Täällä nurkilla käy esiintymässä noita maailmantähtiä suhteellisen usein. En ole ehtinyt ja jaksanut etukäteen selvitellä noita isoimpien tähtien aikatauluja, joten P!nk:in keikkakin on tainnut mennyt multa ohi jo pariin otteeseen tämän 2,5 vuoden aikana. Ja vaikka kaikenlaista roskapostia tuleekin, niin noitten lipunmyyntifirmojen mainospostit on jääneet jo jokusen aikaa tulematta - ilmeisesti olen ollut liian huono asiakas viime aikoina, kun en ole ostellut niistä lippuja pitkään aikaan.
Tänä keväänä bongasin jotain keikkoja jostain uutisjutuista ja sitten Grouponin mainosmeileistä. Kesän keikkaputki aloitettiin San Franciscon Stern Grove Festivalilta. Stern Grove Festival on ilmainen ja erilaisia keikkoja on useampana sunnuntaina pitkin kesää. Kesän ensimmäinen keikka on picnic-konsertti, johon liput saa ilmeisesti lahjoittamalla paljon rahaa tai oman paikkalippunsa voi ostaa arvonnan kautta. Tapahtuman sivujen mukaan muut paitsi picnic-paikat ovat kuitenkin ilmaiset. Emme olleet todellakaan varautuneet sellaiseen yleisöryntäykseen. Puistoa reunustaa eucalyptuspuiden täyttämä mäki ja koko mäenrinne oli täynnä ihmisiä, jotka olivat tulleet kuuntelemaan Patti Austinia ja Smokey Robinsonia (en normaalisti kuuntele tällaista musiikkia, mutta olihan tämä nyt kanssa vähän tällainen American Classic). Siinä paikkaa etsiskellässämme ihmettelin vahvaa tuoksua. Vaikka eucalyptuspuita olikin reippaasti, ei niiden niin vahvasti pitäisi tuoksua. Teini vaan vastasi "äiti, tää on San Francisco". Jeps. Eli ei siis raikas eucalyptuksen tuoksu, vaan kannabiksen..
Loput liput olinkin Sulo Vilén -tyyppisesti ostanut halavalla Grouponista. Eli kesän ohjelmassa oli sitten myös Queenin (solistina Adam Lambert) keikka San Josen SAP Centerissä. Alkuun vähän epäilytti Adamin astuminen niin isoihin saappaisiin, mutta keikka oli oikeasti tosi hyvä. Enemmän keikkafiiliksissä olisi ehkä ollut, jos ei olisi istunut niillä 24 taalan takarivin paikoilla, vaan olisi viitsinyt panostaa vähän parempiin lippuihin. Mutta ihan hyvä ilta niinkin ja hintansa väärti.
Itsenäisyyspäivänä siis kävimme Shorelinen itsenäisyyspäiväkonsertissa, jossa San Franciscon sinfoniaorkesteri soittaa ensin ja pimeän tultua alkaa ilotulitukset. Nämäkin liput bongasin Grouponista 20 taalaa / henkilö. Olivat oikein hintansa arvoiset ja saatetaan mennä ens vuonna uudestaan, vaikkei näin halpoja lippuja löydettäiskään. Samaan paikkaan mentiin kesän aikana vielä kahdesti ja samanhintaisilla lipuillakin.
Olin onnistunut bongaamaan, että Mötley Crüen jäähyväiskeikkakiertue tulee myös Shorelinelle ja kun ne sitten Grouponista bongasin, niin ostaahan ne piti. Sinänsä moista 80-90-luvun tukkaheviä ei ole tullut kuunneltua, no siis sitten 80-luvun, mutta kun kerran halvalla sai. Lämppärinäkin kun oli sellainen suhteellisen "tuntematon" suuruus kuin Alice Cooper, joten tällä keikalla sai kyllä rahalleen vastinetta ja enemmäkin. Alice Cooper soitti tunnin vielä valoisan aikaan, mutta itse pääesiintyjä heitti parin tunnin setin pimeän laskeuduttua. Ja mitäs muuta kuin niitä 80-luvun biisejä. Keikan yleisö ei muuten ollut mitään pitkätukkaista tukkaheviporukkaa, vaan sellaista perusamerikkalaista pienellä parralla ja pystytukalla. (Jonka näköistä porukkaa täällä vahvasti aasialaispainotteisissa Piilaakson lähiöissä ei ihan joka päivä näe.) Keikan loputtua oli hauska katsella kun konsertista poistujat käynnistelivät harrikoitaan siinä paikan ulkopuolella. Ja niitä pyöriä ei sitten ollut ihan vähän. Tolkuttoman mukavan oloista porukkaa, kun siinä kävelytien ruuhkassa yritettiin poistua omien (polku)pyöriemme kanssa. Vaikka vähän taisin kolhaista edelläkävelijääkin, niin ei tullut mitään haistattelua, vaan "cool, I should have though about biking here, too" kommenttia. Oli kyllä ihan huippuilta. Seuraavana aamuna tosin kyllä töihin lähteminen oli ihan tuskaa kaiken valvomisen ja hyppimisen takia.
