Työnhausta

Sain vihdoin blogiin vieraskynän (puoliso) kirjoittamaan työnhakuprosessista. Kirjoitus siis puolison kokemuksiin perustuva IT-alan asiantuntijatehtävien hausta Piilaaksossa. Prosessi ei välttämättä ole sama muilla aloilla. Erilaisia myyjän ja tarjoilijoiden paikkojahan on auki koko ajan firmojen ikkunassa olevilla lapuilla ja niihin prosessi on varmasti aivan erilainen. Mutta mitä vaativampi homma, sitä vähemmän paikkoja ja sitä vaativampi prosessi. Mutta nyt vuoro vieraskynälle:

Jos joku, niin työnhakuprosessi poikkeaa täällä merkittävästi suomalaisesta, mutta lyhyesti voisi sanoa että se ottaa aikansa. Poikkeuksia toki on ja joku saattaa löytää uuden duunin nopeastikin, jos kaikki osuu kohdalleen, mutta tässä prosessia kuvataan hieman yleisemmällä tasolla.

Työpaikkoja on reilusti auki, siltä asia ainakin netin työpaikkailmoitussivuja yms. seuraamalla näyttää. Paljon täällä haetaan jonkun tietyn teknologian, ohjelmointikielen tms. erityisosaajia. Työpaikan kuvaus pitää toki sisällään loputtoman listan kaikenlaista vaadittavaa ja toivottavaa kokemusta ja osaamista, mutta useinmiten vain osa näistä vaatimuksista on homman hoitamisen kannalta todella vaadittavia tietoja ja taitoja, ja osassa on sitten vähän pelivaraa. Eipä siinä sinänsä mitään, mutta täällä saattaa vähänkään mielenkiintoiseen paikkaan tulla yli tuhat hakemusta, joten rima voidaan työnantajan puolelta asettaa aika korkealle. Eli käytännössä hommaan kuin hommaan löytyy se ns. 100 prosentin match, joten vaikka avoinna olevan homman pystyisikin hoitamaan, niin jos nyt listatuista asioista omaat vain tuollaiset 70-80%, niin hakeminen on käytännössä turhaa, koska parempi löytyy aina jonosta.

Työnhakijan ensimmäinen iso haaste on saada se oma resume rekrytoivan esimiehen pöydälle ja silmien eteen. Tämä on itse asiassa huomattavasti hankalampaa, kuin miltä se äkkiseltään kuulostaa. Jos johonkin paikkaan on vaikka 500 tai tuhat hakijaa, niin on aivan selvää, että kaikkia papereita ei ainakaan se lopullinen päättäjä lue. Eli on opittava läpäisemään sitä edeltävät portinvartijat. Moneen paikkaan ensimmäisen karsinnan suorittaa tietokoneet. Vaikka se oma CV/Resume olisi miten hyvä tahansa, niin jos oikeita avainsanoja siitä ei löydy, niin tästä tietokonekarsinnasta on täysin mahdotonta päästä läpi. Eli resumen virittäminen jokaista paikkaa kohden on tärkeää.

Seuraava vaihe on sitten se, että joku oikea ihminen saa tietosi eteensä. Täällä yleisesti sanotaan, että ammattirekrytoija (firman oma tai erillisen rekryfirman edustaja) käyttää aikaansa tässä vaiheessa resumen tsekkaamiseen 15-20 sekuntia. Eli paperin pitää olla todella hyvässä kunnossa, että se pääsee tästä seulasta läpi ns. ehkä pinoon. Tässä vaiheessa siitä tuhannesta hakemuksesta on karsittu ehkä 90-95% jo pois. Rekrytoija ottaa tämän jälkeen tuon ehkä pinon uudelleen tarkasteluun ja käyttää jo hieman enemmän aikaansa per paperi ja tekee listan kandidaateista, joihin otetaan yhteyttä.

