Kansalaisuuden hakeminen osa 7 – kansalaisuusseremonia

Viimeinen vaihe olikin sitten kansalaisuusseremonia. Mun haastattelussa oli tosiaan kerrottu, että voivat laittaa mulle saman haastattelupäivän ja jos siihen sattuu tulemaan eri kellonaika sille päivälle, niin voimme säätää sen sitten siellä paikan päällä. Tosiaan paperille oikein kirjoitin päivämäärän ja ajan. Kiireessä sitten kun sain sen seremonialapun en katsonut kuin, että sama kellonaika kuin puolisolla eli 12.45. Vasta myöhemmin huomasin, että päivämäärä ei ollutkaan sama.. Eli jostain syystä nyt syyskuussa seremonioita oli kahtena eri päivänä, eri viikkoina ja meidän seremoniat eivät sitten osuneetkaan samalle päivälle. Turha sitä sitten enää siinä vaiheessa oli valitella, vaan näin oli sitten mentävä kahteen kertaan. Toiseen perheenjäsenenä vieraaksi ja toiseen sitten itse.

Itse seremoniaan siis saa tulla myös perheenjäseniä ja ystäviä, mutta tilaa siellä Campbellin Heritage Theathressa ei ole ihan liikoja, joten ottavat sinne yläkerran parvelle vain 200 henkilöä. Tosin sitten kävi myöhemmin ilmi, että osa vieraista pääsee kuitenkin sitten sinne itse tilaan, jossa myös ne kansalaisuuden saavat ovat, eli turhaan kiirehdittiin toisella kerralla, että puoliso varmasti mahtuisi myös. Ekalla kerralla oltiin ihan ajoissa jo senkin takia, että joku oli sanonut, että parkkipaikan saaminen voisi olla haasteellista. No, olihan siellä toki autoja, mutta oli siellä kyllä ihan hyvin tilaakin, eli ihan yliaikaisin ei tarvitse mennä. Jonossa tarkistavat vielä paperin ja Green Cardin. Mun paperin tarkastanut virkailija bongasi siitä Green Cardista sen koodin ja totesi vaan hymyillen, että "lottery, huh? you have been lucky".

Itse seremonia koostuu parista puheesta, Tähtilipun laulamisesta, kahdesta valasta (Oath of Allegiance ja Pledge of Allegiance), kansalaiseksi julistamisesta ja parista videosta. Ensimmäisessä puheessa luettelevat myös kaikki maat, joiden kansalaisia sinä päivänä saa USA:n kansalaisuuden. Sekä puolison että omassani seremoniassa oli ihmisiä noin 50 maasta ja omassa tilaisuudessani kansalaisuuden sai kerralla 407 henkilöä. Ei siis ihan mikään pieni tilaisuus. Puolison tilaisuus oli musta vähän rennompi ja sen vetäjä kehotti ihmisiä ja heidän läheisiään hurraamaan aina kyseisen maan kohdalla, kun sen maan edustajan piti nousta ylös. Siinä sitten minä hurrasin itekseni ja puoliso oli ainoa ylösnousija kun Suomi sanottiin, kun esimerkiksi kiinalaisia ja meksikolaisia tuntui olevan puoli salillista. Mun seremoniassa tällaista ohjetta ei annettu ja me sitten vaan noustiin ylös, mutta kukaan ei sanonut mitään ennen kuin tuli meksikolaisten ja parin muun maan vuoro, jolloin sali oli taas revetä hurrauksista. Tilaisuuden lopuksi näytettiin nykyisen presidentin puhe videolla, jossa hän onnittelee uudesta kansalaisuudesta. Siellä yleisön joukossa oli muutama pettynyt huokaus videon alkaessa pyörimään ja puolison seremoniassa mun vieressä istunut tyttö sanoi, että hänen seremoniassaan pari kuukautta aiemmin ei ollut videota näytetty. Eli ilmeisesti ei ollut silloin vielä ollut valmis, on varmaan ollut muita kiireitä.

Tilaisuuden alussa jaetaan kirjekuori, jossa on muun muassa passihakemus, äänestäjäksi rekisteröitymislomake ja muutama vihkonen kuten maan perustuslakivihkonen. Viime vuonna kansalaisuuden saaneet ystäväni olivat ihastuneita silloin, kun saivat Obaman allekirjoittaman kirjeen, jossa toivotettiin tervetulleeksi. Ilmeisesti kyseisen kirjeen kirjoittaminen ei ole ihan tärkeyslistan kärjessä, sillä meidän kirjekuoressa ei ollut minkäänlaista presidentin tervetuloa kansalaiseksi kirjettä. Tilaisuuden alussa siis keräsivät pois Green Cardit ja sen haastattelukutsun ja sen lopussa sitten jakoivat Naturalization Certificate -todistuksen eli todistuksen kansalaisuudesta.

