Paperittomista ja vakuutuksettomista

Teen nyt poikkeuksen normaaliteksteistä ja kirjoitan jostain, joka ei suoraan liity meidän perheen elämään, mutta joka on ehkä osittain jotenkin jatkoa eiliselle luvattoman huonosti argumentoidulle epävarmuus-postaukselle.

Seuraan jonkunkin verran sekä amerikkalaista että suomalaista mediaa ja niiden kirjoittelua. Vaalien aikaan oli puhetta muun muassa maassa ilman oleskelulupaa tai viisumia olevien ihmisten karkottamisesta. Suomessakin näytti juttujen kommenttiosuuksissa olevan vahvoja kannanottoja idean puolesta. Tämäkään asia ei ole ihan niin mustavalkoinen. Tämä maa on vahvasti siirtolaisuuden pohjalta rakentunut, ja täällä tosiaan asuu miljoonia ihmisiä, joilla ei periaattessa ole lupaa oleskella tässä maassa. Silti he ovat tehneet niin jo vuosia. Minulla on itse asiassa ystäviäkin, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa asuneet täällä ilman oleskelulupaa. Toki silloin olet jumissa tässä maassa, eli maasta et voi välillä poistua, koska viimeistään takaisin tullessa kyllä käy ilmi, että sinulla ei ole ollut oikeutta maassa olla ja se on automaattisesti 10 vuoden maahantulokielto.

Miten se sitten on mahdollista? Jotkut tulevat tänne turistina tai viisumilla, eivätkä poistu sen viisumin umpeenmennessä maasta. Osahan tulee toki maahan jo ilman minkäänlaista oleskelulupaa/viisumia alunperinkin, mutta näitäkin tässä maassa on miljoonia. Maan järjestelmät eivät todellakaan keskustele keskenään, eli on mahdollista vaikka perustaa yritys ja maksaa normaalisti tuloistaan veroja. Kukaan ei siinä vaiheessa kysele, että millä luvalla täällä olet, kun täyttelet veropapereita. Lain mukaan työlupa pitää kysyä työntekijältä viimeistään kolmantena työpäivänä. Tämä jättää selvän porsaanreiän, jonka avulla voidaan palkata ihminen päivätyöläiseksi kahtena päivänä. Esimerkiksi Kalifornia on melko riippuvainen näistä ilman oleskelu- ja työlupaa olevista, usein etelänaapurista tulevista, henkilöistä, jotka voidaan ottaa pelloille töihin pariksi päiväksi ja sitten taas kiertävät seuraavalle pellolle. Suurella todennäköisyydellä, jos syömäsi mantelit ovat kalifornialaisia, on ne kerätty ilman työlupaa olevien henkilöiden toimesta. Toisaalta maassa olevien pitäisi olla täällä laillisesti, mutta toisaalta näin saadaan fyysisesti rankkoihin, alhaisesta palkattuihin töihin kiitollisia ja ahkeria työntekijöitä, jotka eivät pienestä valita. Joidenkin arvioiden mukaan Kalifornia olisi pulassa, jos kaikki ilman työ- ja oleskelulupaa olevat karkotettaisiin. Maatalouden lisäksi se tarkoittaisi myös tuhansien puutarhurien, siivoojien, rakennusmiesten jne. kartoittamista. Nämä henkilöt ovat voineet asua täällä vuosikausia, heidän lapsensa käyvät täällä koulua ja heidän koko elämänsä on täällä. Varsinkin näiden toisen polven paperittomien tilanteestahan täällä on ajoittain käyty kiihkeääkin poliittista keskustelua. Nämä lapset ja nuoret ovat käyneet koulunsa (1982 vahvistetun lain mukaan kaikki lapset ovat oikeutettuja käymään koulua riippumatta heidän oleskelulupansa statuksesta tai sen puuttumisesta) ja jopa yliopistonsa täällä, mutta he eivät paperien mukaan ole olemassa. Näiden unelmoijiksi, "dreamers", kutsuttujen nuorten tilannetta on yritetty ratkoa, mutta samalla kuitenkin yritetään välttää antamasta viestiä, että kun tulet tänne luvatta ja saat lapsia, niin joku päivä he saavat automaattisesti kansalaisuuden, että tervetuloa vaan. Tosiasiahan on, että nämä lapset ovat asuneet maassa koko ikänsä, eivätkä edes tiedä muusta, ja USA hyötyy kovasti siitä, että he saavat nämä ihmiset tekemään ahkerasti töitä. On siis ikäänkuin kahdenlaiset käytännöt. Voit käydä koulua, voit maksaa verosi normaalisti ja 12:sta osavaltiossa voit jopa saada paikallisen ajokortin, vaikka sinulla ei ole oleskelulupaa oleskella maassa. Toisaalta et ole käytännössä oikeutettu mihinkään, ja elät elämäsi jonkunlaisessa välitilassa ja epävarmuudessa esimerkiksi siitä syystä, että vanhempasi vain päättivät muuttaa tänne ilman vaadittavia lupia. Tästä syystä harvemmin täällä oikeasti on mitään massiivisia yrityksiä karkottaa näitä kaikkia ihmisiä, siihen ei vaan ole riittävästi poliittista tahtoa. Käytännössä näin tehdään pääsääntöisesti, kun henkilö sattuu muuten joutumaan jonkunlaisen tarkastukseen tai syyllistyy rikokseen ja käy ilmi, että luvat eivät ole kunnossa. Eli sellaisen käsityksen saa, että kenenkään intressin mukaista ei ole edes ratkaista tätä asiaa. (Missään nimessä tätä ei pidä tulkita niin, että Suomesta tai muualta kannattaa tänne nyt tulla ja jäädä ilman oleskelulupaa. Ei se ole sen arvoista. Nämä paperittomien työt ja elinolot eivät ole sellaisia, joihin esimerkiksi suomalaisen kannattaa elämänsä Suomessa vaihtaa. Tilastot toki kertovat, että esimerkiksi etelänaapuriin muuttaa nykyään enemmän väkeä takaisin kuin sieltä tulee väkeä tänne, että ei se elämä ihan niin houkuttelevaa täällä ole enää monelle muullekaan.)

Toinen asia on sitten sairausvakuutukset. Meillä prioriteettijärjestyksessä aivan ensimmäisinä oli sairausvakuutuksen hankkiminen. Täällä yksityisen terveydenhuollon mekassa kun sairastaminen ilman vakuutusta voi tulla todella kalliiksi. Ja kuten aiempaan postaukseen totesin, kaikki varmasti ovat kuulleet näistä sairaalamaksujen takia konkurssin tehneistä. Itsestä se vaan tuntui liian isolta riskiltä olla ilman vakuutusta maassa, jossa terveydenhuollossa kaikesta laskutetaan, ja sairaalapäivän lähtöhinta taitaa olla siinä reilun tuhannen dollarin kieppeillä. ACA eli Obamacareksikin kutsuttu laki toi sairausvakuutuksen periaatteessa pakolliseksi kaikille, mutta myös saataville ihmisille, jotka eivät aiemmin voineet saada vakuutusta esimerkiksi jo todettujen sairauksien perusteella. Jos et verotuksessa listaa ja kerro sairausvakuutuksesi tietoja joudut nyt ACA:n takia maksamaan 5 %:n sakon verotuksessasi. Nimestään huolimatta ACA eli Affordable Care Act ei kuitenkaan ole kovin edullinen. Kyllä siinä helposti saa maksella jonkun satasen tai pari tai ylikin kuukausittain per henkilö. Sama on myös työnantajien tarjoamissa vakuutuksissa, jos työnantaja ei maksa osaa vakuutuksen hinnasta työsuhde-etuna. Varmasti siis on myös henkilöitä, joilla ei oikeasti ole vakuutusta varaa maksaa. Mutta on myös ihmisiä, joiden mielestä se vaan on liian kallis ja haluavat käyttää rahansa johonkin muuhun. Korkeista kustannuksista huolimatta olen ollut ihan järkyttynyt kuinka moni esimerkiksi mun (tänne muualta muuttaneista) työkavereista ei omaa mitään sairausvakuutusta. Toki kyse on yleensä nuoremmista, lapsettomilta ihmisistä, mutta silti (näin pohjoismaisena stressajaluonteena) se vaan tuntuu kovin suurelta riskiltä. Eikä se ole yksi tai kaksi tutuistani, jotka sitten ovat makselleet tonnin tai kymppitonnien lääkärilaskua vaikka pyörällä kaatumisen jälkeen. Ja toki sen jälkeen päätyneet ottamaan sen aiemmin kalliina pitämänsä vakuutuksen. Juurikin eilen kuulin jonkun kyselevän edullisista vakuutuksista, jolloin hänelle vaan sanottiin, että maksa vaan se sakko, pääset halvemmalla. Mutta toki, onhan se ymmärrettävää, kun palkasta täällä Piilaaksosssa ja SF:ssä menee 30–50 % asumiskustannuksiin, että jostain haluaa säästää. Mutta onko se sairausvakuutus se oikea kohde, onkin sitten ihan eri asia.

Mutta ehkä se epävarmuus ja jatkuva huoli eivät olekaan todellakaan mikään kaiken kattava, yleinen amerikkalainen ongelma. Muutenhan olisi ihan mahdotonta, että maassa on noin 11 miljoonaa paperitonta ja edelleen noin 29 miljoonaa ihmistä ilman sairausvakuutusta.

No, seuraavaksi varmaan jotain kevyempää aihetta. Koneella on kasa käsittelemättömiä ja järjestelemättömiä kuvia, joista ammentaa..

Vain elämää

Huhhuh, muka kiirettä pitänyt. En ole ehtinyt uhrata edes ajatusta sille, että olisin ehtinyt kirjoittaa loppuun meidän road trip -reissun jutut, tai työnhausta tai puolison saamista ensimmäisistä ylinopeussakoista..