Elokuun puolivälissä oli sitten vielä yksi keikka, jolle meillä oli liput. Rascall Flatts ja lämppärinä Sheryl Crow. En ole kantri-ihmisiä, mutta Sulo Vilén ja kun kerran halvalla saa ja niin edelleen. Tälle keikalle lähdettiin ihan liian myöhään, koska meillä oli aiemmin päivällä ollut toinen meno. Siinä sitä sitten ensin käveltiin puolisen kilometriä jonon päähän ja jonoteltiin. Joka siis johti siihen, että itse asiassa missattiin Sherylin keikan alku ja ne kaikki biisit, jotka itse olisin tunnistanut. Osittain syynä taisi olla se, että edellisenä iltana oli Wiz Khalifan keikan jälkeen backstagella ollut ammuskelu, jossa yksi oli kuollut ja turvatoimet oli selkeästi tiukemmat. Toisaalta ehkä kaikki muutkin oli tulleet vähän liian myöhään. Ja kyllähän tuollaisesta parinkymmenentuhannen konserttivieraan sisäänheittäminen nyt jonkun aikaa kestääkin. Normaalisti täällä meidän nurkilla ei kyllä cowboy-hattuja ja buutseja kauheasti näy, mutta keikkayleisöllä niitä näytti olevan aika reippaasti. Samaten erittäin niukkaa ja läpinäkyvää vaatetusta nuorilla naisilla, jos tässä nyt näin vanhan akan vinkkelistä asiaa katsoo. ;) Oikeasti niin humalaista porukkaa kuin siinä jonossakin näki sekoilevan en ole tässä maassa aiemmin, edes missään muussa yleisötapahtumassa, nähnyt. Keikka oli sinänsä ihan ok, kun vihdoin sisälle päästiin. Tällä kertaa oltiin tultu keikalle autolla, joten päätettiin skipata encoret ja lähteä ennen niitä pois. Saman päätöksen oli tehnyt kyllä useampi sata muutakin ihmistä, mutta näin päästiin sentään jokseensakin ajoissa kotiin, eikä jemitetty tuntikaupalla siellä täydellä parkkiksella odottamassa pääsyä sieltä pois.
Kesä alkaa pikkuhiljaa olla ohi ja nyt ei odota jääkaapin ovessakaan mitään keikkalippuja. Josko ens kerralla ehtisi ja muistaisi katsella niitä vähän enemmän omia suosikkeja ja maksaa oikein koko lipun hinnankin, jos joku vähän nykyaikasempi suosikkiartisti heittäisi keikan tässä jossain lähellä.
torstai 11. syyskuuta 2014
lauantai 6. syyskuuta 2014
Angel Island, Lands´ End San Francisco
Näin syysflunssassa kotona lorviessa on näköjään vihdoin aikaa käydä läpi kesällä otettuja valokuvia. Mulla on ollut puhelimessa lista erilaisista lähellä olevista paikoista, joissa haluaisin käydä. Suuren osan ajasta se lista on ihan unohtunut, mutta kaivan sen välillä esille. Yksi sellaisista on ollut Angel Island, saari tuossa San Franciscon lahdella. Keväällä bongasin Grouponista liput Angel Islandin kiertoajelulle, joten päätin ostaa ne pois, jotta tulisi vihdoin siellä käytyä. Kesäkuun loppupuolella sitten päätettiin lähteä käymään siellä. Angel Islandiin pääsee kahta kautta lautalla, joko San Franciscosta tai lahden toiselta puolelta Tiburonista. Koska Tiburonista näytti olevan useampi vuoroja, päätettiin lähteä sieltä. Toisaalta ei oltu käyty Tiburonissa ennen, joten tuli sitten sielläkin käytyä. Tiburonhan on kaupunki, jossa Robin Williams asui. Tosin tämän tiedon itse sain vasta näyttelijän kuoltua, mutta joka tapauksessa.
Angel Island on lahden suurin saari ja se on toiminut aikoinaan maahanmuuttoasemana, lähinnä Kiinasta tulleiden maahanmuuttajien vastaanottopaikkana 1900-luvun alkupuolella. Koska kiinalaisten papereita ja sukulaisuussuhteita on ollut vaikea selvittää, on osa heistä joutunut viettämään aikaansa saarella pitkiäkin aikoja. Lisäksi osittain pitkää oleskeluaikaa ovat selittäneet tartuntataudit ja karanteenissa olo saarella.
Saari on ollut myös armeijan tukikohta, mutta on nykyisin osavaltion puisto. Itse siis käytiin sellaisella "junabussilla" kiertoajelulla, mutta joskus olisi ihan hauska mennä saarelle patikoimaan ja pyöräilemään, jotta ehtisi tutustua paikkoihin paremmin. Tällä kertaa ei auringon porottaessa enää lähetty kiipeämään saarta ylös ja toiselle puolelle, jotta olisimme ehtineet nähdä paikkoja paremmalla aikaa.
Kotiinpäin ajaessamme päätimme käydä sitten vielä San Franciscossa paikassa, jossa ei ole tullut ennen käytyä, eli Lands´ End. Joka nimensä mukaisesti on tuo viimeinen osa tuota lahden vieressä olevaan maakaistaa, jonka jälkeen aukeaa sitten valtameri. Jonkun verran tuli sielläkin käveltyä mäkeä ylös ja sitten kiivettyä takaisin ylös, mutta todella kaunis paikka tuokin oli.
Angel Island on lahden suurin saari ja se on toiminut aikoinaan maahanmuuttoasemana, lähinnä Kiinasta tulleiden maahanmuuttajien vastaanottopaikkana 1900-luvun alkupuolella. Koska kiinalaisten papereita ja sukulaisuussuhteita on ollut vaikea selvittää, on osa heistä joutunut viettämään aikaansa saarella pitkiäkin aikoja. Lisäksi osittain pitkää oleskeluaikaa ovat selittäneet tartuntataudit ja karanteenissa olo saarella.