Näin pitkälle jos on päässyt, niin siitä alkaa varsinaiset haastattelut. Käytännössä koskaan hakijaa ei kutsuta suoraan paikan päälle, vaan ensimmäiset haastattelut ovat puhelinhaastatteluja. Niissä käydään läpi itse hommaa tarkemmin, selvitetään hakijan kiinnostusta ja osaamista. Onnistumisen avain tässä vaiheessa on yrittää saada itsensä jotenkin erottumaan niistä muutamasta kymmenestä muusta, jotka ovat tähän asti päässeet. Tähän ei voi tietenkään mitään yleisohjetta antaa, koska joka homma on niin erilainen. Joka tapauksessa täällä haetaan osaajaa juuri siihen tiettyyn hommaan ja jos sitä ei ole, niin se on sitten siinä. Samoin tässä vaiheessa pienimmästäkään asiasta ei saa tehdä ongelmaa tai antaa edes sitä vaikutelmaa, että jossakin asiassa saattaisi olla joku ongelma (esim. työn vaatiman matkustamisen määrä, aloituspäivä tms.). Jos rekrytoija näin tulkitsee, niin käytännössä se on sitten moro tälle hommalle. Otetaan jonosta seuraava, joka on sopeutuvampi. Jos tämä puhelu rekrytoijan kanssa menee hyvin, niin ensimmäinen tavoite on useinmiten saavutettu. Paperisi päätyvät sen rekrytoivan esimiehen silmien eteen.

Tästä alkaakin sitten homma tavallaan alusta. Onko se rekrytoiva esimies enää kiinnostunut sinusta vaiko ei. Joskus tuon aiemman vaiheen rekrytoijat on briiffattu aika hyvin sen suhteen mitä haetaan, mutta aina näin ei ole. On siis täysin mahdollista, että paperisi lentävät suoraan roskikseen, kun mahdollinen tuleva pomosi saa ne eteensä. Mutta jos käy hieman onnellisemmin, niin sitten vuorossa on seuraava puhelinhaastattelu ja useinmiten juuri tämän rekrytoivan esimiehen kanssa. Tässä onkin sitten jo siinä mielessä tosi kyseessä, että hyvällä suorituksella on mahdollista päästä sitten ensimmäisiin kasvokkain tapahtuviin haastatteluihin.

Näitä paikan päällä tapahtuvia haastatteluja on useinmiten useampi. Yleensä vähintään kaksi, mutta voi niitä olla enemmänkin. Täällähän ei saa käyttää mitään psykologisia soveltumistestejä, joten kokonaiskuva hakijasta pitää tehdä haastatteluprosessin aikana. Mahdollisen tulevan pomosi lisäksi käytännössä kaikki tulevan teamin jäsenet haastattelevat ainakin. Lisäksi henkilöitä saattaa olla naapuri-teameistä, HR:stä tai ihan mistä vaan. Yksi haastattelukerta saattaa kestää useita tunteja, tuollainen 5-6 tuntia ei ole lainkaan tavatonta. Ja koko ajan pitää jaksaa tsempata aivan täysillä ja muistaa, että jonossa on kymmenen muutakin. Ja kun tuota valinnanvaraa on, niin työnantajat hakevat mahdollisimman hyvää sopivuutta myös teamin muiden jäsenten joukkoon. Se ei siis vielä riitä, että osaamisesi on viimeisen päälle, jos et sovi porukkaan muuten.

Olettaen että tästä rumbasta on selvinnyt voittajana (ja hyvä kakkonen tai kolmonenhan ei näissä hommissa riitä mihinkään), edessä on tarjous firman puolelta, jonka sitten voit hyväksyä tai olla hyväksymättä. Usein palkka ym. kuviot on keskusteltu jo tuon haastatteluprosessin aikana ja hakijalle on tehty selväksi, että jos tarjous tehdään, niin se on sitten "ota tai jätä" -tyyppinen. Tämän jälkeen on sitten vielä ns. doping-testit, eli taustasi selvitetään ja käytännössä annat luvan penkoa itsestäsi kaiken mahdollisen. Se mitä tietoja sinusta oikeasti kaivetaan, on epäselvää ja riippunee hommasta, mutta ainakin rikosrekisterit tarkistetaan, mutta myös luottotietoja yms. voidaan tutkia.

Käytännössä aina tarvitaan myös suosittelijoita, joiden merkitystä ei todellakaan voi aliarvioida. Joihinkin firmoihin ei ole mahdollisista päästä töihin, jos joku jo yrityksessä oleva ei ole sinua suosittelemassa. Tämä on yksi syy siihen, miksi täällä painotetaan verkottumista ja verkottumaan nimenomaan silloin, kun sitä verkkoa ei varsinaisesti tarvitse. Verkostojen ja erilasten netin verkottumistyökalujen kautta myös rekryfirmat alkavat soittelemaan sinulle tarjolla olevista paikoista. Puhelin saattaa piristä ja sähköposti kolista päivittäinkin, mutta rekrytoijilla haussa olevat paikat eivät todellakaan välttämättä vastaa sitä omaa osaamistasi. Tai tarjolla oleva paikka voi olla jossain toisella puolella maata.

