High schoolin loppu

Nyt on tosiaan teinin osalta pakollinen koulutusosuus taputeltu, eli hänen osaltaan viimeinen vuosi high schoolissa päättyi jokunen viikko sitten.

Tämä keväthän on ollut sinänsä jännästi erilainen suomalaiseen lukioon verrattuna, että tiedot jatko-opintopaikoista tupsahtelivat tuossa pitkin alkukevättä (tai jokunen jo ennen joulua). Silti high schoolissa opiskellaan ihan normaalisti lukuvuoden loppuun saakka. Tai ainakin melkein. Monen collegen hyväksymiskirje on ehdollinen, eli opiskelupaikka on myönnetty sillä ehdolla, että opiskelumenestys on suhteellisen sama myös kevään loppuun asti. Jotkut colleget ilmoittavat suoraan, että jos viimeiseen todistukseen ilmaantuu yksikin D, niin myönnetty opinto-oikeus peruuntuu. Näin on kuulemma aiemmin jollekin käynytkin, siksi ainakin aiemmin ovat koululla varoitelleet "senioritis"-taudin iskemisestä, eli senior-vuoden laiskuudesta, jolloin kurssien eteen ei enää tehdäkään riittävästi hommia. Teini oli tästä tietoinen ja käytännössä vain kikkaili esim. viimeisten tehtävien ja loppukokeisiin panostuksen kanssa sillä, että paljonko pisteitä johonkin vaaditaan, että numero pysyy A:ssa (tai A-, joka kuulemma lasketaan A:ksi). Täällä kun opiskelijat tietävät jo kurssin alettua, että kuinka suuri osa kurssin arvosanasta tulee mistäkin osiosta ja osaavat kyllä laskea, että montako pistettä kurssin loppukokeesta pitää vähintään saada... Tosin on varmasti niitäkin, jotka paahtavat tavoitteena 100 % pistemäärät ihan loppuun asti. Toisaalta mä olen ihan kannustanutkin tällaiseen vähän kevyempää suhtautumiseen joskus, sillä läksyjä ja hommaa on täällä kyllä teinillä ollut aivan riittävästi iltaisin. Osa tosin johtuu teinin tämänvuotisista kurssivalinnoista, jotka olivat musta vähän turhan haastavat, mutta hyvin tuo oli niistä kuitenkin suoriutunut.

Loppukeväällä AP-kurssien (Advanced Placement) ei kuulemma kauheasti tehty muuta kuin kerrattiin ja harjoiteltiin toukokuussa oleviin AP-kokeisiin. Niitäkin teini musta otti tehtäväkseen ihan liian monta, mutta omapahan oli valintansa. Tulokset niistä pitäisi tulla lähiaikoina, ja monen kursseista saa sitten hyväksiluettua collegen kurssiksi, jos arvosana on (4–)5 (asteikolla 1–5). Niillä kursseilla osa opettajista olikin sitten varsinaisen loppukokeen korvannut jollain projektilla, sillä edelliset viikot olivat olleet pänttäystä ja testausta jo ihan kyllikseen.

Siinä loppukeväästä sitten on kaikenlaista ohjelmaa, niin prom-tansseista senior-vuosikurssin lintsauspäivään kuin valmistujaisjuhliinkin. Edellisinä vuosina koulu oli lähetellyt vanhemmille viestiä, miten koulu ei todellakaan hyväksy moista lintsausta, mutta tänä vuonna moista viestiä ei tullut. En sitten tiedä, onko koulun hallinnossa vaihtuneet ihmiset olleet syynä vai ovatko vain luovuttaneet. Kaupungin high schooleilla oli joku epävirallinen lintsauspäivän kokoontuminen jossain biitsillä, jossa oli ollut väkeä melko paljon. Teinin erittäin kiinteäksi muodostunut noin 10 pojan kaveriporukka ei halunnut sinne kuitenkaan mennä, koska siellä ohjelmassa kait oli enemmän tai vähemmän ryyppäystä ja pilven polttelua. Poikaporukka suuntasi sitten junalla ja pyörillä päiväksi San Franciscoon, joka ideana näin äidistäkin kuulosti paremmalta vaihtoehdolta ;). Koulun päättymistä juhlistamaan oli sitten vielä erillisiä koulun tai vanhempainyhdistysten tapahtumia. Näistä osaan piti ostaa lippu, kuten piknik jossain sisäpelipaikassa valmistujaista edellisenä päivänä ja sitten seuraavaan aamuyöhön kestäneet bileet Santa Cruzin boardwalkilla (huvipuisto ja sisäpellihalli). Molempiin kuului myös kuljetukset, ruuat, opettajat/vanhemmat vahteina ja ehdoton alkoholi- ja huumekielto. Koulun oma tapahtuma taas oli valmistujaisia edeltävänä lauantaina vietetty baccalaureate. Alunperin tuo juhla on yleisuskonnollinen juhla tuleville valmistujille, mutta tuossa kyseisessä tilaisuudessa ei kyllä kauheasti mitään uskonnollista ollut. Juhlan ohjelmaan kuului niin rehtorin kuin muutama opiskelijan puhe ja useita opiskelijoiden musiikki- ja yksi tanssiesityskin. Oikein hieno tilaisuus ja upeita esityksiä. Tuonne siis valmistuvat pukevat jo sen graduation-kaavun päälleen, mutta eivät sitä neliskulmaista lakkia. Kaikki valmistuvat saivat myös ruusun, josta luokan oppilaskunnan presidenttinä toiminut tyttö kertoi, että hänen tehtävänsä olisi kertoa, että miksi tuo ruusu jaettiin, mutta hän ei tiedä miksi, joten jää nyt kertomatta. Enpä ole nyt minäkään jaksanut asiaa sen kummemmin googlailla.

Näiden lisäksi yksi tämän poikaporukan vanhemmista vielä kutsui pojat ja kaikki poikien vanhemmat luokseen valmistujaispäivänä brunssille, jossa juhlistettiin kaikkien poikien saavutusta kerralla. Oli kyllä erittäin hieno cocktail-tilaisuus ja eräs vanhemmista oli tehnyt kaikille pojille havaijilaisen perinteen mukaisen rahalein.

Mutta tosiaan sitten ennen niitä Santa Cruzin bileitä oli ne itse valmistujaisetkin, joihin toki perhe ja kaveritkin olivat tervetulleita. Seremonia järjestettiin ulkona ja päiväksi sattuikin oikein aurinkoinen päivä (kevät on ollut kyllä kaikkea muuta kuin aurinkoinen ja lämmin). Yllättävän tiiviiksi oli ohjelma saatu pakettiin ja hyvin järjestettyä, vaikka valmistuvia opiskelijoita oli reilut 400, ja ennen kättelyseremoniaa oli ohjelmassa vielä niin rehtorin, luokan presidentin, koulupiirin koulutoimenjohtajan (tai joku vastaava titteli hänellä on) ja vierailevan puhujan puheetkin. Ja tämä juhlahan päättyy sitten siihen lakin heittämiseen, eli symbolisesti high schoolin taaksejättämiseen.  Ihan niinkuin elokuvissa. Yksi yksityiskohta, joka ei ollut elokuvista ainakaan itselle tuttu, oli noiden lakkien koristeluperinne. Opiskelijat siis koristelevat sen lakin päällisen kukin omalla tavallaan, kuka kuvaamaan innostustaan vaikka mangaan, joku toinen taas hehkuttamaan sitä, miten kaikki on ohi jne. Teini ei ole mikään näpertäjäluonne, mutta kaapista löytynyt siniristilipputarra löysi kuitenkin tiensä sinne lakkiin koristeeksi. Niin ja toinen sisäpiirin salaisuus: ainakin tässä koulussa opiskelijat saavat siellä korokkeella käteensä vain diplomin kannet, se itse todistus haetaan sitten heti seremonian jälkeen aakkosjärjestyksen mukaisesti määrätyltä paikalta. Opiskelijat kun istuivat missä itse halusivat, eivätkä tulleet siis hakemaan todistustaan missään aakkosjärjestyksessä. Kaikilla oli vain nimilappu mukanaan, jonka ojensivat mikrofonin varressa olleelle tyypille, joka luki nimet ääneen. Oli sitten ilmeisesti helpompaa antaa tyhjät kannet kuin laittaa valmistuvat istumaan aakkosjärjestykseen. (Mikä shokki tällaiselle suomalaiseen kuriin ja järjestykseen tottuneelle. ;) )

Järjestimme kotona sitten seuraavana lauantaina rennot teinin valmistujaisjuhlat. En tiedä minkälaiset juhlat amerikkalaiset lapsilleen järjestävät, mutta ainakin joillakin teinin kavereilla ei kotona järjestetty sen kummempia juhlia ollenkaan, vaan vanhemmat ja sukulaiset kilistivät laseja keskenään nuorten ollessa Santa Cruzin -iltabileissä. Kätevää. Ei näistä juhlista sen enempiä tarinoita, muuta kuin pieni yksityiskohta: eräältä suomalaiselta tilaamani karjalanpiirakat maistuivat niin eurooppalaisille, aasialaisille, amerikkalaisille kuin eteläamerikkalaisille ystävillemme. Meinasivat melkein kesken loppua. Ehkä meillä on taas kovin erikoinen ja kansainvälisiin makuihin tottunut ystäväpiiri, mutta siinä olisi taas bisnesideaa jollekin ahkeralle leipurille Suomeen  – karjalanpiirakat kansainvälisesti tunnetuksi! :)

Collegeen hakuvalmistelua – high school- ja collegesanastoa

Mitäs muutakaan meillä olisi viime viikot pyöritelty kuin näitä asioita. Ai, että miksi myös minun aikaani kuluu näihin? Eikö collegeenhaku ole teinin homma ja sen pitää se opiskelupaikkansa hakea ja saada? Kun opiskelupaikkaan hakeminen on maksullista, ja kokonaiskustannus/lukuvuosi on 30-60 000 $, niin kyllä se vaan kummasti on myös äidin homma auttaa tässä collegeviidakossa ja varmistaa, että teini hakee sellaisiin kouluihin, joissa se a) saisi hyvän koulutuksen, b) joissa se viihtyisi ja c) joihin meillä on varaa / teinillä mahdollisuus saada jonkunasteista stipendiä. Kirjoitan varmaan projektin päätyttyä näistä kaikesta enemmän, kun ajatukset ovat aiheesta selkeämpiä, mutta sitä ennen vähän vanhan kertausta ja sanastoa, joita tässä on pyöritelty.

ACT-, SAT- ja muista testeistä olenkin aiemmin kirjoittanut täällä. Luin jostain suomalaisesta uutisesta tai keskustelusta (en enää muista mistä), kun joku oli sitä mieltä, että nämä yhdysvaltalaiset testit on ihan löperön helppoja suomalaiselle, joka on lukenut pitkän englannin koulussa. Noh, en osaa sanoa mitään siitä, koska meidän teini ei ole opiskellut kielioppia ja muita Suomessa. Toki kohtuullisen ja hyvän arvosanan näistä testeistä varmasti saa suhteellisen vähäisellä harjoittelulla, mutta ongelmallisinta tuollaiselle meidän ei-natiiville teinille, joka on opetellut kieliopin enemmän tai vähemmän itekseen, on näiden testien aikarajat. Esimerkiksi tekstinymmärryskokeessa ACT-testissä on 40 monivalintakysymystä, mutta vain 35 minuuttia aikaa lukea tekstit ja vastata niihin. Olemmekin kotona nyt tänä syksynä teinin kanssa harjoitelleet muutaman kerran juuri tätä testin ajankäyttöä ja ylipäätään testin tekoa, koska edelleenkään en halua maksaa tuhansia dollareita millekään valmennuskurssifirmalle. Eli on käytetty netissä olevia testejä ja olen kellottanut aikaa, kun teini on harjoitellut ja saanut vähän testituntumaa testeihin ja osviittaa siitä, että mihin pitäisi itse testissä kiinnittää huomiota. Kokonaisia SAT-testejä voi harjoitella halutessaan mm. näillä kokonaisilla testeillä. ACT-testejä puolestaan täältä.

Mutta siis college-asioihin. Collegeja on pääsääntöisesti:

• Community college – kaksivuotinen, jossa voi tehdä Associate-tutkinnon joistain aineista. Community collegessa ei yleensä ole mitään asuntoloita ja näihin yleisesti ei tarvitse hakea ennen kuin vasta ilmoittautua kursseille ennen kurssien alkua. Community collegessa maksetaan vain suoritetuista kursseista, ja siellä voi tehdä noita yleisiä kursseja, joita collegeissa/yliopistoissa suoritetaan ensimmäisinä 2 vuotena. 
• College/university, undergraduate – tehdään nelivuotinen Bachelor (kandidaatin) tutkinto. Näihin nelivuotisiin collegeihin haetaan high schoolin viimeisen vuoden syksyllä/talvella. Yleisesti ensimmäinen opiskeluvuosi pitää asua kampuksen asuntolassa, mutta osassa on asuntolapaikkoja tarjolla myös vanhemmille opiskelijoille.
• Graduate school – osassa yliopistoja on mahdollista tehdä (kaksivuotinen) maisterin tai tohtorintutkinto, näihin haetaan kandin suorittamisen jälkeen erikseen. Kaikissa collegeissa ei ole mahdollista jatkaa maisteritutkintoon asti. Tästä syystä osa yliopistoista korostaa jo tätä mahdollisuutta collegeen hakijoille ja painottaa, että ovat tutkimusyliopisto (mahdollisuus tehdä myös maisterin tutkinto). Joissain collegeissa on mahdollista tehdä maisterin tutkinto nopeutetussa aikataulussa, eli suoraan sen undergraduate-tutkinnon aikana tai sen jälkeen, niin että maisteritutkinnon saa samassa ajassa kuin normaalisti kandin, tai opiskellaan vuosi kauemmin. 

High schoolit ja colleget ovat yleensä nelivuotisia ja opiskelijoita kutsutaan vuosikurssien mukaan:

• Freshmen – ensimmäisen vuoden opiskelija. 
• Sophomore – toisen vuoden opiskelija. 
• Junior – kolmannen vuoden opiskelija. 
• Senior – neljännen vuoden opiskelija. 