Saari on ollut myös armeijan tukikohta, mutta on nykyisin osavaltion puisto. Itse siis käytiin sellaisella "junabussilla" kiertoajelulla, mutta joskus olisi ihan hauska mennä saarelle patikoimaan ja pyöräilemään, jotta ehtisi tutustua paikkoihin paremmin. Tällä kertaa ei auringon porottaessa enää lähetty kiipeämään saarta ylös ja toiselle puolelle, jotta olisimme ehtineet nähdä paikkoja paremmalla aikaa.
 |
| Tiburon |
 |
| Gold Gate lautalta kuvattuna |
 |
| Bay Bridge lautalta kuvattuna |
 |
| Welcome Station, nykyinen museo |
 |
| Saaren aikajana |
 |
| Ei nähty pesukarhuja, vain varoituskyltti |
 |
| Vartijoiden asumukset ja muut rakennukset eivät olleet enää ihan siinä kunnossa, että niihin saisi mennä edes sisälle |
 |
| Sinänsä harvinainen kesäpäivä, että lahdella ei ollut sumua ja San Franciscoon näki melkoisen kirkkaasti |
 |
| Immigration Station, portaiden tekstit kuvaavat maahanmuuttajien todellisuutta |
 |
| Tiburon |
 |
| Angel Island |
 |
| Tiburon |
 |
| Lands´ End |
 |
| Tuonne tasaiselle kalliolle tuli käveltyä. Ja sitten kiivettyä mäki hikoillen takaisin ylös |
 |
| Ylös päin käveltäessä oli onneksi varjoakin välillä |
 |
| Golden Gate Lands´ Endistä katsottuna |
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Kesäkoulua, kesäleirejä jne.
Nyt kun syksy alkaa ainakin kalenterin mukaan olla jo täällä ja teininkin koulu taas alkanut, niin voisi ehkä muutaman sanan raapustella koulujen kesälomastakin. Kesäloman alkamis- ja päättymispäivät riippuu kovasti paikkakunnasta, päättymispäivissä näytti olevan jopa kahden viikon eroja. Joka tietty selittyy sillä, että osassa koulu alkaa myöhemmin ja osassa kaupunkeja on helmikuussa lomaa, osassa vain keväällä huhtikuussa "spring break". Kesäloma on suunnilleen suomen vastaavan pituinen noin 2,5 kk.
Edellisenä kahtena kesänä ei ole ollut niin kauhean tarkkaa, että onko teinillä jotain ohjelmaa vaiko eikö, koska olen ollut itse kotona. Tänä kesänä kun minä ja puoliso on käytännössä oltu koko kesän töissä, onkin sitten ollut vähän enemmän mietinnässä, että mitä teini tekee päivät. Varsinkin kun osa teinin kavereista on alunperin kotoisin muualta (= viettävät myös lomaansa jossain muualla kuin täällä nurkilla), ovat reissussa perheensä kanssa tai ovat esim. jossain kurssilla tai leireillä, niin ei sitä yksinkään voi pitkiä aikoja notkua. En suoraan sanottuna tajua, että miten pienempien lasten työssäkäyvät vanhemmat tämän hoitavat. No toki suuri osa esim. vanhempainilloissa tapaamistani vanhemmista on kotona ja puoliso töissä, jos perheessä on pienempiä lapsia - tai vaikka ei olisikaan, joten mitään isompaa järjestelyongelmaa ei ole. Jostain luin, että alle 13-vuotiaiden ei katsota olevan tässä maassa kykeneviä jäämään yksin kotiin (en nyt muista mistä luin). Jossain päin USA:tahan joku äiti sai sakot, kun 12-vuotias tyttärensä oli ollut päivän itsekseen puistossa ilman aikuista. Että käy siinä sitten näitten lomien kanssa töissä tasapainoisesti. (Sivuhuomautuksena: töissä on tullut sivusta kuunneltua lastenhoitokeskusteluja ja ilmeisesti 500 dollaria kahdesta lapsesta viikossa on halpa hoitomaksu, joten toisaalta senkin ymmärtää, miksi monessa perheessä se toinen aikuinen on kotona melko pitkään..)
No, onneksi tuo teini kuitenkin ei ole enää mikään vahdittava. Ongelmana tietty on, että ilman ajokorttia ei pääse kauhean kauas itekseen, jos ei sitten ole joku yöpymistä vaativa leiri. Yritin selvitellä erilaisia kesäleirejä jne., kun tämä kuitenkin on kaikkien kesäleirien luvattu maa (juurikin siksi, että vanhemmat voivat käydä töissä ja lapset ovat valvonnan alla sen pitkän kesän). No, tuon ikäisille ei kauheasti enää ole mitään leirejä lähialueella tarjolla tai olisi ollut ehkä jossain kauempana, joita ei sitten tullut selviteltyä. Teini päätti sitten suorittaa yhden pakollisen koulukurssin kesän aikana kesäkoulussa. Uskokaa tai älkää, niin kyseisen kurssin suorittaminen kesällä on ihan supersuosittua. Vaikka painoin lähetä-nappia ilmoittautumisen alkamisesta n. 30 sekunnin päästä, jäi meidän teini ensin varasijalle. Onneksi ryhmiä perustettiin lisää ja teini vietti sitten alkukesästä 3 viikkoa 5,5 tuntia päivässä Living Skills -kurssilla oppimassa asioita moraalista, päihteistä ja saamassa sukupuolivalistusta.
