Säästämistä ja tuhlailua

Tässä maassa uskotaan aika vahvasti siihen, että kuluttajien kuluttaminen nostaa maan taantumasta. Taantuman aikaan ihmiset karsivat mm. ulkonasyömisestä ja muusta ns. turhasta kuluttamisesta. Ainakin paikallisia ravintoiloita illallisaikaan katsoessa voinee olettaa, että  taantuma alkaa olla alueella ohitettu. Ravintoloihin on turha yrittää seitsemän paikkeilla syömään ilman pöytävarausta. Eri alueilla toki tilanne on erilainen. Mutta sellaista kuluttajien pelottelua, että "nyt on lama ja aina vaan pahenee, älkää vaan ostako asuntoa tai mitään kallista, kun jäätte kuitenkin kohta työttömäksi" täällä ei ole. Suomessa sitä on näyttänyt nyt olevan jo vuosia putkeen.

Sinänsä hassua, että sitä kuluttamista lisätään "säästämällä". Lähes joka kaupassa on ostoskuitin alareunassa kerrottu, kuinka paljon tällä kertaa taas säästit ostamalla tuotteita alesta tai tarjouksesta tai käyttämällä kuponkeja (myös kortille sähköisesti ladattuja). Usein vielä kassahenkilö lukee sen kuitista ja kertoo sen. Jos säästö on oikein iso, saattaa summan lisäksi tulla onnittelut, wow-toteamus tai "sun pitäisi käydä ostoksilla muillekin, kun osaat löytää tarjoukset ja kortin kupongit ja säästät näin paljon". Melko pikaisesti sen "säästämismentaliteetin" kyllä omaksuukin. Siis sen, että ei ne tuhlatut rahat, vaan ne ostamalla saadut isot säästöt. :D Osalla meidän Suomi-vieraistakin siihen on mennyt vaan pari päivää.

"Säästämisen" takia sitten helposti ostaa myös kasan tavaraa varastoon. Ihan oma lukunsa on tietty Costco, jossa kaikki on tukkupakkauksissa, joten ruokatarvikkeita on ostettava aina useamman pakkauksen tukkupaketti tai hurjan isossa yksittäispakkauksessa. Mutta onhan se muissakin kaupoissa ihan hassua ostaa vain yksi tuote, jos tuote on "osta yksi, saat toisen kaupan päälle". Ja taas säästettiin, mutta tavaraa kertyy kaappeihin. Toki jatkuvasti kuluvaa tavaraa, kuten ihovoiteita ja hammastahnaa ostaessa sellainen ei haittaa. Mutta kun tarjous onkin sellainen, että kun ostat 12 tölkin limsalaatikon, saat toisen kaupan päälle ja vielä keksipaketin lisäksi, onkin kaapissa hirveä kasa korkeafruktoosista maissisiirappia. Joskus on itseään säästääkseen vaan käveltävä liian hyvien tarjousten ohi ja olla sillä kertaa olematta Sulo Vilén "kun sai niin halvalla".

Kaikkein hassuimpia ovat pankkikortille lisättävät rahaa takaisin -diilit (cash back). Ostamalla tietystä kaupasta kyseisen diilin ollessa voimassa, voi saada jopa 5-10 % takaisin ostossummasta pankin tilille. Siihen sitten päälle vielä se muu säästäminen. Ja säästämistähän se on oikeasti vasta, kun ostaa jotain jota oikeasti tarvitsi, eikä vaan siksi, että kun oli hyvät tarjoukset. Hyvänä esimerkkinä oikeasta säästämisestä oli, kun puoliso tarvitsi uudet lenkkarit. Lenkkarien hinta oli jo valmiiksi alennettu, eli olivat jo ihan hyvän hintaiset. Jostain oli tullut kyseisen urheilukaupan kuponki, jolla tietyn summan ylittävistä ostoksista sai kassalla 10 % alennusta. Yleensä eivät koske tarjoustuotteita, mutta tällä kupongilla sai alennuksen niistäkin. Loppusummasta pankki sitten vielä aikoinaan, varmaan ensi kuussa, palauttaa 5 % kortilla maksetusta hinnasta tilille. Sen lisäksi kyseisellä urheiluliikkeellä on vielä oma kanta-asiakasohjelmansa, jossa tietyin väliajoin tulee sähköpostiin lahjakortti. Lahjakortti on tietyn ajan ostosten kokonaissummasta 5 % ja sen voi käyttää liikeessä miten haluaa. Eli jos lenkkarit olisivat maksaneet esimerkiksi normaalisti 150 taalaa, mutta olivat nyt tarjouksessa ja hinta 100 taalaa, kassalla olisi maksettu 90 taalaa sen kupogin kanssa. Sen lisäksi tilille tupsahtaa 4,50 taalaa myöhemmin ja 4,50 lahjakortti liikkeeseen myöhemmin. Eli "säästettiin" taas 69 taalaa. Toki kaupan lahjakortin hyödyntäminen tarkoittaa sitä, että kauppaan on mentävä uudestaan ja ostettava jotain muuta. Eli ei ihan niin tyhmän kuuloista markkinointia kuin alkuun luulisi. Samantyylisiä kanta-asiakassysteemejä on muuallakin.