Aloitin uudessa työpaikassa nelisen viikkoa sitten, ja koska uutta opittavaa on paljon ja melko kiiruhtastakin ollut, niin kotiin tullessa en saa aikaiseksi paljon muuta kuin pikalenkin ja sitten romahdan sohvalle katsomaan Netflixiä. Tai treenataan teiniä SAT-testiin, tai ihmetellään college-esseeaiheita, tai FAFSA (Federal Student Aid) -rahoitushakemusta collegeen puolison kanssa. Tai flunssarokotteen hakua ja kipeän käden rauhoittelua. Onneksi sinne jonnekin olen onnistunut sujauttamaan parit treffit myös ystävien kanssa. Ne onkin ollut ihan pelastus tässä hullussa syksyssä, jossa on tullut vielä kaksi suru-uutistaan. Vähän turhan paljon niitäkin näin lyhyelle ajalle.

Yritän tässä ryhdistäytyä ja ehtiä kirjoittamaan ainakin osasta näistä. Mutta tällaista nämä ruuhkavuodet ovat missäpäin maailmaa tahansa. Yhtenä kappaleena ollaan, mutta energiavarastot on vähän väliaikaisesti vähissä. :)

Suomeen paluu -suunnitelmia

Tätä varmaan nyt modernisti kutsuttais klikkiotsikoksi, mutta en oikein tiennyt, että miten muutenkaan tämän nimeäisi. Joten sanotaan nyt heti alkuun, että sellaisia suunnitelmia ei tällä hetkellä ole. Ja mitä pidempään täällä on, sitä vähemmän tällaisia suunnitelmia tulee edes mieleen. 

Asutaan ja työskennellään hirveän kansainvälisessä ympäristössä, ja tänä kysymys tulee toki edelleen esille aina silloin tällöin, kun jutellaan, että miksi kukakin on täällä ja aikooko olla kauankin. Aiempi vastaukseni "en tiedä" on vaihtunut vastaukseen "ei ole kotimaahan paluu suunnitelmissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu". Ollaan jo melkein siinä hilkulla, että vastaus olisi, että "tuskin". Mitä enemmän sitä kotiutuu, löytää omat kuvionsa, työn, ystävät, rutiinit, lempikampaajan, ravintolat, ja elämä ja suunnitelmat muutenkin menevät omalla painolla eteenpäin, sitä vähemmän sitä edes miettii ajatusta Suomeen palaamisesta. Toki työllisyystilanne näyttäisi olevan täällä omasta näkökulmasta nyt parempi ja sekin vaikuttaa. Toki sitä kaipaa ihmisiä Suomesta, mutta siinä se melko pitkälti tällä hetkellä onkin. Ja ehkä pitääkin olla, että kykenee elämään sitä jokapäiväistä elämää, tekemään suunnitelmia ja ottamaan kaiken irti arjesta ja juhlasta. Teini on kovin vakuuttunut, että täällä hän nyt on ja tänne hän jää. Onhan hänellä toki eri näkökulma täällä asumiseen, integroituminen lapsena on helpompaa kuin aikuisena.

Mua haastateltiin yhteen ulkosuomalaisia naisia käsittelevään tutkimukseen viime syksynä. Siinä tuli vahvasti esille myös paluusuunnitelmat, suhde Suomeen ja muut. Silloin otin esille sen – jota nyt tietty mietin, että kannattaisiko tästä nyt kirjoittaa ollenkaan – että koko ajan on vain enemmän ja enemmän sellainen olo, että se kotimaa ei ole sellainen maa, josta nelisen vuotta sitten lähdin. Toki yhtä hyvä näkökulma voi olla, että itse en ole enää se sama henkilö, joka silloin sieltä pois muutti. Tai sitten se kotimaa vaan näyttäytyy kovin erilaiselta lehtijuttujen, nettisivujen, sosiaalisen mediaan ja ajankohtaisohjelmien kautta kuin mitä se itse todellisuus on. Ja todellakin tarkoitan tässä sitä vihapuhetta, ei-suomalaisen-näköisille huutelua, ennakkoluuloja ja rasismia, millä nimellä sitä kukakin haluaa kutsua. Ihan käsittämättömältä tuntuu, että se mikä on tällä hetkellä mun arkipäivää ja rikkaus, monikulttuurisuus, on Suomessa nyt se, josta pitää päästä eroon. Ja se, että suvaitsevaista henkilöä tarkoittava termi on nykyään haukkumasana! Meidän teini ei kauheasti seuraa mitään Suomen medioita, mutta näkee joskus jotain juttuja mitä mä lueskelen tai selailen ja aina se ihmettelee, että miten ihmiset voi sanoa jotain noin rasistista. Anteeksi, siis maahanmuuttokriittistä, kuten kait nykyisin sanottaisiin. Eipä näytä kauhean houkuttelevalta paluupaikalta siitä näkökulmasta. 

Toisaalta voihan kaikki näyttää täältä käsin täysin erilaiselta kuin paikan päältä. Eihän mediaan antama kuva tästä paikallisesta liikemies-presidenttiehdokkaastakaan pidä paikkansa kaikkialla. En ole tavannut yhtään herran kannattajaa täällä, päinvastoin, eikä missään auton bumber stickerissäkään ole lukenut miehen nimeä (kuten aiemmin todettua, niin toisen puolueiden ehdokkaiden tarroja kyllä näkyy). Eikä täällä ole ollut kauheasti mitään miehen kannattajien tilaisuuksiakaan. Mutta tilanne saattaa olla ihan eri jossain toisessa osavaltiossa, josta työt ovat karanneet toisiin maihin. Asiat ei aina ole siten, miltä ne näyttää. 

Otsikkoon palatakseni, mitään sen kummempia suunnitelmia ei siis ole. Mutta never say never.

Bakteerikammoiset hygieniahirmut

(Varoituksen sanana, että tämä postaus pitää sisällään "vessapuhetta".)

Katsoin joskus aikoinaan Suomessa jonkun jaksot sitä Lääkärit-sarjaa (no joo, oikeesti, en kyllä ymmärrä, että miksi näin tein!!), jossa ne amerikkalaiset lääkärit antaa kaikenlaisia neuvoja kansalle. Siinä gynegologi kertoi vuoraavansa yleisen asiakas-WC:n vessanpytyn aina ympäriinsä vessapaperilla ennen kuin istuu siihen, koska siitä voi tarttua kaikkia bakteereita. No, justiinsa joo. No, täällä on kuitenkin tottunut siihen, että lähes jokaisessa asiakasvessassa on niitä ohuita paperisia vessanistuimen suojuksia jossain telineessä. Itse asiassa viime vuonna kun käytiin Suomessa joulunaikaan, totesin siskolleni, ettei yhden kahvilan WC:ssä (siis Helsingissä) ollut niitä suojapapereita. Sisko katseli mua hetken silmät ymmyrkäisinä ja sanoi, ettei täällä niitä ole missään. Niin sitä vaan tottuu tällaisiinkin. Kerran oltiin jossain rannalla, jossa oli vaan sellainen väliaikainen bajamaja-mikä-lie-wc. No sellaisissa nyt ei tietenkään mitään ylimääräistä ole, mutta jonossa ollut nainen kaivoi laukustaan sellaisen pienen paketin niitä suojapapereita ja kertoi ystävälleen ostaneensa niitä pakettikaupalla Dollar Storesta juuri tällaisia paikkoja varten. Että silleen. Hygienia ennen kaikkea, vaikka sitten ylimitoitettukin.

Kaupoissa saippuaa ostaessa saa kyllä tutkia tarkkaan, ettei osta aina jotain antibakteerista pesuainetta, sillä ainakin suomalaisen käsityksen mukaan tuollainen jatkuva antibakteeristen kanssa lutraaminen ei ehkä ole ihmiselle ihan hyvästä. No, meillä onkin osteltu viime aikoina pääsääntöisesti ihan perus palasaippuaa, niin ei tarvitse lukea purkkeja. Pesuaineet on yleisesti suht myrkkyä ja useassa pesuaineessa on klooria. Sellaisia kertakäyttöisiä klooripyyhkeitäkin myydään isommissa ja vieläkin isommissa pakkauksissa. Tosin myönnän niitä itsekin ostaneeni, sillä varsinkin kesäisin tuntuu, että kylppäri on jatkuvasti likainen ja todella nopeasti sellainen öklölikainen. Tiedä häntä.

Käsidesi meillä kyllä kulkee autossa mukana ja se on ihan hyvä, jossain biitsireissulla, kun niissä ei aina pysty pesemään käsiään kunnolla. Varsinkin lapsiperheillä näkyy kasseissa roikkuvan joka paikassa sellaisia pieniä klipsullisia käsidesipulloja, joita tunnutaan läträävän koko ajan. Töissäkin työkaverit puhdistaa usein pöytää ja työvälineitään (kloori)puhdistusliinoilla ja sen jälkeen vetelee käsidesiä käsiinsä. Tunnustan tekeväni sitä oikeastaan vaan, jos joku työkaveri sattuu kröhimään ja niiskuttelemaan siinä vieressä. Tosin yhden tavan olen töissä itsekin omaksunut. Naistenhuonessa (täällähän kukaan ei kutsu vessaa vessaksi, vaan se on joko "restroom", "bathroom" tai "ladies/mens room") kädet pestyäni ja pyyhkiessäni kädet paperilla, käytän sen paperin vielä suojana käden ja kahvan välissä avatessani oven (eli avaav oven sen paperin kanssa) ja heitän vasta sen jälkeen sen roskikseen. Ihan vaan siitä syystä, että kaikki ei näytä pesevän käsiään. Yyök.