Katselin siis myös noita päiväleirejä, mitä alueella on tuon ikäisille tarjolla, lähinnä siis jotain koodauskursseja jne., mutta lähemmäs 2000 dollaria viikon Python-kurssista, 6 tuntia päivässä, ei oikein tuntunut ihan omalle kukkarolle sopivalta vaihtoehdolta. Ja jollain olisi sinne kurssillekin pitänyt päästä. Puoliso ja teini kävi jossain koulun tilaisuudessa kurkkaamassa, mitä kesäsuunnitelmia siellä tarjottiin, mutta ne maailmanympäriristeilyt, kesäkurssit Harvardissa, vapaaehtoistyö Borneossa ei oikein kuulostanut omaan lompakkoon tai muutenkaan omiin suunnitelmiin sopivilta. Jotain kursseja olisi ollut tässä lähempänäkin, mm. Berkeleyssä ja UC Davisisissa ja ainakin yksi vanhempi kertoi oman teininsä menevän kuukauden kurssille tuonne jälkimmäiseen. En ole jaksanut selvitellä, kun silloin oli jo liian myöhäistä, mutta tuskin sekään lysti ihan mitään ilmaista ole.
Koko kesä opiskelua ei kuitenkaan tuntunut ihan hauskalta vaihtoehdolta, mutta bongasin jostain, että täällä meidän nurkilla järjestetään lasten tiedeleirejä ja niihin haettiin vapaaehtoisia leiriohjaajan avustajia. Sinne piti oikein tehdä hakemus ja käydä haastattelussakin. Ja sellaiselle leirillehän teini sitten suuntasi loppukesästä kahtena viikkona. Leiri oli sellainen päiväleiri, eli joka päivä 7 tuntia, toisella viikolla n. 6-luokkalaisia leiriläisiä, toisella 2-3 -luokkalaisia. Leiri painottui enemmän fysiikkaan ja kemiaan ja olivat siellä sitten rakennelleet virtapiirejä, sähkömagneetteja, siltoja ym. Teini tykkäsi kovasti ja toivoi, että olisi itsekin päässyt leiriläiseksi joskus vastaavalle leirille. Suomessa vaan aikoinaan aika hintsusti oli tarjolla mitään vastaavaa. Täällä lapset menevät enemmän jo pienestä pitäen erilaisille "akateemisille" leireille, ainakin tällä alueela.
Sain myöskin vihdoin etsittyä teinille soitto-opettajan, nythän tuo on soitonohjausta täällä saanut vain orkesterissa. Opettaja tuntuu mukavalle ja teini tuntuu tykkäävän myös. Kesällä oli oikein hyvä aloittaa, kun aikataulu oli vähän vapaampi, eikä muut läksyt ja kiireet painaneet päälle.
Aika paljon aikaa teinille jäi silti myös kavereiden kanssa lorvimiseen, pelikoneella pelaamiseen ja muuhun vähemmän aikataulutettuun sekä viikonloppuisin rannalla lorvimiseen. Kyllä siinä oli taas pitkä pätkä kesällä aikaa kulutettavaksi kaikenlaiseen. Itsellä kun kesä tuntui liian lyhyeltä, vapaa-aika kun rajoittui lähinnä viikonloppuihin. No, tasan ei käy onnen lahjat.
P.S. Tätä kirjoittaessa seinä taas tärähti. Kännykän sovellus kertoo, että 2,9 richterin asteikon järistys 4 mailin päässä. Noin pieni järistys ei kovin kauas tunnukaan. Mutta maaemo näyttää heränneen jyrähtelemään nyt tällä alueella enemmän kuin koko täällä olomme aikana aiemmin yhteensä. Tähän on nyt vaan totuttava.
Edellisenä kahtena kesänä ei ole ollut niin kauhean tarkkaa, että onko teinillä jotain ohjelmaa vaiko eikö, koska olen ollut itse kotona. Tänä kesänä kun minä ja puoliso on käytännössä oltu koko kesän töissä, onkin sitten ollut vähän enemmän mietinnässä, että mitä teini tekee päivät. Varsinkin kun osa teinin kavereista on alunperin kotoisin muualta (= viettävät myös lomaansa jossain muualla kuin täällä nurkilla), ovat reissussa perheensä kanssa tai ovat esim. jossain kurssilla tai leireillä, niin ei sitä yksinkään voi pitkiä aikoja notkua. En suoraan sanottuna tajua, että miten pienempien lasten työssäkäyvät vanhemmat tämän hoitavat. No toki suuri osa esim. vanhempainilloissa tapaamistani vanhemmista on kotona ja puoliso töissä, jos perheessä on pienempiä lapsia - tai vaikka ei olisikaan, joten mitään isompaa järjestelyongelmaa ei ole. Jostain luin, että alle 13-vuotiaiden ei katsota olevan tässä maassa kykeneviä jäämään yksin kotiin (en nyt muista mistä luin). Jossain päin USA:tahan joku äiti sai sakot, kun 12-vuotias tyttärensä oli ollut päivän itsekseen puistossa ilman aikuista. Että käy siinä sitten näitten lomien kanssa töissä tasapainoisesti. (Sivuhuomautuksena: töissä on tullut sivusta kuunneltua lastenhoitokeskusteluja ja ilmeisesti 500 dollaria kahdesta lapsesta viikossa on halpa hoitomaksu, joten toisaalta senkin ymmärtää, miksi monessa perheessä se toinen aikuinen on kotona melko pitkään..)
