Epilogi / Epilogue

Kerta kiellon päälle.
Bloglovinin kautta on tullut tälle blogille välillä aina lisää seuraajia ja melkein jossain vaiheessa aloin toiseen osavaltioon muuton myötä tätäkin blogia vielä päivittää, mutta luovuin ajatuksesta.

Avasin kuitenkin lopulta pitkän sisäisen taistelun jälkeen Instagram-tilin, josta voi halutessaan jatkaa meidän reissujen ja viikonloppuvierailujen seurailua.

Minut löytää siis jatkossa täältä.

- - -

Thank you all new followers.
This blog is not updating anymore, but you can follow our life and travels in my Instagram feed in here. See you there!

Helleaalto

Viime viikot on menneet lähinnä uusiin töihin oppiessa, 'learning curve' ottaa aina aikansa ja tällä kertaa vei hetkeksi melkein kaikki energiat. Samalla kun on ollut myös muita menoja ja teinin collegeen lähdön valmisteluja ja muuta, on tullut vietettyä melkoista hiljaiseloa somessa ja blogissa. 

Tällä viikolla Teksasiin iski hurrikaani kaikkine katastofaalisine seurauksineen ja täällä meidän nurkilla on kärsitty helleaallosta. Onneksi itse sai olla suuren osan päivästä ilmastoidussa toimistossa, mutta kotonakin on ilmastointilaite huutanut täysillä jo jokusen kerran, kun ilma ei tunnu viilenevän iltaisinkaan. Ei kuulemma tällaista ole ollut vuosikausiin ja puhelinkin piippaa ihan jatkuvasti noita virallisia hätätiedotteita, jotka varoittavat äärimmäisestä kuumuudesta. Iltaisin ilmassa väreilee sellaista utua, etten ole aiemmin törmännyt. Tosin en ole näin kuumissa oloissa koskaan ennen matkustellut. 

Teini on vielä nämä viimeiset viikonloput ennen opiskelemaan lähtöä töissä, ja on yritetty muistuttaa juomisen, syömisen ja viilennyksen tarpeesta. Ilmeisesti on ottanut neuvoista vaarin, sillä on vaikuttanut ihan pirteältä. Joku teinin työkaveri oli omassa rahastuskopissaan pyörtynyt ja oli tarvinnut ensiapuhenkilökunnan paikalle, jonka jälkeen oli tuo työkaverinsa passitettu siltä päivältä kotiin. 

Kevätkuulumisia ja muuttohärdelliä

Täällä on menty sellaista haipakkaa, että on jäänyt blogi päivittelemättä. Jotain keskeneräisiä tekstejä odottelee julkaisua, kunhan ne tekstit ensin saisi kirjoitettua loppuun.

Tässä on teinin college-hyväksymiskirjeet saatu, kampuksia vierailtu, valinta tehty määräaikaan eli toukokuun ensimmäiseen mennessä, ja erinäisiä nettilomakkeita täytelty melko reippaasti. Nyt on edessä vielä AP-testejä ja kevään finals-loppukokeet ja teinin osalta tämä yleissivistävä koulutus sitten jotakuinkin taputeltu, syksyllä alkaa sitten opinnot yliopistossa. Yritän saada kirjoitettua tämänkin prosessin loppupuolesta jossain välissä. 

Kevääseen osuu ryppääseen aina muitakin menoja ja härdelliä, hammaslääkäriä (teinin oikojahoitokin on pian lopussa), silmälääkäreitä, teinin kesätyönhakua ym. Tuntuu, että joka viikonlopulle on jotain.

Kun teinin high school nyt loppuu, niin meidänkään ei enää tarvitse katsoa, että asutaan varmasti oikean koulupiirin puolella, joten olen tässä pitkin kevättä vähän seuraillut asuntojen hintoja tässä lähialueilla, lähempänä puolison työpaikkaa, ja sellaisilla alueilla, joissa hinnat ei ole ihan niin taivaissa kuin tässä nykyisellä asuinalueella (kohtuuhintaistahan täällä nurkilla ei oikein missään ole). Vuokra-asuntojen hinnat noudattaa usein sellaista hotelli- ja lentokonehinnoittelua, eli kun on paljon vaihtuvuutta, niin hinnat alkaa hilautua ylöspäin. Jossain asuntokomplekseissa jopa hinnat on eri eri päivinä. Esim. jos asunto vapautuu 1.5. ja voit muuttaa siihen 2.5. niin kuukausivuokra on 2750 $. Mutta jos haluatkin sopimuksen alkavan vasta 15.5. (jos se asunto on siis vielä silloin vapaa), niin hinta onkin 2820 $. Ihan käsittämätöntä. Ja kun meillä kerran on taloudessa allergikkoja ja toiveena on asua asunnossa, jossa ei ole kokolattiamattoja, niin valinnanvaraa on lähtökohtaisestikin melko vähän. Long story short. Löydettiin vahingossa näitä hintojen seurailuhakuja tehdessä pari potentiaalista vuokrakämppää, joista toinen oli ihan katastrofi, ja josta toiseen päätettiin muuttaa. Onneksi vuokraisäntä oli samaa mieltä. Nyt sitten tässä on kädet täynnä töitä, muutto vajaan viikon päästä, reilut kaksi viikkoa ennen koulun päättäjäisiä ja pari viikkoa ennen Suomi-vieraiden tuloa. Ei ole stressiä, ei...

No, ehkä kesäkuussa sitten hetkeksi helpottaa, kun teinin koulu on ohi ja se viettää aikaansa töissä, kuten me muutkin. Paitsi mulla taitaa alkaa taas töitten haku, ainakin projektin sisältö on muuttunut niin, että mun työt uhkaa taas kerran loppua. Mutta mietin sitä sitten vasta sitten joskus, nämä roinat ei muuta itse itseään.

Kaliforniassa paistaa aina aurinko – vaiko paistaako?

"It is always sunny in California" -lauseen keksinyt tyyppi on kyllä varmaan asunut Etelä-Kaliforniassa, jossa aurinkoisia päiviä onkin varmaan yli 300 päivää vuodessa. 

Täällä Pohjois-Kaliforniassa on tosiaan tullut vettä, vettä ja vettä. Niinkuin oikeasti tyyliin mutavyöryjä teille, joenuomat tulvii ja ihmiset ajaa kolareita sateen vuoksi jne.  Ja joulukuussa saatiin nauttia suhteellisen kirpsakoista aamuistakin. Siitä onkin jo jonkun verran aikaa, kun tällaista välinettä on aamulla töihin lähtiessä tarvittu (jos ei viime vuoden Tahoe-reissua lasketa). 

Kuivuus helpottamassa

Ilmoja pidellyt viime aikoina.

Tammikuussa sateli päivittäin parisen viikkoa, ja oikein silleen kunnolla, että vettä tuli kuin Esterin peestä. Ukkostikin vähän parina päivänä, joka on kyllä oman kokemuksen mukaan suht harvinaista täällä. Olenkohan kerran aiemmin kuullut täällä Kaliforniassa ukkosen jyrähtävän. Kesäreissulla keskilännessähän ajeltiin keskellä ukkosmyrskyä, mutta sitä ei lasketa. 

Tahoellakin on satanut lunta enemmän kuin viimeiseen 22 vuoteen, joka on siis erinomainen uutinen kuivuuden loppumisen ja juomaveden riittämisen näkökulmasta. Jossain väitettiin, että talven aikana olisi tullut lähemmän 10 metriä lunta. Tällä hetkellä jossain paikoissa siellä on lunta lähemmäs 5 metriä. Eri lähteistä saa vähän eri tietoja, mutta monen lähteen mukaan vesivarastojen täyttöaste on vähintään normaali, jopa yli keskiarvon. Viime viikon paistoi aurinko, vaikka suhteellisen viileää on ollut päivisinkin vielä. Tälle viikolle on luvassa lisää sadetta, mutta ei kuulemma tammikuun veroisesti. 

En ole mikään sadekelien ihminen, mutta kyllä näitä sadekelejä on täällä odotettu, ettei ala tulla vielä vahvempia veden säännöstelyohjeita. Osa Kalifornian puistahan on ihan kuolleita/kuolemispisteessä, kun vedestä on ollut niin kova pula ja puut siis kuolevat isoilla alueilla ihan pystyyn. 

Että antaa tulla lisää vaan vettä taivaalta! Ei sitä todellakaan ole vielä liikaa.

Konsertteja

Olen aiemminkin kirjoittanut tästä, mutta täällä San Fransciscon lahtialueella riittää kyllä keikkoja ja konsertteja moneen makuun ja ympäri vuoden. Suomalaisista bändeistäkin tässä lähialueilla on vuoden aikana käynyt ainakin Apocalyptica, Sonata Arctica, Children of Bodom ja Michael Monroe. Itse ei ole tullut näille keikoille mentyä, koska olemme olleet juuri silloin jossain reissussa tai keikat ovat olleet klubikeikkoja keskellä viikkoa San Franciscossa, ja seuraavana aamuna on ollut aikainen herätys töihin. 