Joskus vuosia ja vuosia sitten kuulin, että joku Suomeen tullut amerikkalainen vaihto-oppilas pesi esimerkiksi farkkunsa joka päivä. En sitten tiedä, mikä nykyään on tapana täällä, mutta en usko, että se johtui bakteerikammosta, vaan tolkuttoman huonoista pesukoneista. Eräs ystäväni tosin kertoi pesevänsä pesukoneensa ajoittain kloorilla hankkiutuakseen eroon bakteereista ja pesuainejämistä. Meillä on yritetty edelleen pärjätä viinietikka+kloori-yhdistelmällä. Ja jos nyt olen rehellinen, niin kerran olen senkin vaan tehnyt, kun nenä alkoi kertoa, että jotain tarttis pesukoneelle tehdä.

Toki täällä jotkut lääkäritkin tiedostavat, että antibioottien määräminen, antibakteeriset aineet ja ylenpalttinen hygienia ei ehkä ole ihan ihmisten parhaaksi. Silti aika rivakasti niitä antibioottejakin tunnutaan määräävän, ja vahvoja sellaisia. Toki, kun terveysbisnes on mitä on ja kun sairaspäiviä ei ehkä voi töistä kauheasti ottaa, niin mikä tahansa tauteja ehkäisevä ja lyhentävä keino on käyttökelpoinen, on se sitten käsidesi tai antibiootit tai jotain siltä väliltä. Ja tietty rokottaminen. Mutta siitä aiheesta sitten ensi kerralla (tai joskus myöhemmin kuitenkin).

Aikatauluista ja niiden pitämisestä

Kun nyt kerran lorvin tässä sohvalla, niin yritänpä saada tekstiksi näitä päässä pyörineitä kirjoitusaihioita. Monta asiaahan täällä on eritavalla kuin Suomessa ja avoimella mielellä niihin tottuu tai yrittää totutella, mutta yksi asia kyllä pistää aina aika ajoin ärsyttämään. Nimittäin amerikkalaisten aikataulut, aikatauluttaminen ja jostain sopiminen. Näin suomalaisena ei vaan pysty ymmärtämään, miten vaikeata se on. Tiedän, että olen tästä kirjoittanut aiemminkin, mutta on tämä sellainen kulttuurien yhteentörmäys, ettei tästä yhdellä napinalla selviä. :D

Tapaus 1:

Teinin soitonopettajalta tulee sähköposti, jossa on kerrottu lukukauden poikkeusajat (opettaja reissussa tms.) ja esiintymiset (workshopit, konsertit jne.). Vastaan ja kuittaan, että päivät on meille ja teinille ok ja laitoin ne kalenteriini. Reilu kuukausi ennen workshoppia tulee viesti, että tässä on workshopin päivä ja kuittaan opettajalle, että kiitos tiedosta, teini on tulossa. Kaksi viikkoa ennen workshoppia tulee taas sähköposti. En kuittaa, joten opettaja lähettää viestin uudelleen kahden päivän päästä, johon kuittaan, että kiitos tiedosta ja hyvin sopii päivämäärä. Workshop-viikolla haen teinin soittotunnilta ja opettaja muistuttaa vielä workshopista ja sanoo, että jos aika ei sovi, niin voi tulla myöhemminkin kuin kahdelta. Vakuutan jälleen, että aika sopii, eikä muita menoja ole. Mutisen tästä (saksalaiselle) ystävälleni, joka toteaa, että hei kuriin ja järjestykseen tottuneena suomalaisena olen varmaan ainoa vanhempi, joka on viesteihin vastannut ja siksi ne tulevat aina vain uudestaan ja uudestaan minullekin ne muistutukset. Ja olen ehkä myös ainoa, joka ne on kalenteriinsa lisännyt jo alkusyksystä. Selvä, ollaan siis liian järjestelmällisiä me pohjoisen Euroopan asukit ja Kaliforniassa kaikki on vähän rennompaa "laid back lifestyle", niinkun täällä sanotaan.

Tapaus 2:

Koulusta tulee viesti koulun alettua, että tänä vuonna järjestetään opiskelijoiden (ja vanhempien) tapaamiset College counselorin (jatko-opintoasioita vastaava opinto-ohjaaja) kanssa. Viestissä on kaikki ohjeet, keneen ottaa yhteyttä ja milloin ajan varaamiseksi, varaukset tekee yksi vanhempi vapaaehtoistyönä koulun jälkeen ja hoidettavana on n. 400 ajanvarausta. Soitan sovittuun kellonaikaan ko. vanhemmalle, jätän viestin vastaajaan, hän soittaa minulle seuraavana aamuna ja antaa ajan ja pyytää minua laittamaan ajan kalenteriini, mahdolliset peruutukset ilmoitetaan sitten tuolle opinto-ohjaajalle. Meidän aika tulee ja olemme ajoissa ja kaikki sujuu hyvin. Kuukautta myöhemmin menen vanhempaintilaisuuteen yhtenä pe-aamuna, jossa tämä ajanvarauksista vastaava vanhempi on tullut antamaan ohjeet ajanvarauksen tekoon (ne samat, jotka oli siinä alkuperäisessä viestissä), samalla hän myös kertoo, että jättäkää vain yksi viesti vastaajaan, ei kymmentä (!), hän palaa työpäivänsä jälkeen asiaan. Hän myös kertoo, että aika pitää laittaa kalenteriin, eikä hän lähetä yhtään sähköpostivahvistusta tai -muistutusta, sillä aikoja on reilu 400 ja hänellä on myös päivätyö, ja jos ei pääse, aika pitää peruuttaa. Ja nämä asiat hän kertoo hyvin koulutetulle porukalle aikuisia, koska suurin osa soittaneista on soittanut useita kertoja hänen työpäivänsä aikana ja lähes kaikki ovat pyytäneet muistuttamaan heitä ajasta lähempänä, että muistavat mennä sovittuun aikaan.

Tapaus 3:

Minulla on lääkärin aika varattuna tiistaille. Automaatti soittaa minulle perjantaina ja muistuttaa ajasta ja se pitää vahvistaa painamalla tiettyä numeroa. Maanantaina tulee muistutusviesti, että minulla on seuraavalle päivälle lääkäriaika ja voi katsoa nettipalvelusta tarkemman ajan. 

Tapaus 4:

Tämä nyt ei varsinaisesti ole mikään tapaus, mutta tästä on ollut niin paljon juttua eri paikoissa, blogeissa ja FB-ryhmissä, että laitetaan nyt tämäkin. Amerikkalaisilla on tapana sanoa ihan puolitutuillekin tai suoraan sanottuna ihan vieraillekin, että "let's meet sometime", "see you soon" tai kuten eräs mies kävelyreittimme varrella joskus miehelle sanoi, että "we should go sailing together sometime". Ja ne tyypit ei siis oikeasti tarkoita sitä, se on vaan sellainen amerikkalainen kohtelias (!!) tapa sanoa jotain lämpimikseen. Sitten tällaiset suomalaiset ym. ottaa se helposti tosissaan. Jos on tottunut siihen, että kun Suomessa sanotaan, että mennään kahville ens maanantaina, niin sitten kanssa mennään kahville sillon maanantaina, niin onhan se toki vähän outoa, että täällä se sama lause tarkoittaa, että "mennään kahville ens maanantaina", tai "mennään kahville ens maanantaina, jos ei mulle tule mitään tärkeempää/parempaa ohjelmaa" tai "ei mulla ole aikomustakaan mennä kahville maanantaina". Mun tuttavat on suureksi osaksi muualta tänne tulleita, niin harvoin näitä tulee vastaan, tai ne ovat oppineet, että jos mulle sanoo klo 17 maanantaina, niin se on maanantaina klo 17.. ;) Onhan näitä tarinoita kuultu, miten joku amerikkalainen on sanonut suomalaiselle, että jos satut tulemaan joskus tännepäin, niin tule meille ja sitten suomalainen on oikeasti tullut matkalaukkuineen paikalle ja isäntäväki on vähän ihmeissään.

Tapaus 5:

Vaikka kuinka tietäisit nämä edelliset, niin silti nämä paikalliset onnistuu yllättämään sillä, että kuinka vaikeeta yksinkertaisten asioiden sopiminen näitten kanssa voi olla. Teini pyydettiin jousikvartettiin, jossa ideana oli treenata ohjelmisto ja käydä sitä ainakin joulun aikaan soittamassa vanhusten palvelutaloissa. Jo harjoitusaikojen sopiminen on ihan yhtä tuskaa. Nää muut teinit kun omaa ne seitsemän muutakin harrastusta, niin mikään ei koskaan käy kaikille. (Oiskohan sitä kannattanut miettiä, kun lupautui siihen kvartettiin?) Lopulta kvartetin vetäjä (joka tekee tän tietenkin saadakseen "johtajuus"kokemusta CV:hensä collegea varten), teki tiedoston, johon kaikki voi kirjata sopivat päivät. Kahden aikataulut siellä on, kaksi ei ole vielä "ehtinyt" (odoteltu nyt 4 kk). Eli järjetön sähköpostivahvistusviestittely joka toinen viikko. Ja jos en ole lukenut ko. päivänä pariin tuntiin meilejäni, niin yllätyksenä saattaa tulla, että eivät harjoittelekaan paikassa A aikaan Y, vaan paikassa B aikaan X sinä samana päivänä, koska B-lapsi on allerginen A-lapsen koiralle (jonka on tiennyt koko sen 2 viikkoa, kun aika ja paikka on lyöty lukkoon, mutta tuli mieleen vasta alkaa säätämään tunti ennen sovittua aikaa). Tää mun napina kuulostaa varmaan idioottimaiselta nillitykseltä, mutta kun tätä kattelee viikosta toiseen, niin ei vaan voi käsittää, että miten vaikea on a) sopia asioista ja b) pysyä niissä. Jossain vaiheessa kun yritin selvitellä, että millonkas nää palvelutalokeikat nyt olis, niin yks ilmottaa, että hänen lapselleen käy vaan kaksi päivää joulun aikaan (aha, kiva tietää), yks kertoo, että kahteen paikkaan vois mennä mikä tahansa päivä klo 11-12 ja hänellä olis tulostettuina joululaulunuotteja (mitä kävi niille kvartettobiiseille, joita on nyt 4 kk treenattu?), ja yksi ei vastaa mitään. Lopputulos: ei keikan keikkaa joulun ja uuden vuoden välissä. Pikkasen v-tutti, että jätettiin joululomareissukin varaamatta, kun teinin piti ilahduttaa vanhuksia. (Toki oikeasti on hyvä, että on nyt vaan saanut kaikki oikeasti levättyäkin, ja joulun ajan reissut olis ollut törkeän hintasiakin, että ei tämä mikään maailmanloppu ole.)