Hassuinta on vielä, että joskus on halvempaa ostaa tuote kyseisen firman nettikaupasta kuin kävellä 500 metriä kyseiseen kauppaan ostamaan se. Sain viime keväänä eräästä apteekki-kempparista sähköpostin, että jos tilaisin heiltä jotain tietyn ajan sisällä, saisin ilmaisen kotiintoimituksen ja 10% alennuksen tilauksesta. Muutama päivä myöhemmin tuli sähköposti samaisesta kaupasta, että saisin tilauksestani 25 % lisäalennuksen, jos tilaisin saman päivän aikana. Koska tarvetta allergialääkkeille oli ja olivat vielä verkkokaupassa tarjouksessa (lähikaupassa eivät olleet), tilasin allergialääkkeet netistä. Loppujen lopuksi sain kaksi pakettia samaan hintaan kuin olisin saman liikkeen myymälästä niitä saanut yhden. Siinä sitä sitten miettii, että kumpi huijaa kumpaa, hyvä tarjous ostajaa vai ostaja liikettä, kun saa tavaran niin halvalla. Tässä tapauksessa kun kyseinen tuote oikeasti tarvittiinkin.

Sen oppimiseen, että miten näitä kaikkia etuja parhaiten pystyy käyttämään, menee jonkun aikaa. Näin kotiäitinä ollessa kun on vielä aikaa seurata sähköpostimarkkinointia ja tarjouksia ja klikkailla ruokakauppaketjun kanta-asiakaskortilleni kaupan sivuilta löytyvitä e-kuponkeja. Töissäkäyvällä ei varmaan enää niinkään aikaa moiseen seurailuun olisikaan. Mutta siihen kait tämä osin perustuukin, kaikki kun eivät kupongeista ja cash backeista tiedä tai ehdi tai viitsi ottaa selvää, niin osalle porukalle on sitten varaa kaikenlaisia tarjouksia annella. Ja tietty volyymit on niin suuret, että jos sinne mahtuu tuhansien joukkoon joku extrasuperhyvä kuponkien käyttäjä, niin ei siitä kaupalle mitään kauheata tappiotakaan tule. Näistä kuponkityypeistähän on täällä ihan tv-ohjelmakin. Jaksoja löytyy youtubesta ainakin täältä. Todellakaan ihan äärimmäisyyksiin ei kyllä meidän perheessä ole menty. Meidän kauppalaskun "säästöt" on yleensä siinä 30-50% luokkaa, ei todellakaan lähellä 90-95%.

Akkujen latailua

En sitten tiedä, että onko tällainen lämmin ilmasto noiden autojen akkujen nopeampi surma, vaiko mitä. Toisesta autosta loppui akku edelliskesänä kaupan pihalle. Oltiin käyty nopeasti kaupassa ja kun tultiin takaisin parkkikselle, niin auto ei pihahtanutkaan. Onneksi olemme AAA:n jäseniä ja sinne soittamalla tuli sitten kaverit paikalle. Olisivat joko käynnistäneet kaapeleilla, että olisimme voineet ajaa korjaamolle tai vaihtaa akun siinä saman tien. Päädyimme silloin jälkimmäiseen, koska meillä ei ollut aikaa odotella uudestaan huollossa ja olimme viikonloppuna lähdössä ajelemaan vuorille. Onneksi siis akku petti siinä kaupan pihassa, eikä keskellä ei mitään. 50 min soitosta AAA:lle lähdimme ajamaan kaupan pihasta uuden akun kanssa. Akku piti maksaa, työt ja paikallesaapuminen eivät maksaneet mitään. Nopsasti sujui. Onneksi autossa ei ollut mitään nopeastipilaantuvaa. Odotellessa piti kuitenkin käydä ostamassa lisää juotavaa ja jäätelöä, sillä lämpötila oli kuitenkin +30C:n paikkeilla.

Toinen automme on hybridi ja se sitten teki saman tempun nyt marraskuussa puolison työpaikan pihalle. AAA:n kaveri kävi tällä kertaa käynnistämässä auton. Sanoivat, että akun pitäisi latautua sitten uudestaan. Jos näin ei kävisi, saattaisi olla, että ongelma onkin siinä hybridiakussa. Ja sen vaihtaminen onkin sitten vähän kalliimpi lysti. Auto toimi moitteetta parisen viikkoa, kunnes olimme lähdössä sillä asioille. Se ei inahtanutkaan autotallissa. Nyt kun on jo melkoisen pimeää ja autotallissa ei ole valoa, olikin vähän isompi projekti saada auto ensin pois tallista ja sitten käynnistettyä. Puoliso käynnisti itse kaapeleilla. Nekin näytti olevan jotkut kertakäyttökaapelit, kahva katkesi heti kättelyssä. Ja ennen kuin toteatte, että sellaista roinaa ne siellä USA:ssa myy, niin nämä kaapelit oli ostettu Suomesta. Niitä ei vaan ei oltu koskaan ennen tarvittu. Auto saatiin kuin saatiinkin huoltoon ja akun vaihtaminen ei olisi ollut iso homma. Kävi kuitenkin ilmi, että autoon piti tehdä pari recall-korjausta ja auto jäi sitten huoltoon päiväksi. Seuraavana päivänä sitten oli uusi akku ja muutkin korjaukset tehty. Ja taas voi ajella toistaiseksi.