Mutta valinnanvaraa on, alueella on isoja esiintymisareenoja ainakin Oaklandin Oracle Arena, San Josen SAP Center, Santa Claran Levi's Stadium ja AT&T Park San Franciscossa. Sen lisäksi on ainakin Amphiteater Mountain Viewssä, jossa ainakin kesällä ja syksyllä usein isoja artisteja laidasta laitaan (Dolly Partonista Korniin tänä kesänä), ja Mountain Winery Saratogassa, jossa käy ehkä enemmän menneiden vuosien artisteja. Sitten on kaikenmaailman klubikeikkoja siellä ja täällä.

Ja jos ei näiden tarjonnasta löydy mitään, niin San Franciscossa on San Franciscon sinfoniaorkesteri ja oopperatalo oopperoineen ja baletteineen. Eli tarjontaa ainakin riittää, ja yksi hyvä idea tällä alueella "nähtävyyksistä" onkin tarkastaa, että onko jotain hyvää keikkaa tarjolla vierailun aikaan. 

Kuten sanottua, on etäisyydet ja herätys töihin ja muut menot ehkä estäneet ramppaamassa enemmän keikoilla, ja tänä vuonna on lähdetty vähän ex tempore niille, kun on tullut joku mainos vastaan. Enemmänkin olisi voinut käydä, ja käydä myös katsomassa jotain muutakin kuin näitä 80-luvun suuruuksia, mutta on ollut sen verran muuta puuhaa koko ajan, ettei ole oikein ehtinyt katsella, että mitä on tarjolla. 

San Fransciscoon tuli kuitenkin varattua liput ajoissa, kun selvisi, että Guns'n'Roses palaa lavoille. Olihan sinne pakko päästä. Paikkanahan tuo AT&T Park on tosi hieno, kun siinä lavan takana aukeaa näkymä sinne lahdelle. 

Bongasin sitten sattumalta taas toisen 80-luvun sankarini (juu-u ;) ), johon liput oli saatavilla halvalla (25$/lippu on kyllä suht hyvä hinta, vaikka onkin ehkä kyse enemmänkin entisistä suuruuksista). Eli suunnattiin katsomaan Def Leppardia, ja samalla keikalla soittaneita kahta muuta bändiä (Tesla ja REO Speedwagon). Puolisko kävi myöhemmin erään koulun hyväksi järjestettävässä joka vuotisessa varainkeruukonsertissa, jossa päivän aikana esiintyy nimekästä artistia toisen perään, Neil Youngista Metallicaan.

Ja koska olen kerran ostanut San Franciscon sinfoniaorkesterin liput, niin olen varmaan ikuisesti niiden sähköpostispämmäyslistalla. Ei pelkästään huono asia, sillä bongasin ohjelmistosta Snowman-joulukonsertin, jonka alku koostui erilaisista joululauluista, osassa vierailevana solistina Tony-palkittu Ruthie asun Miles. Väliajan jälkeen esitettiin Lumiukko-elokuva sinfoniaorkesterin ja Grammy-palkitun Pacific Boychoir -poikaorkesterin toimesta. Täällä kun ei ole tapana näyttää televisiossa joka joulut tuota elokuvaa, niin tuli nähtyä sekin tänä vuonna (muutenkin kuin YouTubesta), ja oli kyllä lippujen hinnan arvoinen konsertti. 

Elämän epävarmuuksista, huolista ja niihin varautumisesta

Luin tossa hiljattain Anu Partasen kirjan The Nordic Theory of Everything. In Search of a Better Life, joka on siis amerikkalaistuneen suomalaisen toimittajan kirjoittama kirja lähinnä Pohjoismaisesta hyvinvointimallista ja siitä, miten asiat poikkeavat täällä huonompaan suuntaan. Googlaamalla kirjasta löytyy lisää tietoa ja arvosteluja, jos kirja kiinnostaa enemmän. En ole kaikesta kirjassa kerrotusta itse samaa mieltä, asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Toki tämäntyyppisten kirjan on tarkoituskin toimia ajatusten herättelijänä, jolloin isot kontrastit ovat tyylillisesti tärkeä asia. Mielenkiintoinen luettava se toki ole. Mutta ei itse kirjasta sen enempää, vaan yhdestä teemasta, jota kirjan lukemisen jälkeen jäin miettimään. Eli epävarmuudesta ja huolissaan olemisesta ja niiden pelkojen ja huolien kanssa elämisestä.

Kun asuu systeemissä, jossa ei tunneta mitään 500:n päivän ansiosidonnaisia, jossa hyvää terveyden-/sairaudenhoitoa saadakseen joutuu maksamaan kallista yksityistä vakuutusta, jossa lasten päivähoitomaksut voivat olla 1000-2000 $/kk, jossa yliopisto-opinnot saattavat maksaa kymmeniä ellei satojatuhansia ja jossa työsuhde periaatteessa voi päättyä vaikka samana päivänä, niin varsinkin tällaisella pohjoismaisella suorittajalle ja stressaajalla saattaa aina välillä iskeä ylimääräinen stressi siitä, että "mitä, jos...". Niitä jossitteluja sitten toki riittää noista yllämainituista aiheista ja muistakin. Kaikkihan ovat varmasti kuulleet, kuinka tässä maassa vuosittain joku tekee henkilökohtaisen konkurssin sairaalalaskujen vuoksi ja erilaiset TV-sarjat ovat tehneet tutuiksi kodittomat ja kodittomien asuntolat ja yömajat. Asiat toki eivät ole ihan niin mustavalkoisia, eli jonkinasteisena työttömyyskorvausta on mahdollista saada 6 viikkoa (ei sillä tällä alueella maksa edes vuokraa, mutta kuitenkin), sairausvakuutuksen voi työpaikan menetyksen jälkeen pitää Cobra-systeemin avulla (aikoinaan sovittu laki, toki joidenkin lähteiden mukaan on kalliimpi kuin yksityisiltä markkinoilta hankittu vakuutus) ja jos oikein huonosti menee, niin on tässä maassa jonkunlainen sosiaaliturva olemassa ihan viimeisen pahan päivän varalta. Ja käytännössä, jos firman ei ole ihan pakko potkia jotain ihmistä pihalle, niin ei ne sitä kovinkaan usein ihan huvikseen tee. Rekrytointiprosessit, ihmisten perehdyttäminen työhön jne. ei kuitenkaan nekään ihan ilmaista ole, joten jos henkilö hoitaa työnsä kunnolla ja firmalla/projektilla menee hyvin ja ei ole pakottavia budjettileikkauksia, niin ei niitä työntekijöitä yleisesti ihan huvin vuoksi pihalle potkita. (Kait sellaisia tapauksiakin toki aina on.) Vaikka täällä ehkä vaihdetaankin useammin työpaikkaa kuin Suomessa noin keskimäärin, niin on täälläkin ihmisiä, jotka ovat olleet 20–30 vuotta saman työnantajan palveluksessa.

Erilaisia ohjeita toki on joka tilanteeseen, mutta monessa paikassa on suositeltu, että pitäisi pystyä säästämään 6-12 kk:n menojen suuruinen summa sen kuuluisan pahan päivän varalle. Toisaalta lähes kaikki paikat toitottavat, että eläkettä varten tulisi säästää ainakin miljoona dollaria per lärvä, jos aikoo jäädä eläkkeelle siinä 65:n ikävuoden korvilla. Suosituksia ja suosituksia, suurimmalla osalla amerikkalaisia ei tällaisia summia todellakaan ole tilillä tai edes mahdollisuutta säästää sellaisia. Joidenkin lukujen mukaan 25 % maan lapsista elää köyhyysrajan alapuolella, joka nyt kertonee jotain todellisesta tilanteesta. Mutta tottakai täällä tulee mietittyä enemmän aina välillä sitä, että "jos näin", "entä jos" ja "mitäs sitten, jos", kun on kasvanut yhteiskunnassa, jossa tuki on erilaista (kyllä toki Suomenkin systeemissä omat vikansa on ja on ihan eri asia, onko tuki riittävää jne., ei mennä siihen, mutta siitä ei pääse mihinkään, että kyllä Suomessa yhteiskunta tarjoaa hyvin eri tavalla tukea kansalaisille kuin täällä). Ja tokihan, jos mahdollista, on hyvä varautua niin maanjäristyksiin kuin siihen, että sukanvarteen saisi jotain säästettyä. Mutta se, että jotenkin koko ajan olisi jossain määrin ahdistunut tai miettisi elämän epävarmuuksia, niin ei siten vaan pysty pidemmän päälle elämään. Tai toki pystyy, mutta kyllä siinä menee elämästä paljon sivu suun, jos kovasti murehtii kaikkea etukäteen. Mutta kyllä todellakin jossain määrin tunnistan itsessäni sen stressaajan ja murehtijan. Asiat pitää vain osata laittaa omanlaisiinsa mittasuhteisiin ja valmistautua sen verran kuin voi ja on järkevää, ja sitten nauttia elämästä sen lopun aikaa. Sitä on joskus tällaisen helposti kaikesta stressaajan vaikea oppia, mutta onneksi se oppiminen on kuitenkin mahdollista.

