College-hakuprosessin loppurutistukset

Tämäkin teksti on tässä kevään härdellissä jäänyt kirjoittamatta, mutta lueskelin juuri korkeakoulujen hakuprosessiin liittyviä uutisia Suomesta, niin aktivoitui taas mieliin tämä meidän teininkin prosessi.

Meidän teini siis haki sekä kalifornialaisiin collegeihin että myös muutamaan toisissa osavaltioissa oleviin. Olin itse vähän huolissani siitä, että valitsiko vähän liian kunnianhimoisen listan ja että kuinka monta hylätty-viestiä sieltä tupaan tupsahtaisi. Me siis päätettiin jo jossain vaiheessa, että ei lähdetä tässä nyt ihan tähän hulluimpaan hypetykseen, treenaukseen ja kokemusten haalimiseen, jota monet ovat tehneet siis jo eskarista lähtien. Että koulutuloksilla, omilla harrastuksilla ja esseillä tässä sitten mennään, mihin sitten mennään. Tästä syystä ei siis teini ei todellakaan ollut tähtäämässä mihinkään IVY league -yliopistoon, mutta kyllä ne kaikki hakukohteet sieltä TOP 200 -yliopiston listoilta löytyivät. Teini kun on ollut ranking-listojen mukaisessa hyvässä high schoolissa, joka siis tarkoittaa montakin asiaa. Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että vaikka tulokset (koulumenestys ja maanlaajuisesti oikein mukiinmenevät muut testitulokset) olisivatkin hyviä, niin koulussa on kymmeniä, jotka ovat ahkeroineet koko pienen ikänsä ja joiden tulokset ovat ihan huippuja. Eli ovat käyneet vaikeimman high schoolin matikkakurssin jo heti high schoolin alussa ja sen jälkeen suorittaneet matikan kursseja jo jossain Stanfordissa, ja olleet jo edelliset kesät siellä jonain tutkimusapulaisena. Tai ovat ahkeroineet AP-kursseja (advanced placement) jo kolme vuotta viimeisen vuoden sijaan. Tai ovat soittaneet jo jossain kansainvälisesti tunnustetussa orkesterissa jo vuosia ja ovat kahmineet kaikenlaisia tunnustuksia. Tai sattuvat olemaan jonkun urheilulajin olympiavalmennettavia tai ainakin oman lajinsa ikäluokkansa huippua ja kärkkymässä urheilustipendiä johonkin huippukouluun. Oikeasti tätä on vaan niin vaikea hahmottaa edes täällä asuessa, että miten huippua väkeä näissä kouluissa on, ja miten joidenkin vanhemmat ovat panostaneet lapsiinsa ja heidän menestykseensä jo pienestä lähtien. Varsinkin aasialaisista perheistä tulevat panostavat matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin erittäin vahvasti. Eli ongelmat on kouluissa hyvin erilaiset kuin jossain muualla maata niissä "huonoissa amerikkalaisissa kouluissa, joissa ei tarvi tehdä mitään", joista aina muistetaan Suomessa mainita.

Oho, karkaspas tämä alustus nyt vähän aiheen ohi. Pointtina siis oli se, että yritettiin löytää tosiaan hakulistalle sellaisia, jotka olisivat teinin tasolle sopivia, ei liian kilpailuhenkisiä ja musertavia, mutta myös sellaisia, joissa on hyvä koulutusohjelma teinin valitsemalle alalle. Täällä kun ei tosiaan mennä minkään  pääsykokeen ja pelkkien todistusten perusteella, ja collegetkin haluavat monipuolisen opiskelijayhteisön, niin ei voi ihan ennakoida, että mitä haluavat minäkin vuonna painottaa. Meidän teini kun ei edes pääse mihinkään kiintiöön, kun on täällä opiskellut yli vuoden ja on vakituinen Kalifornian asukas, niin ei voi hakea ulkomaalaisten hakijoiden kiintiössä. Valkoihoisena poikana tekniselle alalle ei myöskään saa mitään lisäbuustia sukupuolen tai entisen taustan vuoksi. Mikä on siis täysin ymmärrettävää ja kannatettavaa, ei kait kukaan halua, että vaikka insinööriopiskelijoista ja sitten myöhemmin teknisen alan työväestöstä 95% on aasialaistaustaisia poikia.