Näiden jälkeen ollaan mietitty, josko pitäisi ottaa siitä AAA:n jäsenyydestä se parempi ja vähän kalliimpi versio. Tolla perusjäsenyydellä esimerkiksi ilmaista hinausta saa 5 mailia, joka ei tuolla keskellä ei-mitään riitä mihinkään. Paremmalla jäsenyydellä matka taitaa 100 mailia. Tämä nyt tietty taas unohtuu johonkin takaraivoon, kun akut on nyt vaihdettu ja niillä voi taas sen kolmisen vuotta körötellä.

Jälkimmäisen auton akkuongelmien aikaan on tullut vähän latailtua omiakin akkuja. Puolisolla ja itsellä on ollut pitkäkestoinen flunssa (influenssa?), joka on jatkuvan yskimisen ja räkimisen lisäksi sisältänyt vatsataudin. Flunssa alkaa helpottaa, mutta kyllä muutama päivä on mennyt omia akkuja lataillessa sohvalla maatessa, että saa levättyä ja päästyä taas normirutiiniin.

Säätöä sairausvakuutuksen kanssa

Alkusyksystä meidän sairausvakuutusyhtiö lähetti meille kirjeet, joissa kertoivat lopettavansa sairausvakuutusten tarjoamisen Kaliforniassa. Eli siis firma lopettaa kaikki tarjoamansa yksityiset sairausvakuutukset, myös olemassaolevat vakuutukset, vuoden loppuun mennessä Kaliforniassa. Jossain muissa osavaltioissa toiminta jatkuu siis ihan normaalisti. Pahoittelivat kovasti ja "tälläinen päätös on aina vaikea" ja blaablaa. Suoraan eivät siis sanoneet, mutta syy on ilmiselvästi vuoden alusta voimaan tuleva sairaushoitouudistus (Affordable Care Act tai lempinimeltään Obamacare). Kyseinen uudistus kun veloittaa kaikilta vakuutuksilta tietyn minimitason ja keneltäkään ei siis saa hylätä vakuutuksen saamista olemassaolevien sairauksien takia. Ja näin ollen vakuutusyhtiöt, joiden vakuutukset eivät ole kattaneet minimitasoa, ovat ilmeisesti päättäneet lopettaa vakuutukset osittain kokonaan, koska hintaa pitäisi nostaa niin paljon. Presidenttihän on luvannut, että kaikki voivat jatkaa nykyisillä vakuutuksillaan, jos tykkäävät vakuutuksesta. Tästä onkin kiivasti keskusteltu niin liittovaltion sulun aikaan julkisesti ja muutenkin lehtien palstoilla, koska mitenkäs pidät aiemman vakuutuksesi, jos koko yhtiö lopettaa toiminnan osavaltiossasi? Niin no, et mitenkään. (Aiheeseen liityviä sarjakuvia mm. täällä)

Meidän vakuutuksen ilmoitettiin siis olevan voimassa vuoden loppuun asti. Aloimme syys-lokakuussa selvitellä uutta vakuutusta. Osavaltion terveysuudistuksen webbisivu julkaistiin lokakuussa ja silloin pääsi tarkastelemaan tilannetta sitäkin kautta. Eräs kauppakeskus oli myös lähestynyt meitä kirjeellä, että voisimme saada vakuutuksen heidän kauttaan. Ja kyseisen vakuutuksen taustatarjoajana on se samainen vakuutusyhtiö, jolla vakuutuksemme on tällä hetkellä. Siis juurikin se, joka lopettaa toimintansa Kaliforniassa. Jossain vaiheessa tuli tästä informaatiokaaoksesta otettua pari viikkoa aikalisääkin ja päätettiin palata asiaan lokakuun puolivälissä.

Täällähän työnantajat voivat tarjota myös työntekijöilleen työsuhde-etuna sairausvakuutuksen ja maksaa siitä joko osan, tiettyyn rahasummaan asti tai sälyttää kaikki kulut työnantajalle. Tai tällä hetkellä voivat vielä olla tarjoamatta ko. etua työntekijöilleen ollenkaan. Puoliso on tehnyt töitä kontratorina ja siten toinen firma maksaa hänelle palkan ja fyysisesti on töissä toisessa firmassa. Palkanmaksava firma on siis aina se, joka työedut tarjoaa. Sitä kautta olisi voinut kyllä ottaa työantajan neuvotteleman ryhmäterveysvakuutuksen, mutta koska työnantaja ei olisi vastannut mistään kustannuksista, olisi se tullut kalliimmaksi kuin yksityishenkilönä otettu terveysvakuutus. Kärryillä vielä? No, itsekin olin välillä perillä näistä ihan vaan juuri ja juuri ja olen käyttänyt asiaan perehtymiseen siis tuntikausia.