Puolison tilaisuus oli ilmeisesti se alunperin tälle kuulle suunniteltu ainoa seremonia, koska sen seremonian jälkeen voi suoraan vaan jonottaa passijonoon ja jättää hakemuksensa ja sitten käydä jättämässä äänestämisrekisteröintilappunsa toiseen pisteeseen. Mun seremonian jälkeen pystyi jättämään vain sen äänestämisrekisteröintilapun, mitään passipistettä ei ollut. Joka suoraan sanottuna on lievästi ärsyttävää, koska passihakemuksen voi muuten tehdä postissa ja niitä aikoja saa sitten odotella viikkoja tai odotella tiettynä päivänä siellä postin edessä tunteja aamulla. No, tasan ei käy onnenlahjat. Kansalaisuus on nyt kuitenkin taskussa ja passin saa sitten haettua, kun on tarpeen joskus lähiviikkoina.

Teinin osalta ei ole vielä tietoa haastattelusta, eikä muusta. Kait ne ajat sitten joskus tulevat, jos mitään ei ole kuulunut siihen mennessä, kun käsittelevät jo teinin jälkeen jätettyjä hakemuksia, niin sitten kuulemma sinne voi soittaa ja vaatia nopeutettua käsittelyä, mutta tällä hetkellä tosiaan USCIS:n sivujen mukaan käsittelevät vielä joitain hakemuksia viime vuoden syyskuulta. Teinin paperit tulevat käsittelyyn sitten kun tulevat, mutta meidän perheestä siis 2/3:n osalta prosessi on nyt läpikäyty ja tämän maan silmissä olemme USA:n kansalaisia, muualla sitten Suomen ja USA:n kaksoiskansalaisia. Ensi syksynä sitten äänestämään!

P.S. Ainakin täällä sen jälkimmäisen valan lukee vapaaehtoinen uusi kansalainen. Työkaverini oli aiemmin omassaan ollut se valittu vapaaehtoinen. Bongaavat ilmeisesti mahdollisimman tähtilipun värisiin tai isänmaallisiin vaatteisiin pukeutuneen ja kysyvät tätä vapaaehtoiseksi valan esilukijaksi. Ainakin työkaverille oli kerrottu, että valitsivat hänet siksi, kun hänellä oli Amerikan lipun kuvioinen paitapusero päällä. Samantyylisillä, ehkä vähän hillitymmillä kuoseilla, olevilla spekseillä varustetut tyypit lukivat sen valan myös meidän molempien tilaisuuksissa. Eli jos on kansalaisuusseremonia edessä ja hinkua sinne lavalle lukemaan sitä valaa, niin sellaiset isänmaalliset kuteet parantaa mahdollisuuksia valintaan ilmeisesti rutkasti.

Kansalaisuuden hakeminen osa 6 – haastattelu

Vähän tässä kesän aikana herätti ihmetystä, kun puolison status tuolla USCIS:n systeemissä oli päivittynyt, että valmistellaan haastatteluprosessia, mutta mun ja teinin statuksessa luki edelleen, että meille on varattu biometriikka-aika. Joka siis oli meidän kolmen osalta suoritettu kaikilla samana päivänä.

Sitten heinäkuussa puoliso sai kutsun haastatteluun, eikä meidän muiden tilanne ollut nytkähtänyt ollenkaan eteenpäin. Puolison haastatteluaika tuli ja tuo sen läpäisikin, mutta edelleen meidän muiden status pysyi muuttumattomana. Sitten seuraavalla viikolla puolison haastattelusta mulle tuli ilmoitus, että mun haastatteluaika on vahvistettu ja seuraavalla viikolla tuli kirje, että haastattelu olisi syyskuun puolivälissä. Siinä sitten uuden työn opettelun ja teinin collegeen muuttovalmisteluiden keskellä oli aika ruveta opiskelemaan sitä Civics eli yhteiskuntaoppi-osuutta siihen haastatteluun. Tosin suuren osaan kysymyksistä jo osasin vastatakin ja osa oli tullut opittua, kun olin kysellyt niitä samaisia kysymyksiä puolisolta ennen puolison haastattelua. Mutta oli siellä pari sellaista, jotka eivät tuntuneet jäävän päähän mitenkään. Niinkuin nyt esimerkiksi korkeimman oikeuden päätuomarin nimi. En tajua miten juuri se tuntui olevan niin vaikea kysymys, vaikka vastaus on niinkin periamerikkalainen nimi kuin John Roberts.