Jaa, ja taas mentiin sivuraiteille.. No, äidin jännitys jo vähän helpotti, kun parista collegesta tuli jo ennen vuodenvaihdetta tieto, että sinne teini on hyväksytty. Oltiin ihan tarkoituksella haettu muutamaan paikkaan tuossa aikaisemmassa kiintiössä, että voisi sitten (toivottavasti) hetken hengähtää, että joku paikka ainakin on varma. On sillä kuitenkin suuri psykologinen merkitys, kun muuten pitäisi odotella tuonne maaliskuulle eli lähemmäs puoli vuotta hakuajasta, että pääsikö vai eikö päässyt. Keväällä sitten tuli vielä ne pari hyväksyttä ja yksi varasija, joten sitten olikin tositoimet edessä, ja valinta tehtävä huhtikuun loppuun mennessä, että minkä paikan sitä ottaa vastaan.

Teini ei päässyt sen listalla olleisiin TOP3-vaihtoehtoihin, mutta se oli meillä kyllä jo enemmän tai vähemmän etukäteen tiedossa, että näin tulee käymään, koska kilpailu on kovaa, SAT-tulosten olisi pitänyt olla lähes täydelliset ja tänä vuonna oli jälleen ennätysmäärä hakijoita. Kun hakuajan jälkeen tulee joka koulusta viestiä, miten tänä vuonna on hakijoita 85 000 tai 100 000 ja tiedät, että yleiset hyväksymisprosentit ovat jotain 15-30 % (ja suosituissa oppiaineissa vielä reippaasti vähemmän), niin kyllä sitä jo tietää jokusen "ei kiitoksenkin" olevan tulossa. Teini otti kuitenkin asian tosi hyvin, kun 4/12 paikoista kuitenkin tuli se "onneksi olkoon, olet hyväksytty ilmoitus". Olimme päättäneet, että kaikilla kampuksilla, joista hyväksyntä tulee, käydään myös tutustumassa ennen kuin päätöstä suuntaan tai toiseen tehdään. Helmikuussa siis käytiin kahdella kampuksella Pennsylvaniassa ja huhtikuussa oli sitten kahden kampuksen vuoro Kaliforniassa. Näistä itse asiassa toiseen ei teini päässyt, kun oli koulun orkesterin reissulla Havaijilla, joten mentiin sitten puolison kanssa kahdestaan. Olo oli kyllä ensin vähän hölmö, kun siellä kahdestaan puoliskon kanssa oltiin, mutta ei kukaan varsinaisesti kiinnittänyt meihin huomiota. Oli kuitenkin hyvä käydä juuri tuolla hyväksyttyjen opiskelijoiden päivänä (admitted student day), koska informaatiota saa todella paljon enemmän kuin ihan normaalilla vierailukierroksella.

Olin ajatellut, että pitää varmaan sitten tehdä excel-taulukko plussineen ja miinuksineen, joissa otetaan huomioon niin kustannukset kuin eri oppilaitosten tarjoamat mahdollisuudetkin. Ei sitten kuitenkaan tarvinnut. Teini tykästyi kovasti tähän yhteen UC-kampukseen (University of California) ja heidän tarjontaansa, eikä meillä ollut siihen oikeastaan paljon lisättävää. Sinänsä olen itse oikein tyytyväinen, että teini pysyy Kaliforniassa, niin paikan läheisyyden ja kustannustenkin takia. On ihan eri asia maksaa in-state tuitionia (eli oman osavaltion opintomaksua) kuin sitä out-of-state tuitionia (eli kalliimpaa maksua toisessa osavaltiossa). Ja vaikka yhteen yksityiseen kouluun teini olisi saanut suhteellisen hyvän stipendinkin, oli tämä UC-valinta siltikin halvempi. Päätöstä ei siis tarvinnut miettiä, vaan kyseisen koulun kierroksen jälkeen asteltiin kampuksen kauppaan ostamaan koulun paita ja muut tilpehöörit. Teini oli vakuuttunut, että vaikka olisi päässyt varasiljalta vielä myöhemmin sinne toiseen UC-collegeen, joka on korkeammalla rankingilla eri listoilla, niin ei silti vaihtaisi enää sinne. Eli se täällä kovasti tolkutettu "opiskelupaikan pitää olla hyvä match sekä opiskelijalle että oppilaitokselle" näyttäisi nyt ainakin teinin osalta toteutuneen. Toki vielä ei voi tietää, että millaista se opiskelu sitten on. Mutta joitain teinin tuttuja on myös tulossa tuonne, joku vielä samaan oppiaineeseen, niin on ihan hyvillä mielin päätöksestään.