Eikun sitten härkää sarvista ja selvittelemään uutta sairausvakuutusta. Sairausvakuutusuudistuksen sivujen kautta löytyi tieto, että puolison palkka on liian suuri, että uusi laki auttaisi meitä ollenkaan. Ei siis mitään alennusta tulossa vakuutukseen sitä kautta. Päädyimme lopulta selvittämään sitä kauppakeskuksen tarjousta ensin. Se kun tuntui edullisimmalta ja tutuimmalta vaihtoehdoilta, vaikka hinta tietenkin oli nousemassa jopa 20% edelliseen hintaan verrattuna (ja se vanhakin vakuutus oli siis kyllä tolkuttoman kallis). Vaikka siis pohjimmiltaan vakuutuksentarjoaja on sama kuin nykyinen vakuutusyhtiömme, ei tietenkään hakemusta voinut tehdä vanhoilla tiedoilla. Koska tarjoaja nimellisesti on se kauppakeskus, pitää sitä kautta tehdä sinne vakuutusyhtiöön ihan oma tunnus. Jep, sinne meidän nykyisen vakuutusyhtiön webbijärjestelmään oma erillinen tunnus, eli ei sillä meidän nykyisellä, jossa ne kaikki tiedot on. Tätä ihmettä selviteltiin sitten parista puhelinpalvelusta, sähköpostipalvelusta ja netinkin kautta. Lopulta sitten luotiin se uusi tunnus ja täytettiin taas sivukaupalla lomakkeita, joissa kyseltiin niitä meidän taustatietoja ja mahdollisia sairauksia viimeisen 5:n vuoden ajalta. Kiva sellaisiakin sitten muistella kuukauden tarkkuudella. Parin illan täyttelyllä ja tietojen etsimisellä homma oli valmis ja lomake lähetetty. No, sittenhän alkaa se puhelinrumba. Eli seuraavaksi sen vakuutusyhtiön lääkäri soittaa ja käy läpi ne kaikki mahdolliset sairaudet, jotka on siihen listattu ja kyselee puhelimessa lisätietoja. Lääkärit eivät kuulemma pääse käsiksi meidän tietoihin, jotka siis ovat siellä vakuutusyhtiöllä, kun kerran ollaan jo oltu niiden asiakas.. Joitain papereita minulla ei ollut edessäni, joten minulle annettiin 14 päivää aikaa soittaa sinne tarjotakseni lisätietoja. Jos en tietoja toimita, niin vakuutusyhtiö voi hylätä hakemuksen.

Tässä välissä oli kuitenkin alkanut puolison työhaastatteluprosessi uuteen työpaikkaan ja päätimme yrittää katsoa lopputuloksen ensin. Prosessi venyi ja vanui, mutta päivä ennen tuota määräaikaani puoliso sai työtarjouksen ja tämä työpaikka tarjoaa työsuhde-etuna myös sairausvakuutuksen. Sieltä nykyisestä vakuutusyhtiöstämme oli kuitenkin jo kolme kertaa soitettu ja muistuteltu, että sieltä puuttuu tietoja. Tarkoituksella olimme vitkuttaneet sitä sinne soittamista, koska kun vakuutus on hyväksytty, ensimmäinen kuukausimaksu napsahtaa tililtä heti sen jälkeen ja sitä ei sitten takaisin saada. Olikin melkoisen hankalaa saada heidän lopulta uskomaan, että haluamme lopettaa vakuutuksenanomisprosessin tähän. Varmaan kolmannessa puhelussa tämä viimein kävi selväksi ja joku lupasi poistaa hakemuksemme. Sinänsä prosessi on kyllä kummallinen, että et saa tietää vakuutusmaksuasi (aiemmat sairaudet voivat nostaa kk-maksuasi) ennen kuin he ovat käyneet läpi hakemuksesi ja toisaalta vakuutusmaksun saatuasi, vakuutusyhtiö on jo aloittanut sopimuksen kanssasi ja ottanut rahat tililtä. Käytännössä on siis vaikea kilpailuttaa lopullista hintaa, vain se ns. normihinta (ennen niitä sairausten vaikutusta) eri vakuutusyhtiöiden kanssa.