Tästä tekstistä taisi kadota punainen lanka jo aikoja sitten, mutta tulipahan kirjoitettua.

Tippaamisesta ja joulumuistamisista

Monta kertaa kun lueskelee jotain amerikanmatkaajien kertomuksia tai lehtijuttuja niin yksi asia, mikä siellä nousee usein esille on tippaaminen. Suomessa kasvaneena toki kestää vähän aikaa, että tottuu tähän kulttuuriin ja muistaa jättää asianmukaisen tipin. Nimimerkillä kerran piti ajaa takaisin kampaajani työpaikkaan, kun tippasin ihan hävettävän vähän. Siinä maksamisvaiheessa hänen kortinlukijansa ei toiminut, eikä mulla tietenkään ollut niin paljon käteistä ja shekkivihkoa mukana (en todellakaan kanna shekkivihkoa koskaan muuten, nyt otan mukaani kampaajalle mennessä), ja piti lähteä juoksemaan johonkin automaatille nostamaan rahaa. En löytänyt läheltä oman pankin automaattia, mutta puolison mukaan voimme käyttää kyllä paria muutakin, niin ei kun sinne. Summa summarum siinä sählingissä tuli sitten joku pilkkuvirhe päässälaskussa. 

Paljonko sitä sitten pitäisi tipata? Yleiset ohjeet kait on, että noin 15–20 %, mutta ainakin tällä alueella on vähän niinkuin annettu ymmärtää, että 18–20 % olisi sopivampi määrä. Ja miksi ihmeessä niin paljon. USA:ssa on liittovaltion tasolla määritetty minimipalkka 7,25 $, tosin monella paikkakunnalla/osavaltiolla/maakunnalla on omat lakinsa, eli korkeampi minimipalkka. Kuitenkin matkailu- ja ravitsemusalalla minimipalkkaa ei käytännössä tunneta (tai jos sellainen on, se on jotain 2,5 $/tunti luokkaa), ja tarjoilijoiden ym. palkka muodostuu käytännössä kokonaan tipeistä. Mitä parempaa palvelua saat, sitä enemmän toki kuuluu tipata, mutta ei alle 15 %. Vähän epäselvää on, että lasketaanko tippi verollisesta vai verottomasta hinnasta, mutta alv:ia vastaava vero esimerkiksi Kaliforniassa ravintolassa on siinä 8,5 % luokkaa, joten ei se nyt ihan hirveästi lisää tee, ellei ole jollain isommalla porukalla syömässä. Paitsi jos olet syömässä isommalla porukalla, niin se tippihän lisätään automaattisesti laskuun. Tästä on nyt vähän eri tietoja eri paikoissa, mutta ainakin täällä meidän nurkilla seurueen koko kun on 8 henkilöä, niin siihen on lisätty suoraan tippi, kuulemma joku verottajan määräämä käytäntö. Siihen ei tietty enää tarvitse maksaa erikseen tippiä, ellei itse halua jättää enemmän. 

Missä kaikkialla sitten pitäisi tipata? Tämä ei ole kattava lista, mutta ainakin joitain keskeisimpiä:

- ravintolat se perus 15–20 % (buffet-ravintoloissa, pikaruokapaikoissa tai kahviloissa ei tarvitse, mutta on toki suotavaa jättää taala tai pari siihen tippikuppiin)

- baarit, baarimikolle annetaan 1–2 $/drinkki, cocktailin kyseessä ollessa 2–3 $ (mitä kauemmin juoman teko kestää, sitä isompi tippi)

- hotellin siivooja 2–5 $/yö (riippuu hotellin tasosta ja palvelusta, siivooja voi olla joka päivä eri, joten tippi joka aamulla huoneeseen näkyvälle paikalle, jos haluaa ne ilmaiset shampoot ja kahvit sinne huoneeseen, niin ei kannata unohtaa pitää siivooja tyytyväisenä), myös muut hotellin palveluhenkilökunta, jos yöpyy hienoimmasta paikassa, joissa ovimiehet, hissipojat jne.

- taksit, normaalisti se sama 15–20 $, mutta muilla kuljetuspalveluilla voi olla omat ohjeistuksessa, Überillä taisi olla ohjeistettuna 10 %, muut shuttlekuskit jokusen taalan juomaraha

- kampaaja, kosmetologit, muut kauneudenhoitopalvelut

- kaikkia palvelusammateissa olevia, kuten putkimies, muuttomiehet, uima-altaan hoitaja, puutarhuri jne. Näille ei tosin tarvitse tipata prosenttimääräisesti, vaan yleisesti siihen palveluun hintatasoon liittyen 10–20 $, tai kalliimmasta palvelusta 40–60 $ tms. Näihin kyllä löytyy netistä hyvin aina jotain osviittaa, että mikä on hyvä määrä.

- muut palveluksia tarjoavat henkilöt, esimerkiksi suurten tavaroiden toimittajia (jos ostat vaikka huonekaluja kotiinkuljetuksella) olisi hyvä tipata muutamalla taalalla

Sitten ennen joulua pitäisi muistaa joulutipeillä vielä erityisesti joitain ihmisiä:

- kampaajille, muita kauneudenhoitopalveluita tarjoaville ym. olisi hyvä antaa normaalia tippiä vastaava ylimääräinen tippi. Jos siis annat kampaajalle normaalisti 30 $, ennen joulua siellä käydessäsi olisi syytä antaa sillä kerralla 60 $.

- talonmiehelle, huoltomiehelle (jos näkee usein), siivoojalle ym. annetaan 20–50 $ tai joidenkin ohjeiden mukaan säännöllisesti käyville puutarhurille, uima-altaan hoitajille jne. ylimääräinen viikon palkka (eli jos käy 4 h/vko, niin sitten ylimääräinen 4 h palkka). Tämäkin vähän vaihtelee, asuuko omistus- vai vuokra-asunnossa ja millaisessa. Me annettiin edellisessä asunnossa sille huoneiston managerille joku viinipullo ja lahjakortti, häneltä saamamme palautteen perusteella oltiin kyllä ainoat, jotka näin toimi.

- postinjakajalle. Tämä on siitä mielenkiintoinen, että postinjakaja on liittovaltion työntekijä, eikä niitä saa lahjoa. Siksi lahjaa ei saisi periaattessa antaa käteisenä, mutta 20 $:n lahjakortti on ok. Kuulemma kyllä ihmiset jättävät postiluukkuunsa postinkantajalle käytännössä setelejäkin kirjekuoressa.

- kaikki muut, joilta palvelua vastaanotat tai jotka huolehtivat lapsistasi, vanhemmistasi, koirastasi jne. eli vanhainkodin hoitajalle, koulubussikuskille, koiranulkoiluttajalle, lehdenjakajalle ym. on syytä antaa lahja tai 10–20 $, tai jos ko. henkilön palveluita tarvitaan säännöllisesti, kuten koiranulkoiluttaja tai lapsia koulusta hakevan yksityishenkilö (ei siis koulubussi) nyrkkisääntönä on taas se viikon ylimääräinen palkka. Jos haet aamukahvisi aina samasta paikasta ja barista tietää nimesi ja tilauksesi ulkoa, niin 10–20 $ joulubonus sitten hänellekin.

Kokonaan eri asia on sitten esimerkiksi pienet joulumuistamiset omalla työpaikalla alaisille ym. Kyllähän sitä siinä lompakko melko mukavasti tyhjenee ennen joulua ja muutenkin. Mutta näin täällä siis tapana, ja näillä ohjeilla mennään.

Ei kahta ilman kolmatta – Aku Ankan tuuria

Tämä on ollut kyllä melkoinen syksy, alkaa oma henkinen energiamittari näyttää jo kohta E:tä. Kaiken teinin collegehaun, testien ja oman työpaikan vaihdon aiheuttaman stressin ja säädön lisäksi on sellaista pientä kremppaa koko ajan (en tarkota omassa kropassa, vaan noin yleisesti). Ei mitään katastrofaalista ehkä, mutta sellaisia, jotka vaan pitää hoitaa. 

