Töistä ja työpaikan etsimisestä

Olenkin tossa parissa aiemmassa postauksessa maininnut, että mun työt nykyisessä paikassa näyttäisi loppuvan nyt kesällä ja ennustelin, että kesä menee sitten työnhaussa. Olen myös muutamaan kertaan tainnut mainita, että melkoisen kiireistä ja härdelliä ollut tämä kulunut kevät. No, hommathan meni sitten vähän eri tavalla kuin luulin..

Täällähän on useitakin eri vaihtoehtoja työllistyä, voi tehdä itsenäisenä kontraktorina eli laskuttaa vaan asiakasta, perustaa firman ja tehdä töitä sitä kautta, työskennellä vendorina tai kontraktorina jossain firmassa tai sitten joku yritys voi palkata sut niitten työntekijäksi. Mulle ei oikeastaan ole vieläkään ihan tarkkaan selvinnyt, että mikä on se tärkein ero vendorin ja kontraktorin välillä, molemmat kun usein tekee alihankkijan omaisesti töitä jollekin toiselle firmalle. Sen verran tiedän, että kontraktoria ei voi palkata samaan duuniin kauemmaksi aikaa kuin kahdeksi vuodeksi. Yli kahden vuoden pesti katsotaan jatkuvatarpeiseksi pestiksi ja silloin siihen pitäisi ottaa vakituinen ihminen eikä kontraktoria toisen firman kautta tekemään sitä. Vendor-tittelillä sitten taas tätä rajoitusta ei ilmeisesti olekaan, eli siinä ilmeisesti ajatellaan enemmän, että sä olet otettu töihin firmaan A työntekijäksi, vaikka ne sitten lähettääkin sut töihin firmaan B, niin sä olet sen A:n työntekijä ja ne voi lähettää sut haluamakseen ajaksi firmaan B. En tiedä, enkä jaksa nyt selvittää lakeja ja muita näiden taustalla. Se, että kumpi pesti on parempi riippuu enemmänkin ehkä siitä yrityksestä kuin siitä, että mikä se työsuhteen nimitys on.

Mä olen aiemmin ollut töissä vendorina, mutta nyt tässä viimeisimmässä olen ollut kontraktorina. Eli tiesin jo etukäteen, että pesti voi olla maksimissaan sen 2 vuotta vuosi kerrallaan. Nyt kuitenkin projekti muuttui sen verran ja vaihtoivat myös palkkausmallia, joten mua varotettiin erittäin hyvissä ajoin, että kontraktorin hommat mahdollisesti loppuvat nykyisen sopparin loppuun. Mikä oli siis hieno juttu, koska siinä ehti henkisesti varautua ja tehdä jonkunlaisia suunnitelmia. Pahimmillaanhan täällä voidaan pistää pihalle saman tien. Olen kyllä tässä jo vuosien varrella ehtinyt kuulla tarinan jos toisenkin, jossa työt loppuu kuin seinään tai tullaan kesken päivän ohjaamaan pihalle ja käsketään jättää työvälineet pöydälle. Joskus siihen ei ole mitään syytä, ja jotkut firmat taas ei kattele yhtään esimerkiksi sääntöjen rikkomista. Ja ne säännöt saattaa olla erittäinkin tarkat ja yksityiskohtaiset näissä alihankkijatyyppisissä työsuhteissa oleville. Ette uskoisi puoliakaan niistä jutuista, mutta mä en voi niitä tähän julkisestikaan kirjoittaa. Mutta joo, ihan maalaisjärjellä siis pärjää, eli varastaminen ja valehtelu ja muut vastaavat eivät myöskään kanna kovin pitkälle. Työnhausta täällä nurkilla oli just yksi artikkelikin täällä.

Mutta takaisin siihen mun työnhakuun. Töitähän täällä toki on, sen kohtaavuus voi tietty olla ongelma, koska välttämättä juuri sitä sun osaamista/työkokemusta omaavaa ihmistä ei etsitä juuri nyt missään. Virallisesti kait USA:ssa on luokitusten mukaan täystyöllisyys, kun työttömyysprosentti on siinä 5 % luokkaa, ja hyville tyypeille löytyy aina jotain töitä. Mutta ei se silti tarkoita, että työnhaku on aina helppoa ja nopeeta. Sopivan työpaikan löytämiseen voi mennä helposti kuukausiakin. Ja se työnhaku on kyllä ihan kokopäivätyötä, kun jokaiseen paikkaan pitää räätälöidä se CV ja saatekirje omanlaisekseen ja täyttää tiedot ties kuinka moneen rekrytointijärjestelmään, että rekrytoijat varmasti löytää sut niiden käyttämästä työnhakupalvelusta. Eli verkot pitää heittää moneen paikkaan, hyödyntää verkostoja ja sitten vaan hioa niin CV:tä kuin haastattelutaitojakin huippukuntoon. Ja yksi täällä usein hoettu juttu on, että töitä löytää helpommin, jos on jo töissä. Eli sinänsä mulla oli hyvä, kun tiesin ajoissa töiden (mahdollisesta) loppumisesta (ks. myös se ylle linkattu artikkeli, jossa sanotaan mm. siitä kun olet saanut sen ekan työpaikan, niin rekrytoijatkin kiinnostuu susta eri tavalla).

Mulle oikeesti kävi sen verran hyvä tuuri, että olin joskus aikoja aikoja sitten hakenut yhtä työpaikkaa, josta sattuivat ottamaan muhun yhteyttä nyt keväällä. Kävin sitten työhaastattelussa, ja sanoivat että palkkaavat mut. Sen jälkeenkin prosessiin meni viikkoja, kun piti tehdä taustaselvitys (background check), työtarjouksen vastaanottaminen ja hyväksyminen ja muut paperihärpäkkeet, ja sitten vielä piti odotella jokunen viikko sitä sovittua aloituspäivää. Ihan niinkuin siinä kevääseen osuneessa muutto- ja teinin valmistujaishärdellissä ei olisi ollut tarpeeksi, niin mun piti reagoida niihin taustaselvitystä tekevän firman sähköposteihin niin nopeasti kuin pystyin ettei se prosessi venyisi ihan tolkuttoman pitkäksi. Jouduin siis skannailemaan niin suomalaisia tutkintotodistuksia kuin kaivamaan (muuttolaatikoista!) jotain vuosien 2013-2015 W2-lomakkeita eri työpaikoista todistaakseni olleeni niissä paikoissa töissä. W2 on siis se lomake, joka työnantajan pitää toimittaa työntekijälle aina vuoden lopun jälkeen ja josta käy ilmi kaikki sinä vuonna ko. työntekijälle maksetut palkat ja niistä maksetut verot ja muut maksut. Yhtä vuoden 2013 lomaketta metsästin sitten työpäivän jälkeen ns. kissojen ja koirien kanssa vaikka kuinka kauan, vaikka olisi ollut muutakin tekemistä. Tarina päättyi kuitenkin onnellisesti, eli taustaselvitys meni läpi ja firma tarjosi mulle töitä. Kaikenmaailman papereitahan siinä piti allekirjoitella, niistä kirjoittelinkin jo aiemmin täällä. Eli aloittelin tässä jokunen aika sitten uudessa työpaikassa, jossa olen varsinainen työntekijä enkä töissä jonkun toisen firman kautta. Sinänsähän täällä työsuhde on aina "at will", eli kumpi tahansa osapuoli voi milloin tahansa ilmoittaa mistä tahansa syystä tai ilman syytä, että tämä työsuhde päättyi nyt, mutta onhan se silti vähän eri juttu olla suoraan palkattuna kyseiseen yritykseen. Ei noissa aiemmissakaan työsopimuksissa ole varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta nyt saa kaikki firman työntekijän edut ja etuisuudet (palkalliset lomapäivät, sairaspäivät, terveysvakuutukset ja mitä firma nyt ikinä tarjoaakaan) ja jossain määrin ainakin enemmän sellaisen turvatumman olon. Toki vähemmän liukumavaraa ottaa mitään ylimääräisiä lomia kuin silloin kun kontraktorina kaikki lomat oli palkattomia. Mutta joo, puolensa ja puolensa. En yleensä uskalla koskaan hehkuttaa mitään positiivista julkisesti missään, mutta tiedostan nyt olevani kyllä onnekas, kun sitä työhakurumbaa ja nyt ei tullutkaan kesälle ja syksylle vaan homma hoitui näin.

Teini kesätöissä

Vähän niinkuin ilmoitusluontoisesti sanoin teinille tuossa keväämmällä, että tänä kesänä olisi sitten hänenkin löydettävä kesätöitä. Lähes sama minkämoista, mutta sellaista, mistä palkkaakin maksetaan.

Osa työpaikoista ottaa vain 18-vuotta täyttäneitä, mutta osa paikoista kyllä ottaa nuorempiakin. Teini kuitenkin oli tuon maagisen rajan jo ylittänyt, niin mahdollisia paikkoja on enemmän. Niihin aikoihin oli koulullakin joku "work fair" eli työnantajien pienimuotoiset esittelymessut, joissa teinikin oli sitten käynyt vaihtoehtoja katselemassa. Sen pohjalta päätti sitten päivittää CV:nsä ja lähettää alkuun hakemukset ainakin yhteen huvipuistoon ja yhteen kauppaketjuun ja katsella sitten muita vaihtoehtoja seuraavalla viikolla. Osaan paikoista kun piti saada useampi suosittelija ja muutakin hommattua ennen kuin hakemuksen voi lähettää. Bongasin sitten sattumalta yhden paikallisen lehden FB-sivuilta, että kyseisessä huvipuistossa järjestetään joka lauantai seuraavan 4 viikon ajan erillinen työnhakutapahtuma. Teini sitten suunnisti seuraavana päivänä sinne. Oltiin jotenkin kuviteltu, että siellä voi käydä niitä kojuja ja katella ja jututtavat vähän. Ideana siis kunhan nyt tekee hyvän vaikutelman ja nimi jää mieleen. Teini tulikin sieltä sitten 1,5 tunnin päästä allekirjoitettu työsopimus kädessään. Palkkaavat kesäkaudeksi sen verran porukkaa, että järkkäsivät siellä ryhmähaastattelut jo paikan päällä ja tarjosivat sitten saman tien työpaikkaa. 18-vuotias kun ei tarvi mitään vanhemman allekirjoitusta, niin oli sitten hyväksynyt työtarjouksen saman tien ja allekirjoittanut sen. Kotiin tullessaan totesi suunnilleen, että "mä hommasin itelleni nyt sen työpaikan kun kerran käskit". Mitäs mä siihen sitten enää voin sanoa. Olin tyytyväinen tietty.