No, joka tapauksessa asia oli ratkaistu. Sillä työnantajan tarjoamissa terveysvakuutuksissa, jos työnantaja yhtään sponssaa sitä työntekijää, hinta ja kattavuus ovat yleisesti aina paremmat. Käytännössä jopa itse työntekijä voi saada omansa lähes ilmaiseksi, jos haluaa vakuutuksen kattavan muun perheen, se sitten maksaa tietty jotain, mutta on silti usein edullisempaa. Varsinkin kuin näissä ei tehdä mitään terveysselvitystä ja siten vakuutusmaksu ei riipu sairaushistoriastasi, kyseessä kun on ryhmävakuutus, eikä henkilökohtainen vakuutus. Oikeastaan työtekijän päätettäväksi tulee sitten vain valita tarjolla olevista itselle sopiva vaihtoehto. Vaihtoehtoja voi olla muutamia, mutta käytännössä ne ovat kahdenlaisia HMO (health maintenance organizations) ja PPO (preferred provider organizations). Niiden keskeinen ero on siinä, että ensimmäisessä (HMO) sitoudut tiettyyn lääkäriin ja tiettyyn palveluntarjoajaan ja erikoislääkäriin päästäksesi tarvitset aina lähetteen omalta lääkäriltäsi. Kuukausimaksu saattaa olla hieman halvempi, mutta itse lääkärikäynneistä ym. maksut ovat halvemmat. Yleensähän siis jokaisesta lääkärikäynnistä maksetaan kuitenkin joku tietty omavastuuosuus. PPO:ssa vapautesi on suurempi, hinta saattaa olla vähän halvempi, mutta omavastuuosuudet sitten isompia. Tätä sitten punnittiin puolin ja toisin, mutta lopulta päätimme kokeilla HMO-tyyppistä vakuutusta. Mulla kun kuitenkin todettiin kesällä syövän esiaste ja se vaatii säännöllisiä tarkastuksia ja mahdollista hoitoa tiiviisti seuraavat vuodet, niin oletettavasti se tulee omalta kohdalta halvemmaksi. Ja vakuutuksen voi kuitenkin vaihtaa vuosittain, jos se ei tunnukaan hyvältä. Normivakuutuksen lisäksi päätettiin ottaa sitten vielä meillä nytkin ollut hammaslääkäriosuus ja niiden lisäksi silmä-osuus. Silmälääkäriinhän pääsee ihan normivakuutuksella, mutta tolla erillisellä silmiin liittyvällä osuudella saa huomattavat edut silmälaseista ja jopa piilolinsseistä ja tulee tuota kautta siten huomattavasti halvemmaksi, kun itse vakuutus ei ollut koko perheen osalta kuin muutaman taalan kuukaudessa.

Kaikkinensa prosessiin meni aivan tolkuttomasti aikaa ja lopulta se päättyi ainakin tällä hetkellä onnellisesti, sillä nykyinen vakuutus on halvempi ja kattavampi kuin edelliset, eikä tarvitse miettiä, että mitä se kattaa ja mitä ei. Monessa paikassa on annettu neuvo, ettei kannata hyväksyä työpaikkaa, ellei tarjota kunnollisia työsuhde-etuja. No, itse olen vähän eri mieltä. Ainakin meidän tapauksessa. Jos ei ole mikään lähtetetty työntekijä tai jollain erityisemmällä viisumilla täällä hommissa, eli jos siis on green card, niin alkuun työmarkkinoilla on helpompi ulkomaalaisen saada näitä kontraktori-hommia. Silloin on vaan hoidettava itse myös ne pakolliset vakuutusten setvimiset. Ideaalitilannehan on saada työ, jossa kaikki edut on kohdillaan. Mutta ei täällä kaikilla paikallisilakaan niin ole. Itse asiassa maanlaajuisesti täällä on todella paljon sellaisia, joilla ei sairausvakuutusta ole ollenkaan. Tällä hetkellä tätä pakkaa siis sekoittaa tuo uudistus ja sen takia tämä meidänkin prosessi meni tällaiseksi säätämiseksi. Ekan vakuutuksen hankkiminen kun ei ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin tämä syksyinen prosessi. Mutta onpahan sekin nyt käyty läpi ja jotain opittu tästäkin.

Työnhausta

Sain vihdoin blogiin vieraskynän (puoliso) kirjoittamaan työnhakuprosessista. Kirjoitus siis puolison kokemuksiin perustuva IT-alan asiantuntijatehtävien hausta Piilaaksossa. Prosessi ei välttämättä ole sama muilla aloilla. Erilaisia myyjän ja tarjoilijoiden paikkojahan on auki koko ajan firmojen ikkunassa olevilla lapuilla ja niihin prosessi on varmasti aivan erilainen. Mutta mitä vaativampi homma, sitä vähemmän paikkoja ja sitä vaativampi prosessi. Mutta nyt vuoro vieraskynälle:

Jos joku, niin työnhakuprosessi poikkeaa täällä merkittävästi suomalaisesta, mutta lyhyesti voisi sanoa että se ottaa aikansa. Poikkeuksia toki on ja joku saattaa löytää uuden duunin nopeastikin, jos kaikki osuu kohdalleen, mutta tässä prosessia kuvataan hieman yleisemmällä tasolla.