Meidän auto (2 vuotta vanha) on vähän nikotellut, ja se oli jo käynyt huollossa kahteen kertaan jonkun sylinterivian takia. Oltiin parisen viikkoa sitten tapaamassa ystävääni perheineen, syötiin kakkua kahvilassa ja muuta ja rupateltiin mukavia, kunnes oli aika lähteä kotiin, kun piti viedä teini tavaroineen kaverinsa synttäreille/yökylään. No päästiinhän sitä sitten reilut 200 metriä, kun se auto alkoi taas yskiä. Siihen se sitten jäi. Onneksi meillä on AAA:n (American Automobile Association) jäsenyys, joka me on muutettu Plus-tason jäsenyydeksi. Saadaan sillä Plus-jäsenyydellä 100 mailia ilmaista hinausta tarvittaessa (vuosimaksua vastaan siis toki). Päivällä oli ollut tosi lämmin ja tapojeni vastaisesti mulla ei ollut edes takkia. Siinä illan hämärtyessä ja ilman viiletessä alkoi tulla jo vähän viileäkin, ei nämä marraskuuta kuitenkaan enää mitään kesäkuukausia ole. Onneksi meillä on autossa aina joku viltti ja vesipullo tällaisten varalta. Tunti siinä odoteltiin hinausautoa, mutta sitten se homma kyllä hoitui reippaasti. Auto hinaukseen ja huollon pihalle, siitä sitten Überillä kotiin. Ei ollut tullut sitäkään aiemmin käytettyä, joten taas oltiin monta kokemusta rikkaampia. ;)

Johan niitä muitakin kokemuksia oli jo kertynyt. Joka syksynä näyttää tulevan aina jotain säätöä, kun alkaa lämmityskausi. Ne muutama huomattavasti viileämpi päivä tuli taas vähän yllättäen, eikä meidän lämmityslaite taas suostunut menemään päälle. Vaikka meillä on kaksi siirrettävää sähköpatteria, niin ei niillä koko asuntoa lämmitetä. Jokseensakin viileähköä oli aamulla kömpiä sängystä muualle 14-asteiseen asuntoon. Vuokranantajakin siinä kävi lämmityslaitetta ihmettelemässä ja oli ottamassa yhteyttä kaupungin kaasulinjojen huoltomieheen, kun sitten yhtäkkiä se lämmitys menikin päälle. Vika kun olikin termostaatissa, jossa ainakin patterit olivat erittäin löysällä. Saatiin taas vähän lämpöä kotiin. Tai vähän enemmänkin. Seuraavat päivät olivat suhteellisen lämpimiä, ja asuntoa ei olisikaan oikeastaan tarvinnut erikseen lämmittää. Mutta se meidän termostaatti oli toista mieltä, eli sehän ei sulkenut lämmitystä pois päältä ollenkaan. Kotiintullessa odotti hyvin lämmitetty koti, jossa alakerrassa oli 30 astetta ja ylhäällä vielä vähän enemmän. Ei tarvinnut ainakaan palella. Noh, vuokranantaja vaihtoi termostaatin heti seuraavana viikonloppuna. Onneksi. Toivoa sopii, että nyt pelittää taas.

Vain elämää

Huhhuh, muka kiirettä pitänyt. En ole ehtinyt uhrata edes ajatusta sille, että olisin ehtinyt kirjoittaa loppuun meidän road trip -reissun jutut, tai työnhausta tai puolison saamista ensimmäisistä ylinopeussakoista..

Aloitin uudessa työpaikassa nelisen viikkoa sitten, ja koska uutta opittavaa on paljon ja melko kiiruhtastakin ollut, niin kotiin tullessa en saa aikaiseksi paljon muuta kuin pikalenkin ja sitten romahdan sohvalle katsomaan Netflixiä. Tai treenataan teiniä SAT-testiin, tai ihmetellään college-esseeaiheita, tai FAFSA (Federal Student Aid) -rahoitushakemusta collegeen puolison kanssa. Tai flunssarokotteen hakua ja kipeän käden rauhoittelua. Onneksi sinne jonnekin olen onnistunut sujauttamaan parit treffit myös ystävien kanssa. Ne onkin ollut ihan pelastus tässä hullussa syksyssä, jossa on tullut vielä kaksi suru-uutistaan. Vähän turhan paljon niitäkin näin lyhyelle ajalle.

Yritän tässä ryhdistäytyä ja ehtiä kirjoittamaan ainakin osasta näistä. Mutta tällaista nämä ruuhkavuodet ovat missäpäin maailmaa tahansa. Yhtenä kappaleena ollaan, mutta energiavarastot on vähän väliaikaisesti vähissä. :)

Ulkonäköpaineita?

Kun katselee tiettyjä uutisia ja tv-ohjelmia niin saa kuvan, että täällä ulkonäköön kohdistuvat paineet on melkoiset, kauneusleikkauksissa käydään ja meikkiä on paksu kerros naamassa kaikilla. Tällaisen tavallisen tallaajan tavallisessa elämässä elämä näyttää kovin erilaiselta. Miljonäärien vaimot tallustelee kotona venähtäneestä collegepuserossa, hiukset auki ja ilman meikkiä, ja samannäköisenä osa niistä tulee vastaan myös kaupassa. Suurin osa vastaantulijoista kulkee t-paidassa ja shortseissa, jopa töissä. Riippuen toki töistä, mutta esimerkiksi koodarit kuulemma vaihtaa työpaikkaakin, jos ei töihin voi tulla t-paidassa. On sitten toki työpaikkoja, joissa ollaan puku päällä, mutta niitä on ainakin täällä laaksossa ehkä vähemmän kuin muualla. Tilanne on toki eri jossain San Franciscon financial districtissä  siellä rahoitusmaailmassa. Toki siis managerit saattavat täälläkin käyttää kauluspäivää päivittäin, riippuen paikasta. Kerran puolisolla oli kauluspaidan päällä neule silleen hyvin eurooppalaiseen tyyliin vähän kylmempänä talvipäivänä ja heti oli kysytty, että oletko työhaastatteluun menossa. Että se kertonee jotain ainakin kyseisen IT-firman pukeutumiskulttuurista. 

Luin jostain, että Orange County on jollain mittarilla tämän maan "narsistisin" alue, jossa ulkonäkö ja teko-sitä-ja-tätä on hyvin yleistä, ja sitten tietenkin viihdealan takia Los Angelesissa näkee paljon selkeästi enemmän ulkonäköön panostanutta väkeä. Ja kyllähän siis täälläkin ihmiset maksavat kosmetologeille, kampaajille, kynsienlaittajille ym. säännöllisesti. Tai siis osa ainakin käy, mutta ei todellakaan kaikki. Meidän naapurustossa näyttää olevan sellainen elokuvista tuttu föönattu kampaus vaan 70+-ikäluokan ihmisillä. (Mutta meidän reissuilla muualla USA:ssa on näyttänyt olevan yleisempiä keski-ikäisillä ja nuoremmillakin.) Koulun vanhempainiltoihin mennessä hyvin harva sieltä sadoista ihmisistä erottuu ulkonäöllään, sellaista tavallista tallaajaa siellä on suurin osa. Ne jotka sieltä erottuu, erottuvat kyllä ehkä enemmänkin liikunnan seurauksena saadun kiinteän ja urheilullisen kroppansa ansioista kuin joidenkin tekolisäkkeiden takia. Mutta toki joukkoon aina mahtuu kaikenlaista.

Jotain mihin täällä on kiinnittänyt huomiota on se, että esimerkiksi aknea aletaan hoitaa heti suhteellisen isolla kaliiberilla, eli teinit näyttävät usein hyvin siloposkisilta. Ja aiemmin onkin jo tullut mainittua, että hampaat kaikilla paikallisilla on kyllä erittäin suorat ja valkoiset. Ei nyt ehkä sellaiset tv:stä tutut valkoisena hohtavat muovikuoret, mutta kuitenkin. Aiemmin itsellä oli sellainen käsitys, että kaikki silmälaseja tarvitsevat täällä käyttää piilolinssejä tai ovat käyneet silmäleikkauksessa. Sellaisen kuvan sitä sai mm. aikoinaan vaihtariksi lähteviltä ja tv-sarjoista. Teineistä varmaan monet piilareita käyttääkin, mutta kyllä täällä nuorilla ja sitten toki vanhemmilla aikuisilla silmälasejakin reippaasti näkee. Eräät tuttumme eivät ainakaan koskaan käytä piilareita. Tosin olen kuullut monen eurooppalaisen valittelevan, että valikoimat silmälaseissa täällä on hyvin tylsät, ja itse ostavat lasit aina Euroopasta. Meidän käyttämällä optikolla kyllä kanssa näyttää valikoima olevan melko suppea, mutta toisaalta itsellä pitää olla todella kevyet lasit, etteivät paina, niin vaihtoehtoja ei toki yleisestikään ole kauheasti missään muuallakaan. Mutta jos nyt verrataan johkin suomalaiseen isoon ketjuliikkeeseen, niin kyllä se valikoima on ihan murto-osa siitä suomalaisesta.