Ja kun nyt olen postauksen verran hyppinyt tässä aiheesta toiseen, niin palaan vielä noihin kustannuksiin. Vaikka UC on näin Kaliforniassa asuvalle halvempi vaihtoehto kuin joku toinen koulu jossain toisessa osavaltiossa, niin ei se silti todellakaan mikään ilmainen ole. Lukukausimaksu ja siihen liittyvät maksut ovat noin 14 000 $, mutta kokonaiskustannukset ovat siinä vähän reilut 35 000 $ vuodessa. Nämä kokonaiskustannukset siis sisältävät tuon lukukausimaksun ja sitten n. 13-17 000 $ asumis- ja ruokakuluja (room and board), sekä sitten yleisemmät kulut kuten kirjat, matkat, henkilökohtaiset tarvikkeet jne. Eli osa toki näistä kuluista tulisi vaikka teini asuisi kotona ja syljeskelisi kattoon. Nuo asumis- ja ruokakulut vaihtelevat vähän sen mukaan, että mikä paketti ja millainen asunto on kyseessä. Aika usein ensimmäisen vuoden opiskelijoiden pitää asua kampuksella, joka on toki verkostoitumisen ja kaverien löytämisen takia hyväkin. Ensimmäisen vuoden opiskelija harvemmin saa omaa huonetta, vaan asuvat 2-3 hengen yhteishuoneessa (ei siis mitään suomalaisia soluasuntoja, vaan kaikki asuvat samassa huoneessa ja kylppärit ym. on käyvällä ihan niinkuin elokuvissa). Nämä kimppakämpät on tietty vähän omaa huonetta halvempia. Myös ruokailupaketteja oli erilaisia, mutta koska kimppahuoneessa ei ole mitään kokkausmahdollisuuksia, niin otimme sen kattavimman paketin, eli saa syödä niin paljon kuin haluaa 7 päivänä viikossa missä tahansa kampuksen ruokalassa. Kustannukset esim. vain 5 päivää viikossa vaihtoehtoon olivat niin pienet, että vaikka välillä kävisi jossain kampuksen ulkopuolella syömässä, niin silti se tuntui vaihtoehtona järkevimmältä.

Paikan hyväksymisen jälkeen piti maksaa heti varausmaksu, ja sen jälkeen on pitänyt myös täytellä kaikenmaailman lomakkeita. Kaikki rokotustiedot piti syöttää järjestelmään, myös nuo majoitus- ja ruokavalinnat tuli tehdä. Vielä odotellaan tietoa, että millaisen majoituksen ja kämppikset teini saa. On pitänyt myös käydä enkun kirjallisessa kokeessa (koska teinin äidinkieli ei ole englanti, ja joku testitulos ei ollut riittävän korkea), ja joko odottaa AP-testien tuloksia tai tehdä netissä matikan lähtötasotesti, jolla määritellään mikä matikan kurssi teinin pitää ottaa. Vielä on edessä ensimmäisen lukukauden kurssien valinta, ja niitä varten pitää tutustua kurssiluettoloihin ennen orientaatiopäivää, joka on vielä tässä kesällä. Siellä tehdään sitten valinnat syksylle. Itse opinnot alkavat sitten syksyllä.

