Tippaamisesta ja joulumuistamisista

Monta kertaa kun lueskelee jotain amerikanmatkaajien kertomuksia tai lehtijuttuja niin yksi asia, mikä siellä nousee usein esille on tippaaminen. Suomessa kasvaneena toki kestää vähän aikaa, että tottuu tähän kulttuuriin ja muistaa jättää asianmukaisen tipin. Nimimerkillä kerran piti ajaa takaisin kampaajani työpaikkaan, kun tippasin ihan hävettävän vähän. Siinä maksamisvaiheessa hänen kortinlukijansa ei toiminut, eikä mulla tietenkään ollut niin paljon käteistä ja shekkivihkoa mukana (en todellakaan kanna shekkivihkoa koskaan muuten, nyt otan mukaani kampaajalle mennessä), ja piti lähteä juoksemaan johonkin automaatille nostamaan rahaa. En löytänyt läheltä oman pankin automaattia, mutta puolison mukaan voimme käyttää kyllä paria muutakin, niin ei kun sinne. Summa summarum siinä sählingissä tuli sitten joku pilkkuvirhe päässälaskussa. 

Paljonko sitä sitten pitäisi tipata? Yleiset ohjeet kait on, että noin 15–20 %, mutta ainakin tällä alueella on vähän niinkuin annettu ymmärtää, että 18–20 % olisi sopivampi määrä. Ja miksi ihmeessä niin paljon. USA:ssa on liittovaltion tasolla määritetty minimipalkka 7,25 $, tosin monella paikkakunnalla/osavaltiolla/maakunnalla on omat lakinsa, eli korkeampi minimipalkka. Kuitenkin matkailu- ja ravitsemusalalla minimipalkkaa ei käytännössä tunneta (tai jos sellainen on, se on jotain 2,5 $/tunti luokkaa), ja tarjoilijoiden ym. palkka muodostuu käytännössä kokonaan tipeistä. Mitä parempaa palvelua saat, sitä enemmän toki kuuluu tipata, mutta ei alle 15 %. Vähän epäselvää on, että lasketaanko tippi verollisesta vai verottomasta hinnasta, mutta alv:ia vastaava vero esimerkiksi Kaliforniassa ravintolassa on siinä 8,5 % luokkaa, joten ei se nyt ihan hirveästi lisää tee, ellei ole jollain isommalla porukalla syömässä. Paitsi jos olet syömässä isommalla porukalla, niin se tippihän lisätään automaattisesti laskuun. Tästä on nyt vähän eri tietoja eri paikoissa, mutta ainakin täällä meidän nurkilla seurueen koko kun on 8 henkilöä, niin siihen on lisätty suoraan tippi, kuulemma joku verottajan määräämä käytäntö. Siihen ei tietty enää tarvitse maksaa erikseen tippiä, ellei itse halua jättää enemmän. 

Missä kaikkialla sitten pitäisi tipata? Tämä ei ole kattava lista, mutta ainakin joitain keskeisimpiä:

- ravintolat se perus 15–20 % (buffet-ravintoloissa, pikaruokapaikoissa tai kahviloissa ei tarvitse, mutta on toki suotavaa jättää taala tai pari siihen tippikuppiin)

- baarit, baarimikolle annetaan 1–2 $/drinkki, cocktailin kyseessä ollessa 2–3 $ (mitä kauemmin juoman teko kestää, sitä isompi tippi)

- hotellin siivooja 2–5 $/yö (riippuu hotellin tasosta ja palvelusta, siivooja voi olla joka päivä eri, joten tippi joka aamulla huoneeseen näkyvälle paikalle, jos haluaa ne ilmaiset shampoot ja kahvit sinne huoneeseen, niin ei kannata unohtaa pitää siivooja tyytyväisenä), myös muut hotellin palveluhenkilökunta, jos yöpyy hienoimmasta paikassa, joissa ovimiehet, hissipojat jne.

- taksit, normaalisti se sama 15–20 $, mutta muilla kuljetuspalveluilla voi olla omat ohjeistuksessa, Überillä taisi olla ohjeistettuna 10 %, muut shuttlekuskit jokusen taalan juomaraha

- kampaaja, kosmetologit, muut kauneudenhoitopalvelut

- kaikkia palvelusammateissa olevia, kuten putkimies, muuttomiehet, uima-altaan hoitaja, puutarhuri jne. Näille ei tosin tarvitse tipata prosenttimääräisesti, vaan yleisesti siihen palveluun hintatasoon liittyen 10–20 $, tai kalliimmasta palvelusta 40–60 $ tms. Näihin kyllä löytyy netistä hyvin aina jotain osviittaa, että mikä on hyvä määrä.

- muut palveluksia tarjoavat henkilöt, esimerkiksi suurten tavaroiden toimittajia (jos ostat vaikka huonekaluja kotiinkuljetuksella) olisi hyvä tipata muutamalla taalalla

Sitten ennen joulua pitäisi muistaa joulutipeillä vielä erityisesti joitain ihmisiä:

- kampaajille, muita kauneudenhoitopalveluita tarjoaville ym. olisi hyvä antaa normaalia tippiä vastaava ylimääräinen tippi. Jos siis annat kampaajalle normaalisti 30 $, ennen joulua siellä käydessäsi olisi syytä antaa sillä kerralla 60 $.

- talonmiehelle, huoltomiehelle (jos näkee usein), siivoojalle ym. annetaan 20–50 $ tai joidenkin ohjeiden mukaan säännöllisesti käyville puutarhurille, uima-altaan hoitajille jne. ylimääräinen viikon palkka (eli jos käy 4 h/vko, niin sitten ylimääräinen 4 h palkka). Tämäkin vähän vaihtelee, asuuko omistus- vai vuokra-asunnossa ja millaisessa. Me annettiin edellisessä asunnossa sille huoneiston managerille joku viinipullo ja lahjakortti, häneltä saamamme palautteen perusteella oltiin kyllä ainoat, jotka näin toimi.