Poikkeuksia toki löytyy, mutta yleisesti voisi sanoa että aivan minimiaika rekrytointiprosessin läpivientiin on kuukausi. Mutta kyllä siinä saattaa puolikin vuotta helposti palaa. Moni paikka on tosiaan netissä auki, mutta niihin ei välttämättä oikeasti haeta ketään kauhean aktiivisesti. Jostain paikoista saatetaan ottaa ensimmäisen kerran yhteyttäkin vasta 6 kk hakemuksesi lähettämisen jälkeen. Lähinnä odotellaan että jos joku täydellinen heppu löytyy, niin sitten voidaan sitä vähän jututtaa ja katsoa olisiko syytä kayttää aikaansa hänen kanssaan enemmänkin.

 

Onnellisimmillaan prosessi päättyy uuden työpaikan löytymiseen. Se voi johtaa myös siihen kakkospaikkaan. Se saattaa myös johtaa päätökseen rekrytoida, mutta rekryprosessi pysähtyykin sitten firmassa annettuun yleiseen rekrytointikieltoon ihan viime hetkellä ennen työtarjouksen saamista (sitä se 3-6 kk prosessi tässä kvartaalitaloudessa teettää). Joku prosessi päättyy rekryn lopettamiseen projektin päättämisen vuoksi, vielä ihan loppumetreillä. Nämä kaikki vaihtoehdot on tässä tullut kyllä tänä aikana tullut koettua. Kaksi rekryprosessia on kuitenkin päättynyt omalta osalta jo onnellisesti. Sen ensimmäisen duunipaikan löytäminen on aina vaikeinta. Sitten kun sinulla on tuoretta paikallista työhistoriaa ja olet hoitanut hommat kunnolla ja saanut sitä kautta uutta verkostoa ja suosittelijoita, homma saattaa olla jo huomattavasti helpompaa.

Vapaaehtoistöissä

Siinä ainokaisessa USA:han muuttamisen oppaassa, johon sai linkin lähetystöstä, kehotettiin aktiivisesti osallistumaan yhteisön toimintaan. Puolisollahan tuo yhteisö osittain tulee töissäkäynnin myötä, lapsi taas on osa yhteisöä koulun kautta. Vaikeintahan yhteisöön kuuluminen ja sopeutuminen on yleensä sille, joka on kotona, eikä siten kuulu automaattisesti johonkin yhteisöön. Samaisessa oppaassa kehotettiin myös osallistumaan yhteisön toimintaan, mm. vapaaehtoistyön kautta. Kaksi paikkaa, joissa usein äidit ja perheet tekevät vapaaehtoishommia ovat koulu ja kirkko. Tosin olen kuullut myös, että näissä kummassakin auttamista kannattaa vältellä kuin ruttoa, sillä molemmat imaisevat pikkusormen sijaan koko ihmisen.

Koulujen kohdalla näin onkin ehkä enemmän eskarissa ja alakoulussa (elementary school), joissa vanhemmat toimivat mm. opettajan avustajina ja heitä tarvitaan valvojiksi retkille jne. Alakouluissa luokilla on oma vastuuvanhempi (class home parent), joka jakaa vapaaehtoistehtäviä ja vuoroja. Ja vanhemmat (yleisesti siis äidit) osallistuvat todella paljon koulun toimintaan, avustamalla tunneilla, keräämällä rahaa jne. jne. Middle schoolissa (johon meidän teini tänne tullessa meni) ei oikeastaan enää kauheasti vanhempia näy, vanhemmat avustavat lähinnä erilaisissa iltatilaisuuksissa ja -juhlissa ja valvojina retkillä. High schoolissa on ehkä taas enemmän vakiovuoroja, esimerkiksi kirjastossa avustusvuoroja ja sitten erilaisissa tapahtumissa avustamista ja retkivalvojina. Jokusen kerran olen itsekin ollut siivousvuorossa erilaisissa tilaisuuksissa ja esimerkiksi auttamassa pizzatarjoilussa, kun orkesteri on harjoitellut pidempään tai joku toinen orkesteri on tullut vierailulle. Siivousvuoro on helpompi ottaa kuin tehdä tiettyjä paikallisia ruokia, joista ei ehkä itsellä ole kovin paljon käsitystä tai hakea kymmenittäin pizzoja Costcosta.