Ja mitä sitten jos kaikista paikoista olisikin tullut hylkäys? Teini olisi mennyt suorittamaan community collegeen ensimmäisen vuoden tai kahden verran opintoja ja sitten hakenut siirto-opiskelijana johonkin 4-vuotiseen collegeen. Monet tekevät näin varsinkin jos tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole vielä ihan selvät, koska vaihtoehto on myös halvempi. Mutta uskon, että meidän teinille on parasta päästä sinne kampukselle tutustumaan kavereita ja opettelemaan elämää ilman vanhempia jo tässä vaiheessa. Aikahan sen sitten näyttää, että miten ne opiskelut syksyllä lähtevät käyntiin.

Uuden työn aloittaminen, paperien täyttämistä

Tämä teksti on ollut keskeneräisenä luonnoksissani jo useampia kuukausia, mutten saanut sitä sitten koskaan valmiiksi. Nyt kun tämä taas on ajankohtainen, niin päivitetäänpä loppuun asti.

Kun täällä vastaanottaa työn, niin paperirumba on suhteellisen massiivinen. Luettavaa, tulostettavaa, allekirjoitettavaa, skannattavaa ja täytettävää e-lomaketta yleensä riittää ihan riittävästi. Eikä se ihan hirveästi edes vaikuta että oletko töissä suoraan ko. yrityksessä vaiko jonkun alihankkijan kautta vendorina tai kontraktorina. Aina sitä allekirjoitettavaa vaan riittää. Yritän nyt saada tähän kuvattua omien kokemusten perusteella, mitä se paperikasa oikein pitää sisällään.

• Henkilötiedot paperi – tämä tosin on usein täytetty jo hakuvaiheessa, tai jos on esim. otettu pikaisesti yhteyttä jostain, niin se täytetään/täydennetään ennen työtarjouksen saamista. Tässä kysytään yleensä henkilötiedot, osoitteet, koulutustiedot ja aiemmat työpaikat palkkaustietoineen ja tehtävänkuvauksineen. (Jep, suurin osa kysyy myös palkan tasoa aiemmissa tehtävissä...) Ja joskus tämä sitten pitää täyttää vielä uudestaan kun paikkaa hyväksyy, jolloin yleensä kysytään myös hätätilanteiden varalle joku kontaktihenkilö (emergency contact).
• Työtarjous (offer letter) – jossa tarjotaan henkilölle tiettyä tehtävää, määritellään palkkaus, aloituspäivät ja muut tarpeelliset. Tämän allekirjoittamalla hyväksyt, että otat paikan vastaan siihen kirjatuilla ehdoilla. 
• Taustatiedot lomake (self-identification infomation) – tämä on vapaaehtoinen, mutta valtio vaatii, ettei ketään syrjitä, joten keräävät yleensä tietyt taustatiedot tällä lomakkeella. Tässä taitaa ihan yleisesti olla kysytty etnistä tausta, sukupuoli, onko henkilö veteraani, ja joskus sitten invaliditeetista (usein liittyy veteraanistatukseen, mutta esim. muistakin sairauksista, jotka voivat vaikuttaa työn tekoon voidaan kysyä.
• I-9-lomake (Employment Eligibility Verification) – tällä varmistetaan, että kyseisellä henkilöllä on oikeus työskennellä maassa. Tähän täytetään taas kaikki henkilötiedot sosiaaliturvatunnuksineen ja jonkun pitää sitten vielä todistaa nähneensä palkattavan henkilön dokumentit, joilla työskentelyoikeus tarkistetaan (esimerkiksi USAn passi tai Green Card, tai sitten kaksi erillistä dokumenttia, joista toisella varmistetaan henkilöllisyys tai toisella työlupa).
• W-4-lomake – tämä taas on verottajan lomake, johon täytetään jälleen kerran kaikki henkilötiedot, osoitetiedot ja sosiaaliturvatunnus, sekä mahdolliset vähennykset ja tieto verotetaanko henkilöä sinkkuna vai yhdessä puolison kanssa perheverotuksena.
• Tilitiedot – palkanmaksua varten pitää tietenkin antaa tilitiedot, jotka edelleen usein tehdään täyttämällä taas erilliselle lomakkeelle henkilötiedot sekä liittämällä mitätöity shekki kyseiseen lomakkeeseen. Shekissä kun on ne tilitiedot kirjattuna. Usein sitten vielä pitää täyttää erillinen paperi, jos (ja kun) haluaa antaa suoramaksuluvan, että palkka tulee suoraan tilille, eikä shekkinä kotiin.