- postinjakajalle. Tämä on siitä mielenkiintoinen, että postinjakaja on liittovaltion työntekijä, eikä niitä saa lahjoa. Siksi lahjaa ei saisi periaattessa antaa käteisenä, mutta 20 $:n lahjakortti on ok. Kuulemma kyllä ihmiset jättävät postiluukkuunsa postinkantajalle käytännössä setelejäkin kirjekuoressa.

- kaikki muut, joilta palvelua vastaanotat tai jotka huolehtivat lapsistasi, vanhemmistasi, koirastasi jne. eli vanhainkodin hoitajalle, koulubussikuskille, koiranulkoiluttajalle, lehdenjakajalle ym. on syytä antaa lahja tai 10–20 $, tai jos ko. henkilön palveluita tarvitaan säännöllisesti, kuten koiranulkoiluttaja tai lapsia koulusta hakevan yksityishenkilö (ei siis koulubussi) nyrkkisääntönä on taas se viikon ylimääräinen palkka. Jos haet aamukahvisi aina samasta paikasta ja barista tietää nimesi ja tilauksesi ulkoa, niin 10–20 $ joulubonus sitten hänellekin.

Kokonaan eri asia on sitten esimerkiksi pienet joulumuistamiset omalla työpaikalla alaisille ym. Kyllähän sitä siinä lompakko melko mukavasti tyhjenee ennen joulua ja muutenkin. Mutta näin täällä siis tapana, ja näillä ohjeilla mennään.

Ei kahta ilman kolmatta – Aku Ankan tuuria

Tämä on ollut kyllä melkoinen syksy, alkaa oma henkinen energiamittari näyttää jo kohta E:tä. Kaiken teinin collegehaun, testien ja oman työpaikan vaihdon aiheuttaman stressin ja säädön lisäksi on sellaista pientä kremppaa koko ajan (en tarkota omassa kropassa, vaan noin yleisesti). Ei mitään katastrofaalista ehkä, mutta sellaisia, jotka vaan pitää hoitaa. 

Meidän auto (2 vuotta vanha) on vähän nikotellut, ja se oli jo käynyt huollossa kahteen kertaan jonkun sylinterivian takia. Oltiin parisen viikkoa sitten tapaamassa ystävääni perheineen, syötiin kakkua kahvilassa ja muuta ja rupateltiin mukavia, kunnes oli aika lähteä kotiin, kun piti viedä teini tavaroineen kaverinsa synttäreille/yökylään. No päästiinhän sitä sitten reilut 200 metriä, kun se auto alkoi taas yskiä. Siihen se sitten jäi. Onneksi meillä on AAA:n (American Automobile Association) jäsenyys, joka me on muutettu Plus-tason jäsenyydeksi. Saadaan sillä Plus-jäsenyydellä 100 mailia ilmaista hinausta tarvittaessa (vuosimaksua vastaan siis toki). Päivällä oli ollut tosi lämmin ja tapojeni vastaisesti mulla ei ollut edes takkia. Siinä illan hämärtyessä ja ilman viiletessä alkoi tulla jo vähän viileäkin, ei nämä marraskuuta kuitenkaan enää mitään kesäkuukausia ole. Onneksi meillä on autossa aina joku viltti ja vesipullo tällaisten varalta. Tunti siinä odoteltiin hinausautoa, mutta sitten se homma kyllä hoitui reippaasti. Auto hinaukseen ja huollon pihalle, siitä sitten Überillä kotiin. Ei ollut tullut sitäkään aiemmin käytettyä, joten taas oltiin monta kokemusta rikkaampia. ;)

Johan niitä muitakin kokemuksia oli jo kertynyt. Joka syksynä näyttää tulevan aina jotain säätöä, kun alkaa lämmityskausi. Ne muutama huomattavasti viileämpi päivä tuli taas vähän yllättäen, eikä meidän lämmityslaite taas suostunut menemään päälle. Vaikka meillä on kaksi siirrettävää sähköpatteria, niin ei niillä koko asuntoa lämmitetä. Jokseensakin viileähköä oli aamulla kömpiä sängystä muualle 14-asteiseen asuntoon. Vuokranantajakin siinä kävi lämmityslaitetta ihmettelemässä ja oli ottamassa yhteyttä kaupungin kaasulinjojen huoltomieheen, kun sitten yhtäkkiä se lämmitys menikin päälle. Vika kun olikin termostaatissa, jossa ainakin patterit olivat erittäin löysällä. Saatiin taas vähän lämpöä kotiin. Tai vähän enemmänkin. Seuraavat päivät olivat suhteellisen lämpimiä, ja asuntoa ei olisikaan oikeastaan tarvinnut erikseen lämmittää. Mutta se meidän termostaatti oli toista mieltä, eli sehän ei sulkenut lämmitystä pois päältä ollenkaan. Kotiintullessa odotti hyvin lämmitetty koti, jossa alakerrassa oli 30 astetta ja ylhäällä vielä vähän enemmän. Ei tarvinnut ainakaan palella. Noh, vuokranantaja vaihtoi termostaatin heti seuraavana viikonloppuna. Onneksi. Toivoa sopii, että nyt pelittää taas.

Uskomatonta sössimistä (testauksista)

Ei, tämä viesti ei ole vaaleista, vaikka niistäkin monta mielipidettä olisi, mutta taidan jättää kirjoittamatta.

Näin high schoolin loppuvaiheessa siis on näitä kaikenlaisia testejä, ja kyllä suoraan sanottuna pistää ihmetyttämään, että miten tällaisissa useita kertoja vuodessa tai vähintään vuosittain pidettävien testien kanssa onnistuvat sössimään niin totaalisesti. 