Tässä on jo jokunen vuosi tullut joka tuutista ajatus siitä, että pitää löytää sellainen koulu, joka on hyvä "match". Eli joka haluaa saada kyseisen opiskelijan heille opiskelemaan ja toisaalta, jossa se oma lapsi haluaa opiskella. Suomalaisena tämä on tuntunut jotenkin niin hullulle. Paitsi nyt kun on perehdytty kymmeniin ja kymmeniin collegeihin niin meille tulleiden mainospostien kuin teinin oman kiinnostuksen mukaan. Ainakin näitä yleisesti käsketään katsomaan, ja näitä kriteereitä meilläkin on tässä jokunen viikko/kuukausi tarkisteltu.

• Iso vai pieni oppilaitos – haluaako ennemmin mennä pieneen yliopistoon (n. 1500-3500) opiskelijaa vai isolle kampukselle (jopa 30-40 000 opiskelijaa) vai jotain siltä väliltä. Pienemmillä kampuksilla toki saa ehkä enemmän yksilöllistä opiskelua ja ohjausta, kun taas isommilla voi olla enemmän opiskeluaineita, enemmän opiskelun ulkopuolista aktiviteettia ja siten enemmän mahdollisuuksia löytää hyviä kavereita ja sulautua massaan, jos niin haluaa. 
• Yksityinen vai julkinen oppilaitos – tämä ei olekaan ihan helppo kysymys, sillä osa maan parhaista yliopistoista on yksityisiä, mutta toisaalta esimerkiksi Kaliforniassa julkiset yliopistot ovat myös ihan maan huippuja (ja todella suosittuja). Yksityisissä collegeissa saattaa olla isompi lukukausimaksu, mutta toisaalta myös ehkä mahdollista saada enemmän stipendiä tai rahoitusta opintoihin. Toisaalta toisen yliopiston julkisissa kouluissa saattaa olla toisesta osavaltiosta tuleville ihan yhtä kalliit maksut kuin jossain yksityisessäkin koulussa. 
• Kaupunki, maaseutu tai esikaupunkialue – osalle on hyvin tärkeää, että missä koulu sijaitsee. Tähän on toki monta hyvää syytä, esimerkiksi kulkuyhteydet. Jos joululomalle kotiintullessa pitää ensin mennä bussilla/junalla ja sitten kahdella lentokoneella, niin onhan se nyt hankalampaa kuin hypätä melkein collegen viereiseltä lentokentältä lentokoneeseen ja lentää kotiin. Toisaalta myös esimerkiksi kaupunkien vieressä olevilta kampuksilta on sitten helpompi lähteä viettämään vapaa-aikaa itse kaupunkeihin kuin jostain "keskeltä maissipeltoa". Tosin jos itse kampuksella on vaikka 30 000 opiskelijaa, niin onhan se nyt jo pieni kaupunki itsessään sekin. 
• Uskonnollinen vai sekulaari – osa yksityisistä oppilaitoksista omaa uskonnolliset sidokset ja omistajayhteisö (tai mikä lie) on uskonnollinen. Usein nämä ovat myös noita pienempiä oppilaitoksia. Näissä kouluissa on yleensä siis mm. pakollinen uskonnonkurssi vuosittain. Teinin koulun college counselorin mukaan katolisissa kouluissa uskonnonopetuksen voi valita vapaammin, eikä ole pakko olla katolisen opin mukaisessa uskonnonopetuksessa, mutta en tiedä siitä sen tarkemmin. 
• Tutkimusyliopisto vai käytännönläheinen – jotkut yliopistot painottavat enemmän teoreettista ja tutkimuspuolta, toiset taas käytännönläheisyyttä (vähän kuin yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Jotkut sitten taas korostavat olevansa aivan voittamattomia, koska heillä on näitä molempia ja ovat siltä väliltä. 
• Pelkät opinnot vai co-op-ohjelma ja harjoittelut – joissain yliopistoissa opiskellaan neljä vuotta kursseilla ja sitten valmistutaan. Joissain taas on "co-op"-ohjelma, jossa ovat yhden tai useamman 3-6 kk jakson välillä töissä ja käytännön harjoittelussa alan yrityksessä ja sitten kesällä harjoittelussa samassa yrityksessä. Näin valmistuessa on tutkintopapereiden ohessa myös jo työkokemusta plakkarissa.
• Oma osavaltio vai muualle – jotkut haluaa hakea vain oman osavaltion julkisiin collegeihin, koska ovat yleensä halvempia. Jotkut taas haluavat nimenomaan muualle, joissa ei ehkä ole ihan sellaista kilpailua ja painekattila-fiilistä kuin täällä Piilaakson high schooleissa on ollut.
• Pääaineen valinta – jos on melkoisen varma siitä, mitä haluaa opiskella, haluttu pääaine ohjaa pitkälti valintaa. Saattaa esimerkiksi olla, että muuten melko "helpon sisäänpääsyn" omaava yliopisto onkin jossain tietyissä aineissa collegejen ranking-listojen Top 15:ssä. Joihinkin collegeihin voi hakea myös "undecided"-statuksella, eli pääaine valitaan vasta toisen vuoden lopussa. 

Suosituksena on siis yrittää rakentaa college-lista, eli lista niistä collegeista, joihin haluaisi hakea. Listalla pitäisi siis olla ottanut huomioon yllämainitut asiat, löytyykö collegesta ne oppiaineet, joita haluaa opiskella ja se, että millainen profiili koululla on (= kuinka todennäköistä omilla papereilla ja tuloksilla on mahdollista sinne päästä). Hakiessa listaan on siis hyvä yrittää haarukoida seuraavia:

• Reach – koulu, jonne haluaisit mennä, mutta joka on ehkä vähän saavuttamattomissa tai siinä rajoilla. Esimerkiksi jos oma ACT-tulos on 30 (asteikko 11-34) ja yleisesti sisään otetaan opiskelijoita, joiden ACT-tulos on 33-34, mutta jos itsellä on muita ansioita tai esimerkiksi koulu etsii uusia jäseniä samalla orkesteriin tai muualta tulleita, niin sinne voikin olla mahdollista päästä alemmilla arvosanoilla. Joidenkin ohjeiden mukaisesti näitä pitäisi olla hakemuksessa 1-2. (Ja väittäisin siis, että näitä lähes täysiä pisteitä näistä testeistä ei ihan kaikki suomalaisenkaan lukion käynyt ihan niin löperösti enää saavuta, kun ei sitä tulosta täälläkään valtakunnallisesti niin hurja joukko saa.)
• Target – koulu, joihin aiempien vuosien valittujen hakijaprofiilien perusteella sinun on mahdollista päästä ja minne haluaisit mennä opiskelemaan. Toki pitää muistaa, että mahdollisia samantasoisia opiskelijoita voi olla moninkertaisesti valittaviin opiskelijoihin nähden, joten varmaan näihinkään kouluihin pääsy ei tietenkään ole ennen kuin oppilaitos oikeasti on opiskelijan hyväksynyt. Jostain luin, että näitä olisi hyvä omalla listalla olla 5-7.
• Safe – suhteellisen turvallinen ja varma valinta, jossa on viime vuosina valittu sinun tasoisia opiskelijoita, mutta myös vähemmillä ansioilla on päässyt sisään. Teinin high schoolissa näkee Naviance-nimisestä systeemistä, minkälaisilla keskiarvoilla ja testituloksilla yleisesti on tiettyihin kouluihin tuolta high schoolista päässyt/ei ole päässyt. Mutta myös colleget yleensä esitteissään kertovat, että mikä on heidän 25 %, 50 % ja 75 % opiskelijoiden testitulosten ja keskiarvojen raja. Esimerkiksi, jos 50 %:lla on ACT-tulos 28 tai parempi ja keskiarvo vaikka 3,4, on hyvät mahdollisuudet päästä kouluun, jos omat tulokset ovat paremmat. Mutta varmaahan sekään ei tietenkään voi olla. Näitä olisi kuulemma hyvä olla listalla 1-2. Mutta näidenkin koulujen pitää ehdottomasti olla sellaisia, mihin opiskelija haluaa mennä, jos valitaan.
• (Super reach – tällaisiakin kouluja omaan suoritustasoon nähden on, eikä niihin suositella kauheasti hakemaan, vaan etsimään itselle parempi vaihtoehto. Jos todistus on esimerkiksi C:n tasoa ja ACT-tulos vaikka 25, niin on hyvin epätodennäköistä päästä huippuyliopistoihin ja Ivy Leagueen, paitsi tietenkin jos sinulla on joku kyky, jonka haluavat.)

Olenkin jo aiemmin maininnut jossain, että hakeminen eri kouluihin on erilaista. Monella collegella on oma hakujärjestelmänsä, mutta on myös yhteisiä, kuten usean (yksityisen) collegen käytössä olevan yhteinen Common App -hakusysteemi. Riippuu myös oppilaitoksesta mitä hakuvaiheessa vaativat. Vaihtoehtoja on useita:

• Itse hakemus – tehdään netissä olevan hakujärjestelmän kautta. En tiedä, olisiko johonkin vielä mahdollista/pakollista hakea paperilomakkeella. Hakemuksessa täytetään sivukaupalla tietoja yhteystiedoista arvosanoihin ja mitä vielä. Hakemusmaksu on yleisesti siinä 50-75 dollaria riippuen paikasta. 
• High schoolin arvosanat – lähetetään erillisen systeemin kautta niihin collegeihin joihin haetaan. 
• Testitulokset – lähetetään testifirmasta valittuihin collegeihin. Tulosten lähettäminen on maksullista, vaikka muutaman kerran sen voi lähettää ilmaiseksi heti tulosten saamisen jälkeen. Nyt en ole varma hinnasta, koska meillä tämä on vielä työn alla, mutta 15 dollarista olen kuullut puhuttavan.
• Essee – moneen collegeen pitää kirjoittaa myös essee/esseitä, joiden ohjeet ja pituudet riippuvat oppilaitoksesta. Esimerkiksi Common App -järjestelmässä on yksi yhteinen essee, mutta sen lisäksi eri oppilaitokset voivat vaatia myös omia esseitään. UC (University of California) -kouluissa puolestaan tänä vuonna vaatimuksena on 4 "personal statement" -esseetä, joiden pituus saa olla maksimissaan 350 sanaa. Niillä on onnistuttava tekemään vaikutus valitsijoihin.
• Suosittelijoiden kirjeet – moni yliopisto vaatii suosittelukirjeet, usein yhden koulun opinto-ohjaajalta ja yhden joltain opettajalta.
• Haastattelu – joissain collegeissa on myös haastattelu. Tai taidealoilla esimerkiksi voi olla näiden lisäksi vaatimuksena vielä esimerkiksi portfolion lähettäminen.

Hakemisessakin on eri vaihtoehtoja, tarjolla on ainakin:

• Regular decision – normaali prosessi, eli normihakuaika, joka päättyy yleensä talvella, joissain paikoissa jo marraskuussa, joissain vasta tammikuussa. Hakijoille ilmoitetaan päätöksistä viimeistään huhtikuussa.
• Early action – aiempi haku, jossa voit hakea jo usein lokakuun loppuun mennessä, jos olet jo varma paikoista, joihin haluat hakea ja sulla on kaikki testitulokset saatuna, että voit niillä hakea. Plussana näissä on, että hakijoille yleensä ilmoitetaan jo viimeistään tammikuussa, että onko heitä valittu vai ei. Tai sitten voivat siirtää hakemuksen tuonne normivalintaan, jolloin taas tulokset tulevat myöhemmin. 
• Early decision – kuten yllä, mutta tämä on sitova. Eli jos pääset ko. collegeen, niin se paikka on pakko ottaa vastaan. Eli vain yhteen voi hakea tällä statuksella. Tulos tulee myös jo talvella, ja jos se on myönteinen, niin sitten on velvoitettu ilmoittamaan kaikkiin muihin oppilaitoksiin, etttä peruu hakemuksensa.
• Rolling admission – ei ole mitään selkeää hakuaikaa, vaan voi lähettää hakupaperinsa melkein milloin vaan ja colleget sitten hyväksyvät opiskelijoita myös lähes milloin vain. Teinin joku koulukaveri oli jo saanut myönteisen päätöksen jostain collegesta tälliasesta hausta.

Jokaisella nelivuotisella koululla on opintomaksu ja jotenkin se pitää maksaakin. Siihen liittyen on tietenkin hyvä vähän perehtyä tähänkin systeemiin etukäteen, vaikka tähän voi itse vaikuttaa kaikkein vähiten.

• "Sticker price" eli hintalappu – colleget kertovat kaikki sivuillaan lukukausi/vuosimaksun suuruudeen, joka on niin sanotusti se hintalappuun präntätty hinta. Sen lisäksi yleensä listattuna ovat (ja pakollisina kuluina) asuntola-asuminen ja ruokapaketti (room and board), kirjat, matkat ja muut kulut. Täällä lopullista hintaa on vaikea tietää ennen kuin oppilaitokselta tulee hyväksymiskirje, sillä mahdollisia hintaan vaikuttavia tekijöitä on paljon. 
• FAFSA – liittovaltion hakemus avustukseen opintoihin. Vanhempien ja opiskelijan tulojen ja varallisuuden perusteella voi saada avustusta opintoihin, joka alentaa siis tuota maksettavaa lukukausimaksua. Hakuun tuli tänä vuonna muutos ja hakulomake aukesi jo 1.10., eli hakemuksen voi laittaa sisälle jo ennen opintoihin hakemista.
• Merit scholarships – opiskelumenestykseen perustuvat stipendit ja apurahat. Jos collegesta tulee hyväksyntäkirje, tulee sieltä samalla myös tieto lopullisesta hinnasta, kun liittovaltion mahdollinen avustus ja ansioiden perusteella annettava stipendit on otettu huomioon. Lopullinen hinta ja se hintalapun hinta voivat siis olla joko lähes samat tai huomattavasti erilaiset. Tosin kokonaan ilmaisia opintoja tässä maassa harvemmin saa, mutta on sekin kuulemma edelleen mahdollista. Tosin silloin yleensä pitää löytää esimerkiksi koulu, jossa ei ole kyseisestä high schoolista aiemmin ollut opiskelijoita ja omata erittäin hyvät arvosanat. Eli helpommin sanottu kuin tehty.
• Scholarships – sitten on vielä muita stipendejä tai apurahoja joita voi hakea, ja joista voi jonkunlaisia summia hakea. Näitä on ilmeisesti ihan vaikka mitä maan ja taivaan välillä. Esimerkiksi UC (University of California) -hakemuksessa voi raksia tiettyjä ominaisuuksia, jolloin voidaan harkita kyseisen apurahan saajaksi. Lähtevät hyvin yleisistä kuten "ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja" tai "perheen ensimmäinen college-opiskelija" hyvinkin yksityiskohtaisiin kuten vaikka "2. sukupolven juutalainen kuuro opiskelija, joka opiskelee mikrobiologiaa" (tämä ei ole mikään virallinen luokka, mutta jotain vastaavia siellä kyllä oli).