Näiden lisäksi voi olla firmakohtaisia papereita: 

• NDA, CAA, CDA, etc. – eli erilaiset salassapitosopimukset.
• Työnkuvan vahvistus – eli paperi, jossa kerrotaan työnkuva ja velvollisuudet vahvistetaan allekirjoituksella. 
• Erillinen paperi, jossa vahvistetaan vielä palkka ja etuudet. 

Sitten vielä työn aloittamisen jälkeen pitää vahvistaa erilaiset etuudet, jos firma sellaiset tarjoaa, ja valita tarjotuista haluamansa etuudet. 

• 401K – eläkesäästötili, jonka jotkut työnantajat tarjoavat. Se saatetaan tarjota vain mahdollisuutena maksaa osa palkasta (ennen veroja) valitun firman 401K-rahastoon (tai mikä lie). Tai osa firmoista tarjoaa oikeille työntekijöilleen (ei siis kontraktorina tai alihankkijana töitä tekevälle) myös jonkunasteisen matchauksen. Eli tiettyyn rajaan asti firma siirtää ko. tilille  yhtä paljon kuin työntekijäkin. Eli jos itse siirrät joka palkasta vaikka 4 % 401K:hen, niin firma laittaa sinne sinun nimissäsi saman verran. Mutta todellakin yleensä tuo raja on maksimissaan muutamia prosentteja.
• Sairausvakuutus – tietyn kokoiset työnantajat velvoitetaan tarjoamaan työntekijöilleen sairausvakuutuksen. Siitä ei sitten olekaan mitään velvoitetta, että kuinka paljon työnantaja siitä joutuu itse maksamaan. Nämä siis ovat yleensä ryhmävakuutuksia, joten hinta saattaa olla yleensä hieman halvempi kuin yleisillä markkinoilla. Mutta työnantaja voi joko vaan tarjota vakuutuspaketin niin, että työntekijä maksaa itse sen kokonaan tai työnantaja saattaa maksaa siitä suuren osan, jolloin työntekijän palkasta otetaan muutaman satasen sijaan vaan muutamia kymppejä vakuutusmaksuja. Aika usein tarjolla on muutama vaihtoehto, joista valita itselle paras vakuutusmaksujen ja niiden kattavuuden perusteella. 
• Tapaturma- ja henkivakuutukset – työnantaja saattaa tarjota suht edullisen ryhmävakuutuksen myös näihin. 
• HSA (health savings account) – voi olla myös mahdollista ottaa HSA, johon laitetaan palkasta ennen veroja tietty summa sairaus- ja terveydenhoitokuluja varten. Tänne voi verottajan mukaan laittaa jokusen tonnin, mutta työnantaja voinee itse myös ilmoittaa maksimin, mitä työntekijä voi sinne siirtää. Nämä siis päätetään ennen vuoden alkamista, eikä rahoja voi käyttää muuhun kuin erilaisiin sairauden- ja terveydenhuoltokuluihin.

Osan näistä voi hoitaa myös sähköisesti ja sähköisellä allekirjoituksella, riippuen vähän firmasta, mutta yleisesti myös ihan sitä normipaperia tulee allekirjoitettavaksi yleensä ihan reippaasti. Yleensä ne voi sitten skannata ja lähettää, mutta johonkin pitää lähettää joitain papereita ihan paperiversioinakin. 