Kevät 2016: teinin fysiikanluokan kaikki opiskelijat ilmoitetaan AP(Advanced Placement)-testiin. Näitä testejä järjestetään joka kevät koululla useammasta aiheesta. Kyseisessä kokeessa pitää osata koko siihen astisen fysiikan oppimäärä ja vähän ehkä enemmänkin ja aikaakin on rajoitetusti. Koulussa ja kotona valmistautuvat testiin ja sitten koittaa se testipäivä. Testi on suhteellisen vaikea, ja teini on tyytyväinen, että se on nyt ohi, niin voi keskittyä loppukokeisiin ja projekteihin. Pari päivää testin jälkeen tulee koululta viesti, että testin järjestämisessä on rikottu nyt jotain sääntöjä. Uusi testi tullaan pitämään vielä kevään aikana ja tämän testin tulokset mitätöidään. Koulu saa College Boardin kanssa sovittua uudet testipäivät ihan siihen loppukokeiden tuntumaan. Syy tälle uusintatestille: oppilaiden pitää istua vähintään 3 jalan (90 cm) päästä toisistaan, mutta testi on järjestetty niin, että oppilaat istuvat leveän pöydän eri päissä, jolloin ei voida olla täysin varmoja siitä, että väliä on kaikilla ollut riittävästi. Ei liene edes tarpeen tässä mainita, että säännöthän ovat olleet samat jo vuosia, joku vaan vissiin unohti tarkistaa ne tällä kertaa..

Syksy 2016: ACT-testi, viimeinen testimahdollisuus, johon teini voi mennä, että tulokset tulevat ajoissa. Kolmessa 35-45 minuutin testiosiossa kellotetaan 5 min liian lyhyt aika. Jos olette lukeneet aiemmat postaukseni näistä testeistä, niin aikaa näissä ei todellakaan ole liiemmälti. Joku opiskelijoista huomauttaa tästä testin valvojalle tauolle mentäessä, tuloksena yhteen osioon annetaan 5 min lisäaikaa ja testipaperit jaetaan opiskelijoille uudestaan. Otan yhteyttä myöhemmin testausjärjestöön, ei vastausta. Muutaman päivän jälkeen soitan sinne, mutta palvelualttius on nolla. Voivat kyllä selvitellä asiaa, mutta se kestää. Sanavalintojen perusteella tällaista käy suhteellisen usein. Kolme viikkoa myöhemmin tulee kirje, jonka sisältö on suunnilleen, että sorry, jos testisi ei mennyt ihan putkeen, kun aikaa annettiin liian vähän. Voit mennä ilmaiseksi (paitsi, että rekisteröintimaksu pitää maksaa kuitenkin) mihin tahansa testiin vuoden sisällä, seuraava on joskus joulukuun puolivälissä. Juu, kiitos vaan, kun monessa paikassa hakuaika päättyy joulukuun alkuun ja tulosten pitää olla siellä silloin tai viimeistään kuun lopussa. Rahoja ei saa takaisin, vaikka toki heidän testinsä valvoja tässä on mokannut. Nyt sitten mennään näillä mitä on, mutta on se varmaa kiva omata se toinen tärkeä testausjärjestö, eikä hittoakaan kiinnosta, jos jonkun suunnitelmat menevät pipariksi heidän sössimistensä vuoksi. Jos nyt valitsisin, niin käskisin teinin valita vaan SAT:n ja prepata vain siihen, mutta tätä valintaahan meillä ei enää voi tehdä.

Joskus sitä vaan on ikävä sitä suomalaista asioiden hoitamiskykyä ja sääntöjen noudattamista pilkulleen..

Collegeen hakuvalmistelua – high school- ja collegesanastoa

Mitäs muutakaan meillä olisi viime viikot pyöritelty kuin näitä asioita. Ai, että miksi myös minun aikaani kuluu näihin? Eikö collegeenhaku ole teinin homma ja sen pitää se opiskelupaikkansa hakea ja saada? Kun opiskelupaikkaan hakeminen on maksullista, ja kokonaiskustannus/lukuvuosi on 30-60 000 $, niin kyllä se vaan kummasti on myös äidin homma auttaa tässä collegeviidakossa ja varmistaa, että teini hakee sellaisiin kouluihin, joissa se a) saisi hyvän koulutuksen, b) joissa se viihtyisi ja c) joihin meillä on varaa / teinillä mahdollisuus saada jonkunasteista stipendiä. Kirjoitan varmaan projektin päätyttyä näistä kaikesta enemmän, kun ajatukset ovat aiheesta selkeämpiä, mutta sitä ennen vähän vanhan kertausta ja sanastoa, joita tässä on pyöritelty.

ACT-, SAT- ja muista testeistä olenkin aiemmin kirjoittanut täällä. Luin jostain suomalaisesta uutisesta tai keskustelusta (en enää muista mistä), kun joku oli sitä mieltä, että nämä yhdysvaltalaiset testit on ihan löperön helppoja suomalaiselle, joka on lukenut pitkän englannin koulussa. Noh, en osaa sanoa mitään siitä, koska meidän teini ei ole opiskellut kielioppia ja muita Suomessa. Toki kohtuullisen ja hyvän arvosanan näistä testeistä varmasti saa suhteellisen vähäisellä harjoittelulla, mutta ongelmallisinta tuollaiselle meidän ei-natiiville teinille, joka on opetellut kieliopin enemmän tai vähemmän itekseen, on näiden testien aikarajat. Esimerkiksi tekstinymmärryskokeessa ACT-testissä on 40 monivalintakysymystä, mutta vain 35 minuuttia aikaa lukea tekstit ja vastata niihin. Olemmekin kotona nyt tänä syksynä teinin kanssa harjoitelleet muutaman kerran juuri tätä testin ajankäyttöä ja ylipäätään testin tekoa, koska edelleenkään en halua maksaa tuhansia dollareita millekään valmennuskurssifirmalle. Eli on käytetty netissä olevia testejä ja olen kellottanut aikaa, kun teini on harjoitellut ja saanut vähän testituntumaa testeihin ja osviittaa siitä, että mihin pitäisi itse testissä kiinnittää huomiota. Kokonaisia SAT-testejä voi harjoitella halutessaan mm. näillä kokonaisilla testeillä. ACT-testejä puolestaan täältä.