Työt tuollakin alkavat HR:n perehdytyksellä, eli parin tunnin koulutustilaisuus oli sitten jo heti seuraavalla viikolla. Olisivat antaneet työvuoroja jo heti lähes kaikille viikonlopuille ja perjantai-iltoihin, mutta teinillä oli osalle päiviä pakollisia koulun ja muita menoja. Mutta jokusen vuoron ehti tehdä jo ennen koulujen päättymistä. Nyt on sitten koulun päättymisen jälkeen ollut siellä viikottain, harvemmin antavat mitään 40 tuntia viikossa, mutta 28-36 h/vko se on nyt siellä ollut joka viikko.

Täällähän on joka osavaltiossa määritelty minimipalkka, joka on siis kirjaimellisesti juuri se, eli alle tuon ei saa maksaa. Toki jos ottaa palkattoman harjoittelupaikan vastaan, niin se on palkaton ja sekin on laillista. Mutta palkallisista töistä on määritelty minimipalkka. Kaliforniassa se on tämän vuoden alusta ollut 10,50 $. Tämä lisäksi sitten useissa kaupungeissa on määritetty oma minimipalkkansa. Eli jos työpaikka on kyseisen kaupungin aluella ja sen kaupungin minimipalkka on korkeampi kuin yleinen minimipalkka, niin sen korkeamman mukaan mennään. Teinikin saa sitten jokusen kymmentä senttiä enemmän kuin tuon osavaltion minimin. Mitään ilta- ja viikonloppulisiähän täällä ei tunneta, mutta yli 8 tunnin työpäivänä pitää niistä kahdeksan tunnin ylittävistä tunneista maksaa ylityökorvaus tuollaisessa työssä, joka on 1,5 kertaa normituntipalkka. Eipä sellaiseen tuolla varmaan kauheasti tarvetta tule, kun eivät näytä antavan sitä 40 tuntia viikossakaan koskaan. Mutta ihan kohtuullinen korvaus tuo on menetetystä vapaa-ajasta, ja mikä tärkeintä tienaa omaa rahaa, jota voi sitten yrittää vähän säästää omiin menoihin collegessa, jos haluaa käydä kavereiden kanssa jossain syömässä tai aikaa viettämässä. Ettei siis tarvi aina käydä äidin lompakolle ja selitellä, että mihin sitä rahaa tarvitsee. Ja pääasia, että pääsee näkemään, ettei se raha kasva puissa vaan sen eteen joutuu näkemään vähän vaivaakin. On se oman rahan saaminen sen verran hienoa vissiin, että meinaa tehdä töitä siihen asti kun opinnot alkaa, vaikka alkunperin ajatteli pitävänsä jotain lomaakin sitä ennen. Suurin osa teinin kavereista kun matkustelee kesän, kun heidän ei tarvi tehdä töitä. On tämä miljonäärien ja niiden lasten naapurissa asuminen kyllä ollut silmiä avaava kokemus täällä Piilaakson kuplassa. Omasta mielestä kun tuo normityön tekeminen antaa vähän perspektiiviä elämään ja kustannuksiin, ja ehkä lisää sitä opiskelumotivaatiotakin omalle alalle ja itseä enemmän kiinnostaviin töihin (ja palkkaan). Teinin kaveriporukasta kun taitaa vain kolme kymmenestä olla tänä kesänä töissä. Muut reissaavat harrastusten takia Euroopassa tai kaverien tai vanhempien kanssa jossain muualla. Olivat teiniäkin yrittäneet houkutella kolmen viikon Japanin reissulle, mutta mä kuulin tästä vasta jälkikäteen. Kysäisin teiniltä, että mikset sä sanonut siitä ajoissa mitään, niin vastaus oli vaan, että "mulla on töitä, en mä kerkee". En sitten edes halunnut kysyä, että mitä moinen reissu olisi kustantanut. Varmaan tarpeeksi. Toki jos vanhemmille tupsahtaa vuosittain patentti- ja mitä lie maksuja sen verran ettei enää tarvi käydä töissä, niin ei kait niitten lastenkaan sitten tarvi millään minimipalkoilla töissä raataa sitä ainoaa kiireetöntä kesäänsä ennen collegea, vaiko tarviiko?

Tämä on tätä Piilaakson kuplaa, monessa muussa paikassa tässä maassa ihmisillä on kaksi tai kolmekin työtä, että voivat elättää perheensä. Teinilläkin on nyt toinen sivutyö. Kaverinsa isä tarvitsi jonkun koodaamaan jotain suht peruskoodia uuteen firmaansa ja teini tekee sitä nyt jokusen tunnin viikossa kotoa käsin. Verkostoituminenhan on täällä työmarkkinoilla äärimmäisen tärkeää ja monet työt saadaan niiden kautta ja tässä se taas tuli todistettua. Ja hyvää kokemustahan tämä on niin oikeista töistä kuin verkostoitumisen tärkeydestä teinillekin. Oppi näyttää menevän näin helpommin perille kuin äidin jankkaamana.

Uuden työn aloittaminen, paperien täyttämistä

Tämä teksti on ollut keskeneräisenä luonnoksissani jo useampia kuukausia, mutten saanut sitä sitten koskaan valmiiksi. Nyt kun tämä taas on ajankohtainen, niin päivitetäänpä loppuun asti.

Kun täällä vastaanottaa työn, niin paperirumba on suhteellisen massiivinen. Luettavaa, tulostettavaa, allekirjoitettavaa, skannattavaa ja täytettävää e-lomaketta yleensä riittää ihan riittävästi. Eikä se ihan hirveästi edes vaikuta että oletko töissä suoraan ko. yrityksessä vaiko jonkun alihankkijan kautta vendorina tai kontraktorina. Aina sitä allekirjoitettavaa vaan riittää. Yritän nyt saada tähän kuvattua omien kokemusten perusteella, mitä se paperikasa oikein pitää sisällään.

• Henkilötiedot paperi – tämä tosin on usein täytetty jo hakuvaiheessa, tai jos on esim. otettu pikaisesti yhteyttä jostain, niin se täytetään/täydennetään ennen työtarjouksen saamista. Tässä kysytään yleensä henkilötiedot, osoitteet, koulutustiedot ja aiemmat työpaikat palkkaustietoineen ja tehtävänkuvauksineen. (Jep, suurin osa kysyy myös palkan tasoa aiemmissa tehtävissä...) Ja joskus tämä sitten pitää täyttää vielä uudestaan kun paikkaa hyväksyy, jolloin yleensä kysytään myös hätätilanteiden varalle joku kontaktihenkilö (emergency contact).
• Työtarjous (offer letter) – jossa tarjotaan henkilölle tiettyä tehtävää, määritellään palkkaus, aloituspäivät ja muut tarpeelliset. Tämän allekirjoittamalla hyväksyt, että otat paikan vastaan siihen kirjatuilla ehdoilla. 
• Taustatiedot lomake (self-identification infomation) – tämä on vapaaehtoinen, mutta valtio vaatii, ettei ketään syrjitä, joten keräävät yleensä tietyt taustatiedot tällä lomakkeella. Tässä taitaa ihan yleisesti olla kysytty etnistä tausta, sukupuoli, onko henkilö veteraani, ja joskus sitten invaliditeetista (usein liittyy veteraanistatukseen, mutta esim. muistakin sairauksista, jotka voivat vaikuttaa työn tekoon voidaan kysyä.
• I-9-lomake (Employment Eligibility Verification) – tällä varmistetaan, että kyseisellä henkilöllä on oikeus työskennellä maassa. Tähän täytetään taas kaikki henkilötiedot sosiaaliturvatunnuksineen ja jonkun pitää sitten vielä todistaa nähneensä palkattavan henkilön dokumentit, joilla työskentelyoikeus tarkistetaan (esimerkiksi USAn passi tai Green Card, tai sitten kaksi erillistä dokumenttia, joista toisella varmistetaan henkilöllisyys tai toisella työlupa).
• W-4-lomake – tämä taas on verottajan lomake, johon täytetään jälleen kerran kaikki henkilötiedot, osoitetiedot ja sosiaaliturvatunnus, sekä mahdolliset vähennykset ja tieto verotetaanko henkilöä sinkkuna vai yhdessä puolison kanssa perheverotuksena.
• Tilitiedot – palkanmaksua varten pitää tietenkin antaa tilitiedot, jotka edelleen usein tehdään täyttämällä taas erilliselle lomakkeelle henkilötiedot sekä liittämällä mitätöity shekki kyseiseen lomakkeeseen. Shekissä kun on ne tilitiedot kirjattuna. Usein sitten vielä pitää täyttää erillinen paperi, jos (ja kun) haluaa antaa suoramaksuluvan, että palkka tulee suoraan tilille, eikä shekkinä kotiin.

Näiden lisäksi voi olla firmakohtaisia papereita: 

• NDA, CAA, CDA, etc. – eli erilaiset salassapitosopimukset.
• Työnkuvan vahvistus – eli paperi, jossa kerrotaan työnkuva ja velvollisuudet vahvistetaan allekirjoituksella. 
• Erillinen paperi, jossa vahvistetaan vielä palkka ja etuudet. 

Sitten vielä työn aloittamisen jälkeen pitää vahvistaa erilaiset etuudet, jos firma sellaiset tarjoaa, ja valita tarjotuista haluamansa etuudet. 