Tietty tämä Kalifornian aurinko myös vanhentaa ihoa nopeammin kuin suomalainen ilmasto, joten itselläkin on aina käytössä joku UV-suojakertoimen omaava päivävoide ihan vuoden ympäri. Silti kyllä tässä selkeästi iho on rupsahtanut nopeammin kuin ennen ja maksaläiskiä alkaa ilmestyä naamaan helpommin. Mutta toisaalta mua luultiin aina aiemmin itseäni nuoremmaksi, niin ehkä mä nyt sitten alan näyttää omanikäiseltäni. Eli en sentään miltään auringossa rypistyneeltä rusinalta vielä. Tosin mun erittäin tyypillinen vaalea pohjoismainen ihoni nyt ei kauheasti rusketu, että ihan sellaista kahvinruskeaa bodarimummoa musta ei kyllä taida ikinä muutenkaan tulla. Olin mä silti vähän järkyttynyt kun eräs paikallinen ystäväni kertoi, että oli käynyt viiskymppistensä jälkeen ottamassa ensimmäiset botox-pistoksensa otsaryppyihin. Kertoi sen niin huolettomasti, ihan kuin olisi yhtä normaalia kuin kampaajalla käynti, että kait täälläkin sitten jossain pinnan alla kuitenkin kytee jotain ulkonäkö- ja nuorelta näyttämisen paineita enemmän kuin miltä se ensin näyttää.

Tuotteiden takaisinkutsujen luvattu maa

Täällä kun on näitä tuotteita ostavia ihmisiä reippaammanlaisesti ja tietty historiaa siitä, että ihmiset nostavat oikeusjuttuja milloin liian kuumasta kahvista ja milloin mistäkin, niin täällä on toki sitten myös näitä tuotteiden takaisinvetoja ja pakollisia huoltoa ja päivityksiä osunut jonkun verran eteen. Tai sitten me on vaan ostettu sutta ja sekundaa.  

Meidän toiseen autoon on tullut jo pari jotain pakollista huoltopäivitystä, toisessa on tälläkin hetkellä aktiivisena pakolliset osan vaihdot. Ensin tuli postia, että nyt Mustangin matkustajanpuoleisessa turvatyynyssä on mahdollisesti joku vika ja se pitää vaihtaa. No se oli sitten meidän tehtävälistalla, että soitetaan sinne sitten loman jälkeen. Loman aikana oli sitten tullut uusi kirje, että vika nro se-ja-se ja kuljettajan turvatyynykin pitää vaihtaa. Se laittoi vähän enemmän vipinää kinttuun ja soitettiin huoltoon. Yksi osa heillä on varastossa, mutta toisen joutuvat tilaamaan, eli nyt odotetaan osan saapumista, että voidaan viedä auto sinne korjaamolle ja tehdä yleinen vuosihuolto samalla. 

Kesäkuussa luin myös lehdestä, että Ikea vetää tietyt lipastot vapaaehtoisesti markkinoilta, koska ne voivat kaatua ja jokunen lapsi taitaa lipaston kaaduttua sen alle kuollutkin. No meillähän on sitten kaksi sellaista. Tähän asuntoon muuttaessa ostettiin yksi vaatteille, kun meidän vaatekaapissa on pelkät vaatetangot, ei hyllyjä ollenkaan. Myöhemmin ostettiin täältä poismuuttavilta suomalaisilta toinen työhuoneeseen kaikelle rojulle. Koska seuraavaksi ollaan varmaan muuttamassa kuitenkin pienempään asuntoon, jos ja kun teini menee opiskelemaan, niin nämä lipastot ovat olleet vähän niinkuin väliaikainen ratkaisu. Nyt sitten kun melkein onnistuin itse kaatamaan toisen niistä, eikä vuokraisäntä varmaan ole kauhean innostunut kauheista rei'istä seinissä, ei viitsi sitä seinäänkään sillä kiinnityssarjalla kiinnittää, niin päätettiin luopua niistä. Meidän autoon ne ei kuitenkaan mahdu. Ja jokainen Ikean kokoussarjoja tehnyt tietää, ettei ne rikkomatta enää osiinkaan mene, niin oltiin vähän huuli pyöreenä, että mitäs sitten. Tarpeeksi kun sitä takaisinkutsusivua lukee, niin siellä käsketään soittamaan niiden palvelunumeroon ja ne voi tulla hakemaan ne lipastot pois. Tarina lyhykäisyydessään: lupasivat, että joku ottaa 7-10 päivän sisällä yhteyttä, lipastot haetaan noin 20 päivää sen jälkeen, rahat palautetaan ja shekki saapuu postitse noin kuukausi sen jälkeen. No, nyt ne lähetti miehelle viikko puhelinsoitot jälkeen viestin nyt tiistaina, että tulevat tämän viikon perjantaina (eli huomenna) hakemaan ne lipastot klo 15 jälkeen. Siis täh? Täällä ei koskaan tapahdu mikään aikataulussa, eikä ainakaan näin paljon ennen aikataulua. Meillä on nyt sitten kaikki "tärkeät" paperit paperikasseissa ja vaatteet kasoissa makkarin lattialla. Saas nähdä kuinka kauan, sillä ei ole yhtään vielä selvitelty, että mistä sitä jonkun väliaikaisen lipaston (jonka mahtuu kuljettamaan meidän autolla) tähän hätään hankkisi. Ja joo, selailin mm. Craigslistiä, jossa myydään kaikenmaailman antiikkilipastoja, sitä samaa Ikean lipastoa tai jotain sellaisia, mitkä eivät ikipäivänä mahtuis meidän autoon. 

Positiivistahan tässä on se, että ainakin näkee selvästi, että mitkä t-paidat ja sukat on puhtaita, kun ne näkee heti aamulla herätessään siinä sängyn vieressä.. Tänä viikonloppuna vissiin pitää siis lähteä hyllyostoksille. Ja ei, me ei nyt rikastuta sillä käytetyllä lipastolla. :D Niissä säännöissä lukee, että jos se on ostettu käytettynä, niin korvaavat sen hinnan, mitä on ite maksettu. Kait niillä joku rekisteri on, josta ne näkee, kuka sen on ostanut.

Toivottavasti ne kutsuu seuraavaksi takasin jonkun vähän pienemmän tavaran. Innolla odottelen, että mikäköhän se olis.

Kalifornialaistumista

Reilut 4 vuotta on jo täällä asumista takana. Toisaalta tuntuu pitkältä ajalta, kun miettii, mitä kaikkea siihen aikaan on mahtunut. Toisaalta tuntuu kuin aika olisi kulunut ihan hujahtaessa. Tänne on kuitenkin kotiuduttu ihan hyvin ja sitä koko ajan huomaa asioita, joita pitää nykyään ihan normaaleina, vaikka niitä aiemmin ihmettelikin. En uskaltanut laittaa otsikoksi "Amerikkalaistumista", sillä lyhyitä reissuja lukuunottamatta meillä ei ole mitään kattavaa kuvaa koko maasta ja jotkut asiat ovat varmasti eri tavalla eri osavaltioissa (tai jopa tämän osavaltion sisällä). Perheessä on kuitenkin jonkunlaista sopeutumista muuhun väestöön ja käytöksen kalifornialaistumista havaittavissa. Tässä nyt ei-niin-kauhean-vakava lista muutamista ajatuksen kulun tai oman toiminnan muutoksista, mistä voi kalifornialaistumisen (meidän perheessä) huomata (suurin osa lienee vanhan kertausta blogista):