Koska teen jotain työjuttuja kotoa käsin, halusin tosiaan itse jonkun pysyvän rutiinin ja samat ympyrät ja päätin hakea paikalliseen kirjastoon vapaaehtoistöihin nähtyäni siitä mainoksen kirjastossa. Laitoin mainoksen osoitteeseen sähköpostia ja sain pari-sivuisen hakemuksen, jonka kävin lähikirjastoomme palauttamassa. Lomakkeiden lisäksi piti täyttää vielä yksi lappu ja varata aika paikallisen sheriffin toimistoon sormenjälkien ottamista varten. Kaikkien vapaaehtoistenkin kaupungilla työskentelevien on tämä prosessi tehtävä. Sormenjäljet tsekataan sitten ainakin yhdestä järjestelmästä, ainakaan minun jälkiäni ei ilmeisesti tsekattu FBI:n, ainoastaan jostain toisesta järjestelmästä. Enpä muista enää niin tarkkaan. Sen jälkeen sheriffi ilmoittaa kaupungin HR:ään, että onko rikosrekisteriä (jota minulla ei siis ole ;) ) ja HR ja kirjasto pallottelevat papereita ja muita keskenään. Minulle silloin ilmoitettiin, että tuo ilmoitus sheriffiltä tulee noin viikossa. En sitten tiedä, mikä oli todellisuus, sillä hoidin paperityöt ja sormenjäljet tammikuussa ja sain tiedon maaliskuussa, että voisin vapaaehtoistyöntekijänä aloittaa. Lopulta aloitin huhtikuussa koulujen kevätloman jälkeen. Hommia teen vakiovuorolla, eli 2h joka viikko samaan aikaan ja pääsääntöisesti ihan rutiinihommia, kuten varausten noutoa hyllystä tai hyllyttämistä. Mutta on ihan hauska käydä aina tapaamassa siis samoja ihmisiä, samassa paikassa ja samaan aikaan viikottain. Pari kirjaston työntekijää kovasti juttelevat ja kyselevät minulta välillä Suomesta, suomen kielestä ja historiasta ja on ihan hämmentävää välillä, kuinka paljon heillä on näistä tietoa - tai kuinka paljon ovat asiasta tänä aikana jostain opiskelleet. Vastaanotto on siis ollut erinomainen ja kiitosta hommien sujumisestakin tulee joka kerta ja usealta henkilöltä, se kun nyt vaan on sellainen tapa. Joskus jopa asiakkailtakin tulee kiitosta, että "kiitos, kun annat aikaasi vapaaehtoistyöhön", kun kuulevat, etten oikeasti ole siellä palkkalistoilla.

Henry Cowell Redwoods State Park

Meillä oli kuukausi sitten vieraita Suomesta ja ajattelimme viedä nämäkin vieraat Muir Woods -puistoon katselemaan punapuita. Samaan aikaa osui kuitenkin tämä surullisenkuuluisa liittovaltion sulku. Muutenhan ei sulku kauheasti meidän elämään vaikuttanut, mutta Muir Woods sattuu olemaan liittovaltion ylläpitämä kansallinen monumentti, joten se oli suljettu. Punapuitahan täällä toki on muuallakin, joten piti vaan etsiä toinen sopiva paikka.

Päädyimme lopulta Henry Cowellin osavaltion puistoon, joka on tuolla Santa Cruzin vuorilla. Paikka on vähän pienempi kuin Muir Woods, mutta hyvin sielläkin näkee erilaisia puita ja puiden korkeuden. Lisäksi puisto on ilmainen. Nyt en tosin muista, pitikö pysäköinnistä maksaa jotain, mutta itse puistoon ei tarvitse maksaa mitään.

