Amerikanenglantia

Ohhoh, miten blogin kirjoittaminen onkaan ehkä ihan kaikkein viimeisimmäksi mielessä, kun päivät on ihan eri tavalla täynnä kuin ennen. En koskaan näköjään syksyllä suoriutunut erityisemmin bloggaamaan kielestä sen jälkeen, kun kävin siellä Stanfordin täykkärissä sen "aksentin vähennyskurssin", jota itse kutsun amerikanenglannin kurssiksi. Kauhean paljon oma puhetapa tai aksentti ei kyllä sen seurauksena muuttunut, ehkä kuitenkin tiettyjä sanoja sanoo nykyään vähän eri tavalla.

Kurssilla opitun perusteella englannin ja amerikanenglannin ero ei todellakaan ole pelkästään erilaiset sanat kuten "lift" ja "elevator" tai "cookie" ja "bisquit", vaan ääntämisessä on oikeasti hurjasti eroa (kuten toki kuka tahansa brittisarjoja ja amerikkalaisia tv-sarjoja seuranneena tietää). Itse asiassa äänteet tehdään hieman eri kohtaa suussa kuin esimerkiksi suomessa tai brittienglannissa ja varsinkin kaksi vokaalia peräkkäin yhdistettynä kuulostaa hyvinkin erilaiselta brittienglannista australian englantiin ja tähän paikalliseen sen mukaan, mistä mihin suussa kieltä liikuttaa. Että ohjeena oli hifi-tuunata sitten sitä suun ja kielen käyttöä. Osaa en enää varmaan muistakaan, mutta tärkein oppi oli ehkä "peanut butter ridge":n käyttö, eli paikallinen "iso D" tehdään suun etuosassa kielellä siinä osassa, johon maapähkinävoi jää helposti kiinni eli heti hampaiden takana. Ja sitä isoa deetä käytetään aika paljon, siinä missä britit sanoo "matter" paikallisilla se lausutaan "madder". Eli käytännössä "asia" ja "vihaisempi" lausutaan enempi tai vähempi samalla tavalla.

Toinen omaan käyttöön vakiintuneempi on sitten tiettyjen o-kirjaimia sisältävien sanojen lausuminen nykyisin eri tavalla kuin aiemmin kouluenglannin pohjalta. Osa o-kirjaimista lausutaan täällä ikään kuin a:na. Niistä heti käyttöön pääsi täällä erittäin yleinen sanonta "No problem", joka siis sanotaan enemmänkin, että "no prablem". Se onkin sitten vähän vaikeampi selvitellä, että milloin muuten pitää o sanoa a:na. Ainakin "hot dog" -sanaparissa ensimmäinen o lausutaan a:na ja toinen o:na. Eli ota siinäkin sitten selvää, että millä logiikalla mennään. Opettajan mukaan tärkeintä onkin kuunnella, kuunnella ja kuunnella (esim. tv-ohjelmista) paikallista puhetapaa ja matkia sitä "fake it until you make it".

Itse sain palautetta suhuäänteestäni, se ei suhise tarpeeksi. "Finnish" eli ole mikään s ja jotain vähän päälle, vaan oikeen silleen kunnolla "sh" vähän niinkuin siten kuin lapset shyssytellään Suomessa hiljaiseksi, kun aikuisella on jotain tärkeää just kesken. Paikallista r-kirjainta harjoiteltiin sitten kaikki oikein pitkän kaavan mukaan. Sen pitää kuulemma kuulostaa siltä niinkuin koira, jolla on lempirätti suussaan ja jota yrität sitten kiskoa sen suusta pois, joka sitten murisee silleen takakitalaestaan sitä ärräänsä. Sitä on sitten harjoiteltu kurssin jälkeenkin. Teoriassahan on helppo murista kuin mikäkin idiootti, mutta sen yhdistäminen sanoihin oikeihin paikkoihin ei aina onnistu kiireessä puhuessa.

Eniten me kurssilla olleet pari suomalaista saatiin höytykytystä intonaation kohdalla. Suomen kieli kun kuulostaa ulkopuolisen korvaan samalta kuin kuolleen sydänkäyrä näyttää, täysin tasaiselta. Siinä sitten yritettiin tankata, että milloin paino on ekalla tavulla ja milloin toisella ja miten eri tavalla lausutaan, jos puhutaan valkoiseksi maalatusta talosta (paino sanalla house) ja presidentin virka-asunnosta (paino sanalla white). Siinä samalla tuli opittua, että miksi kaikki aina kuuli, että mä sanon "England" vastatessani kysymykseen, mistä olen kotoisin. Sen kun voi sanoa silleen latteemme, sanassa "Finland" paino taas menee enemmänkin niin, että intonaatio nousee sen ekan "Fin"-tavun aikana ja sitten laskee loppu sanan. Eli voimakkaimmin ehkä painotetaan sitä N-kirjainta. No, jotain tarttui ehkä mukaan, koska 90% nykyään saa jo selvää, että sanon "Finland".

Tietty kielen oppii vaan käyttämällä ja nyt kun sitä tulee töissä käytettyä selkeästi enemmän, niin sitä pehmeyttä eksyy vähän enemmän siihen ärrään ja hienot asiat on niin "oossam" että. Kyllä tästä silti pitkä matka on vielä siihen, ettei kukaan kysyisi enää, että mistä mun aksenttini on peräisin. Mutta mitäpä tuosta.

Tässä pari kiinnostavaa linkki vielä aiheeseen liittyen:
http://www.uiowa.edu/~acadtech/phonetics/english/frameset.html
https://www.youtube.com/watch?v=MzhjD-XrYjg (meidän kurssin ope ei ollut kaikesta tämän henkilön kanssa samaa mieltä)

Ja meille opetettiin sitä ns. yleistä amerikanenglantia eli puhekieltä. Ihan eri asia on sitten mennä johonkin bostoniin tai maan syvään etelään. Sen verran kaliforniaa meille kuitenkin opetettiin, että parissa kaupungin nimessä ei lausuta N-kirjainta ollenkaan. Santa Cruz on jotakuinkin "sänä cruuz" ja Sacramento jotain sen tapaista kuin "säkrämenou". Kun kurssin jälkeen sitten kuunteli uutisia niin huomasi, että kukaan tosiaan ei täällä puhu SacramenTosta. Tai jos puhuu, niin ne on jostain muusta osavaltiosta. Ihan juntteja siis. ;)

300 miljoonaa aksenttia ja se "hassu aksentti"

Tänne muuttaessamme perheemme on saanut sellaisen pikasukelluksen monikulttuurisuuteen, ettei parempaa upotusta olisi voinut ollakaan. USA yleisesti on melkoinen kulttuurien sulatusuuni, kun ihmisiä on kautta aikojen muuttanut maahan eri puolilta maailmaa. Tämä Piilaakso puolestaan on kulttuurisesti ihan omanlaisensa kokonaisuus ja tänne muuttaa ihmisiä koko ajan, varsinkin Aasiasta. Alueen IT-alan työpaikat vetävät väkeä, mutta myös alueen hyvät koulut. Alueella on paljon aasialaisia ja osa on muuttanut alueelle pelkästään sen takia, että vanhemmat voivat tarjota lapsilleen hyvän koulutuksen ja paremmat mahdollisuudet päästä niihin Ivy League -yliopistoihin. Kuten esimerkiksi alueella olevaan Stanfordin yliopistoon. Lapsen koulukaverit ovat hänelle kertoneet, että lähes kukaan Kiinassa ei tiedä, että missä on Cupertino (jossa sijaitsee Applen pääkonttori), Mountain View (Googlen ja LinkedInin pääkonttori), Palo Alto (HP:n ja ennen myös Facebookin pääkonttori) tai vaikka Menlo Park (nykyinen Facebookin pääkonttori). Mutta kun sanoo, että lähellä Stanfordia, vastaus on kuulemma "Aah, Stanford" ja heti on selvää, mistä osasta maata puhutaan. Luin aiemmin jostain lehtijutusta, että (rikkaille) kiinalaisille myönnetään ihan omia viisumeitaan USA:han ja he tulevat tänne (tai L.A.:n alueelle) kahdesta syystä: koulujen ja synnytyksen. Ulkomailla syntyneiden lasten kun ei kuulemma lasketa rikkovan kiinalaista yhden lapsen politiikkaa. Tälle alueelle suurin osa muuttanee kuitenkin joko työpaikan tai lapsen koulun takia. Oman teininkin luokkakaverien joukossa on kiinalaisten ostoskeskusten tms. yritysten johtajien lapsia, jotka ovat tulleet asumaan tänne äitinsä kanssa, kun isä takoo yrityksellään rahaa Kiinassa.