• Huomaat käyttäväsi puheessa ylisanoinakin pidettäviä ilmaisuja, kuten "cool", "Niice", "seriously" ja "amazing".
• Huomaat, että pilkun sijaan käytät sanaa "like". "That is so cool, like really cool." tai "I went there like on Monday last week." Teini huomautti mulle tästä puhetavasta jo varmaan vuosi sitten, mutta kun olen tarkemmin kuunnellut, niin itse käyttää sitä ihan yhtä paljon, ja monesti sivusta seuratessa kuulee tätä "like" sanan viljelyä. Jostain se on tullut siis omaan puheeseenkin poimittua.
• Varvastossut ("flip flop") on ihan normaali jalkine ihan mihin tahansa paikkaan ja millä tahansa kelillä. En itse vielä käytä niitä, mutta en kiinnitä niihin enää juurikaan huomiota missään.
• Joka paikkaan voi mennä t-paidalla ja shortseilla, tai talvella farkuissa, hupparissa ja lenkkareissa (tai varvastossuissa). Ihan sopiva pukeutumistapa melkein mihin tahansa ravintolaankin. Jos vaikka hotellin aulassa lukee, että siinä hotellin ravintolassa pitää olla "proper clothing", se tarkoittaa, että älä tule uikkareissa tai ilman paitaa.
• Kun lämpötila alittaa +15C, niin on aika kaivaa kevyttoppatakki esiin, koska oikeasti on ihan hirveän kylmä. San Franciscossa jos tuulee, niin +20C on ihan sopiva aika kiskaista se päälleen. Asustetaan varvastossuilla. 
• Kerrospukeutuminen on sekä kesän että talven must, sillä aamun lämpötila on aina eri kuin päivällä. Kesällä ilmastoidussa sisäilmassa tulee oikeasti kylmä kevyemmillä kesävaatteilla.
• Starbucksin kahvi ei ole todellakaan cool. Kunnollista kahvia saa esim. Philziltä tai Peet's Coffeesta. En itse juo kahvia, mutta kuulen tätä keskustelua lähes päivittäin. Facebookkikin hakee kahvinsa Philz Coffeesta.
• Ruoan pitää olla terveellistä, niin kuin esimerkiksi luomua, lisäaineetonta, hormonitonta, smoothieita ja sisältää paljon kasviksia. Onneksi Pandan lakritsit on melkein kaikkea näitä. Paitsi luomua ja kasviksia. Tai smoothie. Mutta kuitenkin.
•  Auton pitää olla mahdollisimman ympäristöystävällinen, mielellään sähköauto ja mieluiten tietty Tesla. Paitsi jos se auto on Mustang tai joku hieno urheiluauto, niin ei sillä ole niin väliä.
• Jos annetaan joku tietty päivä tai aika, milloin jotain tapahtuu, niin ei se ainakaan silloin tapahdu. Ei kannata siis stressata, jos joku lupaa soittaa maanantaina, se soittaa ehkä keskiviikkona tai sitten ei.
• Pitää varautua hoitamaan aina useaan otteeseen ja usean henkilön kanssa, sillä asiat nyt ei vaan mene aina niin suoraviivaisesti.
• Olisi ihan normaalia lähteä aamulenkille tai salille klo 6 ennen töihin lähtöä, mutta itse en kyllä aamu-unisena siihen kykene.
• Miksi hoitaa asioita itse, kun joku muu voi tehdä sen? Ruokaa ja muita ostoksia voi tilata netistä tai vaikka Google Expressin kotiinkuljettamina. Tilata voi myös vaikka valmiit raaka-aineet ohjeineen ja sitten pitää vain itse kokata. Monet työt voi ulkoistaa, kuten vaikka pihan hoidon puutarhurille (meillä ei ole, kun ei ole puutarhaakaan).
• Matka-aikaa ei tule koskaan enää mitattua kilometreissä tai maileissa, vaan ajassa. "Kuinka pitkä työmatka sulla on?" - "Suunnilleen tunti." -"Aah, ok." on esimerkki aivan normaalista keskustelusta.
• Ruokakaupassa ei tule pakattua enää omia kasseja, jos ei ole kauhea kiire. Eurooppalaiset kuulemma tunnistaa heti siitä, että yrittävät mokomat pakata itse ostoksensa.
• Small talkia tulee harrastettua niin kaupassa, lääkärissä, töissä kuin ihan tuntemattomien kanssa vaikka kauppajonossa. Tosin harvemmin niitä jonoja on, sillä jos jonossa on enemmän kuin kolme asiakasta, niin se on jo järjettömän pitkä jono, ja jestas pitääkö tässä odottaa kauankin.
• Asiakas on aina oikeassa. Ja vaikkei olisikaan, niin helpompi on antaa sille se hyvitys kuin saada huonoa palautetta. Silti ammattivalittajia näkee harvoin.
• Kaikkien nimet olisi aina hyvä painaa mieleensä, koska naapuri, uusi työkaveri, asiakaspalvelija tai kuka tahansa muistaa heti sun nimen ja tervehtii aina, että "Hi N.N. How are you?". Joten yritä siinä sitten mutista oma tervehdyksesi, kun et muista toisen nimeä.
• Hymyiltyä tulee enemmän ja valitettua ehkä vähemmän.
• Kaikilla täällä on joku start up -idea. Mullakin. 
• Ei haittaa, jos unohdat läppärin virtajohdon kotiin, kun menet kahvilaan. Kaikilla muilla läppäri+piuha on mukana, joten eikun lainaamaan. 

 Siinä nyt ainakin alkuun. Pitää miettiä, että tuleeko mieleen vielä jotain jota nyt pitää jo vähän niinkuin itsestäänselvyytenä. (Kaksi viimeistä lisätty  listaan seuraavana päivänä.)

Vähän parempi viikko

Onneksi viime viikko oli edellistä vähän parempi, vaikka esimerkiksi kaikista epäselvistä kuvioista ei ole vieläkään mitään tarkempaa tietoa. Maanantaina ihana brasilialaisamerikkalainen ystäväni soitti ja päädyimme yhden hoidetun asian jälkeen rupattelemaan kaikenlaista, taas sai nauraa sydämensä kyllyydestä. Tiistaina kävin lounaalla entisen japanilaiskollegani kanssa ja siinä tuli puhuttua niin edesmenneestä kollegasta, pohdittua tärkeitä asioita (kuten miten ja mihin itse tulisi toisessa maassa asuvana siirtolaisena haudattua), mutta myös puhuttua pirteämmistä asioista. Illalla puhuin puhelimessa kroatialaisamerikkalaisen ystäväni kanssa, näemme nykyään parin tunnin välimatkan takia melko harvoin, mutta juttu jatkuu onneksi aina siitä, mihin viimeksi jäätiin. Keskiviikkona vuorossa oli lounas saksalaisystäväni kanssa ja kertasimme kesäreissujamme ja höpöttelimme niitä näitä.

Torstaina päätimme ostaa liput ensi viikon Guns'N'Rosesin keikalle. Olin vähän jo luopunut ideasta, koska keikka on keskellä viikkoa myöhään illalla ja lippujen hinnat oli melko suolaiset. Hattuhyllyn liput sain kuitenkin survottua budjettiini ja olen ihan täpinöissäni. Lauantaina siivouksen jälkeen aloittelin erään suomalaisen lahjoittamaan Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -kirjaa ja nautin omasta rauhastani. Sunnuntaina käytiin perheen kanssa Santa Cruzissa kävelemässä rantatietä pitkin useampikin kilometri. Kyllä meren aaltojen pauhu vaan on niin rauhoittavaa, ja poistaa melkein stressin kuin stressin.

Näillä pitäisi jaksaa kyllä taas porhaltaa eteenpäin.

Paska viikko

Vaikka kuinka aurinko paistaisi ja olisi Kaliforniassa, niin arki on arkea täälläkin, ja jotkut viikot vaan on enemmän tai vähemmän perseestä.

Viime viikolla alkoi vaikuttaa siltä, että työtehtävät loppuu tai ehkä siirrettäisiin muualle minusta riippumattomista syistä. Kukaan ei tiedä mitään varmaa, eikä kukaan asioista jotain tietävä tietty suostu sanomaan mitään. Laskuja on kuitenkin maksettavana ja töitäkin olis kiva tehdä ja työnhaku täällä saattaa olla melko pitkä ja monipolvinen prosessi, joten ei sinänsä ihan paras uutinen, että mahdollisesti työt lähtee alta. Ja se nyt on selvää, että tässä tilanteessa ei edes voi kuvitella muuttavansa mun duunin perässä. Teinillä alkaa viimeinen high school -vuosi justiinsa, ja puolison palkalla me kuitenkin eletään.

Loppuviikosta tuli uutinen, että työkaveri oli kuollut. On aiemmin oltu samassa projektissa ja edelleen välillä lounaan jälkeen tuli istuskeltua samalla penkillä ja juteltua ja vitsailtua asioista. Uutinen tuli ihan salama kirkkaalta taivaalta, niin tuli kyllä tuo poismenokin todella yllättäen. Epäusko ja shokki valtasi kyllä mielen. Toisaalta auttoi laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen.

Sunnuntaina sain viestin hyvältä työkaveriltani, että hänen työsuhteensa oli päättynyt vähän aiemmin ja emme siis enää näkisi seuraavana päivänä töissä. Tottakai sitä näin kontraktorina tietää, että työt voi loppua vaikka samana päivänä. Tai voihan ne täällä loppua niin melkein missä tahansa työsuhteessa. Mutta jotenkin sitä ei ajattele, vaan painaa duunia normaalisti ja tottuu työtiimiinsä ja ystävystyy heidän kanssaan. Kun yksi parhaista työkaverista, se jonka kanssa juttu luistaa ja jonka kanssa vaihdetaan musiikki- ja elokuvavinkkejä, ja jolta käydään ensimmäiseksi kysymässä neuvoa puolin ja toisin, vähän niinkuin työpuoliso, ei enää työpaikalle tulekaan, niin kyllä se työmotivaatioon vaikuttaa reippaasti.