• 401K – eläkesäästötili, jonka jotkut työnantajat tarjoavat. Se saatetaan tarjota vain mahdollisuutena maksaa osa palkasta (ennen veroja) valitun firman 401K-rahastoon (tai mikä lie). Tai osa firmoista tarjoaa oikeille työntekijöilleen (ei siis kontraktorina tai alihankkijana töitä tekevälle) myös jonkunasteisen matchauksen. Eli tiettyyn rajaan asti firma siirtää ko. tilille  yhtä paljon kuin työntekijäkin. Eli jos itse siirrät joka palkasta vaikka 4 % 401K:hen, niin firma laittaa sinne sinun nimissäsi saman verran. Mutta todellakin yleensä tuo raja on maksimissaan muutamia prosentteja.
• Sairausvakuutus – tietyn kokoiset työnantajat velvoitetaan tarjoamaan työntekijöilleen sairausvakuutuksen. Siitä ei sitten olekaan mitään velvoitetta, että kuinka paljon työnantaja siitä joutuu itse maksamaan. Nämä siis ovat yleensä ryhmävakuutuksia, joten hinta saattaa olla yleensä hieman halvempi kuin yleisillä markkinoilla. Mutta työnantaja voi joko vaan tarjota vakuutuspaketin niin, että työntekijä maksaa itse sen kokonaan tai työnantaja saattaa maksaa siitä suuren osan, jolloin työntekijän palkasta otetaan muutaman satasen sijaan vaan muutamia kymppejä vakuutusmaksuja. Aika usein tarjolla on muutama vaihtoehto, joista valita itselle paras vakuutusmaksujen ja niiden kattavuuden perusteella. 
• Tapaturma- ja henkivakuutukset – työnantaja saattaa tarjota suht edullisen ryhmävakuutuksen myös näihin. 
• HSA (health savings account) – voi olla myös mahdollista ottaa HSA, johon laitetaan palkasta ennen veroja tietty summa sairaus- ja terveydenhoitokuluja varten. Tänne voi verottajan mukaan laittaa jokusen tonnin, mutta työnantaja voinee itse myös ilmoittaa maksimin, mitä työntekijä voi sinne siirtää. Nämä siis päätetään ennen vuoden alkamista, eikä rahoja voi käyttää muuhun kuin erilaisiin sairauden- ja terveydenhuoltokuluihin.

Osan näistä voi hoitaa myös sähköisesti ja sähköisellä allekirjoituksella, riippuen vähän firmasta, mutta yleisesti myös ihan sitä normipaperia tulee allekirjoitettavaksi yleensä ihan reippaasti. Yleensä ne voi sitten skannata ja lähettää, mutta johonkin pitää lähettää joitain papereita ihan paperiversioinakin. 

Mulle tarjottiin 1,5 viikon ihan kiinnostavaa pestiä, kun mulla sattui juuri olemaan pari viikkoa ylimääräistä aikaa, kun vanha duuni oli jo loppunut ja uusi ei vielä alkanut. Kyllähän sitä mietti, että jaksaako sitä paperihärdelliä pyörittää tuon työajan takia. Päädyin sitten lukemaan, tulostamaan, allekirjoittamaan ja skannaamaan 15 sivua paperia tuota varten. Että silleen.

Paperittomista ja vakuutuksettomista

Teen nyt poikkeuksen normaaliteksteistä ja kirjoitan jostain, joka ei suoraan liity meidän perheen elämään, mutta joka on ehkä osittain jotenkin jatkoa eiliselle luvattoman huonosti argumentoidulle epävarmuus-postaukselle.

Seuraan jonkunkin verran sekä amerikkalaista että suomalaista mediaa ja niiden kirjoittelua. Vaalien aikaan oli puhetta muun muassa maassa ilman oleskelulupaa tai viisumia olevien ihmisten karkottamisesta. Suomessakin näytti juttujen kommenttiosuuksissa olevan vahvoja kannanottoja idean puolesta. Tämäkään asia ei ole ihan niin mustavalkoinen. Tämä maa on vahvasti siirtolaisuuden pohjalta rakentunut, ja täällä tosiaan asuu miljoonia ihmisiä, joilla ei periaattessa ole lupaa oleskella tässä maassa. Silti he ovat tehneet niin jo vuosia. Minulla on itse asiassa ystäviäkin, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa asuneet täällä ilman oleskelulupaa. Toki silloin olet jumissa tässä maassa, eli maasta et voi välillä poistua, koska viimeistään takaisin tullessa kyllä käy ilmi, että sinulla ei ole ollut oikeutta maassa olla ja se on automaattisesti 10 vuoden maahantulokielto.

Miten se sitten on mahdollista? Jotkut tulevat tänne turistina tai viisumilla, eivätkä poistu sen viisumin umpeenmennessä maasta. Osahan tulee toki maahan jo ilman minkäänlaista oleskelulupaa/viisumia alunperinkin, mutta näitäkin tässä maassa on miljoonia. Maan järjestelmät eivät todellakaan keskustele keskenään, eli on mahdollista vaikka perustaa yritys ja maksaa normaalisti tuloistaan veroja. Kukaan ei siinä vaiheessa kysele, että millä luvalla täällä olet, kun täyttelet veropapereita. Lain mukaan työlupa pitää kysyä työntekijältä viimeistään kolmantena työpäivänä. Tämä jättää selvän porsaanreiän, jonka avulla voidaan palkata ihminen päivätyöläiseksi kahtena päivänä. Esimerkiksi Kalifornia on melko riippuvainen näistä ilman oleskelu- ja työlupaa olevista, usein etelänaapurista tulevista, henkilöistä, jotka voidaan ottaa pelloille töihin pariksi päiväksi ja sitten taas kiertävät seuraavalle pellolle. Suurella todennäköisyydellä, jos syömäsi mantelit ovat kalifornialaisia, on ne kerätty ilman työlupaa olevien henkilöiden toimesta. Toisaalta maassa olevien pitäisi olla täällä laillisesti, mutta toisaalta näin saadaan fyysisesti rankkoihin, alhaisesta palkattuihin töihin kiitollisia ja ahkeria työntekijöitä, jotka eivät pienestä valita. Joidenkin arvioiden mukaan Kalifornia olisi pulassa, jos kaikki ilman työ- ja oleskelulupaa olevat karkotettaisiin. Maatalouden lisäksi se tarkoittaisi myös tuhansien puutarhurien, siivoojien, rakennusmiesten jne. kartoittamista. Nämä henkilöt ovat voineet asua täällä vuosikausia, heidän lapsensa käyvät täällä koulua ja heidän koko elämänsä on täällä. Varsinkin näiden toisen polven paperittomien tilanteestahan täällä on ajoittain käyty kiihkeääkin poliittista keskustelua. Nämä lapset ja nuoret ovat käyneet koulunsa (1982 vahvistetun lain mukaan kaikki lapset ovat oikeutettuja käymään koulua riippumatta heidän oleskelulupansa statuksesta tai sen puuttumisesta) ja jopa yliopistonsa täällä, mutta he eivät paperien mukaan ole olemassa. Näiden unelmoijiksi, "dreamers", kutsuttujen nuorten tilannetta on yritetty ratkoa, mutta samalla kuitenkin yritetään välttää antamasta viestiä, että kun tulet tänne luvatta ja saat lapsia, niin joku päivä he saavat automaattisesti kansalaisuuden, että tervetuloa vaan. Tosiasiahan on, että nämä lapset ovat asuneet maassa koko ikänsä, eivätkä edes tiedä muusta, ja USA hyötyy kovasti siitä, että he saavat nämä ihmiset tekemään ahkerasti töitä. On siis ikäänkuin kahdenlaiset käytännöt. Voit käydä koulua, voit maksaa verosi normaalisti ja 12:sta osavaltiossa voit jopa saada paikallisen ajokortin, vaikka sinulla ei ole oleskelulupaa oleskella maassa. Toisaalta et ole käytännössä oikeutettu mihinkään, ja elät elämäsi jonkunlaisessa välitilassa ja epävarmuudessa esimerkiksi siitä syystä, että vanhempasi vain päättivät muuttaa tänne ilman vaadittavia lupia. Tästä syystä harvemmin täällä oikeasti on mitään massiivisia yrityksiä karkottaa näitä kaikkia ihmisiä, siihen ei vaan ole riittävästi poliittista tahtoa. Käytännössä näin tehdään pääsääntöisesti, kun henkilö sattuu muuten joutumaan jonkunlaisen tarkastukseen tai syyllistyy rikokseen ja käy ilmi, että luvat eivät ole kunnossa. Eli sellaisen käsityksen saa, että kenenkään intressin mukaista ei ole edes ratkaista tätä asiaa. (Missään nimessä tätä ei pidä tulkita niin, että Suomesta tai muualta kannattaa tänne nyt tulla ja jäädä ilman oleskelulupaa. Ei se ole sen arvoista. Nämä paperittomien työt ja elinolot eivät ole sellaisia, joihin esimerkiksi suomalaisen kannattaa elämänsä Suomessa vaihtaa. Tilastot toki kertovat, että esimerkiksi etelänaapuriin muuttaa nykyään enemmän väkeä takaisin kuin sieltä tulee väkeä tänne, että ei se elämä ihan niin houkuttelevaa täällä ole enää monelle muullekaan.)