Mutta siis college-asioihin. Collegeja on pääsääntöisesti:

• Community college – kaksivuotinen, jossa voi tehdä Associate-tutkinnon joistain aineista. Community collegessa ei yleensä ole mitään asuntoloita ja näihin yleisesti ei tarvitse hakea ennen kuin vasta ilmoittautua kursseille ennen kurssien alkua. Community collegessa maksetaan vain suoritetuista kursseista, ja siellä voi tehdä noita yleisiä kursseja, joita collegeissa/yliopistoissa suoritetaan ensimmäisinä 2 vuotena. 
• College/university, undergraduate – tehdään nelivuotinen Bachelor (kandidaatin) tutkinto. Näihin nelivuotisiin collegeihin haetaan high schoolin viimeisen vuoden syksyllä/talvella. Yleisesti ensimmäinen opiskeluvuosi pitää asua kampuksen asuntolassa, mutta osassa on asuntolapaikkoja tarjolla myös vanhemmille opiskelijoille.
• Graduate school – osassa yliopistoja on mahdollista tehdä (kaksivuotinen) maisterin tai tohtorintutkinto, näihin haetaan kandin suorittamisen jälkeen erikseen. Kaikissa collegeissa ei ole mahdollista jatkaa maisteritutkintoon asti. Tästä syystä osa yliopistoista korostaa jo tätä mahdollisuutta collegeen hakijoille ja painottaa, että ovat tutkimusyliopisto (mahdollisuus tehdä myös maisterin tutkinto). Joissain collegeissa on mahdollista tehdä maisterin tutkinto nopeutetussa aikataulussa, eli suoraan sen undergraduate-tutkinnon aikana tai sen jälkeen, niin että maisteritutkinnon saa samassa ajassa kuin normaalisti kandin, tai opiskellaan vuosi kauemmin. 

High schoolit ja colleget ovat yleensä nelivuotisia ja opiskelijoita kutsutaan vuosikurssien mukaan:

• Freshmen – ensimmäisen vuoden opiskelija. 
• Sophomore – toisen vuoden opiskelija. 
• Junior – kolmannen vuoden opiskelija. 
• Senior – neljännen vuoden opiskelija. 

Tässä on jo jokunen vuosi tullut joka tuutista ajatus siitä, että pitää löytää sellainen koulu, joka on hyvä "match". Eli joka haluaa saada kyseisen opiskelijan heille opiskelemaan ja toisaalta, jossa se oma lapsi haluaa opiskella. Suomalaisena tämä on tuntunut jotenkin niin hullulle. Paitsi nyt kun on perehdytty kymmeniin ja kymmeniin collegeihin niin meille tulleiden mainospostien kuin teinin oman kiinnostuksen mukaan. Ainakin näitä yleisesti käsketään katsomaan, ja näitä kriteereitä meilläkin on tässä jokunen viikko/kuukausi tarkisteltu.

• Iso vai pieni oppilaitos – haluaako ennemmin mennä pieneen yliopistoon (n. 1500-3500) opiskelijaa vai isolle kampukselle (jopa 30-40 000 opiskelijaa) vai jotain siltä väliltä. Pienemmillä kampuksilla toki saa ehkä enemmän yksilöllistä opiskelua ja ohjausta, kun taas isommilla voi olla enemmän opiskeluaineita, enemmän opiskelun ulkopuolista aktiviteettia ja siten enemmän mahdollisuuksia löytää hyviä kavereita ja sulautua massaan, jos niin haluaa. 
• Yksityinen vai julkinen oppilaitos – tämä ei olekaan ihan helppo kysymys, sillä osa maan parhaista yliopistoista on yksityisiä, mutta toisaalta esimerkiksi Kaliforniassa julkiset yliopistot ovat myös ihan maan huippuja (ja todella suosittuja). Yksityisissä collegeissa saattaa olla isompi lukukausimaksu, mutta toisaalta myös ehkä mahdollista saada enemmän stipendiä tai rahoitusta opintoihin. Toisaalta toisen yliopiston julkisissa kouluissa saattaa olla toisesta osavaltiosta tuleville ihan yhtä kalliit maksut kuin jossain yksityisessäkin koulussa. 
• Kaupunki, maaseutu tai esikaupunkialue – osalle on hyvin tärkeää, että missä koulu sijaitsee. Tähän on toki monta hyvää syytä, esimerkiksi kulkuyhteydet. Jos joululomalle kotiintullessa pitää ensin mennä bussilla/junalla ja sitten kahdella lentokoneella, niin onhan se nyt hankalampaa kuin hypätä melkein collegen viereiseltä lentokentältä lentokoneeseen ja lentää kotiin. Toisaalta myös esimerkiksi kaupunkien vieressä olevilta kampuksilta on sitten helpompi lähteä viettämään vapaa-aikaa itse kaupunkeihin kuin jostain "keskeltä maissipeltoa". Tosin jos itse kampuksella on vaikka 30 000 opiskelijaa, niin onhan se nyt jo pieni kaupunki itsessään sekin. 
• Uskonnollinen vai sekulaari – osa yksityisistä oppilaitoksista omaa uskonnolliset sidokset ja omistajayhteisö (tai mikä lie) on uskonnollinen. Usein nämä ovat myös noita pienempiä oppilaitoksia. Näissä kouluissa on yleensä siis mm. pakollinen uskonnonkurssi vuosittain. Teinin koulun college counselorin mukaan katolisissa kouluissa uskonnonopetuksen voi valita vapaammin, eikä ole pakko olla katolisen opin mukaisessa uskonnonopetuksessa, mutta en tiedä siitä sen tarkemmin. 
• Tutkimusyliopisto vai käytännönläheinen – jotkut yliopistot painottavat enemmän teoreettista ja tutkimuspuolta, toiset taas käytännönläheisyyttä (vähän kuin yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Jotkut sitten taas korostavat olevansa aivan voittamattomia, koska heillä on näitä molempia ja ovat siltä väliltä. 
• Pelkät opinnot vai co-op-ohjelma ja harjoittelut – joissain yliopistoissa opiskellaan neljä vuotta kursseilla ja sitten valmistutaan. Joissain taas on "co-op"-ohjelma, jossa ovat yhden tai useamman 3-6 kk jakson välillä töissä ja käytännön harjoittelussa alan yrityksessä ja sitten kesällä harjoittelussa samassa yrityksessä. Näin valmistuessa on tutkintopapereiden ohessa myös jo työkokemusta plakkarissa.
• Oma osavaltio vai muualle – jotkut haluaa hakea vain oman osavaltion julkisiin collegeihin, koska ovat yleensä halvempia. Jotkut taas haluavat nimenomaan muualle, joissa ei ehkä ole ihan sellaista kilpailua ja painekattila-fiilistä kuin täällä Piilaakson high schooleissa on ollut.
• Pääaineen valinta – jos on melkoisen varma siitä, mitä haluaa opiskella, haluttu pääaine ohjaa pitkälti valintaa. Saattaa esimerkiksi olla, että muuten melko "helpon sisäänpääsyn" omaava yliopisto onkin jossain tietyissä aineissa collegejen ranking-listojen Top 15:ssä. Joihinkin collegeihin voi hakea myös "undecided"-statuksella, eli pääaine valitaan vasta toisen vuoden lopussa. 