No, haastattelupäivä tuli ja mun haastatteluaika oli onneksi aamulla kello 8.35, joten ei tarvinnut lähteä kesken työpäivän kiiressä tai mitään sellaista. Alkuun katsovat paperin ja siitä ajan ja ohjaavat siitä sitten turvatarkastuksen jälkeen oikeaan jonoon, jossa saa jonotusnumeron ja siitä sitten sinne aulaan. Vähän ennen mun paperissa ollutta aikaa huudettiin jo mun numeroa ja pääsin sisään sinne haastatteluhuoneeseen. Jotkut tutuista on sanoneet, että he rupattelivat ensin haastattelijan kanssa huoneen sisustuksesta ja muusta, mutta mulle osui vähän hiljaisempi kaveri. Mutta tosi mukava se haastattelija oli, olin vähän odotellut sellaista DMV-tyylistä tylyä tyyliä, mutta tämä oli kaukana siitä. Käytiin siinä sitten paperit vielä läpi ja kyseli niitä kysymyksiä ja minä sitten silmiin katsoen vakuuttelin ja vannoin, että paperissa olevat tiedot olivat oikein. Ja olivathan ne, mutta koska hakemusta ei voi päivittää, niin olin tehnyt aiemmin valmiiksi paperin, jossa oli listattuna kaikki muutokset. Muutoksiahan tässä on ollut, kuten osoitteen muutos (joka merkitään erikseen siihen sitten kaikille perheenjäsenille), työpaikan muutos ja sitten vielä piti vahvistaa, ettei tietyt muut asiat olleet muuttuneet. Sen jälkeen oli sitten vuorossa se civics-testiosuus ja enkun testi. Enkun testi on tosiaan ihan lyhyt kirjoittamis- ja lukemistehtävä, jotka on kyllä suomalaisen kouluenglannin suorittaneelle erittäin helppoja. Civics-testiosiossahan on yhteensä 10 kysymystä, joista 6 pitää saada oikein. Eli heti kun ne 6 on saatu oikein, kysymysten kysyminen loppuu siihen. Tiesin kyllä osaavani vastaukset, mutta silti jännitti jonkin verran. Kuudella kysymyksellä siitä selvittiin, mutta vähän alkoi siinä kohtaa hymyilyttää, kun sitä korkeimman oikeuden päätuomarin nimeä kysyttiin. Onneksi oli tullut tankattua se niin, että osasin sen unissanikin. Kun sitten kuuluvasti huokaisin helpotuksesta, kun 6 kysymystä oli mennyt oikein, se virkailijakin hymyili ja sanoi, että tässä on nyt 95 %:sti hommat hanskassa ja hyvin menee. Se mitä olen lueskellut, niin jos ja kun siihen haastatteluvaiheeseen asti pääsee, niin se tarkoittaa, että paperit on niin hyvin syynätty läpi ja pitkä prosessi ja paperinpyöritys on päättynyt, että ei niillä oikeastaan ole mitään halua ja tarvetta ruveta siinä vaiheessa enää hylkäämään sitä hakemusta.