Toinen asia on sitten sairausvakuutukset. Meillä prioriteettijärjestyksessä aivan ensimmäisinä oli sairausvakuutuksen hankkiminen. Täällä yksityisen terveydenhuollon mekassa kun sairastaminen ilman vakuutusta voi tulla todella kalliiksi. Ja kuten aiempaan postaukseen totesin, kaikki varmasti ovat kuulleet näistä sairaalamaksujen takia konkurssin tehneistä. Itsestä se vaan tuntui liian isolta riskiltä olla ilman vakuutusta maassa, jossa terveydenhuollossa kaikesta laskutetaan, ja sairaalapäivän lähtöhinta taitaa olla siinä reilun tuhannen dollarin kieppeillä. ACA eli Obamacareksikin kutsuttu laki toi sairausvakuutuksen periaatteessa pakolliseksi kaikille, mutta myös saataville ihmisille, jotka eivät aiemmin voineet saada vakuutusta esimerkiksi jo todettujen sairauksien perusteella. Jos et verotuksessa listaa ja kerro sairausvakuutuksesi tietoja joudut nyt ACA:n takia maksamaan 5 %:n sakon verotuksessasi. Nimestään huolimatta ACA eli Affordable Care Act ei kuitenkaan ole kovin edullinen. Kyllä siinä helposti saa maksella jonkun satasen tai pari tai ylikin kuukausittain per henkilö. Sama on myös työnantajien tarjoamissa vakuutuksissa, jos työnantaja ei maksa osaa vakuutuksen hinnasta työsuhde-etuna. Varmasti siis on myös henkilöitä, joilla ei oikeasti ole vakuutusta varaa maksaa. Mutta on myös ihmisiä, joiden mielestä se vaan on liian kallis ja haluavat käyttää rahansa johonkin muuhun. Korkeista kustannuksista huolimatta olen ollut ihan järkyttynyt kuinka moni esimerkiksi mun (tänne muualta muuttaneista) työkavereista ei omaa mitään sairausvakuutusta. Toki kyse on yleensä nuoremmista, lapsettomilta ihmisistä, mutta silti (näin pohjoismaisena stressajaluonteena) se vaan tuntuu kovin suurelta riskiltä. Eikä se ole yksi tai kaksi tutuistani, jotka sitten ovat makselleet tonnin tai kymppitonnien lääkärilaskua vaikka pyörällä kaatumisen jälkeen. Ja toki sen jälkeen päätyneet ottamaan sen aiemmin kalliina pitämänsä vakuutuksen. Juurikin eilen kuulin jonkun kyselevän edullisista vakuutuksista, jolloin hänelle vaan sanottiin, että maksa vaan se sakko, pääset halvemmalla. Mutta toki, onhan se ymmärrettävää, kun palkasta täällä Piilaaksosssa ja SF:ssä menee 30–50 % asumiskustannuksiin, että jostain haluaa säästää. Mutta onko se sairausvakuutus se oikea kohde, onkin sitten ihan eri asia.

Mutta ehkä se epävarmuus ja jatkuva huoli eivät olekaan todellakaan mikään kaiken kattava, yleinen amerikkalainen ongelma. Muutenhan olisi ihan mahdotonta, että maassa on noin 11 miljoonaa paperitonta ja edelleen noin 29 miljoonaa ihmistä ilman sairausvakuutusta.

No, seuraavaksi varmaan jotain kevyempää aihetta. Koneella on kasa käsittelemättömiä ja järjestelemättömiä kuvia, joista ammentaa..

Rekrytoijista ja työnhausta

Mulla on (tai oikeastaan oli, koska poistin ne toistaiseksi) jo jonkun aikaa ollut mun CV parissa työpaikkaportaalissa, jos eteen tulisi jotain sopivaa työtä. Ja niitä erilaisia työpaikkaportaaleja ja työnhakusivuja ja -firmojahan täällä riittää, ja jokaiseen piti tietty ladata ja sitten korjata (kun se systeemi siirsi tiedot väärin) tai päivittää tiedot erikseen. Alkusyksystä siis alkoi näyttää siltä, että mun duuni siirtyy muualle ja piti alkaa katsella vähän enemmän noita työnhakujuttuja.

Työnhaku täällä on melkoisen kokopäivätyötä ja töiden ohella melko haasteellista tehdä. Riippuen toki paikasta ja osaamisesta, joku huippuduuni tekevä voidaan tulla suunnilleen hakemaan kotoa, mutta yleisesti pitää olla ite aktiivinen ja eri haettuun tehtävään pitää aina olla vähän erilainen CV. Yksi ystäväni haki töitä ihan kokopäiväisesti muutaman viikon ja kirjoitti varmaan toistakymmentä versiota CV:stään ennen kuin löysi unelmaduuninsa.

Toisaalta täällä on myös paljon rekrytoijia, jotka kyllä ottavat sitten yhteyttä kun löytävät sun tiedot noista työnhakuportaaleista tai LinkedInistä tai muualta. Ja jotta ne löytäisi sut paremmin, on siinä CV:ssä tietty hyvä olla tiettyjä alaan liittyviä avainsanoja, joita ne etsivät. Silti tuntuu, että välillä ne rekrytoijat lähettää vaan saman viestin kymmenille tai sadoille tyypeille, ja kontaktoi sua LinkedInissä ihan vaan huvikseen siltä varalta, jos joskus tarviivat sun kaltaista tyyppiä. Mullekin on viime kuukausien aikoina tullut kymmeniä meilejä ja soittoja paikoista, joihin mulla ei ole mitään pätevyyttä tai kokemusta tai mitä mä en missään tapauksessa pystyisi ottamaan vastaan. Mun profiileissa sanotaan ihan selvästi, että en ole halukas muuttamaan työn perässä tällä hetkellä, mutta niin on yhteyttä otettu niin Austinissa kuin New Yorkissakin olevista työtehtävistä. Yksi oli jopa Kanadassa. Ja tietty varmaan kaikkia täällä olevia suomalaisia on ilmeisesti kontaktoitu Madisonissa, Wisconsinissa olevista IT-alan ja suomen kieleen liittyvistä tehtävistä, jotka liittyvät Apotti-hankkeeseen. Ainakin puoliso on saanut sieltä pariinkin otteeseen jotain viestiä, mä kerran. Mutta samalla tavalla mulle on tullut viestejä rekrytoijilta työpaikoista, joissa ehdottomana vaatimuksena on arabian, espanjan tai japanin kielen taito. Eli ei ne taida ne rekrytoijat aina monta sekuntia sun profiiliin käyttää aikaa, kun jo päättävät kontaktoida sut. Mulla on ollut CV:ssä myös mun puhelinnumero ja siten aina välillä soi myös puhelin. Jossain vaiheessa opin jo siihen, että annan puhelun mennä suoraan vastaajaan ja palaan sitten tarvittaessa asiaan. Ja miksi näin? Siksi, että a) soittivat kesken mun työpäivän, enkä halua hoitaa näitä silloin, b) kyseltiin jälleen kiinnostusta esimerkiksi Android developerin hommiin Austiniin (ei osu mun tontille tuo osaaminen ollenkaan) tai c) rekrytoijalla oli niin vahva (intialais)aksentti, etten yksinkertaisesti saanut rätisevällä puhelinlinjalla mitään selvää, että mitä asia koski. Enpä sitten kyllä tosin aina saanut selvyyttä vastaajaan jätetystä viestistäkään, joten tiedä sitten, mitä unelmaduuneja siinä on mennyt ohi. ;)

Noihin työnhakusivustoihin voi laittaa päälle kaikenmaailman vahteja ja tilata päivittäisen sähköpostin omaan hakuun liittyvistä työpaikoista. Aina ne ei mene ihan kohdalleen, ja samalla hakusanalla voi tulla sitten niin sairaalan projektikoordinaattorin kuin ravintolatyöntekijän kuin Über-kuskinkin työpaikkoja samassa listauksessa.

Tää työnhaku on täällä vähän tällaista hektistä, tai sitten ei. Joskus joku rekrytoija soittaa, että tarvitsevat tyypin ihan heti ja tässä on vaatimukset, mitä etsitään, vastaa ASAP jos kiinnostaa. No, aikaa kuluu ja kyselet perään ja saat vastauksen, että käyvät edelleen läpi kandidaatteja. Lopulta tulee viesti, että tämä työpaikka sijoitetaankin johonkin ihan muualle, eli ei homma tästä nyt etenekään. Muutenkin täällä välillä tuntuu, että pitää täyttää 100 % vaatimuksista, sitten toisiin on laitettu niin älyttömät vaatimukset, että hyvä jos 20 % niistä ominaisuuksista pitää olla, että saa sen työpaikan. Aika paljon niitä rekrytoijan kontaktointeja tulee, mutta hyvin harva niistä oikeasti sitten etenee oikeasti mihinkään. Varsinkin, kun yhden rekrytoijan mukaan, mun CV on vähän niinkuin "all over the place" tarkoittaen, että olen Suomessa tehnyt töitä sekä kunnallisella/valtion puolella että yrityksissä ja täällä olen tehnyt melkoisen erilaista työtä kuin Suomessa, kun mun työtä vastaavaa työtä ei täällä ihan suoranaisesti ole.

Noh, joskus homma kuitenkin etenee pidemmälle ja homma on hoidettu joko hyvin tai huonosti. Mä olen pääsääntöisesti saanut yhteydenottoja kontraktori-tyyppisistä hommista, joissa siis tehdään työ jonkun toisen firman nimissä, mutta työ tehdään jossain toisessa firmassa. Ja mulle tollainen työ on ihan ok, koska mun työhistoria nyt on mitä on. Periaatteessa näissä kontraktorihommissa ei saa pitää työhaastattelua, mutta se voidaan kiertää esimerkiksi try out -päivällä tai meet and greet -tapaamisella, joka on kuin työhaastattelu, mutta eri nimellä. :D Tässä nyt kaksi hyvin erilaista esimerkkiä, miten rekrytoijat hoitivat hommansa.