Suosituksena on siis yrittää rakentaa college-lista, eli lista niistä collegeista, joihin haluaisi hakea. Listalla pitäisi siis olla ottanut huomioon yllämainitut asiat, löytyykö collegesta ne oppiaineet, joita haluaa opiskella ja se, että millainen profiili koululla on (= kuinka todennäköistä omilla papereilla ja tuloksilla on mahdollista sinne päästä). Hakiessa listaan on siis hyvä yrittää haarukoida seuraavia:

• Reach – koulu, jonne haluaisit mennä, mutta joka on ehkä vähän saavuttamattomissa tai siinä rajoilla. Esimerkiksi jos oma ACT-tulos on 30 (asteikko 11-34) ja yleisesti sisään otetaan opiskelijoita, joiden ACT-tulos on 33-34, mutta jos itsellä on muita ansioita tai esimerkiksi koulu etsii uusia jäseniä samalla orkesteriin tai muualta tulleita, niin sinne voikin olla mahdollista päästä alemmilla arvosanoilla. Joidenkin ohjeiden mukaisesti näitä pitäisi olla hakemuksessa 1-2. (Ja väittäisin siis, että näitä lähes täysiä pisteitä näistä testeistä ei ihan kaikki suomalaisenkaan lukion käynyt ihan niin löperösti enää saavuta, kun ei sitä tulosta täälläkään valtakunnallisesti niin hurja joukko saa.)
• Target – koulu, joihin aiempien vuosien valittujen hakijaprofiilien perusteella sinun on mahdollista päästä ja minne haluaisit mennä opiskelemaan. Toki pitää muistaa, että mahdollisia samantasoisia opiskelijoita voi olla moninkertaisesti valittaviin opiskelijoihin nähden, joten varmaan näihinkään kouluihin pääsy ei tietenkään ole ennen kuin oppilaitos oikeasti on opiskelijan hyväksynyt. Jostain luin, että näitä olisi hyvä omalla listalla olla 5-7.
• Safe – suhteellisen turvallinen ja varma valinta, jossa on viime vuosina valittu sinun tasoisia opiskelijoita, mutta myös vähemmillä ansioilla on päässyt sisään. Teinin high schoolissa näkee Naviance-nimisestä systeemistä, minkälaisilla keskiarvoilla ja testituloksilla yleisesti on tiettyihin kouluihin tuolta high schoolista päässyt/ei ole päässyt. Mutta myös colleget yleensä esitteissään kertovat, että mikä on heidän 25 %, 50 % ja 75 % opiskelijoiden testitulosten ja keskiarvojen raja. Esimerkiksi, jos 50 %:lla on ACT-tulos 28 tai parempi ja keskiarvo vaikka 3,4, on hyvät mahdollisuudet päästä kouluun, jos omat tulokset ovat paremmat. Mutta varmaahan sekään ei tietenkään voi olla. Näitä olisi kuulemma hyvä olla listalla 1-2. Mutta näidenkin koulujen pitää ehdottomasti olla sellaisia, mihin opiskelija haluaa mennä, jos valitaan.
• (Super reach – tällaisiakin kouluja omaan suoritustasoon nähden on, eikä niihin suositella kauheasti hakemaan, vaan etsimään itselle parempi vaihtoehto. Jos todistus on esimerkiksi C:n tasoa ja ACT-tulos vaikka 25, niin on hyvin epätodennäköistä päästä huippuyliopistoihin ja Ivy Leagueen, paitsi tietenkin jos sinulla on joku kyky, jonka haluavat.)

Olenkin jo aiemmin maininnut jossain, että hakeminen eri kouluihin on erilaista. Monella collegella on oma hakujärjestelmänsä, mutta on myös yhteisiä, kuten usean (yksityisen) collegen käytössä olevan yhteinen Common App -hakusysteemi. Riippuu myös oppilaitoksesta mitä hakuvaiheessa vaativat. Vaihtoehtoja on useita:

• Itse hakemus – tehdään netissä olevan hakujärjestelmän kautta. En tiedä, olisiko johonkin vielä mahdollista/pakollista hakea paperilomakkeella. Hakemuksessa täytetään sivukaupalla tietoja yhteystiedoista arvosanoihin ja mitä vielä. Hakemusmaksu on yleisesti siinä 50-75 dollaria riippuen paikasta. 
• High schoolin arvosanat – lähetetään erillisen systeemin kautta niihin collegeihin joihin haetaan. 
• Testitulokset – lähetetään testifirmasta valittuihin collegeihin. Tulosten lähettäminen on maksullista, vaikka muutaman kerran sen voi lähettää ilmaiseksi heti tulosten saamisen jälkeen. Nyt en ole varma hinnasta, koska meillä tämä on vielä työn alla, mutta 15 dollarista olen kuullut puhuttavan.
• Essee – moneen collegeen pitää kirjoittaa myös essee/esseitä, joiden ohjeet ja pituudet riippuvat oppilaitoksesta. Esimerkiksi Common App -järjestelmässä on yksi yhteinen essee, mutta sen lisäksi eri oppilaitokset voivat vaatia myös omia esseitään. UC (University of California) -kouluissa puolestaan tänä vuonna vaatimuksena on 4 "personal statement" -esseetä, joiden pituus saa olla maksimissaan 350 sanaa. Niillä on onnistuttava tekemään vaikutus valitsijoihin.
• Suosittelijoiden kirjeet – moni yliopisto vaatii suosittelukirjeet, usein yhden koulun opinto-ohjaajalta ja yhden joltain opettajalta.
• Haastattelu – joissain collegeissa on myös haastattelu. Tai taidealoilla esimerkiksi voi olla näiden lisäksi vaatimuksena vielä esimerkiksi portfolion lähettäminen.

Hakemisessakin on eri vaihtoehtoja, tarjolla on ainakin:

• Regular decision – normaali prosessi, eli normihakuaika, joka päättyy yleensä talvella, joissain paikoissa jo marraskuussa, joissain vasta tammikuussa. Hakijoille ilmoitetaan päätöksistä viimeistään huhtikuussa.
• Early action – aiempi haku, jossa voit hakea jo usein lokakuun loppuun mennessä, jos olet jo varma paikoista, joihin haluat hakea ja sulla on kaikki testitulokset saatuna, että voit niillä hakea. Plussana näissä on, että hakijoille yleensä ilmoitetaan jo viimeistään tammikuussa, että onko heitä valittu vai ei. Tai sitten voivat siirtää hakemuksen tuonne normivalintaan, jolloin taas tulokset tulevat myöhemmin. 
• Early decision – kuten yllä, mutta tämä on sitova. Eli jos pääset ko. collegeen, niin se paikka on pakko ottaa vastaan. Eli vain yhteen voi hakea tällä statuksella. Tulos tulee myös jo talvella, ja jos se on myönteinen, niin sitten on velvoitettu ilmoittamaan kaikkiin muihin oppilaitoksiin, etttä peruu hakemuksensa.
• Rolling admission – ei ole mitään selkeää hakuaikaa, vaan voi lähettää hakupaperinsa melkein milloin vaan ja colleget sitten hyväksyvät opiskelijoita myös lähes milloin vain. Teinin joku koulukaveri oli jo saanut myönteisen päätöksen jostain collegesta tälliasesta hausta.

Jokaisella nelivuotisella koululla on opintomaksu ja jotenkin se pitää maksaakin. Siihen liittyen on tietenkin hyvä vähän perehtyä tähänkin systeemiin etukäteen, vaikka tähän voi itse vaikuttaa kaikkein vähiten.

• "Sticker price" eli hintalappu – colleget kertovat kaikki sivuillaan lukukausi/vuosimaksun suuruudeen, joka on niin sanotusti se hintalappuun präntätty hinta. Sen lisäksi yleensä listattuna ovat (ja pakollisina kuluina) asuntola-asuminen ja ruokapaketti (room and board), kirjat, matkat ja muut kulut. Täällä lopullista hintaa on vaikea tietää ennen kuin oppilaitokselta tulee hyväksymiskirje, sillä mahdollisia hintaan vaikuttavia tekijöitä on paljon. 
• FAFSA – liittovaltion hakemus avustukseen opintoihin. Vanhempien ja opiskelijan tulojen ja varallisuuden perusteella voi saada avustusta opintoihin, joka alentaa siis tuota maksettavaa lukukausimaksua. Hakuun tuli tänä vuonna muutos ja hakulomake aukesi jo 1.10., eli hakemuksen voi laittaa sisälle jo ennen opintoihin hakemista.
• Merit scholarships – opiskelumenestykseen perustuvat stipendit ja apurahat. Jos collegesta tulee hyväksyntäkirje, tulee sieltä samalla myös tieto lopullisesta hinnasta, kun liittovaltion mahdollinen avustus ja ansioiden perusteella annettava stipendit on otettu huomioon. Lopullinen hinta ja se hintalapun hinta voivat siis olla joko lähes samat tai huomattavasti erilaiset. Tosin kokonaan ilmaisia opintoja tässä maassa harvemmin saa, mutta on sekin kuulemma edelleen mahdollista. Tosin silloin yleensä pitää löytää esimerkiksi koulu, jossa ei ole kyseisestä high schoolista aiemmin ollut opiskelijoita ja omata erittäin hyvät arvosanat. Eli helpommin sanottu kuin tehty.
• Scholarships – sitten on vielä muita stipendejä tai apurahoja joita voi hakea, ja joista voi jonkunlaisia summia hakea. Näitä on ilmeisesti ihan vaikka mitä maan ja taivaan välillä. Esimerkiksi UC (University of California) -hakemuksessa voi raksia tiettyjä ominaisuuksia, jolloin voidaan harkita kyseisen apurahan saajaksi. Lähtevät hyvin yleisistä kuten "ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja" tai "perheen ensimmäinen college-opiskelija" hyvinkin yksityiskohtaisiin kuten vaikka "2. sukupolven juutalainen kuuro opiskelija, joka opiskelee mikrobiologiaa" (tämä ei ole mikään virallinen luokka, mutta jotain vastaavia siellä kyllä oli).

 Näitä on pyöritelty sen verran, että teinillä on lista valmiina ja hakupapereiden ja esseiden täyttäminen ja kirjoittaminen täydessä vauhdissa. Kait mä jotain tästä listasta unohdin, mutta kuten sanottua, tämä ei varmaan ollut viimeinen college-postaus. Pahoitteluni siitä.