Eipä siinä sitten kauheasti muuta ollut kuin muutaman paperin allekirjoittamista ja kahden passikuva-kokoisen kuvan antoa. Tämähän olikin sitten mielenkiintoinen juttu. Puolison haastattelussa oli sanottu, että tämä on muuten selvä, mutta tarvittaisiin vielä kaksi passikuvaa. Puoliso oli ihan, että häh, ei mulla ole sellaisia. Virkailija oli vaan todennut, että joo ei sitä taida siinä kirjeessä enää olla listattuna, että ne tarvitaan, mutta kyllä ne nyt tarvitaan. Onneksi kadun toisella puolella on Costco, josta kuvat saa nopeasti ja halvalla. Puolison kokemuksesta viisastuneena sitten mulla oli mukana ne kuvat, joita tosiaan ei missään siinä kutsukirjeessä sanota, että ne tarvitaan. Joten ei tullut ekstraodottelua, vaan virkailija sanoi, että hän suosittelee minun hyväksymistäni kansalaiseksi. Oli siinä tullut puheeksi, että puolisolla olisi kansalaisuusseremonia seuraavalla viikolla ja se virkailija totesi, että yrittävät vielä saada sitä seremoniapäivää täyteen ja jos mulla olisi 30 minuuttia aikaa, niin voisin saada ajan siihen samaan päivään. Protokolla kun normaalisti menee niin, että haastattelija esittää, että haastateltava hyväksytään kansalaiseksi ja sen jälkeen paperit menevät jonkun toisen virkalijan pöydälle, joka hyväksyy suosituksen. Tämän jälkeen sitten postitse jossain vaiheessa lähettävät kutsun kansalaisuusseremoniaan, joita järjestetään täällä meidän nurkilla kerran kuukaudessa. Mullehan tämä tällainen pikaisempi prosessi sopi oikein hyvin ja 40 minuuttia myöhemmin kädessäni oli niin hyväksyntälappu kuin seremoniakutsulappukin. Tosin kaikki ei sitten mennytkään ihan niinkun Strömssössä, mutta palaan siihen seuraavassa postauksessa.

Vaikein osuus oli kuitenkin nyt ohi, ja sitten oli edessä enää se virallinen osuus, itse kansalaisuuden saaminen.

Kansalaisuuden hakeminen, osa 5 – biometriikka tehty ja haastatteluun valmistautumista

Meidän biometriikka-aika, eli sormenjälkien anto ja kuvan ottaminen on nyt sitten tehty. Käynti meni tosi jouhevasti. Meillä oli kaikilla samana päivänä aika kello 8.00. Oltiin siellä itse asiassa vähän ajoissa, koska tiedettiin, että siinä ilmoittautumisen ja muiden kanssa voi mennä hetki. Ei ollut kauheasti jonoa, ja se itse sormenjälkien ym. ottaminen nyt ei kovin kauan vie aikaa, joten oltiin ulkona sieltä toimistolta jo klo 8.10.

Antoivat meille kaikille siinä sitten käsiin tuon Civics-testin (eli ns. yhteiskuntaopin ja historian testin) valmistautumiskirjasen. Siinä on 100 kysymystä, joista itse testissä sitten kysytään 10 kysymystä. Niistä vähintään 6 pitää mennä oikein. Suurin osa asioista on jo tuttuja, tai kysymykset on tyyliin "mainitse yksi" jne., joten ei tarvitse opetella ulkoa mitään pitkiä listoja. Muutama historia-kysymys siellä on, jotka ei olisi ilman tuon lukemista ollut hallussa, mutta ei ne mitenkään mahdottomalta tunnu oppia. Jos kiinnostaa, niin tuo dokumentti löytyy täältä.

Muutama kysymys siellä on osavaltiokohtainen, jotka pitää sitten tarkistaa muualta. Meidän teini sen jo tekikin, vaikka osa näistä jo tiedettiinkin, eli:

Kalifornialaiset senaattorit ovat: Dianne Feinstein ja Kamala Harris

Meidän alueen kongressiedustajat: Anna G. Eshoo/Ro Khanna (piti opetella uusi nimi kun muutettiin)

Kalifornian pääkaupunki: Sacramento

Kalifornian kuvernööri: Edmund G. Brown Jr. (enpä olisi tiennyt oikeaa etunimeä, koska joka paikassa häntä kutsutaan nimellä Jerry Brown, joka kyllä kelpaa myös vastaukseksi) 

Nyt sitten odotellaan taas, että tarkistavat meidän taustat ja kutsuvat meidät sinne haastatteluun, joss myös tuo Civics-testi sitten on. Tässä on kuullut niin erilaista infoa, että kuinka kauan tätä odottelua kestää, että en pysty kyllä yhtään arvailemaan, että kauanko tässä prosessissa vielä kuluu. Siellä USCIS:n sivulla on tällä hetkellä tieto, että käsittelevät papereita viime huhtikuulta (eli vielä kauempaa kuin viimeksi katsoessa). Yhdellä kaverilla oli mennyt juuri 5,5 kk samassa toimistossa, ja kaverin kaverilla prosessiin oli mennyt 3 kk, mutta se oli toisen toimiston alueella. Eli kyllä tässä varaan nyt alkusyksyyn odotellaan. Sen näkee sitten.