Tapaus 1. Rekrytoija otti yhteyttä sähköpostilla yhdestä työpaikasta ja vastasin, että mua kiinnostaa kuulla siitä lisää. Hän sitten lupasi soittaa mulle klo 17. Klo 18.30 soi puhelin ja puhun hänen kanssaan hetken, ja hän on sitä mieltä, että mä olen liian kokenut siihen hommaan, mutta hänellä on toinen duuni tarjolla, johon voisin sopia ja jossa palkka on parempi. Vastaan, että kuulostaa hyvältä, mutta olen kyllä kiinnostunut myös tästä alkuperäisestä hommasta. Kuuluu viikko ja rekrytoija vastaa mulle, että tämän paikan manageri haluaa tavata mut ja järjestää haastattelun, ja lupaa lähettää mulle lisätietoja sähköpostilla. Sovitaan haastatteluaika (mitä sanaa eivät saisi käyttää) ja odotan niitä lisäohjeita, joiden avulla valmistautua haastatteluun. Niitä ei tule, mutta rekrytoija vahvistaa ajan ja paikan haastattelulle. Menen paikalle ja tajuan ensimmäisen minuutin jälkeen, että tämä ei ole se työpaikka, johon kuvittelin meneväni haastatteluun (rektytoija oli siis vastannut sähköpostiketjuun, jossa oli se alkuperäinen työpaikan titteli ja kuvaus ja laittanut siihen, että "tämän paikan manageri" haluaisi haastatella mua). Eipä se sitten ihan putkeen mene, koska en ole ollenkaan osannut valmistautua niihin toisiin, enemmän teknisiin, kysymyksiin etukäteen. Sinänsä outoa toimintaa rekrytoijalta, että he saavat myös aika reippaasti rahaa näistä työpaikkaan sijoitetuista kontraktoreista, että voivatkin lähettää haastatteluun näin puuttelisella informaatiolla.

Tapaus 2. Rekrytoija on ottanut muhun yhteyttä aiemmin tiettyyn paikkaan liittyen, mutta paikka ei ollut mulle sopiva, joten sanoin "ei kiitos", mutta sanoin kyllä etsiväni töitä, että voi palata jatkossa asiaan. Hän kyselikin tarkemmin, että mistä ja minkälaisia töitä etsin. Myöhemmin näin hänen etsivän ihmistä työhön, johon voisin sopia ja otin häneen itse yhteyttä. Sen jälkeen alkoikin tapahtua. Lähetin hänelle viestin tiistaina, hän pyysi heti lähettämään päivitetyn CV:ni ja jo keskiviikkona minulle soitti toinen firman työntekijä, joka sijoittaa ihmisiä kyseisen työnantajan tehtäviin. Sovittiin puhelinhaastattelu (meet and greet) rekrytoivan managerin kanssa seuraavalle viikolle ja tämä rekrytoija preppasi mua, että minkälaisia kysymyksiä tulee ja lupasi lähettää minulle listan preppausta varten pikaisesti. Sainkin viestin noin 10 minuutin päästä. Rekrytoija soitti minulle uudelleen perjantaina, että olenko ehtinyt lukea listan ja onko minulla jotain kysyttävää. Kerroin vilkaisseeni, mutta perehtyväni paremmin viikonlopun aikana, mutta pari pientä kysymystä minulla jo oli. Hän vastasi parhaansa mukaan ja lupasi palata asiaan seuraavalla viikolla. Hän soittikin tiistaina ennen haastattelua, vastasi erittäin perusteellisesti kysymyksiini, ja varmisti vielä, että minulle sen päivän haastatteluaika on ok. Lupasin soittaa hänelle heti haastattelun jälkeen ja näin teinkin. Hän kyseli, että oliko haastattelussa tullut yllätyksiä, eli kysymyksiä, joista ei heille oltu kerrottu ja miten oli mennyt. En itse ollut kovin luottavainen, koska puhelinlinja oli ollut vähän rätisevä ja olin joutunut pyytämään haastattelijaa toistamaan kysymyksensä jokusen kerran sen 30 minuutin aikana. Rekrytoijasta sai sellaisen kuvan, että hän oli todella kiinnostunut haastattelukokemuksestani ja minusta. Puolen tunnin päästä hän soitti minulle takaisin ja kertoi, että oli juuri saanut puhelun rekrytoivalta managerilta ja paikka on minun, jos vaan olen sen edelleen valmis ottamaan. Täällä kun monesti ihmiset peruvat tarjouksen saatuaan, kun saavat jotain paremman tarjouksen, niin vielä varmisti, että jos paperitöitä lähdetään nyt tekemään, niin otan paikan vastaan. Niitä papereitahan saa täyttää ihan työkseen ennen kuin kaikki on tehty, eli hirveä homma sekä rekrytoijan että työntekijän näkökulmasta, varsinkin jos se menee ihan hukkaan.

Noista paperien täyttämisistä voisinkin joskus kirjoittaa ihan oman postauksensa. Ja ai niin, vanhasta työpaikastani kertoivat pari päivää tuon haastattelun jälkeen, että huhuista poiketen työt eivät siirry mihinkään ja mulle on edelleen töitä tarjolla. Että sellainen ajoitus. Asioita punnittuani päätin kuitenkin vaihtaa työpaikkaa ja saada uusia kokemuksia.

Rokotuksista

Ja kuten aiemmin lupasin, niin kirjoitellaan nyt sitten rokotuksista. Tässä maassa kun tuntuvat tykkäävän rokottaa.. No, ehkä vähän liioilteltua, mutta joltain lääkäriltä kuulin, että täällä ollaan näissä rokottamisasioissa "selkeästi Eurooppaa edellä". Ilmaisu siis tarkoittaa sitä, että täällä rokotetaan useampia rokotteita osana rokotusohjelmaa. Green card -prosessin aikanahan piti huolehtia siitä, että kaikki vaadittavat rokotteet on annettu. Ne nyt pääsääntöisesti oli ihan perusrokotuksia,  joita Suomessa annetaan osana rokotusohjelmaa, kuten polio, MMR(vai MPR)-rokote, jäykkäkouristus jne. Kouluun päästäkseen täällä pitää 7-luokkalaisella tai vanhemmalla olla annettuna tehosterokote kurkkumätää, hinkuyskää ja jäykkäkouristusta vastaan. Siinähään ei silloin auttanut vastaansanominen, vaikka lapsella vaadittava määrä rokoteannoksia oli, mutta jo jokunen vuosi takaperin annettuna. Rokotteen mallihan oli myös väärä, koska täällä vaadittiin Tdap ja meillä oli DTaP, tai sitten toisinpäin. Myös vesirokkorokote tai todiste sairastetusta vesirokosta vaadittiin, siitä silloin aikoinaan kirjoittelinkin moniosaisen postauksen, joka alkaa tästä. Vielä tuolloin olisi pystynyt uskonnolliseen ja vakaumukseen vedoten lähettää lapsen kouluun myös rokottamattomana, mutta koulua ei olisi voinut käydä, jos joku muu lapsista olisi sairastunut johonkin näistä rokotettavista taudeista (tuhkarokko, kurkkumätä tms.). Pohjois-Kaliforniassa oli meidän tänne tullessa riehunut jonkun asteinen hinkuyskä-epidemia, joka oli levinnyt aika reippaasti varsinkin pienten lasten keskuudessa. Viime vuonna puolestaan Los Angelesin seudulla jylläsi jonkun asteinen tuhkarokkoepidemia, jonka tartuntapisteeksi haarukoitiin Disneyland. Vähän mutkat suoriksi laittaen: varsinkin tuolla Los Angelesin tietyillä alueilla on paljon perheitä, jotka eivät ole rokottaneet lapsia, ja se on ollut tähän asti ok. Nyt kuitenkin tänä vuonna on tulossa voimaan laki, että mitään vakaumukseen liittyvää poikkeusta ei enää tehdä. Jos koulujen vaatimia rokotuksia ei ole otettu, ei kouluunkaan ole mitään asiaa. Se on sitten kotikoulua tai mahdollisesti jotain pienempää yksityistä opinahjoa (en suoranaisesti tiedä, että onko sekään lain mukaan mahdollista).

Rokotusohjelman ulkopuolisia rokotteitahan sitten joka vuotisessa lääkärintarkastuksessa myös tyrkytetään. Teinille yritetään aina tarjota HPV-rokotetta (koska täällä se annetaan yleisesti myös pojille) ja aivokalvontulehdusta vastaan olevaa meningococcal-rokotetta (joka kuulemma nykyään on pakollinen jo Green card -prosessissa, muttei ollut vielä meidän viisumiprosessin aikana). Jälkimmäinen pitäisi ottaa ihan varmasti ja just nyt, että ehtii ottamaan ne tarvittavat rokotteet ennen collegea. Kuulemma vuosittain collegeissa on yksittäisiä sairastumistapauksia ja kuolemiakin tästä bakteerista johtuen. Me ollaan tähän asti lykätty se, kun on ollut kaikkea muutakin sähläämistä ja häsläämistä ja muita hoidettavia, mutta nyt se päätös sen suhteen pitäisi pikkuhiljaa tehdä, että rokottaako vaiko eikö. Minulle taas tyrkytetään vuosittain pneumococcal-rokotetta, joka taas on keuhkokuumetta ja aivonkalvontulehdusta aiheuttavaa bakteeria vastaan. Nyrpistävät aina vähän nenää, kun sanon, että kiitos ei. Ja kuulemma sitten ainakin vanhempana se on otettava, etten mummona kuole keuhkokuumeeseen. No, okei, ihan noin suoraan sitä ei ole ilmaistu, mutta rivien välistä kylläkin. Varsinkin, kun mulla on astmakin, niin kyllä se nyt vaan pitäisi ottaa. Mä vaan aina saan rokotteista jotain oireita, jäykkäkouristusrokote oli pakko käydä uusimassa ja oli kyllä "kaunis" ja kivulias patti kädessä jokusen päivää. Ensi kerralla pitää sitten kuulemma ottaa se pelkkä tetanus-rokote ilman niitä kurkkumätiä ym., koska se vissiin ei aiheuta niin suurta reaktiota (niin varmaan).