Mulle tarjottiin 1,5 viikon ihan kiinnostavaa pestiä, kun mulla sattui juuri olemaan pari viikkoa ylimääräistä aikaa, kun vanha duuni oli jo loppunut ja uusi ei vielä alkanut. Kyllähän sitä mietti, että jaksaako sitä paperihärdelliä pyörittää tuon työajan takia. Päädyin sitten lukemaan, tulostamaan, allekirjoittamaan ja skannaamaan 15 sivua paperia tuota varten. Että silleen.

Lick Observatory -observatorio

Löytyyhän näitä paikkoja lähinurkiltakin, joissa ei ole tullut käytyä. Erittäin sateisen ja suhteellisen kiireisen kevään jäljiltä vihdoin aurinko paistaa ja jää välillä vapaa-aikaakin päiviin, joten päätettiin suunnata tuolla kukkuloilla, n. 20 mailia San Josesta, olevalle observatoriolle.

Matka ei sinänsä ole pitkä, mutta melko suuri osa siitä on serpentiinitietä kukkulaa ylös, alas ja sitten vielä toista ylös, eli aikaa matkaan saa kyllä kulumaan odotettua enemmän. Mutta paikka on aivan upea. Observatorio on rakennettu tuonne Mount Hamiltonille v. 1876, ja 10 vuotta myöhemmin sinne on jo rakennettu aikansa suurin 91-senttinen linssikaukoputki (alla kuvissa 4 ja 5). Paikan rakennuttanut James Lick, jonka mukaan tuo isoin putki on myös nimetty, on muuten haudattu kyseisen kaukoputkirakennelman alle ja on ainoa ihminen maailmassa, joka on vastaavaan paikkaan haudattu. Tuolla on yhteensä neljä eri teleskooppia, joten valkoisia kupuja kurkistelee siellä pitkin vuorenrinteitä enemmänkin. Niistä ainakin kahteen pääsee sisälle päivisin. Nykyisin rakennus on University of Californian hallinnassa, ja sitä käyttävät kukin UC:n kampus astronomian pääaineen opinnoissa. Täältä käsin on löydetty mm. useita Jupiterin kuita jo 1800-luvun lopulla. Ja jos astronomia ei pätkääkään kiinnosta, niin paikasta on myös upeat maisemat, jotka eivät kuvista niinkään välity.

Täällä pääsee myös tavalliset talliaiset joskus kesäisin kurkkimaan taivaalle näillä. Mutta vähän helpommin sanottu kuin tehty, eli kesällä on muutamia iltoja/öitä, kun järjestävät näitä tilaisuuksia, mutta liput menevät kuulemma ihan parissa tunnissa, kun ne keväällä tulevat myyntiin. Kehottivatkin liittymään postituslistalle, josta tiedon keväällä saa nopeimmin ja ostamaan liput heti, kun tulevat tarjolle. En sitten tiedä, että voiko siellä yöpyä jossain vai kuinka läpi yön taivasta katsellaan, mutta sen serpentiinitien ajaminen pilkkopimeässä ei ihan hirveästi kyllä houkuttele, vaikka tilaisuudet muuten huipulta kuulostavatkin.

Kevätkuulumisia ja muuttohärdelliä

Täällä on menty sellaista haipakkaa, että on jäänyt blogi päivittelemättä. Jotain keskeneräisiä tekstejä odottelee julkaisua, kunhan ne tekstit ensin saisi kirjoitettua loppuun.

Tässä on teinin college-hyväksymiskirjeet saatu, kampuksia vierailtu, valinta tehty määräaikaan eli toukokuun ensimmäiseen mennessä, ja erinäisiä nettilomakkeita täytelty melko reippaasti. Nyt on edessä vielä AP-testejä ja kevään finals-loppukokeet ja teinin osalta tämä yleissivistävä koulutus sitten jotakuinkin taputeltu, syksyllä alkaa sitten opinnot yliopistossa. Yritän saada kirjoitettua tämänkin prosessin loppupuolesta jossain välissä. 