 Näitä on pyöritelty sen verran, että teinillä on lista valmiina ja hakupapereiden ja esseiden täyttäminen ja kirjoittaminen täydessä vauhdissa. Kait mä jotain tästä listasta unohdin, mutta kuten sanottua, tämä ei varmaan ollut viimeinen college-postaus. Pahoitteluni siitä.

(Edit. Lisätty unohtuneet suosittelijakirjeet ja "undecided" vs. pääaine)

(Edit 2. Lisätty vielä hakuajoista, koska parempi, että ovat kaikki tässä samassa tekstissä)

Vuosikirja ja valmistujaiskuva

Täällähän koulussa, ainakin middle schoolissa ja high schoolissa meidän teinin osalta, ilmestyy joka vuosi opiskelijoiden vuosikirja-valinnaiskurssilla tekemän koulun vuosikirja (Yearbook). Tuo on ainakin teinin koulussa hyvin ammattilaismaisen jäljen omaava, värisivuilla oleva tiiliskivi. Koko high schoolin ajan kirjat kun joskus pakkaa yhteen laatikkoon, niin siinä on laatikko täynnä ja painaa varmasti useita kiloja. 

Vuosikirjassa on kuvia ja lyhyitä tekstejä niin koulun tapahtumista vuoden aikana, esimerkiksi kaikki koulun urheilujoukkueet ja heidän vuotensa esiteltynä, samaten eri taideaineiden ja klubien ym. Yleensä jossain on myös vuoden tärkeimmät tapahtumat maailmalla. Tämän lisäksi on sitten kuvat niin opettajista kuin oppilaistakin, eli syksyn alussa otettu koulukuva jokaisesta luokittain aakkosjärjestyksessä. Ylimmän luokan oppilaista eli senioreista tosin ei ole tuota normikoulukuvaa, vaan jokaisesta on ns. senior-kuva eli erikseen kuvaamossa otettu kuva, jossa pojilla on smokki ja tytöillä juhlahame. Tosin siis kuvassa näkyy vain niinkuin normikasvokuvassakin vaan pää ja vähän ylävartaloa. Näiden lisäksi seniorien vanhemmat voivat ostaa kirjaan puolen sivun kokoisen "baby ad" -mainoksen. Tai ei se varsinaisesti mikään mainos ole, vaan siihen voi laittaa 1-5 kuvaa lapsesta nuorempana sekä tekstin, kannustuksen tai ns. kirjeen valmistuvalle seniorille. 

Meidän teini ei yleensä ole kauhean innostunut moisista vauvakuvajutuista ja kirjeistä, mutta tähän se antoi meille luvan. Olikin sitten vähän isompi urakka yrittää kaivaa sopivia digikuvia tai skannata paperikuvia. Osassa värit tai kuvan koko oli kyllä aivan onnettomia. No, teini hyväksyi kuvat, tekstiä ei katsonut, joten näkee sen sitten toukokuussa vuosikirjassa. 

Tuossa senior-kuvassa käytiin eilen. Se pitää ottaa tämän vuoden puolella, että vuosikirjan tekijöillä on aikaa saada kuvat ja taittaa ne kirjaan. Ei viitsitty jättää ihan viime tippaan, ja elokuussa aikaa tilatessa suurin osa lauantain vapaista ajoista oli jo mennyt, joten oli vaan otettava joku aika. Kaikki kuvat otetaan koulun valitsemassa kuvaamossa, jonne on tästä meiltä noin 30 min ajoaika. Joinakin vuosina on kuulemma ollut joku paikka tästä meidän läheltä, mutta eivät ole olleet tarpeeksi tyytyväisiä niiden laatuun. Normikuvaukseen kuuluu se vuosikirjaa varten tuleva kuva ja sitten kuva siinä valmistujaiskaavussa ja lakissa. Hinta sille oli jotain 25 $ paikkeilla. Samaan syyssyyn sai tilata muitakin kuvauksia, kuten esim. ulkokuvan tai toisen sisäkuvan, esim. harrastukseen liittyen. Kuvaamon seinillä olikin useita jenkkifutis- ja baseball-asuisia kuvia. Me päätettiin ottaa yhdet kuvat teinistä soittimensa kanssa, koska lisähintaa tosta tuli kuvaukseen alle kymppi. Soitinkuva otettiin ensin yhden kuvaajan kanssa ja sitten ne viralliset kuvat toisen kuvaajan ottamina. Meille oli sanottu, että se firma tarjoaa vaatteet siellä, eli itse piti huolehtia vaan niistä ylimääräisistä kuvista. No, olin kyllä vähän hämmästynyt kuvausrekvisiitasta, vaikka kyllähän tällä asumiskokemuksella täällä olisi jo pitänyt arvata miten ammattimaisesti ja vimpan päälle mietitysti nämä menee. Eli valkoinen t-paita päälle, feikki hihaton smokkipaidan etumus, jossa tarrakiinnitys takana, seuraavaksi sitten kolmasosahiha toiseen käteen ja smokkitakki päälle. Kuvassa näyttää ihan aidolta, mutta ihan hölmöltähän se alkuun näyttää. Kaapukuvassa vaihdettiin feikki smokkipaita feikkiin kauluspaitaan (tarrakiinnitys takaa, ei hihoja), oikea kaapu ja hattu, joka muokattiin päähän sopivaksi klipsillä. Osaan kuviin käteen koulun todistuskansio ja siinä se sitten oli. Vuosikirjan kuva valittiin paikan päällä ja lähettävät suoraan kouluun sähköisesti, muuten voidaan tilata kuvia netistä noin kahden viikon päästä. 

Vähän tuntui pöhlöltä ottaa valmistujaiskuva 7 kk etuajassa, mutta koska täällä valmistuu aina, jos on vaadittava kurssimäärä suoritettuna, niin ei siitä ole ihan kauheasti epäilystä, etteikö näin kävisi. Kalifornian high school -läpäisytestin (enkun ja matikan taso riittävä) teini läpäisi jo parisen vuotta sitten. Tosin Kalifornia on sittemmin luopunut koko testistä, joten sillä ei enää ole niin väliä. 

Nyt sitten vaan odotetaan lopullisia kuvia. Ne voikin siis laittaa esille jo vaikka valmistujaispäivänä.

High schoolin Junior-vuosi ja testirypäs edessä

Kesällä jo näistä kaikista eri collegeen hakuun vaadittavista testeistä ja muista kirjoittelin, vaikka olin silloin todella pihalla niistä. Tämä teinin Junior-vuosi (eli high schoolin toiseksi viimeinen vuosi) on kyllä ollut suhteellisen tiukka ja työntäyteinen. Kurssit alkaa olla vaikeampia ja työläämpiä ja samalla pitäisi tehdä kaikkea muutakin jo yliopistoon hakua ajatellen. Ei ole kalenterissa kauheasti tyhjää teinilläkään, vaikka varmasti siellä on paljon enemmän tyhjää kuin joillain luokkatovereilla on. On aikaa sentään nähdä kavereita ja vaan ollakin. Pikkuhiljaa alkaa nämä edessä olevat testit ja aikataulutkin selvitä.

Tässä on siis teinillä tehtynä tai edessä melkoinen setti kaikenlaista testiä. Kyllä heikompaa jo huimaa. Tehdäänpä nyt oikein listaus näistä.

California High School Exit Examination (CAHSEE) – Tämän testin läpäiseminen on ollut Kalifornian high schooleissa pakollinen, jotta saa high schoolin päättötodistuksen. Meidän teinikin otti sen ensimmäisen kerran viime keväänä. Siinä testataan enkun ja matematiikan taitotaso monivalintatehtävillä. Testin voi ottaa Junior- ja Senior-vuosina uusiksi jopa 3 tai 4 kertaa. Teini kuitenkin sai alkusyksystä kirjeen, että on läpäissyt testin. Sen jälkeen tulikin tieto, että kyseisestä testistä luovutaan ensi vuoden alusta ja sitä ei siis enää vaadita (toistaiseksi ainakaan) päästötodistuksen saantiin. Ilmeisesti varsinkin muuta kuin englantia äidinkielenään olevilla on ollut vaikeuksia läpäistä testiä. Ja näin ollen kyseiset opiskelijat eivät ole voineet päästä esimerkiksi collegeen, vaikka college heidät olisikin opiskelijaksi hyväksynyt, koska high schoolin todistus puuttuu. Ihan hyvä päätös, sillä kyllä tuota taitotasoa testataan muutenkin, nimittäin:

Preliminary SAT (PSAT) – Tämä on SAT:tä edeltävä virallinen College Boardin järjestämä testi, joka ainakin täällä tehdään kerran koulussa koulun järjestämänä. Siinä testataan niin matikkaa kuin kriittistä lukemista kuin kirjoittamistakin. Pääsääntöisesti tämä on monivalintatesti ja aikaa testin tekemiseen on 2 tuntia ja 10 minuuttia. Testin tuloksia ei vielä ole tullut, tulevat kuulemma noin kolmen kuukauden päästä testistä. Nämä tulokset menevät sinne College Boardin systeemeihin käsittääkseni ja sieltä sitten yliopistoille ja collegeille ja sieltä sitten voi alkaa tulla mainoskirjeitä, jos testit menevät erityisen hyvin.

SAT – Tämä on standardoitu testi, jota käytetään suhteellisen yleisesti collegehaussa yhtenä oppilaan arviointikriteerinä. SAT pitää sisällään samat kolme osaa kuin PSAT, mutta testi on muuttumassa ensi keväänä ja tuolloin tuosta kirjoittamisosioista tulee vapaaehtoinen. Testiä on kovasti arvosteltu siitä, että siinä on knoppeja, jotka pitää tajuta, vastaustekniikka pitää osata hyvin ja se testaa pitkälti ulkoaopittua. Teinilläkin on ollut jo koko high schoolin ajan viikottaiset SAT-sanat, eli sivistyssanoja, joita pitää opetella (sekä merkitys että oppia niitä käyttämään). Täällä on esimerkiksi saatavilla sanalistoja SAT:ta varten harjoitteluun. Testi on kuulemma muuttumassa enemmän soveltavaksi, eikä ulkoaopeteltujen sanojen osaaminen ole enää niin vahvasti painotettuna. Tosin kirjoitusosiossa niitä pitää edelleen osata käyttää. Tosin saattaa olla, että meidän teini jättää tuon kirjoitusosion kokonaan tekemättä. Saa nähdä. Joka tapauksessa meidän teini tähtää nyt tuohon uuteen testiin ja on ottamassa sen todennäköisesti tuossa touko-kesäkuussa. Yleisesti testi otetaan kerran uudelleen, joten se on edessä sitten myös todennäköisesti ensi syksynä. Jotkut kuulemma jännittävät testin tekemistä niin paljon, että on parempi ottaa se uusiksi, jos ei saavuta ensimmäisellä kerralla haluamaansa pistemäärää. Testi kustantaa noin 43 dollaria.

SAT Subject tests – Sitten näitä erillisiä testejä voi ottaa tietyistä aineista, kuten nyt esimerkiksi fysiikasta, kielistä tai matematiikasta. Matikan testejä on kahta eri tasoa, joista ylemmmän tasoinen olisi hyvä ottaa, jos haluaa matemaattis-luonnontieteelliselle alalle tai on ollut noilla ylemmillä matikan kursseilla. Matikan kurssiin ei vaadita calculus-osiota, joka yleisimmin opetetaan täällä vasta Senior-vuonna. Ainetestejä voi tehdä kolme kerralla, teini todennäköisesti tekee näitä tänä kesänä kaksi ja nämä ovat edessä todennäköisimmin kesäkuun alussa, kun kyseiset kurssit on suoritettu. Mitään ylärajaa näihin ei ole ja jotkut ottavat useampiakin, toiset puolestaan vain ne, jotka itseä kiinnostavat. Testi maksaa 26 taalaa + 18 taalaa per ainetesti. Lisää SAT:sta täältä.

ACT – Tämä on vähän niinkuin vaihtoehtoinen standardoitu testi tuolle perus-SAT:lle. Pääsääntöisesti collegeen hakiessa on edellytyksenä joko SAT:n tai ACT:n tekeminen. Pisteytykset testeissä on hyvin erilaiset, joten se on sitten collegejen päänsärky painottaa testitulokset niin, että ne vastaavat toisiaan. Monet tällä alueella ottavat molemmat, jos eivät ole saaneet toisesta jo aivan huippupisteitä. ACT on kuulemma enemmän opittua mittaava testi, jossa ei niinkään kysytä ulkoa opittuja tietoja ja asioita, vaan kokonaisuuksia. Testi jakautuu neljään osaan, matikka, englanti, lukeminen ja tieteellinen päättely. Ei olla nähty yhtään testiä vielä, mutta teini on ottamassa jonkun harjoittelukokeen keväällä, jotta saa vähän tuntumaa siihen. Muuten ACT lienee aikataulussa ensi syksyn alkupuolella ennen college-hakuprosessin alkua. Testin hinta on noin 56 dollaria. Lisää ACT:sta täältä.

AP-testit – Näiden lisäksi voi sitten ottaa kunkin AP-tasoisen kurssin (Advanced Placement) jälkeen AP-testin, jolla osoitetaan kurssilla opetettujen asioiden oppiminen. Hyvin menneellä testituloksella voi sitten esimerkiksi korvata suoraan college-kurssin eli hypätä kurssin yli. Nämä testit ovat yleensä toukokuussa. Teini ottanee yhden tänä vuonna ja sitten ensi vuonna jonkun AP-testin/testejä riippuen suoritetuista kursseista. AP-testin hinta on googlen mukaan 92 dollaria per testi. Lisää AP-testeistä täältä.

Näiden lisäksi on sitten yleisiä testejä, kuten California Assessment of Student Performance and Progress (CAASPP) -testi, joka korvasi aiemmin käytetyn STAR-testin. Nämä mittaavat kuitenkin yleisemmin kouluja ja niiden oppilaiden suoriutumista, eikä näillä mitata niinkään yksittäisen opiskelijan suoritusta tai pisteitä ei voi hyödyntää mitenkään esimerkiksi jatko-opintoihin pyrkiessä. Että testiä pukkaa ensi keväänä ja syksynä ja kova valmistautuminen toki niihin tulee sitten eteen viimeistään keväällä, vaikka pohjatyötä pitääkin toki tehdä koko ajan.