No, onneksi tuo teini kuitenkin ei ole enää mikään vahdittava. Ongelmana tietty on, että ilman ajokorttia ei pääse kauhean kauas itekseen, jos ei sitten ole joku yöpymistä vaativa leiri. Yritin selvitellä erilaisia kesäleirejä jne., kun tämä kuitenkin on kaikkien kesäleirien luvattu maa (juurikin siksi, että vanhemmat voivat käydä töissä ja lapset ovat valvonnan alla sen pitkän kesän). No, tuon ikäisille ei kauheasti enää ole mitään leirejä lähialueella tarjolla tai olisi ollut ehkä jossain kauempana, joita ei sitten tullut selviteltyä. Teini päätti sitten suorittaa yhden pakollisen koulukurssin kesän aikana kesäkoulussa. Uskokaa tai älkää, niin kyseisen kurssin suorittaminen kesällä on ihan supersuosittua. Vaikka painoin lähetä-nappia ilmoittautumisen alkamisesta n. 30 sekunnin päästä, jäi meidän teini ensin varasijalle. Onneksi ryhmiä perustettiin lisää ja teini vietti sitten alkukesästä 3 viikkoa 5,5 tuntia päivässä Living Skills -kurssilla oppimassa asioita moraalista, päihteistä ja saamassa sukupuolivalistusta.
Katselin siis myös noita päiväleirejä, mitä alueella on tuon ikäisille tarjolla, lähinnä siis jotain koodauskursseja jne., mutta lähemmäs 2000 dollaria viikon Python-kurssista, 6 tuntia päivässä, ei oikein tuntunut ihan omalle kukkarolle sopivalta vaihtoehdolta. Ja jollain olisi sinne kurssillekin pitänyt päästä. Puoliso ja teini kävi jossain koulun tilaisuudessa kurkkaamassa, mitä kesäsuunnitelmia siellä tarjottiin, mutta ne maailmanympäriristeilyt, kesäkurssit Harvardissa, vapaaehtoistyö Borneossa ei oikein kuulostanut omaan lompakkoon tai muutenkaan omiin suunnitelmiin sopivilta. Jotain kursseja olisi ollut tässä lähempänäkin, mm. Berkeleyssä ja UC Davisisissa ja ainakin yksi vanhempi kertoi oman teininsä menevän kuukauden kurssille tuonne jälkimmäiseen. En ole jaksanut selvitellä, kun silloin oli jo liian myöhäistä, mutta tuskin sekään lysti ihan mitään ilmaista ole.
Koko kesä opiskelua ei kuitenkaan tuntunut ihan hauskalta vaihtoehdolta, mutta bongasin jostain, että täällä meidän nurkilla järjestetään lasten tiedeleirejä ja niihin haettiin vapaaehtoisia leiriohjaajan avustajia. Sinne piti oikein tehdä hakemus ja käydä haastattelussakin. Ja sellaiselle leirillehän teini sitten suuntasi loppukesästä kahtena viikkona. Leiri oli sellainen päiväleiri, eli joka päivä 7 tuntia, toisella viikolla n. 6-luokkalaisia leiriläisiä, toisella 2-3 -luokkalaisia. Leiri painottui enemmän fysiikkaan ja kemiaan ja olivat siellä sitten rakennelleet virtapiirejä, sähkömagneetteja, siltoja ym. Teini tykkäsi kovasti ja toivoi, että olisi itsekin päässyt leiriläiseksi joskus vastaavalle leirille. Suomessa vaan aikoinaan aika hintsusti oli tarjolla mitään vastaavaa. Täällä lapset menevät enemmän jo pienestä pitäen erilaisille "akateemisille" leireille, ainakin tällä alueela.
Sain myöskin vihdoin etsittyä teinille soitto-opettajan, nythän tuo on soitonohjausta täällä saanut vain orkesterissa. Opettaja tuntuu mukavalle ja teini tuntuu tykkäävän myös. Kesällä oli oikein hyvä aloittaa, kun aikataulu oli vähän vapaampi, eikä muut läksyt ja kiireet painaneet päälle.
Aika paljon aikaa teinille jäi silti myös kavereiden kanssa lorvimiseen, pelikoneella pelaamiseen ja muuhun vähemmän aikataulutettuun sekä viikonloppuisin rannalla lorvimiseen. Kyllä siinä oli taas pitkä pätkä kesällä aikaa kulutettavaksi kaikenlaiseen. Itsellä kun kesä tuntui liian lyhyeltä, vapaa-aika kun rajoittui lähinnä viikonloppuihin. No, tasan ei käy onnen lahjat.
P.S. Tätä kirjoittaessa seinä taas tärähti. Kännykän sovellus kertoo, että 2,9 richterin asteikon järistys 4 mailin päässä. Noin pieni järistys ei kovin kauas tunnukaan. Mutta maaemo näyttää heränneen jyrähtelemään nyt tällä alueella enemmän kuin koko täällä olomme aikana aiemmin yhteensä. Tähän on nyt vaan totuttava.
lauantai 30. elokuuta 2014
Punapuita, Redwoods National Park
Parisen viikkoa sitten lähdimme tuttaviemme kutsuille tuonne pohjoisempaan Kaliforniaan. Otimme samaan rysäykseen maanantain töistä vapaaksi ja päätimme suunnata vielä hieman pohjoisempaan. Puoliso suunnitteli reissun, enkä tarkistanut reittejä (tuonne rannikolle kun ei meidän kohteestamme pääsekään ihan kauhean suoraa reittiä), joten takapuoli kulutti penkkiä melko reippaasti. Toisaalta käväisimme lounaalla toisessa osavaltiossa, eli Oregonissa asti, joten tuli taas yksi osavaltio lisää käytyjen joukkoon. Tällä reissulla opimme mm. sen, että Oregonissa autoa ei saa tankata itse. Se on itse asiassa laitonta. Oregonin lisäksi tällainen laki on vain New Jerseyssä tässä maassa. Osittain kait taustalla on ikivanhat palomääräykset, osittain taas pelko työpaikkojen menetyksestä. Toisaalta onhan se aika palvelua istua vaan autossa, ojentaa luottokortti työntekijälle ja odottaa, että auto on tankattu ja saada kortti ja kuitti käteensä.