(Edit. Lisätty unohtuneet suosittelijakirjeet ja "undecided" vs. pääaine)

(Edit 2. Lisätty vielä hakuajoista, koska parempi, että ovat kaikki tässä samassa tekstissä)

Rekrytoijista ja työnhausta

Mulla on (tai oikeastaan oli, koska poistin ne toistaiseksi) jo jonkun aikaa ollut mun CV parissa työpaikkaportaalissa, jos eteen tulisi jotain sopivaa työtä. Ja niitä erilaisia työpaikkaportaaleja ja työnhakusivuja ja -firmojahan täällä riittää, ja jokaiseen piti tietty ladata ja sitten korjata (kun se systeemi siirsi tiedot väärin) tai päivittää tiedot erikseen. Alkusyksystä siis alkoi näyttää siltä, että mun duuni siirtyy muualle ja piti alkaa katsella vähän enemmän noita työnhakujuttuja.

Työnhaku täällä on melkoisen kokopäivätyötä ja töiden ohella melko haasteellista tehdä. Riippuen toki paikasta ja osaamisesta, joku huippuduuni tekevä voidaan tulla suunnilleen hakemaan kotoa, mutta yleisesti pitää olla ite aktiivinen ja eri haettuun tehtävään pitää aina olla vähän erilainen CV. Yksi ystäväni haki töitä ihan kokopäiväisesti muutaman viikon ja kirjoitti varmaan toistakymmentä versiota CV:stään ennen kuin löysi unelmaduuninsa.

Toisaalta täällä on myös paljon rekrytoijia, jotka kyllä ottavat sitten yhteyttä kun löytävät sun tiedot noista työnhakuportaaleista tai LinkedInistä tai muualta. Ja jotta ne löytäisi sut paremmin, on siinä CV:ssä tietty hyvä olla tiettyjä alaan liittyviä avainsanoja, joita ne etsivät. Silti tuntuu, että välillä ne rekrytoijat lähettää vaan saman viestin kymmenille tai sadoille tyypeille, ja kontaktoi sua LinkedInissä ihan vaan huvikseen siltä varalta, jos joskus tarviivat sun kaltaista tyyppiä. Mullekin on viime kuukausien aikoina tullut kymmeniä meilejä ja soittoja paikoista, joihin mulla ei ole mitään pätevyyttä tai kokemusta tai mitä mä en missään tapauksessa pystyisi ottamaan vastaan. Mun profiileissa sanotaan ihan selvästi, että en ole halukas muuttamaan työn perässä tällä hetkellä, mutta niin on yhteyttä otettu niin Austinissa kuin New Yorkissakin olevista työtehtävistä. Yksi oli jopa Kanadassa. Ja tietty varmaan kaikkia täällä olevia suomalaisia on ilmeisesti kontaktoitu Madisonissa, Wisconsinissa olevista IT-alan ja suomen kieleen liittyvistä tehtävistä, jotka liittyvät Apotti-hankkeeseen. Ainakin puoliso on saanut sieltä pariinkin otteeseen jotain viestiä, mä kerran. Mutta samalla tavalla mulle on tullut viestejä rekrytoijilta työpaikoista, joissa ehdottomana vaatimuksena on arabian, espanjan tai japanin kielen taito. Eli ei ne taida ne rekrytoijat aina monta sekuntia sun profiiliin käyttää aikaa, kun jo päättävät kontaktoida sut. Mulla on ollut CV:ssä myös mun puhelinnumero ja siten aina välillä soi myös puhelin. Jossain vaiheessa opin jo siihen, että annan puhelun mennä suoraan vastaajaan ja palaan sitten tarvittaessa asiaan. Ja miksi näin? Siksi, että a) soittivat kesken mun työpäivän, enkä halua hoitaa näitä silloin, b) kyseltiin jälleen kiinnostusta esimerkiksi Android developerin hommiin Austiniin (ei osu mun tontille tuo osaaminen ollenkaan) tai c) rekrytoijalla oli niin vahva (intialais)aksentti, etten yksinkertaisesti saanut rätisevällä puhelinlinjalla mitään selvää, että mitä asia koski. Enpä sitten kyllä tosin aina saanut selvyyttä vastaajaan jätetystä viestistäkään, joten tiedä sitten, mitä unelmaduuneja siinä on mennyt ohi. ;)

Noihin työnhakusivustoihin voi laittaa päälle kaikenmaailman vahteja ja tilata päivittäisen sähköpostin omaan hakuun liittyvistä työpaikoista. Aina ne ei mene ihan kohdalleen, ja samalla hakusanalla voi tulla sitten niin sairaalan projektikoordinaattorin kuin ravintolatyöntekijän kuin Über-kuskinkin työpaikkoja samassa listauksessa.

Tää työnhaku on täällä vähän tällaista hektistä, tai sitten ei. Joskus joku rekrytoija soittaa, että tarvitsevat tyypin ihan heti ja tässä on vaatimukset, mitä etsitään, vastaa ASAP jos kiinnostaa. No, aikaa kuluu ja kyselet perään ja saat vastauksen, että käyvät edelleen läpi kandidaatteja. Lopulta tulee viesti, että tämä työpaikka sijoitetaankin johonkin ihan muualle, eli ei homma tästä nyt etenekään. Muutenkin täällä välillä tuntuu, että pitää täyttää 100 % vaatimuksista, sitten toisiin on laitettu niin älyttömät vaatimukset, että hyvä jos 20 % niistä ominaisuuksista pitää olla, että saa sen työpaikan. Aika paljon niitä rekrytoijan kontaktointeja tulee, mutta hyvin harva niistä oikeasti sitten etenee oikeasti mihinkään. Varsinkin, kun yhden rekrytoijan mukaan, mun CV on vähän niinkuin "all over the place" tarkoittaen, että olen Suomessa tehnyt töitä sekä kunnallisella/valtion puolella että yrityksissä ja täällä olen tehnyt melkoisen erilaista työtä kuin Suomessa, kun mun työtä vastaavaa työtä ei täällä ihan suoranaisesti ole.