Että jos ihmettelette, että miksi blogi on ollut suht hiljainen, niin illat on mennyt yrittäessä selvittää tätä kaikkea viidakkoa. On käyty koulun infotilaisuuksissa ja tavattu koulun college counselor ja kaikkea. Teini kävi ennen PSAT:ta SAT boot campissa, jossa kerrattiin vastaamistekniikoita ja annettiin yleisiä vinkkejä testin tekemiseen ja testiajan hyödylliseen käyttöön. Että kyllä tässä aikaa (ja rahaakin) menee, vaikkei mitään hirveitä preppauskursseja ollakaan aiottu teinille maksella. Jos olette sattuneet lukemaan paikallisesta tavasta teettää standardoituja testejä, niin niillä yleensä viitataan noihin ihan viimeisiin, sillä niitä teetetään enemmän tai vähemmän joka vuosiluokalla. Mutta tämä muu testirumba lähtee siis todella pyörimään nyt tämän vuoden keväästä. Että silleen.

Kohtalokkaan korkeat vaatimukset

Aiemmin syksyllä Sophomore (10. luokan) vanhempainverkoston sähköpostilistalla käytiin aktiivista ja kiivasta keskustelua koulun läksyjen määrästä, vaatimuksista ja mm. matematiikan opetuksesta. Päässäni on siitä asti pyörinyt teksti etuoikeutettujen amerikkalaisten lasten haasteista, vanhempien ja yhteisön paineista ja vaatimuksista, vertaispaineesta ja kovasta tarpeesta päästä eliittiyliopistoon. Suorittamisesta: enemmän, paremmin, korkeammalle ja nopeammin. Olen myös lukenut aiheesta melkoisesti sillä tämä suoritusyhteiskunta on tällaiselle suomalaisessa / eurooppalaisessa kulttuurissa kasvaneelle melko vierasta. Tämä teksti ei kuitenkaan ole nyt se päässäni pyörinyt teksti.

Tällä viikolla vilkaisin töissä tauolla omaa sähköpostiani kännykällä. 60 uutta viestiä. Yksi niistä koulupiirin koulutusjohtajalta kertoen, että lapseni high schoolin oppilas oli tehnyt edellisenä yönä itsemurhan. Loput 59 viestiä oli vanhempainverkoston viestejä, paniikkia, hätää, vihaa, katkeruutta, koulun vaatimustason haukkumista ym. Vanhempien suunnatonta hätää lastensa puolesta. Se sama keskustelu kuin aiemmin syksyllä, mutta nyt moninkertaisena. Miksi? Reilut pari viikkoa sitten samaan valitettavaan ratkaisuun päätyi koulusta aiemmin valmistunut opiskelija. Viisi vuotta sitten viisi koulun oppilasta teki itsemurhan hyvin lyhyen ajan sisällä. Kaikki pelkäävät, että samanlainen itsemurhien suma on nyt jälleen alkamassa ja näitä on tulossa lisää.

Tämä tapaus ei kosketa meitä henkilökohtaisesti, mutta tunnemme ihmisiä, joita se koskettaa lähemmin. Tänään olimme koululla orkesterin ja kahden vierailevan orkesterin konsertissa. Teinin koulun orkesterin jäsenillä kaikilla oli punainen nauha ranteessaan. Orkesterin opettaja kertoi, miten on ollut hienoa kokoontua orkesterin tunneille ja vain soittamaan hienoa musiikkia ja antaa parantumisprosessin alkaa. Konsertissa esitetty Bernsteinin Simple Song (from Mass) tuntui eräänlaiselta muistokonsertin osalta ja se tunne oli aistittavissa.

Tällä alueella tuntuu erityisesti korostuvan kouluissa se, että on oltava parempi kuin muut, suoritettava korkeamman tason Honors- ja AP (Advanced Placement) -kursseja enemmän, oltava hyvä puhuja ja osoitettava se olemalla osa esimerkiksi oppilaskuntaa, on oltava urheilujoukkueissa, suoritettava satoja tunteja vapaaehtoistyötunteja osoittaakseen olevansa tärkeä osa yhteisöä jne. jne. Ja ne kaikki siksi, että olisi kaikkein parhaimmat mahdollisuudet päästä niihin parhaimpiin Ivy league -yliopistoihin. Vanhemmat vierittävät suuren osan syystä helposti kouluille, läksyjen määrä on suuri, koulussa on kova kilpailuhenki ja se voi jollekin olla kuin painekattila, jossa paine vaan kasaantuu ja kasaantuu. Aiemmat opiskelijat kuulemma kertovat, että college-opiskelu on itse asiassa helppoa high schoolin jälkeen. Koulussa muistetaan aina kertoa, että suurin osa paineesta on vertaispainetta toisten opiskelijoiden taholta. Jotkut syyttävät koko yhteisöä, miten korkeastikoulutetut, menestyneet vanhemmat vaativat lapsiltaan paljon ja haluavat näille etuoikeutetun ja vielä paremman koulutuksen, mahdollisuuden ja tulevaisuuden kuin mitä itselleen. Osa vanhemmista taas ei suostu myöntämään, että paine menestykseen tulee myös heiltä. Alueella on myös paljon aasialaisia, joille pääseminen hyvään amerikkalaiseen kouluun, hyvä koulutus ja suorittaminen ovat tärkeitä. He tekisivät mitä tahansa lastensa puolesta, jotta he saavat hyvät mahdollisuudet tähän kaikkeen. Syksyisen sähköpostikeskustelun perusteella mm. jopa maksavat kymmeniätuhansia dollareita vuodessa tutorista tai yksityis-/ryhmätunneista, joihin opiskelijat menevät koulun jälkeen useammaksi tunniksi tekemään läksyjä ja opiskelemaan ja kertaamaan koulussa opittua. Tämä osittain siksi, että kuulemma aasialaistaustaisilta vaaditaan huippukouluihin jopa yli sata pistettä enemmän SAT- tai ACT-testien tuloksissa (valtakunnalliset testit, joista saa pistemäärän, yksi collegejen ja yliopistojen pääsykriteereistä). Tämä siksi, että muuten collegeissa ja yliopistoissa olisi koulujen itsensäkin mielestä liian vahva aasialaisopiskelijoiden määrä ja koulut haluavat monikulttuurisemman opiskelijayhteisön. Jotkut lapset eivät pääse enää edes middle school -iässä (yläkoulu) iltaisin tai viikonloppuisin kavereilleen leikkitreffeille tai hengaamaan, koska koulun jälkeen on sitten ne muut harrastukset, soittotunnit, koulun ulkopuoliset orkesterit, bändit ym., joilla kerätään kokemusta ja harrastuskokemusta kirjoitettavaksi collegen hakuvaiheessa kirjoitettavaan esseeseen.

Se kaikki puhe siitä, että amerikkalaiset koulut ovat huonoja ja oppilaat eivät opi niissä mitään, ei koske tätä Piilaakson aluetta pätkääkään. Tässä maassa on koko maailman parhaimpia yliopistoja ja jostainhan ne saavat ne huippuopiskelijansa. Ja juuri näistä tämän alueen kouluistakin osa opiskelijoista pääsee myös juuri niihin yliopistoihin. Suurempi osa toki vielä haaveilee pääsevänsä niihin, Harvard, Yale, MIT ovat monen oppilaan (ja varmasti vielä useamman vanhemman) haaveissa. Jokin tällä alueella on kuitenkin mennyt jo pahasti vinoon, vaikka kaikilla mittareilla ja testeillä mitaten tällä alueella on suoritustasoltaan paremmat oppilaat kuin 99 %:ssa koko Yhdysvaltoja. Eräs äiti totesi viestissään tällä viikolla, että kaikki toki haluamme lapsillemme parhaan mahdollisen tulevaisuuden, parhaat mahdolliset vaihtoehdot, parhaan mahdollisen koulutuksen, pääsyn hyvään yliopistoon, mutta jos lapsemme tappavat itsensä, kun näiden vaatimusten saavuttaminen on yksinkertaisesti liikaa, olemme menneet metsään ja pahasti. Kukaan toki ei tiedä, eikä voi koskaan tietääkään, mikä on näiden ikävien tapahtumien taustalla. Mielenterveysongelmista puhutaan hyvin vähän ja ne tuntuvat edelleen olevan vähän liikaa yksilöä leimaavia. Vaikka toki 5 vuotta sitten tapahtuneiden tapahtumien jälkeen on kuulemma menty suuria edistysaskelia tässäkin eteenpäin. Mielenterveysongelmat ja niiden hoitaminen eivät enää ole niin hävettäviä asioita (no, kuka niistä nyt missään torilla kauheasti kuitenkin huutelisi). Varsinkin tällaisia sarjaitsemurhia laukaisevia tekijöitä on täällä kovasti tutkittu, erilaisia palveluja niin koulussa kuin sen ulkopuolella on aloitettu. Osa jopa ihan oppilaiden omasta aloitteesta ja oppilasvetoisesti, osa sitten ammatillisissa tiimeissä. Koulupiirillä on sääntö kuinka paljon läksyjä voi olla viikoittain. Tämä viikkotuntimäärä tosin koskee vain normaalikursseja, eli näillä edistyneemmillä kursseilla on selkeästi enemmän tehtävää. Koulun puolesta on tehty kovasti töitä sen eteen, että oppilaat eivät ottaisi liian vaativia kursseja tai kurssimäärää. Kuulemma tapauksia kuitenkin on, jossa oppilaalla on jopa 5 lukuvuoden kestävää AP-kurssia, joka on siis oikeasti aivan kohtuuton ja työmäärältään hirmuinen lasti kursseja.

Erilaisten palvelujen ja tukitoimien lisäksi yhteisön merkitys ja yhteenkuuluvuus on ihan omaa luokkaansa. Junan tasoristeyksissä on jo nyt ollut ratavahteja, joiden tehtävänä on estää itsemurhia ja ohjata mahdollisia itsemurhakandidaatteja siten avun piiriin. Nyt turvatasoa on nostettu ja osan päivästä risteyksiä valvoo poliisit. Tänään radan yli ajaessamme näin poliisiauton valojen vilkkuvan ja pelästyin jo, että joko taas, mutta kyseessä oli risteystä vahtiva poliisi. Koululla on järjestetty paneelitilaisuus, jossa on ollut niin koulun, koulupiirin kuin terveydenhuollon edustajia ja vanhempainverkosto on saanut keskeisimmistä käsitellyistä asioista koosteen, jos ei itse päässyt paikalle. Aktiiviset vanhemmat ovat kasanneet ruokapiirin, jossa on jaettu vuoroja, kuka vie ja mitä ruokaa menehtyneen lapsen perheelle (täällä hyvin tavallinen auttamistapa, kun perheessä on esimerkiksi vakava onnettomuus, sairaus tai kuolemantapaus), opettajille on järjetetty kahvitukset ja huomenna oppilaille on luvassa mahdollisuus ylimääräiseen tukeen koululla, mutta myös kaakaota ja välipalaa vanhempien toimesta. Yhteisö näyttää, että olemme yhdessä voimavara ja me voimme tehdä yhdessä asioille jotain. Varmasti useampia keskustelutilaisuuksia mm. vaatimuksista, koulun osuudesta, läksyistä ja AP-kurssien sallituista määristä on tulossa lähiviikkojen aikana.

Emme henkilökohtaisesti tunteneet perhettä ja toivon, etten kirjoituksella loukkaa ketään, joka henkilökohtaisesti nämä perheet tuntee. Tähän "lisää kursseja, vaikeampia kursseja, hyviä arvosanoja, riittävästi muita meriittejä" -vouhotukseen on liian helppo lähteä itsekin mukaan. Olemme itse olleet tyytyväisiä koulun antamaan opetukseen ja työrauhaan, olen itse rohkaissut lastani ottamaan niitä helpomman tason kurssejakin, vaikka "kaikki muut" ovat niillä vaikeammilla kursseilla. Olen pyrkinyt katsomaan, että vain aiheissa, jotka lastani kiinnostavat, on hänellä mahdollisuus ottaa korkeamman tason kurssi. Tällä hetkellä tämä tarkoittaa matematiikan kursseista sitä toiseksi ylimmän linjan kurssia. Olen yrittänyt sanoa, että vaihtoehtoja opiskeluun on useita, eikä mitään pakottavaa tarvetta ole pyrkiä mihinkään huippuyliopistoon. Olen jopa puolileikilläni ehdottanut meribiologin uraa, joka poikkeaa niin paljon kaikesta korkeisiin suorituksiin ja innovaatioihin keskittyvästä IT-alasta. Olen purrut kieltäni, kun olen meinannut ihmetellä, että miksi jotain kokeesta on arvosanaksi tullut "vain" B. Myönnän, että aina en ole kuitenkaan ehtinyt puremaan sitä kieltä riittävän nopeasti. Se "straight A student", kun iskostuu liian hyvin täällä siksi ainoaksi oikeaksi tavoiteltavaksi arvosanaksi. Olen yrittänyt tehtä monta asiaa ja monessa varmaan epäonnistunutkin, yritän kuitenkin edelleen hillitä kouluun käytettävää työmäärää ja aikaa, vaikka vanhempaintapaamisissa se tarkoittaakin aina sitä, että vastailen muille vanhemmille, että "ei, minun lapseni ei ole missään koulun urheilujoukkueessa", "ei minun lapsellani ei ole vielä yhtään Honors-kurssia" jne. Kilpailu on kova ja sitä on vain tiedettävä mihin sarjaan asettuu. Onneksi teinin kaveripiiri koostuu muista teineistä, jotka eivät jatkuvasti stressaa arvosanoista ja tulevasta yliopistosta. Tosin ei heillä arvosanojen perusteella ole mitään, mistä ollakaan huolissaan. Mutta ainakaan se huoli ei ole puheissa se pääaihe. Silti sitä on itse varsinkin nyt vähän huolissaan, että onko tämä se omalle lapselle paras kasvuympäristö ja oikeasti paras vaihtoehto ja pystyykö teini ymmärtämään ja luovimaan muiden vaatimusten keskellä, että mikä on oikeasti hyvää ja järkevää. Sitä kuitenkin itsekin haluaa tarjota lapselleen ne parhaat vaihtoehdot elämälle. Ne kun eivät toivottavasti kuitenkaan oikeasti riipu suoritettujen kurssien tasosta ja määrästä.