(Edit Tänä aamuna, 30.12., tuli soitto ja yksi keikka on tänään. Yksi soittajista on lopettanut, mutta kolmen soittajan ryhmä lähtee kohta esiintymään.)

Joskus mä hitto vieköön ihmettelen, että miten nää ihmiset ehtii lennoille ym. ajoissa ja miten näitten töissä saadaan mitään koskaan tehty ennen deadlinea. No, mutta mähän onkin tällainen suomalainen tiukkis, jonka mielestä asia on niin kuin se sovitaan ja aikataulut on, mitä sovitaan. Että vaikka sitä huomaa jossain aiheissa amerikkalaistuneensa, tai kalifornialaistuneensa, niin tässä on kyllä itsellä vielä jokseensakin totuttelemista joksikin aikaa. :D

Kävelevä matkailumainos

On kyllä niin ihanaa työskennellä hyvin monikulttuurissa ympäristössä. Opin samalla lounastauoilla ym. niin paljon muiden kulttuurista, ihmisistä, heidän tavoistaan, ruuista jne. jne. Niin töissä kuin muuallakin tulee aina joskus puhuttua siitä, että mistä on kotoisin. Se aksentti kun puheessa paljastaa heti, että jostain muualta sitä on tänne tultu.

En mitenkään tyrkytä tietoa kotimaastani, sen tavoista tai kielestä. Mutta jos kysytään, niin toki vastaan. Ja koska tällä alueella asuu hyvin kansainvälistä, koulutettua ja matkustelevaa porukkaa, niin yllättävän monella on jonkun verran tietoakin Suomesta, tai ovat siellä joskus käyneetkin. Joskus sitä toki toimii eräänlaisena kävelevänä matkailumainoksena, ja ainakin pääsääntöisesti toivottavasti antaen positiivista kuvaa omasta kotimaastaan.

Tässä viime aikoina on kovasti keskusteltu omien kulttuurien ja maiden tavoista, joten nämä tiedot olen ainakin saanut viime aikoina jakaa eteenpäin.

• Kävin keskustelua päivänaikojen vaihtelusta ja yritin selittää yötöntä yötä ja talven pimeyttä. Jouduin lopulta kaivamaan netistä nopeutetun videon, jossa vierekkäin esitellään vuorokautta keskikesällä ja keskitalvella Helsingissä. Keskustelukumppanini, equadorista kotoisin oleva henkilö, huokaili ja hoki "wow" vähän väliä. Toisaalta, jos on elänyt lapsuutensa päiväntasaajan kohdalla, jossa päivä alkaa joka päivä klo 6 aamulla ja pimeä tulee kello 18 joka päivä, on suomalaisen kesän valoisuus varmasti vaikea hahmottaa. Tuloksena kommentti "mun pitää kyllä nyt oikeasti miettiä meneväni joskus Suomeen".
• Metallimusiikista. Suomesta ponnistaa uskomaton määrä kansainvälisiä metallibändejä. Edellä mainittu työkaverini on muuten Apocalyptican fani, ei vain tiennyt bändin olevan Suomesta. Lupasi tutustua nyt muihinkin suomalaisiin metallibändeihin. Suomesta tulee myös uskomaton määrä folk metallia, joka todellakin osaa vangita suomalaisuuden ytimen. Eräs työkaverini jopa tunsi Korpiklaanin musiikkia. Ja itselleni tuli yllätyksenä, että tietyissä piireissä Venäjällä suomalainen metalli on todella suosittua tavaraa. 
• Suomen kieli ei ole varsinaisesti lähellä mitään kieltä (paitsi Viro). Työkaverien mielestä onkin hauskaa, kun suomalaisilla on asioille aina niin kummallisia nimityksiä, eikä kielestä voi edes arvata, että mitä sanotaan. Osa on kuitenkin kuullut termin "kalsarikänni" (todennäköisesti minulta). Se termi sitten nousee aina keskusteluissa välillä esille. Tämän päivän saldona on työkaveri, joka suunnittelee menevänsä joku päivä Suomeen ja osaa nyt sanoa myös "Haluan vetää kalsarikännit". Jeps. Mä vaan vastaan kysymyksiin, en opeta näitä oma-aloitteisesti. :)
• Toinen joka hämmästyttää on se, että meillä ei ole sukupuolta ilmaisevaa hän-sanaa, tai että yhtä substantiivia voi periaatteessa taivuttaa noin 1300:n muotoon.
• Suomessa järjestettävät kaikenlaiset kilpailut aiheuttaa yleensä ihmetystä, muissa maissa ei kuulemma järjestetä mitään kansantapahtumia, joissa soitetaan ilmakitaraa, heitetään kännykkää tai kannetaan akkaa. "You are kidding", on aika yleinen vastaus, kun näistä kertoo. 
• Muutaman työkaverin olen tutustuttanut ja ihastuttanut Panda lakritsiin. Kerran ostin yhdelle managerille paketin, kun joutui tekemään yhden asian toiseen kertaan, koska missasin jotain ensimmäisellä kerralla. Ei mikään iso moka, vei ehkä 5 min, mutta kuitenkin ylimääräistä vaivaa. Vastaus oli tietenkin, että ei sinun olisi tarvinnut, mutta paketin aukaisemisen jälkeen tuli pyytämään, että mokaisin useamminkin, koska lakritsi oli niin hyvää. Pohjois- ja keskieurooppalaisten ihastuminen turkinpippureihin myös yllätti. Kävivät kyselemässä moneen otteeseen, että vieläkö voisi ottaa yhden.
• Ehdottomasti eniten tähän asti hauskuuttanut asia on, että suomalaisten kielenkäyttö ei ole sellaista suuria tunteita maalailevaa. Ei siis hoeta koko ajan, miten upeaa, mahtavaa ja erinomaista joku on, ja miten ei myöskään kauheasti hoeta rakastavamme kaikkea. Lähinnä pidetään kavereista, elokuvista, ruuasta ja musiikista, mutta harvemmin "I loooove this band" -tyyliin.
• Tuttavani, joka itse asiassa on musiikkialalla, hämmästyi kun puhui jotain suomalaisesta reggeasta. "Anteeksi mitä sä sanoit." Etsin sitten Jukka Pojan kappaleen ja annoin kuunneltavaksi. "Hitsi, kun ymmärtäisin, mitä tässä sanotaan, mutta kyllä tämä tosiaan on reggaeta itseään". Että Jukka Poika, jos puhelimet alkaa soida tältä puolen palloa, niin kiitokset voi lähettää tänne. ;)

Ja mikä parasta tässä on, en ole matkailumainos aivan yksin. Venäläinen kollegani on viettänyt Suomessa paljon aikaa ja kehuu aina kaikille suomalaisia järviä, musiikkia, karjalanpiirakoita ja muuta. Eikö olekin vaan niin ihanaa?

Uusi kierros

Nyt kun vähän reilu vuosi on kulunut, on vastaan tullut jo viime vuodelta samoja, tuttuja ja "turvallisia"kin asioita. Vaikka itsellä onkin ajantaju muuten vähän sekaisin (kun sitä talvea ei ikäänkuin tule täällä ollenkaan) ja vaikea hahmottaa jo vuoden kuluneen, alkaa ajankulun tunnistaa tutuista tapahtumista. Vuosi on kierähtänyt ympäri ja toisen vuoden myötä alkaa ikäänkuin uusi vuoden kierros.

Jälleen on kouluissa järjestetty tällä viikolla näin kevään lopulla valtakunnalliset vuosittaiset STAR-testit. Kovastihan aina mediassa ja keskusteluissa otetaan esille nämä testausten erilaisuudet Suomessa ja Yhdysvalloissa. STAR-testit poikkeavat suomalaisista valtakunnallisista kokeista ainakin siten, että ovat tosiaan vuosittaiset, niitä järjestetään kaikilta keskeisiltä opinnon aloilta (mm. englanti, historia/social sciences, luonnontieteet ja matematiikka), arvostelut tulevat vasta joskus syksyllä eli eivät vaikuta oppilaan arvosanaan. Näillä testeillä mitataankin enemmän myös itse kouluja kuin oppilaita. Esimerkiksi kouluja listaavat sivustot listaavat juurikin STAR-testien menestystä, mutta myös koulujen rahoitukset linkittyvät osittain testituloksiin. Ja mitä paremmat testitulokset, sitä enemmän rahaa koulut saavat, sitä pienempiä oppilasryhmiä, sitä halutumpi asuinalue, sitä korkeammat asuntojen hinnat / vuokrat, sitä enemmän kiinteistöveroa, joista osa kouluille. Ja se kritisoitu sykli onkin valmis, hyvistä kouluista tulee yhä parempia ja ei-niin-hyvin-menestyvistä ei sitten niinkään. Toisaalta STAR-testien avulla voi myös oppilas nähdä, miten tulos sijoittuu niin koulussa kuin koko osavaltiossa. Täällä kun ehkä aina välillä unohtuu se fakta, että maan rikkaimman osavaltion yhdellä rikkaimmalla alueella koulutus ja tulokset ja koulujen ongelmat ovat ehkä melko kaukana jostain keskiarvosta.