Kansalaisuuden hakeminen, osa 4 – paperit perillä

Kuulemma voi kestää jokusen viikonkin, että saa ne tunnukset, joiden avulla voi seurata paperien käsittelyn etenemistä. Tänään (maaliskuun toisella viikolla) kuitenkin tuli pankista tekstiviesti, että tililtä on lähtenyt 725 $. Viesti tuli vielä kolme kertaa. Olin aamulla vähän pöllämystynyt enkä tajunnut, mihin tuollainen summa olisi mennyt, joten kirjauduin verkkopankkiin ja siellähän ne ovat, kolme tilisiirtoja USCIS:lle (United States Citizenship and Immigration Services). Eli hakemukset, tai ainakin niiden mukana lähteneet shekit, ovat siis perillä heidän toimistossaan.

Yleistä aikataulua ja käsittelyruuhkaa voi vähän seurata heidän sivuillaan. Niiden mukaan San Josessa, joka on meitä lähin toimisto, käsitellään nyt toukokuussa 2016 lähetettyjä hakemuksia. Eli pitkä odotus tässä vielä siis on edessä. Eräs ystäväni sai kansalaisuuden noin vuosi sitten, hänellä käsittelyaikaan kului 6 kk. Mutta kuulemma aina vaalivuosina hakemusten määrä kasvaa, eli ovat ilmeisesti purkamassa nyt sitä sumaa sitten siellä, tai sitten jostain muusta syystä käsittelyaika on pidentynyt.

Sinänsä tässä ei mitään kiirettä ole, mutta vähän olimme suunnitelleet mahdollista Suomessa käyntiä loppukesästä, mutta ei uskalla ainakaan vielä varata mitään matkoja, ettei sitten tarvi esimerkiksi biometriikka-käyntiä siirtää ja sitä kautta viivyttää prosessia. Tässä varmaan ehtii sitten teinin collegeopiskelutkin alkaa ja hän muuttaa johonkin muualle, jolloin ne paperit joudutaan ehkä siirtämään johonkin lähemmäksi käsiteltäväksi. No, sen näkee sitten. Mutta näiden tekstien julkaisemiseen taitaa mennä jokunen kuukausi vielä.

Edit. 

Tunnukset eli meidän case-numerot tuli puolisolle kolme päivää tekstin kirjoittamisen jälkeen. Postitse tunnukset tuli seuraavalla viikolla. Kun niillä sitten tarkistin meidän statuksen, niin siinä sanottiin, että ajat biometriikka-käynnille on lähetetty meille postitse. Sekin kirje sitten tuli, ja ajat on jo maaliskuun lopulla. Tosin sen jälkeen sitten kuulemma kestääkin ennen sitä haastattelua. Eräs tuttu oli juuri saanut prosessin päätökseen puolessa vuodessa, eli ehkä se käsittelyjonon tieto ei sitten ole ihan ajantasalla, tai siellä on joku erilainen keissi sieltä kesäkuulta, jonka käsittely kestää kauemmin.

Kansalaisuuden hakeminen, osa 3 – hakemuspaperit lähteneet

Pikainen päivitys tilanteeseen näin helmikuussa.

Yrittivät sieltä toimistolta soitella puolisolle viime perjantaina, mutta oltiin reissussa, eivätkä saaneet kiinni. Olivat jättäneet kuitenkin vastaajaan viestin, että tarvittaisiin tiedoksi vanhempien vihkipäivä. Oltiin vähän ihmeissämme, että mihin moista tietoa tarvitaan, kun ei sitä kysytä missään niissä papereissa. Itse asiassa vanhempien tietoja ei täytetä ollenkaan, jos he eivät ole USA:n kansalaisia. No selvisihän se sitten seuraavan viikon alussa, sieltä lomakkeesta puuttui rasti kohdasta, olivatko vanhemmat puoliskon syntyessä naimisissa. Oli siis hieman erikoisesti kysytty, kun kyselivät tarkkaa päivää, eikä vain tuota kyllä/ei-kysymystä. 

No, samana päivänä sattui sitten olemaan saatavilla web-palvelussa myös se teinin selective service -tunnus, joten saatiin muin saatiinkin kaikki lomakkeet lähtemään samaan aikaan. Olimme siis pyytäneet heitä pitämään niitä pari viikkoa, jos saisimme sen tunnuksen suht nopeasti. Jos ei siinä ajassa olisi tullut, olisi lähetetty muut kuin teinin paperit eteenpäin. Sinänsä niillä ei kait niin merkitystä ole, mutta jos ne lähtevät samassa nipussa, niin on kuulemma hyvät mahdollisuudet, että ne myös käsitellään yhtä aikaa. Tämä siis tarkoittaisi mahdollisesti vain yhtä reissua antamaan sormenjälkiä ja jopa mahdollisesti kaikkien haastattelua samana päivänä. 

No, nyt ei voida taas kuin odotella. Eli taas ollaan keskellä tällaista odotteluprosessia kuin oltiin silloin blogin alkuaikoinakin.

Kansalaisuuden hakeminen, osa 2 – miksi kansalaiseksi?

Niin, miksi me kansalaisuutta haetaan ja näin nopeasti.

Tätä asiaa on meillä kotona joskus pohdiskeltu ja olemme jo pitkään ajatelleet, että kansalaisuutta haetaan, kun se on mahdollista. Meillä syyt ovat olleet seuraavat: 

– Olemme aikeissa jäädä tänne pysyvästi tai ainakin toivottavasti pitkäaikaisesti, jolloin on luonnollista olla kiinteämpi osa tätä yhteiskuntaa. Ja olla siten täysivaltainen yhteiskunnan jäsen. 

– Mahdollisuus rekisteröityä äänestäjäksi ja äänestää vaaleissa, vaikuttaa poliittisesti ja yhteiskunnallisesti ja osallistua sitä kautta myös omaan elämään vaikuttamiseen.

– Vaikka ajatuksena onkin asua täällä, niin kansalaisuus antaa myös sen mahdollisuuden, että maasta voi olla välillä pois pitempiäkin aikoja ja palata takaisin (koskaanhan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan). Ei siis tarvitse hakea mitään takaisintulolupia kuten Green Cardin kanssa, jos olisi pitempään poissa.

– Ei tarvitse huolehtia Green Cardin uusimisesta 10 vuoden välein, eikä kantaa sitä korttia aina mukanaan. (Tiedän, ettei kaikki niin tee. Mutta tiedän myös, että viimeaikaisten uutisten ja päätösten jälkeen työpaikkojen lakimiehet ovat muistuttaneet työntekijöitä kantamaan mukanaan henkilöllisyystodistusta, josta käy ilmi oleskelun laillisuus. *huom. tämä teksti on kirjoitettu helmikuussa, joten viimeaikainen viittaa siis alkuvuoteen.)

– Koska Suomi sallii kaksoiskansalaisuuden, joten emme prosessissa menetä Suomen kansalaisuuttamme. 

– Ehkä enemmän teinin tulevaisuuden näkökulmasta, mutta osa opiskelustipendeistä ja työpaikoista on vain kansalaisten ulottuvilla.

– Kansalaista ei voi karkoittaa maasta. Vaikka ei meillä siis mitään aikomusta olekaan alkaa tässä lakia muutenkaan rikkomaan. 

– Kansalaisena voisi muuten saada anottua pysyvät oleskeluluvat myös muille perheenjäsenille, mutta meitä tämä tuskin tulee koskemaan. Ja prosessi on kuulemma tolkuttoman pitkäkestoinen, varsinkin jos kyse on jostain muusta lähisukulaisesta kuin vanhemmista tai omista lapsista. Eli se nyt kuriositeettina, ei vaikuttanut meidän päätösprosessiin. 

– Meidän näkökulmasta hyödyt ylittävät haitat. Monet nostavat esille, että kansalaisena on verovelvollinen ikuisesti Yhdysvaltoihin. Suomella ja USA:lla on verotussopimus, eli henkilöä ei tuplaveroteta. Suomen veroprosentti on edelleen täkäläistä suurempi, joten tuskin ihan heti tulee tilannetta, että ero olisi toiseen suuntaan ja joutuisi Suomesta käsin sen lopun maksamaan USA:han. Koskaanhan ei toki voi sitä tietää. Toisekseen kansalaisena saattaa joutua valamieheksi oikeudenkäyntiin, mutta aika harvinaistahan se loppujen lopuksi on. Tai kyllä niitä kutsuja kait tulee aina joskus, mutta yksikään tuttavani ei ole päässyt sitä valintaprosessia pidemmälle, vaikka olisivat asuneet täällä vuosikymmeniä. Tulee sitten kutsu, jos tulee.

