Nyt on taas ihanan keväistä ja aurinkoista, melkein kesäistä. Silti aamun ja iltapäivän lämpötilaero on melkoinen. On aina vähän haasteellista pukeutua aamuisin siten, että tarkenee aamulla töihin lähtiessä ja töissä ilmastoiduissa sisätiloissa, mutta ei läkähdy kotiin ajellessa. Tosin välillä on pakko ajella auton ikkunat auki, kun auto on seissyt auringossa koko päivän ja muistuttaa ehkä enemmän jotain saunaa tai muuta kuumakoppia kuin autoa. Nämä kuvat ovat kyllä jo n. kk takaiset, mutta havainnollistavat ehkä selvemmin päivän lämpötilavaihtelun aamulla töihin lähtiessä ja sieltä kotiin palatessa.
.
Muuttolaatikot on vihdoin kaikki purettu ja itse laatikot pääsivät toiseen suomalaiseen kotiin uuteen muuttoon. Nykyisen asuntomme keittiö on edellistä vähän pienempi kaappitilojen suhteen. Onkin pitänyt ostaa pieneen varastokaappiin hyllykkö, jotta saa sinne ns. ruokavaraston ("pantry"). Kovin harvoin käymme tuolla Costcossa, mutta kun siellä käy, pitää aina ostaa niin isoja pakkauksia, etteivät mahdu keittiön kaappiin. Tai toki mahtuvat, mutta sitten ovat täynnä tiettyä tavaraa aina kerrallaan. Eli jos ei halua sitten syödä niitä kikherneitä päivittäin ja seuraavalla viikolla sitten pastakastiketta päivittäin, on tuollainen ruokavarasto-tyyppinen ratkaisu ihan pakollinen.
Tässä muuttopäivällinen. Keittiön laatikot vielä purkamatta, joten juomalasiksi piti kelpuuttaa mittakannu |
Tyhjät laatikot odottavat uutta muuttajaa |
Eräs entinen työkaverikin kävi työreissulla täällä meidän nurkilla viime kuussa ja toi mukanaan mieluisia tuliaisia.
Tämä onkin jo kolmas keväämme täällä ja alkaa jo olla niin tuttua, että mitä väriloistoa on milloinkin puissa ja kukissa ja milloin lenkkipolulla pitää väistellä pienenpieniä kulkijoita.
Kanadanhanhipariskunta poikasineen tänään lenkkipolullamme |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti