Täällä Piilaaksossakin on melkoisen iso suomalaisyhteisö, tai no iso ja iso, mihin sitten vertaakaan (kiinalaisyhteisöön verrattuna siis erittäinkin pieni). Mutta kuulemma Suomi-kouluista (ulkosuomalaisten kouluja / kerhoja, joissa lapsille opetetaan Suomea n. pari kertaa kk muutaman tunnin) Piilaakson Suomi-koulu on toiseksi suurin. Oma teini on käynyt täällä juurikin Suomi-koulua, muuten on itseltä ehkä toistaiseksi jäänyt laajempi suomalaisverkostoituminen toistaiseksi aika vähälle, kun on yrittänyt sopeutua tähän yhteisöön ja yhteiskuntaan kauhealla kiireellä. (Pitäisi varmaan skarpata, nyt kun eräskin tuttavaperhe palaa Suomeen.)
Nyt näyttää siltä, että teini alkaa olla liian vanha Suomi-kouluun ja syksyn high schoolin ohjelma sen verran vaativa, että kaikenlaisen opiskelun ulkopuolista vapaa-aikaa täytyisi myös jäädä, eikä täyttää sitä toisella opiskelulla. Kotonahan me kuitenkin puhumme suomea. Tai siis arkipuhe on suomeksi. Jos teiniltä kysellään läksyjä tai autetaan muissa koulutehtävissä, silloin kieli on englanti. Siis koska ne asiat pitää hallita siinä kokeessa englanniksi. Teinillä onkin jonkun verran asioita, joita ymmärtää ja osaa, mutta osaa selittää ne vain englanniksi. Tämä on toistaiseksi tehty ihan tarkoituksella, sillä kaikkia kemian alkuaineita, matematiikan termejä, muita termejä tms. ei ole ollut meidän mielestä mitenkään järkeä opettaa uudestaan toisella kielellä. Varsinkin kun kouluvuosi on muutenkin ollut aika rankka ja hektinen.
Arkipuheessa sitten olen järjestelmällisesti korjannut teinin puhetta, jos suomenkieliset sanat ovat olleet hukassa. Ja varsinkin koulupäivästään kertoessa ne saattaa usein olla hukassa, esimerkiksi sellaisten sanojen kanssa, joita ei ihan joka päivä tule käytettyä. Hämmästyttävän nopeasti se oman kielen taitokin näyttää vielä tuon ikäisellä häviävän. Meillä siis saattaa kuulla usein finglishiä tyyliin "uutisissa sanottiin, että se vankilassa 20 vuotta ollut tyyppi oli innocent" tai puolikkaita lauseita "se juttu on nyt mun repussa" (se juttu viittaa tässä sanaan, joka ei ole tullut mieleen suomeksi). Sanasta sanaan vääriä käännöksiä on teinillä ollut oikeastaan heti alusta lähtien. Sukunimi on "viimeinen nimi" (last name), bensa-asema on "kaasuasema" jne. Toki täytyy myöntää, että finglishiä tai englanninkielisiä sanoja tulee itsekin arkena heitettyä välillä lauseen sekaan. Jotkut sanat vaan eivät käänny selkeäksi suomenkieliseksi sanaksi tai ne eivät kuulosta luonnollisilta tai jostain sanasta vaan muuntuu muka suomenkielinen väännös. Edelleen musta tuntuisi hölmöltä puhua luonnontieteistä, kun tarkoitan science-oppiainetta. Kotona puhutaan myös high schoolista, eikä lukiosta, koska sanat eivät ihan vastaa toisiaan. Mutta samantyylisesti näyttää nämä muutkin maahanmuuttajan puhuvan. Hauska joskus jossain kauppajonossa kuunnella vaikka kiinalaisia, jotka puhuu "blaablaablaakiinaa, apples and oranges, blaablaablaakiinaa". Ja itelläkin joskus väsyneenä tuntuu, että on helpompi sanoa joku asia englanniksi. Esimerkiksi jos yrittää selittää jotain käymäänsä keskustelua, niin on helpompi toistaa se kuin hakea suomenkielisiä sanoja. Silti varsinkin teinin kohdalla olen yrittänyt aina pyrkiä suomenkielen käyttöön ja kertomaan sen suomenkielisen vastineen sille hukassa olevalle sanalle.
Kirjoitetussa kielessä tuo unohtaminen näyttää tapahtuvan vielä selvemmin. Ensimmäisenä teiniltä on selkeästi hävinneet yhdyssanat. Kun harvoin kirjoittaa suomea, niin sanojen kirjoitusasu muuttuu helposti englanninkieliseen muotoon, jossa yhdyssanoja ei oikeastaan ole ollenkaan. On siis bussi pysäkkiä ja lauantai iltaa jne. Itselläkin tuntuu joskus tätä blogia kirjoittaessa, että lausejärjestys on ihan takapuolellaan, kun lauseen ajattelee jotenkin käännettynä englannista (vaikka itse taidan meidän perheestä olla ainoa, joka puhuu päivän aikana enemmän suomea kuin englantia). Tätä kirjoittamista pitäisi teinin kanssa varmaan oikein jotenkin harjoitella, että ne oikeat muodot löytyisivät uudestaan. Toinen itseä mietityttävä asia on Suomen historian opiskelu. Teinillä on nyt jossain määrin hallussa tämä paikallinen yhteiskuntajärjestelmä ja itsenäistymishistoria, kiitos 8.luokan historian ja yhteiskuntaopin. Suomen historia ei sitten olekaan oikein mitenkään hallussa. Pitäisi varmaan yrittää netistä etsiä tiivistettyjä oppimateriaaleja Suomen historian ja kielen harjoitteluun, jotta tulisi tätäkin kulttuuriperimää pidettyä yllä kunniallisesti. Kunhan vaan sillekin opettelulle löytäisi jostain aikaa.
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Pankkiasiointia: Luottopisteitä, shekkejä jne.
Tänne tultuamme hoidettiin pikapuoliin pankkiasiat siihen kuntoon, että voitiin maksaa vuokra, elää normielämää jne. Tilin avaaminen oli puolisolle suhteellisen helppoa, kun tuo marssi vaan siihen pankkiin, jossa puolisolla oli tili täällä viime kerralla asuessaan. Sieltä löytyi vielä jotain tietojakin puolisosta ja puolisolla oli onneksi tallella vanhat tiedot tileistään täällä, joten oli helppo neuvotella suunnilleen samanlainen pankkipaketti uudelleen tälläkin kertaa.
Täällä on äärimmäisen tärkeää saada itselleen positiivinen luottohistoria, eli ns. credit score. Luottopisteitä kertyy, kun on esimerkiksi luottokortti tai ostaa osamaksulla / luotolla auton tai vaikka huonekaluja (hirveän isolla korolla) ja maksaa laskunsa ajoissa. Kun luottopisteet on kunnossa, saa esimerkiksi vuokrattua asunnon tai avattua kännykkäliittymän ilman etumaksuja jne. Lisäksi asunnon tms. ostamisesta ei tule mitään, ellei luottopisteet ylitä tiettyä rajaa ja luottohistoriaa ole useammalta vuodelta. Puolisolla on edelliseltä USA:n asumiseltaan ollut vielä luottopistetaso, joka tuli meille yllätyksenä. Joidenkin tietojen perusteella historia säilyy 5 vuotta, jos ei aktiivisesti sitä kerrytä. No, hyvä tietty näin. Helpotti alkuun ihan tolkuttoman monta asiaa, että pisteet oli vielä olemassa. Heti, kun puolisolla oli täällä työpaikka, oli siis syytä myös tilata luottokortti, jotta pisteiden kertyminen jatkuisi ja olisi näyttää uuttakin luottohistoriaa. Samalla otettiin minullekin rinnakkaiskortti luottokorttiin. Tässä sitten pikkuhiljaa asiaa selvitellessä selvisi, että rinnakkaiskortin ostoksilla ei pisteet kerry rinnakkaiskortin haltijalle, vaan ainoastaan pääkortin haltijalle. Eli musta ei ole mitään tietoa tuolla luottopistejärjestelmässä vaikka hoidan pääsääntöisesti kauppaostokset ja pankkiasiat netissä.
Viime viikonloppuna saatiin vihdoin varattua aika pankista ja hoidettua pankkiasiat loppuun. Ensimmäisen luottokortin saamiseen on erilaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi maksamalla luottotilille etukäteen rahasumma, jota sitten voi luottokortilla maksaa. Kuulostaa joo alkuun tyhmältä, mutta sitä kautta jokaisen luottolaksun "maksamisen" jälkeen kertyy niitä luottopisteitä ja voi sitten saada sen oikean luottokortin. Yksi vaihtoehto on, että tilinhoito ja asiakkuus on jo niin vakiintunut, että ihan oikea luottokortti matalalla luottorajalla menee läpi. Täällä luottorajaa ei kysytä asiakkaalta, vaan pankki määrittelee sen. Kun on saanut yhden luottokortin ja pisteitä on kertynyt, niin voikin sitten anoa esimerkiksi erilaisten kauppaketjujen luottokortteja (useiden kauppojen kanta-asiakaskortit on itse asiassa luottokortteja). Niin kauan kuin lyhentää laskunsa ajallaan, eikä kerrytä luottovelkaa, myös pisteitä kertyy. Ja niitä kertyy aina jokaisesta kortista. Siksi onkin vähän jotenkin hassun kuuloista, että luottovelkaisille neuvotaan, että luottokortteja ei saa kokonaan lopettaa. Laskut pitää toki maksaa ja vaikka leikata kortit kahtia, mutta kortin myöntäjälle ei saa palauttaa korttia. Koska mitä enemmän ihmisellä on myönnettyä luottorajaa, sitä paremmat pisteet kertyy, jos hoitaa asiansa hyvin. Ainakin näin olen sen erilaisista ohjelmista ja pankin virkailijalta ymmärtänyt.
Luottopisteiden lisäksi luottokorttia pidetään täällä myös luotettavampana maksuvälineenä kuin debit-korttia. Täällä isossa maailmassa on ihan eri tavalla ongelmana maksukorttien kopiointi ja identiteettivarkaudet ja luottokortin maksut voi aina kiistää, toisin kuin pankkikorttien. Ja olen itsekin kuullut muutamasta kopiointitapauksesta ihmisiltä tässä reilun vuoden sisällä.
Tokihan sitä voisi käteiselläkin maksaa ja joillakin, varsinkin vanhemmilla ihmisillä, näyttää taskuissaan olevan sellainen elokuvista tuttu setelirulla, josta he sitten kaivavat ostoksiin vaadittavan käteisen. Ei vaan itsestä tunnu oikein kauhean hyvältä vaihtoehdolta moinenkaan. Käteistä tulee itse käytettyä varsin vähän, vaikka sitä saa lähes mistä tahansa kaupasta nostettua samalla kun maksaa kortilla. Maksupäätteeseen vaan valitaan "cash back" summa ja se lisätään korttilaskuun ja saa käteisen käteen. Hirveän kätevä systeemi, enkä ole kertaakaan nostanut rahaa automaatilta täälläoloaikana.
Ja sitten ne shekit. Kaikki tuttavat ja kaverit muualla, joiden kanssa näistä on tullut puhe, ovat todenneet heti, että "miten vanhanaikaista". No, itse asiassa musta ne on hirveän käteviä. Eihän niillä missään kaupassa tule maksettua, mutta täällä ei oikein ole mitään verkkomaksusysteemiä verkkopankista (ihmiset karsastaa sitä turvallisuussyistä), eikä siten kehitelty mitään vaihtuvia verkkopankkitunnuslukuja. Toistuvat maksut voi maksaa esimerkiksi palvelun tarjoajan nettisivun kautta luottokortilla tai antamalla luottokorttinumeronsa laskuttajalle - tai sitten sillä shekillä. Toistuvilla maksuilla on vaan aina se ongelma, että aina niiden katkaiseminen ei olekaan sitten mitään helppoa. Viime kerralla puolison sähkön laskutusta ei meinattu katkaista sitten millään. Onneksi silloinkin maksu oli tapahtunut shekeillä ja laskuja vaan tuli luukusta vielä Suomeen asti, eli tililtä eivät päässeet veloittamaan. Shekin lähettäminen postissa tai antaminen vastapäätä maksavalle vuokranantajan edustajalle on suht helppoa. Ja esimerkiksi lapsen koulun maksuihin (lounas, koulureissut, lahjoitukset, konserttivideot jne.) on niin helppo maksaa antamalla shekki lapsen mukana. On se ainakin paljon helpompi ja turvallisempi kuin antaa kasa käteistä lapsen mukaan, kun shekkiä ei voi lunastaa kuin siihen merkitty vastaanottaja. Täällä koulun alkaessa on vain laatikko, johon oppilaslomake ja siihen nidottu shekki laitetaan. Ei siis olisi oikein hyvä idea iskeä lomakkeeseen 300 taalaa käteistä.. Ja näin itsenäisenä konsulttina, joka tekee lähinnä yksittäisiä freelance töitä, palkkiot tulevat shekkinä. Sen voi sitten tallentaa tililleen vaan nappaamalla siitä kännykän pankkisoftalla kuvan ja tallentaa sen siitä suoraan pankkiin. Suht kätevää niin vanhanaikaisella välineellä.
Täällä on äärimmäisen tärkeää saada itselleen positiivinen luottohistoria, eli ns. credit score. Luottopisteitä kertyy, kun on esimerkiksi luottokortti tai ostaa osamaksulla / luotolla auton tai vaikka huonekaluja (hirveän isolla korolla) ja maksaa laskunsa ajoissa. Kun luottopisteet on kunnossa, saa esimerkiksi vuokrattua asunnon tai avattua kännykkäliittymän ilman etumaksuja jne. Lisäksi asunnon tms. ostamisesta ei tule mitään, ellei luottopisteet ylitä tiettyä rajaa ja luottohistoriaa ole useammalta vuodelta. Puolisolla on edelliseltä USA:n asumiseltaan ollut vielä luottopistetaso, joka tuli meille yllätyksenä. Joidenkin tietojen perusteella historia säilyy 5 vuotta, jos ei aktiivisesti sitä kerrytä. No, hyvä tietty näin. Helpotti alkuun ihan tolkuttoman monta asiaa, että pisteet oli vielä olemassa. Heti, kun puolisolla oli täällä työpaikka, oli siis syytä myös tilata luottokortti, jotta pisteiden kertyminen jatkuisi ja olisi näyttää uuttakin luottohistoriaa. Samalla otettiin minullekin rinnakkaiskortti luottokorttiin. Tässä sitten pikkuhiljaa asiaa selvitellessä selvisi, että rinnakkaiskortin ostoksilla ei pisteet kerry rinnakkaiskortin haltijalle, vaan ainoastaan pääkortin haltijalle. Eli musta ei ole mitään tietoa tuolla luottopistejärjestelmässä vaikka hoidan pääsääntöisesti kauppaostokset ja pankkiasiat netissä.
Viime viikonloppuna saatiin vihdoin varattua aika pankista ja hoidettua pankkiasiat loppuun. Ensimmäisen luottokortin saamiseen on erilaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi maksamalla luottotilille etukäteen rahasumma, jota sitten voi luottokortilla maksaa. Kuulostaa joo alkuun tyhmältä, mutta sitä kautta jokaisen luottolaksun "maksamisen" jälkeen kertyy niitä luottopisteitä ja voi sitten saada sen oikean luottokortin. Yksi vaihtoehto on, että tilinhoito ja asiakkuus on jo niin vakiintunut, että ihan oikea luottokortti matalalla luottorajalla menee läpi. Täällä luottorajaa ei kysytä asiakkaalta, vaan pankki määrittelee sen. Kun on saanut yhden luottokortin ja pisteitä on kertynyt, niin voikin sitten anoa esimerkiksi erilaisten kauppaketjujen luottokortteja (useiden kauppojen kanta-asiakaskortit on itse asiassa luottokortteja). Niin kauan kuin lyhentää laskunsa ajallaan, eikä kerrytä luottovelkaa, myös pisteitä kertyy. Ja niitä kertyy aina jokaisesta kortista. Siksi onkin vähän jotenkin hassun kuuloista, että luottovelkaisille neuvotaan, että luottokortteja ei saa kokonaan lopettaa. Laskut pitää toki maksaa ja vaikka leikata kortit kahtia, mutta kortin myöntäjälle ei saa palauttaa korttia. Koska mitä enemmän ihmisellä on myönnettyä luottorajaa, sitä paremmat pisteet kertyy, jos hoitaa asiansa hyvin. Ainakin näin olen sen erilaisista ohjelmista ja pankin virkailijalta ymmärtänyt.
Luottopisteiden lisäksi luottokorttia pidetään täällä myös luotettavampana maksuvälineenä kuin debit-korttia. Täällä isossa maailmassa on ihan eri tavalla ongelmana maksukorttien kopiointi ja identiteettivarkaudet ja luottokortin maksut voi aina kiistää, toisin kuin pankkikorttien. Ja olen itsekin kuullut muutamasta kopiointitapauksesta ihmisiltä tässä reilun vuoden sisällä.
Tokihan sitä voisi käteiselläkin maksaa ja joillakin, varsinkin vanhemmilla ihmisillä, näyttää taskuissaan olevan sellainen elokuvista tuttu setelirulla, josta he sitten kaivavat ostoksiin vaadittavan käteisen. Ei vaan itsestä tunnu oikein kauhean hyvältä vaihtoehdolta moinenkaan. Käteistä tulee itse käytettyä varsin vähän, vaikka sitä saa lähes mistä tahansa kaupasta nostettua samalla kun maksaa kortilla. Maksupäätteeseen vaan valitaan "cash back" summa ja se lisätään korttilaskuun ja saa käteisen käteen. Hirveän kätevä systeemi, enkä ole kertaakaan nostanut rahaa automaatilta täälläoloaikana.
Ja sitten ne shekit. Kaikki tuttavat ja kaverit muualla, joiden kanssa näistä on tullut puhe, ovat todenneet heti, että "miten vanhanaikaista". No, itse asiassa musta ne on hirveän käteviä. Eihän niillä missään kaupassa tule maksettua, mutta täällä ei oikein ole mitään verkkomaksusysteemiä verkkopankista (ihmiset karsastaa sitä turvallisuussyistä), eikä siten kehitelty mitään vaihtuvia verkkopankkitunnuslukuja. Toistuvat maksut voi maksaa esimerkiksi palvelun tarjoajan nettisivun kautta luottokortilla tai antamalla luottokorttinumeronsa laskuttajalle - tai sitten sillä shekillä. Toistuvilla maksuilla on vaan aina se ongelma, että aina niiden katkaiseminen ei olekaan sitten mitään helppoa. Viime kerralla puolison sähkön laskutusta ei meinattu katkaista sitten millään. Onneksi silloinkin maksu oli tapahtunut shekeillä ja laskuja vaan tuli luukusta vielä Suomeen asti, eli tililtä eivät päässeet veloittamaan. Shekin lähettäminen postissa tai antaminen vastapäätä maksavalle vuokranantajan edustajalle on suht helppoa. Ja esimerkiksi lapsen koulun maksuihin (lounas, koulureissut, lahjoitukset, konserttivideot jne.) on niin helppo maksaa antamalla shekki lapsen mukana. On se ainakin paljon helpompi ja turvallisempi kuin antaa kasa käteistä lapsen mukaan, kun shekkiä ei voi lunastaa kuin siihen merkitty vastaanottaja. Täällä koulun alkaessa on vain laatikko, johon oppilaslomake ja siihen nidottu shekki laitetaan. Ei siis olisi oikein hyvä idea iskeä lomakkeeseen 300 taalaa käteistä.. Ja näin itsenäisenä konsulttina, joka tekee lähinnä yksittäisiä freelance töitä, palkkiot tulevat shekkinä. Sen voi sitten tallentaa tililleen vaan nappaamalla siitä kännykän pankkisoftalla kuvan ja tallentaa sen siitä suoraan pankkiin. Suht kätevää niin vanhanaikaisella välineellä.
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Yhteisöllisyydestä
Asioita, joista blogata olisi vaikka kuinka, mutta aika on tuntunut olevan viime aikoina vähän kortilla bloggaamiseen.
Yksi asia, joka täällä korostuu näin suomalaisen näkökulmasta on edelleen vahva yhteisöllisyys. Aiemmin olenkin jo blogannut esimerkiksi Halloweenista ja joulukadusta, eli asukkaiden tavasta luoda yhteisöllistä juhlatunnelmaa. Myös konsulaatista saamassamme siirtolaisen oppaassa korostettiin yhteisön jäsenyyttä, aktiivisuutta koulussa, kirkossa, vapaaehtoistyössä jne.
Vaikka yhteisöllisyys ja vanhempien osallistuminen koulutyöhön onkin laajimmillaan varmaan ennen kouluikää ja alakoulussa, on niitä myös middle schoolissakin ollut. Teininkin koulussa on ollut kaikenlaista tapahtumaa vuoden mittaan koulussa ja koulutyöhön liittyen erilaisia teemaviikkoja. Mutta tapahtumia on myös ollut koko perheelle, esim. kansainvälinen nyyttäritapahtuma, ELL-oppilaiden vanhempien tapaamiset ja viimeisimpänä 8-luokan päättäjäisjuhlat, joissa vapaaehtoishommien lista oli pitkä kuin nälkävuosi. Kuvittelin lahjapussukoiden tekemisen ja siivousvuoron olevan helppoja, joten laitoin nimeni niille listoille. Karkkipussien ulkonäkö- ym. vaatimukset oli kyllä sellaiset, että meidän neljän naisen ryhmä teki niitä oikeasti tuntikausia. Mutta tuli niistä hienoja.
Kouluissa ja myös paikallisissa lehdissä korostetaan aina yhteisöä. Jokaisella koululla on maskottinsa ja koulun oppilaista puhutaan maskotin mukaan. Esimerkiksi koulun oppilaat ovat tiikereitä, jos koulun maskotti on tiikeri. Jo heti high schoolin tutustumistilaisuudessa hehkutetaan yhteisön me-henkeä, että te olette "class of 2017" ja taputusten ja vihellysten perusteella voisi luulla olevansa jossain urheilutapahtumassa aina kun luokka-aste mainitaan.Yhteisöstä ei nosteta esille aina vain parhaiten pärjääviä, vaan esimerkiksi middle schoolin kahdeksannen luokan päättäjäisissä opiskelijapuheenvuoron piti valedictorianin sekä oppilaskunnan puheenjohtajan lisäksi yksi maahanmuuttaja, yksi erityisopetuksessa ollut lukihäiriöstä kärsivä oppilas. Kaikissa puheenvuoroissa kiiteltiin yhteisöä (koulu, opettajat, vanhemmat ja muut oppilaat) ja tuotiin yhteisön tuki oppilaille.
Kouluissa ja muissakin paikoissa yksi näkyvä tapa osoittaa yhteisöön kuulumisensa on aiheeseen kuuluva t-paita. (Erilaisten t-paitojen teettäminen on täällä halpaa, nettikauppoja on vaikka kuinka paljon, siksi varmaan esim. American Idolissa kilpailijoiden sukulaisilla on yhtenäiset paidat.) Omalla teinillä on koulusta tulleena esimerkiksi kotiryhmän t-paita, "class of 2013"-paita, orkesteri t-paita, Disneyland-reissun t-paita. Lisäksi ostettuna on koulun liikka-asu ja huppari ja koulun logolla varustettu paita. Usein täällä näkyy lenkkipoluilla eri yliopistojen ja collegeiden paitoja ja esimerkiksi auton rekisterikilven ympärillä erilaisia ALUMNI-kehyksiä. Ja ihan oma asiansa tietty ovat erilaiset auton puskuritarrat, joilla voi helposti kertoa, mihin yhteisöön kuuluu, mikä on poliittinen ja ideologinen kanta ja missä koulussa lapset ovat (jotkut koulut jakavat erilaisia ikkunatarroja erityisen menestyksekkäille oppilaille). Osittain täällä toki verkostoituminenkin tapahtuu erilaisten yhteisöjen kautta. Myös paikallisten urheiluseurojen lippiksiä ja paitoja näkee ihmisten päällä todella paljon. Toisaalta t-paidat ym. ovat hyviä keskustelunavauksia small talkiin tai muutenkin. Eräässäkin ravintolassa tarjoilija bongasi lapseni päällä olleen paidan ja heti kävi ilmi, että hän oli myös opiskellut samassa koulussa ja soittanut koulun bändissä.
Aiemmin olenkin blogannut vapaaehtoistyöstä. Itse olen nyt tehnyt vapaaehtoishommia parisen kuukautta kirjastossa pari tuntia viikossa. Vapaaehtoistyö on täällä kovin suosittua, mutta myös tapa päästä yhteisön jäseneksi. Heti on naapureiden lisäksi paikallisia ihmisiä, jotka tervehtivät sinua etunimellä myös töiden ulkopuolella. Niin ko. paikassa töissä olevia, mutta myös kirjaston kävijöitä. Näiden hommien myötä on tullut huomattua, että paikalliset kysyvät, mutta myös tarjoavat helposti apuaan. Ja huomatessaan ei-niin-amerikkalaisen aksentin mielenkiinnosta kyselevät taustaasi ja kaivavat muististaan kaikki tietonsa Suomesta. Tässä muutaman viikon aikana on tullut puhuttua jo Suomen kielestä, Suomesta toisessa maailmansodassa, ilmastosta, elokuvista ja monesta muustakin asiasta.
Ei siis ole ollenkaan kummallista, että erilaiset yhteisösovellukset , kuten Facebook, ovat juuri täältä kotoisin.
Yksi asia, joka täällä korostuu näin suomalaisen näkökulmasta on edelleen vahva yhteisöllisyys. Aiemmin olenkin jo blogannut esimerkiksi Halloweenista ja joulukadusta, eli asukkaiden tavasta luoda yhteisöllistä juhlatunnelmaa. Myös konsulaatista saamassamme siirtolaisen oppaassa korostettiin yhteisön jäsenyyttä, aktiivisuutta koulussa, kirkossa, vapaaehtoistyössä jne.
Vaikka yhteisöllisyys ja vanhempien osallistuminen koulutyöhön onkin laajimmillaan varmaan ennen kouluikää ja alakoulussa, on niitä myös middle schoolissakin ollut. Teininkin koulussa on ollut kaikenlaista tapahtumaa vuoden mittaan koulussa ja koulutyöhön liittyen erilaisia teemaviikkoja. Mutta tapahtumia on myös ollut koko perheelle, esim. kansainvälinen nyyttäritapahtuma, ELL-oppilaiden vanhempien tapaamiset ja viimeisimpänä 8-luokan päättäjäisjuhlat, joissa vapaaehtoishommien lista oli pitkä kuin nälkävuosi. Kuvittelin lahjapussukoiden tekemisen ja siivousvuoron olevan helppoja, joten laitoin nimeni niille listoille. Karkkipussien ulkonäkö- ym. vaatimukset oli kyllä sellaiset, että meidän neljän naisen ryhmä teki niitä oikeasti tuntikausia. Mutta tuli niistä hienoja.