Punapuita

Auringon valonsäteet uloittuivat maahan asti vain harvoin

Erään onton, palaneen punapuun sisällä

Puiston vierestä kulkee juna, jolla pääsee katsomaan aluetta ja punapuita. Meidän seurueemme koki ehkä olevansa vähän liian vanhoja kyseiselle ajelulle, pienemmille lapsille höyryjuna-ajelu olisi varmaan ihana kokemus. Puiston vieressä on myös muutama vanhanoloinen amerikkalainen talo, joista voi mm. ostaa etsintäkuulutusjulisteiden kopioita ja otattaa itsestään vanhanoloiset valokuvat. Lisäksi kyseisen viikonlopun aikana alueella oli erilaisia höyrykoneita, muun muassa höyrypainokone, jonka toimintaa siinä myös esiteltiin.

Ennen halloweenia täällä on monessa paikassa lapsille suunnattuja alueita "Pumpkin patch", joissa on kurpitsoja, mutta myös esimerkiksi heinäpaaleista tehtyjä labyrintteja lapsille. Puistossa oli pieni tällainen ja siellä olisi myös 7 dollarin materiaalimaksulla voinut tehdä itselleen halloween-koristeeksi oman variksenpelätin heinistä, kepeistä ja vanhoista vaatteista. Moinen matkustaja ei olisi tainnut vieraiden lisäksi mahtua autoonkaan, joten jäi sekin meidän osaltamme tekemättä. Ihan hauskaa pikkuohjelmaa kuitenkin varmaan pienemmille lapsille.

Kauppa ja halloween-variksenpelätit

Höyryveturi oli yksi näytillä olevista höyrykoneista

Olisi päässyt myös opettelemaan vanhempia amerikkalaisia perinteitä. Huomaa asiaankuuluvat varoitukset

Etsintäkuulutuksia poikineen

Postia

Alkuun oli niin paljon erilaista ja uutta, että osaan jutuista vaan sopeutuu, eikä ihmettele sen enempää. Vieläkään en oikein ole keksinyt logiikkaa, että milloin esimerkiksi posti jaetaan siinä klo 15 paikkeilla ja milloin taas lähempänä klo 19. Sinänsähän moisella ei edes ole kauheasti väliä, ellei odota jotain tärkeää kirjettä, niinkuin vaikka palkkashekkiä. :)

Postihan jaetaan täällä tiettyjä yleisiä vapaapäiviä lukuunottamatta maanantaista lauantaihin. Viime keväänä ilmoitettiin, että paikallinen postilaitos lopettaisi lauantaijakelun ja lauantaisin jaettaisiin vain paketteja. Tästä ideasta on kuulemma nyt toistaiseksi luovuttu ja lauantaijakelu jatkuu. Postilaitoksen (USPS) mukaan postimaksut saattavat tästä syystä myöhemmin jälleen nousta. Paikallisten mukaan maksut nousevat koko ajan, vaikka suomalaiseen tasoon verrattuna ovatkin vielä halvempia. Varsinkin kun esimerkkien pakettien postimaksut nousevat lineaarisesti painon mukaan, eli ei mitään puolen kilon tai kilon hyppäyksittäin.

Tämä maahan on verkkoshoppailun paratiisi. Itse en ehkä ole oppinut verkkokauppoja vielä niinkään käyttämään. Vaikka toki joitain tavaroita tuleekin ostettua ennemmin verkosta kuin lähdettyä etsimään kauppaa, josta tavaran ehkä löytäisi, ja ajelemaan ympäriinsä tuntikausiksi. Lastenvaatteita myyviä verkkokauppoja löytyy vaikka kuinka paljon, mutta teinin kanssa ei asia enää olekaan niin. Ja teinille vaatteiden ostaminen jo erilaisten kokoluokitusten kanssa on hankalaa, saati sitten vain kuvan perusteella shoppaaminen. Sen verran on muita hankintoja tullut verkon kautta tehtyä, että meille niitä paketteja on toimittanut ainakin neljä eri firmaa tuon yleisen postilaitoksen lisäksi. Joskus jopa samasta firmasta samaan tilaukseen kuuluvat tuotteet tulevat eri paikasta ja sitten myös eri firman kautta. Toistaiseksi vain yhden kuriirifirman kohdalla homma ei ole toiminut. Olivat vieneet meille kuuluvan paketin naapuritaloyhtiöön samannumeroisen asunnon ovelle. Sitä sitten ihmeteltiin ja selviteltiin, kun meillä ei pakettia ollut, vaikka heidän järjestelmänsä mukaan paketti oli toimitettu. Selvisihän sekin asia lopulta ja saatin tuote ajoissa viime vuonna joulupakettiin.