Noh, joskus homma kuitenkin etenee pidemmälle ja homma on hoidettu joko hyvin tai huonosti. Mä olen pääsääntöisesti saanut yhteydenottoja kontraktori-tyyppisistä hommista, joissa siis tehdään työ jonkun toisen firman nimissä, mutta työ tehdään jossain toisessa firmassa. Ja mulle tollainen työ on ihan ok, koska mun työhistoria nyt on mitä on. Periaatteessa näissä kontraktorihommissa ei saa pitää työhaastattelua, mutta se voidaan kiertää esimerkiksi try out -päivällä tai meet and greet -tapaamisella, joka on kuin työhaastattelu, mutta eri nimellä. :D Tässä nyt kaksi hyvin erilaista esimerkkiä, miten rekrytoijat hoitivat hommansa.

Tapaus 1. Rekrytoija otti yhteyttä sähköpostilla yhdestä työpaikasta ja vastasin, että mua kiinnostaa kuulla siitä lisää. Hän sitten lupasi soittaa mulle klo 17. Klo 18.30 soi puhelin ja puhun hänen kanssaan hetken, ja hän on sitä mieltä, että mä olen liian kokenut siihen hommaan, mutta hänellä on toinen duuni tarjolla, johon voisin sopia ja jossa palkka on parempi. Vastaan, että kuulostaa hyvältä, mutta olen kyllä kiinnostunut myös tästä alkuperäisestä hommasta. Kuuluu viikko ja rekrytoija vastaa mulle, että tämän paikan manageri haluaa tavata mut ja järjestää haastattelun, ja lupaa lähettää mulle lisätietoja sähköpostilla. Sovitaan haastatteluaika (mitä sanaa eivät saisi käyttää) ja odotan niitä lisäohjeita, joiden avulla valmistautua haastatteluun. Niitä ei tule, mutta rekrytoija vahvistaa ajan ja paikan haastattelulle. Menen paikalle ja tajuan ensimmäisen minuutin jälkeen, että tämä ei ole se työpaikka, johon kuvittelin meneväni haastatteluun (rektytoija oli siis vastannut sähköpostiketjuun, jossa oli se alkuperäinen työpaikan titteli ja kuvaus ja laittanut siihen, että "tämän paikan manageri" haluaisi haastatella mua). Eipä se sitten ihan putkeen mene, koska en ole ollenkaan osannut valmistautua niihin toisiin, enemmän teknisiin, kysymyksiin etukäteen. Sinänsä outoa toimintaa rekrytoijalta, että he saavat myös aika reippaasti rahaa näistä työpaikkaan sijoitetuista kontraktoreista, että voivatkin lähettää haastatteluun näin puuttelisella informaatiolla.

Tapaus 2. Rekrytoija on ottanut muhun yhteyttä aiemmin tiettyyn paikkaan liittyen, mutta paikka ei ollut mulle sopiva, joten sanoin "ei kiitos", mutta sanoin kyllä etsiväni töitä, että voi palata jatkossa asiaan. Hän kyselikin tarkemmin, että mistä ja minkälaisia töitä etsin. Myöhemmin näin hänen etsivän ihmistä työhön, johon voisin sopia ja otin häneen itse yhteyttä. Sen jälkeen alkoikin tapahtua. Lähetin hänelle viestin tiistaina, hän pyysi heti lähettämään päivitetyn CV:ni ja jo keskiviikkona minulle soitti toinen firman työntekijä, joka sijoittaa ihmisiä kyseisen työnantajan tehtäviin. Sovittiin puhelinhaastattelu (meet and greet) rekrytoivan managerin kanssa seuraavalle viikolle ja tämä rekrytoija preppasi mua, että minkälaisia kysymyksiä tulee ja lupasi lähettää minulle listan preppausta varten pikaisesti. Sainkin viestin noin 10 minuutin päästä. Rekrytoija soitti minulle uudelleen perjantaina, että olenko ehtinyt lukea listan ja onko minulla jotain kysyttävää. Kerroin vilkaisseeni, mutta perehtyväni paremmin viikonlopun aikana, mutta pari pientä kysymystä minulla jo oli. Hän vastasi parhaansa mukaan ja lupasi palata asiaan seuraavalla viikolla. Hän soittikin tiistaina ennen haastattelua, vastasi erittäin perusteellisesti kysymyksiini, ja varmisti vielä, että minulle sen päivän haastatteluaika on ok. Lupasin soittaa hänelle heti haastattelun jälkeen ja näin teinkin. Hän kyseli, että oliko haastattelussa tullut yllätyksiä, eli kysymyksiä, joista ei heille oltu kerrottu ja miten oli mennyt. En itse ollut kovin luottavainen, koska puhelinlinja oli ollut vähän rätisevä ja olin joutunut pyytämään haastattelijaa toistamaan kysymyksensä jokusen kerran sen 30 minuutin aikana. Rekrytoijasta sai sellaisen kuvan, että hän oli todella kiinnostunut haastattelukokemuksestani ja minusta. Puolen tunnin päästä hän soitti minulle takaisin ja kertoi, että oli juuri saanut puhelun rekrytoivalta managerilta ja paikka on minun, jos vaan olen sen edelleen valmis ottamaan. Täällä kun monesti ihmiset peruvat tarjouksen saatuaan, kun saavat jotain paremman tarjouksen, niin vielä varmisti, että jos paperitöitä lähdetään nyt tekemään, niin otan paikan vastaan. Niitä papereitahan saa täyttää ihan työkseen ennen kuin kaikki on tehty, eli hirveä homma sekä rekrytoijan että työntekijän näkökulmasta, varsinkin jos se menee ihan hukkaan.

Noista paperien täyttämisistä voisinkin joskus kirjoittaa ihan oman postauksensa. Ja ai niin, vanhasta työpaikastani kertoivat pari päivää tuon haastattelun jälkeen, että huhuista poiketen työt eivät siirry mihinkään ja mulle on edelleen töitä tarjolla. Että sellainen ajoitus. Asioita punnittuani päätin kuitenkin vaihtaa työpaikkaa ja saada uusia kokemuksia.