Flunssarokotteen olen, kuten mieskin, täällä nyt ottanut syksyisin. Siihen on sekä terveydelliset että kansantaloudelliset syyt (tai ainakin oman talouden). Täällähän flunssarokotetta markkinoidaan suhteellisen tehokkaasti, sen vois ottaa melkein kauppareissulla siinä kaupan apteekkikulmauksessakin melkein milloin tahansa. Mähän olin silloin täällä ensimmäisenä talvena rokottamattomana niin pahassa (sika?)influenssassa oikein pitkän kaavan mukaan, että jouduin kaksi kertaa menemään ensiapuunkin hengittämään vähän vahvempia mömmöjä. Oli ne sellaisia reissuja, etten ajatellut enää käydä sitä rulianssia läpi. Eikä varmaan meidän vakuutusyhtiökään, jolle siitä lähti ainakin nelinumeroinen lasku.. Toisekseen, kun täällä ei oikeastaan tunneta kauheasti työpaikoilla sairaspäiviä, tai ei ainakaan palkallisia sellaisia, niin viikon tai parin kotona sairastaminen tekee aika ison loven tilipussiinkin. Puolisolla taitaa työsopimuksessa olla ns. rajoittamattomat sairaspäivät (en tiedä, mitä ovat käytännössä) ja uuden kalifornialaisen lain mukaan kaikille työntekijöille on annettava vähintään 3 palkallista sairaspäivää vuodessa. Mulla se taitaa olla, että se minimi on myös maksimi ja kerrytän joka viikkoa kohden yhden tunnin sairaslomareserviin. Lyhyellä matikalla siitä tulee kyllä vuodessa yli kolme päivää, mutta se on vissiin sitten "voi, voi, ei voi käyttää enempää"-leikkitunteja järjestelmässä. Toki parempi tämä kuin se aiempi, ei sairaspäiviä -käytäntö. Teinille ei influenssarokotetta ole otettu, mutta eipä se ole täällä ollessa kertaakaan ollutkaan missään flunssassa tai edes kuumeessa. Välillä sitä oikein ihmettelee, että voiko se olla mahdollistakaan, sillä samalla tavalla täällä esimerkiksi influenssa pyörii talvikaudella kuin Suomessakin. Tai ehkä sitten ei ihan samassa mittakaavassa.

Tämä sairaslomien olemattomuus saattanee siis osaltaa selittää myös tämän bakteerikammon, josta viime postaukseen kirjoittelin, ja saa senkin kammon näkymään vähän eri valossa.

Työn merkitys identiteetille

Huh, ensimmäinen arkivapaa puoleen vuoteen. Lorvin sängyssä pitkään lueskellen kirjaa ja uutisia netistä. Ei olekaan tapahtunut ihan vähään aikaan. Viimeisen 6 kk olen tehnyt 5-päiväistä työviikkoa ja välillä pitempää päivää ja joku lauantaityöpäiväkin mahtui mukaan. Nyt on taas palattu tähän osa-aikaiseen työrytmiin ja viikossa on ainakin yksi ns. vapaapäiväkin. Kontraktorihommissa ei tosiaan koskaan tiedä, että kuinka kauan töitä riittää, vaikka kuinka hyvin työsi tekisitkin, niin kontraktorina työskentely ei koskaan ole mikään vakituinen homma ja töitä tehdään vähän niinkuin silloin, kun sitä on. Työt saattaa myös loppua ihan seinään milloin tahansa, mutta sen kanssa on elettävä.

Kaikki ekspattioppaat ja muut painottaa aina, että ulkomaille muuttavilla olisi hyvä olla suunnitelma siitä, mitä kaikki perheenjäsenet ulkomailla tekevät. Pelkkä kotonalorviminen kun saattaa oikeasti tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle, varsinkin vieraassa paikassa. Meillä tietty sinänsä hieman eri tilanne, että ei olla tultu tänne minkään ekspattityösopimuksen kautta, vaan on tehty tämä muille maille vierahille -päätös aikoinaan vähän eri lähtökohdista. Samantyyppiset ongelmat ja ilot sitä toki eteen tulee oli sitten minkälaisella työsopimuksella ulkomailla, voisin ainakin kuvitella. Vaikeinta se yleensä on sillä kotiinjäävällä puolisolla, sillä se töissäoleva aikuinen loksahtaa työnsä kautta siihen omaan lokeroonsa ja lasten kohdalla koulu ja siihen liittyvät asiat sitovat erittäin nopeasti rutiineihin, yhteiskuntaan ja kaveripiiriin.

Itselläni oli alkuun kaikenlaisia suunnitelmia A:sta Ö:hön. Alun kotona olemisesta, vapaaehtoistöiden tekemisestä ja opiskelusta onkin jonkin asteista kokemusta. Töihinmenoa tai töidentekemistä alkuun vähän arastelin, koska oma työhistoriani on niin kovin erilainen kuin tarpeet täällä. Kun kuitenkin tuli tarjous viime vuonna loppuvuodesta tästä nykyisestä hommasta, niin en kauheasti epäröinyt. Oli jo kaikki suurimmat juoksevat asiat hoidettu, jonkunlainen rutiini muodostunut perheelle ja itselläkin alkoi olla sellainen olo, että voisi tehdä jotain hyödyllistäkin.

Vaikka alkuun työ oli kovin osa-aikaista ja sitten vähän liiankin kokopäiväistä ;), niin on tämä kyllä ollut ihan nappijuttu jo sen oman paikan ja oman täkäläisen identiteetin rakentumisessa. Vaikka täällä siis on ihan normaalia vaimon olla myös kotona hoitamassa kotia ja perhettä tai työskennellä kotoa käsin. Töiden kautta aukeaa niin oma maailmansa, rutiinit, palkka, erilainen näkökulma yhteiskuntaan ja työkaverit. On taas paikka, mihin menet omana itsenäsi ja tutustut ihmisiin omana itsenäsi ja tuot mukanasi oman persoonasi ja oman osaamisesi. Et ole vaan jonkun äiti, jonkun vaimo tai joku suomalainen nainen. Isossa työyhteisössä ei tietenkään tutustu kaikkiin, mutta tutustuu kuitenkin ihan huipputyyppeihin, joiden kanssa on ihan huippukeskusteluja lounasaikaan. Oma työyhteisöni on vielä hyvin monikulttuurinen, joten ei ole sellainen olo yhtään, että "toi on se ulkomaalainen", vaan työyhteisöön loksahtaa kuin osasena palapeliin. Sen lisäksi, että tulee juteltua muidenkin kuin perheen ja satunnaisten tuttavien kanssa, tulee ihan sivulauseissa tietoa muista kulttuureista, tavoista, ihan hurjia juttuja, miten ihmiset ovat päätyneet juuri tänne ja tietoa ihmisten tavasta viettää elämää täällä ja muualla. Miten helpolta ja tasaiselta oma elämä näyttääkään irakilaisen tai kroatialaisen elämänkokemusten rinnalla tai miten samanlaiselta elämänarvot tuntuvatkaan skandinaavin kanssa. Tai miten ihan hauskan huippuystävän voi löytää brasilialaisesta kollegasta. Näiden ihmisten kanssa on naurettu, välillä kirottu elämää ja sen eteen tuomia kummallisuuksia ja sitten taas naurettu. On kutsuttu kylään, käyty 5-kymppisjuhlilla, kävelyillä ja ajeltu Thelmana ja Louisena avoautolla pitkin maantietä (ilman sitä loppukohtausta tietty, mutta huivit ja aurinkolasit päässä, huivit liehuen avoautossa ja lopuksi sitten ne selfiet).

Työpäivän päätteeksi on päivä täynnä kokemuksia ja kertomuksia itselläkin, kun on jotenkin selkeämmin se oma työidentiteetti ja oma paikkansa yhteisössä ja jaksaa kotonakin kuunnella muun perheen tarinoita enemmän koulusta ja töistä, kun on itselläkin niitä kokemuksia ja tarinoista, joista ammentaa.

Vaikka päiviin toki keksisi täällä täytettä muutenkin, on se tällaiselle suomalaiselle "työllä sinun pitää itsesi elättämän" helposti tylsistyvälle tyypille ollut kuitenkin yksi arkisen tavallinen asia olla ihan tavallinen työntekijä tässäkin maassa.

Työntekoa

Reilut puoli vuotta on nyt tullut oltua kodin ulkopuolella töissä ja ensimmäisessä täkäläisessä työpaikassa. Alkuun tein osa-aikaista viikkoa, nyt viime viikot on tullut tehtyä täysipäiväistä työviikkoa, todennäköisesti myöhemmin taas osa-aikaista. Sinänsähän työnteko täällä ei kauheasti eroa Suomessa työskentelystä, töitä ja hommia paiskitaan, kun niitä on. Jonkun verran eroavaisuuksia toki työssä, työskentelykulttuurissa ja muussa työhön liittyvässä kuitenkin on.

Itsellä on näin kontraktorina aika selkeät työajat, mutta aika usein täällä varsinkin IT-alalla työpäivät voi venyä melko pitkiksikin. Työtehokkuus ei silti välttämättä ole yhtään sen parempi kuin sellaista suomalaista virka-aikaa tekevän, vaikka työpäivän pituus voikin olla 10-12 tuntia. Puolisollakin onneksi nykyisessä työpaikassa painotetaan ehkä hieman täkäläistä tapaa enemmän työn, vapaa-ajan ja nukkumisen tasapainoa. Ei nyt ihan mitään Stubbin 8-8-8 -mallia, mutta kuitenkin sitä, että töiden lisäksi pitää jäädä aikaa myös muulle elämälle. Tästä syystä puolisonkaan työpäivät ei yleensä veny kauhean pitkäksi. Paitsi tietty silloin, kun pitää reissata johonkin tai on akuuttia hommaa. Työaikaan liittyen, lomaahan täällä on yleisesti vähemmän kuin Suomessa. Näin kontraktorina (joka on siis vähän niinkuin vuokratyöntekijänä oloa) ei tietty mitään lomia kerry. Eli jos haluat lomaa, niin se on sitten palkatonta vapaata. Aiemminkin on tullut muistaakseni kirjoteltua, että Kalifornian lakien mukaanhan työnantaja ei ole velvoitettu antamaan minkäänlaista lomakiintiötä, eli töitä voi siis teettää vuoden ympäri. Aika yleinen lomakäytäntö on kaksi viikkoa lomaa ja lisäksi jotain mahdollisia henkilökohtaisia vapaita. Puolisolla lomaa on "ruhtinaalliset" 3 viikkoa kulutettavaa vuosittain eli melkein puolet suomalaisista lomista.