Työpaikkoja on reilusti auki, siltä asia ainakin netin työpaikkailmoitussivuja yms. seuraamalla näyttää. Paljon täällä haetaan jonkun tietyn teknologian, ohjelmointikielen tms. erityisosaajia. Työpaikan kuvaus pitää toki sisällään loputtoman listan kaikenlaista vaadittavaa ja toivottavaa kokemusta ja osaamista, mutta useinmiten vain osa näistä vaatimuksista on homman hoitamisen kannalta todella vaadittavia tietoja ja taitoja, ja osassa on sitten vähän pelivaraa. Eipä siinä sinänsä mitään, mutta täällä saattaa vähänkään mielenkiintoiseen paikkaan tulla yli tuhat hakemusta, joten rima voidaan työnantajan puolelta asettaa aika korkealle. Eli käytännössä hommaan kuin hommaan löytyy se ns. 100 prosentin match, joten vaikka avoinna olevan homman pystyisikin hoitamaan, niin jos nyt listatuista asioista omaat vain tuollaiset 70-80%, niin hakeminen on käytännössä turhaa, koska parempi löytyy aina jonosta.

Työnhakijan ensimmäinen iso haaste on saada se oma resume rekrytoivan esimiehen pöydälle ja silmien eteen. Tämä on itse asiassa huomattavasti hankalampaa, kuin miltä se äkkiseltään kuulostaa. Jos johonkin paikkaan on vaikka 500 tai tuhat hakijaa, niin on aivan selvää, että kaikkia papereita ei ainakaan se lopullinen päättäjä lue. Eli on opittava läpäisemään sitä edeltävät portinvartijat. Moneen paikkaan ensimmäisen karsinnan suorittaa tietokoneet. Vaikka se oma CV/Resume olisi miten hyvä tahansa, niin jos oikeita avainsanoja siitä ei löydy, niin tästä tietokonekarsinnasta on täysin mahdotonta päästä läpi. Eli resumen virittäminen jokaista paikkaa kohden on tärkeää.

Seuraava vaihe on sitten se, että joku oikea ihminen saa tietosi eteensä. Täällä yleisesti sanotaan, että ammattirekrytoija (firman oma tai erillisen rekryfirman edustaja) käyttää aikaansa tässä vaiheessa resumen tsekkaamiseen 15-20 sekuntia. Eli paperin pitää olla todella hyvässä kunnossa, että se pääsee tästä seulasta läpi ns. ehkä pinoon. Tässä vaiheessa siitä tuhannesta hakemuksesta on karsittu ehkä 90-95% jo pois. Rekrytoija ottaa tämän jälkeen tuon ehkä pinon uudelleen tarkasteluun ja käyttää jo hieman enemmän aikaansa per paperi ja tekee listan kandidaateista, joihin otetaan yhteyttä.

Näin pitkälle jos on päässyt, niin siitä alkaa varsinaiset haastattelut. Käytännössä koskaan hakijaa ei kutsuta suoraan paikan päälle, vaan ensimmäiset haastattelut ovat puhelinhaastatteluja. Niissä käydään läpi itse hommaa tarkemmin, selvitetään hakijan kiinnostusta ja osaamista. Onnistumisen avain tässä vaiheessa on yrittää saada itsensä jotenkin erottumaan niistä muutamasta kymmenestä muusta, jotka ovat tähän asti päässeet. Tähän ei voi tietenkään mitään yleisohjetta antaa, koska joka homma on niin erilainen. Joka tapauksessa täällä haetaan osaajaa juuri siihen tiettyyn hommaan ja jos sitä ei ole, niin se on sitten siinä. Samoin tässä vaiheessa pienimmästäkään asiasta ei saa tehdä ongelmaa tai antaa edes sitä vaikutelmaa, että jossakin asiassa saattaisi olla joku ongelma (esim. työn vaatiman matkustamisen määrä, aloituspäivä tms.). Jos rekrytoija näin tulkitsee, niin käytännössä se on sitten moro tälle hommalle. Otetaan jonosta seuraava, joka on sopeutuvampi. Jos tämä puhelu rekrytoijan kanssa menee hyvin, niin ensimmäinen tavoite on useinmiten saavutettu. Paperisi päätyvät sen rekrytoivan esimiehen silmien eteen.

Tästä alkaakin sitten homma tavallaan alusta. Onko se rekrytoiva esimies enää kiinnostunut sinusta vaiko ei. Joskus tuon aiemman vaiheen rekrytoijat on briiffattu aika hyvin sen suhteen mitä haetaan, mutta aina näin ei ole. On siis täysin mahdollista, että paperisi lentävät suoraan roskikseen, kun mahdollinen tuleva pomosi saa ne eteensä. Mutta jos käy hieman onnellisemmin, niin sitten vuorossa on seuraava puhelinhaastattelu ja useinmiten juuri tämän rekrytoivan esimiehen kanssa. Tässä onkin sitten jo siinä mielessä tosi kyseessä, että hyvällä suorituksella on mahdollista päästä sitten ensimmäisiin kasvokkain tapahtuviin haastatteluihin.