Kouluissa ja myös paikallisissa lehdissä korostetaan aina yhteisöä. Jokaisella koululla on maskottinsa ja koulun oppilaista puhutaan maskotin mukaan. Esimerkiksi koulun oppilaat ovat tiikereitä, jos koulun maskotti on tiikeri. Jo heti high schoolin tutustumistilaisuudessa hehkutetaan yhteisön me-henkeä, että te olette "class of 2017" ja taputusten ja vihellysten perusteella voisi luulla olevansa jossain urheilutapahtumassa aina kun luokka-aste mainitaan.Yhteisöstä ei nosteta esille aina vain parhaiten pärjääviä, vaan esimerkiksi middle schoolin kahdeksannen luokan päättäjäisissä opiskelijapuheenvuoron piti valedictorianin sekä oppilaskunnan puheenjohtajan lisäksi yksi maahanmuuttaja, yksi erityisopetuksessa ollut lukihäiriöstä kärsivä oppilas. Kaikissa puheenvuoroissa kiiteltiin yhteisöä (koulu, opettajat, vanhemmat ja muut oppilaat) ja tuotiin yhteisön tuki oppilaille.
Kouluissa ja muissakin paikoissa yksi näkyvä tapa osoittaa yhteisöön kuulumisensa on aiheeseen kuuluva t-paita. (Erilaisten t-paitojen teettäminen on täällä halpaa, nettikauppoja on vaikka kuinka paljon, siksi varmaan esim. American Idolissa kilpailijoiden sukulaisilla on yhtenäiset paidat.) Omalla teinillä on koulusta tulleena esimerkiksi kotiryhmän t-paita, "class of 2013"-paita, orkesteri t-paita, Disneyland-reissun t-paita. Lisäksi ostettuna on koulun liikka-asu ja huppari ja koulun logolla varustettu paita. Usein täällä näkyy lenkkipoluilla eri yliopistojen ja collegeiden paitoja ja esimerkiksi auton rekisterikilven ympärillä erilaisia ALUMNI-kehyksiä. Ja ihan oma asiansa tietty ovat erilaiset auton puskuritarrat, joilla voi helposti kertoa, mihin yhteisöön kuuluu, mikä on poliittinen ja ideologinen kanta ja missä koulussa lapset ovat (jotkut koulut jakavat erilaisia ikkunatarroja erityisen menestyksekkäille oppilaille). Osittain täällä toki verkostoituminenkin tapahtuu erilaisten yhteisöjen kautta. Myös paikallisten urheiluseurojen lippiksiä ja paitoja näkee ihmisten päällä todella paljon. Toisaalta t-paidat ym. ovat hyviä keskustelunavauksia small talkiin tai muutenkin. Eräässäkin ravintolassa tarjoilija bongasi lapseni päällä olleen paidan ja heti kävi ilmi, että hän oli myös opiskellut samassa koulussa ja soittanut koulun bändissä.
Aiemmin olenkin blogannut vapaaehtoistyöstä. Itse olen nyt tehnyt vapaaehtoishommia parisen kuukautta kirjastossa pari tuntia viikossa. Vapaaehtoistyö on täällä kovin suosittua, mutta myös tapa päästä yhteisön jäseneksi. Heti on naapureiden lisäksi paikallisia ihmisiä, jotka tervehtivät sinua etunimellä myös töiden ulkopuolella. Niin ko. paikassa töissä olevia, mutta myös kirjaston kävijöitä. Näiden hommien myötä on tullut huomattua, että paikalliset kysyvät, mutta myös tarjoavat helposti apuaan. Ja huomatessaan ei-niin-amerikkalaisen aksentin mielenkiinnosta kyselevät taustaasi ja kaivavat muististaan kaikki tietonsa Suomesta. Tässä muutaman viikon aikana on tullut puhuttua jo Suomen kielestä, Suomesta toisessa maailmansodassa, ilmastosta, elokuvista ja monesta muustakin asiasta.
Ei siis ole ollenkaan kummallista, että erilaiset yhteisösovellukset , kuten Facebook, ovat juuri täältä kotoisin.
perjantai 21. kesäkuuta 2013
California Cavern, tippukiviluolassa
Alkuvuodesta kameran oston yhteydessä saatiin kaupan päälle koodi ilmaiseen valokuvakirjaan. Koodi piti käyttää puolen vuoden sisällä, joten viime viikolla alkoi olla jo vähän kiire kirjan tekemisen suhteen (ai, miten niin viime tippaan jätetty?). Samalla tuli käytyä läpi viime kesän valokuvia. Niistä tänne onkin jäänyt bloggaamatta, kun se edellinen blogipalvelu lakkasi silloin viime kesänä toimimasta. Mutta vihdoin noin vuosi reissun jälkeen tulisi tästäkin vihdoin blogattua.
Olin jo jonkin aikaa haaveillut tippukiviluolaan pääsystä. En sitten tiedä, miksen ole moista aiemmin toteuttanut. Kun bongasin jostain sivustolta tiedon, että meiltä noin kolmen tunnin ajomatkan päässä on sellainen, niin sinnehän oli sitten reissu suunniteltava.