Tosiaan paketit pääsääntöisesti toimitetaan ovelle. Sillekään en ole keksinyt mitään logiikkaa, että mihin paketteihin vastaanottajan pitää kuitata paketti saaduksi ja mitkä paketit jätetään ovelle (paitsi Suomesta tulevat paketit vaativat aina kuittauksen). Tai yleisemmin niitä ei "vaan jätetä", vaan heittävät paketit tämän meidän "etupihan" metrisen aidan yli oven eteen. Onneksi helposti särkyvät tuotteet ovat ainakin toistaiseksi olleet ehjiä, vaikka selkeästi vain osa on käyty nätisti laskemassa oven eteen. Jotkut paketit vaativat vastaanottajan kuittauksen ja jos ei kotona ole, kun paketti saapuu, pitää joko netissä ilmoittaa sopiva aika (USPS), hakea paketti itse postitoimistosta (USPS) tai jättää paketin ilmoituslappu allekirjoitettuna oveen, että voivat jättää paketin ovelle (esim. FedExin käytäntö joskus). Jotain pakettia on sitten joskus jouduttu vähän etsiskelemään ja säätämään, kun ei ensimmäisellä kerralla ole oltu kotona.

Pakettien käsittely ei siis heittelyineen ole ihan mitään hienovaraista puuhaa. Tosin tänne Euroopasta tulevat paketit kokevat ilmeisesti vieläkin pahempaa heittelyä. Onkohan meille tullut yhtään pakettia Euroopasta, josta ei olisi postissa kulmia teippailtu uusiksi, kun on laatikosta kulma enemmän tai vähemmän kurtussa ja auennut. Normaali Suomessa riittävä pahvilaatikko ei oikein näköjään riitä, kun lähetys tulee tälle puolelle palloa. Olen kuullut jotain myös pakettien sisällön varasteluista, mutta oletettavasti tosiaan ovat enemmänkin auenneet matkalla ja osa tavaroista pudonneet johonkin. Kyllähän täällä toki postia jossain päin varastellaankin, mutta postin varastaminen on liittovaltion rikos ja rangaistukset ovat suhteellisen ankaria.

Posti kuljettaa myös melkomoisesti osoitteellista mainospostia. Ilmeisesti mun luottopisteet ovat alkaneet jo kertyä, sillä joka viikko tulee firmoilta valmiiksi hyväksyttyjä luottokorttitarjouksia, joihin voisi vaan huitaista nimensä ja lähettää ja uusi luottokortti tulisi postissa. Asensin puhelimeeni PaperKarma-nimisen äpin, jonka kautta voi viestittää lähettäjille, että voisivat poistaa yhteystietoni postituslistaltaan. Meille kun tulee ainakin neljän edellisen asukkaan postia välillä, eikä postin kääntökään ilmeisesti ala yleensä kuin vasta noin kuukauden päästä, joten hiukan arveluttaa moisten luottokorttitarjousten päätyminen vääriin käsiin, kun tästä joskus johonkin muutetaan. Saati sitten, että onhan se vähän ärsyttävää saada samaltakin firmalta niitä kirjeitä useita kuukaudessa.

Opiskelua Stanfordissa

Stanford on alueen yksi tunnetuimpia yliopistoja. Se on yksityinen ja normihinta lukuvuosimaksulle on n. $43 000, jonka lisäksi tulevat asumis- ja muut kustannukset, jotka nostavat lukuvuoden hinnan n. 60 000 dollariin. Hinnasta huolimatta se on myös hyvin haluttu opiskelupaikka ja vain n. 5% hakijoista saa sieltä vuosittain opiskelupaikan. Yliopiston perustajien Leland Stanfordin ja Jane Lathrop Stanfordin ainoa poika kuoli Euroopan matkalla 1800-luvun lopulla. Tämän jälkeen Stanfordit päättivät lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, asia jota olivat jo pitkään miettineet. Pojan kuoleman johdosta lahjoituskohteeksi valikoitui alueen lapset ja tarkemmin siis opetus ja koulut. Stanford onkin perustettu heidän ainoa lapsensa muistolle. Stanfordit ovat lahjoittaneet myös rahaa alueen koulupiirille ja opintoihin rahaa muutenkin.