Näitä paikan päällä tapahtuvia haastatteluja on useinmiten useampi. Yleensä vähintään kaksi, mutta voi niitä olla enemmänkin. Täällähän ei saa käyttää mitään psykologisia soveltumistestejä, joten kokonaiskuva hakijasta pitää tehdä haastatteluprosessin aikana. Mahdollisen tulevan pomosi lisäksi käytännössä kaikki tulevan teamin jäsenet haastattelevat ainakin. Lisäksi henkilöitä saattaa olla naapuri-teameistä, HR:stä tai ihan mistä vaan. Yksi haastattelukerta saattaa kestää useita tunteja, tuollainen 5-6 tuntia ei ole lainkaan tavatonta. Ja koko ajan pitää jaksaa tsempata aivan täysillä ja muistaa, että jonossa on kymmenen muutakin. Ja kun tuota valinnanvaraa on, niin työnantajat hakevat mahdollisimman hyvää sopivuutta myös teamin muiden jäsenten joukkoon. Se ei siis vielä riitä, että osaamisesi on viimeisen päälle, jos et sovi porukkaan muuten.

Olettaen että tästä rumbasta on selvinnyt voittajana (ja hyvä kakkonen tai kolmonenhan ei näissä hommissa riitä mihinkään), edessä on tarjous firman puolelta, jonka sitten voit hyväksyä tai olla hyväksymättä. Usein palkka ym. kuviot on keskusteltu jo tuon haastatteluprosessin aikana ja hakijalle on tehty selväksi, että jos tarjous tehdään, niin se on sitten "ota tai jätä" -tyyppinen. Tämän jälkeen on sitten vielä ns. doping-testit, eli taustasi selvitetään ja käytännössä annat luvan penkoa itsestäsi kaiken mahdollisen. Se mitä tietoja sinusta oikeasti kaivetaan, on epäselvää ja riippunee hommasta, mutta ainakin rikosrekisterit tarkistetaan, mutta myös luottotietoja yms. voidaan tutkia.

Käytännössä aina tarvitaan myös suosittelijoita, joiden merkitystä ei todellakaan voi aliarvioida. Joihinkin firmoihin ei ole mahdollisista päästä töihin, jos joku jo yrityksessä oleva ei ole sinua suosittelemassa. Tämä on yksi syy siihen, miksi täällä painotetaan verkottumista ja verkottumaan nimenomaan silloin, kun sitä verkkoa ei varsinaisesti tarvitse. Verkostojen ja erilasten netin verkottumistyökalujen kautta myös rekryfirmat alkavat soittelemaan sinulle tarjolla olevista paikoista. Puhelin saattaa piristä ja sähköposti kolista päivittäinkin, mutta rekrytoijilla haussa olevat paikat eivät todellakaan välttämättä vastaa sitä omaa osaamistasi. Tai tarjolla oleva paikka voi olla jossain toisella puolella maata.

Poikkeuksia toki löytyy, mutta yleisesti voisi sanoa että aivan minimiaika rekrytointiprosessin läpivientiin on kuukausi. Mutta kyllä siinä saattaa puolikin vuotta helposti palaa. Moni paikka on tosiaan netissä auki, mutta niihin ei välttämättä oikeasti haeta ketään kauhean aktiivisesti. Jostain paikoista saatetaan ottaa ensimmäisen kerran yhteyttäkin vasta 6 kk hakemuksesi lähettämisen jälkeen. Lähinnä odotellaan että jos joku täydellinen heppu löytyy, niin sitten voidaan sitä vähän jututtaa ja katsoa olisiko syytä kayttää aikaansa hänen kanssaan enemmänkin.

 

Onnellisimmillaan prosessi päättyy uuden työpaikan löytymiseen. Se voi johtaa myös siihen kakkospaikkaan. Se saattaa myös johtaa päätökseen rekrytoida, mutta rekryprosessi pysähtyykin sitten firmassa annettuun yleiseen rekrytointikieltoon ihan viime hetkellä ennen työtarjouksen saamista (sitä se 3-6 kk prosessi tässä kvartaalitaloudessa teettää). Joku prosessi päättyy rekryn lopettamiseen projektin päättämisen vuoksi, vielä ihan loppumetreillä. Nämä kaikki vaihtoehdot on tässä tullut kyllä tänä aikana tullut koettua. Kaksi rekryprosessia on kuitenkin päättynyt omalta osalta jo onnellisesti. Sen ensimmäisen duunipaikan löytäminen on aina vaikeinta. Sitten kun sinulla on tuoretta paikallista työhistoriaa ja olet hoitanut hommat kunnolla ja saanut sitä kautta uutta verkostoa ja suosittelijoita, homma saattaa olla jo huomattavasti helpompaa.

