Yhteisöllisyydestä

Asioita, joista blogata olisi vaikka kuinka, mutta aika on tuntunut olevan viime aikoina vähän kortilla bloggaamiseen.

Yksi asia, joka täällä korostuu näin suomalaisen näkökulmasta on edelleen vahva yhteisöllisyys. Aiemmin olenkin jo blogannut esimerkiksi Halloweenista ja joulukadusta, eli asukkaiden tavasta luoda yhteisöllistä juhlatunnelmaa. Myös konsulaatista saamassamme siirtolaisen oppaassa korostettiin yhteisön jäsenyyttä, aktiivisuutta koulussa, kirkossa, vapaaehtoistyössä jne.

Vaikka yhteisöllisyys ja vanhempien osallistuminen koulutyöhön onkin laajimmillaan varmaan ennen kouluikää ja alakoulussa, on niitä myös middle schoolissakin ollut. Teininkin koulussa on ollut kaikenlaista tapahtumaa vuoden mittaan koulussa ja koulutyöhön liittyen erilaisia teemaviikkoja. Mutta tapahtumia on myös ollut koko perheelle, esim. kansainvälinen nyyttäritapahtuma, ELL-oppilaiden vanhempien tapaamiset ja viimeisimpänä 8-luokan päättäjäisjuhlat, joissa vapaaehtoishommien lista oli pitkä kuin nälkävuosi. Kuvittelin lahjapussukoiden tekemisen ja siivousvuoron olevan helppoja, joten laitoin nimeni niille listoille. Karkkipussien ulkonäkö- ym. vaatimukset oli kyllä sellaiset, että meidän neljän naisen ryhmä teki niitä oikeasti tuntikausia. Mutta tuli niistä hienoja.

Kouluissa ja myös paikallisissa lehdissä korostetaan aina yhteisöä. Jokaisella koululla on maskottinsa ja koulun oppilaista puhutaan maskotin mukaan. Esimerkiksi koulun oppilaat ovat tiikereitä, jos koulun maskotti on tiikeri. Jo heti high schoolin tutustumistilaisuudessa hehkutetaan yhteisön me-henkeä, että te olette "class of 2017" ja taputusten ja vihellysten perusteella voisi luulla olevansa jossain urheilutapahtumassa aina kun luokka-aste mainitaan.Yhteisöstä ei nosteta esille aina vain parhaiten pärjääviä, vaan esimerkiksi middle schoolin kahdeksannen luokan päättäjäisissä opiskelijapuheenvuoron piti valedictorianin sekä oppilaskunnan puheenjohtajan lisäksi yksi maahanmuuttaja, yksi erityisopetuksessa ollut lukihäiriöstä kärsivä oppilas. Kaikissa puheenvuoroissa kiiteltiin yhteisöä (koulu, opettajat, vanhemmat ja muut oppilaat) ja tuotiin yhteisön tuki oppilaille.

Kouluissa ja muissakin paikoissa yksi näkyvä tapa osoittaa yhteisöön kuulumisensa on aiheeseen kuuluva t-paita. (Erilaisten t-paitojen teettäminen on täällä halpaa, nettikauppoja on vaikka kuinka paljon, siksi varmaan esim. American Idolissa kilpailijoiden sukulaisilla on yhtenäiset paidat.) Omalla teinillä on koulusta tulleena esimerkiksi kotiryhmän t-paita, "class of 2013"-paita, orkesteri t-paita, Disneyland-reissun t-paita. Lisäksi ostettuna on koulun liikka-asu ja huppari ja koulun logolla varustettu paita. Usein täällä näkyy lenkkipoluilla eri yliopistojen ja collegeiden paitoja ja esimerkiksi auton rekisterikilven ympärillä erilaisia ALUMNI-kehyksiä. Ja ihan oma asiansa tietty ovat erilaiset auton puskuritarrat, joilla voi helposti kertoa, mihin yhteisöön kuuluu, mikä on poliittinen ja ideologinen kanta ja missä koulussa lapset ovat (jotkut koulut jakavat erilaisia ikkunatarroja erityisen menestyksekkäille oppilaille). Osittain täällä toki verkostoituminenkin tapahtuu erilaisten yhteisöjen kautta. Myös paikallisten urheiluseurojen lippiksiä ja paitoja näkee ihmisten päällä todella paljon. Toisaalta t-paidat ym. ovat hyviä keskustelunavauksia small talkiin tai muutenkin. Eräässäkin ravintolassa tarjoilija bongasi lapseni päällä olleen paidan ja heti kävi ilmi, että hän oli myös opiskellut samassa koulussa ja soittanut koulun bändissä.