Pari tuttavaani on viime aikoina käynyt prosessin läpi laittaen paperit eteenpäin heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Heillä syyt olivat lähes samat kuin meillä, ja myös erityisesti se, että pääsi äänestämään edellisissä vaaleissa. Olen kuullut sellaisenkin näkökulman, ettei halua prosessia aloittaa nykyhallinnon alla, mutta me ei asiaa pohdittu ollenkaan siitä näkökulmasta. Tosin se kansalaisuus-workshopin yksi vapaaehtoistyöntekijä totesi siinä alkuun puolisolle, että "kiitos, kun vieläkin haluatte tämän maan kansalaisuutta hakea". Meille tämä ei kuitenkaan ole ollut puoluepoliittinen päätös mitenkään, vaan luonnollinen jatke täällä olemiselle. 

Kansalaisuuden hakeminen, osa 1 – hakemuspaperien täyttämistä

Tämä kirjoitus on kirjoitettu helmikuussa 2017, mutta saa nähdä milloin tulee aika julkaista tämä. Koska en tiedä vielä kaikkia edessäolevia kiemuroita ja prosessin kestoa, en halua siitä täällä julkisesti vielä kauheasti huudella. Kirjoitan nämä tässä sitä mukaa kun jotain tapahtuu ja julkaisen sitten, kun prosessi on päättynyt. Nämä kirjoitukset ovat myös blogin viimeiset postaukset. Päätin jo reilu puoli vuotta sitten, kun aikaa ei tuntunut riittävän yhtään mihinkään ylimääräiseen, eikä varsinkaan bloggaamiseen, että tämän aihepiirin viimeinen kirjoitus tulee olemaan myös blogin viimeinen postaus. Sitten on ikäänkuin tässä blogissa katettu yksi iso kaari kokonaisuudessaan, Green Card -hakemuksista kansalaisuushakemuksiin.

Yhdysvaltain kansalaisuuttahan voi alkaa hakea kansalaistumisprosessin kautta. Hölmö käännös suomeksi, mutta englannin kielinen termi on siis naturalization. Eli siinä ikään kuin luonnollisesti kansalaistutaan näin ajan myötä ja tullaan siten täysivaltaiseksi jäseneksi tässä maassa äänestysoikeuksineen ynnä muineen. Mitenkään automaattisesti tämä prosessi ei tietenkään käy ja Green Cardilla voi kyllä olla täällä vaikka koko ikänsä. Nykyään vaan se itse Green Card kortti pitää myös uusia 10 vuoden välein ja maksaa se reilu nelisensataa siitä. Eli ei senkään turvin voi vaan köllötellä olemaan loppuelämänsä, vaan pitää aktiivisesti muistaa se uusia ajoissa.

Yhdysvaltain kansalaisuutta voi alkaa hakea siinä vaiheessa kun on ollut maassa Green Cardilla vähintään viisi vuotta keskeytyksettä (tai jos on naimisissa maan kansalaisen kanssa, niin raja on kolme vuotta). Maasta saa toki olla välillä pois ja käydä ulkomailla, mutta jos tuota aikaa on kertynyt yli 6 kk, se aika lisätään siihen määräajan päälle. Ja jos poissa on ollut yhtäjaksoisesti pidempään, saattaa se kertymisaika alkaa ihan alustakin. Hakemuksen voi kuitenkin täyttää ja lähettää jo kolme kuukautta ennen tuota maagista viiden vuoden rajan täyttymistä. Ja mehän on se rajapyykki nyt jo ylitetty. Ihan heti ensimmäisenä mahdollisena päivänähän me ei papereita täytetty, vaikka ei tässä kauheasti ole vitkuteltukaan. Kansalaisuutta voi itse hakea täytettyään 18 vuotta ja olemmekin tässä pohtineet, että odotellaanko sitä päivää, kun koko perhe on täysi-ikäisiä vai mitä tehdään. Siitä, miksi kansalaisuutta haemme jne. ajattelin sitten kirjoitella erillisen postauksen jossain vaiheessa.

Itse hakemus on 20-sivuinen N-400-lomake, johon voi halutessaan tutustua täällä. Pääsääntöisesti ihan peruskauraa ja hillitön määrä Kyllä/Ei-kysymyksiä seulomaan taustaa. Muutamia kohtia siellä kuitenkin oli, joita ajateltiin tarkistaa jostain. Koska lomake ei kuitenkaan ole mikään äärimmäisen vaikea täyttää, jonkun verran aikaa se toki vaatii, ei lähdetty palkkaamaan mitään maahanmuuttoon erikoistunutta asianajajaa. Sitten bongasin meidän lähikirjaston sivuilta kansalaisuuden haku -aiheisen workshopin ja ilmoittauduttiin sinne ajatuksenamme saada askarruttavat kysymykset hoitoon ja paperit lähetysvalmiiksi. No se olikin sitten vähän erilainen workshop kuin kuviteltiin.