Artikkeleita etuoikeutettujen lasten pahoinvoinnista ja siitä, onko Ivy league -yliopistot kuitenkaan hyviä vai enemmänkin kuin Poison ivy (myrkkysumakki) on mm.:
http://www.newyorker.com/magazine/2014/09/01/poison-ivy
http://www.nytimes.com/2012/08/05/opinion/sunday/raising-successful-children.html?pagewanted=all
http://madelinelevine.com/psyccritiques-review/

(Olen tähän asti pyrkinyt välttämään, ettei blogissa kerrota ihan suoraan asuinaluettamme ja siten suoraan meidän perheeseenkään. On ne kyllä täältä jo hyvin pystynyt aiemminkin arvaamaan ja haarukoimaan. Googlauksella nämä tarinat voi helposti yhdistää jo tiettyyn kouluunkin. Tämä teksti nyt oli kuitenkin vain kirjoitettava.)

Kesäkoulua, kesäleirejä jne.

Nyt kun syksy alkaa ainakin kalenterin mukaan olla jo täällä ja teininkin koulu taas alkanut, niin voisi ehkä muutaman sanan raapustella koulujen kesälomastakin. Kesäloman alkamis- ja päättymispäivät riippuu kovasti paikkakunnasta, päättymispäivissä näytti olevan jopa kahden viikon eroja. Joka tietty selittyy sillä, että osassa koulu alkaa myöhemmin ja osassa kaupunkeja on helmikuussa lomaa, osassa vain keväällä huhtikuussa "spring break". Kesäloma on suunnilleen suomen vastaavan pituinen noin 2,5 kk.

Edellisenä kahtena kesänä ei ole ollut niin kauhean tarkkaa, että onko teinillä jotain ohjelmaa vaiko eikö, koska olen ollut itse kotona. Tänä kesänä kun minä ja puoliso on käytännössä oltu koko kesän töissä, onkin sitten ollut vähän enemmän mietinnässä, että mitä teini tekee päivät. Varsinkin kun osa teinin kavereista on alunperin kotoisin muualta (= viettävät myös lomaansa jossain muualla kuin täällä nurkilla), ovat reissussa perheensä kanssa tai ovat esim. jossain kurssilla tai leireillä, niin ei sitä yksinkään voi pitkiä aikoja notkua. En suoraan sanottuna tajua, että miten pienempien lasten työssäkäyvät vanhemmat tämän hoitavat. No toki suuri osa esim. vanhempainilloissa tapaamistani vanhemmista on kotona ja puoliso töissä, jos perheessä on pienempiä lapsia - tai vaikka ei olisikaan, joten mitään isompaa järjestelyongelmaa ei ole. Jostain luin, että alle 13-vuotiaiden ei katsota olevan tässä maassa kykeneviä jäämään yksin kotiin (en nyt muista mistä luin). Jossain päin USA:tahan joku äiti sai sakot, kun 12-vuotias tyttärensä oli ollut päivän itsekseen puistossa ilman aikuista. Että käy siinä sitten näitten lomien kanssa töissä tasapainoisesti. (Sivuhuomautuksena: töissä on tullut sivusta kuunneltua lastenhoitokeskusteluja ja ilmeisesti 500 dollaria kahdesta lapsesta viikossa on halpa hoitomaksu, joten toisaalta senkin ymmärtää, miksi monessa perheessä se toinen aikuinen on kotona melko pitkään..)

No, onneksi tuo teini kuitenkin ei ole enää mikään vahdittava. Ongelmana tietty on, että ilman ajokorttia ei pääse kauhean kauas itekseen, jos ei sitten ole joku yöpymistä vaativa leiri. Yritin selvitellä erilaisia kesäleirejä jne., kun tämä kuitenkin on kaikkien kesäleirien luvattu maa (juurikin siksi, että vanhemmat voivat käydä töissä ja lapset ovat valvonnan alla sen pitkän kesän). No, tuon ikäisille ei kauheasti enää ole mitään leirejä lähialueella tarjolla tai olisi ollut ehkä jossain kauempana, joita ei sitten tullut selviteltyä. Teini päätti sitten suorittaa yhden pakollisen koulukurssin kesän aikana kesäkoulussa. Uskokaa tai älkää, niin kyseisen kurssin suorittaminen kesällä on ihan supersuosittua. Vaikka painoin lähetä-nappia ilmoittautumisen alkamisesta n. 30 sekunnin päästä, jäi meidän teini ensin varasijalle. Onneksi ryhmiä perustettiin lisää ja teini vietti sitten alkukesästä 3 viikkoa 5,5 tuntia päivässä Living Skills -kurssilla oppimassa asioita moraalista, päihteistä ja saamassa sukupuolivalistusta.

Katselin siis myös noita päiväleirejä, mitä alueella on tuon ikäisille tarjolla, lähinnä siis jotain koodauskursseja jne., mutta lähemmäs 2000 dollaria viikon Python-kurssista, 6 tuntia päivässä, ei oikein tuntunut ihan omalle kukkarolle sopivalta vaihtoehdolta. Ja jollain olisi sinne kurssillekin pitänyt päästä. Puoliso ja teini kävi jossain koulun tilaisuudessa kurkkaamassa, mitä kesäsuunnitelmia siellä tarjottiin, mutta ne maailmanympäriristeilyt, kesäkurssit Harvardissa, vapaaehtoistyö Borneossa ei oikein kuulostanut omaan lompakkoon tai muutenkaan omiin suunnitelmiin sopivilta. Jotain kursseja olisi ollut tässä lähempänäkin, mm. Berkeleyssä ja UC Davisisissa ja ainakin yksi vanhempi kertoi oman teininsä menevän kuukauden kurssille tuonne jälkimmäiseen. En ole jaksanut selvitellä, kun silloin oli jo liian myöhäistä, mutta tuskin sekään lysti ihan mitään ilmaista ole.

Koko kesä opiskelua ei kuitenkaan tuntunut ihan hauskalta vaihtoehdolta, mutta bongasin jostain, että täällä meidän nurkilla järjestetään lasten tiedeleirejä ja niihin haettiin vapaaehtoisia leiriohjaajan avustajia. Sinne piti oikein tehdä hakemus ja käydä haastattelussakin. Ja sellaiselle leirillehän teini sitten suuntasi loppukesästä kahtena viikkona. Leiri oli sellainen päiväleiri, eli joka päivä 7 tuntia, toisella viikolla n. 6-luokkalaisia leiriläisiä, toisella 2-3 -luokkalaisia. Leiri painottui enemmän fysiikkaan ja kemiaan ja olivat siellä sitten rakennelleet virtapiirejä, sähkömagneetteja, siltoja ym. Teini tykkäsi kovasti ja toivoi, että olisi itsekin päässyt leiriläiseksi joskus vastaavalle leirille. Suomessa vaan aikoinaan aika hintsusti oli tarjolla mitään vastaavaa. Täällä lapset menevät enemmän jo pienestä pitäen erilaisille "akateemisille" leireille, ainakin tällä alueela.

Sain myöskin vihdoin etsittyä teinille soitto-opettajan, nythän tuo on soitonohjausta täällä saanut vain orkesterissa. Opettaja tuntuu mukavalle ja teini tuntuu tykkäävän myös. Kesällä oli oikein hyvä aloittaa, kun aikataulu oli vähän vapaampi, eikä muut läksyt ja kiireet painaneet päälle.

Aika paljon aikaa teinille jäi silti myös kavereiden kanssa lorvimiseen, pelikoneella pelaamiseen ja muuhun vähemmän aikataulutettuun sekä viikonloppuisin rannalla lorvimiseen. Kyllä siinä oli taas pitkä pätkä kesällä aikaa kulutettavaksi kaikenlaiseen. Itsellä kun kesä tuntui liian lyhyeltä, vapaa-aika kun rajoittui lähinnä viikonloppuihin. No, tasan ei käy onnen lahjat.


P.S. Tätä kirjoittaessa seinä taas tärähti. Kännykän sovellus kertoo, että 2,9 richterin asteikon järistys 4 mailin päässä. Noin pieni järistys ei kovin kauas tunnukaan. Mutta maaemo näyttää heränneen jyrähtelemään nyt tällä alueella enemmän kuin koko täällä olomme aikana aiemmin yhteensä. Tähän on nyt vaan totuttava.

Homecoming

Lapsen high schoolissa oli tuossa vähän aikaa sitten Homecoming. En edes yritä nyt suomentaa kyseistä termiä, vaikka sanakirja tarjoaisikin vaihtoehdoiksi kotiinpaluuta tai luokkakokousta. Oikein kummastakaan kun siinä ei ole kyse.

Ainakin teinin koulussa Homecoming-viikko on eräänlainen koulun hengen nostatus ja yhteisöllisen hengen luomisviikko. Jokaisena päivänä oli joku teemapukeutuminen, yhtenä päivänä kukin luokka-aste pukeutui omaan väriinsä, toisena taas oli nörttiteema jne. Lounastauoilla taas oli erilaisia kilpailuja ja pelejä, joissa eri luokka-asteet taistelivat keskenään. Freshman-luokka, eli 9. luokka, jossa meidän teini on, oli pääsääntöisesti tullut joka kisassa viimeiseksi. Ymmärrettävääkin, koska esimerkiksi köydenvedossa ovat aivan eri kaliiberia kuin ylintä luokkaa edustavat 18-vuotiaat lähes aikuisen oloiset oppilaat. Freshmanit olivat kuitenkin voittaneet yhden kilpailun. Kyseisessä kilpailussa piti mahdollisimman monen ahtautua seisomaan yhdelle penkille. Luulisi, että näiden koulun nuorimpien ja pienikokoisten olisi helppo voittaa tämä haaste. Näin ei kuitenkaan yleensä kuulemma ole, vaan häviö on siinäkin aina ennen tullut. Paitsi siis tänä vuonna. Olivat voitosta oikein innoissaan ja oli omiaan nostamaan näiden jossain määrin toisilleen vielä tuntemattomien teinien yhteenkuuluvuutta.

Homecomingin pääosassa ovat kuitenkin tanssit ja homecoming game, eli koulun amerikkalaisen jalkapallon edustusjoukkueen (ja sitä alemman joukkueen) jalkapallopeli. Homecoming-otteluksi määritetään wikipedian mukaan yleensä sellainen peli, jossa voitto vastustajasta on melkein selvä. Voitto tuli tästäkin pelistä, mutta vasta aivan viime hetkillä. Pelin väliajalla sitten valitaan homecomingin kuningatar ja kuningas. Ennen tilaisuutta oli jaettu oikein vihkoset, jossa kaikki ehdokkaat oli esitelty ja luokiteltu kaikki saavutukset (niin urheilun, taideaineiden kuin oppilaskunnan vastuutehtävienkin osalta). Väliajalla myös esittäytyivät eri luokka-asteiden karneevalityyppiset koristellut lavat. Näitä lavoja on tehty ilmeisesti koulun jälkeen, mutta ilmeisen "sisäpiirillä" ja pienellä porukalla, koska tietoa ei etukäteen kauhesti niiden rakennusajoista ollut.

Viikon päättää siis lauantain tanssit. Niistä nyt en voi kertoa mitään yksityiskohtia, edelleen ollaan teinielokuvien ja tv-sarjojen tietojen varassa. Tanssit ovat korostetusti semi-muodolliset tyttö-poika -tanssit, eli niihin pyydetään etukäteen kavaljeeri, jonka kanssa tansseihin mennään. Jonkun verran nuoret menevät sinne kaveriporukoissakin, mutta teinin kaverit eivät halunneet (tai saaneet) tansseihin mennä, niin ei sitten teinikään mennyt. Onhan näitä tansseja kuitenkin vielä edessä.

STAR-testit

Kolmisen viikkoa sitten kolahti postiluukkuun viime kevään STAR-testin tulokset. USA:n ja Suomen koulutusjärjestelmiä vertailtaessa usein nostetaan esille tämä paikallinen tapa testata lapset kerran vuodessa valtakunnallisesti. STAR-testi on käsittääkseni Kaliforniassa käytetty testi tähän tarkoitukseen (muissa osavaltioissa lienee omansa, en ole varma). Testitulosten perusteella seurataan, miten kouluilla menee. STAR-testin tulokset jaetaan viiteen tasoon, jotka ovat karkeasti suomennettuna: edistynyt, taitava, perustaso, alle perustason ja huomattavasti alle perustason. Valtakunnallisena tavoitteena on, että pääosa lapsista sijoittuisi tasoille edistynyt ja taitava. Oppilaiden tason, eli kuinka hyvin kyseisen luokan oppimäärä on hallussa, testit toimivat myös koulupiirien rahoituksen pohjana. Ainakin minulle on kerrottu, että mitä paremmin koulu menestyy, sitä enemmän se saa myös osavaltion rahoitusta. Siitä syystä siis hyvät koulut keskittyvät tietyille alueille, kun vanhemmat haluavat lapsensa hyvin pärjäävään kouluun. Asuntojen hintataso alueilla nousee, koulut saavat enemmän rahaa (ainakin tällä alueella 10% vuosittaisesta kiinteistöverosta on korvamerkitty ja ohjataan koulupiirin tuloiksi) ja varakkaat vanhemmat ovat valmiimpia lahjoittamaan enemmän alueen kouluille, joten kouluilla on enemmän esimerkiksi taideaineiden ja urheilun opetusryhmiä, pienemmät oppilasryhmät ja koulupiiri vetää koulutetumpaa opettajaväkeä. Tämä on yksi niistä syistä, jotka täällä johtavat koulujen välisiin tasoeroihin.

STAR-testit järjestetään aina keväisin. Meidän perheen teinikin teki ensimmäisen STAR-testinsä parisen viikkoa tänne muuttomme jälkeen viime vuonna. Ne testitulokset on varmaan siirretty johonkin Ö-mappiin pois keskiarvoa pilaamasta, koska meille asti ei tuloksia koskaan tullut.. Tänä keväänä kuitenkin tilanne oli jo ihan eri ja syksyllä kolahti tosiaan tulokset postilaatikkoon. Ihan mukavasti olivat teinin osalta menneet. Englannin kielen tasokin oli taitava-tasolla, joka oli iloinen yllätys. Teinin mukaan opettajat tietävät pisteet ja tulokset jo heti keväällä testin jälkeen, joten testitulos on voinut olla se yksi määräävämpi syy teinin siirtoon normaaliin englannin opetukseen tänä syksystä lähtien. Muita testattavia alueita ovat matematiikka, science (luonnontieteet) ja historia. Niissäkin tulokset olivat teinin osalta oikein hyviä. Koulun arvosteluunhan nämä testit eivät siis vaikuta, vaan oppiaineen arvosana määräytyy opettajan pitämien testien, kokeiden, projektien ja mm. kotitehtävien perusteella.

Jonkun verran vilkaisin tulosten koontilistoja ja kyllähän siellä eri alueilla jossain määrin erilaisia tuloksia näytti olevan. Tuloksia voi tarkastella täältä. Tuloksia voi tarkastella niin countyn, koulupiirin kuin oppiaineen tai etnisyyden tai vanhempien koulutustason mukaan. Lyhyelläkin kurkkauksella näkee tasoerot esimerkiksi matematiikassa eri etnisten ryhmien välillä. Aasialaiset ja varsinkin kiinalaiset täällä näyttävät painottavan kovasti juuri matematiikan ja luonnontieteidenkin taitoja. Ilmeisesti se joltain osin kannattaakin, sillä teinin viime vuotisista luokkakavereista yksi lapsi oli kuulemma tehnyt jo viime vuonna (eli 8. luokalla) collegeen vaadittavan SAT-testin ja pääsi tuloksillaan suoraan arvostettuun yliopistoon, eli hyppäsi siis koko nelivuotisen high schoolin yli... Noh, jokainen pystyy itse tekemään tuolta STAR-testin tulostaulukoista päätelmänsä tulosten jakautumisesta, etten ala tässä tekemään mitään rotuprofilointia tai analyysia vanhempien koulutustason vaikutuksesta arvosanoihin. Mutta täällä ne ovat ihan yleisesti puheenaiheita ja onhan täällä esimerkiksi yliopistoihin ollut pitkään kiintiöitä eri etnisille ryhmille.

Kaliforniassa ollaan suunnittelemassa ainakin matematiikan ja englannin osalta uudenlaiseen testaukseen siirtymistä, joissa testattaisiin enemmän mielekästä oppimista, eikä niinkään ulkoaopittuja tietoja monivalintatehtävillä. Samalla testit myös siirtyisivät paperitesteistä internet-pohjaisiksi. Systeemiä kuulemma testataan jo tänä vuonna joissain kouluissa. Tänään juuri lehdessä oli juttua, että jos STAR-testin sijaan teetetään jatkossa vain tätä uutta testiä, se uhkaa koulujen rahoitusta. Liittovaltion määräyksestä valtakunnallisia testejä on järjestettävä ja liittovaltio rahoittaa noin 5% osavaltioiden koulutusmenoista, joten kukaan ei kait oikein tiedä, mikä STAR-testien kohtalo on jatkossa. Se kait sitten jää nähtäväksi, että mitä testejä keväällä teinin pitää suorittaa.

Blogista, sen tarkoituksesta ja vähän kaikesta muustakin.

Kesä on hujahtanut ohi ja on tullut vähemmän istuttua koneen vieressä, ei ole siis tännekään tullut päiviteltyä (sama virsi näköjään kuin viimeksi).

Sain muuta kautta (kuin tämän blogin kautta) palautteen, että blogista ei ole mitään hyötyä tänne muuttajalle, koska ei kerrota työnhausta, hinnoista, vakuutuksista jnejne.

Tämä blogi on alunperin perustettu kahdesta tarpeesta: 1. Kirjaamaan itsellekin ylös Green Card -prosessia ja 2. sukulaisille ja tuttaville välineeksi saada tietoa meidän elämästä täällä. Koska blogi on julkinen, ei tietenkään lukijoita voi rajata vaan tuttaviin, eikä se ole siis ollut tarkoituskaan. Varsinkin Green Card -prosessista kiemuroineen löytyi yllättävän vähän tietoa, kun sitä aikoinaan etsimme ja sitä kirjoittelin kahdellakin kielellä, josko kokemuksistamme olisi hyötyä muillekin. Nimestään huolimatta (siirtolaiseksi) tämä blogi ei ole mikään yleiskattava informaatiosivusto USA:han muuttajille, vaan meidän matkamme siirtolaiseksi Suomesta USA:han ja elämästä täällä.

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, niin maa on hirvittävän iso ja osavaltiot poikkeavat hurjasti toisistaan. Meidän kokemuksilla ei edes voisi antaa mitään yleiskattavaa ohjeistusta vaikka itärannikolla tai keskilännessä. Hinnoista ja rahasta yleisestikään en ihan oikeassakaan elämässä kauheasti repostele, joten niitä ei tule kauheasti täälläkään tulla käsittelemään. Sen voin sanoa, että varsinkin Piilaakso on kallis. Siis asumisen ja elämisen suhteen. Myös sairausvakuutus on kallis. Varmaan ruokakauppojen hinnatkin verrattuna muihin osavaltioihin, vaikka oikeat paikat löytämällä saa ruokaostoksensa tehtyä ihan kohtuuhintaan. Aiemmin Piilaaksossa Atherton-nimisen kaupungin yksi postinumeroalue oli itse asiassa koko maan kallein asuntojen hintoja tarkastellessa. Nykyisin kuulemma kallein on joku New Yorkin keskustan postinumeroalueista, Atherton on vasta toisena. Tätä tietoa en nyt ole tarkistanut, että mikä on tilanne tällä hetkellä. Mutta jos nyt sisustus- ja remppaohjelmien hintatasot ovat suunnilleen samat edelleen (täällä asuntokuplan ja -katastrofin jälkeen hinnat tippuivat, mutta ainakin Piilaaksossa ovat koko ajan nousussa ja kohta jo takaisin huippulukemissaan) niin suunnilleen täkäläisen yksiön hinta on sama kuin New Jerseyssä saa ihan mukavan perheasunnon ja Floridassa tai Teksasissa ilmeisesti suhteellisen reippaan kokoisen talon ja jossain keskilännessä kartanon. Tarkkoja hintoja en ole tarkistanut, mutta jotain tonnepäin lienevät.

Tässä nyt kuitenkin muutamia linkkejä, joista voi vertailla hintoja, tulotasoja ja elämistä eri osavaltioissa ja eri alueilla:
Keskitulotaso alueittain: http://www.richblockspoorblocks.com/
Asuntojen hintataso: http://www.trulia.com/home_prices/
Rikollisuus: http://spotcrime.com/
Koulut ja niiden luokitukset: http://www.greatschools.org/ (hyvät luokitukset omaavilla kouluilla ja alueen asuntojen hintatasolla on yleensä vahva yhteys, ei toki aina)
Sairausvakuutusten hintoja: http://www.ehealthinsurance.com/

Näillä nyt saanee jonkunlaista käsitystä tulo- ja menotasoista täällä.

Töitten hakeminen täällä on ihan omanlaisensa prosessi. Se saattaa olla pitkä, vaivalloinen ja monivaiheinen, mutta eri alojen työnhausta löytyy hurjasti tietoa netistä. Puolisko oli varmaan niin kurkkuaan myöten täynnä haastatteluita, eri vaiheita jne., ettei se ole laittanut prosessia tekstimuotoon, jotta voisin sen tänne blogiin lisätä. Mutta jotain siihen liittyenkin voisin toki tänne joskus kirjoitella, kun inspiraatio iskee.

Se tässä vielä pitää sanoa, että maahanmuuttajan kotouttaminen täällä on about nolla. Asioista on otettava itse selvää ja paljon tulee yllätyksiä eteen. Konsulaatista saa linkin muuttajan oppaaseen, josta löytyy yleinen tieto. Jotkut työnantajat saattavat tarjota muuttokonsultin käyttöön tänne muutettaessa. Jotkut järjestöt taas saattavat järjestää vertaisryhmiä uusille tulijoille tms. Mikään ei täällä tule kuin Manulle illallinen, paitsi siis se linkki siihen uuden maahanmuuttajan oppaaseen.

Koulunkäynnin läpinäkyvyydestä

Lupaan, että tämä on tämän lukuvuoden viimeinen kouluun liittyvä postaus (kesälomakin kun kohta jo kolkuttaa ovella). Koulujutuista on kuitenkin suhteellisen helppo kirjoittaa, koska niistä on aina kaikilla omakohtaista kokemusta ja tietoja on helppo verrata omiin kokemuksiin.

Yhteiskuntaan sopeutumisessa ja integroitumisessa on tärkeää tietää, miten yhteiskunta, uusi kotimaa toimii. Täällä käytössä olevat koulun sähköiset järjestelmät ja tavat ovat olleet yksi erittäin tärkeä syy siihen, että lapsi on integroitunut paikalliseen koulusysteemiin ja perheen aikuiset ovat melko hyvin kartalla, että mitä siellä koulussa tapahtuu ja kuinka koulunkäynti sujuu.

Koulussa on käytössä kaksi sähköistä järjestelmää. Toisesta löytyvät sekä oppiaineiden arvostelut, kalenteri, poissaolotiedot kuin yhteystiedot ja mahdollisuus lähettää opettajalla sähköpostia (eräänlainen sähköinen reissuvihko siis). Toisesta löytyvät opettajien tehtävien ohjeistukset, aikataulut tehtäville ja mahdollinen lisäinformaatio (eräänlainen verkko-oppimisympäristö siis).

Tuo reissuvihon tapainen poikkeaa ainakin omista Suomen kokemuksista siinä, että oppilaan arvosanaa pystyy niin oppilas itse kuin huoltaja omilla tunnuksillaan seuraamaan koko vuoden. Lukukauden alkaessa opettajat ovat jakaneet oppiaineen tehtäväalueet haluamiinsa kokonaisuuksiin ja niistä on nähtävissä näiden tehtävien vaikutus arvosanaan. Esimerkiksi matematiikassa voi olla jako pienempiin testeihin (quiz, jokaisen asiakokonaisuuden jälkeen pidettävä testi), isoihin kokeisiin (final exam) ja kotitehtäviin sekä tunneilla osallistumiseen. Opettaja on merkinnyt prosenttiosuuksilla näiden merkityksen arvosanasta. Esimerkiksi testit voisivat merkitä 50% arvosanasta, isommat kokeet 25% jne. (Esimerkki ei tässä tapauksessa ihan todellisuutta vastaava.) Arvostelut tulevat järjestelmään opettajien arvosteltua tehtävät ja järjestelmästä on siis koko ajan seurattavissa oppilaan arvosanan kehittyminen. High schoolin apulaisrehtori kutsui järjestelmää vähän niinkuin osakekurssien seuraamiseksi. Kaikki osapuolet, oppilas, opettaja ja huoltaja ovat koko ajan perillä kuinka koulussa menee ja jos selkeästi aiemmista arvioinneista huonompaan suuntaan poikkeavia arviointeja tulee, voidaan nopeasti selvittää yhteisesti, missä mennään. Esimerkiksi onko ongelmia tietyn matematiikan osion oppimisessa, onko ohjeistukset olleet epäselvät, onko aikaa tehtäviin vain yksinkertaisesti ollut liian vähän vai onko oppilas vaan "nukkunut" tunneilla (ihan oikeaan nukkumiseen ja pulpeteilla makaamiseen kun tunneilla ei ole mahdollisuutta). Pieleen menneen kokeen voi joissain tapauksessa jopa uusia ja jopa tehdä vastaavan kokeen kotona. Päämäärä kun ei ole se arvosana sinällään, vaan se, että oppilas oppii opetettavan asian. Tässä "osakekurssi-seuraamisessa" on tietenkin hyvät ja huonot puolensa. Osan oppilaiden vanhemmista ovat varmaan melkoisia tiikeriäitejä ja kotona on kova keskustelu, jos yksikin koe menee huonosti. Ja tämä lisää suorituspaineita. Toisaalta taas on koko vuoden käsitys oppilaan pärjäämisestä, eikä arvosanat tule ihan puskista kahdesti vuodessa. Täällä itse asiassa edistymisraportteja tulee neljä kertaa lukukaudessa ja koko lukuvuoden raportit tulevat postitse pari viikkoa lukukauden loppumisen jälkeen. Näin koulun toiminta ja eteneminen ovat kotona olevalle huoltajalle hyvin läpinäkyviä, eikä isoja yllätyksiä tule arvosanojen suhteen, jos järjestelmässä käy aina välillä katsomassa lapsen etenemistä. Kokeet kyllä saadaan kotiin, mutta täällä ei ole kokeisiin mitään vanhemman "nähnyt" allekirjoituskäytäntöä, vaan arvosanat voi käydä katsomassa itse siis netistä.

Toisesta järjestelmästä huoltaja pystyy katsomaan niiden kurssien kalenteria, joilla oma lapsi (lapset) on ja pystyy näin hahmottamaan esimerkiksi suurten projektien tai kokeiden ajoittumisen kalenteriin (jos se oma lapsi ei ole kuitenkaan muistanut niistä kotona kertoa). Opettajat myös jakavat materiaalia kursseilleen ja nämä näkyvät myös huoltajan tunnuksella. Esimerkiksi jos lapsi on ollut sairaana, voi tehtävämonisteen tulostaa järjestelmästä tai katsella opettajan sinne laittamia powerpointteja tai lisämateriaalia. Jotkut opettajat käyttävät järjestelmää myös pienimuotoisiin verkkokeskustelutehtäviin. Näihin tosin huoltajalla ei ole pääsyä. Tieto tehtävistä ja niiden aikatauluista kuitenkin näkyvät myös huoltajille.

Näiden lisäksi itse oppiaineissa on tietyt rutiininsa ja isompiin töihin saa erittäin hyvät ohjeistukset. Esimerkiksi science-oppiaineessa oman lapseni opettajalla on vakiomuotoinen viikottainen ohjeistus, joka jaetaan maanantaina. Paperi tai lomake sisältää sen viikon tehtävät, aikataulun tehtäville ja joskus erillisen tehtävälomakkeen. Siihen on listattu myös keskeiset opittavat teemat ja usein myös viesti vanhemmille. Tämä tehtäväpaperi palautetaan aina oppiaineen viikon viimeiselle tunnille ja siihen otetaan myös vanhemman allekirjoitus. Liikunnassa puolestaan vuosi on aikataulutettu tiettyihin jaksoihin (jaksot vanhempi pääsee tarkistamaan sieltä verkko-oppimisympäristöstä). Liikuntaa omalla lapsellani on neljänä päivänä viikossa yksi oppitunti (55-60 min). Yksi teemajakso kestää aina 3-4 viikkoa ja tänä vuonna tällaisia ovat olleet mm. tennis, golf, sulkapallo, vesipallo (water polo), haavipallo (lacrosse), yleisurheilu, tanssi ja kuntotestit ja joitain muitakin. Eli määrätyn ajan joka liikuntatunnilla harjoitellaan samaa lajia, ensin perusteita ja sitten loppuvaiheessa jo vähän enemmänkin. Esimerkiksi vesipallossa ensin oli uimatestejä, uintia, veden polkemista jne., sen jälkeen pallon heittotekniikoita ja lopuksi sitten ihan sitä vesipalloa. Lajeista saa tällä aikataululla oikein hyvän käsityksen, varsinkin kun eri luokka-asteilla kokeillaan usein ainakin jonkun verran eri lajeja.

Muissa oppiaineissa isommissa projekteissa tehtävänannon mukana tulee aina lista asioista, joita pitää käsitellä, mitä asioita pitää ainakin listata, kuinka pitkä työn pitää olla ja missä formaatissa työn tulee olla. Opettajat jakavat usein myös ruudukon, jossa on kerrottu selkeästi eri arvosteluperusteet. Esimerkiksi oma teini palautti juuri scienceen "Alien project" -työnsä, jossa jokaisella oppilaalla oli oma käsiteltävä planeettansa. Planeetasta ei kuitenkaan tehty perinteistä esitelmää, vaan tehtävä oli soveltava, jossa jokainen oppilas kehitti oman planeettansa avaruusolennon eli planeetan asukin. Tässä kehittelytyössä piti huomioida planeetan olosuhteet, kuten lämpötila, valoisuus, ravinto, ympäristö jne. Arvosteluruudukossa kerrottiin kunkin vaatimuksen mukaan, minkälaisella suorituksella pääsee mihinkin pistemäärään. Esimerkiksi jos on listannut vain 2 ominaisuutta vaaditun 6 sijaan, saan yhden pisteen, kun kattavalla, vaatimuksen mukaisella 6 ominaisuuden kehittelyllä osiosta saa 5 pistettä. Toisaalta 5 pistettä on tehtäväosioista maksimi. Keksit sitten vaikka 12 ominaisuutta, ei siitä tulee osiosta lisäpisteitä. Oppilaan ja huoltajan näkökulmasta tehtävät ja niiden arvosteluperusteet ovat siis erittäin läpinäkyviä ja tiedossa jo projektin alussa, jolloin oppilas voi itse arvioida kauanko vaatimusten täyttämiseen menee ja minkälaista pistemäärää voi minkäkinlaisella panostuksella saada. Nämä projektimaiset tehtävät, selkeät rautalankaohjeistukset ja arvostelun läpinäkyvyys ovat olleet ainakin huippuhyvät omalle teinille, jolla ei ole kauhean hyviä kokemuksia suomalaisen ala-asteen "Tehkää esitelmä jostain Euroopan maasta" -tyyppisistä tehtävistä, joita sitten mitattiin viivottimella (mitä pidempi, sen parempi) arvostelun antamiseksi.

Näiden lisäksi koululla on kattavat verkkosivut, joista löytyy tietoa niin oppiaineista, erilaisista ryhmistä, vanhempainyhdistyksestä jne. Sieltä löytyy myös koko koulun Google-kalenteri, jonka voi lisätä omaan kalenteriinsa ja näin olla helposti perillä lomista, vapaapäivistä, erilaisista teemapäivistä, esityksistä ja vanhempien vierailupäivistä. Ja ylipäätään kaikista erityisjutuista, kuten esimerkiksi 8-luokkalaisten lähtöhaastatteluista, joissa kutakin 8-luokkalaista oppilasta haastatteli n. 4:n hengen paneeli kunnassa asuvista vapaaehtoisista (mukana oli kuulemma niin entistä NFL-tähteä, palomiehiä, entisiä opettajia, sijaisia ym.). Oppilaat saivat esitellä koko middle schoolin ajalta portfolioonsa kerätyistä tehtävistä niitä, joista oli eniten ylpeä ja vastata ennalta-annettuihin kysymyksiin. Ilman näitä tiedotteita ja oppimisympäristön ohjeita olisi voitu kotona oltu taas ihan ihmeissään tästäkin tapahtumast. Nyt teini kasasi portfolion koulussa, harjoitteli kysymyksiin vastaamista kotona ja koulussa ja tiesi pukeutua siististi (suorat housut ja kauluspaita) ja sai siis kokonaisuutena erittäin hyvän haastattelukokemuksen esimerkiksi työhaastattelua tai mahdollista college-haastattelua varten.

Näiden kaikkien järjestelmien lisäksi koulu julkaisee omaa lehteä, josta löytyy kertomuksia koulun tapahtumista, koulun säännöistä sekä esimerkiksi vanhempainyhdistyksen ja oppilaanohjaajien esittelyjä. Tiiviimpään ja ajankohtaisempaan tiedottamiseen käytetään niin koulun sähköpostiuutiskirjettä kuin sen reissuvihon tapaisen järjestelmän kautta tulevia tärkeitä tai vain osaa oppilaita koskevia tiedotteita. Näin maahanmuuttajalle nämä kaikki palvelut ovat olleet kyllä ensiarvoisen tärkeä apu koulujärjestelmään tutustumisessa ja oman oppilaan tukemisessa koulunkäynnissä vieraalla kielellä ja vieraassa koulujärjestelmässä.

Uusi kierros

Nyt kun vähän reilu vuosi on kulunut, on vastaan tullut jo viime vuodelta samoja, tuttuja ja "turvallisia"kin asioita. Vaikka itsellä onkin ajantaju muuten vähän sekaisin (kun sitä talvea ei ikäänkuin tule täällä ollenkaan) ja vaikea hahmottaa jo vuoden kuluneen, alkaa ajankulun tunnistaa tutuista tapahtumista. Vuosi on kierähtänyt ympäri ja toisen vuoden myötä alkaa ikäänkuin uusi vuoden kierros.

Jälleen on kouluissa järjestetty tällä viikolla näin kevään lopulla valtakunnalliset vuosittaiset STAR-testit. Kovastihan aina mediassa ja keskusteluissa otetaan esille nämä testausten erilaisuudet Suomessa ja Yhdysvalloissa. STAR-testit poikkeavat suomalaisista valtakunnallisista kokeista ainakin siten, että ovat tosiaan vuosittaiset, niitä järjestetään kaikilta keskeisiltä opinnon aloilta (mm. englanti, historia/social sciences, luonnontieteet ja matematiikka), arvostelut tulevat vasta joskus syksyllä eli eivät vaikuta oppilaan arvosanaan. Näillä testeillä mitataankin enemmän myös itse kouluja kuin oppilaita. Esimerkiksi kouluja listaavat sivustot listaavat juurikin STAR-testien menestystä, mutta myös koulujen rahoitukset linkittyvät osittain testituloksiin. Ja mitä paremmat testitulokset, sitä enemmän rahaa koulut saavat, sitä pienempiä oppilasryhmiä, sitä halutumpi asuinalue, sitä korkeammat asuntojen hinnat / vuokrat, sitä enemmän kiinteistöveroa, joista osa kouluille. Ja se kritisoitu sykli onkin valmis, hyvistä kouluista tulee yhä parempia ja ei-niin-hyvin-menestyvistä ei sitten niinkään. Toisaalta STAR-testien avulla voi myös oppilas nähdä, miten tulos sijoittuu niin koulussa kuin koko osavaltiossa. Täällä kun ehkä aina välillä unohtuu se fakta, että maan rikkaimman osavaltion yhdellä rikkaimmalla alueella koulutus ja tulokset ja koulujen ongelmat ovat ehkä melko kaukana jostain keskiarvosta.

Vuoden jälkeen kaiken maailman sopimukset tulee uusittavaksi. Vuokranantajalta tuli uusi tarjous 12 kk vuokrasopimuksesta. Tällä hetkellä alueen asuntomarkkinat ovat melkoisen kuumentuneet ja meidänkin saama 10 % vuokrankorotus on ehkä siitä pienimmästä päästä. Ainakin kun vuokratarjouksen jälkeen vähän vilkuilimme muita vuokrahintoja, niin sopimus on vähintäänkin kohtuullinen. Olisimme voineet myös jatkaa toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella, mutta vuokrankorotus aiempaan olisi ollut lähempänä 20 %. Päädyimme siis jäämään tähän ja tekemään uuden vuoden sopimuksen. Juuri kun olin tännekin kirjoittanut TV:n katselusta, niin TV-sopimuksemmekin oli tullut vuoden ikään ja sopimuksesta oli tipautettu On-Demand -palvelu pois. Muuten ko. firma kyllä lähettää mitä tahansa mainospostia, mutta tästä ei tullut mitään postia. Ei edes tietoa, että kuinka paljon palvelun pitäminen maksaisi. Ja mistäänhän ei normaalisopimuksen hintaa netistä löydy, saa vain soittamalla asiakaspalveluun. Kait ne kohta nostaa koko TV-Internet -sopimuksen hintaa muutenkin. Ei ihme, että jotkut vaihtavat palveluntarjoajaa 12 tai 24 kk:n välein, kun uusi asiakas saa aina huomattavasti halvemmalla paremmat edut.

Kevätparaateja näytetään taas järjestävän eri paikoissa, (jossain paikoin) talven tauolla olleet hedelmä- ja vihannestorit (Farmer´s market) alkavat jälleen viikonloppuisin ja salaattien ym. hinnat romahtavat parhaimmillaan jopa 1/10 siitä, mitä ne olivat vielä talvikaudella. On tästä pitkästä kasvukaudesta jotain hyötyäkin. Tilasimme kaasuyhtiön miehenkin taas sulkemaan kaasulämmittimet kesäkaudeksi. Kouluissa painotetaan vuoden loppukiriä ja kesäkouluihin ilmoittautumiset on jälleen auki. Koulujen vuosittaiset kuntotestitkin järjestettiin edellisviikolla. Vaikka toki middle schoolin päättyminen teinin osalta tuo kevääseen aivan uusia juttuja, 8-luokkalaisten lähtöhaastattelut, päättäjäiset ja päättäjäistanssiaiset (vihdoin löysin teinille sopivat suorat housut, kauluspaidan ja kravatin lisäksi), on suuri osa viime vuoden ihmetyksistä muuttuneet jo orastavaksi rutiiniksi.

Ja rutiinien myötä löytyy sitten aikaa hetken huilahtaakin, olla vaan, keksiä uutta tekemistä ja huomata, miten paljon selkeät vuosirutiinit helpottavat mitäköhän-seuraavaksi-tulee-eteen-ja-mitä-tämä-tarkoittaa -vuoden jälkeen.

ELL eli enkkua englanninoppijalle

Tässäkin blogissa olen muutamaan kertaan koulun yhteydessä vilautellut termiä ELL. Reilu vuosi sitten tänne tullessammehan lapsi joutui ennen koulun aloittamista englannin testiin, jolla määriteltiin pääseekö hän ELL (English Language Learners) ryhmiin ja saa näin tukea englannin opiskelussaan. Ja ELL:än tuo silloin menikin.

Vasta myöhemmin on tullut paremmin tutustuttua tähän systeemiin ja ELL-koordinaattorikin järjesti ELL-oppilaiden vanhemmille tuossa aiemmin tapaamisen, jossa hän selvitteli tätä ELL-kuviota vähän tarkemminkin.

Kalifornian laki velvoittaa kunnat järjestämään ELL-opetusta niille oppilaille, joiden äidinkieli ei ole englanti ja jotka testin mukaan eivät osaa englantia riittävästi. Kunnat järjestävät opetusta hieman eri tavoilla. Esimerkiksi alakouluissa ELL-oppilaat saattaa olla keskitetty tiettyihin kouluihin, toisissa taas ELL-tunteja on muiden tuntien tilalla. Täällä meidän kunnassa Middle schoolissa ELL:ää järjestetään kahdessa eri koulussa, mutta hieman vuorovuosin ilmeisesti. Eli tulevat oppilaat menevät siihen kouluun, jossa sinä vuonna alkaa uusia ELL-ryhmiä. Middle schoolin 6-luokkalaisille on kolme eri tasoryhmää ja he opiskelevat oman luokkatasonsa kanssa. 7- ja 8-luokkalaisilla kun alkavat valinnaiset ja valinnaisaineryhmissä voi olla sekaisin oppilaita molemmilta luokilta myös ELL-ryhmät ovat yhteiset. 7- ja 8-luokkalaisilla on myös 3 eri englannin ryhmän tasoa ELL-ryhmissä, eli ELL1-3. Tämän lisäksi oppilas käy Social studies (yhdistettyä historiaa, yhteiskuntatietoa jne.) oppiaineessa oman luokka-asteensa ELL-opetuksessa. Tuossa ei ole mitään tasoryhmää, vaan seitsemällä luokalla käsitellään kaukaisempaa maailmanhistoriaa (mm. inkoja jne.) ja kahdeksannella USA:n historiaa. Kuulemma kun todetaan, että oppilas ei enää tarvitse ELL-opetusta ja hän voi siirtyä normaaliopetukseen, voi Social studies -oppiaineessa mennä vielä ALD-ryhmään, eli akateemisen kielenoppimisen ryhmään (Academic Language Develoment). Sillä ELL-ryhmästä pois pääseminen ei tarkoita, että kieli on kokonaan hallussa, vaan kielitaito on kuulemma lähinnä n. 4-5-luokkalaisen akateemisen kielen osaamisen tasolla. Tässä kunnassa oppilaat ovat ELL-opetuksessa n. 2-7 vuotta, tasotestejä tehdään vuosittain.