Aiemmin olenkin blogannut vapaaehtoistyöstä. Itse olen nyt tehnyt vapaaehtoishommia parisen kuukautta kirjastossa pari tuntia viikossa. Vapaaehtoistyö on täällä kovin suosittua, mutta myös tapa päästä yhteisön jäseneksi. Heti on naapureiden lisäksi paikallisia ihmisiä, jotka tervehtivät sinua etunimellä myös töiden ulkopuolella. Niin ko. paikassa töissä olevia, mutta myös kirjaston kävijöitä. Näiden hommien myötä on tullut huomattua, että paikalliset kysyvät, mutta myös tarjoavat helposti apuaan. Ja huomatessaan ei-niin-amerikkalaisen aksentin mielenkiinnosta kyselevät taustaasi ja kaivavat muististaan kaikki tietonsa Suomesta. Tässä muutaman viikon aikana on tullut puhuttua jo Suomen kielestä, Suomesta toisessa maailmansodassa, ilmastosta, elokuvista ja monesta muustakin asiasta.

Ei siis ole ollenkaan kummallista, että erilaiset yhteisösovellukset , kuten Facebook, ovat juuri täältä kotoisin.

California Cavern, tippukiviluolassa

Alkuvuodesta kameran oston yhteydessä saatiin kaupan päälle koodi ilmaiseen valokuvakirjaan. Koodi piti käyttää puolen vuoden sisällä, joten viime viikolla alkoi olla jo vähän kiire kirjan tekemisen suhteen (ai, miten niin viime tippaan jätetty?). Samalla tuli käytyä läpi viime kesän valokuvia. Niistä tänne onkin jäänyt bloggaamatta, kun se edellinen blogipalvelu lakkasi silloin viime kesänä toimimasta. Mutta vihdoin noin vuosi reissun jälkeen tulisi tästäkin vihdoin blogattua.

Olin jo jonkin aikaa haaveillut tippukiviluolaan pääsystä. En sitten tiedä, miksen ole moista aiemmin toteuttanut. Kun bongasin jostain sivustolta tiedon, että meiltä noin kolmen tunnin ajomatkan päässä on sellainen, niin sinnehän oli sitten reissu suunniteltava.

Itse paikka on keskellä ei yhtään mitään sellaisen pienen kinttupolun päässä. Itse luola on löydetty Kalifornian kultakuumeen aikoihin. Oppaan mukaan löytäjä oli tehnyt vuorenseinämään reiän ja katsonut siitä ja auringon valon taittuessa tippukiviin oli luullut löytäneensä elämänsä kultalöydön. (Se valkoinen kivi kun heijastaa auringonvaloa, niin johan näyttää kullankeltaiselta koko luola.) Oli sitten kuulemma kävellyt 80 mailia Sacramentoon (Kalifornian osavaltion pääkaupunki) ja tehnyt valtauksen. Käveltyään takaisin ne 80 mailia ja alkaneensa kaivamaan oli tietenkin käynyt ilmi, ettei nyt tullutkaan löydettyä valtaisaa kultaesiintymää, vaan jotain ihan muuta. Kaveri oli kuitenkin bisneshenkinen ja oli päättänyt alkaa järjestää maksettuja kierroksia, myös kuulemma kaupungin kokouksia pidettiin luolassa. Silloin ihmiset ovat vielä saaneet koskea seiniin ja osa on napsinut matkamuistojakin tippukivistä. Käsien rasva kuitenkin tummentaa kiven ja tippukivien muodostumisnopeus on hidasta, joten osa luolan kivestä on ruskeaa ja tippukivet puolikkaita. 1960-70-luvuilla kuitenkin oli löytynyt luolan vierestä vielä erillinen luola. Löytäjät pitivät alkuun sen salassa, jottei myös se tuhoutuisi. Nykyisin sekin on auki ja tippukivet siinä osassa osittain täysin valkoisia, kun niitä on osattu jo suojella. Tässä osassa ollessamme opas myös demonstroi luolaa kynttilänvalossa (näyttää kultaiselta niinkuin auringonvalossakin) sekä täyttä pimeyttä. Ja se oli kyllä sitten todellakin täyttä pimeyttä. Siellä kun olisi 3 kk, tulisi kuulemma sokeaksi. (Selitys jäi itseltä vähän epäselväksi, mutta taisi se olla tiedemiesten keskenkin vielä vähän epäselvää, että miksi niin käy.)

