamiseen). Kai tämä kytkeytyy tiiviisti tähän yhteisöllisyyteen ja sitä kautta ovat paremmin tuttuja ja tuntuvat kuuluvan samaan yhteisöön kuin muut samalla alueella asuvat, vaikkei oikeasti kauheasti tunnetakaan. En siis oikeastaan yhtään ihmettele, miten täällä useilla on Facebookissa täysin julkiset profiilit, tai miksi tällä alueella ja tässä maassa on ylipäätään syntynyt niin moni noista sosiaalisen media palveluista. Nää ihmiset nyt vaan on oppineet olemaan tällaisia avoimia ja sosiaalisia.