Töissä on kirjoitettu edesmenneelle työkaverille muistosanoja leikekirjaan, entisen työkaverin kanssa on viestitetty, oman työn jatkosta ei vieläkään ole mitään tietoa. Elämä jatkuu ainakin toisilla, ja kyllä tämä tästä, mutta viime viikko on silti paska mikä paska.

Vuokralaiselämää: pesukone hajosi

Kuten on aiemmin tullut todettua, täällä Piilaakson alueella asuntomarkkinat ovat jokseensakin kuumentuneet, hinnat on älyttömät ja ostajia/vuokraajia löytyy silti pilvin pimein. Tässä on nyt reilun neljän vuoden aikana kuullut kaikenlaisia juttuja kuinka vuokrasopimusta ei ole uusittu, kun on valittanut jostain rikki menneestä asiasta. Tai kuinka vuokrasopimuksen täytettyään ja ilmoitettuaan vioista, jotka pitää korjata, on vuokranantaja yrittänyt ehdottaa, että jos purettais vuokrasopimus, kun ette tykkää tästä asunnosta. Kyllähän siihen asuntoon, jossa ikkunalasi on vähän rikki ja lapset voivat siinä itsensä vahingoittaa voi joku muu haluta asustaa ihan valittamatta ja onnellisena.

Meillä on ihan mukava vuokranantaja ja hommat on aina hoituneet sujuvasti ja nopeasti, mutta on siinä aina vähän sellainen pelko persiissä, että mitä sieltä tulee vastaukseksi, kun on jostain isommasta ongelmasta kyse. Meillä nyt näitä ei ole onneksi kauheasti ollut. *kopkop*

Nyt kuitenkin viime kuussa hajosi lähes saman aikaan keittiön hanan sekoittaja ja vettä tuli ihan pienenä liruna ja sitten pesukone. Teknisesti pesukone ei ollut ihan totaalisen hajonnut, se kyllä toimi, kun kävi puolessa välissä ohjelmaa sen potkaisemassa uudelleen käyntiin sen pysähdyttyä. Mutta ei kait sitä oikeasti toimivaksi koneeksi voi tuollaisena oikein pitää.

Ei auttanut kuin soitto vuokranantajalle, joka tuli katsomaan molempia ongelmia ja lupasi tulla vaihtamaan koko keittiön hanan viikonloppuna ja tilata uuden pesukoneen. Hanan vaihtamisprosessi vaati muutaman rautakaupassa käynnin asennustöiden välillä, mutta nyt meillä on jälleen toimiva hana. Paitsi että siitä tulee kylmää, kun kääntää sinne kuuman puolelle ja toisin päin. Mutta ei todellakaan viitsitä tästä valittaa. Pesukone tuli liikkeestä seuraavalla viikolla ja nyt meillä on vihdoin HE-kone, eli niin sanottu high efficient -pesukone. En tiedä, onko se oikeasti niin kauhean paljon tehokkaampi, mutta siinä ei ole ainakaan keskellä sitä ihme ruuvinmuotoista isoa muoviosaa, joka hajottaa vaatteita melko tehokkaasti. Eli pesukone on melkein niinkuin eurooppalainen serkkunsa. Ihan yhtä hyvää pesutulosta sillä ei edelleenkään saa kuin jollain Suomessa meillä olleella koneella, mutta voihan ongelma toki olla myös pesuaineessa.

Kyllä nyt kelpaa taas pestä pyykkiä ja astioita.

Kevätkuulumisia

Tässä on kevät kulunut ihan huomaamatta. Pari reissua on tehty, mutta niistä kirjoittaminen on vaan venynyt, kun en ole saanut aikaiseksi käytyä kuvia läpi. Niitä kun lienee taas satoja.. Mutta ei niistä sen enempää, jos saisin joskus kuvat kasattua ja valittua. Maaliskuussa kävi myös vieraita Suomesta. On toki aina kiva saada tänne vieraita, kun matka on kuitenkin niin pitkä ja joskus vähän tuskainenkin jet lageineen ja pitkine istumisineen. Mutta onhan se tietty myös arjesta poikkeavaa monella tavoin, joten sitä yrittää hoidella aina pakolliset asiat ennen ja jälkeen vieraita, että saisi kalenteriin tilaa. Muutenhan tämä kevät on mennyt parin flunssan tms. kanssa, töissä/koulussa ja kaikilla tuntuu vaan olevan kiire ja pitkiä päiviä. Joten kauhean hohdokasta kirjoitettavaa ei arjesta siten tuppaa olemaan. Se vähäkin on sitten vanhan kertausta. Teinillä on vielä osa testeistä tekemättä, ja kevätlukukaudenkin loppukokeen vielä edessä, joten se teettää hommia. Kaikenlaisia projekteja ja esiintymisiäkin on teinille viime viikoille eksynyt. On myös käyty college-messuilla, tavattu uudelleen college counselor ja käyty muutaman yliopiston esittelytilaisuudessa. Pää on ihan pyörällä kaikesta tiedosta, ja pitäisi saada ajatukset jonkinlaiseen järjestykseen.

Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen kevät, sillä El Niño sitten lopulta saapui ja toi sateet tullessaan. Tammikuukin oli vielä vähän vähäsateinen, ja helmikuussa oli jopa melkoisen lämmintäkin, mutta maaliskuussa tuli vettä useampi päivä kerrallaan ja pari päivää sitä vettä tuli oikein urakalla. Vielä nyt toukokuussakin on vettä ripotellut ja ilmat on olleet normaalia viileämpiä. Kun vertaa Helsinkiä ja Piilaaksoa, niin on tainnut monena päivänä Helsingin sää näyttää paremmalta. Helmi-maaliskuussa oli ihan käsittämättömän vihreääkin ulkona sen ainaisen kullankeltaiseksi sijaan, kun vihdoin saatiin vettä. Nyt vedestä innostuneet kasvit ovat ilmeisesti innostuneet oikein kunnolla, sillä tällaista määrää siitepölyallergiaoireita en ole aikoihin kärsinyt kuin tänä vuonna. Mutta hyvähän se vaan on, että vettäkin on taas tullut, eikä edessä ole ihan totaalinen katastrofi kuivuuden suhteen. Mutta on kyllä meidän ensimmäinen vuosi, kun on vielä toukokuussa joutunut laittamaan lämmityksen aamulla päälle. Että kaikkea sitä.

Helmikuussahan siis naapurustossa tehdyllä kävelylenkillä näytti tältä:

Antenni tuli taloon

Työkaveri oli muuttanut ja manasi, että internetin ja kaapeli-tv:n saamiseen uuteen asuntoon menee viikko. Oli sitten löytänyt jostain rojulaatikostaan antennin ja saanut nämä ei-kaapelikanavat edes vaimolle näkyviin. Mainitsin tästä puolisolle, että kun antennista oli aikoinaan pari vuotta sitten vähän puhettakin, kun kaapelista luovuttiin, että josko olis jo aika sellaisen toimivuuskin tarkistaa. Toisaalta en ole ollut kauhean innokas hankkimaan olohuoneeseen mitään töröttävää antennia, joten on senkin takia jäänyt. No, puolisko päätti lähteä ostamaan antennin äitienpäivälahjaksi..

Nyt meillä on suhteellisen siisti pieni antennirinkula yläkerrassa ja antennilla näkyvät tv-kanavatkin toimivat telkkarissa. Olin ollut oikeasti siinä uskossa, että sillä antennilla näkyy vaan jotkut yleishyödylliset paikallisuutiskanavat, mutta väärässäpä olin. Saatiin kyllä melkoinen kasa vietnamin- ja kiinankielisiä kanavia ja jokunen retro-kanava, jotka näyttää jotain vanhoja ei-niin-tunnettuja leffoja. Mutta niiden lisäksi näkyy ainakin meillä myös mm. NBC, ABC ja CBS eli kaikki ne kanavat, joista mulla on ollut tässä tabletilla appi, jolla voin katsoa tiettyjä sarjoja noin viikon myöhässä. Niiden lisäksi on mm. FOX, josta olisin voinut seurata mm. suhteellisen viihdyttäviä presidenttikandidaattien republikaaniväittelyitä ja PBS, josta olisin ilmeisesti nähnyt mm. Downton Abbeyn, eikä tarttis nyt odotella sen ilmaantumista streaming-palveluun. Noh, oppia ikä kaikki. 