Palattuamme Kaliforniaan kävimme sitten niissä kohteissa, joiden takia tämä takamusta kuluttava reissu itse asiassa tehtiin. Eli suuntasimme ensin Jedediah Smith Redwood State Park puistoon katselemaan punapuita ja liottelemaan jalkojamme joessa. Yöpyminen tapahtui Klamath nimisessä pikkukylässä rannikolla. Kyseinen paikka on ilmeisesti intiaanireservaatin alueella, ainakin siellä oli iso Yurok heimon yhteisökeskus ja paikallisella huoltoasemalla oli kolikkoautomaattialue ja viereen rakenteilla kasino. Seuraavana päivänä jatkoimme sitten matkaa etelään ja kävimme Redwood kansallispuistossa, jossa siis on näitä punapuita. Osuimme kansallispuistoon juuri metsänvartijan opaskierroksen aikaan, joten onnistuimme rauhoittavan punapuumetsän lisäksi oppimaan myös uutta tietoakin. Punapuut ovat maailman korkeimmaksi kasvava puu ja ikää voi olla tuollaiset 1000-2000 vuotta. Tosin tämä ei ole koko totuus. Puut eivät helposti kasva siemenestä (aluskasvillisuus tekee siementen kasvusta vaikean, joten puu kloonaa itsensä eli "äiti"puu alkaa kasvattaa juuresta uusia runkoja. Tästä syystä jossain kohdin puut ovat lähes täydellisessä ympyrässä, jos se emäpuu on kuollut, mutta on sitä ennen onnistunut kloonaamaan useita uusia puita ympärilleen. Jossain kohdit puut ovat myös aivan suorassa rivissä. Tälle selityksenä taas on se, että kun puu on kaatunut vanhuuttaan, se on alkanut toimia kasvualustana ja uudet puut ovat kasvattaneet juurensa kaatuneen puun ympärille. Punapuiden lisäksi metsässä on myös douglaskuusia, jotka nekään eivät ihan pieniä ole, mutta koossaan häviävät kuitenkin punapuille.
Poisajellessa törmäsimme, emme onneksi aivan kirjaimellisesti, kanadanhirviin (ainakin wikipedian mukaan tämä on suomennos lajille Roosevelt elk). Olivat rauhallisesti ruokailemassa siinä valtatien vieressä ja useampikin auto meidän lisäksi pysähtyi näitä ihastelemaan ja kuvailemaan. Joka oli ehkä ihan hyväkin, sillä osa näistä eläimistä päätti alkaa ylittää tietä ja jos liikenne ei olisi ollut jo muutenkin hiljaisempi, olisi saattanut tulla vähän epämiellyttävää jälkeä.
Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa. Ihanaa oli hengittää puhdasta metsän ilmaan ja olla kuin lilliputtimaassa näiden jättiläisten rinnalla.
Palattuamme Kaliforniaan kävimme sitten niissä kohteissa, joiden takia tämä takamusta kuluttava reissu itse asiassa tehtiin. Eli suuntasimme ensin Jedediah Smith Redwood State Park puistoon katselemaan punapuita ja liottelemaan jalkojamme joessa. Yöpyminen tapahtui Klamath nimisessä pikkukylässä rannikolla. Kyseinen paikka on ilmeisesti intiaanireservaatin alueella, ainakin siellä oli iso Yurok heimon yhteisökeskus ja paikallisella huoltoasemalla oli kolikkoautomaattialue ja viereen rakenteilla kasino. Seuraavana päivänä jatkoimme sitten matkaa etelään ja kävimme Redwood kansallispuistossa, jossa siis on näitä punapuita. Osuimme kansallispuistoon juuri metsänvartijan opaskierroksen aikaan, joten onnistuimme rauhoittavan punapuumetsän lisäksi oppimaan myös uutta tietoakin. Punapuut ovat maailman korkeimmaksi kasvava puu ja ikää voi olla tuollaiset 1000-2000 vuotta. Tosin tämä ei ole koko totuus. Puut eivät helposti kasva siemenestä (aluskasvillisuus tekee siementen kasvusta vaikean, joten puu kloonaa itsensä eli "äiti"puu alkaa kasvattaa juuresta uusia runkoja. Tästä syystä jossain kohdin puut ovat lähes täydellisessä ympyrässä, jos se emäpuu on kuollut, mutta on sitä ennen onnistunut kloonaamaan useita uusia puita ympärilleen. Jossain kohdit puut ovat myös aivan suorassa rivissä. Tälle selityksenä taas on se, että kun puu on kaatunut vanhuuttaan, se on alkanut toimia kasvualustana ja uudet puut ovat kasvattaneet juurensa kaatuneen puun ympärille. Punapuiden lisäksi metsässä on myös douglaskuusia, jotka nekään eivät ihan pieniä ole, mutta koossaan häviävät kuitenkin punapuille.