Vuoden jälkeen kaiken maailman sopimukset tulee uusittavaksi. Vuokranantajalta tuli uusi tarjous 12 kk vuokrasopimuksesta. Tällä hetkellä alueen asuntomarkkinat ovat melkoisen kuumentuneet ja meidänkin saama 10 % vuokrankorotus on ehkä siitä pienimmästä päästä. Ainakin kun vuokratarjouksen jälkeen vähän vilkuilimme muita vuokrahintoja, niin sopimus on vähintäänkin kohtuullinen. Olisimme voineet myös jatkaa toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella, mutta vuokrankorotus aiempaan olisi ollut lähempänä 20 %. Päädyimme siis jäämään tähän ja tekemään uuden vuoden sopimuksen. Juuri kun olin tännekin kirjoittanut TV:n katselusta, niin TV-sopimuksemmekin oli tullut vuoden ikään ja sopimuksesta oli tipautettu On-Demand -palvelu pois. Muuten ko. firma kyllä lähettää mitä tahansa mainospostia, mutta tästä ei tullut mitään postia. Ei edes tietoa, että kuinka paljon palvelun pitäminen maksaisi. Ja mistäänhän ei normaalisopimuksen hintaa netistä löydy, saa vain soittamalla asiakaspalveluun. Kait ne kohta nostaa koko TV-Internet -sopimuksen hintaa muutenkin. Ei ihme, että jotkut vaihtavat palveluntarjoajaa 12 tai 24 kk:n välein, kun uusi asiakas saa aina huomattavasti halvemmalla paremmat edut.

Kevätparaateja näytetään taas järjestävän eri paikoissa, (jossain paikoin) talven tauolla olleet hedelmä- ja vihannestorit (Farmer´s market) alkavat jälleen viikonloppuisin ja salaattien ym. hinnat romahtavat parhaimmillaan jopa 1/10 siitä, mitä ne olivat vielä talvikaudella. On tästä pitkästä kasvukaudesta jotain hyötyäkin. Tilasimme kaasuyhtiön miehenkin taas sulkemaan kaasulämmittimet kesäkaudeksi. Kouluissa painotetaan vuoden loppukiriä ja kesäkouluihin ilmoittautumiset on jälleen auki. Koulujen vuosittaiset kuntotestitkin järjestettiin edellisviikolla. Vaikka toki middle schoolin päättyminen teinin osalta tuo kevääseen aivan uusia juttuja, 8-luokkalaisten lähtöhaastattelut, päättäjäiset ja päättäjäistanssiaiset (vihdoin löysin teinille sopivat suorat housut, kauluspaidan ja kravatin lisäksi), on suuri osa viime vuoden ihmetyksistä muuttuneet jo orastavaksi rutiiniksi.

Ja rutiinien myötä löytyy sitten aikaa hetken huilahtaakin, olla vaan, keksiä uutta tekemistä ja huomata, miten paljon selkeät vuosirutiinit helpottavat mitäköhän-seuraavaksi-tulee-eteen-ja-mitä-tämä-tarkoittaa -vuoden jälkeen.

Erilaista, erilaista, erilaista

Se, joka on joskus ajatellut, että olen muutosvastarintainen, saa kyllä nyt niellä sanansa. Tässä on viimeiset vajaa kaksi vuotta ollut melkoista muutosta ja myllerrystä. Arvontatulosten jälkeen on ollut monta muutosta, selvitettävää asiaa, sopeutumista ja totaalinen hyppy tuntemattomaan - noh, ainakin semituntemattomaan. Rehellinen ollakseni en voi suositella kenellekään tällaista "lähdetään vaan ja katsotaan, mitä siitä tulee" toimintasuunnitelmaa, mutta meille se on sopinut, ollut onnenpotku ja mitä muita ylisanoja tässä nyt käyttäisikään. Ainakin suuren osan tekisi uudelleenkin juurikin näin ja ainakin ottaisin edelleen tämän tilaisuuden vastaan ja tekisin saman hypyn - noh ainakin siis puolituntemattomaan.

Näin vuoden jälkeen alkaa tulla eteen jo asioita, jotka ovat tuttuja, mutta myös tietenkin lisää asioita, mistä ei ole hajua ja hattuakaan, että mitä ne ovat. Niinkuin nyt vaikka tuon middle schoolin päättäjäiset. Lapsen pukukoodi tiedetään, mutta muuten juhlasta ja sen sisällöstä tai aikuisten pukukoodista ei ole hajuakaan. Välillä tekee mieli vaan huutaa AAARGH, kun miettii, että miksi niin moni asia on vaan niin erilaista. Mutta jos ne olisi samanlaisia, niin mitä eri kulttuuria ja elämystä tämä sitten muka olisi. Sitä sietääpi miettiä.

Tässä on totuttu jo siihen, että sähkölaitteet on eri, vain harva toimii täällä ja Euroopassa. Paperin koko on eri, samoin kirjekuorien, kansioissa on kolme rinkulaa ja niitä varten tietty tarvii sellaisen kolmea reikää rei´ittävän koneen. Uunissa on vain alalämpö tai ylhäällä grillivastus ja lämpötilatkin on Fahrenheiteja, yritä niilläkin siis tehdä jotain ruokaa, joka on kypsä, eikä alapuolelta palanut. Nimim. kerran yritin tehdä pullaa. En yritä toiste. Onneksi meillä ei pullasta pahemmin piitatakaan. Sekin taisi olla vain siksi, että piti viedä jotain suomalaista kouluun ja mustikkapiirakan jäljiltä oli vielä taikinaa. Aikakäsitys täällä tuntuu olevan erilainen, ja varsinkin pedantille suomalaiselle haasteellinen. Ovien lukot ovat erilaiset ja ne tuntuu ihan pilipaleilta Abloyn lukkojen jälkeen. Tavarat kaupassa on eri merkkisiä ja erilaisia. Deodorantit on pääsääntöisesti voidemaisia ja miksi ihmeessä täällä tuotteen nimen pitää olla Degree, kun Euroopassa samaa tavaraa saa tutulla Rexona-nimellä? Muitakin eri tavalla nimettyjä tuotteita on vaikka kuinka. Ja tähän tietty se blaablaa-selitys, että mantereet on olleet niin kauan erillään ja tällaista mantereelta toiselle matkustelua on ollut jo niin vähän, että tavat ovat päässeet eriytymään.

Oikeasti se aargh, aaargh iskee kuitenkin silloin, kun pitäisi yrittää löytää vaikka allergia- ja särkylääkkeitä. Minkä ihmeen takia ei vaan voi marssia kauppaan ja ostaa parasetamolia. Ei kun tietty sen pitää olla täällä nimeltään acetaminophen. Tai miksi Euroopassa käytetään salbutamolia astman kohtauslääkkeenä ja täällä sitä myydä albuterolina. Jos ne nyt sitten on oikesti sama tuote. Toisaalta tarvis tietää, kun on joillekin lääkeaineille allerginen.

Joskus sitä vaan löytää sisältään sen pienen suomalaisen joka valittaa aina kaikesta. (Ainakin suomalaisten verkkolehtien otsikoiden perusteella voi valittaa ainakin siitä, että lentokone tekee onnistuneen pakkolaskun väärään paikkaan, lunta on liian vähän tai paljon ja väärässä paikassa, joku entinen mäkihyppääjä peruu laulukeikkansa ja jollekin tulee paha mieli ja silleen.)

Ja joskus sitä löytää sisältään sen toisen puolen. Sen, joka vaan opettelee ostamaan eri deodoranttia kuin ennen ja sen, joka nauttii siitä, että huhtikuun 10:s päivä ulkona on +28C ja vaan lähtee chillaan poolille. Missä mun arskat on?

Kuin elokuvissa

Elämää täällä on helpottanut toki osaltaan sen, että maassa on joskus tullut käytyä aiemminkin. Mutta arjen asioissa yksi tekijä on ollut myös se, että maa ja sen kulttuuri on tuttu TV:stä ja elokuvista. Välillä niitä katsoessa on aiemmin miettinyt, että pitääkö joku ihan oikeasti paikkansa vai onko se keksitty vain jotain telkkariohjelmaa varten. Mutta kyllä niistä moni asia on normaalia täällä arjessa. Ja onkin välillä jotenkin hassu fiilis, kun tulee uusi tilanne vastaan ja sitten tajuaa, että tämähän on ihan niinkuin siinä-ja-siinä-elokuvassa.

Listasin nyt näistä ainakin muutaman, joita tuli äkkiä mieleen:

• Koulueväät - Jeps. Kouluista voi toki ostaa lounaan, mutta koska tarjonta on melko surkeaa, suuri osa lapsista näyttää kantavan eväskassia. Harvalla kuitenkaan on leffoista tuttua paperipussia, vaan eväät on pienessä kylmälaukussa, niinkuin omallakin teinillä.
• Koulun liikkavaatteet - Glee:tä tai muita katsellessa oppilailla on samanlaiset liikuntavaatteet ja keskellä on sellainen valkoinen palkki. Teininkin koulussa oppilailla on oltava yhtenäisen värinen liikka-asu (käytännössä siis ostettava koulun oma asu), jossa on valkoinen palkki keskellä paitaa. Valkoiseen palkkiin kirjoitetaan nimi, jotta tunnistaa omansa ja opettaja näkee oppilaan nimen (liikkaryhmät kun on suht isoja).
• Arvosanat - Gleen yhdessä jaksossa aasialaistaustainen Mike Chang saa "aasialaisen F:n" (F täällä siis on Fail eli hylätty. Arvosana ei siis oikeasti ole F, vaan A-. (A täällä siis paras arvosana.) Teinin mukaan myös täällä aasialaiset vanhemmat odottavat jälkikasvultaan paljon ja lapset ovat kovin kilpailuhaluisia. A- on eräänlainen katastrofi / epäonnistuminen ja osa noista vanhemmista laittaa lapsensa laskemaan matikkaa myös lomilla.
• Muut kouluun liittyvät - Moni muukin kouluun liittyvä on samanlaista, kouluissa on klubeja, jotka kokoontuvat välitunneilla. Myös oppilaskuntaa pyrkivillä on omat kampanjat julisteineen. Koulussa jokaisella oppilaalla on oma lokerikkonsa, yksi kirjoille ja muille tavaroille ja liikuntasalin vieressä omansa liikkavaatteille.
• Sairaala-/lääkärikaavut - Jeps. Kun menet lääkärin vastaanotolle, niin saa sellaisen kertakäyttökaavun sairaanhoitajalta, joka pitää pukea päälleen, jos vaiva on kaulasta alaspäin tai oletetaan, että lääkärin pitää esimerkiksi kuunnella keuhkoja.
• Lääkkeet oranssissa purkissa - Reseptilääkkee, jos ovat tabletteja, annostellaan apteekissa ja ne annetaan juurikin sellaisessa elokuvista tutuissa pienissä, läpinäkyvissä, oransseissa purkeissa, joissa on turvakansi.
• Kattotuuletimet - Monessa paikassa, ainakin lämpimimmissä osavaltioissa oikeasti on noita katotuuletin+lamppu -yhdistelmiä. Meilläkin on niitä vuokranantajan toimesta 3.
• Stop-merkki miehet / naiset - Koulujen alkamis- ja päättymisaikaan koulun vieressä olevissa risteyksissä liikennettä ohjaa aikuinen huomioliivi yllään ja Stop-merkki kyltti kädessään. Ja koulubussit on oikeasti kaikki niitä keltaisia.
• Koulutodistukset - Koulussa ei ole mitään joulu- tai kevätjuhlia, paitsi koulun päättävän luokan tanssiaiset / juhlat. Koulutodistukset tai "report card" -listaukset tulevat postitse vasta lukukauden päättymisen jälkeen. Näitä tulee itse asiassa 8 kappaletta vuodessa. Teinin koulussa siirtyvät vuoden vaihteessa pelkästään sähköisiin todistuksiin. Aiemmin tulivat sekä postitse että voi tulostaa itse netistä arvostelujärjestelmästä (eräänlainen sähköinen reissuvihko -tyyppinen sovellus).
• Ystävällisyys - Kyllä. Ventovieraat ihmiset saattavat jutella kanssasi missä tahansa.

Edelleenkään en herätessä onnistu täälläkään näyttämään freshiltä, meikit suoraan naamalla ja kampaus viimeisen päälle niinkuin elokuvissa. Eikä normi-ihmisen palkalla todellakaan saa tolkuttoman isoa vaatevarastoa ja satoja kenkiä tai hervotonta kämppää, joten ne on sitten oikeastikin sitä leffojen fiktiopuolta.

"Vain Amerikassa" / "Kaikki Amerikkalaiset"

Välillä pistää oikeasti vähän ärsyttämään suomalaisten stereotyyppiset "vain Amerikassa" -kommentit. Niitä kun näkee niin FB-seinillä ja aikoinaan kuullut ihan face-to-face -keskusteluissakin. Yleensä henkilö ei ole koskaan edes käynyt USA:ssa ja silti pystyy tuomitsemaan maan vain TV:ssä tms. näkemänsä perusteella. Noita kommentteja näkee myös, kun lueskelee erään suomalaisen talouslehden nettiuutisten kommentteja. Samaisessa paikassa myös keskustelijat antavat neuvoja USA:lle, esimerkiksi verojen laskemisen tai politiikan hoitamisen suhteen. Tähän asti olen ollut yleensä ihan hiljaa, mutta kun yleensä on kyse ihan samanlaisista paikkansapitämättömistä stereotypioista kuin "kaikki suomalaiset harrastaa akankantoa, saappaan heittoa tai hengenvaarallista saunakilpailua", niin yritänpä antaa asioista näin suhteellisen vähän aikaa siirtolaisena olleen, paikallista elämää ja joukkotiedotusvälineitä seuranneen mielipiteen. Mielipiteet ja kommentit ja huomiot ovat täysin omiani, eikä niitä ole kirjoitettu ärsyttämään tai haastamaan riitaa. Ehkä enemmänkin tuomaan esille toisenlaista kuvaa stereotypioiden takaa.

Väite 1: Amerikkalaiset ovat tyhmiä, eivätkä tiedä esimerkiksi maantiedosta yhtään mitään
Vastaväitteeni: Amerikkalaiset tuskin ovat yhtään sen tyhmempiä kokonaisuudessaan kuin mikään muukaan kansa. Itse asiassa tässä maassa on lähes millä tahansa mittarilla mitattuna yhdet arvostetuimmista tiedeohjelmista, yliopistoista ja innovatiivisuus on korkea (siitä lienee osoituksena esimerkiksi IT-alan tai vaikka vain sosiaalisen median tuotteet, joka on keksitty täällä. Kuinka monta amerikkalaista tuotetta yksittäinen suomalainenkin käyttää? Facebook? Twitter? Instagram? Kiva? Google? jne.). Jos väitteellä nyt viitataan "hauskoihin videopätkiin", joissa amerikkalaisilta kysytään esimerkiksi Suomen sijaintia, niin joo, voihan siihen saada ihan hullunkin vastauksen. Toisaalta kuinka monta USA:n osavaltiota suomalainen osaa luetella. Ei ole sama asia? USA:n pinta-ala on 9 826 630 km², väkiluku on n. 315 miljoonaa ja osavaltioita on 50. Euroopan pinta-ala on 10 180 000 km², väkiluku on n. 740 miljoonaa ja valtioita 50. Aika samanlaiset pläntit, ihmisiä toki Euroopassa enemmän. Joten onhan se kaikkien muiden helpompi osata sijoittaa se USA kartalle ja opetella asettamaan vain se kuin 50 Euroopan maata. Ei kelpaa? Kuinka hyvin suomalaiset osaavat sijoittaa Afrikan valtiot oikeille paikoilleen? Ja jos on katsonut yhtään BB:tä tai lukenut jotain Feissarimokia, niin kyllä niitä blondeja ja niitä, joiden koulunkäynnistä ei ihan kaikki tärkeät asiat ole mennyt päähän, löytyy myös Suomesta. Toki niitä löytyy varmasti ihan joka paikasta, myös USA:sta.

Väite 2: Amerikkalaiset on kaikki ylilihavia ja ne syö vaan mäkkärissä hampurilaisia
Vastaväite: Ylipaino on vakava ongelma täällä, kuten se on monessa muussakin länsimaassa, kuten Englannissa ja Suomessakin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että täällä kaikki olisivat lihavia. Esimerkiksi täällä meidän nurkilla näyttää olevan hyvinkin paljon myös sitä toista ääripäätä, eli äärettömän hyväkuntoisia, sporttisia ihmisiä. Mihin tahansa vuorelle, kukkulalle tai muualle hurautat autolla, niin aina siellä polkee joku pyörällä ylämäkeä ihan tosissaan. Eikä yleensä yksittäisiä, vaan usein kymmeniä. Puhumattakaan muista urheilulajeista. Maa löytyy olympialaisten mitalitilastossa yleensä ykkösenä tai ainakin kahden parhaan joukosta. Siinä on se toinen puoli totuudesta. Esimerkiksi tämän alueen kouluissa liikuntaa on 4 krt / vko ja kouluissa on useita eri urheilujoukkueita - ja kovatasoisia sellaisia.

Hampurilaisia täällä toki saa useammassakin paikassa kuin Mäkkärissä ja osa niistä on valovuoden parempia kuin ko. paikan sapuskat. On totta, että täällä on paljon ns. pikaruokapaikkoja ja ravintoloita, mutta niiden joukossa on myös paljon terveellisiä vaihtoehtoja. Meiltä on kävelymatka ainakin kahteen Subway-ravintolaan. En edes tiedä, missä lähin hampurilaispaikka on. Toisekseen ainakin täällä Kaliforniassa, jossa suuri osa ruuasta kasvatetaan, saa erittäin kohtuulliseen hintaan eri vuodenaikoihin hyvin erilaisia valikoimia hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Alla olevassa kuvassa näkyy osa juhannuksen aikaisesta tarjonnasta. Myös luomua on saatavilla järkevään hintaan erittäin paljon. Vähän kun katsoo, mistä ostaa, niin hintakin on erittäin kohtuullinen, ellei jopa edullinen. Alla oleva setti lienee maksanut kesällä siinä $6 paikkeilla.

Väite 3: Amerikassa mikään ei ole aitoa, kaikki on muovista höttöä, eikä maalla ole mitään historiaa
Vastaväite: Jos olette sattuneet lukemaan tätä blogiani, olette jo varmaan huomanneet, että olen usein blogannut reissuistamme eri luontokohteisiin. Niissä ei ole kyllä mitään epäaitoa tai muovista. Täällä on kaunista, suojelua luontoa ja kymmeniä luonnonpuistoja, ainakin vuoristoa, merta, tulivuoria, aavikkoa, vesiputouksia, tippukiviluolia ja geyshirejä. Ja nämä siis vain Kaliforniassa yksistään. Muualla USA:ssa on paljon lisää ja myös vielä kaikkea muuta näiden lisäksi.

Intiaaneilla on pitkä historia tässä maassa, vaikka itsenäisen Yhdysvaltojen historia mitataankin 236 vuodella. Alkuperäisillä amerikkalaisilla on monia vahvoja perinteitä, joita vietetään esimerkiksi powwow-tapahtumissa, joissa kenellä tahansa on mahdollisuus käydä tutustumassa näihin perinteisiin. Kytköstä hyvin pieneksi käyneen alkuperäisväestön ja muiden amerikkalaisten kanssa on pyritty kiinteyttämään ja aiemmista maan virheistä on ainakin jonkun verran otettu oppia.