Suomen koululaitos (ja varsinkin lapsen suhteellisen vaativa enkunopettaja Suomessa) valmistaa kyllä hyvin esimerkiksi sanojen opetteluun ja kielioppiin. Puhumiseen ei ehkä niinkään, vaikka toisin koulussa väittäisivätkin. Toisaalta täällä synonyymien opettelu ja kielioppitehtävät ovat lapselle olleet suht helppoja, koska muistuttaa pitkälti suomalaista systeemiä. Puhuminenkin kohentuu koko ajan hurjasti ja voi olla, että tenavan suomalainen aksenttikin häviää lopullisesti ihan lyhyenkin ajan sisällä (tai sitten ei). Lapsi aloitti koulun täällä ELL1-ryhmässä ehkä juuri puhumisesta ja puheen ymmärtämisestä saatujen pisteiden vuoksi. Viime kesänä neljän viikon ELL-kesäkoulu (2 h / päivä) kevään koulun lisäksi toivat vähän lisävarmuutta molempiin ja syksyllä koulu alkoi ELL2-ryhmässä. Syksyllä tehtyjen lisätestien jälkeen kevätlukukausi alkoikin ELL3-ryhmässä (ja muutama aine vaihtoi paikkaa lukujärjestyksessä tämän muutoksen vuoksi, mm. liikunnanopettaja vaihtui, joka ei ollut tenavan mieleen). High schoolin englannin ja social studies -ryhmien valikoinnista oli alkuun vähän erilaista tietoa eri henkilöillä koulussakin. Valinnaisia ja ryhmiä katsoessamme meillä oli käsitys, että teini menisi ELL:n siltakurssille, joka ei ole enää varsinaisesti ELL-kurssi, mutta ei vielä normienglantiakaan (siis sitä, jota kaikki paikallisetkin lukevat koulussa, se on täälläkin oppiaineena nimeltään englanti, koska ei ole läheskään kaikkien äidinkieli). Siihen ELL-koordinaattorikin oli teiniä suosittelemassa. Sitten vähän yllättäen järjestettiinkin taas kielikoe, jossa oli monivalintoja sekä yhden sivun tekstin kirjoittaminen omasta kouluvuodesta. Näiden testien perusteella kotiin tuli parisen viikkoa sitten tieto, että ensi syksynä teini aloittaa sekä englannin että social studies -oppiaineen normaaliryhmässä. Vielä ei ole tietoa, että kuinka rankkaa normaaliopinnoissa opiskelu tulee olemaan, mutta kyllä siellä vissiin ainakin Shakespearea ja nykykirjallisuutta joutuu lukemaan muutakin kuin nuortenkirjoja.

Teinin osalta kielen oppimisessa on auttanut varmasti ainakin vahva motivaatio ymmärtää sekä koulussa opetettua että kavereita. Omalta osaltaan myös varmasti se, että on tällä hetkellä ainoa suomalainen koko koulussa ja näin ollen siellä on pakko pärjätä englannilla. Millään muullakaan kielellä kun ei saa itseään ymmärretyksi. Lapsen kertoman mukaan aasialaistaustaiset puhuvat koulussa paljon myös omilla kielillään, pyytävät toisia lapsia tulkkaamaan heidän puolestaan ja varmistavat tehtävänantoja toisilta lapsilta omalla äidinkielellään. Sellaista etua - tai haittaa - ei meikäläisen lapsella ole ja se on ehkä vaan ihan hyvä.

Elämää, lääkärikäyntejä, veroja, vieraita ja Disney:ä

Onpas viime bloggaamisesta kulunutkin hurjasti aikaa. Bloggaamista sinänsä varmaan olisi ollutkin, mutta aikaa on ollut vähän rajallisesti muiden puuhien vuoksi. Sitä kait kutsutaan elämäksi.

Meillä oli vieraita Suomesta parin viikon ajan helmi-maaliskuussa. Pientä kremppaakin iski ja tarvittiin muutama lääkärikäyntikin tässä välissä. Yksi ihan vaan teinin koulun vuoksi, että sai luvan lähteä koulun retkelle. Täällä siis ennen kouluvuotta tarvittiin lääkärin allekirjoittama todistus, että lapsi osaa itse huolehtia astmastaan ja lääkityksestään koulupäivän aikana. Nyt kuitenkin oli kyse öitä sisältäneestä reissusta, piti saada lääkärin listaama ja allekirjoittama uusi lappu, jossa oli listattuna kaikki mahdolliset lääkkeet allergialääkkeistä lähtien sekä lääkärin vahvistus, että lapsi saa ja osaa itse annostella lääkkeensä. Mitään lääkkeitä ei mukaan reissuun saa ottaa ilman lääkärin vahvistusta. Ei edes normaalia särkylääkettä varan vuoksi. No, piti siis etsiä lapselle oma lääkäri. Osa tuon ikäisistä käynee vielä lastenlääkärillä, osa taas perhelääkärillä. No, meillä ei varsinaisesti ole sitä perhelääkäriäkään, joten piti selata taas nettiä aika reilusti. Piti siis etsiä perhelääkäri, joka ottaa vastaan uusia potilaita, varmistaa, että meidän vakuutus kattaa kyseisen lääkärin palvelut ja sitten vielä etsiä netistä arvioita ko. lääkäreistä. Joku tuli sitten lopulta valittua ja hän hetken ihmetteli teinin suomalaisia lääkkeitä, yritti keksiä niille täällä korvaavat tuotteet ja lopulta kirjoitti ja vahvisti koulun tarvitseman lapun, jotta lapsi oli reissukelpoinen.

Puoliskon illat ovat puolestaan kuluneet veroilmoituksen täyttämiseen. Suomen esitäytettyyn versioon verrattuna paikallinen verotus ei ole ihan hutaisemalla tehty. Itse sitä ei ensikertalaisena pysty täyttämään, varsinkaan kun on tullut tänne kesken vuoden ja tuloja on myös toisesta maasta. Osa käyttääkin verokonsulttia tai kirjanpitäjää tuohon hommaan. Yhdeltä kirjanpitäjältä pyydettiin tarjouskin, mutta hän ei kuulemma ikinä ole tehnyt vastaavaa ilmoitusta (eli että tuloja on myös muualta), eikä suostunut hommaa tekemään. Täällä on myös useita erilaisia kaupallisia verosovelluksia, joihin voi tiedot täyttää ja joka näyttää suoraan veronpalautukset tai lisämaksutarpeen. Puolisko päätyi sitten yhteen näistä ja taisteli järjestelmän kanssa useana iltana. Kaikenmaailman tietoja Suomen veroista ja tilien saldoista piti täyttää, vaikka lopputulos onkin, että USA:lla ja Suomella on verotussopimus, eikä samoja tuloja veroteta kahdesti. Kaiken häsläyksen jälkeen veroilmoitus on nyt kuitenkin tehty. Ja siis meidän kaikkien osalta, sillä täällä voi valita halutessaan perheverotuksen eli kaikki perheen tiedot on samalla lomakkeella ja perhettä verotetaan yhtenä pakettina. Varsin kätevää varsinkin, kun vain toinen puolisoista on kokopäivätöissä.

Teinikin pääsi viime viikolla koulun reissuunsa eli koulun musiikkiohjelman neljän päivän reissuun Disneylandiin. Mukana orkesterin lisäksi oli koulun bändi (puhallinsoittimet) ja kuorot. Pari päivää meni enemmän tai vähemmän matkustamiseen, mutta Disneylandissä pääsivät 1,5 tunniksi studioon nauhoittamaan taustamusiikkia muutamaan piirretyn pätkään. Mihinkään oikeaan tuotantoon nauhoitukset eivät mene, mutta olivat päässeet tekemään töitä kuten ammattilaiset. Nuotit eteen, pari harjoituskertaa ja sitten vaan luurit korviin ja nauhoittamaan piirretyn kohtauksen pyöriessä taustalla. Ja sitten seuraavan biisinpätkän kimppuun. Session lopputulokset ovat nauhalla, mutta niiden käyttö on erittäin rajoitettua. Koulussa ovat pätkät katsoneet ja meillä vanhemmilla lienee jossain välissä myös mahdollista pätkä katsoa. Seuraavana päivänä olivat esiintyneet California Adventure puistossa. Opettajan mukaan keikka oli orkesterin tämän vuoden paras, harmi vaan, ettei me tätä keikkaa nyt nähty. Loppuaika oli mennyt tenavien juostessa ympäri Disneylandia ja California Adventure puistoa ja erilaisissa laitteissa. Päiväohjelmat olivat erittäin tiiviitä ja varsinkin joidenkin myöhästelyt olivat pidentäneet päivän pituutta vielä jonkun verran. Kotiin palasikin melkoisen väsynyt, mutta innostunut tenava. Kotona pikkuisen huolestuneena pohdimme alkuun, että miten tuo teini pärjää ilman suomenkielistä valvojaa 150 lapsen, 5 opettajan ja 15 valvojan joukossa, mutta hyvin oli reissu mennyt. Mitään haavereita ei sattunut, mitään ei edes matkalle hukkunut, vaan sekä lapsi että tavarat palasivat ehjinä kotiin.

High schooliin hakemista

Olishan tässä varmaan ollut taas vaikka mitä bloggailtavaakin, mutta viime ajat ovat menneet aika tiiviisti erilaisten high schoolin katalogien ja tilaisuuksien kanssa ihmetellessä. Kun ei itse tunne tätä koulujärjestelmää riittävästi, on tietoa saanut imeä eri lähteistä ihan kiitettävästi.

High schooliin siirtymiseen liittyen on ollut yhteensä 4 tilaisuutta. Ensimmäinen oli jo viime vuoden puolella, kun lapsen nykyisen koulun 8:n luokan vanhempainyhdistys oli pyytänyt high schoolin apulaisrehtorin puhumaan high schooliin siirtymisestä. Tammi-helmikuussa oli sitten kolme tilaisuutta. Yhdessä oli tämän kunnan molempien high schoolien 9. ja 10. luokan oppilaista koottu oppilaspaneeli, jossa oppilaat kertoivat opiskelustaan high schoolissa ja heille voi esittää kysymyksiä. High schoolit myös järjestivät infotilaisuuden, joista menimme tilaisuuteen sinne kouluun, johon tuo lapsi on menossa. Sitten oli vielä lapsen omalla koululla ELL-oppilaiden vanhemmille tarkoitettu tilaisuus, jossa selviteltiin vielä tarkemmin erilaisia high schoolin ja myös collegen vaatimuksia.

Ja kyllä kirjoitan ihan tarkoituksella aina high school, enkä lukio, sillä täällä periaatteessa kaikki käyvät high schoolin (elleivät sitten keskeytä sitä). Eli ainakaan täällä Kaliforniassa ei ole toisella asteella jakoa lukion ja ammatilliseen oppilaitokseen, vaan kaikki tosiaan menevät high schooliin. Siellä sitten voi toki valita itselleen vähän haasteellisemman ja akateemisemman ohjelman tai keskittyä enemmän vaikka ammatillisiin aineisiin. Tosin tuo koulu, mihin lapseni menee, on hyvin vahvasti painottunut akateemisiin aineisiin, sillä tällä alueella on nämä ns. hyvät koulut, joka tarkoittaa, että myös suoritukset ovat hyviä ja toisaalta ainakin osalla oppilaista paine kotoa melkoinen hyviin suorituksiin. Jos koko USA:n yksityiskouluja ei lasketa, niin tuo lapseni tuleva high school on tämän maan 20 parhaan julkisen high schoolin joukossa, siis oppilaiden SAT-kokeiden ja muiden saavutusten kautta mitattuna.

Siksi tässä onkin saanut itselle vähän harmaita hiuksia, että onnistuu valitsemaan lapselle sopivan opintopolun, joka ei käy liian haastavaksi. Samalla kuitenkin pitäisi huolehtia siitä, että neljän vuoden aikana tulee suoritettua kaikki kunnan vaatimuksen high schoolin päästötodistuksen saamiseksi ja suoritettua kaikki ne kurssit, jotka vaaditaan Kalifornian julkisiin yliopistoihin (/ collegeihin) pääsemiseksi. Aikani näitä ihmeteltyäni kasasin molemmat vaatimukset yhteen taulukkoon: 

A-G -vaatimukset (college)		High school -diplomi vaatimukset	Collegeen vaadittavat (UC, CSU)	Molemmat vaatimukset täyttävä
a	Historia	4	2 (maailmanhistoria, USA:n historia)	4
b	Englanti	4	4 (vain yksi ELL-kurssi)	4
c	Matematiikka	3 (sisältäen algebran ja geometrian)	3 (min. -> algebra 2), suositus 4 (calculus)	3 (4)
d	Luonnontieteet	2 (biologia ja fysiikka)	2, suositus 3 (myös kemia) (kaikki ELL-kurssit hyväksytään)	2 (3)
e	Vieras kieli	Taso 2 (= yleensä 2 vuotta)	Taso 2, suositus 3 (samaa kieltä)	2 (3)
f	Taideaineet	1	1	1
	Ammatilliset aineet (Career Technical Education)	1	0	1
	Liikunta	2	0	2
	Elämänhallinta (Living Skills)	0,5	0	0,5
g	Valinnaiset,	2,5		2,5
	joista collegeen valmistavat		1	(esim. kemian kurssi täyttää tämän vaatimuksen)

Keskusteltuani rehtorin ja opinto-ohjauksesta vastaavan vararehtorin ja ELL-opetuksesta vastaavan opettajan kanssa, huomasin, että ei tässä ihan kauheasti ensimmäisenä vuonna ole liikkumavaraa. Käytännössä pakolliset 5 ainetta ja 2 valinnaista, joista toisen on hyvä olla vieras kieli, jotta varmasti ehtii tasolle 3 asti ennen high schoolin loppua. Aineiden valinnan lisäksi on sitten vielä se tasovalinta. Näistä osan tekee koulu ja osan oppilas huoltajineen. 9. luokan biologiassa on 3 tasoa, joista suurin osa kuulemma valitsee keskimmäisen tason. 3. taso alkaa olla jo suhteellisen vaativa ja teettää töitä enemmän. Matematiikassa linjoja on kait periaatteessa kokonaisuudessaan viisi, mutta alinta linjaa ei tässä kunnassa edes opeteta. Matikanopettaja antaa suosituksensa kurssista, mihin oppilas menee. Opettaja voi myös suositella kesäkoulua, jonka avulla voi hypätä seuraavalle kurssitasolle. Englannissa on myös 2 eri tasoa, mutta minun lapseni menee ELL-opettajan mukaan eräänlaiselle silta-kurssille, joka ei vielä ole normaalienglantia, mutta ei varsinaisesti ELL-englantiakaan. Tämä kurssi on ainoa ELL-ryhmän kurssi, joka hyväksytään collegen vaatimuksiin suoritetuista englannin kursseista.

Näiden lisäksi voisi sitten vielä ilmoittautua urheilujoukkueisiin, jotka kokoontuvat koulun jälkeen päivittäin. Lajit ovat jakautuneet syksy-, talvi- ja kevätlajeihin ja urheilujoukkueeseen osallistumalla voisi saada aina kyseisen kauden liikuntatunnin vapaaksi (kunhan on läpäissyt ensin kunto- ja uimatestit). Tällä hetkellä näyttää, että työmäärä on jo tällaisenaan melkoinen, joten urheilujoukkueita pitää pohtia vasta myöhemmin, kun näkee, miten vuosi lähtee kulkemaan.