Poisajellessa törmäsimme, emme onneksi aivan kirjaimellisesti, kanadanhirviin (ainakin wikipedian mukaan tämä on suomennos lajille Roosevelt elk). Olivat rauhallisesti ruokailemassa siinä valtatien vieressä ja useampikin auto meidän lisäksi pysähtyi näitä ihastelemaan ja kuvailemaan. Joka oli ehkä ihan hyväkin, sillä osa näistä eläimistä päätti alkaa ylittää tietä ja jos liikenne ei olisi ollut jo muutenkin hiljaisempi, olisi saattanut tulla vähän epämiellyttävää jälkeä.
Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa. Ihanaa oli hengittää puhdasta metsän ilmaan ja olla kuin lilliputtimaassa näiden jättiläisten rinnalla.
 |
| Pohjois-Kalifornian kahta isoa maastopaloa on tullut sammuttamaan palomiehiä ympäri Kaliforniaa. Nämä eivät taida tietää, kuinka erikoiselta nimi suomalaisen korvaan kuulostaa. |
 |
| Automatkalla |
 |
| Automatkalla |
 |
| Nämä taas taitavat tietää, että kuinka hauskalta paikkakunnan nimi englanniksi kuulostaa.. |
 |
| Kuivuus iskee koko Kaliforniaan, monessa paikkaa joet on melkein kuivia uomia, tässä rantaa on reippaasti normaalia enemmän, mutta vettäkin vielä oli |
 |
| Tervetuloa Oregoniin! |
 |
| Jedediah Smith Redwood SP |
 |
| Jedediah Smith Redwood SP |
 |
| Jedediah Smith Redwood SP |
 |
| Klamath |
 |
| Autolla puun läpi |
 |
| Ja olihan se mentävä uudestaankin |
 |
| Kanadanhirviä tien reunassa |
 |
| ... ja tiellä |
 |
| Auringonvalolla on pitkä ja hankala matka punapuiden välistä |
 |
| Luonnonmaja punapuun sisällä. Tuli vahingoittanut puuta sisältä, mutta niin se vaan jatkaa kasvamistaan |
 |
| Avenue of the Giants. Tämä tie kulkee punapuiden välissä. |
 |
| Se toinen maastopalo |
 |
| Pikavisiitti Francis Ford Coppola vineryyn, tässä Coppolan palkintoja |
 |
| Aito ja alkuperäinen Kummisedän pöytä |
perjantai 29. elokuuta 2014
Maanjäristys
Viikko sitten lauantaina tuli ylimääräinen herätys n. klo 3.20, kun alkoi sänky alla täristä ja liikkua edestakaisin. Siinä ei montaa sekuntia tullut mietittyä, kun hyppäsi ylös, totesi, että "maanjäristys" ja etsin vaatteeni tuolilta. Kun ehdittiin olohuoneeseen asti, niin tärinä oli lakannut, eli kesto oli vain sellaiset vajaat 20 sekuntia. Mitään tavaroita ei pudonnut mistään, eikä mitään muutakaan vahinkoa sattunut. Kiitos nykyisen teknologian, kännykän ohjelma kertoi, että kyseessä oli 6 richterin järistys n. 100 km meiltä pohjoiseen Napa Valleyn alueella.
Hetken aikaa odoteltiin, että vieläkö järisee ja suuntasimme takaisin nukkumaan. Kuka sitten nukkui ja kuka ei. Aika koiranunta ainakin henkilökohtaisesti tuli loppuyö nukuttua jälkijäristystä odotellessa. Onneksi ei tullut kuin sellaisia juuri ja juuri havaittavia, alle 3 richterin asteikolla suunnilleen samalla alueella kuin tuo isompi. Tuntuvat lähinnä siltä kuin iso rekka ajaisi talon vierestä ja niitähän täällä siis tulee ihan älyttömän usein.
Lehdet tietenkin kirjoittelivat aiheesta, tuhoista jne., sillä täällä Pohjois-Kaliforniassa ei vastaavaa isompaa järistystä ole ollut sitten vuoden 1989 Loma Prietan järistyksen. Eräs tuttavani asuu Napa Valleyssa, hän tosin oli juuri sen viikonlopun reissussa, mutta kotiin palattuaan postaili facebookkiin kuvia ja aika lohduttoman näköistähän se oli, vaikka vahingot olivatkin vain aineellisia. Niinkin lyhytkestoinen järistys onnistuu kaatamaan isoja kodinkoneita ja pudottamaan kaikki tavarat keittiön kaapeista lattialle, puhumattakaan siis mistään hyllyistä tai muista tai olohuoneen rikkinäisestä ikkunasta. Kurjaa katseltavaa.
Yhtä suurta tai isompaa järistystä ennustettiin viikon sisällä tapahtuvaksi 54 % todennäköisyydellä. Toivottavasti jää tulematta.
Vaikka ei tänne meille tämä järistys osunutkaan, niin silti tietty konkretisoituu ihan eri tavalla, että ei tässä ihan vakaalla maalla täällä olla. On tässä vuoden sisällä tullut käytyä California Academy of Sciencen ja San Josen Tech museon maanjäristyssimulaattoreissa ja aika pitkälti samankaltaista vatkausta oli tämä lauantainenkin ainakin täällä meillä. Nyt sitä sitten katselee niitä sieltä nappaamiaan maanjäristyspaketin kokoamisohjeitakin vähän eri silmin. Vettä tai muuta juotavaa meillä onkin aina ruokakomerossa, samaten jotain ruoka-aineita (ne isot kauppojen pakkaukset!!), mutta pitäisi käydä tarkemmin tavarat ja ruuat läpi listan kanssa. Ohje on kuitenkin varatautua 7 päivään. Järistystuhojen lisäksi kun ainakin Napassa oli sähköt poikki ja kaasu- ja vesiputkia katkennut, joten ihan normaaliin ei heti pääse pahemman järistyksen jälkeen.