Joka tapauksessa, tässä valitettavan tummat kuvat. Olisi pitänyt olla parempi kamera paremmalla salamalla.

Välillä oli vähän ahdasta käytävää

Eri muodostelmille on ihmiset antaneet eri nimiä, tässä oli "lepakko"

Luolassa on järjestetty myös useita häitä, enkä kyllä yhtään ihmettele, että miksi

Piilossa olleessa luolassa vahingoittumat tippukivet ovat osin alkuperäisessä kirkkaanvalkoisessa värissään

Luolan kattoa

Tippukivimuodostelmaa luolan seinältä

Ja pihalta pongattu luonnonvarainen kalkkuna

Haight-Ashburyssä katumarkkinoilla

Tykkään San Franciscosta kaupunkina tosi paljon siksi, että sieltä löytyy aina jotain tekemistä ja näkemistä. Eri kaupunginosat on kuin pieniä kaupunkeja kaupunkien sisällä, niin paljon eri osat poikkeavat toisistaan.

Tänään oli Haight-Ashburyssa katumarkkinat eli 36. vuosittainen Haight-Ashbury Street Fair ja suunnistimme sinne. Aiemmin tämä nimenomainen katu / kaupunginosa on tullut tutuksi vain auton sisältä päin katsottuna. Nyt lähdettiin ihan asiaksemme alueelle, kun osa kadusta oli katumarkkinoiden ajaksi vielä suljettu liikenteeltä, joten pääsee tutustumaan alueeseen paremmin. Tai pääsee ja pääsee. Päivän aikana odotettiin paikalle saapuvaksi n. 100 000 ihmistä ja täynnä ihmisiä ja kojujahan kadunpätkä oli.

Haight-Ashburyn alue on ehkä kaikkein omaperäisin SF:n kaupunginosista. Alue on kuuluisa 1960-luvun lopun hippialueena, jossa mm. Janis Joplin asusteli. Vaikka alue onkin ilmeisesti siistiytynyt 1970-luvun kyseenalaisen huumemaineen jälkeen, on alue edelleen hyvin boheemi verrattuna vaikka SF:n liikemiesten kansoittamaan keskustaan verrattuna. Ja se näkyy sekä rakennuksista ja ihmisistä. Katumarkkinoiltakin löytyi kaikkea ennustajista poliittiisiin aktivisteihin (edustettuna ei kuitenkaan ollut kahta maan suurinta puoluetta), marihuanan laillistamisen puolestapuhujiin ja t-paitakauppiaisiin kuin erilaisiin ruokakojuihin, joista sai ostaa mm. grillattuja kalkkunan koipia, maissia ja vastapuristettua sitruunoista tehtyä lemonade-mehua. Ja ainakin tänään paikalla pyöri poliiseja useita kymmeniä. Alueen molemmissa päissä oli esiintymislava ja satuimme alueelle juuri, kun muutaman sanfranciscolaisen suomalaisen bändi The Horsmas oli lavalla ja esitti Irwinin biisejä - suomeksi!!

Alueella on myös aivan ihastuttavia viktoriaanisia taloja, sillä vuoden 1906 maanjäristyksen jälkeiset tulipalot eivät ilmeisesti tuhonneet aluetta juuri ollenkaan.

Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa (kuvaa klikkaamalla se näkyy isompana).

Muutama muukin oli eksynyt paikalle

Kadunkulma, josta alue on saanut nimensä

Alueen kauppoja

Alueen kauppoja

Alueen kauppoja

Alueen kauppoja

Alueen kauppoja, kaupan boheemi ulkoasu yhdistettynä rakennuksen viktorianiseen tyyliin

Alueen kauppoja

 

 The Red Victorian -hotelli

Seinämaalauksia ja grafitteja on joka lähtöön

Vinoja taloja Haightin varrelta

Viktoriaanista rakennustyyliä

Viktoriaanisia taloja vähän Haightin yläpuolella

Vähän lisää viktoriaanisia taloja

Ja yksittäinen viktoriaaninen rakennus

Koulunkäynnin läpinäkyvyydestä

Lupaan, että tämä on tämän lukuvuoden viimeinen kouluun liittyvä postaus (kesälomakin kun kohta jo kolkuttaa ovella). Koulujutuista on kuitenkin suhteellisen helppo kirjoittaa, koska niistä on aina kaikilla omakohtaista kokemusta ja tietoja on helppo verrata omiin kokemuksiin.