Onhan tämä nyt taas vähän hassua, että pitää istua telkan vieressä tiettyyn aikaan, jos haluaa katella jotain uutta sarjaa, kun on niin kauan käytetty vaan noita streaming-palveluita. Mutta nyt näky taas paikalliset uutisetkin. Jos siis niitä nyt viitsii kauheasti katsella siltikään.

Maanjäristykseen varautuminen

Olen tullut jo parisen vuotta katseltua kaikenlaisia ohjeita maanjäristykseen varautumisesta, ja jossain lähikoulun turvallisuusmessuillakin käytiin pari vuotta sitten (koska entisen naapurin lapsen luokka oli yksi järjestäjistä, ja siellä oli myös arvontoja ;) ). Kun viime syksynä jyrähteli Kaliforniassa pienempiä järistyksiä 10 yhtenä päivänä, ja Napassa aiemmin tärähti vähän isompikin, niin lehdet taas kirjoitteli, kuinka olisi syytä varautua isoon maanjäristykseen, koska aiemmasta on jo aikaa. Vuonna 1989 tapahtunut Loma Prieta -maanjäristys oli richterin asteikolla 6,9, mutta niin pahaa ei ole sattunut tässä lahtialueella sitten sen jälkeen. 

Kaikkialla toitotetaan, että maanjäristyspaketti pitäis kaikilla olla kotona, koska järistyksen jälkeen se on myöhäistä, kun kaupat ja huoltoasemat on kiinni, niin tarvikkeiden saamiseen voi mennä muutamiakin päiviä. Ja silloin ei varmaan halua olla taistelemassa muiden kanssa vesipulloista kaupassa, kun kaikki sähkö- ja vesijohdot on poikki.

Kaikkea ohjeissa annettuja neuvoja ei taideta olla tehty, mutta tässä nyt meidän valmistelut:

- maanjäristysvakuutus – tämä meillä onkin ollut melko alusta asti. Vakuutuksia on kahta mallia, talon omistajan kiinteistöön kohdistuva, joka on kait jossain määrin pakollinen ja vuokralaisen irtaimistoon kohdistuva. Meillä siis tietty tämä jälkimmäinen vakuutus.

- maanjäristyskortti – kaikilla perheenjäsenillä on lompakossa kortti, jossa on meidän kaikkien puhelinnumerot, sekä teinillä Suomen sukulaisten numerot. Sukulaisilta ei ole kysytty kyllä lupaa, mutta olettaisin, että sinne voi soittaa, jos joku hätä on. Lisäksi kortissa on kokoontumispaikaksi sovittu paikka suht läheltä kotia, jos kotiin ei ole tuhojen takia menemistä. Tämä on siis tällainen valmis Punaisen Ristin kortti, joka on täytetty.

- lämpöpussi/-peitto – retkeilytarvike, joka on sellainen "muovipussi", jonka pitäisi pitää yli 98-prosenttisesti se lämpö, mikä pussiin mennessä on. Nämä on meillä autossa, joten ovat mukana myös reissuilla, kun mennään vuoristoon.

- vettä ja juotavaa on aina pulloissa vähintään se minimi 3 gallonaa/per henkilö/3 vuorokaudelle

- ruokaa on pakastimessa ja kaapeissa (kuivaelintarvikkeet) ja grilli parvekkella, sähkökatkoksen sattuessa, mutta jos kämppä ei tuhoudu, niillä pääsee kokkaamaan ainakin ensimmäiset pari päivää

- maanjäristyskassi (yhteen kassiin kasattuna, heti mukaan napattavana):

- käsinladattava/aurigonvalolla ladattava radio + taskulamppu + laturi

- jotain tähän tarkoitettuja energiapatukoita. Paketin painon ja tiiviyden perusteella eivät varmaan ole mitään maailman maukkaimpia.

- retkikeitin, joka lämpenee eräänlaisella pelleteillä, joten ei ole kaasun vuotamisvaaraa

- tulitikut

- muistiinpanovälineet

- huopa

Jotain muutakin tietty on, jota voi tarvittaessa käyttää, helposti saatavana varastokaapissa, kuten makuupusseja ym. Vähän aina katellaan, ettei autoissa ole bensa ihan lopussa, mutta mitään bensakanisteria ei olla missään säilytelty. Tuo vakuutushan kattaa yöpymisen muualla, jos asuntoon ei ole menemistä, mutta jokunen päivähän voi tietty mennä, että pääsisi pois alueelta / saisi asiat järjesteltyä.

Eikä sitten siis muuta kuin toivotaan, ettei näitä paketteja tarvita mihinkään. Mutta muutaman pienemmän yöllä sattuneen tärähdyksen jälkeen on kuitenkin helpottava tieto, että jonkunlainen suunnitelma tällekin on, kun kerran tässä mahdollisessa järistyskohdassa San Andeaksen laatan reunalla asustellaan.

Käsin ladattava taskulamppu + radio:

Hätäruokapakkaus:

Keitin ja pelletit:

Vettä on kaapissa isommissakin päniköissä, mutta sitten tulee aina joskus tilattua muuta juotavaa Google Expressistä, ettei tarvi itse kantaa: 

Etunimen käyttö puhutellessa ja henkilökohtaisia tietoja

Kuten aiemmin on tullut joskus kirjoitettua, täällä tervehdyksen perään tulee usein se "how are you", joka on enemmänkin siis sen tervehdyksen jatko kuin oikea kysymys. Sen lisäksihän sitten tuttuja (tai aiemmin tavattuja) henkilöitä tervehditään aina etunimellä (tai jotain myös sukunimellä, esim. oppilaille opettajat ovat yleensä Mrs/Mr jotain). Eli siis töissä aamulla, kun tavataan tai nähdään ensimmäistä kertaa vaikka kahvijonossa, niin koko rimpsu menee siis, että: "Hi Jason! How are you?" Ja arvatkaa, jos sen how are you -osion kanssa kesti aikansa, että kuinka kauan tämän tavan oppimiseen menee aikaa. Lähinnä huomaan tervehtiväni ihmisiä toivottamalla hyvät huomenet tai sanomalla vain "Hi", tai sitten sen venyttävän "Hiii-i", kun en millään saa mieleeni kyseisen henkilön nimeä. Noloa. 

Toinen, huomattavasti helpompi, tapa on se, että jos törmätään päivän aikana uudestaan saman henkilön kanssa, niin sitten taas tervehditään. Suomessahan usein on aamulla tervehditty ja sillä selvä ja sitten hyvä jos nyökätään, mutta täällä hihkaistaan se "hi" ja mielellään siis se nimi perään joka kerta. Kerran yritin selittää suomalaista käytäntöä yhdelle (eurooppalaiselle) työkaverilleni, mutta hän totesi päätä puristellen, että eikös se sellainen tervehtimättä jättäminen ole aika töykeetä. 

Kun tähän liitetään tää amerikkalaisten ystävällisyys (joka on joskus silmänlumetta) ja yhteisöllisyys, niin kielenkäyttö ja muutkin on kaikki vähän erilaista kuin Suomessa. Kaikki nyt tietää paikallisen small talkin ja toki se on melko helppo oppia. Rupatellaan niitä näitä, mutta ei tietenkään politiikasta ja uskonnosta (vaikka tänä vuonna näyttää olevan semisti hyväksyttävää jutella eräästä presidenttiehdokkaasta). Yksi juttu on sitten taas esimerkiksi henkilöesittelyt lehdissä, koulun lehdessä, uuden opettajan tavatessa ja muistokirjoituksissa. Niissä kaikissa kerrotaan aina myös henkilökohtaisesta elämästä, ei ainoastaan työhön tai kyseiseen aiheeseen liittyvästä. Niinpä sitä tekin tiedän, että teinin middle schoolin enkunopettaja tykkäsi käydä Disneylandissa aina kuin mahdollista, viime vuoden enkun ope oli opettanut kahtena kesänä englantia Afrikassa, eräällä toisella opettajalla on kaksi alakoululaista lasta ja viime vuoden historian opettaja on auttanut kymmeniä startuppeja think tankissaan (lue: tilillä on riittävästi rahaa, että voi nyt käyttää päivänsä opettamiseen). Kai tämä kytkeytyy tiiviisti tähän yhteisöllisyyteen ja sitä kautta ovat paremmin tuttuja ja tuntuvat kuuluvan samaan yhteisöön kuin muut samalla alueella asuvat, vaikkei oikeasti kauheasti tunnetakaan. En siis oikeastaan yhtään ihmettele, miten täällä useilla on Facebookissa täysin julkiset profiilit, tai miksi tällä alueella ja tässä maassa on ylipäätään syntynyt niin moni noista sosiaalisen media palveluista. Nää ihmiset nyt vaan on oppineet olemaan tällaisia avoimia ja sosiaalisia.