Järistysvakuutushan me otettiin kotivakuutuksen lisäksi jo heti alkuun. Hämmästykseksemme tämä ei ole kovin yleinen käytäntö vuokralaisissa. Mutta ei senkään turvin vettä tai ruokaa yhtään nopeammin saa, jos kaupat ovat kiinni, kun kaikki myytävät ovat rikkoutuneena kaupan lattialla.
Ei näitä silti auta miettiä sen ihmeemmin tai alkaa pelätä. Silloin ei elosta tulisi yhtään mitään. Vähän mittasuhteita sai kun menimme järistyksen jälkeisenä sunnutaina teinin koulukaverin vanhempien tupaantuliaisiin. Perheen isä kertoi olleensa Chilessä 8,8 richterin järistyksessä, joka oli kestänyt reilusi toista minuuttia ja vatkannu edes takaisin. Työkaveri puolestaan kertoi Japanin 9 richterin järistyksestä, joka kesti reilut 2,5 minuuttia ja jona aikana kuulemma tuntui, että koko Japani vajoaa pois olemasta. Kyseiset tuttavuudet eivät edes kuulemma heränneet tähän lauantain järistykseen, koska se oli "vain sellaista lempeää keinutusta". Toivottavasti jatkossa kuitenkin saa nukkua ilman vastaavia herätyksiä.
Hetken aikaa odoteltiin, että vieläkö järisee ja suuntasimme takaisin nukkumaan. Kuka sitten nukkui ja kuka ei. Aika koiranunta ainakin henkilökohtaisesti tuli loppuyö nukuttua jälkijäristystä odotellessa. Onneksi ei tullut kuin sellaisia juuri ja juuri havaittavia, alle 3 richterin asteikolla suunnilleen samalla alueella kuin tuo isompi. Tuntuvat lähinnä siltä kuin iso rekka ajaisi talon vierestä ja niitähän täällä siis tulee ihan älyttömän usein.
Lehdet tietenkin kirjoittelivat aiheesta, tuhoista jne., sillä täällä Pohjois-Kaliforniassa ei vastaavaa isompaa järistystä ole ollut sitten vuoden 1989 Loma Prietan järistyksen. Eräs tuttavani asuu Napa Valleyssa, hän tosin oli juuri sen viikonlopun reissussa, mutta kotiin palattuaan postaili facebookkiin kuvia ja aika lohduttoman näköistähän se oli, vaikka vahingot olivatkin vain aineellisia. Niinkin lyhytkestoinen järistys onnistuu kaatamaan isoja kodinkoneita ja pudottamaan kaikki tavarat keittiön kaapeista lattialle, puhumattakaan siis mistään hyllyistä tai muista tai olohuoneen rikkinäisestä ikkunasta. Kurjaa katseltavaa.
Yhtä suurta tai isompaa järistystä ennustettiin viikon sisällä tapahtuvaksi 54 % todennäköisyydellä. Toivottavasti jää tulematta.
Vaikka ei tänne meille tämä järistys osunutkaan, niin silti tietty konkretisoituu ihan eri tavalla, että ei tässä ihan vakaalla maalla täällä olla. On tässä vuoden sisällä tullut käytyä California Academy of Sciencen ja San Josen Tech museon maanjäristyssimulaattoreissa ja aika pitkälti samankaltaista vatkausta oli tämä lauantainenkin ainakin täällä meillä. Nyt sitä sitten katselee niitä sieltä nappaamiaan maanjäristyspaketin kokoamisohjeitakin vähän eri silmin. Vettä tai muuta juotavaa meillä onkin aina ruokakomerossa, samaten jotain ruoka-aineita (ne isot kauppojen pakkaukset!!), mutta pitäisi käydä tarkemmin tavarat ja ruuat läpi listan kanssa. Ohje on kuitenkin varatautua 7 päivään. Järistystuhojen lisäksi kun ainakin Napassa oli sähköt poikki ja kaasu- ja vesiputkia katkennut, joten ihan normaaliin ei heti pääse pahemman järistyksen jälkeen.
Järistysvakuutushan me otettiin kotivakuutuksen lisäksi jo heti alkuun. Hämmästykseksemme tämä ei ole kovin yleinen käytäntö vuokralaisissa. Mutta ei senkään turvin vettä tai ruokaa yhtään nopeammin saa, jos kaupat ovat kiinni, kun kaikki myytävät ovat rikkoutuneena kaupan lattialla.
Ei näitä silti auta miettiä sen ihmeemmin tai alkaa pelätä. Silloin ei elosta tulisi yhtään mitään. Vähän mittasuhteita sai kun menimme järistyksen jälkeisenä sunnutaina teinin koulukaverin vanhempien tupaantuliaisiin. Perheen isä kertoi olleensa Chilessä 8,8 richterin järistyksessä, joka oli kestänyt reilusi toista minuuttia ja vatkannu edes takaisin. Työkaveri puolestaan kertoi Japanin 9 richterin järistyksestä, joka kesti reilut 2,5 minuuttia ja jona aikana kuulemma tuntui, että koko Japani vajoaa pois olemasta. Kyseiset tuttavuudet eivät edes kuulemma heränneet tähän lauantain järistykseen, koska se oli "vain sellaista lempeää keinutusta". Toivottavasti jatkossa kuitenkin saa nukkua ilman vastaavia herätyksiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)