Yhteiskuntaan sopeutumisessa ja integroitumisessa on tärkeää tietää, miten yhteiskunta, uusi kotimaa toimii. Täällä käytössä olevat koulun sähköiset järjestelmät ja tavat ovat olleet yksi erittäin tärkeä syy siihen, että lapsi on integroitunut paikalliseen koulusysteemiin ja perheen aikuiset ovat melko hyvin kartalla, että mitä siellä koulussa tapahtuu ja kuinka koulunkäynti sujuu.

Koulussa on käytössä kaksi sähköistä järjestelmää. Toisesta löytyvät sekä oppiaineiden arvostelut, kalenteri, poissaolotiedot kuin yhteystiedot ja mahdollisuus lähettää opettajalla sähköpostia (eräänlainen sähköinen reissuvihko siis). Toisesta löytyvät opettajien tehtävien ohjeistukset, aikataulut tehtäville ja mahdollinen lisäinformaatio (eräänlainen verkko-oppimisympäristö siis).

Tuo reissuvihon tapainen poikkeaa ainakin omista Suomen kokemuksista siinä, että oppilaan arvosanaa pystyy niin oppilas itse kuin huoltaja omilla tunnuksillaan seuraamaan koko vuoden. Lukukauden alkaessa opettajat ovat jakaneet oppiaineen tehtäväalueet haluamiinsa kokonaisuuksiin ja niistä on nähtävissä näiden tehtävien vaikutus arvosanaan. Esimerkiksi matematiikassa voi olla jako pienempiin testeihin (quiz, jokaisen asiakokonaisuuden jälkeen pidettävä testi), isoihin kokeisiin (final exam) ja kotitehtäviin sekä tunneilla osallistumiseen. Opettaja on merkinnyt prosenttiosuuksilla näiden merkityksen arvosanasta. Esimerkiksi testit voisivat merkitä 50% arvosanasta, isommat kokeet 25% jne. (Esimerkki ei tässä tapauksessa ihan todellisuutta vastaava.) Arvostelut tulevat järjestelmään opettajien arvosteltua tehtävät ja järjestelmästä on siis koko ajan seurattavissa oppilaan arvosanan kehittyminen. High schoolin apulaisrehtori kutsui järjestelmää vähän niinkuin osakekurssien seuraamiseksi. Kaikki osapuolet, oppilas, opettaja ja huoltaja ovat koko ajan perillä kuinka koulussa menee ja jos selkeästi aiemmista arvioinneista huonompaan suuntaan poikkeavia arviointeja tulee, voidaan nopeasti selvittää yhteisesti, missä mennään. Esimerkiksi onko ongelmia tietyn matematiikan osion oppimisessa, onko ohjeistukset olleet epäselvät, onko aikaa tehtäviin vain yksinkertaisesti ollut liian vähän vai onko oppilas vaan "nukkunut" tunneilla (ihan oikeaan nukkumiseen ja pulpeteilla makaamiseen kun tunneilla ei ole mahdollisuutta). Pieleen menneen kokeen voi joissain tapauksessa jopa uusia ja jopa tehdä vastaavan kokeen kotona. Päämäärä kun ei ole se arvosana sinällään, vaan se, että oppilas oppii opetettavan asian. Tässä "osakekurssi-seuraamisessa" on tietenkin hyvät ja huonot puolensa. Osan oppilaiden vanhemmista ovat varmaan melkoisia tiikeriäitejä ja kotona on kova keskustelu, jos yksikin koe menee huonosti. Ja tämä lisää suorituspaineita. Toisaalta taas on koko vuoden käsitys oppilaan pärjäämisestä, eikä arvosanat tule ihan puskista kahdesti vuodessa. Täällä itse asiassa edistymisraportteja tulee neljä kertaa lukukaudessa ja koko lukuvuoden raportit tulevat postitse pari viikkoa lukukauden loppumisen jälkeen. Näin koulun toiminta ja eteneminen ovat kotona olevalle huoltajalle hyvin läpinäkyviä, eikä isoja yllätyksiä tule arvosanojen suhteen, jos järjestelmässä käy aina välillä katsomassa lapsen etenemistä. Kokeet kyllä saadaan kotiin, mutta täällä ei ole kokeisiin mitään vanhemman "nähnyt" allekirjoituskäytäntöä, vaan arvosanat voi käydä katsomassa itse siis netistä.