Itse paikka on keskellä ei yhtään mitään sellaisen pienen kinttupolun päässä. Itse luola on löydetty Kalifornian kultakuumeen aikoihin. Oppaan mukaan löytäjä oli tehnyt vuorenseinämään reiän ja katsonut siitä ja auringon valon taittuessa tippukiviin oli luullut löytäneensä elämänsä kultalöydön. (Se valkoinen kivi kun heijastaa auringonvaloa, niin johan näyttää kullankeltaiselta koko luola.) Oli sitten kuulemma kävellyt 80 mailia Sacramentoon (Kalifornian osavaltion pääkaupunki) ja tehnyt valtauksen. Käveltyään takaisin ne 80 mailia ja alkaneensa kaivamaan oli tietenkin käynyt ilmi, ettei nyt tullutkaan löydettyä valtaisaa kultaesiintymää, vaan jotain ihan muuta. Kaveri oli kuitenkin bisneshenkinen ja oli päättänyt alkaa järjestää maksettuja kierroksia, myös kuulemma kaupungin kokouksia pidettiin luolassa. Silloin ihmiset ovat vielä saaneet koskea seiniin ja osa on napsinut matkamuistojakin tippukivistä. Käsien rasva kuitenkin tummentaa kiven ja tippukivien muodostumisnopeus on hidasta, joten osa luolan kivestä on ruskeaa ja tippukivet puolikkaita. 1960-70-luvuilla kuitenkin oli löytynyt luolan vierestä vielä erillinen luola. Löytäjät pitivät alkuun sen salassa, jottei myös se tuhoutuisi. Nykyisin sekin on auki ja tippukivet siinä osassa osittain täysin valkoisia, kun niitä on osattu jo suojella. Tässä osassa ollessamme opas myös demonstroi luolaa kynttilänvalossa (näyttää kultaiselta niinkuin auringonvalossakin) sekä täyttä pimeyttä. Ja se oli kyllä sitten todellakin täyttä pimeyttä. Siellä kun olisi 3 kk, tulisi kuulemma sokeaksi. (Selitys jäi itseltä vähän epäselväksi, mutta taisi se olla tiedemiesten keskenkin vielä vähän epäselvää, että miksi niin käy.)
Joka tapauksessa, tässä valitettavan tummat kuvat. Olisi pitänyt olla parempi kamera paremmalla salamalla.
Olin jo jonkin aikaa haaveillut tippukiviluolaan pääsystä. En sitten tiedä, miksen ole moista aiemmin toteuttanut. Kun bongasin jostain sivustolta tiedon, että meiltä noin kolmen tunnin ajomatkan päässä on sellainen, niin sinnehän oli sitten reissu suunniteltava.
Itse paikka on keskellä ei yhtään mitään sellaisen pienen kinttupolun päässä. Itse luola on löydetty Kalifornian kultakuumeen aikoihin. Oppaan mukaan löytäjä oli tehnyt vuorenseinämään reiän ja katsonut siitä ja auringon valon taittuessa tippukiviin oli luullut löytäneensä elämänsä kultalöydön. (Se valkoinen kivi kun heijastaa auringonvaloa, niin johan näyttää kullankeltaiselta koko luola.) Oli sitten kuulemma kävellyt 80 mailia Sacramentoon (Kalifornian osavaltion pääkaupunki) ja tehnyt valtauksen. Käveltyään takaisin ne 80 mailia ja alkaneensa kaivamaan oli tietenkin käynyt ilmi, ettei nyt tullutkaan löydettyä valtaisaa kultaesiintymää, vaan jotain ihan muuta. Kaveri oli kuitenkin bisneshenkinen ja oli päättänyt alkaa järjestää maksettuja kierroksia, myös kuulemma kaupungin kokouksia pidettiin luolassa. Silloin ihmiset ovat vielä saaneet koskea seiniin ja osa on napsinut matkamuistojakin tippukivistä. Käsien rasva kuitenkin tummentaa kiven ja tippukivien muodostumisnopeus on hidasta, joten osa luolan kivestä on ruskeaa ja tippukivet puolikkaita. 1960-70-luvuilla kuitenkin oli löytynyt luolan vierestä vielä erillinen luola. Löytäjät pitivät alkuun sen salassa, jottei myös se tuhoutuisi. Nykyisin sekin on auki ja tippukivet siinä osassa osittain täysin valkoisia, kun niitä on osattu jo suojella. Tässä osassa ollessamme opas myös demonstroi luolaa kynttilänvalossa (näyttää kultaiselta niinkuin auringonvalossakin) sekä täyttä pimeyttä. Ja se oli kyllä sitten todellakin täyttä pimeyttä. Siellä kun olisi 3 kk, tulisi kuulemma sokeaksi. (Selitys jäi itseltä vähän epäselväksi, mutta taisi se olla tiedemiesten keskenkin vielä vähän epäselvää, että miksi niin käy.)
Joka tapauksessa, tässä valitettavan tummat kuvat. Olisi pitänyt olla parempi kamera paremmalla salamalla.
 |
| Välillä oli vähän ahdasta käytävää |
 |
| Eri muodostelmille on ihmiset antaneet eri nimiä, tässä oli "lepakko" |
 |
| Luolassa on järjestetty myös useita häitä, enkä kyllä yhtään ihmettele, että miksi |
 |
| Piilossa olleessa luolassa vahingoittumat tippukivet ovat osin alkuperäisessä kirkkaanvalkoisessa värissään |
 |
| Luolan kattoa |
 |
| Tippukivimuodostelmaa luolan seinältä |
 |
| Ja pihalta pongattu luonnonvarainen kalkkuna |
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Haight-Ashburyssä katumarkkinoilla
Tykkään San Franciscosta kaupunkina tosi paljon siksi, että sieltä löytyy aina jotain tekemistä ja näkemistä. Eri kaupunginosat on kuin pieniä kaupunkeja kaupunkien sisällä, niin paljon eri osat poikkeavat toisistaan.