Kevääseen osuu ryppääseen aina muitakin menoja ja härdelliä, hammaslääkäriä (teinin oikojahoitokin on pian lopussa), silmälääkäreitä, teinin kesätyönhakua ym. Tuntuu, että joka viikonlopulle on jotain.

Kun teinin high school nyt loppuu, niin meidänkään ei enää tarvitse katsoa, että asutaan varmasti oikean koulupiirin puolella, joten olen tässä pitkin kevättä vähän seuraillut asuntojen hintoja tässä lähialueilla, lähempänä puolison työpaikkaa, ja sellaisilla alueilla, joissa hinnat ei ole ihan niin taivaissa kuin tässä nykyisellä asuinalueella (kohtuuhintaistahan täällä nurkilla ei oikein missään ole). Vuokra-asuntojen hinnat noudattaa usein sellaista hotelli- ja lentokonehinnoittelua, eli kun on paljon vaihtuvuutta, niin hinnat alkaa hilautua ylöspäin. Jossain asuntokomplekseissa jopa hinnat on eri eri päivinä. Esim. jos asunto vapautuu 1.5. ja voit muuttaa siihen 2.5. niin kuukausivuokra on 2750 $. Mutta jos haluatkin sopimuksen alkavan vasta 15.5. (jos se asunto on siis vielä silloin vapaa), niin hinta onkin 2820 $. Ihan käsittämätöntä. Ja kun meillä kerran on taloudessa allergikkoja ja toiveena on asua asunnossa, jossa ei ole kokolattiamattoja, niin valinnanvaraa on lähtökohtaisestikin melko vähän. Long story short. Löydettiin vahingossa näitä hintojen seurailuhakuja tehdessä pari potentiaalista vuokrakämppää, joista toinen oli ihan katastrofi, ja josta toiseen päätettiin muuttaa. Onneksi vuokraisäntä oli samaa mieltä. Nyt sitten tässä on kädet täynnä töitä, muutto vajaan viikon päästä, reilut kaksi viikkoa ennen koulun päättäjäisiä ja pari viikkoa ennen Suomi-vieraiden tuloa. Ei ole stressiä, ei...

No, ehkä kesäkuussa sitten hetkeksi helpottaa, kun teinin koulu on ohi ja se viettää aikaansa töissä, kuten me muutkin. Paitsi mulla taitaa alkaa taas töitten haku, ainakin projektin sisältö on muuttunut niin, että mun työt uhkaa taas kerran loppua. Mutta mietin sitä sitten vasta sitten joskus, nämä roinat ei muuta itse itseään.

Big Island, Hawaii: Volcanoes National Park, Hilo, Luau

Loman viimeisinä päivinä lähdettiin sitten ajamaan saari ympäri. Ensimmäisenä kohteena oli Volcanoes National Park, eli Big Islandin tulivuori. Kelit ja olosuhteet eivät vaan olleet ihan kohdallaan, ylempänä tihkutti vettä ja oli sumua, ja sen lisäksi mä olin alkanut yskiä. Siinä vaiheessa ei vielä tiedetty, että olinko jossain flunssassa (olin) vai oliko keuhkot ärtyneet saarella jossain määrin olevasta vogista (eli vulkaanisesta sumusta). Eli isommat haikkailut jäivät väliin. Vähän nähtiin jostain punaista laavaakin pilkottavan, mutta sumuisissa kuvissa se ei näy.

The last two days we spent driving around the island. First we headed to Volcanos National Park, that has an active volcano in it. Unfortunately the weather and conditions were not perfect. Up in the park it was foggy and rainy, and I also had started coughing, and I was not sure, if it was because I was sick or because of the vog (volcanic fog). (It turned out to me a cold or flu, that was circeling at work too.) So we skipped hiking pretty much. We did see some lava peaking somewhere, but it was too foggy to be pictured in the photos.

Tulivuoren höyryä näkyi tulevan ulos vähän sieltä sun täältä, joka keskeltä kasvustoja. / This one is steam coming from the volcano. Regular fog on the back.