Itsellä siis melko selkeät työajat, puolisolla liukuvammat. Mikä täällä on pistänyt silmään on, että monet menee töihin melko myöhään. Yhdeksältä töihin meno on tällä alueella enemmän kuin tavallista, jotkut menevät vasta kymmeneltä. Joka siis tarkoittaa, että notkuvat siellä töissä iltaseitsemään tai -kahdeksaan, joka itsestä tuntuu kummalta. Tosin aamuisin töihin ajellessa näkee suhteellisen paljon ihmisiä pyöräilemässä ja lenkillä, joten ehkä heidän rytminsä on "kuntoilu ensin, töihin vasta sen jälkeen". Eikä siis toisin päin, niinkuin itse on tottunut. Toisaalta lounastaukoa saatetaan pitää kokonainen tunti ja käydä siinä sitten samalla vaikka kävelyllä tai heittelemässä koripalloa. Tosin tämä saattaa olla hyvinkin tyypillistä vain tällä alueella, IT-alalla ja vain tietyillä yrityksillä.

Puolison ja muiden kanssa jutellessa on ehkä hieman tullut itselle sellainen käsitys, että täällä monessa asiassa ollaan enemmän "up to detail", eli pikkutarkempia. Eli ei vaan päätetä, että tehdääs tästä nyt näin, vaan pitää palavereissa ym. perustella, miksi näin toimitaan ja mitä sitten ja mitä toisaalta. Eli hyvin pitää perustella ja miettiä kuviot valmiiksi, varsinkin jos ylemmälle taholle yrität jotain ehdottaa. Täällähän tämä kulttuuri on melko hierarkista, eli pomojen ja alaisten välinen ero on selkeä, vaikka lounastauolla tms. voidaankin yhdessä kaikki rupatella jotain mukavia. Toki kukin työpaikka on erilainen ja erilaiset tavat.

Mutta kaikkeen tottuu ja loppujen lopuksi uuteen työskentelykulttuuriin sopeutumista näin suomalaiskulttuurista amerikkalaiseen ei kauheasti ole vaadittu.

Ja ei kun viikonlopun viettoon ja maanantaina taas töihin.

Töihin ja blogi hiljenee

Aloitin ennen joulua työt kontraktorina. Se on vähän niinkuin suomalaisen vuokratyöfirman kautta toisessa firmassa oloa, mutta ei ihan kuitenkaan. Sinne päin kuitenkin. Pesti firmassa on sitten sen pitunen kuin on. Joissain firmoissa pitävät alle vuoden kontraktorina, ettei tulkita työsuhteen olevan vakituinen, joissain pitävät pidempään. Voi olla lyhyempikin. Osa-aikaista viikkoa toistaiseksi, mutta muutos aiempaan on kuitenkin iso. Lohkaisee kuitenkin työmatkoineen ison osan päivästä.

Työnteko täällä tuntuu melko samalta kuin Suomessakin. Ennen töiden aloittamista on kuitenkin aina hirveä paperityö. Pitää allekirjoittaa työtarjous ja sen jälkeen erinäisiä lippuja ja lappusia, mm. The Employment Eligibility Verification Form I-9, josta pitää siis käydä ilmi, että on oikeasti lupa työskennellä tässä maassa. Siihen tarvittiin joko notaari tai työpaikan joku henkilö vahvistamaan tiedot jne. Sitten erilaisia verolappuja, tilitietoja, NDA:ta ja muuta. Kyllä siinä taas tunteja kului tietoja etsiessä ja täyttäessä. 

Muuttunut työtilanne hiljentää blogikirjoitteluakin ainakin toistaiseksi. En tiedä hiipuuko kokonaan, ainakin yritän päivittää jotain aina joskus. Kovasti riippuu siitä, että monenako päivänä sitä viikottain on töitä, kun sekin tullee varmaan vaihtelemaan. Ihan innoissani olen kuitenkin töitä paiskimaan, kun niitä on tässä jokseensakin vähän tultu viime aikoina tehtyä. 

Että semmoisia uuden vuoden tuulia.

Työnhausta

Sain vihdoin blogiin vieraskynän (puoliso) kirjoittamaan työnhakuprosessista. Kirjoitus siis puolison kokemuksiin perustuva IT-alan asiantuntijatehtävien hausta Piilaaksossa. Prosessi ei välttämättä ole sama muilla aloilla. Erilaisia myyjän ja tarjoilijoiden paikkojahan on auki koko ajan firmojen ikkunassa olevilla lapuilla ja niihin prosessi on varmasti aivan erilainen. Mutta mitä vaativampi homma, sitä vähemmän paikkoja ja sitä vaativampi prosessi. Mutta nyt vuoro vieraskynälle:

Jos joku, niin työnhakuprosessi poikkeaa täällä merkittävästi suomalaisesta, mutta lyhyesti voisi sanoa että se ottaa aikansa. Poikkeuksia toki on ja joku saattaa löytää uuden duunin nopeastikin, jos kaikki osuu kohdalleen, mutta tässä prosessia kuvataan hieman yleisemmällä tasolla.

Työpaikkoja on reilusti auki, siltä asia ainakin netin työpaikkailmoitussivuja yms. seuraamalla näyttää. Paljon täällä haetaan jonkun tietyn teknologian, ohjelmointikielen tms. erityisosaajia. Työpaikan kuvaus pitää toki sisällään loputtoman listan kaikenlaista vaadittavaa ja toivottavaa kokemusta ja osaamista, mutta useinmiten vain osa näistä vaatimuksista on homman hoitamisen kannalta todella vaadittavia tietoja ja taitoja, ja osassa on sitten vähän pelivaraa. Eipä siinä sinänsä mitään, mutta täällä saattaa vähänkään mielenkiintoiseen paikkaan tulla yli tuhat hakemusta, joten rima voidaan työnantajan puolelta asettaa aika korkealle. Eli käytännössä hommaan kuin hommaan löytyy se ns. 100 prosentin match, joten vaikka avoinna olevan homman pystyisikin hoitamaan, niin jos nyt listatuista asioista omaat vain tuollaiset 70-80%, niin hakeminen on käytännössä turhaa, koska parempi löytyy aina jonosta.

Työnhakijan ensimmäinen iso haaste on saada se oma resume rekrytoivan esimiehen pöydälle ja silmien eteen. Tämä on itse asiassa huomattavasti hankalampaa, kuin miltä se äkkiseltään kuulostaa. Jos johonkin paikkaan on vaikka 500 tai tuhat hakijaa, niin on aivan selvää, että kaikkia papereita ei ainakaan se lopullinen päättäjä lue. Eli on opittava läpäisemään sitä edeltävät portinvartijat. Moneen paikkaan ensimmäisen karsinnan suorittaa tietokoneet. Vaikka se oma CV/Resume olisi miten hyvä tahansa, niin jos oikeita avainsanoja siitä ei löydy, niin tästä tietokonekarsinnasta on täysin mahdotonta päästä läpi. Eli resumen virittäminen jokaista paikkaa kohden on tärkeää.

Seuraava vaihe on sitten se, että joku oikea ihminen saa tietosi eteensä. Täällä yleisesti sanotaan, että ammattirekrytoija (firman oma tai erillisen rekryfirman edustaja) käyttää aikaansa tässä vaiheessa resumen tsekkaamiseen 15-20 sekuntia. Eli paperin pitää olla todella hyvässä kunnossa, että se pääsee tästä seulasta läpi ns. ehkä pinoon. Tässä vaiheessa siitä tuhannesta hakemuksesta on karsittu ehkä 90-95% jo pois. Rekrytoija ottaa tämän jälkeen tuon ehkä pinon uudelleen tarkasteluun ja käyttää jo hieman enemmän aikaansa per paperi ja tekee listan kandidaateista, joihin otetaan yhteyttä.

Näin pitkälle jos on päässyt, niin siitä alkaa varsinaiset haastattelut. Käytännössä koskaan hakijaa ei kutsuta suoraan paikan päälle, vaan ensimmäiset haastattelut ovat puhelinhaastatteluja. Niissä käydään läpi itse hommaa tarkemmin, selvitetään hakijan kiinnostusta ja osaamista. Onnistumisen avain tässä vaiheessa on yrittää saada itsensä jotenkin erottumaan niistä muutamasta kymmenestä muusta, jotka ovat tähän asti päässeet. Tähän ei voi tietenkään mitään yleisohjetta antaa, koska joka homma on niin erilainen. Joka tapauksessa täällä haetaan osaajaa juuri siihen tiettyyn hommaan ja jos sitä ei ole, niin se on sitten siinä. Samoin tässä vaiheessa pienimmästäkään asiasta ei saa tehdä ongelmaa tai antaa edes sitä vaikutelmaa, että jossakin asiassa saattaisi olla joku ongelma (esim. työn vaatiman matkustamisen määrä, aloituspäivä tms.). Jos rekrytoija näin tulkitsee, niin käytännössä se on sitten moro tälle hommalle. Otetaan jonosta seuraava, joka on sopeutuvampi. Jos tämä puhelu rekrytoijan kanssa menee hyvin, niin ensimmäinen tavoite on useinmiten saavutettu. Paperisi päätyvät sen rekrytoivan esimiehen silmien eteen.

Tästä alkaakin sitten homma tavallaan alusta. Onko se rekrytoiva esimies enää kiinnostunut sinusta vaiko ei. Joskus tuon aiemman vaiheen rekrytoijat on briiffattu aika hyvin sen suhteen mitä haetaan, mutta aina näin ei ole. On siis täysin mahdollista, että paperisi lentävät suoraan roskikseen, kun mahdollinen tuleva pomosi saa ne eteensä. Mutta jos käy hieman onnellisemmin, niin sitten vuorossa on seuraava puhelinhaastattelu ja useinmiten juuri tämän rekrytoivan esimiehen kanssa. Tässä onkin sitten jo siinä mielessä tosi kyseessä, että hyvällä suorituksella on mahdollista päästä sitten ensimmäisiin kasvokkain tapahtuviin haastatteluihin.