Väite 4: Ei niitä amerikkalaisia kiinnosta muut maat, vaan 8 %:lla niistä on passikin
Vastaväite: On totta, että uutisissa täällä keskitytään pitkälti sisäpolitiikkaan. Se ei tosin tarkoita, että muita uutisia ei käsiteltäisi tai että paikallisia ei muut maat kiinnostaisi. Suurimmalla osalla asukkaista on jonkunasteiset juuret jossain muualla, Euroopassa, Etelä-Amerikassa tai Aasiassa useimmin ja usein ihmisiä kiinnostaakin se, mistä olet kotoisin ja millaista siellä on.

Ja pitää paikkansa, että vain osalla on passi. Mutta pitää huomioida, että kuten aiemmin mainitsin USA on laajuudeltaan suunnilleen Euroopan kokoinen, eli aivan käsittämättömän suuri maa. Ilman passia pääsee niin Havaijille trooppiseen ilmastoon, Kalifornian biitseille, Floridaan soille ja kaupunkeihin, New Yorkin vilskeeseen, Alaskaan jääreiteille kuin itsehallintoalueen saarielämää viettävään Puerto Ricoonkin. Katsottavaa ja koettavaa on koko elämän mittaiselle ajalle, ellei enemmänkin. Lisäksi matka Kanadaa ja Etelä-Amerikkaa lukuunottamatta muihin maihin on erittäin pitkä. Kyllähän eurooppalaisetkin usein lomailevat lähempänä kuin täällä toisella puolen palloa. Ja passitta suomalainenkin pääsee Europassa jo melko pitkälle.

Väite 5: USA on niin turvaton ja väkivaltainen maa
Vastaväite: Tottakai täällä on alueita, jotka eivät ole ihan kaikkein turvallisimpia. Jengialueita on tälläkin alueella esimerkiksi Oaklandissa ja San Josessa, puhumattakaan Los Angelesissa. Mutta alueet on hyvä tiedostaa, eikä niillä kannata liikkua pimeällä. Toisaalta ei niillä alueilla usein edes ole mitään, minkä takia sinne menisi. Esimerkiksi tänne muuttaessame katsoimme muiden tietojen lisäksi myös alueen rikostilanteet. Täällä on paljon ihan normaaleja tai erittäin turvallisia alueita, joilla eletään ihan normaalisti. Ja jos täällä pelkäisi, niin silloin olisi kyllä ihan väärässä paikassa. Tietty varoivaisuus toki on hyvästä vierailla paikoilla pimeällä kulkiessa, mutta niin se on varman joka paikassa muuallakin. Itse asiassa täällä tuntee olonsa turvalisemmaksi kuin vaikka Tampereen keskustassa pe- tai la-iltaisin siinä 3:n tai 4:n paikkeilla aamuyöstä. Täällä on erilaiset lainsäädännöt ja -käytännöt ja esimerkiksi paikallisessa ilmaisjakelussa julkaistaan poliisin virkatehtävät viikolla eli käytännössä rikokset, joihin poliisi on puuttunut. Ne, mitä nyt olen lueskellut tästä meidän alueelta (ja myönnän, että nyt puhutaan hyvästä alueesta ja hyvin pienestä alueesta koko maan kannalta) liittyvät yleisesti humalaiseen käytökseen yleisellä paikalla tai julkiseen virtsaamiseen. Täällä siis saa helposti sen 15 min paikkansa julkisuudessa paikallislehden palstalla oikein nimen kanssa. Käy vaan suomalaiskansalliseen tapaan illalla kännissä kuseskelemassa johonkin porttikongiin. ;) Loput rikokset näyttäisivät olevan auto- tai asuntomurtoja, joita on vähän, mutta niitäkin on varmasti melkein joka puolella maailmaa.
Aseista ja aseen omistamisen oikeutuksesta kaikilla täällä ja maan ulkopuolellakin on toki mielipiteensä. En sano asiaan muuta kuin, että asia on kovin hankala, koska perustuslaki takaa oikeuden kantaa asetta ja se on täällä vähän niinkuin molempien puolueiden toimesta katsottu koskemattomaksi kansallisoikeudeksi. Tämän viimeisimmän surullisen kouluammuskelun jälkeen kaivelin vähän netistä erilaisia tilastoja. Niiden mukaan täällä toki tehdään 4,8 murhaa 100 000 asukasta kohden vuodessa, Suomessa luku on vähän alle puolet siitä eli 2,2. Toki kun väkimäärä on 63 * Suomen väkimäärä, on lopputulos tietty aivan tolkuton luku. Etelänaapurin Meksikon suhdeluku on 22,7 / 100 00 ja Hondurasin 91,6 / 100 000. Joten mihin luvun sitten haluaakin suhteuttaa, niin asian voi nähdä kovin eri tavalla. Vaikka toki yksikin murha on liikaa. Itse asiassa monella alueella USA:ssa trendi on laskeva ja yleisin tapa toki on käyttää asetta, mutta suurimmassa osassa kyseessä on jengiväkivalta tai perheenjäseneen kohdistuva teko. Kummatkin erittäin valitettavia, mutta tarkoittaa myös sitä, että suhteellisen harvoin teko kohdistuu täysin ventovieraaseen, vaikka toki niinkin tapahtuu. New Yorkin turistibussin kuljettaja sanoi jokunen vuosi sitten, että Kova laki -sarjassa ruumis löytyi usein Central Parkista. Alue on oma poliisipiirinsä ja oikeasti alueen rikostilasto on kaupungin pienimpiä, ellei pienin. Sen lisäksi 99 % rikosten uhreista on mennyt puistoon sen henkilön kanssa, joka heidän kimppuunsa on hyökännyt, eli toisin sanoen jossain määrin tutun henkilön kanssa. Kuulemma erinäisten valitusten ja narinoiden jälkeen Kova laki -sarjan oli pakko muuttaa rikospaikoiksi muitakin paikkoja, koska sarja ei vaan siltä osin vastannut yhtään todellisuutta.
Turhaa ja lamauttavaa pelkoa ei siis kannata asiasta itselleen lietsoa.

Tässä nyt muutama mieleen putkahtanut stereotypia. Mielelläni toki kumoan muitakin stereotypioita, joita eteen pompsahtaa.

"Mitäs sä sitten siellä teet?"

Kolme yleisintä tuttavilta tullutta kysymystä on viime aikoina olleet: "Joko puolisolla on töitä?", "Mitäs sä siellä meinaat tehdä?" ja "Mitä ne kännykät siellä oikeasti maksaa". Viimeiseen näistä tulikin suhteellisen tyhjentävästi vuodatettua tuossa pari päivää sitten. Ajattelin vastata näihin kysymyksiin nyt täälläkin, vaikka kysymykset ovat tulleet muuta kautta. Blogin tilastojen ja muuta kautta tulleiden kommenttien kautta tiedän, että jotkut näitä täältäkin aina lukee. :) Toki kiva olisi joskus saada tännekin palautetta, että tietäisi ketkä ja mitä mietitte ;) (omaa nimeä ei tarvi siihen antaa ja s-postiosoite ei näy muille, vaikka se kommentti-ikkuna sitä kysyykin).

"Mitä sä sitten siellä teet?" -kysymykseen voisi tietty vastata, että "ihan sitä tavallista". Mutta eihän tämä täällä elo nyt meillekään ole vielä mitään tavallista ja oikeaa arkirutiinia. Tällainen hyppäys toiselle mantereelle ja melko tuntemattomaan on itse asiassa aikamoinen stressi. Vaikka koko perhe on tänne halunnut tulla ja täällä haluaa olla, ei se tarkoita, että kaikki tässä nyt sujuu ihan suit sait sukkelaan. On totuttautumista jatkuvaan tiedonhankintaan, uusiin käytäntöihin, erilaiseen ilmastoon, erilaiseen kulttuuriin, elämään kaukana ystävistä ja sukulaisista jne. Vaikka periaatteessa itsellä onkin ihan selvät sävelet ja artikkeleita kirjoitettavina, ei niihin keskittyminen ole ollut helppoa, eikä ne kauheasti ole edistyneet. Toisaalta nyt ei jaksa ottaa enää niistä stressiä.

Ykkösasioina itsellä on ollut arjen jonkunasteiseen järjestykseen saaminen ja perheen teinin tukeminen kaikessa tähän elämänmuutokseen liittyvissä asioissa. Teini on kyllä ollut aivan mahtava, joustava, rohkea ja sopeutuvainen ja hänen kohdallaan voinkin jo hellittää äidin siipien suojaa koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Teini pärjää jo englanniksi perusjutuissa ja koulussa oikein mallikkaasti, vaikka läksyapua varsinkin science-oppiaineen tekstien kanssa välillä tarvitaankin vaikean termistön kanssa. Alun väsymys kaikkeen uuteen ja siihen, ettei oikein täysin ymmärrä, mitä ympärillä tapatuu, on historiaa ja meillä on kotona pirteä ja hymyilevä teini. Jee. 