Näkymät vaihtelevat pelkästä laavakivestä alueisiin, joista myös pilkistelee vihreää laavakivien välistä. / The scenery changes from black lava rock to green.

Hōlei Sea Arch. Tämän vierestä lähtisi haikkausreitti paikkaan, josta näkee laavan valuvan mereen. Aika-arvio reitin kulkemiseen on muistaakseni 4-6 tuntia, joten se jäi väliin. Puoliso mietti ajavansa itekseen illalla puiston ulkopuolella olevalle reitille, josta haikkausta olisi vain noin 1,5 tuntia, mutta se jäi nyt kelien vuoksi väliin. / Hōlei Sea Arch. Next to this goes the hiking path to the spot where lava meets the ocean. It is a strenuous hike and takes 4 to 6 hours, so we skipped that. Hubby read that outside the park there would be a 1,5 hour hike to the other side and was thinking about doint that, but the weather was not really great for that. You can also see the lava from helicopter or from a boat, so maybe we will still do that one day.

Tehtiin sitten lyhyempi kävely Pu`u Loa petroglyfeille, jossa on tuhansia petroglyfejä tehtyjä maassa olevaan laavakiveen. Eräs lähetyssaarnaaja löysi nämä vanhat merkinnät 1800-luvulla, ja nykyään isoimman alueen ympäri kuljetaan puista tehtyä reittiä, että kuviot säilyisivät vielä tulevillekin polville. / Pu`u Loa Petroglyphs. There is thousands of petroglyphs in this area, discovered by a missionary in 1823. Part of the trail is made of wood, so that these ancient carvings would be preserved better.

Yhden yön vietimme sitten Hilossa, jossa on selkeästi sateisempi ilma kuin toisella puolella saarta olevassa Konassa. Pientä tihkua oli siis luvassa koko päivälle. / We spent a night in Hilo. Hilo has definitely more rain than the other side of the island, and looks totally different. We did have some light rain also while staying there.

Nämä kuvat ovat Rainbow Falls -vesiputoukselta aivan Hilon vierestä. Ympäristö näytti enemmänkin sademetsältä kuin kuivalta mustalta laavalta. / These pictures are from Rainbow Falls near Hilo. The scenery is more rain forest type here than just plain black lava rock.

Pysähdyttiin Waipi'o Valleyssä, joka ei ehkä päässyt edukseen noilla keleillä. Kaikissa netissä löytyvistä kuvista tässä aukeaa syvänsininen meri hienoine rantaviivoineen. / Waipi'o Valley was a bit foggy, so it was not showing its best features, the deep deep blue ocean this time.

Viimeinen ilta yövyttiin Konassa ja käytiin luaussa, eli perinteisessä havaijilaisessa illanvietossa. Tämä oli yksi jossain suositelluista luauista, Voyagers of the Pacific Luau, mutta omaan makuun ehkä vähän liian turisteille suunnattu. Luau sisälsi erilaisia tanssi- ja tuliesityksiä eri tyynenmeren saarilta, sen lisäksi siihen kuului ruoka ja juoma. Tilaisuus veti varmaan 400 henkeä, joten ruoka oli jo vähän jäähtynyttä, kun meidän vuoro tuli ja maitait ruskeita muovimukeista. / The last night we spent in Kona, and visited a luau. This was recommended somewhere, Voyagers of the Pacific Luau. It just was a bit too touristy, when I am usually looking for something more authentic. It was not bad though, with the show, food and drinks.

Seuraavana aamuna sitten lento kohti kotia. Konan lentokenttä on oikeasti kokonaan ulkona. Joissain kohdin on tällaisia katoksia, mutta muuten kaikki turvatarkastuksista lähtien on joku ulkona tai katoksen alla. Olipa ensimmäinen kerta sitten tällaisellekin lentokentälle. / Then it was time to fly back home. The Kona airport is literally outdoors. There are a couple of buildings like this without walls, so everything is done under these roofs or totally outdoors. Interesting.