Tänään oli Haight-Ashburyssa katumarkkinat eli 36. vuosittainen Haight-Ashbury Street Fair ja suunnistimme sinne. Aiemmin tämä nimenomainen katu / kaupunginosa on tullut tutuksi vain auton sisältä päin katsottuna. Nyt lähdettiin ihan asiaksemme alueelle, kun osa kadusta oli katumarkkinoiden ajaksi vielä suljettu liikenteeltä, joten pääsee tutustumaan alueeseen paremmin. Tai pääsee ja pääsee. Päivän aikana odotettiin paikalle saapuvaksi n. 100 000 ihmistä ja täynnä ihmisiä ja kojujahan kadunpätkä oli.
Haight-Ashburyn alue on ehkä kaikkein omaperäisin SF:n kaupunginosista. Alue on kuuluisa 1960-luvun lopun hippialueena, jossa mm. Janis Joplin asusteli. Vaikka alue onkin ilmeisesti siistiytynyt 1970-luvun kyseenalaisen huumemaineen jälkeen, on alue edelleen hyvin boheemi verrattuna vaikka SF:n liikemiesten kansoittamaan keskustaan verrattuna. Ja se näkyy sekä rakennuksista ja ihmisistä. Katumarkkinoiltakin löytyi kaikkea ennustajista poliittiisiin aktivisteihin (edustettuna ei kuitenkaan ollut kahta maan suurinta puoluetta), marihuanan laillistamisen puolestapuhujiin ja t-paitakauppiaisiin kuin erilaisiin ruokakojuihin, joista sai ostaa mm. grillattuja kalkkunan koipia, maissia ja vastapuristettua sitruunoista tehtyä lemonade-mehua. Ja ainakin tänään paikalla pyöri poliiseja useita kymmeniä. Alueen molemmissa päissä oli esiintymislava ja satuimme alueelle juuri, kun muutaman sanfranciscolaisen suomalaisen bändi The Horsmas oli lavalla ja esitti Irwinin biisejä - suomeksi!!
Alueella on myös aivan ihastuttavia viktoriaanisia taloja, sillä vuoden 1906 maanjäristyksen jälkeiset tulipalot eivät ilmeisesti tuhonneet aluetta juuri ollenkaan.
Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa (kuvaa klikkaamalla se näkyy isompana).
Tänään oli Haight-Ashburyssa katumarkkinat eli 36. vuosittainen Haight-Ashbury Street Fair ja suunnistimme sinne. Aiemmin tämä nimenomainen katu / kaupunginosa on tullut tutuksi vain auton sisältä päin katsottuna. Nyt lähdettiin ihan asiaksemme alueelle, kun osa kadusta oli katumarkkinoiden ajaksi vielä suljettu liikenteeltä, joten pääsee tutustumaan alueeseen paremmin. Tai pääsee ja pääsee. Päivän aikana odotettiin paikalle saapuvaksi n. 100 000 ihmistä ja täynnä ihmisiä ja kojujahan kadunpätkä oli.
Haight-Ashburyn alue on ehkä kaikkein omaperäisin SF:n kaupunginosista. Alue on kuuluisa 1960-luvun lopun hippialueena, jossa mm. Janis Joplin asusteli. Vaikka alue onkin ilmeisesti siistiytynyt 1970-luvun kyseenalaisen huumemaineen jälkeen, on alue edelleen hyvin boheemi verrattuna vaikka SF:n liikemiesten kansoittamaan keskustaan verrattuna. Ja se näkyy sekä rakennuksista ja ihmisistä. Katumarkkinoiltakin löytyi kaikkea ennustajista poliittiisiin aktivisteihin (edustettuna ei kuitenkaan ollut kahta maan suurinta puoluetta), marihuanan laillistamisen puolestapuhujiin ja t-paitakauppiaisiin kuin erilaisiin ruokakojuihin, joista sai ostaa mm. grillattuja kalkkunan koipia, maissia ja vastapuristettua sitruunoista tehtyä lemonade-mehua. Ja ainakin tänään paikalla pyöri poliiseja useita kymmeniä. Alueen molemmissa päissä oli esiintymislava ja satuimme alueelle juuri, kun muutaman sanfranciscolaisen suomalaisen bändi The Horsmas oli lavalla ja esitti Irwinin biisejä - suomeksi!!
Alueella on myös aivan ihastuttavia viktoriaanisia taloja, sillä vuoden 1906 maanjäristyksen jälkeiset tulipalot eivät ilmeisesti tuhonneet aluetta juuri ollenkaan.
Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa (kuvaa klikkaamalla se näkyy isompana).
 |
| Muutama muukin oli eksynyt paikalle |
 |
| Kadunkulma, josta alue on saanut nimensä |
 |
| Alueen kauppoja |
 |
| Alueen kauppoja |
 |
| Alueen kauppoja |
 |
| Alueen kauppoja |
 |
| Alueen kauppoja, kaupan boheemi ulkoasu yhdistettynä rakennuksen viktorianiseen tyyliin |
 | ||
| Alueen kauppoja |
The Red Victorian -hotelli
 |
| Seinämaalauksia ja grafitteja on joka lähtöön |
 |
| Vinoja taloja Haightin varrelta |
 |
| Viktoriaanista rakennustyyliä |
 |
| Viktoriaanisia taloja vähän Haightin yläpuolella |
 |
| Vähän lisää viktoriaanisia taloja |
 |
| Ja yksittäinen viktoriaaninen rakennus |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)