Päivät kuluu täällä jotenkin hirvittävän nopeasti. Kesällä ja alkusyksystä ihan siksi, etten ollut tottunut sellaisiin lämpötiloihin ja unta piti saada tankattua enemmän kuin normisti Suomessa. Toisaalta varsinkin nyt, kun puoliso on töissä (siinä on nyt vastaus siihen toiseen kysymykseen) ja lähtee aamulla aikaisin ja palaa vasta päivällisaikaan kotiin, on nämä kotihommat siirtyneet pääsääntöisesti minulle. Ihana puolisko on tehnyt tähän asti monta hommaa näistä kokonaan tai osittain, mutta nyt on ollut uudelleenjärjestelyn aika. Aamu alkaa teinin koulueväiden tekemisellä. Aamun seuraavana hommana on teinin vienti kouluun joko autolla (jos puoliso on mennyt töihin pyörällä+bussilla) tai kävellen. Tällä alueella voisi lapset päästää kävelemään / pyöräilemään kavereidensa kanssa, tai jopa itsekseenkin, ilman aikuistakin. Mutta teinin kaverit tulevat vähän eri suunnasta. Toisaalta teinillä on päivittäin melko paljon tavaraa. Koulurepun ja tavaroiden lisäksi kun pitää kantaa eväslaukkua juomineen ja suhteellisen kookasta viulukoteloa. Reippaasti kävellen matka on 20 min suuntaansa, joten vähintään 40 min reippailua itselle heti aamusta. Jotta se vähäinen aika jota iltaisin ja vkl:na on yhteistä aikaa, ei menisi arkirutiineihin, päivät täyttyvät melko pitkälti niistä. Siis ruuan laitosta, kaupassa käynnistä, pyykinpesusta (tästä rutisin jo aiemmin, suuri osa pyykistä kun pitää esikäsitellä tahranpuhdistusaineella ensin, jos meinaa saada puhdasta), siivouksesta jne. Asunnossa kun ei ole paikallisen tavan mukaan mitään eteistä, niin varsinkin näin sateiseen aikaan roskat ja lika kulkeutuu äkkiä ihan kaikkialle koko asuntoon. Sitten kun eteen tulee jotain normaalista poikkeavia asioita, niin aikaa tuhraantuukin äkkiä vaikka kuinka paljon. Huoltomiehen odottamista tarkastamaan lämmitintä tai turhan usein hälyttävää CO-hälytintä tms. Flunssaoireiden hoitaminen, lääkärissä käynti, jonkun tavaran hankkiminen. Eilisen etsin kaupoista sopivia kangasvärejä ja -tusseja ja valkoista t-paitaa teinin kouluprojektia varten ja joulutorttuihin käytettävää taikinaa ja hilloa Suomi-koulun joulujuhlia varten. Sitten tulee tarkistettua netistä teinin koulutehtävien arvosteluja ja arvosanan kehittymistä ja tämän viikon koulun aikataulut tehtävineen ja kokeineen. Joskus haluaa hetken istua paikoillaan ja surffata netissä, lukea kirjaa tai katsoa edellisiltana liian myöhään tulleen tv-ohjelman. Siinä sitten onkin aika lähteä tallustelemaan takaisin koululle hakemaan teiniä koulusta. Tarvittaessa läksyissä avustamista, ruuan laittamista ja siinähän se päivä taas olikin. Eikä yhtään sanaa tullut lisää siihen kesken olevaan artikkeliin.

Säännöllisen harrastuksen aloittamiselle tai edes sellaisen selvittämiselle ei kauheasti ole ollut aikaa. Eräs ryhmä, jota olen katsellut, tapaa melko säännöllisesti, mutta itselle vähän epäsopivaan aikaan. Eipä ole sitäkään loppuun asti tullut selvitettyä. Golfaamaankin olisi hauska ehtiä, mutta muutaman vapaan tunnin löytäminen keskeltä päivää on ainakin toistaiseksi vielä vaiheessa. Ja nyt sateiden aloitettua ei ole tämäkään juttu ajankohtaista.

Toisaalta pari viime vuotta ennen tänne tuloa olivat rankemman puoleisia, joten se, ettei jatkuvasti ole aikataulua ja kauheata kiirettä johonkin, ovat olleet erittäin tervetulleita tässä elämäntilanteessa.

Asiakaspalvelusta ja "Villistä Lännestä" eli katsaus päivän lehtiin

Lueskelin aamulla tapani mukaan lehtiä netistä. Tapani on ollut vilkuilla parin suomalaisen ja 1-2 paikallisen lehdet nettiuutiset aamuisin. Näin alkuviikosta pääsee vielä lukemaan Hesarinkin uutiset, kun en ole ylittänyt vielä ilmaisten uutisten kiintiötäni. Apunen oli kolumnissaan tutustunut 9. luokan yhteiskuntaopin kirjaan, jossa suomalainen hyvinvointivaltio on ilmeisesti välillä mielenkiintoisin sanankääntein esitetty maailman parhaimpana systeeminä. Samalla Apunen toteaa, että: "Kirja käsittelee laajasti hyvinvointivaltiota ja opettaa tulonsiirroista. Se antaa varoituksen sanan Yhdysvalloista, jossa verotus on kevyttä ja meno kuin Villissä lännessä." Terveisiä siis vaan täältä villistä lännestä! On totta, että täällä verotus on alhaisempaa ja valtio tarjoaa vähemmän ilmaisia palveluita ja varsinkin sairasvakuutusten vertailu ja hankkiminen on yhtä tuskaa (kännykkäliittymien vertailu on siihen verrattuna aivan pientä, bloggaan tästä joskus paremmalla aikaa), ja sairaanhoito on kallista ja osan ihmisten ulottumattomissa. Silti pikkuisen mutkat suoraksi ajattelua, jos yläkoulun oppikirjassa pelotellaan USA:n mallilla, eikä anneta tilaa suomalaisen järjestelmän kritiikille. Sinänsä ihan kummallista napsia vaan jotain pieniä osia toisen maan systeemistä, joka perustuu ihan erilaiseen malliin. Pohjoismainen hyvinvointivaltiossa päävastuu on valtiolla, kun taas tämä paikallinen anglosaksinen hyvinvointivaltio perustuu yksilön vastuuseen. "American Dream" ja silleen, jokaisella on mahdollisuus tehdä elämänsä eteen töitä ja rikastua (vaikka tässä maailmantaloudellisessa tilanteessa ja taloustilanteessa parhaimmat edellytykset ryysystä rikkauksiin -unelman toteutumisella näyttääkin olevan lähinnä urheilijoilla, erilaisiin kykykilpailuihin osallistujilla ja erittäin onnekkailla IT-alan yrityksillä). Toisaalta täällä vapaaehtoistyö ja lahjoittaminen pyörivät hienosti ja monia näitä villin lännen epäkohtia tasoittuu tai korjaantuukin sitä kautta. (Tästäkin joskus myöhemmin.) Itse en tässä vaiheessa edes uskaltaisi tehdä kovin kummoista vertailua, mutta toki jotkut asiat täällä tuntuvat suomalaiseen systeemiin tottuneelta vähän kummallisilta. Toisaalta moni asia taas on yllättänyt positiivisuudellaan. Jostain näistä yllättävistä / positiivisista / haasteellisista asioista on ajatuksenani bloggailla paremmalla aikaa.

Toinen silmiini osunut otsikko oli HSL:n lippufarssi, jossa tarkastajat olivat päättäneet, että parilla matkalipun omaavalla nuorella naisella oli aikomus matkustaa loppumatka pummilla. Nuoret naiset olivat kritisoineet tarkastajien käytöstä, mm. junasta poistumisen estämistä ja syyttelyä pummimatkustamisen aikomuksesta. Kun en molempien osapuolien puolueetonta tarinaa kunnolla tunne, en ota tähän kantaa. Moni muukin tällainen asia vaan näyttää näin kaukaa katsottuna byrokraattiselta, ihmiset unohtavalta pilkunviilaamiselta. Tai sitten tällaisten tarkastajien / virkamiesten kuuluukin toimia epäinhimillisen byrokraattisesti (omia kokemuksia kun erilaisten virkaihmisten kanssa säätämisestä kun on aikoinaan tullut eteen ihan riittävästi, niin uskallan näin sanoa). Joskus olisi ehkä ihan syytä miettiä, että jo asiakaspalvelun nimissä, joskus aivan pienissä asioissa olisi vaan ihan hyvä olla käytäntö, että jätetään sen enempää ulisematta.

Kävin viime viikolla ruokakaupassa (okei, tämä on kaupan asiakaspalvelua, ei virkamiehen, mutta silti). Kaupassa näytti olevan BOGO-tarjous pyykinpesuaineesta, eli osta kaksi, maksa yksi ("Buy One, Get One free"). Nappasin ne kärryyni. Maksun jälkeen huomattiinkin, että molemmat oli laskutettu, ei mitään tarjousta. No, suunnattiin asiakaspalveluun, jossa kävi ilmi, että tarjous olisi ensin itse pitänyt lisätä kortille (eli oltu huomattu tätä tehdä). Asiakaspalvelija pyysi anteeksi tilannetta ainakin viisi kertaa, mm. sitä, ettei ilmoitus ollut riittävän selkeä, meiltä kuluu ylimääräistä aikaa jne. Hän käsitteli asian ja anteeksipyyntelyjen jälkeen antoi käteisellä hyvityksen toisesta pesuaineesta. Siis meidän moka, mutta palautus tuli ja kaupan edustaja vielä pahoitteli tapahtunutta. Olisiko tässä jotain opittavaa asiakaspalvelusta ja asiakkaan kohtelusta?

Eilen käytiin tavaratalossa ostamassa teinille farkkuja. Kassalla juuri poistumassa oleva edellinen asiakas, joku aasialaistaustainen mummeli tyrkkäsi puolisolle kouraan -25% alennuskupongin. Hän kun oli ostoksensa jo tehnyt, eikä samana iltana vanhentuvaa kuponkia enää tarvinnut. Kupongin oli aiemmin voinut ilmeisesti lähettää FB:n kautta ystäville, mutta emme olleet tuollaisesta tietoisia. Myyjä näki kassalla tämä tilanteen ja hymyili nätisti. Ei edes kysynyt maksutilanteessa kuponkia, vaan tilanteen nähtyään antoi alennuksen automaattisesti. Kuponki taisi olla henkilökohtainen ja kaikkea, mutta myyjä ei sanallakaan mussuttanut, ettei se kelpaisi. Kun farkut sekä teinille että puolisolle oli ostettu (pitihän se kuponki nyt hyödyntää kunnolla! ;) ), tyrkkäsimme lähtiessämme kupongin jonkun toisen (aasialais)asiakkaan käteen ja laitettiin vielä kuponki uudelleen kiertämään.