Näitä paikan päällä tapahtuvia haastatteluja on useinmiten useampi. Yleensä vähintään kaksi, mutta voi niitä olla enemmänkin. Täällähän ei saa käyttää mitään psykologisia soveltumistestejä, joten kokonaiskuva hakijasta pitää tehdä haastatteluprosessin aikana. Mahdollisen tulevan pomosi lisäksi käytännössä kaikki tulevan teamin jäsenet haastattelevat ainakin. Lisäksi henkilöitä saattaa olla naapuri-teameistä, HR:stä tai ihan mistä vaan. Yksi haastattelukerta saattaa kestää useita tunteja, tuollainen 5-6 tuntia ei ole lainkaan tavatonta. Ja koko ajan pitää jaksaa tsempata aivan täysillä ja muistaa, että jonossa on kymmenen muutakin. Ja kun tuota valinnanvaraa on, niin työnantajat hakevat mahdollisimman hyvää sopivuutta myös teamin muiden jäsenten joukkoon. Se ei siis vielä riitä, että osaamisesi on viimeisen päälle, jos et sovi porukkaan muuten.

Olettaen että tästä rumbasta on selvinnyt voittajana (ja hyvä kakkonen tai kolmonenhan ei näissä hommissa riitä mihinkään), edessä on tarjous firman puolelta, jonka sitten voit hyväksyä tai olla hyväksymättä. Usein palkka ym. kuviot on keskusteltu jo tuon haastatteluprosessin aikana ja hakijalle on tehty selväksi, että jos tarjous tehdään, niin se on sitten "ota tai jätä" -tyyppinen. Tämän jälkeen on sitten vielä ns. doping-testit, eli taustasi selvitetään ja käytännössä annat luvan penkoa itsestäsi kaiken mahdollisen. Se mitä tietoja sinusta oikeasti kaivetaan, on epäselvää ja riippunee hommasta, mutta ainakin rikosrekisterit tarkistetaan, mutta myös luottotietoja yms. voidaan tutkia.

Käytännössä aina tarvitaan myös suosittelijoita, joiden merkitystä ei todellakaan voi aliarvioida. Joihinkin firmoihin ei ole mahdollisista päästä töihin, jos joku jo yrityksessä oleva ei ole sinua suosittelemassa. Tämä on yksi syy siihen, miksi täällä painotetaan verkottumista ja verkottumaan nimenomaan silloin, kun sitä verkkoa ei varsinaisesti tarvitse. Verkostojen ja erilasten netin verkottumistyökalujen kautta myös rekryfirmat alkavat soittelemaan sinulle tarjolla olevista paikoista. Puhelin saattaa piristä ja sähköposti kolista päivittäinkin, mutta rekrytoijilla haussa olevat paikat eivät todellakaan välttämättä vastaa sitä omaa osaamistasi. Tai tarjolla oleva paikka voi olla jossain toisella puolella maata.

Poikkeuksia toki löytyy, mutta yleisesti voisi sanoa että aivan minimiaika rekrytointiprosessin läpivientiin on kuukausi. Mutta kyllä siinä saattaa puolikin vuotta helposti palaa. Moni paikka on tosiaan netissä auki, mutta niihin ei välttämättä oikeasti haeta ketään kauhean aktiivisesti. Jostain paikoista saatetaan ottaa ensimmäisen kerran yhteyttäkin vasta 6 kk hakemuksesi lähettämisen jälkeen. Lähinnä odotellaan että jos joku täydellinen heppu löytyy, niin sitten voidaan sitä vähän jututtaa ja katsoa olisiko syytä kayttää aikaansa hänen kanssaan enemmänkin.

 

Onnellisimmillaan prosessi päättyy uuden työpaikan löytymiseen. Se voi johtaa myös siihen kakkospaikkaan. Se saattaa myös johtaa päätökseen rekrytoida, mutta rekryprosessi pysähtyykin sitten firmassa annettuun yleiseen rekrytointikieltoon ihan viime hetkellä ennen työtarjouksen saamista (sitä se 3-6 kk prosessi tässä kvartaalitaloudessa teettää). Joku prosessi päättyy rekryn lopettamiseen projektin päättämisen vuoksi, vielä ihan loppumetreillä. Nämä kaikki vaihtoehdot on tässä tullut kyllä tänä aikana tullut koettua. Kaksi rekryprosessia on kuitenkin päättynyt omalta osalta jo onnellisesti. Sen ensimmäisen duunipaikan löytäminen on aina vaikeinta. Sitten kun sinulla on tuoretta paikallista työhistoriaa ja olet hoitanut hommat kunnolla ja saanut sitä kautta uutta verkostoa ja suosittelijoita, homma saattaa olla jo huomattavasti helpompaa.

Vapaaehtoistöissä

Siinä ainokaisessa USA:han muuttamisen oppaassa, johon sai linkin lähetystöstä, kehotettiin aktiivisesti osallistumaan yhteisön toimintaan. Puolisollahan tuo yhteisö osittain tulee töissäkäynnin myötä, lapsi taas on osa yhteisöä koulun kautta. Vaikeintahan yhteisöön kuuluminen ja sopeutuminen on yleensä sille, joka on kotona, eikä siten kuulu automaattisesti johonkin yhteisöön. Samaisessa oppaassa kehotettiin myös osallistumaan yhteisön toimintaan, mm. vapaaehtoistyön kautta. Kaksi paikkaa, joissa usein äidit ja perheet tekevät vapaaehtoishommia ovat koulu ja kirkko. Tosin olen kuullut myös, että näissä kummassakin auttamista kannattaa vältellä kuin ruttoa, sillä molemmat imaisevat pikkusormen sijaan koko ihmisen.

Koulujen kohdalla näin onkin ehkä enemmän eskarissa ja alakoulussa (elementary school), joissa vanhemmat toimivat mm. opettajan avustajina ja heitä tarvitaan valvojiksi retkille jne. Alakouluissa luokilla on oma vastuuvanhempi (class home parent), joka jakaa vapaaehtoistehtäviä ja vuoroja. Ja vanhemmat (yleisesti siis äidit) osallistuvat todella paljon koulun toimintaan, avustamalla tunneilla, keräämällä rahaa jne. jne. Middle schoolissa (johon meidän teini tänne tullessa meni) ei oikeastaan enää kauheasti vanhempia näy, vanhemmat avustavat lähinnä erilaisissa iltatilaisuuksissa ja -juhlissa ja valvojina retkillä. High schoolissa on ehkä taas enemmän vakiovuoroja, esimerkiksi kirjastossa avustusvuoroja ja sitten erilaisissa tapahtumissa avustamista ja retkivalvojina. Jokusen kerran olen itsekin ollut siivousvuorossa erilaisissa tilaisuuksissa ja esimerkiksi auttamassa pizzatarjoilussa, kun orkesteri on harjoitellut pidempään tai joku toinen orkesteri on tullut vierailulle. Siivousvuoro on helpompi ottaa kuin tehdä tiettyjä paikallisia ruokia, joista ei ehkä itsellä ole kovin paljon käsitystä tai hakea kymmenittäin pizzoja Costcosta.

Koska teen jotain työjuttuja kotoa käsin, halusin tosiaan itse jonkun pysyvän rutiinin ja samat ympyrät ja päätin hakea paikalliseen kirjastoon vapaaehtoistöihin nähtyäni siitä mainoksen kirjastossa. Laitoin mainoksen osoitteeseen sähköpostia ja sain pari-sivuisen hakemuksen, jonka kävin lähikirjastoomme palauttamassa. Lomakkeiden lisäksi piti täyttää vielä yksi lappu ja varata aika paikallisen sheriffin toimistoon sormenjälkien ottamista varten. Kaikkien vapaaehtoistenkin kaupungilla työskentelevien on tämä prosessi tehtävä. Sormenjäljet tsekataan sitten ainakin yhdestä järjestelmästä, ainakaan minun jälkiäni ei ilmeisesti tsekattu FBI:n, ainoastaan jostain toisesta järjestelmästä. Enpä muista enää niin tarkkaan. Sen jälkeen sheriffi ilmoittaa kaupungin HR:ään, että onko rikosrekisteriä (jota minulla ei siis ole ;) ) ja HR ja kirjasto pallottelevat papereita ja muita keskenään. Minulle silloin ilmoitettiin, että tuo ilmoitus sheriffiltä tulee noin viikossa. En sitten tiedä, mikä oli todellisuus, sillä hoidin paperityöt ja sormenjäljet tammikuussa ja sain tiedon maaliskuussa, että voisin vapaaehtoistyöntekijänä aloittaa. Lopulta aloitin huhtikuussa koulujen kevätloman jälkeen. Hommia teen vakiovuorolla, eli 2h joka viikko samaan aikaan ja pääsääntöisesti ihan rutiinihommia, kuten varausten noutoa hyllystä tai hyllyttämistä. Mutta on ihan hauska käydä aina tapaamassa siis samoja ihmisiä, samassa paikassa ja samaan aikaan viikottain. Pari kirjaston työntekijää kovasti juttelevat ja kyselevät minulta välillä Suomesta, suomen kielestä ja historiasta ja on ihan hämmentävää välillä, kuinka paljon heillä on näistä tietoa - tai kuinka paljon ovat asiasta tänä aikana jostain opiskelleet. Vastaanotto on siis ollut erinomainen ja kiitosta hommien sujumisestakin tulee joka kerta ja usealta henkilöltä, se kun nyt vaan on sellainen tapa. Joskus jopa asiakkailtakin tulee kiitosta, että "kiitos, kun annat aikaasi vapaaehtoistyöhön", kun kuulevat, etten oikeasti ole siellä palkkalistoilla.