Stanfordissa on kuitenkin mahdollista suorittaa opintoja tai yksittäisiä kursseja halvemmallakin. Tänä syksynä kaikki meidän perheestä ovatkin käyneet opiskelemassa Stanfordissa (vaikkemme olekaan oikeita Stanfordin opiskelijoita). Sekä minä että puoliso kävimme Stanfordin täykkärissä viiden viikon amerikanenglannin kurssilla (viralliselta nimeltään kurssi oli suunnilleen "aksentin vähentämiskurssi"). Oikein hyödyllinen ja hauska kurssi kaikkinensa.

Teini puolestaan kävi reilu viikko sitten nuorille tarkoitetussa Stanford Splash -viikonlopussa. Viikonlopulle voi valita tunnin tai parin tunnin luentoja tai työpajoja haluamistaan aiheista. Valittavana on niin teknisiä aineita, taideaineita, matematiikkaa, fysiikkaa ja harrastusaineita jne. Kurssit arvotaan ja ihan jokaiselle haluamalleen kurssille ei pääse, sillä tapahtuma on vuosi vuodelta yhä suositumpi. Tänä vuonna splashilaisia oli n. 1600. Viikonlopun hinta on 40 dollaria ja se kattaa kaikki kurssit la ja su klo 10-18 -välillä sekä lounaan molempina päivinä. Hinta-laatu -suhteeltaan siis erittäin edullinen tapa päästä viikonlopuksi kuuntelemaan luentoja aiheista, joita ei ehkä vielä omassa koulussa ole, tutustua yliopiston kampukseen ja tiloihin ja nähdä, millaista opiskelu siellä on. Luentoja pitävät vapaaehtoiset luennoitsijat niin väitöskirjaa tekevistä opiskelijoista ulkopuolisiin luennoitsijoihin ja entisiin Stanfordin alumneihin. Alueen IT-firmoissa kun on melkoinen joukkio Stanfordin alumneja. Splash on kyllä erittäin hyvä konsepti, hyvin järjestetty ja mielenkiinoinen ja teinikin tykkäsi kovasti tarjonnasta ja järjestelyistä.

Splashissa oli myös tarjolla vanhempien ohjelma, jossa voi valita parista eri luentovaihtoehdosta. Luentovaihtoehdoissa oli valittavana niin näytekursseja Splash-kursseista kuin pelkästään vanhemmille tarkoitettuja College-/Yliopisto-vierailuihin ja -hakemiseen liittyviä luentoja. Oikein hyödyllisiä, vaikka teini ei vielä pariin-kolmeen vuoteen mihinkään haekaan, varsinkin kun itsellä tämä paikallinen college-/yliopistomaailma ja hakusysteemit on vielä aivan hepreaa. Kovasti painotettiin collegeissa ja niiden kampuksilla vierailua, sillä tavoitteena on sekä opiskelijan että collegen löytää juuri se sopiva paikka ja ilmapiiri.

Stanfordin alueella on myös Cantor Arts Center, jossa tuli aikaa kulutettua, kun vanhempien ohjelmassa oli taukoa ja teini oli omilla kursseillaan. Museoon on ilmainen sisäänpääsy ja sieltä löytyy niin Rodinin patsaita kuin modernimpaakin taidetta ja vanhempaa taidetta eri maanosista. Ihan vierailun arvoinen paikka ja hyvä käydä noin viikonlopun aikana, kun parkkipaikan löytäminen on helpompaa.

Kampusalueella kävelemiseenkin saa kulumaan aikaa ja mikäs täällä onkaan kävellessä.

Stanfordin kampusalue

Kampukselle johtava palmukuja (Palm Drive)

S niinkuin Stanford kampusalueen edessä olevalla ovaalinmuotoisella nurmikkoalueella

Hooverin torni, josta hyvällä kelillä näkymät niin kampusalueelle kuin San Franciscoon astikin

Stanford Memorial Church

Mosaiikkikuva Stanford Memorial Church -kirkon seinässä

Suihkulähde kirjakaupan edessä. Keväällä täällä näkee myös opiskelijoita uimassa!!

Auguste Rodin: Helvetin portti (Cantor Arts Center)

Rodinin patsaita Cantor Arts Centerin edessä