Vapaaehtoistöissä

Siinä ainokaisessa USA:han muuttamisen oppaassa, johon sai linkin lähetystöstä, kehotettiin aktiivisesti osallistumaan yhteisön toimintaan. Puolisollahan tuo yhteisö osittain tulee töissäkäynnin myötä, lapsi taas on osa yhteisöä koulun kautta. Vaikeintahan yhteisöön kuuluminen ja sopeutuminen on yleensä sille, joka on kotona, eikä siten kuulu automaattisesti johonkin yhteisöön. Samaisessa oppaassa kehotettiin myös osallistumaan yhteisön toimintaan, mm. vapaaehtoistyön kautta. Kaksi paikkaa, joissa usein äidit ja perheet tekevät vapaaehtoishommia ovat koulu ja kirkko. Tosin olen kuullut myös, että näissä kummassakin auttamista kannattaa vältellä kuin ruttoa, sillä molemmat imaisevat pikkusormen sijaan koko ihmisen.

Koulujen kohdalla näin onkin ehkä enemmän eskarissa ja alakoulussa (elementary school), joissa vanhemmat toimivat mm. opettajan avustajina ja heitä tarvitaan valvojiksi retkille jne. Alakouluissa luokilla on oma vastuuvanhempi (class home parent), joka jakaa vapaaehtoistehtäviä ja vuoroja. Ja vanhemmat (yleisesti siis äidit) osallistuvat todella paljon koulun toimintaan, avustamalla tunneilla, keräämällä rahaa jne. jne. Middle schoolissa (johon meidän teini tänne tullessa meni) ei oikeastaan enää kauheasti vanhempia näy, vanhemmat avustavat lähinnä erilaisissa iltatilaisuuksissa ja -juhlissa ja valvojina retkillä. High schoolissa on ehkä taas enemmän vakiovuoroja, esimerkiksi kirjastossa avustusvuoroja ja sitten erilaisissa tapahtumissa avustamista ja retkivalvojina. Jokusen kerran olen itsekin ollut siivousvuorossa erilaisissa tilaisuuksissa ja esimerkiksi auttamassa pizzatarjoilussa, kun orkesteri on harjoitellut pidempään tai joku toinen orkesteri on tullut vierailulle. Siivousvuoro on helpompi ottaa kuin tehdä tiettyjä paikallisia ruokia, joista ei ehkä itsellä ole kovin paljon käsitystä tai hakea kymmenittäin pizzoja Costcosta.

Koska teen jotain työjuttuja kotoa käsin, halusin tosiaan itse jonkun pysyvän rutiinin ja samat ympyrät ja päätin hakea paikalliseen kirjastoon vapaaehtoistöihin nähtyäni siitä mainoksen kirjastossa. Laitoin mainoksen osoitteeseen sähköpostia ja sain pari-sivuisen hakemuksen, jonka kävin lähikirjastoomme palauttamassa. Lomakkeiden lisäksi piti täyttää vielä yksi lappu ja varata aika paikallisen sheriffin toimistoon sormenjälkien ottamista varten. Kaikkien vapaaehtoistenkin kaupungilla työskentelevien on tämä prosessi tehtävä. Sormenjäljet tsekataan sitten ainakin yhdestä järjestelmästä, ainakaan minun jälkiäni ei ilmeisesti tsekattu FBI:n, ainoastaan jostain toisesta järjestelmästä. Enpä muista enää niin tarkkaan. Sen jälkeen sheriffi ilmoittaa kaupungin HR:ään, että onko rikosrekisteriä (jota minulla ei siis ole ;) ) ja HR ja kirjasto pallottelevat papereita ja muita keskenään. Minulle silloin ilmoitettiin, että tuo ilmoitus sheriffiltä tulee noin viikossa. En sitten tiedä, mikä oli todellisuus, sillä hoidin paperityöt ja sormenjäljet tammikuussa ja sain tiedon maaliskuussa, että voisin vapaaehtoistyöntekijänä aloittaa. Lopulta aloitin huhtikuussa koulujen kevätloman jälkeen. Hommia teen vakiovuorolla, eli 2h joka viikko samaan aikaan ja pääsääntöisesti ihan rutiinihommia, kuten varausten noutoa hyllystä tai hyllyttämistä. Mutta on ihan hauska käydä aina tapaamassa siis samoja ihmisiä, samassa paikassa ja samaan aikaan viikottain. Pari kirjaston työntekijää kovasti juttelevat ja kyselevät minulta välillä Suomesta, suomen kielestä ja historiasta ja on ihan hämmentävää välillä, kuinka paljon heillä on näistä tietoa - tai kuinka paljon ovat asiasta tänä aikana jostain opiskelleet. Vastaanotto on siis ollut erinomainen ja kiitosta hommien sujumisestakin tulee joka kerta ja usealta henkilöltä, se kun nyt vaan on sellainen tapa. Joskus jopa asiakkailtakin tulee kiitosta, että "kiitos, kun annat aikaasi vapaaehtoistyöhön", kun kuulevat, etten oikeasti ole siellä palkkalistoilla.