Aasialaisten osuus joillain näistä Piilaakson paikkakunnista niin katukuvassa kuin koulujen oppilaista on kyllä huomattavan iso. Riippuen koulusta ja paikkakunnasta jopa 50-90% tietyn koulun oppilaista on aasialaistaustaisia. Kiinalaisten lisäksi täällä on paljon ihmisiä Koreasta ja Intiasta, mutta myös jonkun verran Japanista ja muista maista. Toisaalta San Franciscossa on USA:n vanhin ja yksi suurimpia (jossain vaiheessa se oli suurin Aasian ulkopuolinen) Chinatowneista eli kiinalaiskaupunginosista, joten kiinalaiset ovat kyllä asuttaneet aluetta jo paljon pidempääkin. Intialaisia tulee puolestaan paljon juurikin IT-alan työpaikkojen takia.

Kaliforniassa on myös paljon espanjankielistä väestöä, kun kerran tässä Meksikon vieressä ollaan. Sekä laillisia että laittomasti täällä asuvia on, mutta kukaan ei kait tiedä oikein jälkimmäisen kategorian ihmismääriä. Meidän taloyhtiön kaikki huoltomiehetkin on latinotaustaisia ja asuvat kuulemma tuolla lahden toisella puolen, jossa vuokrahinnat ovat kohtuullisempia.

Sen lisäksi täällä on tietenkin niitä vanhoja siirtolaisia, jonkun kokoisia juutalaisyhteisöjäkin ja sitten meidän tapaamme eurooppalaisia. Meidän taloyhtiössämme asuu tällä hetkellä amerikkalaisten ja kiinalaisten ja meidän lisäksi niin saksalaisia, ranskalaisia kuin bulgarialaisiakin. Teinin aiemman koulun ELL-ryhmissä on ollut varmaan jokaisesta eurooppalaisesta maasta joku oppilas jossain vaiheessa. Osa tosin tulee tänne vain määräajaksi, esimerkiksi tutkijaksi Stanfordiin tai expat-työntekijänä johonkin firmaan.

Kulttuurien sekasotku on siis lähes täydellinen ja englantia kuulee puhuttavan hyvin monella eri tavalla. Jopa intialaiseen aksenttiin tottuu näin ajan kuluessa, vaikka se alkuun tuntui itsestä kamalan vaikealta ymmärtää. Toisaalta maassa on niin monta erilaista tapaa puhua sitä englantia, että siinä on itsekin helpompi puhua sitä ei-niin-amerikkalaisen-aksentin englantiaan. Tosin täällä kun suomalaisia on vähän suhteessa noihin edellä mainittuihin ihmisryhmiin, eivät paikalliset ole kauheasti tottuneet kuulemaan Suomi-aksenttia. Vaikka harvemmin asiaansa joutuu toistamaan, eli ymmärretyksi kyllä tulee, kovin usein tulee kysymys, että mistä sitä ollaankaan kotoisin. Kun on niin vahva vierasperäinen aksentti. Teinin ensimmäisessä yearbookissa oli tervehdyksiä, miten kaverit tykkäävät hänen "hassusta" aksentistaan. Lehtijuttujen mukaanhan suomalaiset näyttelijätkään eivät lyö täällä läpi, kun heidän tapaansa puhua englantia ei ole täällä totuttu. Toisin kuin esimerkiksi ruotsalaisten. Omat kokemukset kyllä niin vahvistavat tätä näkökulmaa. En muista kovin monta keskustelua käyneeni, jossa ei olisi pitänyt selittää, että mistä tämä erikoinen aksenttini on peräisin.

Tuli sitten ilmoittauduttua amerikan-englannin aksentin -kurssille syys-lokakuulle. Saa nähdä auttaako se yhtään tämän vahvan ja hassun aksentin lieventämisessä. Vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta katsotaan nyt ainakin, mitä kurssilla on tarjottavanaan.