Toisesta järjestelmästä huoltaja pystyy katsomaan niiden kurssien kalenteria, joilla oma lapsi (lapset) on ja pystyy näin hahmottamaan esimerkiksi suurten projektien tai kokeiden ajoittumisen kalenteriin (jos se oma lapsi ei ole kuitenkaan muistanut niistä kotona kertoa). Opettajat myös jakavat materiaalia kursseilleen ja nämä näkyvät myös huoltajan tunnuksella. Esimerkiksi jos lapsi on ollut sairaana, voi tehtävämonisteen tulostaa järjestelmästä tai katsella opettajan sinne laittamia powerpointteja tai lisämateriaalia. Jotkut opettajat käyttävät järjestelmää myös pienimuotoisiin verkkokeskustelutehtäviin. Näihin tosin huoltajalla ei ole pääsyä. Tieto tehtävistä ja niiden aikatauluista kuitenkin näkyvät myös huoltajille.

Näiden lisäksi itse oppiaineissa on tietyt rutiininsa ja isompiin töihin saa erittäin hyvät ohjeistukset. Esimerkiksi science-oppiaineessa oman lapseni opettajalla on vakiomuotoinen viikottainen ohjeistus, joka jaetaan maanantaina. Paperi tai lomake sisältää sen viikon tehtävät, aikataulun tehtäville ja joskus erillisen tehtävälomakkeen. Siihen on listattu myös keskeiset opittavat teemat ja usein myös viesti vanhemmille. Tämä tehtäväpaperi palautetaan aina oppiaineen viikon viimeiselle tunnille ja siihen otetaan myös vanhemman allekirjoitus. Liikunnassa puolestaan vuosi on aikataulutettu tiettyihin jaksoihin (jaksot vanhempi pääsee tarkistamaan sieltä verkko-oppimisympäristöstä). Liikuntaa omalla lapsellani on neljänä päivänä viikossa yksi oppitunti (55-60 min). Yksi teemajakso kestää aina 3-4 viikkoa ja tänä vuonna tällaisia ovat olleet mm. tennis, golf, sulkapallo, vesipallo (water polo), haavipallo (lacrosse), yleisurheilu, tanssi ja kuntotestit ja joitain muitakin. Eli määrätyn ajan joka liikuntatunnilla harjoitellaan samaa lajia, ensin perusteita ja sitten loppuvaiheessa jo vähän enemmänkin. Esimerkiksi vesipallossa ensin oli uimatestejä, uintia, veden polkemista jne., sen jälkeen pallon heittotekniikoita ja lopuksi sitten ihan sitä vesipalloa. Lajeista saa tällä aikataululla oikein hyvän käsityksen, varsinkin kun eri luokka-asteilla kokeillaan usein ainakin jonkun verran eri lajeja.

Muissa oppiaineissa isommissa projekteissa tehtävänannon mukana tulee aina lista asioista, joita pitää käsitellä, mitä asioita pitää ainakin listata, kuinka pitkä työn pitää olla ja missä formaatissa työn tulee olla. Opettajat jakavat usein myös ruudukon, jossa on kerrottu selkeästi eri arvosteluperusteet. Esimerkiksi oma teini palautti juuri scienceen "Alien project" -työnsä, jossa jokaisella oppilaalla oli oma käsiteltävä planeettansa. Planeetasta ei kuitenkaan tehty perinteistä esitelmää, vaan tehtävä oli soveltava, jossa jokainen oppilas kehitti oman planeettansa avaruusolennon eli planeetan asukin. Tässä kehittelytyössä piti huomioida planeetan olosuhteet, kuten lämpötila, valoisuus, ravinto, ympäristö jne. Arvosteluruudukossa kerrottiin kunkin vaatimuksen mukaan, minkälaisella suorituksella pääsee mihinkin pistemäärään. Esimerkiksi jos on listannut vain 2 ominaisuutta vaaditun 6 sijaan, saan yhden pisteen, kun kattavalla, vaatimuksen mukaisella 6 ominaisuuden kehittelyllä osiosta saa 5 pistettä. Toisaalta 5 pistettä on tehtäväosioista maksimi. Keksit sitten vaikka 12 ominaisuutta, ei siitä tulee osiosta lisäpisteitä. Oppilaan ja huoltajan näkökulmasta tehtävät ja niiden arvosteluperusteet ovat siis erittäin läpinäkyviä ja tiedossa jo projektin alussa, jolloin oppilas voi itse arvioida kauanko vaatimusten täyttämiseen menee ja minkälaista pistemäärää voi minkäkinlaisella panostuksella saada. Nämä projektimaiset tehtävät, selkeät rautalankaohjeistukset ja arvostelun läpinäkyvyys ovat olleet ainakin huippuhyvät omalle teinille, jolla ei ole kauhean hyviä kokemuksia suomalaisen ala-asteen "Tehkää esitelmä jostain Euroopan maasta" -tyyppisistä tehtävistä, joita sitten mitattiin viivottimella (mitä pidempi, sen parempi) arvostelun antamiseksi.