Kävi siinä sitten alkuun ilmi, että ei tämä workshop ole pelkästään kysymyksille, vaan siinä erään ei-voittoa-tavoittelevan maahanmuuttoon liittyvän organisaation edustaja ja vapaaehtoiset täyttävät kanssamme (tai oikeastaan meidän puolesta) lomakkeet ja katsovat, että kaikki on oikein. Sen jälkeen he lähettävät paperit ja kaikki kommunikaatio tulee niin meille kuin heillekin ja voimme pyytää heiltä apua ja neuvoja missä tahansa prosessin vaiheessa. Ja koska meidän paperit on tehty kirjaston ilmaisworkshopissa ei meiltä peritä normaalia palvelumaksua. Toki olisimme voineet kysyä vaan neuvotkin ja lähteä kotiin täyttämään paperit loppuun, mutta jos kerran joku haluaa ne tehdä meidän puolesta, niin mikä ettei.

Siinä sitten käytiin paperit läpi meidän kaikkien osalta ja aikaa kyllä kokonaisuudessaan vierähti sen 1,5 h. Ja oikeastaan ihan hyvä oli, että saatiin kysyä joitain asioita, että miten ne sinne laitetaan. Mehän esimerkiksi asuttiin täällä kaksi ensimmäistä viikkoa hotellissa, joten piti varmistaa, mitkä osoitteet haluavat noille viikoille, ja esimerkiksi pitääkö meidän laittaa Suomen osoitteemme, koska se 5 vuotta ei ole ihan vielä täynnä (papereihin tarvitaan siis viimeisen 5 vuoden osoitteet). Jne, jne. Puolison saama ylinopeussakkokin piti sinne kirjata ja tehdä kirjallinen selvitys vieraan vallan (Suomen siis) alla suoritetusta asepalveluksesta. Perusteluiksi toki laitetaan vaan, että pakollinen asevelvollisuus jne., mutta on helpompi kirjoittaa se lisäys jonkun opastuksella, joka näitä kirjoittelee harva se päivä. Laiskuus siis iski, kun kerran tarjottiin ilmainen täyttöpalvelu.

Paperit liitteineen tuli täytetty ja shekitkin liitettyä hakemuksiin. Ilmaistahan tällainen kansalaiseksi haluaminen ei tietenkään ole, vaan hakemuksen käsittelymaksu on tällä hetkellä 640 $ ja sen lisäksi maksetaan 85$:n  biometriikka-palvelumaksu eli prosessiin kuuluva sormenjälkien ja valokuvien otto. Toki tuo käsittely kattaa sitten meidän koko taustojen selvittämisen ja koko prosessin, että onko se sitten kallis vai ei, on jokaisen itse mietittävissä. Sinänsähän me on käyty se taustojen selvittäminen läpi jo silloin Green Card -prosessin aikana, mutta sama homma on siis edessä myös nyt. Nyt ei vaan tarvitse enää toimitella rikosrekisteriotteita ja mitä kaikkea sitä pitikään silloin Green Cardia hakiessa toimitella.

Teinin osalta paperit eivät voi lähteä vielä eteenpäin, sillä vaikka täysi-ikäisyys lähellä jo häämöttääkin, pitää teinin papereihin saada ensin Selective Service eli asepalveluksen ID-numero. Miespuolisten 18–26-vuotiaiden, niin Green Cardin omaavien kuin kansalaistenkin, pitää rekisteröityä tuohon, joten se olisi ollut edessä joka tapauksessa. Koska Yhdysvalloissa ei ole pakollista asepalvelusta, ei tuo rekisteröityminen tarkoita armeijaan menoa paitsi siinä tapauksessa, jos tulisi yleinen liikekannallepano (viimeksi Vietnamin sodan aikaan). Mutta ilman sitä ID-numeroa kansalaisuushakemusta ei voi täyttää kokonaan ja lähettää. Tuon ilmoittautumisenhan voi tehdä myös netissä, mutta ilmeisesti järjestelmässä on vain kansalaisten sosiaaliturvatunnukset, joten teinin rekisteröityminen ei onnistunut. Eli hänen kohdallaan tuo rekisteröitymisprosessi etenee paperilomakkeiden lähettelyllä ja 1-3 kuukauden käsittelyajalla.


Mutta paperit on nyt täytetty ja nyt sitten vaan odotellaan seuraavia prosessin vaiheita.