Näiden lisäksi koululla on kattavat verkkosivut, joista löytyy tietoa niin oppiaineista, erilaisista ryhmistä, vanhempainyhdistyksestä jne. Sieltä löytyy myös koko koulun Google-kalenteri, jonka voi lisätä omaan kalenteriinsa ja näin olla helposti perillä lomista, vapaapäivistä, erilaisista teemapäivistä, esityksistä ja vanhempien vierailupäivistä. Ja ylipäätään kaikista erityisjutuista, kuten esimerkiksi 8-luokkalaisten lähtöhaastatteluista, joissa kutakin 8-luokkalaista oppilasta haastatteli n. 4:n hengen paneeli kunnassa asuvista vapaaehtoisista (mukana oli kuulemma niin entistä NFL-tähteä, palomiehiä, entisiä opettajia, sijaisia ym.). Oppilaat saivat esitellä koko middle schoolin ajalta portfolioonsa kerätyistä tehtävistä niitä, joista oli eniten ylpeä ja vastata ennalta-annettuihin kysymyksiin. Ilman näitä tiedotteita ja oppimisympäristön ohjeita olisi voitu kotona oltu taas ihan ihmeissään tästäkin tapahtumast. Nyt teini kasasi portfolion koulussa, harjoitteli kysymyksiin vastaamista kotona ja koulussa ja tiesi pukeutua siististi (suorat housut ja kauluspaita) ja sai siis kokonaisuutena erittäin hyvän haastattelukokemuksen esimerkiksi työhaastattelua tai mahdollista college-haastattelua varten.

Näiden kaikkien järjestelmien lisäksi koulu julkaisee omaa lehteä, josta löytyy kertomuksia koulun tapahtumista, koulun säännöistä sekä esimerkiksi vanhempainyhdistyksen ja oppilaanohjaajien esittelyjä. Tiiviimpään ja ajankohtaisempaan tiedottamiseen käytetään niin koulun sähköpostiuutiskirjettä kuin sen reissuvihon tapaisen järjestelmän kautta tulevia tärkeitä tai vain osaa oppilaita koskevia tiedotteita. Näin maahanmuuttajalle nämä kaikki palvelut ovat olleet kyllä ensiarvoisen tärkeä apu koulujärjestelmään tutustumisessa ja oman oppilaan tukemisessa koulunkäynnissä vieraalla kielellä ja vieraassa koulujärjestelmässä.

Stanford Powwow

Stanfordissa, tuossa Stanfordin yliopiston vieressä järjestetään vuosittain toukokuussa Powwow. Powwow:t ovat amerikan alkuperäiskansojen (native Americans) ja nykyväestön kohtauspaikkoja, joissa mm. järjestetään alkuperäiskansojen tanssi- ja pukukilpailuja sekä myydään mm. alkuperäiskansojen käsitöitä (mm. koruja, soittimia, laukkuja, tauluja) ja muuta aiheeseen liittyvää. Myös ruokakojut sieltä toki löytyvät.

Tämä on yksi näistä meidän "uusista perinteistä", eli olemme käyneet täällä sekä viime että tänä vuonna viime viikonloppuna. Paikka on eukalyptuspuiden katveessa, joten tuulenvirettä paikalla on melkein turha odotella. Molempina vuosina on osunut kohdalle muutenkin lämmin päivä, joten ainakaan ei ole tarvinnut palella ohjelmaa katsoessa.
(Kuvien ottoon ja julkaisuun en ole henkilöiltä lupaa kysynyt. Oletan, että julkisella paikalla sitä ei tarvitakaan.)